Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

05.03.2004

Mazdan osto


Karvalöydön jälkeen Reiska laittoi matot takaisin autoon ja meni tutkimaan takakonttia. Minulla kävi mielessä, että Reiska taisi epäillä siellä kuljetetun jotain eläimiä. Pienen ajan päätä ilmoille kajahti taas Reiskan karjaisu:

- Perkele, persialainen!
- Häh? Möttönen hämmästeli Reiskan kommenttia.
- Tarkoittaa varmaan persialaista kissaa, selitin Möttöselle.
- Ette sitten ostakaan tätä? Möttönen sanoi pettyneen näköisenä.
- Nähtävästi emme, vastasin hänelle.

Reiska ei kuitenkaan jostain syystä nostanut päätään pois takakontista, vaan jatkoi sen nuohoamista kovin innokkaan oloisena. Mielestäni tässä hommassa oli nyt jotain vialla. Katselin tarkemmin Reiskan touhuja ja huomasin miten hän aina välillä tipautti jonkun karvan takakontin ulkopuolelle.

- Mitä oikein puuhastelet? Utelin häneltä.
- Joku on kuskannut tällä persialaista mattoa ja yksi karva tökkäsi ilkeästi nenääni, Reiska totesi.
- Eivätkö ne karvat haittaakaan?
- Ei ollenkaan, meillä on kotonakin pari persialaista mattoa.
- Meillä on myös, kuskasin sellaisen juuri muijalle pari päivää aikaisemmin, Möttönen innostui taas selittämään.
- Ei jumalauta! Miehellä on Mazda ja persialainen kuten minullakin, Reiska innostui myös kuultuaan Möttösen kommentin.

Tämän jälkeen koko homma meni täydellisesti persialaisten mattojen vertailuun. Sain hyvin seikkaperäisen selvityksen näistä hienoista matoista ja niitä myyvistä liikkeistä. Lisäksi minulle tarjoutui jopa kaksi opasta, jos haluan lähteä tuollaisen maton kaukomailta itse hakemaan. Totesin mokomillekin mattohulluille, etten lähde mitään mattoja Iranista hakemaan, korkeintaan hakisin uudemman Rutinoffin jostain Euroopasta. Hakisin Rutinoffin mielellään sen valmistusmaasta, mutta kukaan ei ole kertonut missä ne tehdään.

- Meinaatteko alkaa itse niitä kutomaan? Utelin heiltä, koska autokauppa tuntui jotenkin jämähtäneen tähän mattokysymykseen.
- Niin, voisinhan minä myydä tämän auton myös, Möttönen tarttui heti kysymykseeni.
- Ai kutale, meillähän piti lähteä testaamaan tämä kaunotar tuonne tienpäälle, Reiska havahtui kuin transsista.
- Ajanko minä tällä kertaa? Tiedustelin häneltä.
- Ehei, et osaa tarkkailla auton käyttäytymistä kuten minä, Reiska ehätti selittämään ja pinkaisi samalla autoon kuskinpaikalle.
- Kaitpa se on annettava ammattimiehen ajaa, naurahdin ja kävelin perässä auton toiselle puolelle.
- Käykää vaikka moottoritiellä, niin näette miten tällainen kaksilitrainen kone hyökkää, Möttönen selitti auton vierellä.
- Näin teemme, Reiska vastasi ja käynnisti auton.

Vastoin kaikkia odotuksiani, maailma ei peittynyt siniseen savuun, eikä sen puoleen mustaankaan. Moottori kävi erittäin nätisti. Käyntiääni oli Reiskan omaa Mazdaa siistimpi tai sitten konehuone oli eristetty paremmin äänen suhteen.

- Kuuntelehan Rutinoffin kuski miten tämä laatuauto kehrää, Reiska hehkutti painettuaan kaasua reippaammin.
- Taitaa vedellä viimeisiään, kun ei enää jaksa edes krohista, naurahdin moiselle intoilulle mokomastakin kittipallosta.
- Älähän nyt, kyllä näilläkin oikein pidettynä ajetaan ainakin miljoona kilometriä.

Minulla oli paha ruveta väittelemään vastaankaan, koska en tiennyt ollenkaan mitä näillä ajetaan yleensä. Miljoona kilometriä haiskahti kyllä hieman maksetulta mainokselta, mutta olin kuitenkin tälle kertaa hiljaa ja tyydyin vain nyökyttelemään Reiskan puheen tahdissa. Saatuaan pahimmat hehkutuksensa hehkutettua, Reiska survaisi ykkösen silmään ja nosti kytkimen aika reippaasti. Lähdimme paikalta kauhean nastojen ropinan saattelemana. Taisi ne renkaissa olleet muutamat nastat vaihtaa juuri paikkaa.

- Kyllä lähtee, Reiska ulvoi ja survoi lisää kaasua.
- Yritätkö vauhdilla tuon ojan yli? Tiedustelin Reiskalta.
- Älähän nyt, onhan näissä tosi nopea ja tarkkaakin tarkempi ohjaus, Reiska murahti ja punoi rattia kuin rallikuski konsanaan.

Selvisimme kuin ihmeenkaupalla ensimmäisiin valoihin asti. Jotenkin tämä kaksilitrainen kone oli saanut Reiskasta esiin Närämäisiä piirteitä. Närän mukaanhan joka paikassa piti ajaa maksiminopeudella. Onneksi Reiska rauhoittui ja lähdimme valoista aivan rajoitusten mukaan kohti moottoritietä. Reitti oli minulle tuttu, olinhan käynyt saman lenkin Möttösen Mersulla aikoinaan.

- Ai kiva, tässä on sähköikkunat, totesin ja painoin napista.

Se olikin aikamoinen virheliike, ikkuna nimittäin jurahti jotenkin oudosti ja sen jälkeen oven sisältä nousi aikamoinen käry.

- Älä jumalauta koske jos et tiedä mitä teet, Reiska torui nähdessään savuavan oven.
- Minähän ainoastaan painoin tuosta ikkunanavausnapista, puolustelin tekemisiäni.
- Väärä asenne, väärä asenne, Reiska murahti.
- Kuinka niin?
- Suhtaudut näköjään jotenkin ylimielisesti tähän autoon ja nyt se kosti sinulle. Näitä pitää käsitellä oikealla asenteella, niin ne kestävätkin sen miljoona kilometriä, Reiska opasti.
- No painahan sinä sitten tuota nappia, yllytin Reiskaa.
- Älähän yritä vedättää ammattimiestä. Poltit negatiivisella asenteella tuon ikkunamoottorin, joten miten se enää toimisi?

Hitto mikä paskakasa, ajattelin mielessäni. Ymmärsin hyvin, että Rutinoffille piti jutella ja sitä piti käsitellä varovasti, sehän oli ystävä eikä pelkkä auto. Sitä en ymmärrä, että tällaista japaninrautaa pitäisi käsitellä silkkihansikkain ja vain positiivisella asenteella. Vaikka minun teki mieli kokeilla sitä ikkunaa uudelleen, niin päätin olla koskematta yhtään mihinkään nippeliin tai nappiin ellei ole aivan pakko.

- Katsohan miten tämä ikkuna toimii oikealla asenteella, Reiska sanoi ja painoi oman ikkunan nappia rehvakkaasti.

Totta tosiaan, ikkuna laskeutui todella vaivattomasti alas ja ilman savuja. Tämän nähtyäni mietin, että voisikohan sitä asenneasiaa huijata painamalla vaikka kynällä niitä nappeja? Jäin miettimään tätä asiaa joksikin aikaa, kun minusta alkoi tuntua aika kylmältä. Vilkaisin Reiskan puuhia ja totesin hänen taistelevan sähköikkunan napin kanssa.

- Mitä nyt? Hämmästelin tilannetta.
- Tämä perhanan ikkuna jäi alas eikä suostu nousemaan ylös, Reiska mutisi vaivautuneena.
- Anteeksi, syy oli varmaan minun. Ajattelin nimittäin juuri kielteisesti tästä autosta, sanoin ja onnistuin olemaan nauramatta.
- Pysähdytään tuonne, Reiska sanoi ja näytti edessä olevaan D-tankkauspistettä.
- Laitatko siihen jonkun muovin? Utelin häneltä.
- Pyh!

Reiska ohjasi auton risteyksestä oikealle ja heti vasemmalla olevalle mittarikentälle. Hän pysäytti auton ja avasi oven. Seurasin mielenkiinnolla tämän todellisen ammattimiehen työskentelyä. En halunnut jättää mitään näkemättä. Reiska kolisteli ja hakkasi ovea nyrkillä. Välillä hän kokeili napista, että joko se toimii? Ei auttanut kolistelut ja paukuttelut tällä kertaa oveen, vaan ikkuna oli ja pysyi alhaalla. En kuullut mitään moottorin ääntä, mutta sehän on näissä hienomekaanisissa huipputuotteissa niin hiljainen, ettei sitä normaali-ihmisen korvilla kuulekaan. Reiska ei lannistunut, vaan kaivoi haalareiden taskuista pari meisseliä ja alkoi purkaa oven verhoilua irti. Jonkun aikaa ähellettyään oli ovipahvi irti ja Reiska repi muovikalvon pois tieltä. Muovin hän heitti aivan pokkana auton alle ulos.

- Olisikos tuolla muovilla ollut joku merkitys siellä ovessa? Kysyin Reiskalta.
- Se on sitä varten, etteivät pääsiäiskädet mene ronkkimaan joka paikkaa, Reiska murahti tutkiessaan oven sisustaa.
- Ai mitkä kädet?
- Se oli meidän ammattimiesten käyttämää slangia ja tarkoittaa suomeksi mämmikouria, Reiska tarkensi.
- Vau, teillä on jopa oma slangi, ihastelin muka innostuneena kuulemaani.
- Niin, sitä katsos ammattipiireissä kehittyy väkisinkin omanlaisia ilmaisuja, mitä ei tavalliset turakaiset ymmärrä.
- Hienoa, että opastat minua, kiittelin naurussa suin.

Minua alkoi jo hieman rasittaa tämä oviremontti. En ollut tottunut seuraamaan työntekoa kovin pitkää aikaa kerrallaan. Lopetin Reiskan tekemisten kyttäämisen ja laskin penkin selkänojaa vähän alemmaksi. Otin rennon asennon ja laitoin silmät kiinni.

- Ei ole vika ovessa, ei ole, Reiska totesi muutaman minuutin kuluttua ja alkoi kasata ovea.
- Missäs sitten? Kysyin silmät yhä kiinni.
- Luulisin, että samalla kun käräytit sen ikkunan moottorin, niin käräytit nostokondensaattorin, Reiska aprikoi.
- No voi harmi, totesin ja mietin samalla, että kuinkahan kallis osa sellainen nostokondensaattori oikein on.
- Pitää hakea purkamolta sellainen uusi, Reiska tuumasi.
- Eikös se moottori hoidakaan sitä ikkunan nostamista? Ihmettelin vielä mokomaakin nostokondensaattoria.
- Nostaa kyllä, mutta siihen kondensaattoriin varautuu nostossa tarvittu sähköenergia, Reiska selitti sen toimintaa.
- Jaa, kyllä on hienot ja monimutkaiset systeemit näissä Mazdoissa, hämmästelin kuulemaani.
- Se on katsos jaappanilainen insinööri maailman viisain ihminen, Reiska paasasi.
- Minä kun luulin, että se on satuolento, hekottelin.
- Mikä on satuolento? Reiska hämmästeli vuorostaan.
- No se viisas insinööri, nauroin tälle vanhalle puujalkavitsille.
- Pyh, kateellisten saksalaisautoilijoiden panettelua tuollainen japanilaisen insinöörin älyn aliarvioiminen, Reiska tuhahteli.
- Miten niin saksalaisten?
- Ne ovat aina ensimmäisenä morkkaamassa japanilaisia insinöörejä riisinpoimijoiksi ja vinosilmiksi, mokomatkin polvihousupellet.

Mitäpä tuohon olisi ollut enää lisättävää? En tuntenut henkilökohtaisesti yhtään saksalaista tai japanilaista insinööriä, joten en alkanut väittelemään heidän viisaudestaan sen enempää. Reiskan pulatessa vielä oven kanssa, kävin minä läpi hansikaslokeron sisältöä. Siellä oli yllättäen Mazdan käyttöohjekirja. Opus oli aika repaleinen, mutta useimmat sivuista oli vielä aivan luettavissa. Selailin sitä mielenkiinnolla, kun silmäni osuivat sulake-tekstiin. Odotin, että Reiska sai oven kokonaan nippuun ja sanoin hänelle:

- Voisiko se vika olla sulakkeessa?
- Se voi noin amatööristä tuntua siltä, että vika on automaattisesti sulakkeessa, kun joku lopettaa toimimisen, Reiska mutisi.

Mutinastaan huolimatta Reiska alkoi käydä läpi auton sulakkeita. Huomasin Reiskan otteista, ettei hän ollut ensimmäistä kertaa Mazdan sulakerasian kimpussa. Hetken ähkimisen jälkeen Reiska ilmoitti:

- Katohan perskule. Tuo ovipahvin takaisin paukauttaminen näemmä täräytti nostokondensaattorin varaussulakkeen ja siinä syy miksi oveen tekemäni korjaus ei toiminut.
- Ai sinä teit sinne oveen jotain korjauksia? Hämmästelin tätä tietoa.
- Kyllä minä korjata näppäsin sieltä parit huonot ja hapettuneet liitokset, Reiska totesi muka vaatimattoman oloisena.
- Olet kyllä aika nopea, en huomannut mitään.

Oikeastaan olin ollut jonkin aikaa silmät kiinni, enkä nähnyt mitä kaikkea Reiska oli siellä oven sisällä puuhastellut. Ammattimiehet kun ovat niin turkasen nopeita hommissaan. Reiska löysi jostain uuden sulakkeen ja laittoi sen rikki tärähtäneen tilalle. Pyysin nähtäväksi sitä sulaketta, mutta Reiskan mukaan se oli hajonnut niin pahasti, etten saa siitä mitään tolkkua. Saatuaan uuden sulakkeen paikoilleen, Reiska laittoi virrat päälle ja kokeili nostaa ikkunaa. Nyt ikkuna tuntui toimivan todella mainiosti. Reiska nosti ja laski ikkunaa monta kertaa ja ikkuna toimi moitteetta.

- Hieman on nostokondensaattori väsähtänyt, se pitää kuitenkin uusia, Reiska mutisi päätään raapien.
- Hyvä kuitenkin, että saatiin ikkuna kiinni. Alkoi nimittäin olla jo aika kylmä täällä sisällä, sanoin hampaat kalisten.
- Pikkujuttuja tällaiset remontit meille ammattimiehille, Reiska kuittasi ja käynnisti auton.

Tämän jälkeen Reiska ohjasi Mazdan moottoritielle ja antoi palaa kohtuullisen reipasta ylinopeutta. Auto tuntui kulkevan yllättävän hyvin ja meni jopa suoraan. Ainoastaan takapäässä tuntui jotain outoa tärinää. Reiskan mukaan renkaat siellä vain täristivät ja ongelma olisi helposti korjattavissa. Nousimme pois moottoritieltä eräällä rampilla ja Reiska lähti ajamaan pienempää tietä. Epätasaisella osuudella auton etupäästä kuului välillä kolahduksia. Olin aivan varma, että kohta tästä hienomekaanista ihmeestä tippuu etupyörä tai jotain muuta. Reiska vain tuhahti ja totesi vian olevan helppo korjata. Riitti kuulemma, kun vaihtoi jonkun pallopään uuteen. En ollut ennen kuullut moista nimeä, mutta en alkanut utelemaankaan. Ajattelin sen olevan taas jotain ammattimiesten slangia jota en ymmärtänyt. Ajoimme lyhyen lenkin sitä pienempää tietä ja palasimme takaisin moottoritielle, keula kohti Essoa.

Paluumatkalla Mazda sai vieläkin reippaammin happea. Meno oli jo sellaista matalalentoa. Möttösen kehumat iskunvaimentimet tuntuivat toimivan todella hyvin. Joko ne olivat totaalisen jäässä tai sitten vallan mainiossa kunnossa. Katselin Reiskaa ja hän näytti myhäilevän tyytyväisenä ratissa. Kaikesta päätellen taisimme olla aika lähellä auton ostoa. Moottoritieosuuden jälkeen Reiska pudotti nopeuden jälleen rajoitusten mukaiseksi ja ajelimme rauhallisesti takaisin Esson pihalle.

- Miltäs vaikutti? Möttönen uteli astuttuamme ulos autosta.
- Onhan tässä vikaa vaikka kuinka paljon. Uskaltaakohan sitä näin karseata pommia edes ostaa? Reiska aprikoi ja potki eturengasta.
- Kyllä se minun mielestä on hyvässä kunnossa, Möttönen yritti vakuutella.
- Et nähtävästi tiedä autoista yhtään mitään, kun tuollaista silmät kirkkaina väität. Meikäläinen on sentään autoalan rautainen ammattilainen, Reiska murahti.
- Jos sitten siitä hinnasta vähän viilattaisiin pois, Möttönen ehdotti.
- Sehän oli sen leimahinnan vähennyksen jälkeen tasan neljäsataa euroa, vai mitä? Reiska murahti.
- Jotain sinne päin, Möttönen sanoi.
- Saat kaksisataa euroa, kun ei ole leimaa eikä niitä kesäpyöriä, Reiska sanoi.
- Ei käy! Möttönen kivahti.
- Pidä paskasi, Reiska ärähti takaisin ja lähti lampsimaan kohti omaa autoa.
- Hei hei, neuvotellaan vielä, Möttönen huuteli Reiskan perään hädissään.
- Minä neuvottelin jo, se on kaksisataa tai vie itse paskasi leimalle, Reiska huusi päätään kääntämättä.

Minä puolestani katselin ihmeissäni tuollaista suunnanmuutosta. Reiskahan oli aikaisemmin kehunut tämän Mazdan maasta taivaaseen ja nyt haukkui sen ihan paskaksi ja Möttösen siinä sivussa. Ei ollut enää tietoakaan siitä leppoisasta ammattimies-Reiskasta. Möttönen katseli myös vähän aikaa neuvottoman näköisenä Reiskan perään. Reiskan ollessa melkein oman auton luona, Möttönen huusi vielä:

- Saat sen sillä kahdellasadalla!
- Se tarjous oli ja meni. Sata ja kahdeksankymmentä euroa tai saat tosiaankin leimata ongelmajätteesi itse, Reiska puhisi.

Katsoin parhaaksi pinkaista tässä vaiheessa juoksuun, jotta kerkeäisin Reiskan kanssa samaan kyytiin. Näytti nimittäin vahvasti siltä, ettei Möttönen mihin tahansa hinnanpolkemiseen suostunut. Kerkesin autoon juuri kun Reiska starttasi sitä. Samalla kun Reiska nosti kytkintä, alkoi Möttönen huitoa oman Mazdansa luona vimmatusti. Reiska ajoi tämän vierelle ja veivasi ikkunan auki.

- Saat sen sillä, en minä kerkeä kiireiltäni sitä enää leimata ja kukaan ei osta leimaamatonta autoa neljällä sadalla eurolla, Möttönen vaikeroi.
- Kaivahan Rutinoffin kuski rahat taskusta, ennen kuin kauppias syö sanansa, Reiska sanoi pilke silmäkulmassa.

Kaivoin rahat lompakosta ja Reiska latoi ne rehvakkaasti Möttösen kouraan. Möttönen ojensi Mazdan kaikki paperit Reiskalle ja tämä täytteli vielä tavalliseen luovariin omat tietonsa. Möttönen sai luovarista oman kappaleensa ja vaikutti jotenkin helpottuneelta. Kun paperihommat oli tehty, Möttönen ilmoitti menevänsä oluelle. Ollessaan lähdössä, hän kääntyi vielä minun puoleen ja kysyi:

- Onko me tehty joskus aikaisemminkin autokauppaa?
- En usko, harrastan nimittäin vain linja-autoja, totesin välinpitämättömästi.
- Jaa, vaikutat vain niin tutulta, Möttönen mutisi ja heilautti kättään.
- Mitä linja-autoja? Reiska uteli Möttösen kadottua nurkan taakse.
- Ääh, se oli vain tällaista joutomiesten omaa huumoria, naurahdin.
- Siltä se kuulostikin, Reiska totesi.
- Saatiin Mazda, sanoin Reiskalle.
- Ja pirun hyvä!

Katselin auton rapistunutta ja ruosteen värjäämää maalipintaa hieman ristiriitaisin ajatuksin. En ollut jostain syystä aivan vakuuttunut tuosta Reiskan lausahduksesta. Toisaalta hinta oli ollut niin halpa, ettei sillä voi priimaa edes odottaa saavansa.


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi