Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.03.2004

Rytöläjän katsastus


Möttösen hävittyä nurkan taakse, me jäimme katselemaan kaksissa miehin näitä kahta Mazda-merkkistä kulkuneuvoa. Olivathan ne kuin kaksi marjaa, lähinnä ruostekukan marjaa. Katselin Reiskaa ja mietin, että kummankohan aarteista hän raaskii luovuttaa minun ajettavaksi. Olin saanut sen käsityksen, ettei Reiska ihan kenelle tahansa anna autonsa avaimia. Koska Reiska oli tehnyt tämän toisen Mazdan paperit, niin teknisesti ottaen hän oli myös sen omistaja. Toisaalta sillä ei nyt ollut mitään merkitystä, en välttämättä edes halunnut omistaa Mazda-merkkistä korvikeautoa. Jotenkin niin kaukana idässä kasatut autot eivät sytyttäneet meikäläistä millään tavalla.

- On ne hienoja! Reiska huokaili Mazdoja katsellen ja niiden peltejä taputellen.
- Toivottavasti saadaan myytyä tuo ostamamme rytöläjä jollekin hyväuskoiselle hölmölle, mutisin puolestani.
- Kuulehan Rutinoffin kuski, kun meikäläinen iskee kätensä tuohon yksilöön, niin ostajia on ihan jonoksi asti, Reiska mahtaili.
- Meinaatko pakojonoksi, eli karkuun juoksijoita on jonoksi asti?
- Pari kiloa pakkelia ja tästä tulee kuin uusi, Reiska jatkoi esitelmäänsä.
- Riittääköhän? Epäilin Reiskan arviota.
- No joo, ehkä kolme tai neljä kiloa on lähempänä, Reiska totesi mietiskellen.
- Pitää vain muistaa painorajat, totesin naurahtaen.
- Mitkä rajat?
- Jos siihen laittaa liikaa pakkelia, sen voi joutua katsastamaan painon takia jo kuorma-autona, hekottelin.
- Taisi olla taas joku joutomiesten oma vitsi, vai? Reiska penäsi.
- Joo, niin oli ja sellainen huonommasta päästä, myönsin ja hihittelin vieläkin sille.

Reiska ei jäänyt kuuntelemaan hihittelyäni, vaan meni oman Mazda 323:nsa takaluukulle ja kaivoi sieltä jotain työkaluja. Tämän jälkeen hän avasi vasta ostetun Mazda 626:sen konepellin. Seurasin tilannetta vähän aikaa sivummalta. Uteliaisuuteni kasvoi, koska totesin Reiskan vaihtavan tulppia keskenään sylinteristä toiseen. Rutinoffin kohdalla tuo olisi voinut olla vaikka aivan normaalia, mutta nyt olin lievästi hämmästynyt. Menin lähemmäksi ja tiedustelin tilannetta.

- Oliko käynnissä jotain vikaa, vai miksi teet noin?
- Niin, pitihän se arvata, että kädettömät ne taas kyselee, Reiska myhäili ja jatkoi puuhaansa.
- Kerro nyt!
- No olkoon, onhan minulla tarkoitus opettaa sinustakin parempi autoilija, Reiska hymähti.
- Niin?
- Katsos, sekoitan nämä tulpat keskenään ja polkaisen vähän reippaammin tuonne konttorille mennessä, niin ei ole mitään huolta päästöjen suhteen, Reiska selitti kärsivällisesti.
- Miten tuo tulppien vaihto päästöihin liittyy? Hämmästelin.
- Tulpat ovat olleet samoissa pytyissä jo pitemmän aikaa ja sitä kautta palotulos on huonontunut. Nyt kun ne vaihdetaan aivan outoihin pyttyihin, niin niiden toimintapiste muuttuu siitä jo käytetystä ja kulahtaneesta aivan tuoreelle toiminta-alueelle.
- Häh? Hämmästelin yhä enemmän, sillä tunsin tippuneeni jo Reiskan soutamasta jollasta.
- Ne antavat hetken aikaa täydellistä kipunaa vieraassa sylinterissä. Sitä kautta päästöt ovat pienemmät kuin mummon huusissa, Reiska kiteytti opetuksensa.

Jostain syystä kerkeävä mielikuvitukseni laukkasi jo mummon huusin ja Mazda pakoputken välillä. Näin nimittäin silmissäni Reiskan kontillaan haistelemassa molempien päästöjä vertailut mielessään. Olihan se hyvä, että Reiska käytteli tuollaisia maanläheisiä vertauskuvia, niin meikäläinenkin ymmärsi jotain. Pelkäsin kokoajan, että hän alkaisi taas paiskoa niitä ammattimies tai jopa amistermejä ja olisin sitä kautta totaalisen pihalla. Saatuani selityksen tähän asiaan, menin kiltisti istumaan autoon ja odottamaan homman valmistumista.

- Nyt konttorille! Reiska hihkaisi ja paiskasi konepellin kiinni oikein reippaasti.
- Varoisit vähän, sanoin hänelle, kun tuntui, että koko auto hajoaa siihen paikkaan mokomastakin paiskomisesta.
- Eikä hajoa, kyllä Mazda kestää tuollaista käsittelyä, Reiska vakuutteli ja istahti kuljettajan paikalle.
- Menemmekö yhdellä vai kahdella autolla?
- Yhdellä, Reiska murahti ja käynnisti auton.
- Entäs tuo sinun oma auto?
- Jaa, pitäähän se tosiaan lukita, Reiska naurahti ja meni lukitsemaan oman Mazdansa ovet.

Minulle oli ihan sama, vaikka mentäisiinkin vain yhdellä. Voihan sen toisen Mazdan hakea pois vaikka Rutinoffilla. Rutinoffillekin tekisi hyvää käydä polttelemassa karstoja vähän pitemmällä. Yleensä ajoin sillä niin lyhyitä matkoja, että reissu tänne olisi sille melkein maraton. Reiskan revittelystä innostuneena mieleni teki myös hieman kaahailla. Voisin kokeilla Rutinoffillakin sellaista viidenkympin nopeutta jollain sopivalla suoralla.

- Nyt menoksi sanoi Mazda-kuski, Reiska hihkui istuessaan kuljettajanpaikalle.
- Mitä konttoria olet ajatellut? Tiedustelin Reiskan suunnitelmia.
- Sitä kotinurkilla olevaa. Tässä lähempänä olevassa on liian laihaa kahvia, Reiska perusteli päätöstään.
- Käytin sillä samalla Rutinoffin leimalla, kerroin Reiskalle.
- Niin eihän se vielä vissiin ollut ihan läpimätä? Reiska mutisi.
- Ei kait nyt kolmevuotias auto vielä läpimätä ole?
- Voi olla, kysehän on nyt ei-japanilaisesta autosta.
- Oletko muuten jotain sukua Oskari Närälle? Minun oli jo aivan pakko kysyä.
- Tarkoitatko sitä vanhaa pappaa joka ajaa Corollalla? Reiska kysäisi.
- Sitä juuri.
- Luojan kiitos, en ole, Reiska hymähti.

Reiska tuuppasi ykkösen silmään ja sitten olimmekin jo menossa. Käännyimme valoristeyksestä vasemmalle ja Reiska antoi Mazdalle reippaasti happea. Ohitimme aika vauhdikkaasti linja-autopysäkin jolla seisoi tutunnäköinen mies kaljapullo kädessään. Möttönen oli näemmä käväissyt Esson kautta pysäkille mennessä. Todennäköisesti Mazdasta saadut rahat oli juotu aamuun mennessä aika tarkoin.

- Huomasitko kuka oli bussipysäkillä? Kysyin Reiskalta.
- Möttönenhän se siellä, mokomakin harrastelija-autokauppias, Reiska tuhahti.
- Miten niin harrastelija, mehän saatiin tämä aika kohtuulliseen hintaan?
- Tosi ammattilainen ei olisi päästänyt tällaista helmeä alle kolmensadan euroa, Reiska selvensi.

Matka jatkui reippaalla nopeudella vasenta kaistaa pitkin. Muutaman kilometrin ajon jälkeen Reiska ajoi rampille ja käännyimme kohti katsastuskonttoria. Loppumatka mentiinkin kakkosvaihteella ja kone leipää huutaen. Onneksi moottori sentään kesti konttorin pihalle asti. Yritin lähteä Reiskan mukaan toimistoon, mutta se ei onnistunutkaan.

- Jäät tänne pitämään autoa käynnissä, Reiska sanoi ja poistui toimiston suuntaan.

En kerinnyt sanoa yhtään mitään, kun Reiska oli menossa jo puolessa välin pihaa. Onneksi homma oli helppo. Istuin vain autossa ja toivoin ettei se sammuisi. Sain odotella varmaan varttitunnin ennen Reiskan palaamista.

- Mikä maksoi? Kysyin syytä viivytykselle.
- Oli jotain ihmeellisyyksiä näiden papereiden suhteen, mutta sain tämän viimein omille nimille, Reiska tuumi hymy korvissa.
- Onko pitkä jono?
- Päästään kuulemma jo seuraavana, Reiska vastasi.

Pihalla olikin yllättävän rauhallista, voisipa sanoa, että melkein autiota. Satuimmepa tosiaan sopivaan väliin jos kerran pääsimme heti sisälle. Melkein heti autoon istuttuaan, Reiska käänsi lämmön pois ja puhaltimen täysille. Koska minulla alkoi olla jo perhanan kylmä, päätin huomauttaa asiasta.

- Hiukan viileä, saisikos tänne lämmintä?
- Tuntuuko jo siltä, ettei täällä istuisi eskimokaan montaa minuuttia? Reiska uteli.
- Vähintäänkin siltä, totesin hampaat kalisten.
- Vanha ammattimiesten kikka, katsastusmieskin alkaa palella välittömästi, eikä se ala syynäämään kaikkea niin pilkun päälle, Reiska selitti.

Jatkoimme vuoromme odottamista ja kohta yksi nosto-ovista aukesikin ja tauluun ilmestyi meidän vuoronumero. Reiska survaisi pykälän sisään ja me singahdimme varsin reippaasti kyseisestä ovesta sisälle. Loikkasin Reiskan esimerkkiä noudattaen ulos autosta ja menin kuuntelemaan Reiskan ja katsastusmiehen välistä tarinointia.

- Vasta ostettu vai? Katsastusmies uteli papereita selatessa.
- Jep ja onkin kuule priima yksilö, Reiska hörähti onnellisen näköisenä.
- Niinhän ne kaikki ovat tänne tullessa, katsastusmies naurahti ja kytki auton letkuihin.

Seurasin silmä kovana katsastusmiehen testatessa auton valoja ja hallintalaitteita. Jostain kumman syystä etuvilkun näyttäessä vasemmalle oikea takajarruvalo vilkkui. Vilkun ollessa oikealle kaikki oikeanpuoleiset valot vilkkuivat vilkun tahtiin. Kieltämättä se oli aika kivan ja ennen kaikkea persoonallisen näköinen valoshow.

- Reiska hei, onko tuo valosirkus joku Mazdan lisävaruste vai ihan rehellinen vika?
- Eihän se mikään vika ole, tuo katsastusmies vaan painelee aivan vääriä nappeja, Reiska mutisi miettivän näköisenä.
- Millä napilla nuo jarruvalot näissä saa vilkkumaan?
- Jarrunapilla, se on siellä jarrupolkimen alla, Reiska murahti.

Katsastusmies näytti syynäilevän meidän jutellessa pakokaasutesterin arvoja. Toivottavasti Reiskan tulppien vaihto sylinteristä toiseen auttoi. Seuraavaksi katsastusmies ajoi auton jarrujen testauslaitteeseen. Olisin melkein voinut löydä vetoa, ettei se mene niiden suhteen ainakaan läpi. Olihan ne melkein uudet vaihtopalatkin vielä takajalkatilassa. Minun suunnattomaksi yllätykseksi kaikki jarrut ottivat aivan tasaisesti ja äkkiä katsottuna ne näyttivät olevan kunnossa.

- Kato kato, näitkö miten hienosti nuo jarrutkin ottivat? On meillä loistopeli alla, Reiska hihkui ääneen mittareita tuijottaessaan.
- On siinä ainakin jarrut, jouduin myöntämään.
- Minä tiesin heti kun tämän lehdestä näin, että tässä sitä on kuule oikein monien mahdollisuuksien tilintekoautoa, Reiska jatkoi elämöimistään.

Seurasimme sisällä, kun katsastusmies ajoi auton ulos ja pihalla pienen lenkin. Hetken päästä avautui toinen ovi, ja hän ajoi Mazdan nosturille. Reiska oli välittömästi nenä kiinni nosturissa.

- Ei näissä yleensä ole mitään alustassa, Reiska selitti katsastusmiehelle kädet haalareidensa taskussa.
- Ei sitä koskaan tiedä, katsastusmies naurahti ja meni auton alle vasaransa kanssa.

Katselin vähän kauempaa hänen työskentelyä ja totesin vähintään joka kolmannen iskun pitävän sellaisen oudon thumps-äänen. Kuulosti ihan siltä, kuin joku olisi rei’ittänyt vanhaa ruosteista säilykepurkkia. Myös Reiska katseli naama vakavana katsastusmiehen touhuilua auton alla.

- Taitaa olla parissa paikassa pikkuriikkisen mätää, Reiska naurahti jotenkin teennäisesti.
- Jospa minä näyttäisin ne paikat missä on tervettä peltiä, niin päästään täältä joskus vielä poiskin, Katsastusmies hymähti.

Saatuaan ruostepaikat esiin, katsastusmies otti jumalattoman ison raudan ja kävi sillä jokaisen renkaan luona. Tämän jälkeen oli vuorossa helvetinmoinen konerynkytys niveleiden tarkastusta varten. Seurasin katsastusmiehen ilmettä ja se oli aika mielenkiintoisen näköinen. Ihan kuin katsastusmies ei olisi osannut päättää, että alkaako itkemään vai nauramaan. En tiedä kuuluuko itsehillintä katsastusmiesten koulutukseen, sillä hän onnistui jotenkin olemaan aivan hiljaa. Viimein Mazda laskettiin alas ja katsastusmies kävi kurkkaamassa pellin alle sekä tarkasti nopeasti valojen suuntaukset.

- Eikö ollutkin hyvät jarrut, Reiska meni selittämään papereita täyttävälle katsastusmiehelle.
- Njoo, muuta hyvää tässä ei sitten ollutkaan.
- No ehkä pari pientä ruostereikää, mutta eihän se autoa huononna, Reiska selitteli.
- Sanotaan, että yksi reikä, katsastusmies tuumasi.
- Yksi ainoastaan! Minähän sanoin tämän olevan priima laite, Reiska hihkaisi.
- Se yksi reikä käsittää koko tämän auton alustan, katsastusmies hymähti ja piirsi tarkastuskorttiin julmetun ison ympyrän auton kohdalle.
- Oho! Reiska hämmästeli oikein ääneen.
- Lisäksi nuo etupään nivelet, ne pitää vaihtaa kaikki.
- Jaa, Reiska mutisi hämmästynyt ilme naamallaan.
- Päästöt olivat ihan kunnossa sekä valot takavaloja lukuun ottamatta.
- No, pikkujuttujahan ne tuollaiset on meikäläiselle ammattimiehelle. Laitat vaan sen leiman niin hitsailen illalla tuon alustan kuntoon ja vaihtaa näppään huomenissa kaikki nivelet, Reiska alkoi selittää.
- Enpä taida leimata tätä, saat tulla näyttämään. Vaikuttaa niin nopealta tuo hitsaaminen, että haluan nähdä sen tehtynä, katsastusmies sanoi ja ojensi paperit Reiskalle.
- Onhan se niinkin, että kun harvoin pääsee katsomaan todellisen ammattilaisen kädenjälkeä, niin tilaisuus pitää käyttää hyväksi, Reiska totesi ja istahti autoon kuskin paikalle.
- Onnea! Katsastusmies kuului huutelevan vielä peräämme.

Reiska ajoi auton ulos hallista aika happaman näköisenä. Taisi ammattimies saada nyt pienen kolahduksen itsetuntoonsa. Olihan Reiska juuri hehkuttanut, että miten loistava ostos tämä Mazda oli ollut. Minun teki mieli kuitata takaisin, mutta jostain kumman syystä piikittely ei oikein maistunut. Osasyynä saattoi olla se, että olin rahoittajana tässä projektissa. Lähdimme katsastuskonttorin pihasta aika rauhallisesti. Hetken aikaa ajettuamme Reiska avasi suunsa.

- Kyllä tulikin ostettua oikein unelmaprojekti.
- Kuinka niin? Katsastusmieshän haukkui tämän juuri aivan romuksi.
- Sitä on meikäläinen niin tottunut hitsailemaan, että tällainen pieni paikkaaminen menee vaikka vasemmalla kädellä, Reiska ylpeili.
- Kauhea duuni ja ne etupään niveletkin, yritin pudottaa Reiskaa maanpinnalle.
- Sitä kun meikäläinen laittaa kerran langan palamaan, niin se ei sammu ennen kuin pohja on ehjä. Ne nivelet vaihtaa sokea Reetta-mummokin vaikka keskellä yötä.
- En minä ainakaan viitsisi mokomien takia yöllä heräillä, purnasin vastaan.
- Kuten jo aikaisemmin totesin, kädettömät eivät tajua ammattimiesten hommista mitään, Reiska hörähti.

Jatkoimme matkaa kohti kotia keskustellen Mazdan korjaamiseen menevästä ajasta. Reiskan mielestä se olisi jo viimeistään ensi viikolla leimalla. Minä puolestani epäilin, että tokkopa edes ensi vuonna. Saavuttuamme kotipihalle, Reiska ajoi auton oman paikkansa viereiseen paikkaan. Sekin oli kuulemma hänen paikka. Reiska ilmoitti, että hän käy vaimonsa kanssa hakemassa oman Mazdan pois sieltä huoltoasemalta. Pyysin Reiskaa soittelemaan sitten kun hän alkaa remonttihommiin. Hyvästelimme ja lähdin kotia kohti.

Pitkän ja raskaan päivän jälkeen unikin maittoi todella hyvin. Näin unta jossa Reiska oli kennelin omistaja ja kävi marssimassa vihreän aatteen puolesta.


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi