Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

09.04.2004

Mopo katolla


Olimme vihdoin matkalla kohti MP-näyttelyä Juggiksen Golfilla. Istuimme Närän kanssa molemmat aivan hiljaa takapenkillä, sillä etupenkillä oli menossa aikamoinen teatteri autoilusta.

- Et sitten ohittanut tuota? Hullu ämmä kivahti Juggikselle.
- Ei tää kiihdy, Juggis puolusteli.
- Varmasti kiihtyy, jos minä niin päätän, hullu ämmä puhisi.
- Kyllä tuo viissatanen Mersu on hieman tätä vanhaa diesel Golfia nopeampi, Juggis mutisi.
- Gloffia! Hullu ämmä ärähti.
- Aivan, siis tätä diesel Gloffia nopeampi, Juggis korjasi virheensä.

Tilanne näytti jälleen rauhoittuvan pieneksi aikaa. Juggis keskittyi vaativaan tehtäväänsä, eli ajamaan hullua ämmää miellyttävällä tavalla. Hullun ämmä ajatuksista ei voinut sanoa takapenkiltä käsin yhtään mitään, hän katseli eteenpäin ja piti outoa puhinaa. Minulla kävi hetken mielessä kysyä mahdollisesta astmasta, mutta nielaisin kysymyksen saman tien.

- Ei ei ei Juggis, tuo ei mennyt taaskaan oikein, hullu ämmä puuttui jälleen ajamiseen.
- Mikä?
- Kaistanvaihtoa ei suoriteta tuolla tavalla hitaasti ja lammasmaisesti, hullu ämmä opasti.
- Jaa, no miten sitten?
- Sillai, että heikkohermoisimmat ja ilman lääkitystä olevat ajavat ulos tieltä, kun sinä vaihdat tällä Gloffilla kaistaa, hullu ämmä selitti silmät kiiluen.
- Joo, siis sillai yllättäen, Juggis sai narun päästä kiinni.
- Niin perkele!

Tämä Juggiksen ja hullun ämmän yhteisautoilu oli jopa räväkämpää mitä Närän harrastama kaahailu ja kahdella renkaalla kanttailu omalla Corollallaan. Vilkaisin vieressäni istuvaa Närää ja totesin hänen kuuntelevan todella tarkkaan etupenkkiläisten keskustelua. Ellen väärin arvannut, niin Närä imi itseensä uusia ajotyylejä.

- Hei, muuten hyvä kyyti, mutta jotenkin hitaanlainen, Närä sihahti minulle yllättäen.
- Miten niin, onhan mittarissa melkein satanen? Ihmettelin hänen kommenttiaan.
- Corolla ottaa tässä jo puoltoistasataa aivan kevyesti, Närä sipisi takaisin.
- Aletaanko sieltä takapenkiltä jo ajaa tätä Gloffia? Hullu ämmä murahti ja kääntyi katsomaan meitä kiukkuisena.
- Emme me mitään sellaista, kiirehdin selittämään.
- Parasta onkin, tulee muuten kyytiläisillä nenät kipeiksi, hullu ämmä hörähteli.

Vilkaisimme Närän kanssa toisiamme ja olimme aivan hiljaa. Tässä kyydissä näytti olevan aika pienestä kiinni nenän kipeytyminen ja jopa hengen lähtö. Onneksi matka näyttelypaikalle ei ollut kovin pitkä. Muutaman minuutin kuluttua näimmekin jo näyttelyhallin ja Juggis pysäytti autonsa kadunvarteen.

- Pikku karvaturrikkani, oletko sinä nyt sitä mieltä, että minä kävelen täältä asti tuonne pääovelle? Hullu ämmä kysyi Juggikselta.
- Anteeksi kultaseni, ajan tuonne oven eteen, Juggis sanoi ja koukkasi Golfinsa jalkakäytävälle ja siitä kohti pääovea.
- Oletpa sinä huomaavainen tänään, hullu ämmä leperteli ja nipisti jälleen Juggista poskesta.
- Kiitos! Juggis ähkäisi jotenkin vaivalloisesti.

Juggis sompaili Golfin muutaman metrin päähän pääovesta ja me nousimme siitä ulos. Juggis jäi itse vielä istumaa autoon. Hullu ämmä katseli hetken aikaa Golfia ja käveli sen ympäri kuljettajan ikkunan luokse. Hän koputti vihaisesti ikkunaan ja Juggis veivasi sen auki.

- Et kai sinä sydämetön motoristikarju vaan meinaa viedä sitä Gloffia jonnekin nurkan taakse parkkiin?
- Ei kun tuota, ajattelin vaan käyttää vähän aikaa tätä konetta tyhjäkäynnillä, Juggis kiirehti selittämään ja sammutti moottorin.

Tämän jälkeen Juggis lukitsi auton muut ovet ja nousi ulos. Laitettuaan myös kuljettajan oven lukkoon, hän lähti hullun ämmän perässä kohti pääovea. Hyvä, että he kerkesivät kunnolla portaille, kun paikalle tuli koppalakkipäinen vartija selittelemään.

- Ei tähän saa autoa jättää, vartija huomautti.
- Ai tähänkö? Hullu ämmä kivahti portailla seisten.
- Niin juuri, vartija jatkoi.
- Pidä sitten turpasi kiinni, meidän auto seisoo tuolla, hullu ämmä ärähti ja viittasi muutaman metrin päässä seisovaan Golfiin.
- Sitä minä juuri tarkoitin, vartija korjasi.
- Paskat tarkoitit, puhuit ensin näistä portaista, Juggis jyrähti ja meni seisomaan vartijan eteen.
- Joo, oikeastaan tuo auto on ihan hyvällä paikalla tuossa pyörätelineiden edessä. Nyt talvellahan ei juuri pyöräillä, joten mainio valinta parkkipaikaksi, vartija nikotteli.
- Sitähän minäkin, Juggis naurahti.
- Voi pientä karvaturrikkaani, kun sinä pidät minun puolia noin miehekkäällä tavalla, hullu ämmä leperteli jälleen Juggikselle.

Tällä kertaa emme tosin saaneet nähdä sitä jo tavaksi tullutta poskesta nipistelemistä. Juggis tosin seisoi niin etäällä, ettei se olisi kovin helposti edes onnistunut. Vartija näytti jotenkin helpottuneen näköiseltä, kun hullu ämmä ja Juggis katosivat pääovesta sisälle. Odottelimme Närän kanssa varmuuden vuoksi muutaman minuutin ulkopuolella, sillä emme oikein välittäneet tuon pariskunnan seurasta. Lisäksi minun piti tavata Huli jossain täällä näyttelyalueella.

- Ovatkohan ne jo menneet? Närä kysäisi.
- Luulen niin, vastasin vilkaistuani kelloa.
- Sitten nopeasti katselemaan niitä Toyotan moottoripyöriä, Närä hihkaisi.
- Hö höö, väärä näyttely! Naurahdin hänelle vahingoniloisena.
- Miten niin? Toyotahan on kaikkien näyttelyiden kingi, Närä tuhahti ja lähti kohti pääovea.
- Totta kai on, jos puhutaan kertakäyttötavaroiden näyttelystä tai tuulipukuisten tuulihattujen autonäyttelystä, huutelin Närän perään.

En saanut mitään vastausta tähän heittooni, vaikka olen aivan varma, että Närä kuuli sen. Jostain kumman syystä Närä kuuli yleensä kaiken Toyotasta heitetyn läpän, oli se sitten kehuja tai haukkuja. Kyseessä oli yhteen automerkkiin liittyvä selektiivinen kuulo. Olisi mielenkiintoista tietää, että oliko Närän lääkärintarkastuksessakin kuulokoneen piipin sijalla jokin Toyotaan liittyvä sana. Närän kadottua ovesta, lähdin myös itse sisälle. Suuntasin samaan lippujonoon Närän kanssa. Jono oli yllättävän lyhyt ja jo muutamassa minuutissa oli Närä luukulla.

- Yksi tiketti, Närä sanoi lipunmyyjälle.
- Onko autoa? Lipunmyyjä kysäisi.
- Totta kai minulla auto on. Se on Toyota, Närä innostui.
- Se tekee sitten 17 euroa, lipunmyyjä sanoi.
- Häh? Tuossahan sanotaan lipun olevan vain 12 euroa, Närä kummasteli hintaa.
- Auton kanssa se tekee 17 euroa tai ulos ajaessa pysäköinti maksaa kaksi euroa enemmän, lipunmyyjä perusteli.
- En minä aja sitä mistään ulos, Närä murahti.
- Kuulkaas nyt papparainen, jos te olette tulleet tänne autolla ja se on tuolla pysäköintitalossa tai alueella, niin me joudumme veloittamaan siitä hinnaston mukaisen hinnan, lipunmyyjä kimitti kohonneella äänellä.
- No nyt helpotti, tuossa on se 12 euroa, Närä tuumasi ja iski rahat tiskiin.
- Hei hei, entä se auto? Ei sitä voi jättää sinne pysäköintialueelle, lipunmyyjä penäsi.
- Se on kuule kotona. En kait minä arvokasta Corollaani toisikaan tällaiseen epämääräiseen paikkaan jossa hinnatkin vaihtelevat sen mukaan missä maksaa, Närä sanoi naama virneessä.
- Perhanan eläkeläiset, lipunmyyjätyttö mutisi antaessaan rahasta takaisin.

Närä oli nähtävästi sanonut omasta mielestään viimeisen sanan, sillä hän ei viitsinyt alkaa enää väittämään vastaan lipunmyyjän kanssa, vaan poistui myhäillen paikalta. Menin itse vuorostani luukulle ja pyysin lipun itselleni.

- Minun autoni on samassa paikassa, missä tuon papparaisenkin, sanoin tytölle naurahtaen.
- Jaa, johan on kovin huumorintajuista porukkaa tänään liikkeellä, tyttö totesi kuivakasti.
- Tuota, mitähän se mopon kattoparkki mahtaa maksaa alas ajettaessa? Kysyin mahdollisimman vakavalla ilmeellä.
- Pysäköintitalon ylin taso maksaa saman kuin muutkin tasot, tyttö kivahti.
- Puhuin kattoparkista, sanoin ja viittasin sormellani suoraan ylöspäin.

Tyttö meni hieman hämilleen ja alkoi katsella koppinsa kattoa. Näytin hänelle vielä aulan kattoa kysyvä ilme naamallani.

- Katolla? Tyttö uteli vielä.
- Niin, että mitähän sieltä alas ajaminen mahtaa maksaa?
- Ei meidän hinnastossa ole mitään kattoparkkia mopoille, tyttö sanoi papereitaan tutkien.
- Voisitkos soittaa vaikka sinne ulosajopaikalle ja kysyä niiltä? Ehdotin tytölle.
- Joo, minä kokeilen.

Jäin mielenkiinnolla odottelemaan, että minkälaisen hinnan tyttö saa sille mopon pysäköinnille tämän rakennuksen katolla. Vilkaisin eteenpäin ja totesin Närän olevan korvat höröllään muutaman metrin päässä kopista. Hän oli tullut lähemmäksi kuuntelemaan. Tällä välin lipunmyyjätyttö oli saanut jonkun linjan toiseen päähän. Harmikseni kuulin vain tytön keskustelun.

- Yksi herra haluaa tietää, että mitä mopon katolla pysäköiminen mahtaa maksaa?
- Tässä katolla.
- No niin se näytti.
- Joo, luulisin ainakin, tyttö sanoi vilkaistuaan minua tarkemmin.
- Eikö?
- No, ilmankos tuo hinnasto ei sitä tuntenutkaan, tyttö huokaisi.
- Ai jaa.
- Sanotaan. Hei vaan.

Tyttö laski luurin alas ja katsoin minua totisen näköisenä. Katselin häntä takaisin ja mietin, että tuleekohan nyt takaisin täydeltä laidalta ja vielä korkojen kanssa. Linjan toisessa päässä oli ollut nähtävästi joku viisaampi tapaus. En antanut tytön tuijotuksen häiritä vaan naputtelin sormella odottavan oloisena kopin tiskiä.

- Satanen! Tyttö sanoi yllättäen.
- Tasanko? Heitin takaisin silmää räpäyttämättä.
- Kyllä.
- Eikö invalidimopoista saa mitään alennusta? Yritin vielä.
- Ei saatana, jo kolmas idiootti aivan peräjälkeen, tyttö alkoi kirota ääneen.
- Kolmas? Hämmästelin.
- Niin, ensimmäisenä tuli joku muija silmät päässä pyörien ja sen mukana oleva iso partajeesus uhkasi ampua singolla tämän kopin jos otan niiltä maksun, tyttö tilitti surkean näköisenä.
- Rankka päivä, totesin virnistellen ja nappasin tytön ojentaman kuitin vaihtorahoineen.
- Seuraavalle hullulle soitan kyllä vartijat, tyttö huusi vielä perääni.

Toivottavasti jonossa seuraava ei saanut mieleen kysäistä jotain epänormaalia, tyttö taisi olla aika herkässä tilassa meidän asioinnin jälkeen. Joillekin se tuo palveluammatti ei vaan oikein sovi. Monet ihmiset tuppaavat ottamaan työnsä liian vakavasti ja hermostuvat pienimmästäkin ongelmasta. Kiitin Luojaani, ettei minun tarvinnut istuskella millään luukulla älyttömyyksiä kuuntelemassa. Kävelin suu auki toljottavan Närä luokse.

- Mikä mopo? Närä kysäisi.
- Sellainen pieni leikkimopo, jonka viskasin tuonne katolle autosta noustuani, hekottelin Närän kysymykselle.
- En minä vaan huomannut, Närä kummasteli.
- En minäkään. Heitin vaan läppää tytölle ja sillä heitti vähän yli, kuten sinullakin näyttää tekevän.
- No ei varmaan heitä minkään yli, Närä murahti ja käänsi mielenosoituksellisesti selkänsä.
- Sovitaan niin, ettei tule vanhalle paha mieli, lupasin armeliaasti.

Lähdin kävelemään Närä perässä kohti vaatteiden säilytyspistettä. Päästyämme aivan sen eteen, meille sanottiin sen olevan aivan täysi. Avuliaan oloiset tytöt viittoilivat alakerran suuntaan ja kehottivat viemään vaatteet siellä olevaan narikkaan.

- Pitääkö minun tosiaan vanhoja luitani alkaa portaita pitkin kävelyttämään mokomankin narikan takia, Närä purnasi vastaan.
- Kun se näyttelykin on siellä samassa kerroksessa, ohjeita antanut tyttö totesi naurahtaen.
- Jaa, ehkä minä joustan sitten tämän kerran, mutta pitäkää seuraavalla kerralla minulla yksi vaatekoukku vapaana, Närä murahti.
- Anteeksi, olisiko teillä täällä rollaattoria lainata? Utelin samaiselta tytöltä.
- Perhanan nulikka, alahan tulla sieltä tyttöjä häiritsemästä, Närä karjaisin ja lähti reippaasti kohti rappuja.
- Ei me kait tarvitakaan sitä rollaattoria, sanoin tytölle ja painelin Närän perään.

Ei Närä ole koskaan mitään apuneuvoja kulkemiseensa tarvinnut, ellei sitten Corollaa laskettu sellaiseksi. Närän perässä kävellessäni mietin miltä ”tuulipukujen rollaattori” teksti näyttäisi Toyotan takaikkunassa. Se saattaisi joissain autoilupiireissä herättää jopa huomiota. Olin aivan varma, että ainakin Närän vanha kinastelukumppani Andre Patonki pitäisi kovasti sellaisesta tarrasta Toyotassa. Saavuimme aika nopeasti seuraavalle narikalle ja jätimme Närän kanssa takit sinne. Närä kaivoi salaperäisen näköisenä takkinsa povitaskusta jotain tavaraa.

- Otitko eväät mukaan? Kysyin häneltä.
- Haa, paljon parempaa, Närä virnisteli onnellisen näköisenä.
- Aterialippuja ja kaljalippuja, ehdottelin uudelleen.
- Vieläkin parempaa!
- Ellei se ole rahaa, niin sitten menee minulta yli, jouduin myöntämään tietämättömyyteni.
- Ha haa, kellä nyt heittää yli niin, että koko messuhalli raikaa, Närä kailotti isoon ääneen.
- Vähästähän sitä näköjään Toyotan omistaja tulee onnelliseksi, kuittasin takaisin.
- Niin tuleekin, tuollaisen rupuauton omistajalla kun ei ole edes virallisia merkkitarroja, Närä hehkutti ja näytti kädessään olevia aarteitaan.

Vilkaisin niitä tarkemmin ja ne olivat Toyota-tarroja. Närä oli jostain kumman syystä kuskannut niitä mukanaan aikamoisen nipun. Niitä oli kymmeniä erikokoisia ja erivärisiä. Minun oli aivan pakko myöntää tässä vaiheessa itselleni, että yli heitti ja vahvasti tuollainen puuhastelu.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski





© Rauno Vääräniemi