Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

27.02.2004

Möttösen Mazda


Lähdimme Vaaralan Esson pihalta kohtalaisen reippaasti kohti kehäkolmosta. Tällä kertaa vaikutti siltä, että Reiskalla oli tiedossa oikea suunta. Ensimmäisissä valoissa Reiska alkoi selittää:

- Kyllä oli pappa pitänyt huonosti autonsa.
- Kuinka niin? Hämmästelin, koska mielestäni se oli ollut todella hienossa kunnossa.
- Ne jarrupalat, siitä sen näkee tuon turvallisuusajattelun ja autonpidon, Reiska selitti.
- Jos siihen ei ole tarvinnut vaihtaa, yritin vielä puolustella papparaista.
- Tuo se on yleensä sellaisten kädettömien ihmisten vakioselitys, Reiska tuhahti ja vilkaisi samalla rasvaisia kouriaan.
- Oli se ainakin hyvässä vahassa, sanoin puolestani.
- Ja pyh, Reiska tuhahti.
- Kiilsi se kuitenkin, puolustelin.
- Niin, vaan kiiltääkö enää parin päivän päästä?
- Miten niin?
- Haistoin heti, että sitä ei ollut vahattu millään kunnon vahalla, vaan marketista ostetulta halpisvahalla, Reiska totesi nenäänsä niiskauttaen.
- Miten sinä voit tietää kaiken noista autohommista? Hämmästelin Reiskan tietomäärää.
- Sitä kun eräät ovat käyneet jopa kouluja nuoruuden villeinä vuosina, Reiska selitti ylpeänä.
- Jaa, oletkos autoinsinööri? Kysäisin hämmästyneenä.
- Pyh! Ei insinöörin retaleet mitään käytännöstä tiedä. Kävin amiksen ja sen jälkeen olen ollut ainakin sadassa eri autoalan hommassa.
- Vai niin, no ilmankos sinulla on nuo viikset, minulta lipsahti vahingossa.
- Se on kuule autopuolen amislaisten vakiintunut tavaramerkki, Reiska murahti.

Olimme kerinneet keskustelun aikana jo hyvinkin kehälle ja Reiska latasi menemään vasenta kaistaa niin, että maailma peittyi siniseen öljynkäryyn. Katselin sitä käryä ja minulle tuli heti kotoinen olo, sehän oli kuin Rutinoffin putkesta. Kyllä näköjään joillakin korvikeautoilla pääsi aika lähelle tuota Rutinoffilla ajamisen fiilistä ja tunnelmaa. Vähän hätäinen tämä Reiskan Mazda vaan oli Rutinoffiin verrattuna.

- Muuten, miten lujaa tämä sinun Mazda mahtaakaan kulkea, tiedustelin Reiskalta.
- Meneehän se vähän yli kahtasataa tilanteen niin vaatiessa.
- Miten se on mahdollista? Hämmästelin ja totesin, ettei mittarissakaan ole edes lukemia sinne asti.
- Ei se kato tavallisella konstilla ja kengällä kaasua painaessa menekään.
- Millä sitten? Utelin.
- Laitoin kerran peltisen työkalupakin kulman kaasupolkimen päälle ja voi sitä menoa, Reiska selitti silmät pyöreinä.
- Enpä ole ennen moista kuullut?
- Ei näistä jutuista yleensä huudella ammattimiespiirien ulkopuolella, Reiska sanoi ja näytti sormella, että pitää olla hiljaa siitä.

Satutunti taisi olla ohi, sillä Reiska keskittyi taas pelkästään ajamiseen. En viitsinyt itsekään jatkaa juttua tuosta huippunopeudesta ja sen saavuttamisesta työkalupakin avulla. Mieleni teki pistää nauruksi koko homma, mutta annoin Reiskan olla siinä luulossa, että uskoin tuonkin palturin. Uusista tuttavuuksista kun ei oikein aina tiedä, että miten herkästi ne ottavat nokkiinsa kärkkäät välihuomautukset. Närä oli asia erikseen, sille saattoi sanoa melkein mitä tahansa ilman pelkoa herneen nenään vetämisestä. Näitä asioita itsekseni hiljaa miettiessäni, me olimmekin jo Mellunkylän Esson luona. Reiska kuvasi itäväylältä vasemmalla ja sitten huoltoaseman pihalle.

- Tuttu paikkahan se tämäkin, olen aikoinaan täällä juonut muutaman sata kupillista kahvia, Reiska totesi sompaillessaan Mazdaansa parkkiin.
- Niin, hyvähän se on tuntea paikat, naurahdin.
- Olin näkevinäni tuolla takapihalla vilahduksen valkoisesta Mazdasta, Reiska sanoi ja hyppäsi ulos autosta.

Kiirehdin myös itse Reiskan perään ja totesin hänen olleen oikeassa. Huoltoaseman takapihalla oli valkoinen Mazda 626 parkissa ja sen vierellä röyhytteli tupakkaa tutunnäköinen pönäkkä mies. En ollut ensin uskoa silmiäni, mutta Möttönenhän se siellä oli jälleen autoa kauppaamassa. Olin aikoinaan ollut häneltä Mersua ostamassa, mutta erinäisten vikojen takia jätin sen ottamatta. Korvikeauton etsiminen oli oikeastaan jäänyt sen jälkeen aivan tyystin. Onneksi minulla oli nyt mukana todellinen ammattimies. En ainakaan ostaisi vahingossa mitään todellista ongelmajätettä riesaksi. Toisaalta Reiskahan oli nimenomaan ostamassa sellaista autoa jolla voisi tehdä hänen mielestään pienen tilin.

- Tulitteko tätä hienoa Mazdaa katsomaan? Möttönen huudahti meidät nähtyään.
- Kyllä tulimme. Minun nimeni on Reiska, Reiska sanoi ja ojensi kätensä Möttöselle.
- Päivää vaan, minä taas olen Möttönen näin tuttujen kesken.
- Otin tuossa oppipojan mukaan katsomaan miten autokauppoja tehdään, Reiska sanoi ja viittasi minua kohti.
- Hmmm, näytät aika tutulta. Onko me istuttu joskus samassa pubissa? Möttönen tiedusteli minulta.
- Kyllä se voi pitää paikkansa, olen näillä kulmilla joskus käynyt kuppiloissa, selitin kiireesti.

Aina vaan parempi jos Möttönen ei muista minua. Siinä on sellainen paha juttu, että samalla hän saattaisi alkaa ihmettelemään sitä pörssiin joutunutta Mersun myynti-ilmoitusta. Toisaalta Möttönen vaikutti sellaiselta trokarilta, ettei varmaankaan muista niin vanhoista tapahtumista yhtään mitään.

- Miten niiden jarrupalojen kanssa oli? Reiska tivasi Möttöseltä aivan ensimmäisenä.
- Joo tuota, nehän ovat kyllä aivan uudenveroiset. Niin eihän ne vielä ole paikoillaan, kun tuota tuli hieman kiireitä, Möttönen selitti ja kaivoi Mazdan takajalkatilasta jarrupalapaketin.
- Näköjään aivan uudet, totesin huomatessani paketin.
- Niin no, onhan näillä kyllä ajettu jo yksi kesä. Otin nämä talteen eräästä toisesta Mazdasta, Möttönen selitti ja kaiveli palat paketista.

Menimme Reiskan kanssa aivan Möttösen viereen katsomaan palojen kuntoa. Mielestäni ne vaikuttivat ihan kelvollisilta paloilta. Reiska tutki paloja paljon perusteellisemmin. Hän hypisteli ja nuuski kaikkia vuoronperään.

- Kelpaa! Onhan se parempi laittaa itse ne paikoilleen, kuin että sen tekisi joku turakainen, Reiska murahti ja survoi palat takaisin laatikkoon.
- Minä se tuppaan yleensä pitämään sanani, Möttönen kehaisi.
- Entäs ne kuskinoven saranat? Reiska uteli ja avasi kuljettajan oven.
- Hyvässä rasvassahan ne ovat, Möttönen vakuutteli.

Menin myös uteliaisuuttani katsomaan saranoiden rasvatilannetta ja totesin Möttösen puhuneen totta. Umpiruosteessa olevien saranoiden päällä juoksi aivan kirkasta öljyä. Mieleeni tuli näin äkkiä aikoinaan äitini käyttämä ompelukoneöljy.

