Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

09.07.2004

Rengasralli


- Kahvia! Reiska hihkaisi yllättäen parvekkeella.
- Lisääkö? Utelin häneltä.
- Jep, tuo tänne parvekkeelle ja ota se nisupussi mukaan, Reiska pyysi.
- Okei.
- Ja muista, et sitten lähri niitä nisuja mustilla sormillasi, Reiska varoitteli.

Kipaisin keittiöön ja kaadoin Reiskan mukin piripintaan mustaa kahvia ja otin pöydällä olleen pullapussin mukaan. Vein ne herra ammattimaalarille parvekkeelle. Reiska näytti tutkailevan maalaamaansa kukkalaatikkoa useammalta eri kulmalta. Kaikesta päätellen Reiska suhtautui hommaan todella vakavasti.

- Piru, että tuli hyvä, Reiska huokaisi otettuaan hörpyt kahvista.
- Ai minun keittämästä kahvista vai?
- Kait tätä nyt voi kohteliaisuuden takia kahviksi nimittää. Tarkoitin kuitenkin tuota kukkalaatikkoa, jonka tuossa maalata näppäsin vasemmalla kädellä, Reiska totesi vaatimattomasti pullaa mussuttaessaan.
- Miten noiden kesärenkaiden vaihdon kanssa on?
- Kyllä minä ne tuossa vaihdan ja taatusti alle sen Puten ajan, Reiska myhäili.

Saatuaan kahvit juotua, Reiska ojensi minulle kahvikupin ja pakkasi loput pullat maalaustarvikkeiden kanssa samaan muovikassiin. Lopuissa pullissa saattoi olla hieman enemmän potkua mitä näissä jo syödyissä, hihittelin itsekseni maalaustarvikepussia katsellessani. Olisi edes laittanut sen pullapussin solmuun, mutta Reiska paiskasi sen maalaustarvikkeiden sekaan avonaisena. Lopuksi Reiska sysäsi minulle koko muovipussin ja meni itse syynäilemään Rutinoffin renkaita.

- Aikoinaan maalla näitä käytettiin kottikärryissä, Reiska tuumasi renkaita katsellessaan.
- Ammattilaisten vai amatöörien kärryissä? Utelin häneltä.
- Kuulehan, amatöörit ovat kaupunkilaisten kotkotuksia. Kaikki todelliset ammattimiehet tulevat maalta, Reiska selvensi.

Tämän sanottuaan, Reiska tarttui kahteen renkaaseen ja lähti kantamaan niitä kohti asuntoni ulko-ovea. Reiska kantoi ensimmäiset kaksi rengasta rapun ylätasanteelle ja palasi hakemassa loput parvekkeelta. Pidin hänelle ovea auki, ettei läpiveto vaan pääsisi yllättämään häntä. Suljin lopuksi parvekkeen oven ja menin takaisin rappuun. Pistin asunnon sisimmäisen oven kiinni ja laitoin ulko-oven niin, ettei se pääse menemään lukkoon. Tämä siksi, että Reiskalla piti tuoda ne talvirenkaat tänne yläkertaan. Itse en viitsisi juoksennella montaa kertaa tätä väliä. Reiska oli juuri ottamassa renkaita käsiinsä, kun hullun ämmän ovi aukesi kerrosta alempana.

- Minä kuulin, teillä on taas ne rengasleikit menossa, hullu ämmä kailotti isoon ääneen.
- Huh! Kuka perhana tuo on? Reiska yllättyi hullun ämmän äänenvoimakkuutta.
- Olen neiti Floora Hellä, hullu ämmä ilmoitti salamana.
- Neiti Hellä, kuulostaapa hyvältä, Reiska mutisi.
- Kaukana siitä ja se seurustelee yhden motoristiperkeleen kanssa, sipisin Reiskalle.
- Ei Juggis ole mitenkään perkele, hullu ämmä kivahti ja pamautti ovensa voimalla rapun seinään.
- Joko muuten moottorikelkassa on suvimatto alla? Vaihdoin äkkiä puheenaihetta.
- Suvimatto? Hullu ämmä jäi ihmettelemään suu auki.
- Täh? Oli myös Reiskan vuoro hämmästellä.
- Kyllä sellainen pitää vaihtaa näin kevään tullen. Suvitelamatolla voi nimittäin ajaa jopa veden päällä, lisäsin pökköä pesään.
- Se Juggiksen runkku ei ole taaskaan informoinut minua, perkele! Hullu ämmä karjaisi ja ovi pamahti takaisin kiinni ja voimalla.

Kaikesta päätellen kohta käytiin nuorenparin välillä tulikivenkatkuinen puhelu. Nähtävästi meikäläisen oli parasta hinautua alas pihamaalle mahdollisen pakoon juoksemisen takia. Saattoihan se olla, että Juggiksella leikkasi vähän paremmin näissä moottorikelkka-asioissa, kuin hänen tyttöystävällään. Hoputin Reiskaa kantamaan renkaat alas Rutinoffin luokse. Itse menin odottelemaan sinne jo edeltä käsin. Menin istumaan lämmitystoppien kohdalla kulkevan metallisen kaiteen päälle. Reiska teki kaksi reissua ja kesärenkaat olivat Rutinoffin vierellä.

- Kerro sitten kun olet valmis, sanoin Reiskalle sekuntikelloa näpelöiden.
- Missä tunkki ja onko se rasvattu? Reiska uteli.
- Varmaan siellä takakontissa, ellei kukaan ole lainannut, vastasin hänelle.
- Täällähän on ristikkoavainkin, Reiska huudahti takaluukkua tutkiessaan.
- Aika alkaa nyt! Huusin Reiskalle, sillä minusta tuo hänen jahkailu vaikutti jo tahalliselta.

Reiska katseli pari sekuntia hämmästynyt ilme naamallaan minua, mutta tokeni siitä todella nopeasti ja alkoi riehua auton ympärillä. Minulla oli oikein vaikeata erottaa, että missä oli rengas ja missä renkaanvaihtaja. Kaikki vaikuttivat olevan jotenkin yhtä ja vilisivät vain silmissäni.

- Ota kiinni! Reiska hihkaisi ja laittoi yhden renkaan pyörimään minua kohti.
- No en varmaan, menee muuten vituralleen sinun urakka jos otan renkaasta kiinni ja osan kunniasta itselleni, vastasin ja vaihdoin hieman paikkaa.

Rengas osui kaiteeseen ja pomppasi siitä takaisin päin. Parkkipaikka vietti sen verran toiseen suuntaan, että rengas keräsi nopeasti vauhtia alamäkeen. Rengas kaarsi tielle päin ja osui osittain jalkakäytävälle pysäköidyn linja-auton kylkeen. Ihan kuin rengas olisi ollut jossain rallissa mukana. En ollut aikaisemmin edes laittanut merkille koko linja-autoa. Totesin sen olevan uuden asukkaan Aimo Onnikan oma linja-auto. Katselin tarkemmin linja-auton suuntaan ja huomasin sen keulan kohdalla olevan linja-autopysäkin merkin. Nyt minä en oikein ymmärtänyt näkemääni, eihän meidän tienvarressa ole linja-autopysäkkejä. Raavin päätäni ja ihmettelin moista näkyä, kun Reiska alkoi karjua.

- Tulee pohjat, tulee pohjat, ammattimiehet jyrää amatöörit.
- Sinulta muuten karkasi yksi rengas, huusin takaisin.
- Ei mitään väliä, olen kuitenkin nopein renkaanvaihtaja, Reiska puhisi.

Nousin ylös ja olin juuri lähdössä katsomaan linja-autoa tarkemmin, kun Reiska keskeytti menemiseni.

- Nyt, aika! Hän karjui.
- Kuusi ja kolmekymmentä, huusin vastauksen painettuani väliajan kellosta.

Samalla Reiska tempaisi käsiinsä kaksi rengasta ja lähti haalarinlahkeet lepattaen painelemaan kohti rappua. Onneksi ovi oli auki asuntoon, niin minun ei tarvinnut rynnätä perään. Kävelin tällä välin linja-auton keulan luokse ja tarkastelin nurmikonreunaan ilmestynyttä linja-autopysäkin merkkiä. Se näytti olevan siirrettävää mallia. Alaosassa oli paksu rautalevy maata vasten ja siinä painoina neljä tiiltä. Taisi Aimo Onnikka ollakin aikamoinen suhari linja-autokuskiksi. Koska moinen omien merkkien mukana kuskaaminen ei ollut ollenkaan mieleeni, siirsin merkin noin kymmenen metriä eteenpäin. Periaatteessa voisin itsekin kuskailla kaikenlaisia pysäköintimittareita ym. laitteita mukana, mutta kun Rutinoffiin ei sovi oikeastaan juuri mitään. Olihan minulla sentään takaluukussa sitä poliisin eristämä alue nauhaa pysäköintiä varten. Sitä tuntuu vaan tarvitsevan kovin harvoin nykyisin. Taisin viime vuonna käyttää viimeksi, kun olin ostamassa uutta kännykkääni. Muistellessani menneitä, tuli Reiska taas Rutinoffin luokse hakemaan loppuja renkaita.

- Yksi puuttuu! Reiska mylvähti.
- Täällä, huusin takaisin ja viittasin vieressäni olevaa rengasta.
- Älä vaan koske siihen, Reiska varoitteli ja säntäsi minua kohti.

Ihmeellinen kielto, pitäisihän se jo olla Reiskallekin selvää, etten varmaan koske. Minulla ei tullut mieleenikään puuttua hänen urakkaansa. Reiska tempaisi renkaan käteensä ja lähti juoksujalkaa takaisin rappua kohti. Näytti pahasti siltä, että Reiska oli Puttea hitaampi tässä rappuosuudella. Putte oli harrastanut enemmän liikuntaa, mutta nähtävästi vähemmän renkaidenvaihtoa. Toisaalta tällaiset yhdistelmälajit vasta erottelevatkin todelliset tekijät harrastelijoista. Reiskaa odotellessani tekstailin Aimon onnikan kuraiseen kylkeen tekstin ”kierosilmä Aimon onnikka”. Perustelut tälle oli siinä, että pysäkin merkki oli ihan jossain muualla kuin auton kohdalla. Pitää olla todella kieroon katsovat silmät, että erehtyy noin paljon pysäkille ajaessaan, hekottelin itsekseni.

- Aika! Reiska karjaisi Rutinoffin luota.
- Yhdeksän minuuttia ja kolmekymmentä sekuntia, sanoin pysäyttäessäni sekkarin.

Siirryin samalla Rutinoffin vierelle, sillä halusin varmistaa, että Reiska oli laittanut tunkin ja rengasavaimen takaisin takakonttiin.

- Perhana, Reiska manasi.
- Mikä harmittaa, menihän se huomattavasti alle Puten ajan.
- Piti mennä alle yhdeksän minuutin, Reiska surkutteli.
- Niin, tuo porrasosuus oli huomattavasti Puten vastaavaa hitaampi. Sinun pitää varmaan harjoitella portaiden nousemista.
- Ei tarvitse. Me ammattimiehet emme tuhlaa aikaa amatöörien tapaan treenaamiseen. Me vaan teemme sen seuraavalla kerralla paremmin, vaikka olinhan jo nytkin kokonaisuutena paras, Reiska totesi vaatimattoman oloisena.
- Hyvä suoritus, totesin katsoessani Rutinoffin alla olevia kesärenkaita.
- Mitä täällä suoritetaan? Kuului ääni linja-auton luota.

Vilkaisin äänen suuntaan ja totesin Aimo Onnikan lyllertävän meitä kohti iso laukku olallaan. Aimo vaikutti tosiaankin olevan aika tuhdissa kunnossa, oli näemmä muistanut ruokailla tukevasti. Aimolla oli päällään sininen takki ja siniset suorat housut. Päässään hänellä oli joku koppalakki ja siinä kokardin paikalla kullanväriset kirjaimet A. O. Myös Reiska kiinnostui tästä tulijasta.

- Työmaa-alue, asiaan kuulumattomat saavat pysyä kauempana, Reiska murahti.
- Jos oikein näin, niin vaihdoit vaan pari kuppaista pikkuauton rengasta, Aimo tuhahti.
- Mutta mihin aikaan, Reiska röyhisti rintaansa.
- Pikku juttu tuollainen näperteleminen, mutta sitten vasta mies punnitaan kun kyseessä on onnikan renkaiden vaihto, Aimo selitti ja katseli linja-autoaan.
- Ei tunnu missään, olen aikoinani vaihtanut satoja linja-autojen renkaita, Reiska röyhisteli rintaansa.
- Niin, tuollainen pulttien ja muttereiden kanssa näperteleminen ei vaadi juurikaan taitoa. Toista se on tuollaisen onnikan kuskaaminen ahtailla kaduilla, Aimo selitti.
- Nyt ei jouda satuilemaan pitempään, pitää lähteä tarkastamaan vielä noiden renkaiden paineet, Reiska murahti.
- Tässä se taas nähdään miten tärkeitä me onnikkakuskit olemme. Minulta löytyy apu siihenkin, Aimo tuumasi ja käveli linja-autonsa luokse.

Aimo aukaisi yhden luukun linja-auton alaosasta ja kaivoi sieltä esille ilmanpaineidentarkastuspöntön. Tämä jälkeen Aimo lyllersi takaisin Rutinoffin luo ja ojensi pöntön hämmästyneen näköiselle Reiskalle.

- Toimiiko se? Reiska sai mutistua.
- Kyllä toimii, Aimo vakuutteli.
- Mistä muka tavallisella bussikuskilla voi olla tällainen varuste? Reiska marmatti tarkastaessaan takarenkaan paineita.
- Vaihdoin sen viimeviikolla kertalippuun, Aimo ilmoitti.
- Että mitä? Oli minun vuoroni hämmästellä.
- Yksi pitkätukka yritti tämän kanssa maksamatta kyytiin. Otin tämän pois ja annoin pojulle kertalipun korvaukseksi.
- Teetkö vaihtokauppaa esineillä? Utelin uskomatta korviani.
- Kyllä, olen oman itseni pomo ja omistan ajamani onnikan, Aimo ylpeili.

Meidän tarinoidessa, Reiska oli kiertänyt Rutinoffin ympäri ja laittanut ilmapaineet kohdilleen jokaiseen renkaaseen. Minulle tällainen apu oli ihan tervetullutta, vaikkakin sen avun tarjosi itseään täynnä oleva julkisen liikenteen omalaatuinen edustaja.

- Homma selvä, tässä tämä mittari takaisin, Reiska sanoi ja ojensi mittarin Aimolle.
- Kahdeksan euroa kiitos, Aimo sanoi ja ojensi käden Reiskaa kohti.
- Mitä helvettiä? Reiska kivahti.
- Neljä rengasta on yhtä kuin neljä matkustajaa ja jokaiselta otan kaksi euroa, Aimo perusteli pyyntöään.
- Hetkinen, eikös palvelua tarjotessa pitäisi käydä jostain ilmi sen hinta? Puutuin keskusteluun.
- Onhan se kaikkien tiedossa, että mitä onnikalla matkustaminen maksaa, Aimo puolusteli.
- Niin on, mutta montako kilometriä tässä nyt ajettiin tuolla sinun onnikallasi? Tivasin häneltä.
- Vain niin, että taas tällaisia hankalia asiakkaita, Aimo puuskahti.
- Olisit ilmoittanut hinnan etukäteen, niin olisi voitu jopa kieltäytyä avusta. Päästätkö linja-autoosi matkustajat maksamatta ja perit kyydin vasta jäljestäpäin? Penäsin vuorostani Aimolta.
- En tietenkään, sehän vasta hölmöä olisi.
- Katsomme täten tämän rengaspainemittarin lainaamista hyväntahdon eleeksi tällä kertaa, vai? Ehdotin Aimolle.
- Olkoon sitten niin tällä kertaa. Laitan jatkossa hinnaston tähän mittarin kylkeen, niin ei tarvitse selvästä asiasta alkaa tappelemaan, Aimo ilmoitti.
- Kun kerran otat kaikkea tavaraa vaihdossa matkalippuihin, niin miten tuo kännykällä maksaminen onnistuu? Utelin mielessäni pyörinyttä asiaa.
- Ihan hyvin, olen ottanut muutamia toimivia kännyköitä vaihdossa kertamatka ja jopa kymmenen matkan lippuihin, Aimo ilmoitti ja näytti perään yhtä gsm-puhelinta.
- Jaa, tarkoitin kyllä sellaista soittamalla tapahtuvaa matkan maksamista, naurahdin hänelle.
- Hyvä idea, pitääkin järjestää joku maksullinen numero tuota varten, Aimo innostui asiasta ja kaivoi taskustaan vihkon, johon raapusteli asian ylös.

Aimo tunki vihkon takaisin taskuunsa ja otti rengaspainemittarin käteensä ja vei sen takaisin linja-autoonsa. Kävelin uteliaisuuttani hänen perässään ja koetin kurkkia auton alla olevaan tavaratilaan. Aimo kuitenkin paiskasi luukun nopeasti kiinni ja laittoi sen lukkoon.

- Eikös noiden pitäisi olla auki matkustajien tavaroita varten? Kysäisin häneltä.
- Ei paikallisliikenteessä. Avaan ne taas jos lähden pitemmälle reitille.
- Miten tuo pysäkille ajaminen sujuu tuolla tienpäällä, kun tässä näyttää bussin osuminen pysäkille olevan aika heikkoa, kysäisin ohimennen.
- Miten niin, merkkihän on tässä? Aimo sanoi ja osoitti tyhjää kohtaa auton keulan kohdalla.
- Ehkä optikolla käyminen auttaisi, hörähdin ääneen.
- Mitä hittoa se tuolla tekee? Olen aivan varma, että pysähdyin sen kohdalle. Tai oikeastaan minä pysähdyin ensin ja laitoin vasta sen jälkeen tuon merkin, Aimo mutisi itsekseen.
- No sattuuhan sitä julkisen liikenteen edustajillekin joskus mokia, lohduttelin häntä.
- Ei satu, vika on kyllä aina muissa, Aimo murahti kiukkuisen oloisena lyllertäessään kohti merkkiä.


Rutinoffin kuski






© Rauno Vääräniemi