Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

06.02.2004

Salmen Kadetti


Istuin olohuoneeni sohvalla ja odottelin aivan rauhassa Romu-Reiskan palaamista parvekkeelta. Toivottavasti Reiska ei nyt päättänyt alkaa korjata mitään siellä. Mielestäni parvekkeeni oli kunnossa, enkä toisaalta halunnut siitä yhtään hänen Mazdansa näköistä. Minulla oli sellainen paha aavistus, että jos Reiska olisi saanut vapaat kädet, olisi parvekkeeni muistuttanut hänen Mazda kittipalloa epämääräisine kohoumine ja kirjavine maalauksine. Kerkesin istuskella hyvän tovin, ennen kuin Reiska tuli sisälle.

- Aika paha, hän tuumasi saatuaan oven kiinni.
- Niin on, en minäkään pidä tuosta ilmasta ollenkaan, totesin.
- Puhuin tuosta parvekkeesta, Reiska korjasi ja jatkoi.
- Muuten, maali on hilseillyt aikas pahasti tuosta kukkalaatikosta. Voisin sen kitata ja maalata näpäyttää joku kerta jos vaan hinnasta päästään sopimukseen, Reiska ehdotteli päätään raapien.
- Niin ja mitähän se mahtaa olla pyynti tuollaisesta hommasta? Utelin Reiskalta.
- Me ammattimiehet emme ole yleensä kovin halpoja, mutta tässä tapauksessa paketti kahvipööniä riittää oikein hyvin.
- Entä ne maalit ja kitit?
- Tuosta Mazda remontista jää kyllä hieman ylimääräistä. Eiköhän se vihreä väri sovi noihin kukkalaatikoihinkin?
- Sopii minulle, totesin huojentuneena.
- Tässä ei muuten ollut kaikki viat sieltä parvekkeelta, Reiska totesi vakavan näköisenä.
- Narahtiko laudoitus vieläkin?
- Ei narahtanut, olihan se ammattimiehen, eli minun kiristämä.
- Mikä siellä sitten oli hajalla?
- Ne laudoitukset raot heittelevät miten sattuu. Satuin vain ohimennen vilkaisemaan niitä ja totesin raon olevan toisessa päässä tuollaiset 2,3 milliä suuremman, mitä toisessa päässä.
- On sinulla tarkka näkö, totesin ja yritin olla nauramatta ääneen.
- Se on katsos ammattimiehen yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, Reiska yritti vähätellä.

Sovimme Reiskan kanssa, että niitä parvekelaudoituksen välejä ei aleta korjaamaan, vaikka ne hänen tarkkoihin silmiinsä aina tökkäävätkin. Kukkalaatikoiden maalaaminenkin päätettiin jättää kevään asiaksi. Minun puolesta ne voisi vaikka poistaa, sillä ei minulla niissä ole koskaan mitään kukkia ollut. Saatuamme parvekehommat pois huolesta, Reiska kaivoi taskustaan rypistyneen paperilapun ja alkoi silmäillä sitä tarkemmin.

- Tässä näitä sitten olisi tarjolla, hän selitti innoissaan.
- Niitä autojako?
- Niitäpä hyvinkin. Olen käyttänyt kaiken vapaa-aikani ja löytänyt kaksi helmeä tarkempaa tarkastelua varten.
- Miten me edetään tässä hommassa? Utelin Reiskalta.
- Sinä voisit oikeastaan vain keskittyä seuraamaan jotta oppisit jotain meikäläiseltä, Reiska röyhisti rintaansa ja tarttui puhelimen luuriin.
- Pistetään kaiutin päälle, jotta kuulen mitä vastapuoli sanoo, sanoin ja painoin kaiuttimen nappia.

Reiska ei näyttänyt minulle lappuaan, vaan katsoi siitä numeron ja näppäili sen puhelimeen. Kaiuttimen ansiosta saatoin kuulla sen hälyttävän toisessa päässä. Puhelin hälytti aika pitkään, ennen kuin siihen vastattiin hengästyneellä äänellä.

- Karpalolla, Salme puhelimessa.
- Se on Reiska täällä morjens. Teillä on tuollainen 87-mallinen Kadetti myynnissä.
- Pitää paikkansa.
- Milloin on leimattu?
- Noin kuukausi sitten, Salme selitti yhä hengästyneenä.
- No joo, mitenkä jarrupalat, onko niissä paljon pintaa?
- Enhän minä sellaisista asioita tiedä. Missä ne sellaiset palat oikein on? Salme kuului ihmettelevän.
- Aika oleellinen seikka tuo jarrujen kunto. Lieneekö auto muutenkaan kovin kummoisessa kunnossa, Reiska alkoi epäillä ääneen sen kuntoa.
- Ihan on nätti. Sellainen valkoinen, Salme kertoi.
- Mitenkäs ne kuskin oven saranat? Reiska tivasi jälleen tärkeän oloisena.
- Mitä niistä?
- Onko niitä muistettu rasvata huolto-ohjelman mukaisesti? Ellei ole, niin ne saattavat olla jo pahasti kuluneet ja tulee kallis remontti.
- Ei ole tullut katsottua, Salme mutisi vastaukseksi.
- Ei hätää, me varmaan voimme tulla katsomaan sitä sekä Salme-neitiä, Reiska lirkutteli.
- Voi herran jestas, tuleeko teitä isompikin porukka?
- Vain minä ja yksi autoista tietämätön apupoika, Reiska röyhisteli rintaansa.

Tämän jälkeen Reiska ja Salme sopivat tapaamisajan ja Salme antoi oman osoitteensa Reiskalle. Reiska raapusteli osoitteen äskeiselle taskustaan ottamalle paperille. Minua jäi hieman tuo Salmen neiditteleminen hämäämään. Salme, kun kuulosti enemmän vanhemmalta rouvalta kuin neidiltä. Reiskaa tämä ei tuntunut häiritsevän ollenkaan. En ollut aivan varma siitä, että kumpi häntä kiinnosti enemmän, autonko vai Salmen tapaaminen.

- Lähdetään sitten katsastamaan se Salme, tai siis Salmen Kadetti, Reiska sekoili tohkeissaan.
- Mitä sillä olikaan ajettu? Utelin Reiskalta.
- Pikkujuttuja tuollaiset kilometrimäärät, eiköhän se Salme-neiti ole pitänyt sitä kuin kukkaa povellaan, Reiska selitteli.
- Kaitpa se on sitten tämäkin vielä nähtävä, totesin hymyillen ja nousin ylös sohvalta.

Reiska ei paljoa aikaillut, vaan lampsi kumisaappaillaan kohti eteistä. Sain melkein juosta, jotta pysyin hänen perässään. Eteisessä jouduin pysähtymään hetkeksi aikaa, jotta sain kengät jalkaani ja takin päälle. Vaikka juoksin portaat alas, oli Reiska jo hävinnyt pihalle. Puolessa välin matkaan Reiskan autolle sain hänet kiinni.

- Onko meillä joku hoppu? Tiedustelin Reiskalta.
- Katsos kun ammattimies lähtee asialle, niin se tapahtuu, Reiska selitti ja nopeutti vielä hieman askeleitaan.
- Yritän muistaa tuon, huutelin jo muutaman askeleen jääneenä.

Perhana jos olisin tiennyt joutuvani urheilemaan jonkun kuppaisen Kadetin ja vanhan rouvan takia, olisin jättänyt soittamatta Reiskalle aamulla. Meikäläisen kroppa kun tuppaa vierastamaan aika rankasti näitä juoksukilpailuja ja muita urheilutapahtumia. Tietty pienellä konjakki-dopingilla homma olisi hoitunut lievästi hihitellen. Toisaalta näissä autohommissa saattoi aina joutua ajamaan ja silloin ei kyseinen doping oikein onnistu. Lopetin juoksemisen ja kävelin loppumatkan Reiskan ruostepommin vierelle. Mazda lykkäsi jo sinistä savua putken täydeltä minun päästessäni sen vierelle.

- Tulehan nyt, joku voi vielä keritä nappaamaan sen helmen ennen meitä, Reiska hoputti minua.
- Ei kait nyt sentään, tuumasin hymyillen ja mietin samalla, että kumpaa Reiska taas tarkoitti?
- Kyllä se vaan on niin, että nopeat syövät hitaat, Reiska valisti ja nosti kytkintä samalla, kun takapuoleni tapasi apukuskin penkin.

Mazda tuntui liikkuvan yllättävän ripeästi pienestä savuttamisesta huolimatta. Toisaalta olihan siinä Reiskan puheiden mukaan melkein isolohko. Kyllähän 1.5 litran kone olikin iso verrattuna Rutinoffin litran koneeseen. Ensimmäinen risteys meni Reiskalla näköjään samalla tyylillä kuin minullakin, eli mentiin muun liikenteen sekaan ilman jarrutteluja.

- Perkele, Reiska kirosi samalla hetkellä.
- Mitä nyt? Ihmettelin.
- Muija näköjään polkenut jarrut paskaksi, Reiska manaili.
- Pitäisikö kääntyä takaisin?
- Ei tarvitse, kyllä ne ottavat jo tuolla seuraavassa risteyksessä ihan hyvin, Reiska sanoi ja polki lisää vauhtia Mazdaan.
- Niin, mitäpä niitä korjailemaan, kun on muita pisneksiä, mutisin puoliksi itsekseen.

Toden totta, jarrut ottivat jo hyvin seuraavassa risteyksessä. Ei tainnut aivan äskettäin olla Reiskan muija niitä rikkonut. Mitäpä tuo oikeastaan minulle kuuluu, vaikka eivät olisi olleet koskaan tämän paremmassa kunnossa. Reiskakin vaan tuntui ajelevan samalla periaatteella, mitä minä ajattelin itsekseni ja se vähän hirvitti minua.

- Missäs asti se Salme oikein asustelee? Tiedustelin Reiskalta.
- Ihan tässä lähellä. Istut vaan siinä vieressä, niin minä poika sompailen tämän luotettavan palvelijani sinne aivan hetkessä.
- Tuntuu savuttavan aika reippaasti, sanoin taakse vilkaistuani.
- Vähän kylmänä pölläyttää, mutta se loppuu kyllä koneen lämmetessä, Reiska vähätteli.

Matka sujui aika reippaasti, vaikka Reiska ei ylittänyt nopeusrajoituksia kuin hieman. Reiska suuntasi Mazdan keulan pohjoista kohti ja noin kymmenen kilometrin ajon jälkeen käännyimme eräälle isohkolle omakotitaloalueelle. Käännyimme aika monta kertaa, kunnes viimein Reiska käänsi auton punaisen puutalon pihaan. Etupihalla näytti seisovan valkoinen Opel Kadett. Reiska ajoi Mazdan talon seinustalle, pois Kadetin edestä. Nousimme ulos autosta ja kävelimme Kadetin luokse katsomaan sitä tarkemmin.

- Nätti perkele! Reiska totesi jo muutaman metrin päästä.
- Onhan se joo, totesin ja yritin olla huomaamatta sen ruosteenvärisiä sävytyksiä.
- Sitä kuule ammattimies huomaa jo lehdestä katsoessa, että mikä on yksilö ja mikä ei, Reiska jatkoi selittämistä.
- Joo, ei sitä maallikko oikein näistä mitään tajua, mutisin Kadettia tai lähinnä sen jäämistöä katsellen.

Kadetti oli kyllä valkoinen, siis jostain kohtaa. Pääväri alkoi olla sellainen ruskehtava hieman eri sävyillä. Reiskan Mazdaa vilkaistuani totesin niiden voivan olla värin puolesta vaikka veljeksiä. Keulassa oleva merkki vaan hämäsi, mutta sehän saattoi olla vain japanilaisten piruilua suomalaisille autoilijoille. Mistä sen tietää, vaikka ne tekisivät näitä korvikeautoja samalla linjalla ja lätkisivät vain erilaisia merkkejä ja tekstejä niihin hihnan loppupäässä.

- Huhuu, onko se Reiska joka minun Kadettia katselee? Kuului talon nurkalta.

Vilkaisin tarkemmin ja totesin tulijan olevan sellainen reilu satakiloinen ja yli viisissäkymmenissä oleva naishenkilö. Tämä oletettavasti Salme niminen täti käveli suu naurussa suoraan Reiskan luo. Minun piti oikein vilkaista itseäni, että olenko läpinäkyvä, koska tuo nainen melkein jyräsi minut alleen.

- Oletko sinä ihan sellainen remontti-Reiska? Salme uteli aivan Reiskassa kiinni.
- Niin no, kyllähän me ammattimiehet kaikenlaisia remontteja tehdään, Reiska totesi vaatimattoman oloisena.
- Ihanaa saada tuollainen mies tänne ostamaan minun rakasta autoani, Salme kujerteli.
- Päivää vaan minunkin puolestani, huutelin hieman taaempaa.
- Onko sinulla joku oppipoika mukana? Salme sanoi vilkaistuaan minua alta kulmiensa.
- Pitäähän sitä noita nuorempia jonkun opettaa. Eivät ne ilman opastusta tahdo pärjätä tässä kovassa maailmassa, Reiska selitti Salmea tuijotellen.
- Voi miten sinulla Reiska on sydän paikallaan, Salme huokaili ja nojasi samalla Kadetin takakulmaan.

Kadetin perä painui aika pahan näköisesti alaspäin. En olisi ollut ollenkaan ihmeissään, vaikka Salme olisi juuri murskannut sen jousituksen ja iskarin siitä kulmasta. Reiskan ja Salmen jutellessa, minä kiersin Kadetin kuskin puoleiselle sivulle ja totesin ruskean sävyn jatkuvan myös sillä puolella. Menin etulokasuojan luokse ja työnsin kokeeksi kaksi sormea läpi siinä olevasta reiästä. Hyvin mahtui ja vielä jäi tilaakin. Salme vaan tuntui keinuttavan koko autoa siihen malliin, että katsoin parhaaksi tempaista sormet pois siitä.

- Saako tuonne auton sisälle mennä istumaan? Huusin Salmelle.
- Älä vaan mene sotkemaan niitä penkkejä. Anna Reiskan mennä, sillä kun näkyy olevan tuollaiset puhtaat haalarit päällä, Salme huuteli takaisin ja Kadetin keinuminen vain paheni.

Tuijotin hetken aikaa keinuvaa Kadettia ja aloin tuntea itseni pahoinvoivaksi. Vaikka en ole koskaan edes merellä ollut merisairas, niin nyt minusta tuntui siltä että olisin. Minun oli aivan pakko kääntää katseeni taloon, jotta sain keinumisen loppumaan päässäni. Onneksi Salme nousi samalla Kadetin kulmalta, kun Reiska lähti kiertämään kuskin puolelle.

- Se on muuten hirmu nätti sisältä, Salme selitti Reiskalle.

Olinhan minäkin sen jo kerinnyt pistää merkille, että nätti kuin kukkaniitty. Kadetin istuinpäälliset muistuttivat erehdyttävästi vanhoja kukkakuvioisia verhoja, jotka oli ommeltu suoraan alkuperäisiin penkkeihin kiinni.

- Kyllä heti näkee, että Salme-neiti on myös kätevä käsistään, Reiska sanoi istahtaessaan autoon.
- Nyt minä kyllä ihan punastun, Salme sanoi ja loi katseensa hetkeksi maahan.
- Älähän nyt, tottahan minä vaan puhuin, Reiska sanoi Salmelle.
- Reiska, pitäisikö ne jarrupalat vilkaista? Huusin sivummalta.
- Ei tarvitse.
- Kuinka niin?
- Minä tuossa jo tarkastin ne ammattimiehen erehtymättömällä katseella.
- Ja kunnossa oli vai?
- Oli aivan loistavassa kunnossa, Reiska hehkutti.

Harmi etten ollut huomannut sitä, että missä vaiheessa ja millaisella katseella Reiska oli ne jarrupalat oikein tarkastanut. Olisin niin mielellään halunnut oppia sellaisen katseen. Enhän minä moisella taidolla olisi mitään tehnyt, korkeintaan olisin voinut kuittailla jollekin jarrupalojen olevan loppu. Toisaalta tuokin kyky saattoi tulla jo äidinmaidon mukana, joten sen oppiminen jäljestäpäin olisi mahdotonta.

- Miten sen oven saranoinnin kanssa on? Huusin Reiskalle muistaessani hänen kyselleen myös siitä.
- Ei ole huolta senkään suhteen.
- Joko kerkesit nekin kokeilla? Jatkoin utelemista.
- Haistoin niiden olevan kunnossa, Reiska vastasi ja nuuhkaisi korostetusti ilmaa.
- Ihana nenu sinulla Reiska, Salme selitti huokaillen väliin.
- Nooh, ihan sellainen tavallinen, Reiska totesi muka vaatimattomana.
- Sellainen miehekäs, Salme jatkoi.
- Miten ne voi haistaa olevan kunnossa? Huusin puoliksi Salmen puheen päälle.
- No katsohan. Jos saranat rasvataan säännöllisesti saranaöljyllä, niin sen hajun haistaa tällainen ammattimies todella helposti, Reiska selitti.

Katseli Kadettia ja totesin saranoiden olevan mahdollisesti kaikista pienin murhe, vaikka niitä ei olisi olemassakaan koko autossa. Minusta alkoi tuntua siltä, että taisin olla se paljon puhuttu neljäs pyörä näissä kuvioissa. Ne kolme ensimmäistä olivat Reiska, Salme ja Salmen Kadetti. Kadetti ei voinut olla kyllä kovin kallis, joten minusta nähden ihan sama, vaikka Reiska sen päätyisi Salme-neidiltä ostamaankin. Näytti vaan jotenkin siltä, että tälle autonostoreissulle olisi pitänyt ottaa eväät ja lukemista mukaan, jotta saisin ajan kulumaan. Reiskalla ja Salmella tuntui riittävän keskusteltavaa Reiskan nenästä, käsivarsista, haalareista ja monesta muusta niin tärkeästä asiasta. Jätin heidät keskustelemaan rauhassa ja lähdin kiertämään aikani kuluksi Salmen taloa.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi