Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

07.05.2004

Sekopää Volvo-mies


Selvittyäni jotenkin hullun ämmän aiheuttamasta naurunpuuskasta, käännyin uudelleen Volvo-miehen suuntaan. Volvo-mies näytti siltä, ettei oikein tiennyt mihin laittaisi auton katolla olevan lumen. Toinen vaihtoehto hänen jähmettyneeseen olemukseen saattoi olla hullu ämmä niminen trauma, joka taisi puskea päälle täysillä.

- Aika paljon lunta siinä auton katolla, aloitin varovaisen keskustelun.
- Niin, antaa vaan nurmikon kasvaa rauhassa, Volvo-mies mutisi poissaolevan näköisenä.
- Nurmikon? Ähkäisin ihmeissäni.
- Joo, tai mitäpä se tuo auringon polttama ruoho kasvaa, hän jatkoi järjetöntä juttuaan.
- Haloo, kuuleeko Sweden, haloo? Aloin huudella herättääkseni hänet tuosta sekavasta tilasta.
- Kiva uittaa varpaita vedessä, pitää vain varoa niitä ahvenia, Volvo-mies mutisi ja katseli minun läpi jonnekin kaukaisuuteen.
- Minä voisin humauttaa tällä lapiolla sitä päähän, Närä ehdotti pokkana.
- Älä vielä, saattaa mennä nimittäin varsi poikki siitä lapiosta, toppuuttelin Närän intoilua.

Minulla kävi mielessä, että Volvo-mies oli saanut silloin kerran hullulta ämmältä niin kovan tällin päähänsä, että se aiheutti nyt tämän sekavan tilan. Siitä oli kyllä aikaa melko paljon, mutta tuleehan kuuleman mukaan joistain huumeistakin takaumia pitkän ajan päästä. Vaikka en välittänyt ruotsalaisista autoista enkä niiden omistajista, niin eihän vanhaa kiistakumppania voinut jättää tuollaiseen tilaan. Aloin miettiä kuumeisesti jotain konstia hänen järkiin palauttamisen suhteen. Lapiojutun hylkäsin sen väkivaltaisuuden takia, vaikka Närä olisi kyllä hoidellut käytännön puolen erittäin mielellään.

- Hei, voisikohan sen tässä tilanteessa aivopestä japanilaisten autojen käyttäjäksi? Närä kysyi varovasti.
- Alkaako kerhon jäsenmäärä kenties laskea? Piruilin takaisin.
- Pöh, selvää nousua jo vuodesta 1967, Närä tuhahti.
- Ei teidän kerho ole niin vanha, vänkäsin vastaan.
- Ei olekaan, mutta jos olisi, niin jäsenmäärä olisi kasvanut siitä asti, Närä puolusteli väittämäänsä.

Mietin taas tilannetta ja tulin siihen tulokseen, että Volvo-miestä pitää shokeerata jollain todella voimakkaasti. Äkkinäinen ärsytys saattaa parhaimmassa tapauksessa palauttaa hänen normaaliin olotilaansa. Siirryin aivan hänen viereensä ja sanoin mahdollisimman selvällä äänellä:

- Volvot ovat helvetin kylmiä talviautoja.
- Niin, kastemadot ovat parasta ahvenia ongittaessa, Volvo-mies selitti vastaukseksi.

Aloin olla jo valkotakkisten kannalla tässä tukalassa tilanteessa. Jos Volvon omistajalle kestää haukkua sen auton kylmäksi talviautoksi, niin silloin on tilanne aika paha. Kyllä tuollaisen väitteen pitäisi herättää jo puolet Volvon omistavista koomapotilaista, saati sitten tuollaisen mieleltään hieman vinksahtaneen. Hetken asiaa taas pähkäiltyäni keksin kurkistaa Volvoon sisälle. Siellä näytti olevan virta-avain paikoillaan. Istahdin autoon ja starttasin sen käyntiin. Minulla kävi mielessä, että tuttu käyntiääni saattaisi vaikuttaa asiaan positiivisesti.

- Näkyykö siinä zombiessa mitään elonmerkkejä? Huusin Närälle Volvosta.
- Ei niin minkäänlaista, Närä vastasi.
- Taluta se auton taakse pakokaasuja haistelemaan, kehotin Närää, sillä päätin yrittää vielä yhtä konstia.

Katselin autosta, kun Närä laittoi lapion pois kädestään ja kävi taluttamassa Volvo-miehen autonsa taakse pakokaasuja haistelemaan. Istuin muutaman minuutin paikoillani moottorille välillä kierroksia antaen ja seuraten tilannetta auton takana. Pidin ovea auki jotta kuulisin heti mitä takana tapahtuisi.

- Köh, mitä me Tukholmassa tehdään? Volvo-mies kysäisi aivan yllättäen ja köhi pakokaasuja keuhkoistaan.
- Ajateltiin myydä tämä Volvo Ruotsiin takaisin, Närä hörähti sen kummempia ajattelematta.
- Minun auto, ei saa myydä, Volvo-mies parahti ja tarrautui autoon, kuin pikkulapsi rakkaaseen nalleen.
- Vaihdetaan se sitten Toyotaan, Närä ehdotteli.
- Hetkinen, mitä sinä Oskari Närä teet Tukholmassa minun auton kanssa? Volvo-mies hämmästeli Närää tuijottaen.
- No en ainakaan ole kielikylvyssä, Närä hörähti.
- Kieli..., juu took tu mii..., nej, Volvo-mies alkoi maistella sanoja ihmeissään.
- Nyt se puhuu jo kielillä, äkkiä jonnekin hoitoon, Närä alkoi panikoida.
- Odota nyt, tilanne saattaa olla laukeamassa, sanoin ja nousin ulos autosta.

Kävelin auton taakse ja päätin kokeilla vielä jotain negatiivista väittämistä Volvosta.

- Jopa puisessa lintulaudassa on enemmän rautaa, kuin tässä sinun Volvossa, sanoin jälleen mahdollisimman selvästi.
- Perkele, tulitko taas laittamaan niitä talipallojasi? Volvo-mies ärähti vihaisena.
- En, ajattelin vaan tervehtiä rakasta naapuriani, jatkoin keskustelua.
- Minulla ei ole tuollaiselle riesalle mitään asiaa, Volvo-mies murahti ja käänsi katseensa käynnissä olevaan autoonsa.
- Oletkos lähdössä reissuun? Utelin huomattuani hänen katseen.
- Itse asiassa kyllä, pitää vaan näemmä ensin putsata nämä katolla olevat lumet, hän totesi ja alkoi heilua lumiharjansa kanssa.
- Miten niiden kastematojen ja ahvenien kanssa on? Tiedustelin varovasti.
- Mitä horiset? Olet tainnut raukka palelluttaa pääsi mokomassakin Rutinoff-merkkisessä saippualaatikossa, Volvo-mies murahti aivan entiseen tyyliinsä.
- Sitä on sairautta niin monenlaista, naurahdin helpottuneena.
- Hoitoon tuollaiset kuuluisivat, Volvo-mies ärisi jatkaessaan Volvon katon puhdistamista.
- Hukkaan meni hyvä tilaisuus, Närä marmatti huomattuaan Volvo-miehen olevan taas ennallaan.

Niin, mikä oli hyvä tilaisuus ja mikä ei? Asiaa itsekseni miettiessä en oikein osannut sanoa, että kumpi vaihtoehto olisi ollut parempi. Olisiko normaali vittumainen Volvo-mies Volvo-aatteineen vai entinen Volvo-mies kastematojuttuineen ja ajatuksena, että Toyota on maailman paras auto? Kumpikaan vaihtoehto ei olisi saanut äänestyksessä ainuttakaan ääntä minulta. Olisihan se toisaalta ollut mielenkiintoista seurata, kun Volvo-mies olisi alkanut myymään Volvoaan ja katselemaan Toyotaa tilalle. Kun aloin tätä asiaa miettimään tarkemmin, niin oikein harmitti tuollainen nopea palautuminen, meni taas monet mielenkiintoiset tilanteet ohi.

- Miten on Närä, olisitkos sietänyt toista kovaa Toyota-fania tässä samassa pihapiirissä? Kysyin mielessäni pyörinyttä asiaa.
- Kuulehan märkäkorva, niin kauan, kuin liikenteessä on yksikin toisenmerkkinen auto, on meillä Toyota-faneilla homma kesken, Närä selitti rinta kaarella.
- Tarkoitatko tuota suurella äänellä aloittamaasi lumihommaa? Kuittasin takaisin.
- Voi perkele, se naapureiden auttaminen, Närä havahtui kuin unesta.
- Siinähän sinulla yksi autettava seisoo melkein varpailla, sanoin ja viittasin Volvo-mieheen päin.

Närä tarttui innoissaan taas lapioon ja alkoi huiskia sen kanssa hullun tavalla. Minulla tuli sellainen mielikuva, että hän meinasi tosiaankin putsata koko pihan lapiopelillä.

- Ei tarvi auttaa! Volvo-mies karjaisi Närälle vihaisena.
- Häh? Närä hämmästeli ja lopetti lapioimisen.
- Niin, että ei tarvi auttaa, Volvo-mies toisti.
- Ei väkisin, pidä perkele lumesi ja seisota sitä takavetoista paskakasaasi siellä kevääseen asti, Närä sanoi ja siirtyi lapion kanssa sivummalle.
- Kyllä Volvolla pääsee, Volvo-mies sanoi voitonriemuisella äänellä.
- Samanlaisia saatanan Valmetteja ne kaikki Ruotsissa tehdyt autot ovat, Närä kritisoi isoon ääneen.
- Mitä, kehutaanko täällä Saabeja? Kuului Puten iloinen hihkaisu vähän etempää.

Vilkaisin tarkemmin ja totta tosiaan, sieltä saapui Putte, jolla oli autonaan vanha 84-mallinen Saab 900. Onneksi Putte ymmärsi huumoria, eikä ollut auton merkin suhteen niitä pahimpia fanaatikkoja.

- Tulitko kaivamaan sitä hangesta? Kysäisin häneltä.
- Jep, olisi tarkoitus lähteä käymään reissussa, Putte tuumasi.
- Aloita sen auton etsiminen tuolta, sanoin ja viittasin Rutinoffin suuntaan.
- Jaa, että kaivaisin ensin sinun auton lumen alta ja toteaisin sen sitten olevan väärä ja jatkaisin seuraavaan, vai? Putte uteli naama virneessä.
- Loistavaa aivotyöskentelyä, sitä juuri ajattelin, jouduin myöntämään hänelle.
- Me Saabistit olemmekin tavallista älykkäämpää porukkaa, Putte hymähti.
- Niin mekin ollaan, siis tehdäänhän Volvot ja Saabit samassa maassa, Volvo-mies puutui keskusteluumme.
- Ei voi olla, Putte kritisoi.
- Varmaan on, Volvo-mies intti.
- Ainoastaan Saabismi on virallisesti sairaus ja sitä kautta olemme saaneet normaalia paremmat älynlahjat, Putte tuumasi ja iski minulle silmää.
- Täh? Volvo-mies kysyi niin hölmön näköisenä, että pelkäsin hänen taas paenneen ulalle.
- Siirry sinäkin meidän leiriin. Meillä jaetaan autonäyttelyissä aina jokaiselle jo Saabin omistavalle uusi Valmet t-paita, Putte jatkoi päätöntä jutusteluaan.
- Volvolla on ihan omat traktorit, Volvo-mies ärähti kiukkuisena Putelle.
- No se on kyllä huomattu, Närä kommentoi röhönaurun kera.

Tiedustelin Putelta, että miten hän aikoi päästä lähtemään pihalta? Putte kertoili yleensä ajavansa pois, Saabin etenemiskyky oli kuulemma tankin luokkaa. Tämän sanottuaan, hän käveli Saabinsa luokse ja alkoi putsailla lumia sen päältä. Volvo-mies oli saanut jo putsattu autonsa lumesta. Odottelin mielenkiinnolla, että milloin hän oikein aikoo lähteä liikkeelle. Jostain kumman syystä hän vain kierteli ympäri autoaan odottavan näköisenä. Minulla oli jotenkin sellainen aavistus, että tässä taidettiin vain pelata aikaa sen suhteen, että kuka uskaltaa ensimmäisenä lähteä kokeilemaan autonsa etenemiskykyä tuossa lumihangessa. Minulla ei ollut aikomustakaan lähteä ryvettämään Rutinoffia mokomaankin kinokseen. Ajattelin odotella kiltisti talonmiehen traktorin saapumista. Ihan turhaan sitä tällainen joutilas lumen takia alkaa hötkyillä. Närä oli siirtynyt tällä välin oman autonsa luokse ja lapioi lumia sen takaa.

- Kannattaa lakaista myös, ei niillä riisipusseilla muuten mihinkään pääse, Volvo-mies heitti ivallisen kommentin autonsa luota.
- Ja perkele, kyllä Toyotalla pääsee vaikka minne, Närä ärähti ja kävi syytämässä kaikki äsken lapioimansa lumet takaisin autonsa taakse.

Närän touhuja seuratessani, oli Putte saanut aivan huomaamatta autonsa putsattua ja käynnisti sen mahtavan sinisen savupilven saattelemana. Saabissa näytti olevan jotain samaa Rutinoffin kanssa. Molemmat savuttivat reippaasti käynnistettäessä, Rutinoffin savu oli vain mustempaa jäteöljyjen takia. Putte kaasutteli Saabiaan hetken aikaa ja kärypilvi alkoi ohentua huomattavasti. Hetken päästä syttyivät pakkivalot ja Putte peruutti Saabin pois ruudusta.

- Näittekö miten hienosti tämä kulkee? Putte hihkui avoimesta sivuikkunasta.
- Pöh, pehmitit tuolla öljynkäryllä sen takanasi olevan kinoksen, Närä mutisi hapan ilme naamallaan.

En ihmetellyt yhtään Närän negatiivista suhtautumista tähän asiaan, sillä hän ei ollut päässyt jäljistä päätellen omalla Toyotallaan edes auton mittaa taaksepäin. Putte sen sijaan oli peruuttanut jo reilusti sen verran. Ehkä Puten rauhallinen autonkäsittelytyyli edesauttoi asiassa. Närä oli varmaan antanut Corollalleen happea oikein kunnolla. Närän motto kun oli mennä aina täysillä.

- Katsokaapas, kun setä näyttää miten hangessa edetään, Putte virnisteli Saabin ikkunasta.
- Voi saamari, piti sinunkin hätähousun mennä nyt pilaamaan minun mahdollisuudet ajaa Volvolla umpihangessa, Volvo-mies huuteli autonsa luota.
- Ole hyvä vaan, minä voin peruuttaa vielä pitemmälle, niin pääsen ajamaan heti perässäsi, Putte vastasi takaisin.
- Niin tuota, huomasin juuri, että unohdin kauppakassin tuonne kotiin, Volvo-mies alkoi nikotella.
- Kannattaisi harkita sellaisia paripyöriä taakse ja lumiketjuja niihin, Närä kuittasi välittömästi Volvo-miehelle.
- Mitäs jos mentäisiin vaikka kuumalle kaakaolle ja jätettäisiin tämä lumen kanssa taisteleminen talonmiehelle, ehdotin kiusallani noille ”minä olen paras talviautoilija ja minulla on paras talviauto” tyypeille.
- Ha, haa mikä mamis, Närä ilkkui,
- Laiska saa olla, muttei hullu, siteerasin itseäni.
- Nähdään, Putte sanoi ja heilautti kättään Saabin ikkunasta.

Katselimme porukalla Puten perään. Saab nousi aika vaikeannäköisesti pihalta tielle. Tielle päästyään matkanteko helpotti alamäen takia. Toivottavasti Putte saa kerättyä tarpeeksi vauhtia parin mutkan päässä olevaan loivaan nousuun. Uskoin hänen selviävän, ellei siellä ole joku maailman paras talviautoilija jumissa.

- Se meni, Närä mutisi päätään raapien.
- Joo ja vielä etuvetoisella, Volvo-mies hämmästeli.
- Kyllä etuvetoisella pääsee tasan tarkkaan paremmin lumessa mitä takavetoisella, Närä alkoi väittää vastaan.
- Puhut soopaa! Miksi muka sitten maailman paras talviauto on takavetoinen? Volvo-mies penäsi Närältä.
- Mutta uudet Volvotpa ovat etuvetoisia, Närä vetäisi ässän hihasta.
- Eivät ne olekaan enää niin hyviä talviautoja, Volvo-mies tuumasi ilmeen värähtämättä.
- Puupää, Närä murahti.
- Kahjo! Volvo-mies heitti takaisin.
- Hinaanko sinut tuonne isommalle tielle? Närä kiusasi Volvo-miestä.
- Minä sudittelen kuule ympyrää sinun ympärillä. Volvo on varustettu nimittäin lukkoperällä ja sillä kiipeää vaikka puuhun, Volvo-mies selitti tohkeissaan.
- Vai lukkoperä. Jos laittaa Volvosta takaluukun lukkoon, niin ei se tarkoita, että siinä olisi lukkoperä, Närä piruili takaisin.
- On siinä ihan tosi lukkoperä, Volvo-mies intti tosissaan.
- Tungitkos sinne perämurikkaan vaimosi vanhat sukkahousut? Minun oli aivan pakko kysäistä häneltä.
- Piruiletkos riesa taas?
- En ollenkaan. Sehän on vanha pohjoisruotsalainen lukkoperän valmistuskonsti, selitin naama peruslukemilla.
- Eh, ei kait nyt sentään?
- Kyllä, kilautappas jollekin Ruotsissa asuvalle kaverille, niin saat tietää miten homma tehdään, yllytin tuota luojan luomaa älypäätä.
- Odottakaa tässä, niin käyn soittamassa kotoa, Volvo-mies ilmoitti ja lähti juoksujalkaa kotiaan kohti.
- Riittääkö siihen lukkoperään yhdet sukkahousut? Närä kysyi kuiskaten.
- Odotetaan nyt sitä vastausta Ruotsista, vastasin hänelle hymyillen.


Rutinoffin kuski






© Rauno Vääräniemi