- Ei ole saranaöljyä, Reiska murahti.
- Juu, se oli loppu ja laitoin muijan ompelukoneöljyä, Möttönen kiirehti selittämään ja varmisti minun diagnoosin samalla.
- Voi hyvä mies mitä olet mennyt tekemään, siinähän on aivan väärä viskositeetti, Reiska parkaisi hädissään ja alkoi kuivailla saranoissa olevaa öljyä trasselitukolla.
- Ai on vai? Möttönen hämmästeli.
- Sanoohan se tuon öljyn hajukin, ettei se sovi tällaiseen hienomekaaniseen laitteeseen, kuin Mazdaan, Reiska tuhahti trasselin heiluttelun lomassa.
- Juu juu, ihan hätävarana sitä vain laitoin, Möttönen kiirehti selittelemään tekoaan.
- Olisit ennemminkin pyyhkäissyt vaikka voita, Reiska tuhahti mokomalle selittelylle.

Minulla oli hauskaa, sillä näin jo silmissäni Möttösen seuraavan auton saranoiden kimpussa voipaketti kädessään. Itse en ainakaan viitsisi alkaa Rutinoffin saranoita talon parkkipaikalla voilla rasvailemaan. Sen nähtyään naapurit voisivat pitää aivan kajahtaneena. Tietty tuon voisi heittää Närälle jossain sopivassa välissä.

- Miten sen katsastushomman kanssa oikein oli? Utelin minä puolestani.
- Niin, se pitää kyllä katsastaa tänään viimeistään. Olin juuri menossa konttorille, kun te soititte, Möttönen selitteli.
- Jos me vaikka odotellaan, että käyt siellä konttorilla? Ehdotin pokkana.
- Niin no, voinhan minä antaa tuosta leimahinnan verran alennusta ja käytte siellä vaikka kotimatkalla, Möttönen ehdotti.

Vilkaisin Reiskaa nähdäkseni mitä mieltä hän on tästä asiasta. Reiska oli kuitenkin syventynyt mittaamaan työntömitalla eturenkaiden kulutuspintoja. Seurasin mielenkiinnolla tätä tarkkaa toimitusta. Välillä hän työnsi autoa hieman ja jatkoi taas mittaamista. Myös Möttönen näytti katselevan ihmeissään Reiskan puuhastelua.

- Onko niissä jotain vialla, Möttönen kysäisi viimein.
- Epätasaisuus, epätasaisuus, Reiska murahti.
- On ne tasapainotettu, Möttönen kiirehti selittämään.
- Ajossahan sen lopulta huomaa, Reiska sanoi ja kömpi autoon sisälle.
- Miten kesärenkaiden kanssa? Utelin Möttöseltä.
- No tuota, viimeviikolla kävi varkaita ja ne veivät kesärenkaat, Möttönen valitteli.
- Kait kävit tekemässä poliisille ilmoituksen? Utelin.
- Niin joo, poliisille, totta kai kävin tekemässä, Möttönen jatkoi kaikkea muuta kuin vakuuttavasti.
- Kuka tämä Kareem Balu Nkabi on? Reiska huuteli autosta.
- Se on siskon mies, auto on sen nimissä verotuksellisista syistä. On minulla kyllä siltä nimi ilmoitusosassa ja luovarissa, Möttönen kiirehti kertomaan.
- Ihan uusi tämä rekisteriote, vaikka autoa ei ole katsastettu, Reiska hämmästeli.
- Siskon mies tykkää vaihtaa autoa aika tiheään, Möttönen mutisi.

Muistini mukaan Möttösen siskolla oli ollut viimeksi aivan eriniminen mies. Taisi se Möttösen siskokin tykätä vaihtaa miestä aika tiuhaan. Ei sen puoleen, että asia olisi minulle mitenkään kuulunut, ihmettelin vain moista itsekseni.

- Mikä tämän vuosimalli oikein on ja paljonko tällaisella helmellä on pyynti? Kysyin Reiskalta.
- Kasinelonen ja lehdessä oli hinta 440 euroa.
- Niin, se hinta on oikeastaan ilman noita takajalkatilassa olevia jarrupaloja, Möttönen yritti vedättää.
- Voidaan me sopia, että sinä vaihdat ne paikoilleen, niin ei tarvitse niistä ylimääräistä maksaa, ehdotin puolestani Möttöselle.

Möttönen jupisi jotain autonostajista joille ei kelpaa mikään ja kaikki pitää saada ilmaiseksi. Odottelin aivan rauhassa Möttösen vastausta tähän asiaan. Sain odotella yhden röökin verran, ennen kuin Möttönen jatkoi juttua.

- Niin no, eiväthän nuo laatikossa olevat palat ole enää uudet, joten menkööt perkele samaan hintaan tämän kerran.
- Niin ja se leimahintahan piti vielä vähentää tuosta summasta, muistutin häntä.
- Joo, joo, senhän minä jo lupasin, Möttönen ärähti.
- Reiska, paljonko katsastusmaksu on pakokaasumittauksen kanssa? Huutelin hänelle autoon sisälle.
- Vaihtelee vähän konttorin mukaan, mutta muistelisin sen olevan pyöreästi neljänkympin kieppeillä, Reiska vastasi.
- Pitäisikö meillä ottaa samalla kertaa uusintakäynnin hinta? Jatkoin utelemista.
- En minä voi sellaiseen suostua. Tämähän menee laakista läpi ja te vain rikastuisitte minun kustannuksella, Möttönen protestoi ehdotustani.
- Meneekö Reiska?
- Mazdat menevät aina! Reiska tuumasi pokkana.

Minä en ollut aivan varma siitä läpi menemisestä. Siitä olin aivan varma, että katsastusmiehen piikki menee taatusti läpi vaikka kuinka monesta kohdasta tässä kulkineessa. Siinä autoa kierrellessäni kokeilin kaikki kulmat ja totesin suunnattomaksi yllätykseksi iskareiden olevan kunnossa.

- On muuten jämäkkä peli! Möttönen alkoi kehua, kun huomasi puuhasteluni.
- Tuntuu tosiaankin olevan, myönsin hänelle.
- Kyllä näillä iskareilla tuuppaa menemään vielä useamman satatuhatta, Möttönen vakuutteli.

Jostain kumman syystä en viitsinyt edes kysyä Reiskan mielipidettä tässä asiassa. Todennäköisesti se olisi vain mennyt kilpahuutamiseksi Möttösen kanssa. Molemmat olisivat varmaan kilvan korottaneet iskareilla ajettavaa kilometrimäärää vuoronperään. Toisaalta harmitti, etten kysynyt. Nyt en tiedä montako miljoonaa ne alkuperäiset iskunvaimentimet oikein kestävät.

- Mennäänkö jo koeajolle? Kysyin Reiskalta.
- Älä hätäile, tutkin juuri karvatilannetta, Reiska vastasi.
- Onko tällä autolla kuskattu koiria tai muita kotieläimiä? Tiedustelin Möttöseltä.
- Mistä vitus…, siis ei varmasti ole kuskattu, Möttönen vakuutteli.
- Jää muuten kaupat tekemättä jos Reiska löytää yhdenkin eläimen karvan tuolta autosta, naurahdin.
- Tota entäs jos sieltä löytyy jotain muita karvoja, Möttönen kysyi kummallisen näköisenä.
- En tiedä, tähän asti ollaan oltu vain eläimien karvojen kanssa tekemisissä.

Jäimme Möttösen kanssa mielenkiinnolla katselemaan Reiskan karvametsästystä takapuoli pystyssä. Reiska jopa heitteli kulahtaneet kumimatotkin ulos autosta ja syynäsi niiden alta. Vähän väliä Reiska löysi jotain, mutta totesi sen aina olevan hius. Jonkin ajan päästä autosta kuului karjaisu:

- Karva perkele!
- No niin, nyt voidaan lähteä, huokaisin.
- Älähän vielä, Reiska toppuutteli ja haisteli karvaa antaumuksella.
- Mitä se nyt tekee? Möttönen kysyi hämmästyneenä.
- Analysoi tuota karvaa. Se ei varmaankaan ollut kenenkään hius.
- Nyt minä tiedän! Reiska hihkaisi ja avasi silmänsä.
- Kerro? Utelin.
- Enpä tiedä, saatat olla vielä liian nuori kuulemaan tällaisia juttuja, Reiska aprikoi.
- Kiitos. Saanko tikkarin, niin voin poistua takavasemmalle? Naurahdin hänelle.
- Olkoon tämän kerran. Tämä on pimpan karva, Reiska totesi ja katsoi Möttöstä.
- Niin no, kyllä se pitää paikkansa, Möttönen myönsi puna poskilla.
- Mitäs tuosta, ammattimieshän hoitelee naisetkin ihan missä sattuu tarvetta moiselle hommalle tulemaan, Reiska totesi ja päästi karvan tippumaan maahan.

Möttönen näytti harvinaisen helpottuneen näköiseltä. Tiedä sitten johtuiko se siitä, ettei karva ollut eläimen vai siitä ettei Reiska alkanut tivata tarkemmin karvan tiputtanutta henkilöä.


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi