Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

02.01.2004

Öljynkäryistä ilmanpainetta


Seisoimme Maken kanssa tovin aikaa pihalla, ennen kuin tieltä alkoi kuulua moottorikelkan ääntä. Ääni voimistui koko ajan ja pian näimmekin sen. Hullu ämmä kiskoi kelkallaan Närän Toyotaa. Viimein he olivat tasaisella ja Närä alkoi saavuttaa Toyotallaan moottorikelkkaa. Katsoimme hämmästyneenä, kun Toyota alkoi olla jo moottorikelkan rinnalla. Näytti aivan siltä, kun Närällä olisi tarkoituksena ohittaa se. Toyotan keulassa kiinni oleva köysi antoi Närälle mahdollisuuden päästä kelkan vierelle, mutta ohittaminen ei näköjään onnistunut.

Vauhti oli niin kova, että he suorastaan suhahtivat parkkipaikan ohitse. Taas saimme odotella tovin aikaa, ennen kuin näimme heidät. Tällä kertaa Närä tuli edellä Toyotallaan ja hullu ämmä kelkallaan perässä. Köysi oli otettu näköjään pois. Närä sladitteli tyylikkäästi parkkiinsa ja pomppasi kumipallon lailla ulos autostaan.

- Näittekö? Kyllä Toyota aina yhden Kreikkalaisen moottorikelkan pesee, hän hihkui innoissaan.
- Kyllä nähtiin, naurahdin mokomallekin vouhottamiselle.

Hullu ämmä oli myös saanut kelkkansa omaan parkkiin ja tuli ilman kypärää meidän luoksemme.

- Voi perseensuti! Enpä olisi uskonut, että tuollainen vanha äijänkääkkä ohittaa minut Corollallaan, hullu ämmä manasi.
- Se on katos kuskista kiinni aika paljon, Närä sanoi mahdollisimman vaatimattoman kuuloisena.
- Väitätkös, etteivät naiset osaa ajaa? Hullu ämmä kivahti.
- En sanonut mitään naisista. Se joka kepittää nopeimmin, on nopein, Närä selitti hymyillen.
- Niin, olet tainnut sillä omalla kepilläsi salaa harjoitella, hullu ämmä murahti.
- Hmph, luusereiden panettelua, Närä tuhahti.

Make ilmoitti lähtevänsä hakemaan oman Chevroletinsa myös parkkipaikalle. Nyt kun tie oli jälleen auki, oli hänelläkin mahdollisuus yrittää mäkeä ylös.

- Voi tulla hinaamaan Corollalla, Närä huuteli Maken perään.
- Syötä sinä vain niitä oraviasi, äläkä sotkeudu turhaan automiesten puuhiin, Make kuittasi takaisin.
- Nulkki, Närä murahti.

Jäin nyt vuorostani Närän ja hullun ämmän kanssa odottelemaan Maken saapumista parkkipaikalle. Muutaman minuutin kulutta kuulimme jenkkikasin hörähtävän ja kohta sieltä ilmestykin Chevroletin keula. Jenkkiauto näytti nousevan mäkeä ylös ilman mitään ongelmia. Närä vaikutti jotenkin pettyneen oloiselta. Make ajoi autonsa parkkiin ja tuli luoksemme.

- Näin ne automiehet ajavat ilman moottorikelkkojen apua, Make kuittasi Närälle.
- Pöh, sullahan oli valmis ura mitä pitkin ajaa, Närä puolustautui.
- Mikä ura? Eihän tuolla sinun riisikipollasi saa edes auton levyistä jälkeä aikaiseksi, Make naurahti.
- Älähän uhittele poju. Syytönhän minä olen siihen, että tuo sinun jenkkilahnasi on ylipainoinen ja alitehoinen, Närä hekotteli.

Make ei viitsinyt enää kinata Närän kanssa, vaan ilmoitti menevänsä kotiin vaimonsa luokse. Myös hullu ämmä poistui kotiinsa, oli kuulemma tullut nälkä kelkalla kaahatessa. Jäin nyt Närän kanssa kaksistaan pihalle.

- Meinaatko vaihtaa talvirenkaat? Tiedustelin Närältä.
- En!
- Mikset?
- Lumi sulaa kuitenkin muutamassa päivässä, ei tällaisen takia tosimies renkaita vaihtele.

En jaksanut alkaa väitellä Närän kanssa siitä, että mitä Toyota-tosimies tekee ja mitä ei. Turha tuota tervaskantoa oli neuvoa millään tavalla. Närä tekee kuitenkin kaikki omalla tyylillään.

- Vai että talvirenkaat alle muutamasta lumihiutaleesta, Närä naurahti katsellessaan Rutinoffin talvirenkaita.
- On niistä sellainen hyöty, että pääsen kotiin vaikka tien poikki juoksisi parikin pientä oravaa, naurahdin hänelle.
- Se oli iso orava, Närä mutisi.
- Taidankin tästä lähteä hieman autoilemaan, minua kun eivät oravat pidättele kotona, sanoin ja avasin Rutinoffin oven.
- Minne ajattelit mennä? Närä uteli.

Meinasin vastata ensin, että Korkeasaareen oravia syöttämään, mutta en viitsinyt enää Närää moisesta pikku seikasta kiusata. Pahimmassa tapauksessa hän olisi saattanut alkaa mököttämään. En halunnut suututtaa häntä, koska Närä oli tosi hauskaa seuraa kaikkine pikku tempauksineen.

- Ajattelin käydä tarkastamassa rengaspaineet huoltoasemalla, vastasin hänelle.
- Minä tulen mukaan!
- Miten sinun maineen käy, jos tulet taas Rutinoffin kyytiin?
- Hmph, se maine taisi mennä jo ensimmäisellä kerralla, kun istuin tähän sinun kurjaakin kurjempaan matolaatikkoosi, Närä sanoi ja istahti autoon.
- Lupaatko olla kunnolla koko matkan?
- Joo, jos lupaat ajaa satasta, Närä saneli ehtoja.
- Hah! Naurahdin ja istuin myös Rutinoffiin.

Käynnistin Rutinoffin ja parkkipaikan peitti jumalaton sininen savupilvi. Totesin kaiken olevan kunnossa, koska savu oli sellaista terveen sinistä. Närä aloitti välittömästi oman show’nsa. Nyt hän oli muka kärsivinään happikadosta. Närä painoi nimittäin päänsä polviensa väliin ja huuteli sieltä vaimealla äänellä lisää happea kyydissä oleville.

- Eikö tässä putputtimessa ole raitisilmasuodatinta? Närä jatkoi meuhkaamistaan.
- Ei tietenkään, enhän minä nyt halua sitä suodattaa. Rutinoffissa kaikki raitis ilma pääsee ilman turhaa suodattamista suoraan sisälle.
- No sen kyllä haistaa, Närä kuittasi.

En antanut moisen kommentin häiritä, vaan laitoin pakin päälle ja peruutin Rutinoffin pois ruudusta. Koska alla olivat talvirenkaat, en havainnut minkäänlaista sutimista. Ykköstä silmään laittaessani minulla tuli mieleen kokeilla, että miten hyvin nämä renkaat pitää. Nostin kytkimen aika reippaasti ja odotin renkaiden alkavan sutimaan oikein kunnolla. Lopputulos oli hieman erilainen, mitä olin kuvitellut. Rutinoff meinasi sammua, mutta lähti kuin lähtikin kuminauhamaisesti liikkeelle. Näköjään nastojen pito lumella ylitti koneen tehon sutimista ajatellen.

- Ihan onneton paska, eihän tämä sudi edes lumella, Närä naurahti pää yhä polvissa.
- Miten niin onneton? Tässähän on vaan otettu jo valmistusvaiheessa huomioon liukkaalla kelillä eteneminen. Yritäs samaa sillä Toyotallasi, niin pääset matkaan vasta kevään koittaessa, puolustelin Rutinoffia.
- Kuulehan nyt asiasta mitään tietämätön. Toyota on talvirenkailla niin ylivoimainen, etteivät sen kuvailemiseen riitä mitkään olemassa olevat sanat, Närä sanoi nyt pää pystyssä ja katse tiukasti eteenpäin suunnattuna.
- Sitäkö se tarra Toyota ylivoimaa tarkoittaa?
- Sitä juuri, Närä sanoi voitonriemuisella äänellä.

Olimme jutellessamme kerinneet jo ensimmäiseen risteykseen. Heitin kokeeksi pienempää sisään ja polkaisin kaasun pohjaan kääntyessäni isommalle tielle. Taakse vilkaistuani totesin ainoastaan savupilven sakenevan, vauhti ei juuri kasvanut. Jotenkin minusta vaikutti, että käryttäminen oli lisääntynyt aika paljon viime kerrasta. Päätin seurata tilannetta jonkin aikaa. En viitsinyt yhden reissun takia alkaa mitään johtopäätöksiä tekemään. Ehkä tämä oli vain jotain väliaikaista kiukuttelua Rutinoffin puolelta. Lisäksi minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että onko joku naapureista viime aikoina käynyt kaatelemassa jäteöljyjään Rutinoffiin. Jos sinne on joku käynyt laittamassa liian vähän käytettyä öljyä, on käry yleensä aika mahtava. Rutinoff kun pitää oikein paksusta öljystä ja todella paljon ajetusta. Uudet öljyt se tuppaa polttamaan loppuun hetkessä.

Viisaat ovat väittäneet, että öljynkulutus kasvaa öljyjen vanhetessa ja huonotessa, mutta Rutinoff ei ole kuullutkaan moisista teorioista. Rutinoff polttelee mielellään uudet öljyt kärynä pihalle ja vanhoja se kierrättää sitkeästi omassa voitelujärjestelmässään.

- Kuuletkos jotain outoa ääntä? Närä ihmetteli ja höristeli korviaan.
- Jaa, ei tuota koneen kalkatusta kannata säikähtää, kyllä se jo kotiin palatessa on yleensä vaimentunut, rauhoittelin Närää.
- En minä sitä. Ihan kuin joku vinguttaisi moottoria oikein tunteella, Närä sanoi ja pyöritti päätään joka suuntaan.

En kerinnyt edes suutani avata, kun ohitsemme syöksähti hullu ämmä moottorikelkkansa kanssa. Lumi vain pöllysi ohituskaistalla, kun hullu ämmä paahtoi menemään. Pian hän olikin jo suoran päässä ja häipynyt näkyvistämme.

- Aika hidas, Närä tuhahti.
- Annas kun arvaan? Sinun Toyotasi on noin miljoona kertaa nopeampi, vai?
- Pöh! Ei riitä, ainakin miljardi kertaa nopeampi, Närä kuittasi virnistellen.
- Ihanko tuulennopea? Utelin.
- Höh, valon ennemminkin, Närä murahti.

- Tuohan tarkoittaa käytännössä sitä, että kun ajat jonnekin paikkaan, niin vasta ollessani perillä sinun omat ajovalot saavuttavat etulyhdyt.
- Ai niinkö? Närä ihmetteli päätään raapien.
- Ajattele nyt, jos kerran ajat valoa nopeammin, niin valohan jää jälkeen ja joudut ajamaan pimeydessä, selitin teoriaani.
- Joo, ehkä se tuulennopeus on sitten se oikea nopeusluokka, Närä jupisi harmistuneen kuuloisena.

Närän miettiessä syvällisiä nopeuteen liittyviä asioita, minä keskityin pitämään Rutinoffin tiellä. Rutinoff kun ei oikein mahtunut mitenkään muiden myynnissä olevien autojen uriin. Onneksi 135 leveät renkaat pureutuivat kohtuullisen hyvin tiehen. Vaikka ajoin tyypillistä neljänkympin nopeuttani, niin kukaan ei mennyt ohitsemme koko matkalla. Takana kyllä pölisi niin paljon, että Shellin risteykseen asti luulin olleeni ainoa auto koko tieosuudessa. Huoltoaseman pihalle pysähdyttyäni Närä huomasi pitkän autoletkan tulosuunnastamme.

- Asuuko meilläpäin noin paljon ihmisiä?
- Tainneet kaikki lähteä yhtä aikaa reissuun, totesin vilkaistessani tulosuuntaamme.
- Ajavat muuten pirun rauhallisesti, nynneröt. Närä tuhahti.
- Kumma ettei kukaan mennyt edes ohi? Ihmettelin minäkin rauhallista liikennettä.

Jäimme istuskelemaan autoon ja odottelemaan vuoroamme ilmanpaineiden tarkastukseen. Koska ulkona oli jo viileä, annoin Rutinoffin käydä lievästä käryttämisestä huolimatta. Pihalla näytti olevan muitakin autoja käynnissä. Yksi rekan nuppikin käydä louskutti, vaikka sen kuskia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Seistyämme siinä noin viisi minuuttia, paikalle ryntäsi hätääntyneen oloinen kaveri. Tämä Scania-takkinen tyyppi meni huolestuneen näköisenä käynnissä olevan rekannupin luokse ja tuijotti jotenkin hämmästyneen näköisenä sen pakoputkea. Scania-hemmo raapi päätään ja käveli kertaalleen nupin ympäri. Lopulta hän vilkaisi meihin päin ja purskahti nauramaan.

- Mikähän tuolle tuli? Ihmettelin rekkakuskin käyttäytymistä.
- Sekosi varmaan noihin rekan käryihin. Olihan se äsken melkein nenä kiinni sen pakoputkessa, Närä tuumasi rauhallisesti.

Rekkakuski katseli meitä hetken aikaa naurussa suin ja käveli lopulta kuljettajan oven viereen. Raotin ovea, koska sivuikkuna ei liikahtanut milliäkään kammesta kokeillessani.

- Meinasi tulla äsken paskat housuun, rekkakuski hihitteli.
- Ei minua ainakaan naurattaisi, jos olisi sonnat tulossa pöksyihin, vastasin hänelle ja mietin mitä ideaa oli tuollaisessa keskustelun avauksessa.
- Luulin nimittäin, että tuo uusi rekannuppini on tulessa.
- Ei minua kyllä naurattaisi sekään, että autoni olisi tulessa, tuumin ihmeissäni moisesta sanailusta.
- Sitten minä huomasin tämän teidän käryttävän. öö tuota, sanotaan vaikka auton, rekkakuski selitti ja koetti nähtävästi selvittää Rutinoffin merkkiä.
- Ja nytkö helpotti? Kysäisin häneltä.
- Et uskokaan kuinka paljon, hah hah, rekkakuski sanoi ja lähti takaisin kohti huoltoasemarakennusta.
- Muka isokokoisia ja hyvätapaisia, Närä murahti vieressä.
- Älä muuta sano, ennemminkin heikkohermoisia ja pahanhajuisia, naurahdin Närän kommentille.

Itseäni oikeastaan lähinnä huvitti tämän rekkakuskin vouhottaminen. Taisi olla rekannuppi kaverille tärkeä juttu, kun piti kesken kaiken lähteä pihalle sitä katsomaan. Vetäisin Rutinoffin oven kiinni ja painoin lisää kierroksia koneeseen, jotta saisin lisää lämpöä ovesta karanneen tilalle. Pikkuhiljaa jonossa olleet autoilijat saivat rengaspaineensa tarkastettua ja me pääsimme aina vaan lähemmäksi ilmanpainemittareita. Ihan siinä ilmanpaineiden tarkastuspaikan vieressä oli myös autojen pesupaikka. Siinä oli kolme leveää paikkaa, joihin jokaiseen mahtui kerrallaan kaksi autoa. Suoraan meidän edessä olevassa paikassa oli pestävänä kaksi hopeanväristä uudehkoa farmaria. Merkeistä en oikein saanut selvää, koska Rutinoff kärytti aika reippaasti.

- Miten nuo muuten näkee pestä noita autojaan? Närä ihmetteli ulos tiiraillessaan.
- Kaitpa se onnistuu käsikopelollakin, naurahdin.
- Harmi, kun ei ole Nessuja mukana. Olisin voinut käydä neuvomassa noille, että miten auto pitää kuivata.
- Häh? Kuivaatko sen nykyjään Nessuilla? Luulin että putsaat niillä vain konehuoneen.
- Kyllä, normaali talouspaperi on vähän liian karkeata tuollaisen huipputuotteen, kuin Toyotan hoitamiseen.

En ollut ollenkaan yllättynyt Närän kommentista. Oikeastaan olin aivan iloinen, nimittäin Nessukauppiaiden puolesta. Jos tuollaisia Toyota-huruja on maailmalla enemmänkin, niin pian niitä varten tarvitaan jo oma Nessutehdas. Onhan tuossa tietysti sellainenkin vaara olemassa, että pian on esimerkiksi Suomen metsät hakattu sileiksi ja puista tehty Nessuja.

- Mene mene mene, Närä alkoi karjua.
- Älä nyt hikoile, kyllä minä menen, sanoin mokomallekin hätähousulle.

Viimeinenkin auto oli poistunut meidän ja ilmanpainemittarin välistä ja saatoin ajaa Rutinoffin ilmanpaineiden tarkastuspaikalle. Olisihan siellä kaapissa ollut sellaisia raahattavia malleja, mutta en oikein luottanut niihin. Koska en osta bensaa yleensä litran pulloissa, en laita myöskään ilmaa tuollaisista pienistä paineastioista. Kaikenmaailman hosupellet tuppaavat kolhimaan noita kannettavia laitteita, joten niiden mittaritkin näyttävät ihan mitä sattuu. En kerinnyt kunnolla edes autosta ulos, kun Närä oli tuollaisen kannettavan laitteen kanssa toisen eturenkaan luona.

- Paljonko laitetaan? Hän intoili renkaan luona kyykkiessään.
- Paljon, mutta ei sillä laitteella.
- Täh? Miksi ei?
- Käytän aina tuota letkun päässä olevaa mallia, jos sellainen vaan on tarjolla, selitin Närälle.
- Hölmö! Närä murahti.
- Hölmöile vaan itseksesi niiden Nessujesi kanssa, kuittasin takaisin ja aloin kiskoa letkua rullalta.

Vedin letkun ulos rullasta ja aloin ottamaan venttiilinhattua pois renkaasta, kun Närä tempaisi ilmanpainemittarin käsistäni. Tunsin olevani jotenkin ulkopuolinen tässä hommassa, joten siirryin suosiolla hieman sivummalle. Siirryin samalla lähemmäksi autonpesupaikkaa. Olin kuulevinani lähimmästä väliköstä jotain riitelyyn viittaavaa. Yritin katsoa sinne, mutta Rutinoffin aiheuttama kärypilvi oli vielä sen verran sakea, etten nähnyt kuin epämääräiset hahmot.

- Mitä helvettiä! Käykö täällä joku minun perseelle? Kuului kimeä naisen ääni.
- Oi anteeksi, en huomannut, miehen ääni vastasi.
- Voi vittu, tämähän on ihan märkä! Hieroitkos sinä perverssi minun takapuolta märällä sienellä?
- Eh tuota, se oli kyllä aivan vahinko, mies jatkoi.
- No en olisi uskonut, ettei edes autoaan saa tulla pesemään ilman, että joko perverssi on toteuttamassa omia fantasioitaan, nainen rääkyi aika reippaalla äänellä.
- Minä en nähnyt mitään, tämä perkeleen käry käy silmiin, mies kuului puolustelevan tekosiaan.

Keskustelun äänet vaimenivat ja molemmat jatkoivat kait omien autojensa puunaamista. Käännyin katsomaan Närän puuhastelua renkaiden parissa. Närä näytti ottavan homman aika tosissaan. Hän tutki tarkkaan renkaiden kulutuspintoja ja heilutteli mietteliäin ilmein näkyvillä olevia nastoja ja mutisi jotain itsekseen. Koska minulla ei ollut mitään kiirettä, seisoskelin paikallani ja katselin tätä nastojen heiluttelua ja ilmanpaineiden tarkastamista. Viimein, noin varttitunnin kuluttua Närä tuli letku kädessään luokseni.

- Paineet ovat nyt kohdallaan.
- Hyvä juttu, olemmeko valmiit lähtemään?
- Sinuna minä seuraisin noita nastoja tarkemmin, heiluvat aika pahasti.
- No joo, vilkaisen niitä sitten keväämmällä kesärenkaiden vaihdon yhteydessä, lupasin hänelle.

Närä alkoi laittaa ilmanpainemittarin letkua takaisin kelalle, kun pesupaikalta alkoi kuulua jälleen tiukkasanaista keskustelua.

- Voi perkeleen perkele! Kiroili mies tällä kertaa.
- Mitä meidän pikku perverssi nyt manailee? Jäikö pippeli oven väliin? Ilkkui naisen ääni.
- Minä olen pessyt tätä sinun autoa, mies jatkoi manailemistaan.
- Kuinka niin? Onko sekin joku kiero fantasia? Nainen ihmetteli.
- En minä tiedä miten tässä näin pääsi käymään. Oma auto on täysin kurainen toiselta kyljeltä, voi yhden kerran.
- Voi voi, kyllä nyt harmittaa, nainen jatkoi ilkkumistaan.
- Kunhan minä saan tämän käryn aiheuttajan kiinni, niin sille ei kunnian kukko lauleskele, mies kuului uhkailevan vihaisena.

Katselimme Närän kanssa toisiamme ja kuin yhteisestä päätöksestä nousimme Rutinoffiin ja poistuimme paikalta vähin äänin. Suuntasin keulan kotia kohti ja päästin Rutinoffin huimat tehot valloilleen. Tosin mittarin näyttäessä neljääkymmentä, minä hieman rajoitin noiden pellin alla olevien korskeiden hummien menohaluja. Jostain ihmeellistä syystä Näräkin malttoi olla kotimatkan hiljaa. Kotipihalle saapuessani minun piti oikein kysyä syytä hiljaisuuteen.

- Mikäs sinua vaivaa? Olet kumman hiljainen, utelin Närältä.
- Älä sekoita minua laskuissani.
- Missä laskuissa?
- Laskin tullessani, että kuinka moni Toyota ohitti tämän putputtimen ja moniko tuli vastaan, Närä selitti.
- Varmaan hyvin tarpeellinen tieto, naurahdin hänelle.
- Kyllä, olemme suunnitelleet jakaa kaikille alueen Toyotan omistajille kutsun meidän kerhon talviriehaan.
- Vau! Varmaan upeeta ja mahtavaa, teeskentelin innostunutta.
- Olemme satsanneet siihen todella paljon. Meillä on jopa lämmintä mehua tarjolla, Närä hehkutti.
- Ihanko taskulämmintä?
- Pyh! Närä tuhahti ja loikkasi ulos Rutinoffista.

Närä ilmoitti, ettei ala keskustelemaan tuollaisen jalon tapahtuman yksityiskohdista minunkaltaisen moukan kanssa. Hän aikoi mennä soittamaan jollekin, joka ymmärtää jotain laadukkaista autoista. Jäin katselemaan Närän perään ja olin juuri lähdössä sisälle, kun hullu ämmä kurvasi moottorikelkallaan pihalle. Hän ajoi sen omaan ruutuunsa ja nousi sen päältä jotenkin kiukkuisen oloisena.

- Voi perkeleen perkele!
- No mikä nyt mättää? Tiedustelin varovasti.
- Kotoa lähtiessä hirtti kaasu päälle ja matka loppui vasta tankin tyhjettyä, hullu ämmä manasi.
- Pääsit sentään takaisin kotiin, totesin diplomaattisesti.
- Niin pääsin, onneksi sammui vain muutaman sadan metrin päähän yhdestä kylmäasemasta.
- No loppu hyvin, kaikki hyvin.
- Ei ole, se Juggis idiootti on säätänyt tästä kelkasta hengenvaarallisen ja se saa kärsiä, hullu ämmä vaahtosi ja harppoi ohitseni.

Eipä minulla ollut tuohon enää mitä sanoa. Katselin hullun ämmän loittonemista ja lähdin kohta hänen peräänsä. Nousin portaat yläkertaan ja menin kotiin lepäämään.

Yöllä näin unta, jossa kaikki Toyotien omistajat olivat kerääntyneet jumalattoman ison järven jäälle. Unta katsellessani, luulin sen olevan kettuilua minulle, kunnes unen lopussa jää petti.


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi