Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

16.04.2004

Mahtava Peräsin ja Mielettömät Purjeet

Olin seisonut varmaan jo muutaman minuutin hölmönnäköinen ilme naamallani, kun Närä alkoi jälleen raakkua.

- Hah hah, tuolta näyttää tosiaan autoilija, joka on pudonnut kehityksen kelkasta jo aikoja sitten.
- Minkä kehityksen, sain hämmästykseltäni kysyttyä?
- Tämän kehityksen, Närä sanoi ja näpäytti Toyota-tarroja etusormellaan.
- Jaa, ovatko kynnenleikkauskoneet kehittyneet sitten meikäläisen viime käyttökerran jälkeen?
- Äläpäs maitoparta viisastele! Närä murahti.
- Mihin halvattuun oikein noita tarroja kuskaat? Utelin häneltä.
- Koska en ollut varma Toyotan osallistumisesta näin mitättömännäköiseen näyttelyyn, päätin ottaa aitoja Toyota-tarroja mukaan ja liimailla niitä muiden tuotemerkkien päälle, Närä valaisi asiaa silmät loistaen.
- Anna mun kaikki kestää, huokaisin ääneen.
- Kyllä Toyota kestää, älä huoli, Närä lohdutteli vakavissaan.

Ilmoitin tämän jälkeen Närälle, että hän saa luvan mennä aivan yksikseen liimailemaan niitä tarrojaan. Minä ajattelin soittaa Hulille ja mennä tapaamaan häntä johonkin sopivaan paikkaan. Näytin Närälle isoa BMW:n kylttiä ja kehotin menemään sinne puhumaan Toyotan ylivoimasta. Närää ei onneksi tarvinnut kahta kertaa käskeä moista myyntipuhetta pitämään, vaan hän poistui melkein juoksujalkaa paikalta. Itse otin puhelimen käteeni ja valitsin Hulin kännykän numeron.

- Pitkätukkamotoristi Huli puhelimessa, kuului iloinen vastaus toisessa päässä linjaa.
- Rutinoffin kuski tässä terve. Missä tavataan?
- Kato itte kroisos, Huli naurahti.
- Miten niin kroisos? Hämmästelin.
- Ei kait köyhällä ole varaa ajella yhtä aikaa neljällä pyörällä, Huli naureskeli.
- Neljällä? Ihmettelin Hulin heittoa.
- Joo kato, sulla on auto ja kulutat jatkuvasti neljää rengasta. Se ei ole köyhän kulkemista se, Huli hekotteli.
- Missä nähdään? Olen nyt täällä näyttelyalueella jonkun Suzuki-osaston vierellä, sanoin Hulille.
- Jaa, katsotaanpas.
- Minne? Utelin Hulin omantakeista kommenttia.
- Tai oikeastaan älä katso minnekään, vaan otat kolme askelta taaksepäin katsomatta, Huli opasti.
- Ja putoan kaivoon?
- Sen jälkeen otat kaksi askelta vasemmalle, Huli jatkoi neuvomista.

Seisoin jälleen hölmönnäköisenä, tällä kertaa tosin matkapuhelin korvalla. Alkoi tämä motoristitouhu mennä jälleen yli meikäläisen ymmärryksen. Noilla motoristeilla näytti olevan vaikka minkälaisia outoja tapoja tavata kavereita täällä näyttelyssä. Yritin katsella vaivihkaa edessäni liikkuvia ihmisiä, että onko täällä muitakin samalla tavalla takaperin liikkuvia tyyppejä. Samalla silmiini sattui eräs laiha tyyppi joka käveli pää oudon vinossa ohitseni. Luulin ensin hänen olevan samanlainen tapaamiseen menossa oleva tyyppi, mutta tarkemmin katsottuani totesin hänen katselevan erään typyn tiukkaa takapuolta. Laiheliini taisi olla jossain transsissa, koska törmäsi vastaantulevaan isokokoiseen nahkaliivityyppiin. Törmäys aiheutti pienen ”thumps” äänen ja hetken päästä nahkaliivikarju avasi suunsa.

- Et käytä kypärää, tämä karju totesi.
- En niin, laiheliini myönsi hämmästyneenä.
- Kyllä kannattaisi.
- Kävellenkö? Eihän täällä mitään voi sattua, laiheliini nauroi nahkaliivityypille.
- Oma vika!

Tämän jälkeen nahkaliivityypin nyrkki kumahti laiheliinin nuppiin ja tämä putosi lattialle. Nahkaliivityyppi käveli pokkana lattialle jääneen laiheliinin ylitse kaveri perässään.

- Mä niin inhoan väkivaltaa, nahkaliivityypin kaveri kuului sanovan mennessään.
- Niin minäkin. Sen takia pyrin lopettamaan tappelut ensimmäisellä iskulla, nahkaliivityyppi naurahti.

Katselin hetken aikaa poistuvan parivaljakon perään ja sen jälkeen vilkaisin laiheliinin kohtaloa. Hän oli onneksi päässyt jo jaloilleen ja vilkuili kiukkuisen näköisenä parivaljakon perään. Olin jo melkein unohtanut Hulin antamat ohjeet. Onneksi pidin puhelinta vielä korvallani, sillä Huli huhuili minua siellä.

- Jännittääkö tämä paikka niin paljon, ettet uskalla edes paria askelta ottaa outoon suuntaan, Huli tiedusteli puhelimessa.
- Jaa sorry! Nukahdin, sillä täällä ei tapahdu oikein mitään jännää, kuittasin takaisin.

Tein kuitenkin Hulin ohjeiden mukaan. Otin ensin varovasti kolme askelta taaksepäin ja pysähdyin siihen kuuntelemaan tilannetta. Tämän jälkeen pidin katseen tiukasti eteenpäin suunnattuna ja otin kaksi askelta vasemmalle. Seisoin yhä luuri korvalla ja odotin uusia ohjeita.

- Näetkö nyt siinä lattialla sellaisen valkoisen ristin? Huli tiedusteli.
- En todellakaan näe, totesin tiiratessani edessäni olevaa lattiaa.
- En minäkään ja seison tässä aivan sinun takana, Huli nauroi oikein kunnolla.

Pyörähdin ympäri ja totesin hänen puhuneen totta. Huli seisoi tosin muutaman metrin päässä paikastani. Hän oli erään ison moottoripyörän vierellä ja pyörän päällä istuskeli vähäpukeinen blondi. Käännyin kunnolla ympäri ja suunnistin Hulin luokse vaihtamaan kuulumisia.

- Mitä äijä? Utelin Hulilta.
- Eipä mitään ihmeitä, ollaan täällä muijien kanssa vähän pyöriä katselemassa, Huli selitti ja viittasi pyörän päällä istuvaa kaunotarta.
- Jumalauta, onkos sinulla nykyisin noin hyvännäköinen muija, kuiskasin Hulille.
- Ääh, kenen lie, ollaan vaan samassa näyttelyssä pyöriä katselemassa, Huli virnisteli tuttuun tapaansa.
- Että ihan poikamiehenä vielä, vai? Utelin häneltä.
- Oikeastaan naistenmiehenä, en niistä pojista niin välitä, Huli jatkoi jutusteluaan.
- Aika paljon porukkaa täällä MP-näyttelyssä, totesin ympärilleni katsellessa.
- Tiedätkö muute mitä MP tarkoittaa? Huli tiedusteli minulta.
- Noh?
- Mahtava Peräsin ja Mielettömät Purjeet, Huli kertoi ja purskahti nauramaan.
- Ei ole kyllä sinulla jutut muuttuneet sitten viime kerran, nauroin Hulin kommentille.
- Ei niin. Sitä kun pukki vanhenee, niin sarvi kovenee, Huli tuumi partaansa hieroskellen.

Saatuamme alkutervehdykset ja kuulumiset vaihdettua, Huli alkoi esitellä minulle osastolla olevia moottoripyöriä ja kertoili siinä samalla omasta pyörästään. Sekin oli kuulemma Suzuki, tarkemmalta mallimerkinnältään Intruder. Moottorin koko meni jotenkin ohi, enkä jaksanut alkaa sitä Hulilta tiedustella. Olisin pahimmassa tapauksessa saanut kuulla tunnin tai parin luennon Suzukien moottoreista ja niiden eroavaisuuksista. Olisivatpa kaikkien tehtaiden insinöörit yhtä viisaita kuin Rutinoffin tehtaan insinöörit. Rutinoffia tehdään vain yhdellä koneella, joten ei tarvitse tapelle erikokoisten koneiden paremmuuden kanssa. Jotenkin tuntuu siltä, että monet valmistajat aivan tahallaan sotkevat kuluttajien päät monen kokoisilla moottoreilla ja useilla eri teholuokilla.

- Oletko uutta pyörää katselemassa itselle? Utelin Hulilta.
- En tällä kertaa, olen lähinnä sojottelemassa zoomin kanssa, Huli naurahti.
- Vai niin, mutisin samalla, kun mietin mitä zoomia Huli oikein tällä kertaa tarkoitti.
- Tähän on jo kerinnyt tarttua yhtä sun toista, Huli sanoi ja taputti kaulassa roikkuvaa videokameraa.
- Pitää olla tosi motoristi, että jaksaa vielä kotona katsella uudelleen saman pyörät, sanoin Hulille kameraa katsellessani.
- Mitä niitä pyöriä enää toistamiseen katselee? Minä tykkään zoomailla ennemmin noita vähissä vaatteissa keikisteleviä misuja, Huli valotti kuvausharrastustaan.
- Niin, eikös se sinun ilta-ammatti ollut painaja?
- Jep, nykyisin zoomaileva painaja.

Huli tempaisi kameran kaulastaan ja laittoi sen kuvaskuntoon. Tämän jälkeen hän käänsi kameran paikkamme ohitse käveleviin naispuoleisiin näyttelyvieraisiin ja antoi zoomin laulaa. Kamerassa oli sivulla käännettävä näyttö josta saatoin nähdä mitä hän milloinkin zoomaili.

- Kato mikä perse. Oi joi, tuolla menee todella upea minihame. Hei huomaat sä ton, katso mitkä puskurit! Huli selitti kuvatessaan.
- Mielenkiintoinen harrastus tämä moottoripyöräily, totesin katsellessani Hulin kuvaamia naisia.
- Vaihda sinäkin se autonrämäsi johonkin moottoripyörään, niin pääset aivan toiseen ulottuvuuteen näiden kokemusten kanssa, Huli ehdotteli virnistellen.
- Olin minäkin kerran lähellä saada mopon, uskouduin Hulille.
- Älä?
- Joo, mutta se kaatui siihen, ettei Rutinoff merkkistä mopoa saatu yrityksistä huolimatta Suomeen. Isä oli kuullut jostain, että maailmalla tehdään Rutinoff-mopoja ja yritti hankkia sellaisen minulle. Olisin lopulta joutunut tyytymään johonkin Harley-Davidson-mopoon, mutta aatteelleni uskollisena hylkäsin sen. Isä olisi ostanut sen sillä ehdolla, että olisin pitänyt sen poissa hänen silmistään ja kopioinut hänen omasta Rutinoff-autostaan tekstin sen tankkiin. Lisäksi minun olisi pitänyt maalata se mopo auton kanssa samaan väriin. Kieltäydyin moisesta rasittavasta ja aatteeni vastaisesta puuhastelusta ja jatkoin kävelemistä ajokortti-ikään asti.
- Vau, sulla on ollut asennetta jo pienestä pitäen, Huli totesi kuunneltuaan selitykseni.
- Niin, se on varmaan synnynnäistä, totesin ylpeänä.
- Säälittää vain tuollainen kurjuuden maksimointi, Huli hörähti.
- Hei kato, naisia! Hihkaisin Hulille ja näytin sormella oikealle.

Hulia ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, vaan kohta zoomi sojotti osoittamaani suuntaan ja nauha pyöri. Osoittamassani suunnassa oli kolme tyttöä jonkun mönkijän päällä poseeraamassa. Kieltämättä tytöt olivat todella hyvännäköisiä. Lähdimme Hulin kanssa katsomaan heitä lähemmin. Meillä ei vaan mennyt oikein systeemit yhteen. Aina kun olin löytänyt sellaisen paikan josta saatoin katsella tyttöjä, hihkaisi Huli minulle, että olin pahasti tiellä. Mielestäni kuvaajan kannattaisi pysytellä paikoillaan, eikä hyppiä ympäriinsä, kuin kiimainen kani. Pienen aikaa väisteltyäni Hulia, sain päähäni yhden idean.

- Jos minä menen tuonne kuvaan tyttöjen kanssa, niin voit kuvailla rauhassa, ehdotin Hulille.
- En mä tiedä, tytöt haluavat olla varmaan kolmisin, Huli yritti selittää.

En antanut hänen kommenttinsa lannistaa, vaan kävelin rohkeasti tyttöjen luokse kysymään heidän mielipidettään tästä ajatuksesta.

- Hei tytöt, saanko tulla teidän kanssa kuvaan?
- Tule vaan, keskellä oleva tyttö sanoi ja hymyili valloittavasti.
- Onko toi hullusti pomppiva kuvaaja joku sun frendi? Oikeanpuoleinen tyttö uteli.
- Joo, sillä on sellainen hyppimällä ladattava kamera-akku, keksin äkkiä selityksen Hulin lennokkaalle esiintymiselle.
- Luulis tulevan jalat kipeäksi, sama tyttö jatkoi ihmettelemistä.
- Alahan kuvata nyt, huudahdin Hulille ja asetuin oikeanpuoleisen tytön viereen.
- Siirry hieman poispäin tytöistä, Huli huusi ja näytti kädellään suuntaa.
- Minkä takia?
- Saan paremmin peitettyä tuota taustalla olevaa rumaa moottoripyörää ja koko kuva-alan hyötykäyttöön, Huli selitti ja jatkoi viuhtomistaan.
- Onko nyt hyvä? Kysyin astuttuani hieman sivummalle.
- Mene vielä vähän ja vielä ja vielä ja vielä ja vielä, Huli opasti kerta kerran jälkeen minua.

Muutaman varovaisen sivuttain siirtymisen jälkeen Huli oli tyytyväinen ja alkoi kuvata meitä. Seisoin hetken aikaa aivan tyytyväisenä, kunnes huomasin Hulin zoomin osoittelevan jotenkin eri suuntaan, kuin missä itse seisoin. Samalla tajusin tulleeni huijatuksi pahemman kerran. Tytöt olivat niin paljon sivullani, etten minä enää mahtunut edes samaan kuvaan heidän kanssaan.

- Huli, unohditkos jotain kuvasta? Kysäisin häneltä.
- En mä tiedä, ehkä yksi blondi noiden tummatukkaisten tyttöjen seassa olisi tehnyt asetelmasta vielä paremman, Huli pähkäili ja raapi partaansa.
- Minun piti olla samassa kuvassa, totesin pettyneenä.
- Niin piti, mutta kun et tällä kertaa sopinut miljööseen, Huli hekotteli.
- Ikävä tyyppi, murahdin hänelle.
- Hei haloo, en mä viitsi sun karvanaamaasi alkaa kotona enää katsella, pelkkä ajatuskin puistattaa, Huli puolusteli tekoaan.
- Hei, minä voisin ottaa sinusta kuvaa näiden tyttöjen kanssa. Kait sentään omaa kuvaasi jaksat katsella vielä kotona, ehdotin Hulille.
- Hyvä idea, tule tänne, niin näytän miten tämä kamera toimii.

Kävelin Hulin luokse ja hän alkoi esitellä kameran toimintaa. Huli näytti nopeasti zoomin, nauhoitusnapin ja näytön kääntelemisen. Otin kameran käteeni ja varmistin, että osasin kyseiset asiat. Annettuaan kameran minulle, Huli kiirehti tyttöjen luokse ja änkeytyi heidän väliinsä. Arvasin Hulin olevan ovela, etten minä vaan pääse jujuttamaan häntä samalla tavalla.

- Otat sellaisen noin puolenminuutin pätkän meistä, Huli opasti.
- Riittääkö niin lyhyt? Epäilin.
- Ota koko minuutti sitten.

Tein työtä käskettyä ja suuntasin kameran kohti Hulia ja tyttöjä. Zoomasin kameran Hulin kaljamahaan ja käynnistin kameran. Varmistin huolella, ettei kuvassa näkynyt muuta kuin Hulin maha. Nämä nykyiset kamerat olivat sitten vallan mainioita laitteita kunnon zoomeineen, ajattelin itsekseni Hulin mahaa kuvatessani. Liikuin hieman sivummalle, muka parempaa paikkaa hakien. Pidin kuitenkin kameran tiukasti Hulin kaljamahassa. Kun ei kerran minun kuvaaminen sopinut herralle, niin tuijotelkoot sitten omaa elintasoaan kotosalla. Kovin tosikolle tyypille en olisi näin raakaa pilaa uskaltanut tehdäkään, mutta tiesin Hulilla olevan huumoritajua aika reilusti. Lisäksi hänellä oli jo nuo tytöt filmillä, joten vahinko ei ollut kovin suuri.

- Näytinkö mä hyvältä? Huli hihkui laskettuani kameran alas.
- Jep, voisi sanoa, että tyrmistyttävältä, sanoin virnistellen.
- Kyllä motoristit osaavat, Huli totesi ylpeänä ja otti kameran käteensä.

Jatkuu...

Rutinoffin kuski