Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

14.05.2004

Corolla Saabin jäljissä


Seisoin Närän kanssa pihalla odottelemassa Volvo-miehen palaamista soittoreissultaan. Närällä oli lapiohommat jäänyt muiden piruilun takia. Hän ei enää uskaltanut putsata lumia ainakaan oman autonsa takaa. Kyllästyin pian kuitenkin pelkkään seisoskelemiseen ja menin Rutinoffin luokse. Otin Rutinoffin sisältä lumiharjan ja aloin putsailla lumia sen katolta. Koska en saanut puhuttua Puttea lumien putsaamiseen, se oli näemmä tehtävä itse. Olin jo jonkin aikaa putsaillut lumia, kun katseeni osui Närän puuhasteluun. Hän näytti mittailevan kengillä Puten ajaman Saabin raideleveyttä. Jäin uteliaisuuttani seuraamaan häntä. Seuraavaksi Närä meni Corollansa luokse ja teki siellä samat mittaukset.

- Alkaako vanhuksella jo askel painaa? Huusin Närälle.
- Häh? Älä kuule ala selittää niitä vaippaikäisten juttuja, Närä mesosi takaisin.
- Aika vaikeannäköistä köpöttelyä tuo sinun liikkuminen.
- Minä teen tarkkaa tutkimustyötä autojen raideleveyksistä, Närä puolusteli köpöttelyään.
- Niin, tuo käyttämäsi mittaustarkkuus on varmaan tuttua Toyotasta, hekottelin takaisin.
- Ei sattunut mittaa mukaan! Närä ärähti.
- Varmaan sama selitys olisi Toyotan insinööreilläkin, jatkoin Närän kiusaamista.
- Tein juuri tärkeän havainnon, Närä ilmoitti pienen hiljaisuuden jälkeen.
- No kerro? Utelin.
- En tiedä, että viitsinkö kertoa tuollaiselle Toyotan räkyttäjälle, Närä protestoi.
- Älä sitten kerro, eipä olisi vähempää edes kiinnostanut moinen havainto, sanoin hänelle ja jatkoin lumien puhdistelemista Rutinoffin päältä.

En kerinnyt montaakaan kertaa heilauttaa lumiharjaa, kun Närä ilmestyi Rutinoffin vierelle omahyväinen ilme naamallaan. Jatkoin kuitenkin lumien puhdistamista kaikessa rauhassa. Kovin pitkään Närä ei malttanut olla hiljaa, vaan alkoi selittää.

- Voin kertoakin, Närä tuumasi hymyillen.
- No?
- Jos ajan Saabin jälkiä Corollalla, niin minua ei voida syyttää sen jälkiä pitkin ajamisesta, Närä alkoi selittää käsiään samalla oudosti heiluttaen.
- Tuuleeko täällä noin kovasti, vai miksi heiluttelet käsiäsi noin omituisesti? Utelin ja yritin olla purskahtamatta nauruun.
- Minä yritän havainnollistaa tuollaiselle päntiölle tekemääni huomiota, Närä puolusteli huitomistaan.
- Jaa, kesällä tuo menisi hyttysten karkottamisen piikkiin, mutta nyt se näyttää enemmän koomiselta, kerroin oman mielipiteeni huitomisesta.
- Palataanko niihin jälkiin? Närä kysyi ja lopetti huitomisen.
- Palataan vaan, naurahdin.
- Niin, Saabissa on eri raideleveys mitä Corollassa. Jos ajan sen jälkiä, niin en aja kuitenkaan sen jälkiä. Nyt voin ajaa sen jälkiä ja olla ajamatta sen jälkiä ja kukaan ei voi syyttää minua, ettei Corollalla muka pääse omia jälkiä pitkin, Närä selitti tohkeissaan.
- Häh? Hämmästelin ja mietin itsekseni, että kuka ajoi kenenkin jälkiä ja oli ajamatta jonkun jälkiä?
- Ha haa, taas se paistaa! Närä hihkui onnellisen näköisenä.
- Mikä paistaa?
- No tuo sinun suunnaton tyhmyytesi autoilun teknisiä juttuja kohtaan, Närä pääsi kuittaamaan riemuissaan.
- Niin, olihan tuossa jo niin paljon kaikenlaisia jälkiä, että olisihan minun pitänyt pysyä kärryillä, myönsin Närälle.
- Piirränkö? Närä uteli.
- Jep.

Närä käveli vähän sivummalle ja alkoi sutata kengällään koskemattomaan lumeen kaikenlaisia uria. Ensin hän näytti tekevän kaksi uraa melkein vierekkäin. Tämän jälkeen hän meni niiden vasemmalle puolelle ja piirsi kengällä aika kauas yhden uran. Saatuaan sen valmiiksi hän meni kaikkien urien oikealle puolelle ja teki taas aika kauas yhden uran. Saatuaan nämä valmiiksi, hän meni urien alkupäähän ja katseli niitä hetken aikaa mietteliään näköisenä.

- Ei mitään hätää, mutta kevät on tulossa, hoputin häntä naureskellen.
- Jaa, niin tietysti. Jäin vain ihailemaan kätteni työtä, Närä selitteli.
- Kätten? Minusta näytti kyllä aivan siltä, että nuo sinun nahkasaappaasi olisivat olleet käsiä enemmän tuossa tekohommassa.
- Se on vertauskuva, Närä murahti.
- Ja mitähän nuo urat oikein kertovat?
- Piirsin tähän Corollan ja Saabin raideleveyden vähän pienennetyssä mittakaavassa. Tässä keskellä näet Saabin kapean ja talviautoiluun sopimattoman raideleveyden. Tuolla paljon ulompana näet puolestaan tukevan japanilaisen perheauton eli Corollan raideleveyden, Närä luennoi paatoksella.
- Onko tämä nyt sen äskeisen köpöttelyn aikaansaama mitta molempien autojen raideleveydestä? Kysäisin vähän epäileväisenä.
- Kyllä. Tästä näkee aivan selvästi, että jos ajan Corollalla Saabin jälkiä, niin en aja kuitenkaan sen jälkiä, Närä selitti.
- Niin no, onhan se tietysti aika helppo ajaa, kun muistaa vaan pitää nuo Saabin tekemät urat ihan keskellä, vastasin mahdollisimman vakavalla naamalla.
- No nih, johan se pojukin ymmärsi, kun pikkaisen potkiskelin eteenpäin, Närä hihkaisi iloisena.

En viitsinyt alkaa enää väittämään hänelle vastaankaan. Närällä oli tainnut tulla jossain vaiheessa pieni mittavirhe raideleveyksien suhteen. En ihan tällä seisomalla uskonut, että Saabin raideleveys olisi noin paljon Corollan raideleveyttä kapeampi. Jos veikata olisi pitänyt, niin olisin veikannut aivan toisin päin. Koska minulla ei ollut ässiä hihassa tai mitään faktatietoa, niin jätin inttämisen tällä kertaa väliin. Olin aivan varma, että kyllä Närä itsekin tuon erehdyksen joskus tajuaa. Se, että myöntääkö hän sitä koskaan minulle, on taas aivan toinen juttu.

Emme kerinneet jatkaa keskusteluamme, kun tien toisella puolella olevien talojen välistä alkoi kuulua moottorikelkan ääntä. Ääni läheni nopeasti ja pian esiin syöksähti hullun ämmän moottorikelkka, Juggis puikoissa. Juggis hurautti vauhdilla Närän piirtämien raideväliurien ylitse ja suoraan meidän ulko-oven eteen. Menimme Närän kanssa molemmat lähemmäksi katsomaan, että mitä nyt tapahtuu?

- Onkos sitä motoristikissaa näkynyt? Juggis kysäisi saatuaan kypärän pois päästään.
- Mitä kissaa? Onko sinulta nauku karannut? Närä uteli hämmästyneen näköisenä ja ympärilleen katsellen.
- Tuota, öh! Piti sanoman, että onko teiltä kissa vienyt kielen ja onko sitä hullua ämmää näkynyt? Juggis korjasi äkkiä virheensä.
- Vai kissaa? Hihittelin ääneen.
- Perkeleen kantturalle piti tuoda tämä kelkka oikein ulko-ovelle, Juggis alkoi muka raivota säilyttääkseen kovan miehen maineensa.
- Kisu kisu, Närä huuteli yhä ympärilleen kuikuillen.
- Voi vittu teidän kanssanne! Juggis ärähti ja paineli sisälle rappuun.
- Ei tainnut ollakaan kissa hukassa, Närä totesi naurahtaen.
- Ei niin, lehmä ennemminkin, hekottelin.
- Älähän räkytä sitä, meillä on yhteisiä bisneksiä, Närä torui minua.
- Ai anteeksi, en muistanutkaan niitä pakoputkipötköjä.

Seisoin Närän kanssa jonkin aikaa moottorikelkan vierellä, mutta Juggis ja hullu ämmä pysyivät poissa. Palasimme takaisin Rutinoffin luokse ja minä jatkoin loppujen lumien putsaamista. Närä puolestaan seisoi mietteliään näköisenä yliajettujen raideleveysurien kohdalla. Päätin antaa sen asian olla ja keskittyä lumihommaan. Sain viimein lumet pois Rutinoffia rasittamasta ja harjan takaisin autoon sisälle, kun Volvo-mies tuli paikalle puuskuttaen.

- Puuh, siitä sukkahousuperästä, puuh, hän puuskutti oikein kunnolla.
- Pyysin soittamaan, en käymään juoksemalla siellä Ruotsissa, sanoin hänelle virnistellen.
- Niin soitinkin, tässä lumessa juokseminen vaan hengästyttää, Volvo-mies puolusteli.
- Niin? Utelin malttamattomana.
- Ei sellaista ole missään Ruotsissa keksitty. Eivät ne olleet edes kuulleet koko asiasta, Volvo-mies selitti vakavalla naamalla.
- Aika outoa, kummastelin muka hämmästyneenä.
- Sitä ne siellä Ruotsissakin sanoivat. Ne kuulemma hitsaavat kotitekoisen lukkoperän, Volvo-mies valisti naama tiedonmurusista loistaen.
- Voi ei! Parahdin.
- No mitä nyt? Närä puuttui keskusteluun.
- Siitähän tulee pirun jäykkä kääntymään sen jälkeen. Kyllähän se lumella toimii jotenkin, mutta ajapas kuivalla asfaltilla, selitin tarkemmin.
- Niinkö? Volvo-mies uteli.
- Jep. Sukkahousulukkoperä on taas huomattavasti joustavampi ratkaisu ympärivuotiseen käyttöön. Se tulee mukaan lisäksi vähän viiveellä ja tasaisesti. Missään vaiheessa se ei ahdista kääntäessä pitävälläkään pinnalla, jatkoin satuilua naama peruslukemilla.
- Miten se sitten valmistetaan, siis se perä? Volvo-mies kysyi.
- Ensin lasketaan perästä kaikki öljyt pois. Sen jälkeen nostetaan tunkilla perä mahdollisimman ylös, mielellään auto vielä mäkeen keula alaspäin. Tyhjään perään sullotaan öljyntäyttöpropusta mahdollisimman monet sukkahousut. Sekaan voi laittaa lisäksi styrox-palleroita jos sattuu olemaan saatavilla. Ne tuovat lisää kimmoisuutta kokonaisuuteen. Sitten kun sinne ei enää sovi edellä mainittuja juttuja, niin perä pumpataan piripintaan öljyä. Lopuksi proppu kiinni ja auto alas tunkilta, kerroin rauhallisesti peränteko-ohjeet.
- Tuota, voisitko toistaa nuo ohjeet kohta, käyn vain autosta kynän ja paperia, Volvo-mies pyysi.
- Ihan rauhassa vaan, kerron ne uudelleen kohta, lupasin hänelle.

Odottelin kaikessa rauhassa, kun hän kävi hakemassa kirjoitusvälineet autostaan. Myös Närä oli kaivanut jostain palan paperia ja kynän esille. Vaikka laskettelinkin aivan täyttä palturia lukkoperän rakentamisesta, niin puhuin minä osaltani aivan kokemuksesta. Olimme aikoinaan yhden tutun kanssa tehneet tuollaisen virityksen hänen mainioon ja lähes Rutinoffin punaiseen Lada kombiin. Tosin sen perä oli ollut hajalla ja tuppasi menemään jumiin kesken ajon. Sukkahousu-styrox-peräöljysekoituksella se oli toiminut jonkin aikaa taas loistavasti. Ehkä tuolla tavalla sai aikaan lukkoperänkin, jos tekijä vaan kovasti uskoi siihen.

- No niin, kerrotkos uudelleen? Volvo-mies pyysi palatessani vierelleni.

Latelin heille uudelleen saman litanian, mitä olin äskenkin kertonut. Lisäksi mainitsin vielä, että öljyksi pitää laittaa ehdottomasti kaikista sitkeintä ja paksuinta tervaa, mitä ikinä vaan löytää. Ainakin talvipakkasella perä on tuon remontin jäljeltä taatusti kuin yhtä puuta, hihittelin itsekseni toisten kirjoitushommia katsellessani.

- Niin ja tämäkö oli vanha Ruotsalainen konsti? Volvo-mies vielä varmisti.
- Ai anteeksi, sekoitin taas asiat. Lars Leevi oli kotoisin Pohjois-Ruotsista ja tämä konsti on kotoisin Varsinais-Suomesta, korjasin erehdykseni.
- Sitähän minäkin, eivät ne siellä Volvon kotimaassa paskaa jauhaneet, Volvo-mies riemastui.
- Minun moka, myönsin pää painuksissa.
- Ei haittaa, lähetän nämä ohjeet niille kirjeitse, niin pääsevät sielläkin kokeilemaan, Volvo-mies selitti tohkeissaan.
- Entä Närä, miksi sinä kirjoitit sen ohjeen ylös? Utelin häneltä.
- Ajattelin laittaa Toyota-foorumille jutun sukkahousu-Volvoista, Närä hihitteli.

Volvo-mies oli juuri sanomaisillaan jotain terävää, kun ilman täytti moottorikelkan ääni. Vilkaisin rapun eteen ja totesin hullun ämmän ja Juggiksen istuvan kelkan päällä. Astuin vaistomaisesti muutaman askeleen sivuun, kun kelkka singahti meitä kohti. Onneksi kaikki kerkesivät alta pois ja moottorikelkka katosi omia jälkiä pitkin talojen väliin. Motoristinuoripari näytti olevan aika nopea liikkeissään.

- Mennäänkö nyt sinne kuumalle kaakaolle? Kysyin Närältä ja Volvo-mieheltä.
- Ei mennä, minä ajan Volvolla pois täältä pihalta, Volvo-mies sanoi päättäväisenä.
- Minä myös, Närä kiirehti selittämään heti perään.
- Ai Volvollako? Piruilin hänelle.
- Toyotalla, mokomakin vitsikäs räkänokka, Närä ärähti ja kiirehti autolleen.
- Ei tartte odottaa mitään apua, huusin molemmille tasapuolisesti.
- Ei me tarvita! Kuului stereona.

Siirryin jälleen kerran vähän sivummalle seuraamaan näiden kahden sankarin liikkeellelähtöä. Volvo-mies oli tällä kertaa nopeampi liikkeelle lähdön kanssa. Närä olisi ollut muuten, mutta hän unohti ensin lohkolämmittimen johdon tolppaan ja joutui nousemaan ulos autosta.

- Ei saa fuskata, piti mennä autolla eikä kävellen, huusin Närälle.
- Saamari, lämppärin johto, Närä kiroili.

Volvo-mies peruutti tällä välin autonsa pois ruudusta käyttäen hyödyksi Närän lapioimaa aluetta ja moottorikelkan ajamaa uraa. Hän pääsi kohtuullisen helpon näköisesti Saabin ja kelkan tekemiä jälkiä pitkin ylös tielle. Pahaksi onnekseen hän ei malttanut heivata vauhtia tielle tullessa, vaan luisui tien yli ja sen toisella puolella olevaan tyhjään autopaikkaan. Siellä se Volvo sitten olikin totaalisesti jumissa, ei liikkunut enää eteen eikä taaksepäin. Närä oli jäänyt pettyneenä katselemaan Volvon etenemistä ja oli heti kommentoimassa.

- Vaikka tuolle idiootille antaisi minkä auton, niin eihän se raukka osaa sitä käskeä, hän riemuitsi.
- Ja sinäkö osaat? Huusin Närälle.
- Katos mallia, Närä hihkaisi ja istahti Corollaan.

Minä katsoin erittäin suurella mielenkiinnolla, kun Närä peruutti Corollan muutaman yrityksen jälkeen pois ruudusta valmiiksi tehtyihin uriin. Tämän jälkeen alkoi Corollan moottori ulvoa epävoisesti ja lumi pöllytä eturenkaista. Jostain todella ihmeellisestä syystä Närä pääsi kuin pääsikin pois parkkipaikalta tielle. Hän sai sen jopa pysähtymään Volvon kohdalle.

- Tuutko kyytiin? Närä kuului huutavan Volvo-miehelle.
- Hinaisitkos? Volvo-mies aneli surkean näköisenä.
- Osta Toyota, Närä kuittasi takaisin ja antoi Corollalle taas happea.

Volvo-mies jäi seisomaan surkean näköisenä vieraaseen parkkiin, Närän kadotessa mutkan taakse. Minä puolestani palasin takaisin sisälle ikkunan ääreen. Sieltä oli paljon mukavampi katsella, kun Volvo-mies teki lumitöitä lasten muovisella pikkulapiolla.


Rutinoffin kuski






© Rauno Vääräniemi