Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

13.02.2004

Kadetti kuin pitsiä


Kiertelin Salmen taloa kaikessa rauhassa. Talo oli oikein siistin ja kodikkaan näköinen kaksikerroksinen puutalo. Jos en itse vierastaisi pihatöitä näin kovasti, niin voisin vaikka ajatella muuttavani moiseen taloon. Koska ajotie tuntui jatkuvan myös talon toiselle puolelle, kävelin minä sinne ja olin törmätä nurkan takana olevaan autotalliin. Tallin ovi oli raollaan, joten kurkistin sinne uteliaisuuttani. Tallissa oli valot päällä ja siellä seisoi iso valkoinen BMW. Siinä ei ollut mitään tyyppimerkintöjä, joten tarkempi malli jäi epäselväksi. Olin juuri poistumassa, kun mieleeni tuli yksi asia. Olikohan tämä kenties sellainen paljonpuhuttu tuontikorvikeauto?

Vilkaisin ovenraosta taakseni ja totesin pihan olevan tyhjä. Menin peremmälle talliin ja Bemarin apukuskin oven viereen. Avasin ensin oven ja sen jälkeen hansikaslokeron. Kuten olin arvellutkin, hansikaslokerossa oli huulipunia ja muita meikkejä. Kaivoin niiden alta rekisteriotteen. Auto oli näemmä 535:nen ja omistaja oli Salme Karpalo. Haltijaksi oli merkitty puolestaan Einari Karpalo. Olin ollut ajatuksissani oikeassa, ei Salme mikään neiti enää ollut, vaan täysin rouva. Laitoin rekisteriotteen nopeasti takaisin hansikaslokeroon ja auton oven kiinni. Palasin tallin ovelle ja kurkistin varovasti sen raosta. Ketään ei näkynyt joten poistuin tallista. Talon ja tallin välistä meni laatoitus ja lähdin kävelemään sitä pitkin. Pääsin melkein tallin takanurkan kohdalle, kun korviini kantautui selvää puhetta miehen äänellä.

- Älä tule vielä tuntiin.
- Täällä on pari höynää ostamassa sitä muijan pitsihelmaista Kadetin paskaa.
- On, on siinä leima, kun serkkupoika on katsastusmies.
- Kyllä meidän Salme myy niille tolloille vaikka kärryllisen hevosen lantaa.
- On se tunnissa myyty.
- Vaikka satasesta vetoa.

Vai olimme me höyniä, ajattelin jatkaessani matkaa talon ympäri. Mieleeni tuli, että mitähän se Salme on tällä välin kertoillut Reiskalle? Reiska vaikutti niin kohteliaalta, ettei se varmaankaan mene naisen juttuja ääneen epäilemään. Viimeisellä seinustalla ennen Kadettia törmäsin rappuihin. Olin nähtävästi talon pääsisäänkäynnin kohdalla. Kurkistin uteliaisuuttani pienelle terassille ja se oli todella siistissä kunnossa. Jatkoin tämän jälkeen matkaa ja tulin jälleen Kadetin luokse. Reiska istui yhä kuskinpaikalla ja Salme seisoi auton vierellä naureskellen. Avasin Kadetin apukuskin oven ja tiedusteli Reiskalta:

- Miten kaupanteko edistyy? Joko olette päässeet hinnasta yhteisymmärrykseen?
- Ei olla vielä. Salme kehui juuri pitävänsä minun haalareiden värisävystä. Kerroin hänelle, että me ammattimiehet olemme erittäin tarkkoja haalareiden väristä.
- Älä anna minun häiritä keskusteluanne, sanoin ja laitoin oven kiinni.

Salme ja Reiska jatkoivat jälleen keskenjäänyttä juttuaan haalareiden väristä ja niiden pesemisestä oikeassa lämpötilassa. Vaikka en aikonut tätä auto alkaa itse korjaamaan, niin menin kuitenkin maahan ja aloin katsella sen alustaa. Alusta näytti hieman omituiselta, joten ryömin hiukan pitemmälle senkin uhalla, että pilaisin vaatteeni.

- Reiska, olivatko ne sinun kumikengät mustat pohjista?
- Ovat ne vieläkin. Kuinka niin?
- Nostatko vasenta jalkaa hieman, pyysin häntä.
- Häh? Reiska ihmetteli, mutta äänestä päätellen hän nosti sitä.
- Nostatkos oikeata jalkaa, huusin jälleen hänelle.
- Koeta jo päättää, ei ammattimiestä saa tällä tavalla hyppyyttää kesken pisnesten, Reiska murahti sisällä.
- Hyvä, jo riittää. Nyt voit laskea jalan sen pohjassa olevan reiän päälle.
- Miten minun rakkaassa Kadetissa voi muka olla reikiä pohjassa? Salme kuului ihmettelevän.

Minä puolestani en ihmetellyt sitä yhtään. Pidin oikeastaan ihmeenä sitä, että tässä kiesissä oli vielä pohjaa noinkin paljon tallella. Vilkaisin tarkemmin maata reiän alla ja huomasin siinä jonkun lituskaisen esineen. Kurotin sen käteeni ja viskasin pois auton alta. Tulin itse myös pois sieltä ja totesin vaatteideni olevan hieman kuraiset moisen möyrimisen jälkeen. Puistelin enimmät ja kirosin samalla omaa turhanpäiväistä intoilua auton kunnon selvittämisen suhteen. Reiska oli varmaan haistanut tai nähnyt tuonkin vian.

- Miten on Reiska, onko tuo Kadetin alusta millaisessa kunnossa? Utelin häneltä.
- Yksi reikä, Reiska murahti.
- Niin, se jonka minä löysin, totesin ilahtuneena.
- Et löytänyt. Minä hoksin sen heti autoon istuutuessani, Reiska sanoi.
- Jaa, voiko sitä reiän paljastuskeinoa kertoa näin maallikolle?
- Se on kyllä vähän siinä ja siinä, mutta olkoon kun olet pisneskaveri…tai korjaan apupoika.
- No? Hoputin kärsimättömänä.
- No sitä saranan kuntoa nuuhkaistessani tunsin nenässä aivan oudon ilmavirtauksen. Sellaista ei ole yleensä näissä Kadeteissa, Reiska selitti.
- Niin, tuo sinun miehekäs nenäsi, Salme puuttui keskusteluun.
- Toimiiko se flunssassa? Utelin Reiskalta.
- Että mikä toimiiko? Reiska hämmästeli kelkasta pudonneen näköisenä.
- No se ammattimiehen miehekäs nenä, sanoin ja purin hammasta, etten olisi revennyt nauramaan.
- Sitä vartenhan ne nestuukit ovat, että ensin nenä puhtaaksi räästä ja sitten hommiin, Reiska totesi tyynesti.

Mitäpä tähän minulla enää lisättävää, auton alustan täytyi olla muilta osin kunnossa. Sitten muistin lituskaisen esineen ja kävin ottamassa sen käteeni. Sotkettuani sormet alustamassaan, totesin esineen olevan jotain kovaa pakkelia joka oli massattu pohjan puolelta. Linkosin mokomankin sottaisen pakkelikiekon huitsin Nevadaan ja kysyin Reiskalta neuvoa käsien puhdistamisen suhteen. Reiska kehotti menemään Mazdansa takaluukulle ja ottamaan sieltä pullosta liuotinta ja takaluukun pohjalta trasselia. Tein työtä käskettyä ja kipitin Mazdan takaluukulle. Pienen ähräämisen jälkeen kädet haisivat tympeältä, mutta olivat sentään puhtaat. Seisoin liuottimella kyllästetty trasselitukko kädessä talon seinustalla ja mietin, että minne moisen voisi näppärästi hävittää? Katselin hetken aikaa ympärilleni ja huomasin talon seinässä sellaisen oudon pyöreän aukon. Katsoin ettei kukaan näe ja tungin mokomankin haisulin sinne jemmaan. Tämän tehtyäni kävelin tyytyväisenä takaisin Kadetin luokse.

- Koeajetaanko me tämä? Utelin Reiskalta auton vierellä seisten.
- Sinänsä taitaa olla aika turha toimenpide, mutta opettaakseni sinua suostun pieneen lenkkiin, Reiska tuumasi.
- Olet sinä jalo mies Reiska, Salme huokaili väliin.
- Saanko minä istua noille penkeille vai pitääkö katsella seisomapaikka? Tiedustelin puolestani Salmelta.
- Niin, nuo sinun housut eivät näytä mitenkään puhtailta, Salme sanoi ja katseli minua kuin jotain jätettä.
- Minulla on omassa autossa viltti, laitetaan se tämän Salme-neidin auton penkille, Reiska tuli apuun.

Kuuntelin Reiskan ohjeita ja kipaisin jälleen kerran Mazdan luokse. Tällä kertaa menin takapenkille tekemään löytöjä. Kaiken mahdollisen romun alla oli kuin olikin se Reiskan mainostama öljyllä kyllästetty viltti. Katselin vilttiä nenääni nyrpistellen ja totesin housujeni tarvitsevan sitä pesua viimeistään tuolla viltillä istumisen jälkeen. Onneksi minulla oli sentään mustat farkut jalassa. Vein viltin Salmen Kadetin luokse ja Salme tarttui siihen kiinni kuin sika limppuun.

- Ihana viltti sinulla Reiska.
- Nooh, ihan sellainen tavallinen, Reiska vähätteli.
- Höpsis, eihän remontti-Reiskalla voi olla mikään tavallinen viltti.

Minulla kävi mielessä möläyttää, että tuo on varmaan sellainen taikaviltti jota käytetään öljynvaihdossa astian tilalta. Viltti imee sitten sisäänsä kaiken öljyn ja tahraa sillä myöhemmin kaikki mahdolliset paikat. Tuon viltin kun erehtyy huuhtelemaan jossain pienessä järvessä, niin öljykatastrofi on valmis.

- Minäpä levitän sen tähän Kadetin apukuskin penkille, ettei tuo sinun röyhkeä apupoikasi sotke näitä kukkakuvioita, Salme selitti ja alkoi sovitella vilttiä penkille.
- Kyllä huomaa, että Salme-neiti on ennenkin levitellyt vilttiä, Reiska totesi Salmen touhuja katsellessa.
- On tainnut Salme levitä itsekin siinä samalla, minä puolestani mutisin itsekseni tämän valtavan kokoista ahteria tuijottaen.
- Kyllä nyt kelpaa pikku kurapöksyn istua tässä penkillä, Salme sanoi peruutettuaan pois auton oviaukosta.
- Voi kiitos, vastasin ja yritin näyttää iloiselta moisesta palveluksesta.

Kiersin Salmen turvallisen välimatkan päästä, ettei tämä vaan saa päähänsä jyrätä minua alleen. Jostain ihmeellisestä syystä emme Salmen kanssa oikein ymmärtäneet toisiamme. Tuskin meistä kumpikaan oli siitä juuri pahoillaan, ajattelin istuessani Reiskan viereen Kadettiin.

- Eiköhän lähdetä, Reiska tuumasi ja väänsi virta-avaimesta.

Ei lähtenyt Kadetti ensimmäisellä yrityksellä käyntiin, eikä vielä toisellakaan yrityksellä. Reiskasta näki jo päällepäin, että hänen teki mieli kirota ja raskaasti. Herrasmiehenä hän ei kuitenkaan kironnut, vaan yritti kolmannen kerran. Viimein Kadetti alkoi säksättää omituisesti.

- Salme on tainnut säästää ja ajellut vain puolikkaalla koneella, naureskelin vieressä.
- Varmaan seissyt aika pitkään, Reiska mutisi ja polki lisää kierroksia kaksipyttyiseen paholaiseen.

Reiska kaasutteli aikansa ja viimein loputkin pytyt lähtivät mukaan. Ehkä se oli vain jotain seisontavikaa, ajattelin itsekseni. Saatuaan auton käyntiin, Reiska laittoi pakin päälle ja peruutteli sen Mazdan viereen. Salme tuli samalla auton vierelle Reiskan puolelle.

- Et sitten anna tuon apupojan polttaa sisällä autossa, Salme neuvoi Reiskaa.
- Ei missään tapauksessa, Reiska totesi nopeasti.
- Tankki on aika tyhjä, joten käykää vain sellainen lyhyt lenkki tässä asuntoalueella, Salme opasti.
- Huomaamme kyllä auton loistavan kunnon lyhyelläkin lenkillä, Reiska sanoi ja laittoi ykkösen silmään.

Lähdimme pihasta ihan normaalisti ja Reiska kytki vilkun oikealle. Käännyimme aluetta halkovalle tielle ja Reiska lähti kiihdyttämään aika ripeästi. Tutkin auton hansikaslokeron sisältöä, kun aloin ihmetellä Reiskan puuhia. Kadetin kone tuntui huutavan leipää kovilla kierroksilla ja meno oli aika nykivää.

- Rankat testit teillä ammattimiehillä, totesin vilkaistuani naama punaisena äheltävää Reiskaa.
- Niin on, testaan juuri kakkosvaihteen hammasrattaiden metallin jousto-ominaisuutta, Reiska murahti.
- Tuota, saisiko saman selvällä suomenkielellä?
- Kakkonen ei mene päälle, tämä laatikko on aivan paska, Reiska sanoi jotenkin harmistuneella äänensävyllä.
- Et sitten haistellut sitä siellä parkissa, minulta lipsahti.
- Niin, tuo pohjassa oleva reikä sekoitti hieman nenäni toimintaa ja tuollainen piilevä laatikkovika jäi vahingossa huomaamatta.
- Ei muuta kuin auto ympäri ja avaimet takaisin Salmelle, totesin helpottuneena.
- Älähän vielä hätäile. Tässä on muut vaihteet aivan toimivia, Reiska sanoi ja tempoi jo viitosta sisään.

Jatkoimme matkaa Reiskan vaihdellessa vaihteita kolmosen ja vitosen välillä. Ainakin ne kolme vaihdetta tuntuivat toimivan todella loistavasti. Näyttäisi siltä, että eteenpäin kuljettavista vaihteista 80 % oli toimivia. Saavuimme samalla jollekin isolle hiekkapintaiselle parkkipaikalle.

- Katsopas vähän mallia, Reiska sanoi ja tempaisi äkkiä käsijarrusta parkkipaikan keskiosassa.

Taisin olla jotenkin hidas, sillä en kerinnyt ollenkaan katsomaan, että mistä se omituinen ”naps” ääni kuului. Reiska näytti vieressä vähintään yhtä hämmästyneeltä käsi käsijarrukahvalla. Reiska tempoili sitä ylös ja alas hullun lailla. Minulla kävi jo mielessä, että tämän mallin Kadetissa on sellainen pumpattava käsijarru.

- On tainneet paineet hävitä käsijarrusta, totesin viisaana.
- Ei ole paineita ei, taisi mennä vaijeri poikki, Reiska tuumasi päätään raapien.
- Onneksi on sentään jalkajarrut, totesin huolettomasti.

Katsoin samalla Reiskaa ja totesin hänen naamansa valahtavan aivan valkoiseksi. Seurasin sivusilmällä ja huomasin hänen pumppaavan jarrupoljinta koko ajan. Kerkesin tehdä jo hätäsuunnitelman autosta loikkaamisen suhteen, kun Kadetin vauhti alkoi hiipua.

- On tässä näköjään jotkut jarrut, totesin ilahtuneena.
- Se on minun kumisaapas, Reiska murahti kärsivän oloisena.

Kadetti kuitenkin pysähtyi ja Reiska meni auton alle katsomaan käsijarruvaijerin kohtaloa. Kohta hän kaiveli jotain työkaluja haalareidensa taskuista ja alkoi puuhastella auton alla.

- Tarvitko apua? Huusin lähinnä kohteliaisuuttani hänelle.
- En tarvi. Sitä on meikäläinen korjaillut tuhansia tällaisia jarruvikaisia Kadetteja. Tunnen nämä kuin omat taskuni, Reiska huuteli.
- No hyvä, ei sinne oikein kahta olisi mahtunutkaan, huusin takaisin.

Reiska sai käsijarrun jälleen toimimaan ja hyppäsimme taas autoon. Reiska kokeili muutaman kerran varovasti käsijarrua ja käänsi sitten auton keulan takaisin päin. Menomatka sujui kohtuullisen rauhallista vauhtia. Minulle tällainen rauhallinen eteneminen sopi paremmin kuin hyvin. Viimein Reiska käänsi Kadetin takaisin Salmen pihaan ja ajoi sen täsmälleen samaan paikkaan, mistä olimme sen ottaneetkin. Reiska sammutti moottorin ja nousimme ulos siitä. Salme tulla lyllersi nurkan takaa paikalle hymy naamallaan.

- Hieno peli, eikö olekin? Hän kailotti jo monen metrin päästä.
- Hieno on, Reiska totesi jälleen päätään raapien.
- Parempaa ei ole olemassakaan, Salme vaahtosi.

Olin jo aivan varma, että Reiska alkaa tehdä kaupat tästä autosta, kun hän yhtä äkkiä jähmettyi paikoilleen kauhistunut ilme naamallaan.

- Mikä tämä on? Reiska tivasi ja otti käteensä jonkun karvan.
- Meidän Milon karvahan se on, Salme naurahti.
- Milon?
- Koiran, sellaisen aivan pienen, Salme tarkensi.

Tässä vaiheessa minun ammattilaiskurin nenäni haistoi, että oli pienen ilmoitusluontoisen asian paikka.

- Onko sinulla kynää ja paperia? Tiedustelin Reiskalta.
- Mazdan hansikaslokerossa on molempia, ota sieltä, Reiska vastasi karvaa tutkien.

Menin taas Mazdan luokse ja kaivoin kynän sekä paperilehtiön hansikaslokerosta. Repäisin lehtiöstä yhden sivun ja kirjoitin siihen ” hävisit satasen, mokomakin Höynä!” Lopuksi taittelin paperista lennokin. Laitoin lehtiön ja kynän takaisin hansikaslokeroon ja nousin ulos Mazdasta. Kävelin paperilennokin kanssa sen ikkunan alle jossa olin kuunnellut autonostoa koskevan puhelun. En omannut mitenkään tarkkaa heittokättä, mutta tällä kertaa onni tai tuuli oli puolellani ja lennokki kaarsi komeasti suoraan ikkunasta sisään. En välittänyt jäädä odottelemaan sen tuomia reaktioita, vaan poistuin pikaisesti takavasemmalle. Pääsin vain Mazdan luokse, kun Reiska tuli tuohtuneena vastaan. Salme tulla puuskutti perässä muutaman askeleen jääneenä.

- Mitä nyt? Hämmästelin moista juoksukilpailua.
- Minähän sanoin jo sinulle teillä, ettei meitin muija suvaitse mitään karvoja kotona, Reiska selitti tuohtuneena.
- Niin minä olin ymmärtävänäni, naurahdin.
- Tuo Kadetin paska on täynnä jotain perkeleen koirankarvaa, Reiska kiroili jo ääneen.
- Mutta Reiska kulta, minä voin imuroida sen, Salme puuskutti.
- Miten sinä voit olla kertomatta noin oleellisesta asiasta? Reiska kysyi Salmelta.
- Pikkujuttu tuollainen, eihän se meidän koirakaan ole iso, Salme yritti vielä vähätellä.
- Kuulepas nyt Salme-neiti, karvojen kanssa ei pidä alkaa vähättelemään.
- En ymmärrä? Salme hämmästeli.
- Reiska löysi minun keittiön matolta kaksi marsun karvaa, eikä sen takia suostunut ottamaan kumisaappaita pois sisällä, selvitin asiaa Salmelle.
- Voi perkele! Sai Salme sanottua hämmästynyt ilme naamallaan.
- Näkemiin sitten Salme-neiti, toivottavasti tapaamme joskus karvattomien kauppojen merkeissä, Reiska sanoi vielä Mazdaan istuutuessaan.
- Hei hei, kerro miehellesi, että se lennokki oli minulta, huikkasin omat terveiset.

Reiska käynnisti Mazdan ja lähdimme kohtuullisen rivakasti talon pihasta. Reiska käänsi auton tielle ja antoi sille happea aika reippaasti. Muutaman sadan metrin päässä hän avasi suunsa:

- Eikö Salme ollutkaan neiti?
- Ei ollut. Kävin niiden autotallissa ja siellä oli sen ja aviomiehen nimissä oleva Bemari. Kuuntelin lisäksi hänen miehensä puhelun, kerroin Reiskalle.
- Rumaa kuunnella toisten puheluja, mutta tällä kertaa se oli ehkä perusteltua, kun Salme-neiti ei ollutkaan neiti, Reiska tuhahti.
- Pirustako noista aina tietää, totesin osaaottavasti.

En viitsinyt kiusata Reiskaa ja tiedustella, että miksi hän ei ollut käyttänyt nenäänsä sen selvittelyyn. Kait sitä todellinen ammattimies haistaa naisestakin, että onko kyseessä neiti vai rouva.


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi