Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

30.01.2004

Pisneksiä ja mustaa kahvia


Elettiin Närän nimppareiden jälkeistä päivää joulukuun alussa. Lunta ei ollut vieläkään yhtään maassa. Ilma oli ikävän harmaa ja tuulinen. Olin viettänyt aamun katsellen television tyhmiä aamuohjelmia. Puolenpäivän aikaan muistin, että olin laittanut illalla kännykän hiljaiselle. Tein näin varmuuden vuoksi, koska en halunnut herätä keskellä yötä johonkin Närän lähettämään typerään tekstiviestiin. Pelkäsin, että hän saattaisi nimipäivähuumassaan innostua tekstailemaan. Otin kännykän pöydältä ja totesin siihen tulleen yhden ainoan viestin. Avasin sen ja aloin lukea: ”Säälittävää kadehtia noin toisen uutta Fiatia, työnnä vaan omaa romuasi. – Luigi.”

En ollut ollenkaan hämmästynyt Luigin lähettämästä viestistä, hän oli lopultakin saanut selville minun puhelinnumeroni. Lähetin Luigille vastauksen: ” Minä puolestani säälin niitä puolalaisia jotka joutuvat Fiateja kasatessaan työntämään kätensä paskaan.” Minähän en kadehdi korvikeautojen omistajia. Säälin heitä ja heidän yrityksiään pönkittää omaa heikkoa egoaan jollain markkinamiesten jalustalle nostamalla peltilehmällä. Markkinamiehiä miettiessäni minulla tuli mieleen uusi tuttavuuteni Romu-Reiska ja hänen pisnesideansa. Koska minulla ei ollut näin kurjana päivänä mitään kurjempaakaan mielessä, kaivoin Reiskan numeron esille ja kilautin hänelle.

- Reiska puhelimessa, kuului toisesta päästä vaimea murahdus.
- Rutinoffin kuski täällä terve, tervehdin häntä.
- Ai sinä haluaisit tehdä minun kanssa pisnestä. No, sehän sopii kun kerran otit asian puhheeksi, Reiska selitti tohkeissaan luuriin.
- En minä kyllä sitä itse..., yritin selittää, mutta Reiska ei antanut suunvuoroa.
- Joo kato, kun sulla on kaverina tällainen taituri, niin me poijjaat vuollaan rahaa ja kunnolla.
- Niin no..., yritin jälleen väliin, mutta tuloksetta.
- Minäpäs tulenkin käymään saman tien, niin saadaan tämä pisneshommeli aivan toisella tasolle tästä höpöttelemisestä, Reiska kälätti ja paiskasi lopuksi luurin korvaani.

Katselin hölmönä puhelinta ja kirosin itseni alimpaan hornaan. Että minun pitikin mennä soittamaan tuolla maailman parhaalle tee-se-itse-tyypille. Reiska oli kyllä avulias, mutta jollain tapaa rasittava juttuineen ja loputtomine ideoineen. Koska olin kuitenkin luvannut lähteä rahoittamaan tätä hommaa, en alkanut enää perääntymään. Mitäpä tuosta, vaikka jollain tonnin pommilla tulisi hieman takkiinkin. Saipahan Reiska ainakin hyvä mielen päästessään ruuvaamaan jotain rytökasaa. En juuri kerinnyt edes huokaista, kun ovikello soi ärsyttävän reippaasti ja todella pitkään. Eipä tarvinnut tällä kertaa miettiä, että kuka se siellä rimputteli remonttimiehen innolla. Menin eteiseen ja avasin oven.

- Haistanko minä kahvin? Reiska nuuhkaisi ilmaan ovella seistessä.
- Et varmaan, sillä en ole aivan äskettäin sitä keittänyt.
- No voi tokkiinsa, vai ei ole kahvia ja aletaan näin suuria afäärejä vääntämään. Minäpä laitankin pannun tulelle, Reiska tuumasi ja marssi pokkana haalarit päällä ja kumisaappaat jalassa ohitseni.

Katselin hetken aikaa ihmeissäni tämän touhusedän perään, ennen kuin tajusin pitäväni itse asuntoni ovea auki. Suljin oven ja kipitin keittiöön seuraamaan tätä yllättävää kahvinkeittoa. Kaikesta päätellen taisin saada pisneskumppaniksi nopeasti hommiin tarttuvan kaverin. Vaikka olenkin kahvin ystävä ja jopa suurkuluttaja, niin päätin olla juomatta Reiskan keittämää kahvia. Reiska latasi keittimeen kahdeksan kuppia vettä ja kuusitoista mitallista kahvihöystöjä. Minun vatsa ei sietänyt ollenkaan tuollaista myrkkyä. Jätin Reiskan puuhailemaan keittiöön ja menin itse olohuoneeseen. Jäin mielenkiinnolla odottelemaan, että leipooko tuo supermies vielä pullatkin tähän tilaisuuteen. Tosin minulla ei ollut jauhoja tai muitakaan leivontatarvikkeita, joten siinä olisi hieman haastettakin.

- Missäs sinun nisut ovat? Reiska huuteli keittiöstä, kuin arvaten ajatukseni.
- Ei ole, en harrasta sellaisia.
- No voi yhden kerran. Tuon kun oisin tiennyt, niin oisin laittanut vaimon aamulla leipomaan, Reiska kuului harmittelevan.
- Jos tulisit sitten vaikka huomenna uudelleen niiden nisujen kanssa, huutelin toivorikkaana keittiön suuntaan.
- Elä höpäjä, eihän isot miehet nyt pullan takia ala pisneksiä siirtelemään, Reiska naurahti.

Istuskelin hiljaa sohvalla ja kuuntelin marsujen kanssa keittiöstä kuuluvaa kolinaa. Marsutyttelitkin olivat jähmettyneet paikoilleen oudon henkilön saapuessa kolistelemaan talouteen. Muutaman minuutin kuluttua Reiska ilmestyi olohuoneeseen tarjottimen kanssa. Tarjottimella oli kaksi kuppia kahvia ja muutama voileipä. Olin juuri nousemaisillani hakemaan maitoa, kun Reiska ehätti sanomaan.

- Nyt juodaan oikein Reiskan malliin keitetyt kahvit. Näitä ei sitten pilata millään maidolla tai kerman litkulla.
- Emmehän me, mutisin ja tunsin kuinka vatsaani väänsi jo pelkästään tuon kahvin näkeminen.
- Sitten vaan leipää tuulensuojaan ja kaffetta perään, Reiska hihkui ja puraisi leivästä kunnon palasen.
- Tuota, nuo sinun kumisaappaat varmaan hiostaa täällä sisällä, sanoin koska pelkäsin mattojeni puolesta.
- Ethän pahastu vaikka pidän ne jalassa. Olin huomaavinani, ettei täällä ole kovin siistiä, Reiska mumisi suu täynnä leipää.
- Ei täällä minun mielestä niin kovin likaistakaan ole, yritin selittää.
- Juu kato, minulla on tarkka silmä tällaisissa asioissa. Huomasin tuossa kahvia keitellessä pari marsun karvaa keittiön matolla. Meillä kotona muori suuttuu, jos sellaisia kanniskelen sukissa kotiini, Reiska sanoi nyt suu täynnä leipää ja kahvia.
- Niin, minä olen kyllä opettanut noille marsuille rikkaimurin käytön, mutta ne tuppaavat laiskuuttaan jättämään karvojaan sinne sun tänne, sanoin nauruani pidätellen.

En voinut uskoa korviani, ettei Reiska muka voi sukissaan viedä kotiinsa paria pientä marsun karvaa. Jo hänen autonsa näkeminen renkaidenvaihdon yhteydessä osoitti miten siisti hän on. Autossa oli enemmän romua kuin pienessä autopurkamossa. Onneksi haalarit näyttivät kohtuullisen puhtailta. Minua hieman pelotti sohvan kohtalo tämän remonttimiehen alla. Rohkaisin lopulta mieleni ja otin reilun kulauksen kahvia. Minulla nousi oikein hiki pintaan tuosta myrkystä, mutta olin kohteliaasti huomauttamatta moisesta seikasta. Sain vaivoin juotua kupin tyhjäksi ja laitoin sen takaisin tarjottimelle, kun Reiska pomppasi seisomaan.

- Pannahinen sentään, sinullahan ei ole enää kahvia. Autonostosuunnitelmat eivät lähde kunnolla käyntiin yhdellä vaivaisella kupilla, Reiska selitti mennessään keittiöön.
- Ihan vain puolikuppia, huutelin toivorikkaana perään.
- Puolikkaat ovat akkoja varten, miehet juovat mustana ja reunoja myöten, Reiska kailotti takaisin.

Eipä minun selittelyt mitään auttanut. Reiska tuli pian takaisin kahden täysinäisen kahvimukin kanssa. Kahvi oli niin mustaa, että normaali musta värikin olisi kalvennut sen rinnalla. Minun ei auttanut muu kuin juoda myös tämä mukillinen kiltisti loppuun asti.

- Joko muuten olet joutunut monena vuonna hitsauttamaan tuota Rutinoffiasi? Reiska uteli kahvin juonnin lomassa.
- En kertaakaan, sehän tuli vasta kolmivuotiaaksi tänä syksynä.
- Sitä minä juuri ajattelinkin, ettei noin uutta autoa ole tarvinnut vielä kovin monena vuonna hitsata.
- Niin, pellit ovat vielä alkuperäisessä kunnossa, totesin ylpeänä.
- Kyllä minä ammattimiehenä heti pistin merkille tuollaisen seikan, Reiska selitti ja kulautti viimeiset kahvitipat kurkkuunsa.

Reiskan laitettua tyhjän mukin olohuoneen pöydälle, tempaisin sen käteeni ja poistuin mukien kanssa keittiöön. Sain näin hyvän tekosyyn käydä katsomassa keittiöni kunnon. Laitoin mukit tiskipöydälle ja sammutin kahvinkeittimen, koska siinä oli enää vain tippa kahvia. Sitten silmiini sattui jotain outoa keittimen vieressä. Katsoin tarkemmin ja totesin siinä olevan siististi vierekkäin kaksi mustaa marsun karvaa. Otin toisen niistä käteeni ja tipautin sen kokeeksi keittiön matolle. Vaikka kuinka yritin saada sitä silmiini, niin en enää löytänyt sitä. Menin lopuksi jopa kontalleen matolle, mutta matto tuntui nielaisseen sen kokonaan. Vaikka minulla oli hyvä näkö, niin taisi Reiskalla olla iästä huolimatta vielä parempi. Laitoin toisen pöydällä olleen karvan Reiskan mieliksi roskikseen, vaikka koko homma nauratti aivan perhanasti minua. Olin juuri laittamassa kahvikuppeja likoamaan, kun puhelin soi olohuoneessa. Yritin juosta hätiin, mutta Reiska kerkesi ensin.

- Meitin naapurissa, Reiska totesi luuriin.

Toisessa päässä taidettiin selitellä jotain, koska Reiska kuunteli keskittyneen näköisenä.

- Vai on asiaa talon isännälle. Voithan tuon kertoa minullekin, niin kerron asiat eteenpäin, Reiska jatkoi.

Nyt Reiska siirsi luurin nopeasti puolen metrin päähän korvastaan. Samalla minullekin valkeni, että kuka siellä toisessa päässä oikein oli. Nappasin luurin Reiskalta ja huusin tervehdykseni luuriin.

- Terve vaan perse, siis tarkoitan rakas ahne naapurini Närä.
- Vieläkö olet vihainen siitä nimipäiväpuhelusta? Närä uteli jotenkin leppoisan oloisena.
- Mitäpä minä siitä vihoittelemaan, pitäähän sitä heikompiosaisia eläkeläisiä välillä jotenkin avustaa, sanoin pokkana.
- Äläpäs nyt! Itse olet tainnut jäädä aivan osattomaksi, kun järkeä jaettiin sinun ikäluokallesi, Närä murahti tuttuun tyyliinsä.
- Halleluja ja Aamen, Närä on puhunut, sanoin mahdollisimman virallisen kuuloisella äänellä.
- Oli minulla asiaakin, Närä sanoi.
- Eihän tämä vain koske mitään Toyotaa?
- Ei, koska sinun ymmärrykseni ei riitä niin kehittyneen tuotteen arvostamiseen, Närä tuhahti.
- Mihin sitten?
- Jouluun.
- Mitä siitä? Utelin ja pelkäsin samalla pahinta mahdollisen lahjatoiveen muodossa.
- Mitä haluat lahjaksi? Närä päästi suustaan ja onnistui yllättämään minun aivan totaalisesti.

En ollut ollenkaan varautunut tällaiseen kysymykseen varsinkaan Närän puolesta. Olin ennemminkin varautunut hänen pitkään lahjalistaan. Eihän Närä mitenkään köyhä tai persaukinen ollut, hieman tarkka vain rahoistaan. Ainoastaan Toyotaan liittyviin asioihin hänen kukkaronsa oli totaalisen levällään.

- Hienoa, Närä hihkaisi toisessa päässä.
- Mikä on hienoa? Hämmästelin.
- Se, että olet niin hyväsydäminen naapuri, ettet kehtaa nyhtää eläkeläisen viimeisiä ropoja turhiin joululahjoihin, Närä selitti.
- Tämä tuli hieman yllättäen, mutisin vaivautuneena moisista kehuista.
- Älä höpötä, jouluhan tulee ihan yhtä varmasti, kuin ruostereiät siihen sinun Rutinoffiisi, Närä sanoi ja hörötteli vertauskuvalleen.

Se niistä meikäläisen joululahjoista, ajattelin itsekseni. Totta puhuakseni en ollut varautunut ollenkaan siihen, että joku ostaisi minulle joululahjoja. Pidin totaalisen turhana moista markkinamiesten luomaa pelleilyä. Se, että en saa lahjoja ei minua harmittanut ollenkaan. Minua harmitti suunnattomasti se, että Närän piti jälleen pilkata minun rakasta Rutinoffiani sellaisista vioista mitä siinä ei ollut. Taisi vaan papparainen olla kateellinen, koska oma Corolla ruostui huimaa vauhtia, vaikka itse oli sitä nessuineen ja hammastahnoineen jatkuvasti jynssäämässä.

- Minulla olisi yksi lahjatoive, Närä sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen.
- Ottaen huomioon sen äskeisen nimipäivälahjan, niin joululahja on varmaan uusi Corolla, mutisin luuriin ja näin eurojen oikein vilistävän silmissäni.
- Hyvä idea, mutta ajattelin tyytyä tällä kertaa hieman pienempään lahjaan.
- Mistäs nyt tuulee?
- En ole katsonut säätiedotusta, mutta muistatkos sen Lepo Laten ostaman uuden pakoputkenpään? Närä kysyi.
- Muistan toki, sen vappureissun jälkeen.
- Se perkele ruostui jo puhki. Oli kelvoton ostanut sen Opel-liikkeestä, Närä marmatti.
- Ja?
- Pitää saada uusi sen tilalle.
- Menenkö Toyota-kauppaan ja sahaan jostain urheilumallista sellaisen alkuperäisen? Utelin Närältä.
- Huono vitsi, hah, hah. Tilasin jo sellaisen HoyoHijo Partsin tehopöntön jos muistat?
- Muistan kyllä, mutta sehän on jo tilattu, mitä siitä mesoat?
- Voisit joulun kunniaksi maksaa sen, Närä sanoi ja yritti kuulostaa edes hieman säälittävältä vanhukselta.

Närä oli tosiaankin maininnut alkusyksystä tilanneensa tuollaisen tehopöntön. Minä olin unohtanut sen aivan totaalisesti, koska asiasta ei ollut keskusteltu sen koommin. Noilla Toyotan viriosilla oli näköjään melkein yhtä pitkä toimitusaika, kuin Rutinoffin alkuperäisillä varaosilla. Onneksi itsellä on varaosien tarve ollut viime aikoina suorastaan olematon vähäisten ajojen takia. Joskus nuorempana piti laittaa uusi vaihtomoottorikin tilaukseen heti edellisen saapuessa maahan. Vilkaisin Reiskaa ja hän näytti aika kyllästyneen oloiselta. Peitin luurin ja tiedustelin tilannetta.

- Naapuri soittelee. Ei kait haittaa jos puhun tämän puhelun rauhassa loppuun.
- Kyllä se vähän haittaa. Sitä ei meikäläinen ole oikein tottunut ammattimiehenä kuuntelemaan kaikenmaailman turakaisten jutusteluja, Reiska tuumasi kelloaan vilkuillen.
- Menee vielä hetki, sanoin hänelle.
- Tämä selvä, menenkin käymään tuolla parvekkeella vilkaisemassa sitä sinun parvekelaudoitusrisukasaasi. Meinaan viimeksi se narisi niin perkeleen herkästi.

Reiska nousi sohvalta ja lampsi kumisaappaillaan olohuoneen läpi parvekkeen ovelle ja poistui ulos. Itse en ollut siellä juuri käynyt, joten eivät ne laudat ole voineet ainakaan käytön takia löystyä viime kerrasta. Harmittihan minua myös, että Reiska joutui odottelemaan minua, mutta en viitsinyt Närälle iskeä luuria korvaan. Minulla itselläni ei ollut pisnekset päivän päälle. Todennäköisesti ei ollut Reiskallakaan, sillä minulla oli sellainen kutina, ettei hän missään töissä käynyt. Pitää muistaa tiedustella jossain sopivassa välissä.

- Mikä siellä maksaa? Närä huhuili puhelimessa.
- Naapurin Reiska tuossa vain kyllästyi odottamaan vuoroaan.
- Sano sille, että menee omaan kotiinsa marisemaan, Närä tuhahti.
- Mitä se pönttö maksaa?
- Lasku tuli juuri ja sen mukaan 500 euroa.
- Pitihän se arvata! Parahdin kuultuani summan.
- Minä en kyllä olisi arvannut sitä noin halvaksi, Närä selitti tohkeissaan.

Lupasin Närälle, että maksan tämän kerran hänen tehopönttönsä joululahjana. Närä lupasi toimittaa laskun minulle heti ensi tilassa. Kyllä pitää olla melkoinen friikki, että laittaa johonkin 1.6 litran koneella olevaan Corollaan noin kalliin tehopöntön. Rutinoffin kanssa ei ollut tuollaisia ongelmia, koska siihen ei myyty missään viritysosia. Närä lopetti viimein tyytyväisenä puhelun. Minä päätin katsella mitä Reiska puuhasteli parvekkeella. Menin varovasti ikkunan luo ja raotin verhoa. Reiska oli kontallaan parvekelaudoituksen päällä ja mittaili lautojen välejä keskittyneen oloisena. Palasin takaisin sohvalle ja jäin oikein mielenkiinnosta odottelemaan, että mitä siellä nyt oli viturallaan?

Jatkuu...


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi