Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

21.05.2004

Autoarvosteluita


Kylmin talvi alkoi olla jo muisto vain ja aurinko paisteli maaliskuiselta taivaalta kohtalaisen lämpimästi. Olin odotellut malttamattomana Reiskan yhteydenottoa sen ostamamme Mazdan tiimoilta. Reiskasta ei vaan ollut kuulunut mitään, eikä häntä ollut näkynyt edes parkkipaikalla. Ostamamme Mazda seisoi kyllä parkissa, joten eipä minulla mitään huolta tai kiirettä sen suhteen ollut. Toisena huolenaiheena alkoi olla jokakeväinen kesärenkaiden vaihtaminen auton alle. Minua oikein rasitti moinen urakka, taas piti hankkia joku vaihtamaan ne ja mennä itse huoltoasemalla paineet tarkastamaan.

Viimeiset kuukaudet olivat menneet mukavasti mielenkiintoisen puuhastelun parissa. Sumuvalo-lehti oli aikoinaan pyytänyt minua tekemään jonkun auton arvostelun ja lähettämään sen heille. Olin innostunut siitä eräänä talvisena päivänä ja tartuin vain viikon harkinnan jälkeen tähän vaativaan tehtävään. Päätin heti suoraan vetää omaa linjaa, ilman niiden ketkujen autotoimittajien apinoimista. Pitäkööt ne Rutinoffin haukkujat vaan oman vanhan tyylinsä, minä puolestani päätin luoda oman modernimman tyylin. Kirjoitin heille sähköpostia ja lähetin liitteenä yhden jutuistani.

Hyvä Sumuvalo-lehti ja sen toimittaja Kaaleppi Kardaani!

Pyysitte minua tekemään autoarvostelun, koska halusin päästä teille töihin viime vuonna. Olen nyt kirjoittanut useampiakin arvosteluita eri autoista ja lähetän liitteenä niistä yhden. Kuten jutusta huomaatte, en haalinut kasaan nippua autoja vaan keskityn yhteen kerrallaan. Teidän ikävä tapanne ottaa arvosteluun useita kalliita autoja ja halpa Rutinoff, ei oikein sovi minun moraalille (teillähän sitä ei ole vissiin vieläkään?). Päätin lähteä omissa arvosteluissa ihan asialinjalle ja jättää turhanpäiväisen jauhamisen esimerkiksi huippunopeudesta teille toimittajatolvanoille. Monia autonostajia kiinnostaa auton väri enemmän, kuin mitä sen maksimaalinen nopeus laboratorio-olosuhteissa. Samoin muutaman desin heitto kulutuksessa ei maata kaada, ainahan sitä voi höllätä kaasua ja ajaa hiljempaa. Jotta ymmärtäisitte tekemäni arvostelun paremmin, otin arvosteltavista autoista myös kuvia omalla kamerallani. Luitteko tarkkaan, siis minä itse otin ne kuvat ilman kallispalkkaista valokuvaajaa! Tämän luettuanne voitte potkia valokuvaajat pois ja säästyneiden palkkakulujen takia alentaa sikahintaisen lehtenne hintaa. Tosin itse saan lehtenne ilmaiseksi koko ikäni, joten tämä alennus koskisi ainoastaan muita lukijoitanne. Huomaatteko miten paljon hyviä ideoita toisin lehteenne? En jaksa tässä runoilla pitempään, vaan laitan arvostelun liitteenä. Sen nimi on Cherry.exe ja se avautuu itsestään koneellenne.

Terveisin ahkera ilmaisten lehtienne lukija

Rutinoffin kuski

Olin todella ylpeä aikaansaamastani sähköpostista Sumuvalo-lehdelle. Lähetin sen välittömästi ja jäin hermostuneena odottelemaan heidän vastaustaan. Minulla oli ajatus laittaa se ensin kirjeitse ja kirjattuna, mutta luovuin siitä hitauden takia. Viime vuonna laatimani horoskoopit oli otettu vastaan aika yrmeästi, joten nyt ajattelin onnistuvani huomattavasti paremmin. Olihan minulla itselläni auto, joten osaan aivan varmasti kirjoittaa autoarvosteluja.

Olin juuri ollut Närän kanssa koeajamassa hänen vanhan koulukaverinsa Nissan Micran ja Närä oli kehunut otteitani jälkeenpäin. Jostain kumman syystä hän ei ollut huolinut minua tekemään juttua jostain Toyotasta heidän kerholehteensä. Vaikka olin kuinka perustellut, että tällaisen ulkopuolisen tekemä raportti jostain Toyotasta olisi takuuvarmasti puolueeton ja oikea. Heidän lehden kaikki jutut olivat jonkun kerholaisen tekemiä. Minua oikein kyllästytti lukea sitä läpyskää, kun joka toisella sivulla oli Toyotan mainos ja lopuilla kehuttiin jotain Toyotan mallia omistajien suulla. Sain juuri sähköpostin lähetettyä, kun kännykkäni alkoi soida. Totesin Närän soittavan ja vastasin siihen.

- Maailman paras autoarvostelija, arvostelemme vaikka teidän ruosteisen Toyotanne, jos välttämättä haluatte ja saatte sen pihallemme yhtenä kappaleena, sanoin luuriin.
- Ei se ole ruosteessa! Närä kivahti toisessa päässä.
- Varmaan on, vänkäsin vastaan.
- Sille on juuri tehty Toyotan ruostesuojaohjelman mukainen käsittely, Närä paasasi.
- Pistettiin ruosteet piiloon joten ei näytä niin pahalta, vai?
- Kuulehan nulkki, huolellinen autoilija suojauttaa autonsa aina parin vuoden välein, Närä paasasi.
- Miten sitten sinun auto oli nyt suojauksessa, sehän on viiden vuoden ikäinen? Hämmästelin sormia laskiessani.
- Siellä oli ruuhkaa, Närä selitti.
- Haa, taisit joutua jo hitsauttamaan sitä ja piti saada kiireellä sen jäljet piiloon, piikittelin Närää.
- No en varmasti ole hitsauttanut, Närä puhisi.
- Sitten sen jonon olivat saaneet aikaiseksi muut Toyotilla ajavat hölmöt, naurahdin.
- Itelläs auto lahoaa pihaan, Närä alkoi haukkua puolestaan Rutinoffia.
- Mitäs sitten? Sen pelleistä ei ruoste menekään läpi yhdessä yössä, kuten Toyotassa, heitin takaisin.
- Siitä koulukaverin Micrasta piti kysyä, Närä vaihtoi puheenaihetta.
- Kysyisit siltä kaveriltasi, en minä siitä mitään tiedä.
- Kirjoititko jo sen jutun valmiiksi? Närä uteli.
- Kyllä kirjoitin, vastasin ja mietin Närän tarkoitusperiä tälle utelulle.
- Sitä vaan, että minäkin olin siellä paikalla, Närä sanoi varovasti.
- Jep, muistan kyllä.
- Ja me menimme sinne minun Toyotalla, Närä jatkoi jotenkin oudon kuuluisesti.

Minun piti oikein pysähtyä miettimään Närän utelun tarkoitusta. Tässä täytyi olla joku kissa tai muu elukka haudattuna, koska Närä ei yleensä juuri välitä muunmerkkisistä autoista tai niihin liittyvistä asioista. Tietysti hän haukkui niitä ja varsinkin Mersut saivat kyytiä sopivan tilaisuuden sattuessa kohdalle. En muista lukeneeni Nissanin ja Toyotan tehneen mitään liittoakaan autonvalmistuksessa, joten nyt oli Närällä ihan oma lehmä ojassa.

- Kyllä minä muistan sinne kulkemisenkin ja sinun Corollan vallan hyvin, myönsin hänelle.
- Milloin se tulee nettiin? Närä uteli.
- Laittelen sen heti, kun saan kirjoitettua ja tarkastettua, eli aivan näinä päivinä.
- Niin ja minä olin siellä mukana, Närä alkoi toistaa itseään jo kyllästymiseen asti.
- Olit perkele tosiaan! Mitä oikein haluat? Karjaisin puhelimeen, kun homma ei meinannut selvitä millään.
- Jos sinne saisi maininnan, että jouduimme menemään Nissanin koeajolle luotettavalla Toyota Corollalla, jonka omistaa Oskari Närä, Närä kertoi nieleskellen.
- Ja mitä vielä? Puuskahdin mokomallekin pyynnölle.
- Niin no, sinnehän voisi laittaa, että Nissani ei sovellu laatutietoiselle autoilijalle, Närä jatkoi aivan tosissaan.
- Just! Voisin varmaan saman tien laittaa siihen koeajoraporttiin jonkun Toyotan mainoksen ja kuvan, hekottelin mokomallekin pyynnölle.
- Voitko ihan tosissaan? Minä voisin tuoda pari hyvää kuvaa sinulle, Närä innostui.
- En laita riviäkään ylimääräistä!
- Entä minä? Närä nikotteli.
- Olen jo kirjoittanut sinne, että menimme paikalle Oskari Närän Corollalla ja Närä kehui Toyotaa koko sen reissun ajan, kerroin mitä olin kirjoittanut.
- Vau! Närä henkäisi.
- Riittääkö se? Tiedustelin häneltä.
- Joo, soitankin heti kerhon pojille ja pyydän seuraamaan sitä nettisivuasi, Närä hihkui ja paiskasi luurin korvaani.

Pitihän se taas arvata, kun Närästä oli kysymys. Närää ei kiinnostanut vanhan koulukaverin auto ollenkaan, vaan ainoastaan oma ja Toyotan näkyminen artikkelissa. Ellen väärin arvaa, niin tuokin arvostelu löytää tiensä heidän kerholehteen hieman modifioituna. Närälle oli aivan turha mennä selittelemään tekijänoikeuksista, jos sitä loukkaamalla saatiin Toyotalle lisää pisteitä. Suotakoon se hänelle, eihän sillä papparaisella elämässä ole muita iloja, kuin viisivuotias Corolla. Närän autonvaihto oli näemmä jäänyt vain puheeksi viime vuonna. Tänään tuntui puhelin olevan todella puheliaalla päällä, sillä Närän paiskattua luurin korvaani, en kerinnyt laskea sitä pois kädestäni, kun se alkoi taas soida. Tällä kertaa näkyi vain numero, joten soittaja oli nähtävästi minulle tuntematon.

- Rutinoffin kuski, vastasin aivan normaalisti nyt.
- Täällä puhuu Kaaleppi Kardaani Sumuvalo-lehdestä, hyvää päivää!
- Minkä kardaani, Mersun vai Ladan? Minun oli aivan pakko lohkaista.
- Anteeksi kuinka? Kaaleppi Kardaani nikotteli.
- Testasin vaan, että ymmärretäänkö siellä teidän lehdessä huumoria. Te kun pilkkaatte toisten autoja avoimesti naureskellen, selitin kysymykseni pointin.
- Koskeeko tämä taas sitä Rutinoffia? Kardaani murahti.
- Jep. Jos arvostelisin teitä, niin antaisin tästä oivalluksesta plussaa, naurahdin hänelle ja jatkoin. – Voinko aloittaa hommat teillä jo huomenna. Minulla ei nimittäin ole mitään isompaa menoa sovittuna.
- Niin, siitä tekemästänne korvikeautoarvostelusta minun pitikin puhua, Kardaani sanoi ja ryki samalla.
- Olitteko te kerinneet jo tehdä sellaisesta Cherrystä jutun? On minulla niitä muitakin tehtyinä, ehdottelin toivorikkaana.
- Ensinnäkin se perkeleen liitetiedosto oli monta kymmentä megaa iso. Mikä idea oli pakata se sama juttu sata kertaa saman itsestään purkautuvan tiedoston sisälle? Kardaani tivasi minulta aika kiukkuisena.
- Ohhoh! Hämmästelin moista uutista.

Olinkin vähän ihmetellyt niitä pakkausohjelman valintoja ja jossain taisi mennä hieman väärin. Olin laittanut sähköpostin menemään sen kummemmin liitetiedoston kokoa katsomatta. Lohduttelin itseäni sillä, että onhan isolla autolehdellä varmaan isot sähköpostilaatikot käytössä.

- Se koeajo ei ollut oikein meidän linjan mukaista, Kardaani jyrisi.
- Eikö olisi korkea aika muuttaa sitä linjaanne ja alkaa kirjoittaa juttuja erilaisesta näkökulmasta, vaikka kuluttaja näkökulmasta? Ehdottelin hänelle.
- Kuka perkele jaksaa katsella meidän lehdessä kuvia jostain 80-luvun Cherryn kulahtaneesta vaihdekepin nupista? Kardaani jatkoi paasaamistaan.
- Varmaan lukijat, ehdotin varovasti väliin.
- Meillä ei ole tuolla menolla perkele kohta ainuttakaan lukijaa, Kardaani ärisi.
- Mistä tiedätte, ettehän ole edes kokeilleet? Penäsin häneltä.
- Emmekä kokeile! Kardaani ilmoitti jyrkästi.
- Pyysitte kuitenkin minua tekemään tämän jutun, kun viime vuonna arvostelin tekemäänne pilajuttua rakkaasta Rutinoffistani.
- No niin pyydettiin. Luultiin nimittäin, ettei tuollainen tolvana saa aikaiseksi ainuttakaan riviä lukukelpoista tekstiä, saatikka sitten autoarvostelua ja koeajoa, Kardaani kertoili jo rauhallisemmalla äänensävyllä.
- Olihan siinä juttua muustakin, kuin siitä vaihdekepin nupista, yritin vielä.
- Niin oli tosiaankin. Meillä ei ole myöskään tapana yksittäisessä koeajossa verrata kyseistä autoa koko ajan omaan autoon. Mitä ne lukijatkin sanoisivat, jos minä alkaisin kertoa oman autoni hyvistä puolista kesken koeajettavan auton juttua? Kardaani huokaili.
- Kerro minulle jotain autostasi. Mikä sen merkki ja malli on? Innostuin utelemaan.
- En kerro! Kardaani ärähti.
- Kerro nyt, vai onko se vanha ruosteinen Volga? Piikittelin Kardaania.
- Se on Mersu 200 diesel vuodelta 1984, eikä mikään Volga, Kardaani ilmoitti ylpeänä.
- No nyt minä ymmärrän, ettet mainitse sitä minkään koeajon yhteydessä. Miten sitä tuollaisesta autosta voi mitään positiivista kirjoittaa, kun runkokin on ollut poikki viimeiset 15 vuotta, hekottelin luuriin.
- Se on priima, Kardaani intti.
- Olkoon vaikka priimus, ei kiinnosta.
- Mekin toivoisimme, ettet enää lähestyisi meitä millään tavalla. Et varsinkaan sähköpostitse ja liitetiedostojen muodossa, Kardaani esitti omat toivomuksensa.
- Minä näin hirveän vaivan tuon jutun tekemisen suhteen, koska te itse pyysitte minua tekemään sen. Te olette tavallaan tilanneet tämän jutun minulta. Minulla on tallessa kirjeenne jossa pyydätte tekemään jutun. Sovitaanko korvausasiat tässä, vai soitanko taas toimituspäällikölle? Tivasin harmistuneena.
- Minä jotenkin arvasin tämän, Kardaani huokaisi ja jatkoi. – Kävisivätkö taas sellaiset pizzakupongit läheiseen pizzeriaan?
- Jos saan jälleen pepperonipizzaa, niin saatan harkita?
- Minä pistän tulemaan niitä reilunkokoisen nipun, Kardaani huokaisi.
- Kiitos nyt tästäkin vähästä. Muistakaa kuitenkin, että jos lehtenne linja kaipaa restaurointia, niin ottakaa vaan rohkeasti yhteyttä meikäläiseen, heitin vielä viimeisen myyntipuheen.
- Saahan sitä toivoa, Kardaani hörähti ja katkaisi puhelun.

Se siitä lupaavasta urasta suuren autolehden palveluksessa. Olisin niin mielelläni tehnyt silloin tällöin heille tuollaisen jutun, tietysti isoa korvausta vastaan. Kyllä maailma on sitten kuiva paikka noiden autolehtienkin suhteen. Kaikki jutut ja koeajot ovat lehdestä toiseen aivan samanlaisia. Riittäisi vallan hyvin jos yksi toimittaja kirjoittaisi jutun ja myisi sen kaikkiin lehtiin. Jostain kumman syystä itsekin aina luin Sumuvalo-lehden kannesta kanteen ja vielä useamman kerran.

En suinkaan lannistunut tällaisesta palautteesta. Tarkemmin ajateltuna tässä saattoi olla pieni kateuden siemen Kaaleppi Kardaanin puolelta. Jos se toisten autoille nauraja huomasikin meikäläisen artikkelin täydellisyyttä hipovan kokonaisuuden ja tuli siitä kateudesta vihreäksi. Pelkäsiköhän se Kardaani kenties oman työpaikkansa puolesta? En jaksanut alkaa pohtia asiaa sen enempää, vaan kävin deletoimassa 30 megan kokoisen liitetiedoston omalta tietokoneeltani tilaa viemästä. Päätin jatkossa laittaa näitä korvikeautojen koeajoja omille nettisivuilleni. Siellä voin julkaista ihan minkälaisia juttuja tahansa, ilman Kardaanin puuttumista asiaan.


Rutinoffin kuski






© Rauno Vääräniemi