Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

26.12.2003

Kreikkalainen moottorikelkka


Tehtyäni keittiöhommat, laitoin ulkovaatteet päälleni ja lähdin laskeutumaan portaita. Matkalla alas, sananmukaisesti törmäsin naapuriini Ping Pongiin. Hänellä näytti olevan jotain ongelmia.

- Ovatko riisit jo loppu, vai mikä mättää? Tiedustelin häneltä.
- Ei liisi loppu, liisi aivan jäässä, Ping pong tuhersi.
- Häh? Pakastimessako sinä niitä säilytät?
- Ei, vaan palvekkeella.
- Hae ne sisälle, niin eiköhän ne siitä sula, neuvoin häntä.
- Ei onnistu.
- Kuinka niin?
- No kun me leviteltiin ne tasaisesti palvekkeelle ja nyt se on tasainen liisimatto, joka jäässä.
- Eikä Hondan takaluukkuunkaan kait jäänyt mitään, kun niitä kuskattiin?
- Ei, minä tutkia se jo.

Näemmä tämä talven tuleminen oli yllättänyt muutkin, kuin pelkästään minut ja Rutinoffin. Aika paha paikka, jos ruoka on jämähtänyt kiinni parvekkeeseen ja olisi vielä nälkä.

- Heitä kuumaa vettä sangolla parvekkeelle, ehdotin ensimmäistä keksimääni keinoa.
- Ei minä haluta liisivelli.
- Kuivatat ne sen jälkeen vaikka uunissa, tai jossain lämpimässä paikassa, yritin vielä selittää.
- Minä tiedän, minä kuivata ne meidän lämmitettävä vesisänky, Ping Pong ilostui ja pomppasi melkein kattoon.

Samalla tämä iloinen itämaanpoika oli jo menossa kotiovea kohti. Vaikka hän paiskasi oven kiinni perässään, niin silti hänen lässytyksensä kuului vielä oikein selvästi. Taisi olla onnellinen saatuaan ongelman ratkaistua näinkin helposti. Minä puolestani jatkoin matkaa alas asti ja pihalle. Rutinoffin luokse päästyäni aloin katsella tarkemmin ympärilleni. Jotenkin minusta vaikutti, että täällä pihalla oli ajettu jollain oudolla kulkuvälineellä. Olinkin ihmetellyt sisällä ollessani outoa moottorin ääntä. Luulin sen ensin tulevan hullun ämmän moposta, mutta eihän täällä pihalla ollut jälkeäkään mistään moposta tai edes sen jälkiä. Sen sijaan pihan poikki meni leveä painauma, ihan kuin siitä olisi ajettu moottorikelkalla. Päätäni puistellen avasin Rutinoffin oven ja olin juuri astumassa siihen, kun nurkan takaa syöksähti esiin moottorikelkka. Kelkka hyppäsi lasten leikkipaikan hiekkakasasta muutaman metrin ilmaan ja pudota rämähti parkkipaikan reunaan. Jäin hämmästyneenä katsomaan tätä kelkkaa ja sen kuljettajaa. Kelkka kurvasi vauhdilla Rutinoffin viereen ja pysähtyi siihen. Kuljettaja sammutti kelkan ja otti musta umpikypärän pois päästään.

- Se on päivää sinullekin raukalle, kuului hullun ämmän äänellä kommandopipon sisältä.
- Mihin olet moposi jättänyt? Utelin häneltä.
- Tämä on minun talvimopo, hullu ämmä selitti ja taputti moottorikelkkaa.

Kelkka ei tainnut olla ihan niitä uusimpia malleja, kuten ei ollut hullun ämmän mopokaan. Ilmankos siitä olikin kuulunut parkkipaikkaan iskeytyessään niin kauhea rämähdys. Ihme, että se oli kestänyt tähänkin asti tuon edesvastuuttoman naisen käsittelyssä.

- Eihän moottorikelkka voi olla mopo, sanoin hänelle.
- Kyllä se vaan on talvimopo. Meillä on ihan oma kerhokin näille talvimopoille.
- Mikä muka?
- MC SnowStorm, hullu ämmä sanoi ylpeänä ja pyörähti ympäri.
- Eikö siitä kerhosta voi jutella kasvotusten, kun käännyt selin, ihmettelin hänen käyttäytymistään.
- Perse sun kanssa, katso mitä minun selässä lukee, hullu ämmä kivahti.

Katsoin tarkemmin ja huomasin siinä olevan hullun ämmän mainitsema MC SnowStorm teksti ja joku ympyrän sisään piirretty logo. Minua alkoi naurattaa aivan jumalattomasti todettuani sen, mitä tuo logo esitti. En vain uskaltanut nauraa, sillä halusin yhä elää vanhaksi ja täysin omilla hampailla.

- Vitun komee logo! Eikö olekin? Hullu ämmä karjaisi pyörähtäessään taas kasvot meikäläiseen päin.
- Joo.
- Mitä joo? Sano nyt perkeleen uivelo, että se on komea.
- On se komea, varmaan tämän paikkakunnan upein, aloin kehua sitä nauruani pidätellen.
- Kiitos kehuista, olen suunnitellut sen ihan itse.
- Olen sanaton, huokaisin.
- Niin olivat MC Fuck You:n pojatkin, kun tekaisin niille kaikille samanlaiset logot rotseihin.
- Suostuivat sentään pitämään niitä, vai?
- Ei niillä ollut vaihtoehtoja, uhkasin murskata niiden sormet jos eivät tällaista hentoa ja herkkää naista tottele suosiolla, hullu ämmä selitti silmät päässä seisten.

Kyllä hänen herkkyys oli nähty jo monta kertaa. Lähinnä se herkkyys tarkoitti sitä, että nyrkki lävähti tosi herkästi vastapuolen naamaan. Hullun ämmän selässä oleva logo nauratti minua vieläkin aivan jumalattomasti. Onneksi en nähnyt sitä parasta aikaa. Hullun ämmän selittäessä tohkeissaan sitä, mistä oli saanut ideansa tähän logoon, tuli paikalle Volvo-mies.

- Mikä apinalauma täällä oikein pyörii? Hän murahti tuttuun vittumaiseen tapaansa.
- Jaa, että mikä lauma? Hullu ämmä kivahti ja pyörähti ympäri.
- Ei jumalauta, onko sulla kahjolla joku norsuja mainostava takki päälläsi? Volvo-mies kysäisi ja käveli hullun ämmän taakse.
- Että mitä tuli sanottua? Hullu ämmä tivasi silmät aivan viiruina.
- Tuo sinun takin selässä oleva kuva näyttää aivan valkoiselta norsulta jolla on vihreät jalat ja punainen pää, Volvo-mies erehtyi naurahtamaan.
- Mikä vitun norsu? Hullu ämmä parkaisi ja samalla hänen oikea suoransa heilahti.

Melkein säälisin Volvo-miestä jos hän olisi edes hieman asiallisempi minua kohtaan. Nyt en säälinyt ollenkaan, vaikka lumi alkoikin hieman punertua hänen nenästä valuvasta verestä. Tällä kertaa Volvo-mies ei menettänyt tajuntaansa, vaan sai otettua toisella kädellä lunta ja alkoi tyrehdyttää sillä verenvuotoaan.

- Nyt kyllä pyydät anteeksi minulta, hullu ämmä vaati.
- Sinähän se minua löit, Volvo-mies piipitti makuultaan.

Piipitys loppui siihen, kun hullu ämmä uhkasi tunkea jalassaan olevan maihinnousukengän tämän takapuoleen. Itse en epäillyt ollenkaan, ettei niin olisi tullut käymään. Samaa kait ajatteli Volvo-mieskin, koska lopetti valittamisensa tyystin.

- Anteeksi, että arvostelin tuota kuvaa, joka ei ollutkaan norsu, Volvo-mies mutisi vaivalloisesti.
- Taidat olla sokea tai totaalisen pöllö, jos et meidän logoa tunnista lumiukoksi, hullu ämmä sanoi jo hieman rauhallisemmalla äänensävyllä.
- Joo, onhan se, siis ihan lumiukon näköinen, Volvo-mies mumisi nenäänsä pidellen.
- Niin minä niille motoristikarjuillekin sanoin, hullu ämmä innostui.

Oikeastaan taisin olla tässä asiassa Volvo-miehen kanssa samaa mieltä. Lumiukko muistutti erehdyttävästi punapäistä ja vihreäjalkaista norsua, jolla oli oranssi letkumainen kärsä. Kyllähän tuosta lumiukonkin sai, kun hieman käytti mielikuvitustaan. Rehellisesti sanottuna, se oli aivan tolkuttoman ruma ilmestys. Onhan tuossa tietenkin sellainen positiivinen puoli, että tuollainen logo jää taatusti kaikkien sen nähneiden mieleen, ajattelin asiaa positiivisesti.

- Onkos täällä joku laiton kokous? Närä huusi puuskuttaen parkkipaikan toiselta reunalta.
- Eiköhän se siitä laittoman puolelle mene, jos liityt joukkoon, huusin takaisin.

Närän perässä seurasi vielä V8 Make. Olin aika ihmeissäni tästä näystä. Molemmat olivat vannoutuneita automiehiä ja nyt jalan liikkeellä. Kummankaan autoa ei näkynyt parkkipaikalla. Vasta sataneen lumen takia en edes pystynyt päättelemään, että koska he olivat lähteneet autoillaan reissuun. Närä tuli edeltä ja puuskutti kuin hinaaja.

- Näkyy olevan jo talvirenkaat alla, ketku! Närä murahti.
- Mikä hiton ketku? Ihmettelin moista kielenkäyttöä.
- Ketku on sellainen joka ei auta kaveria hädässä, Närä jatkoi murinaansa.
- Jaa, miten minun olisi pitänyt sinua auttaa? Olisiko minun pitänyt tehdä sinulle lumipalloja, vai kenties kokonainen lumiukko?
- Älähän räkänokka taas viisastele itseäsi huomattavasti viisaammalle, Närä ärähti.
- No, kerrohan nyt sitten, herra älyttömän viisas, naurahdin hänelle.
- Auto jäi jumiin tuonne mutkan taakse mäkeen, Närä mutisi.
- Ai tuonne kahdensadan metrin päähänkö?
- Sinne juuri.
- Ja miten olisin voinut herraa auttaa?
- Olisit tullut hakemaan, ettei tarvitse itseään kylmettää tällaisella koiranilmalla, Närä jatkoi murahteluaan.

Make oli myös saanut hinattua itsensä aivan meidän vierelle. Hänellä näytti tekevän aivan yhtä heikkoa tuollainen parinsadan metrin pituinen ylämäen käveleminen. Olisikohan viime kesänä tullut nautittua hieman turhan paljon mallastuotteita?

- Olisit pyytänyt Makelta kyytiä, sanoin Närälle.
- En minä päässyt siitä Toyotan paskasta ohi, Make sanoi.
- Mitäs ajoit aivan puskuriin kiinni, Närä raivosi.
- Enkä ajanut, Make intti.
- Ihan varmasti ajoit, Etkö sinä osaa raukka käsitellä sitä isoa jenkkiauton rohjoasi? Närä jatkoi uhoamistaan.
- Varmasti osaan. En vain osannut varoa takaperin tulevaa Toyota-muumioita, Make hörähti.
- Vittuiletko sinä minulle? Närä tivasi.
- Toteaminen on eri asia kuin vittuileminen, Make kuittasi takaisin.
- Minun piti peruuttaa, ettei yksi orava olisi jäänyt alle, Närä yritti puolustautua.

Sekä hullu ämmä, että Volvo-mies olivat unohtaneet keskinäisen kinansa Närän ja Maken tultua paikalle riitelemään. Molemmat katselivat hölmön näköisinä Närän ja Maken meuhkaamista. Tästäkin päivästä oli loppujen lopuksi tullut aika mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Närän selitys selvensi minulle tilannetta, että miksi täällä parkkipaikalla on niin tyhjää. Kaikki autot ovat varmaan jumissa hänen Toyotansa perässä.

- Älä viitti jauhaa taas siitä oravasta, Make hörähti Närälle.
- Oli se orava, Närä yritti vielä selittää.
- Pöh, Toyota-tumpelo oli vain kesärenkailla liikenteessä ja sai koko kulmakunnan jumiin jäädessään kiinni tuonne mäkeen, Make jatkoi.
- Minä olen kuule poju ajanut jo kuusikymmentäluvulla kaikki talvet kesärenkailla, kyllä niillä pärjää, Närä uhosi rinta kaarella.
- Niinpä niin, ellei eteen satu pientä oravaa. Make hekotteli.
- Hmph, Närä tuhahti ja kääntyi katsomaan hullun ämmän moottorikelkkaa.
- Onko tuo japanilainen? Närä tiedusteli ja viittasi moottorikelkkaa kohti.
- Ei, kun kreikkalainen, hullu ämmä kivahti.

En meinannut uskoa korviani, että tuo Lynx moottorikelkka olisi muka tehty Kreikassa. Minulla oli jotenkin sellainen tunne, ettei niitä ainakaan siellä tehty. Tuskin millään kelkkavalmistajalla on tehdasta Kreikassa. Hataran muistikuvani mukaan noita tehdään Kreikan sijasta Pohjois-Suomessa.

- Kreikassa! Hullu ämmä! Volvo-mies parahti.
- Nyt pidät svedupetteri naamasi kiinni tai täräytän toisen kerran. Kelkka on kreikkalainen, koska minä sanon niin, hullu ämmä mesosi.
- Niin, Kreetallahan niitä, Volvo-mies mutisi hiljaa itsekseen.
- Usko nyt saamari Volvo-ääliö, ettei niitä tehdä missään Kreetalla, vaan Kreikassa, hullu ämmä raivosi.

Tällä välin Närä ja Make olivat siirtyneet ihan kelkan viereen ja tutkivat sitä innoissaan. Koskea he eivät kuitenkaan siihen uskaltaneet, sillä jokainen meistä tiesi hullun ämmän kipakan luonteen.

- Kaitpa sen Toyotan voi vetää mäen päälle kreikkalaisellakin kelkalla, Närä pähkäili päätään raapien.
- Että mitä vetää? Hullu ämmä kysäisi.
- Saat vetää minun Toyotan ylös tuolta mäen alta, Närä lupasi.
- Kuulepas pappa, kaivat kiltisti sieltä lompakosta kaksikymmentä euroa tai hinta on kohta viisikymmentä euroa, hullu ämmä saneli ehtoja tälle pelastusoperaatiolle.

Närä mulkoili aika rumasti mutta kaivoi kuitenkin lompakostaan vaaditun summan euroja. Hullu ämmä meni tämän jälkeen käsi ojossa Maken luokse mutta tämä kieltäytyi maksamasta moisesta pikku hinauksesta yhtään mitään. Minulla ei auttanut muuta, kuin jäädä katselemaan tätä auton hinausta, koska tie oli aivan tukossa. Eipä minulla minnekään kiire ollutkaan, päivää oli jäljellä vielä vaikka kuinka pitkästi. Kerkeäisin käydä huoltoasemalla vaikka illalla, jos en aikaisemmin pääse. Saatuaan Närän kanssa sopimuksen tehtyä, hullu ämmä laittoi kypärän päähänsä ja nousi kelkan päälle. Jotenkin minusta tuntui, että hullulla ämmällä oli jotain Volvo-miestä kohtaan, sillä kelkanpäälle noustessaan hän potkaisi häntä polveen aika kipakasti. Olisi kannattanut vaan Volvo-miehellä jättää ne norsuvitsit jollekulle toiselle.

- Tuletko? Hullu ämmä karjui Närälle ja viittoili kelkan takaosaa.
- Tullaan, tullaan, Närä karjui ja istahti hänen taakseen.

Samassa alkoi lumi pöllytä ja kelkka singahti matkaan mielettömällä nopeudella. Pahaksi onneksi kelkan keula oli aivan väärään suuntaan ja he hävisivät päinvastaiseen suuntaan. Kiitin Luojaani, etten ollut mukana tuossa kyydissä. Kelkka katosi talon taakse ja äänikin alkoi jo vaimeta. Pian se taas voimistui ja kohta he syöksyivät nurkan takaa parkkipaikalle. Molemmat olivat aivan kyyryssä kelkan päällä. Hullu ämmä näytti kääntävän kaasukahvaa aivan raivoissaan, Jotenkin olin kuulevinani Närä huutavan kohdalla lisää vauhtia. Meteli oli vain niin kova, etten ollut siitä ihan varma.

- Kuulitko saman mitä minä? Tiedustelin vieressä seisovalta Makelta.
- Jos kuulit Närä huutavan lisää vauhtia, niin sitten kuulin, Make naurahti.
- On siinä meillä parivaljakko, Toinen lataamon potilas ja toinen yli 60-vuotias ikiteini, naurahdin.
- Mitä hauskaa tuossa muka oli? Volvo-mies narisi polveaan hieroen.
- Tuskin sinulle yhtään mitään mutta meille paljonkin, sanoin ja jatkoin nauramista.
- Se nyt vaan on tyhmää ajaa muulla kuin Volvolla, sitä ei nimittäin tarvitse hinailla millään moottorikelkalla.
- Eipä kovin viisaalta vaikuttanut se lumiukon norsuksi nimitteleminen, hörähdin.
- Niin mutta kun se näytti aivan norsulta, Volvo-mies mutisi.
- Viisaat ovat hiljaa, totesin tyynesti.

Volvo-mies ei näemmä enää jaksanut jatkaa keskustelua aiheesta, vaan lähti kohti kotiaan. Tämä olikin hänen viisain tekonsa pitkään aikaan, ehkä koko elämässään. On se kumma miten joillakin pitää aina ottaa nenä kipeäksi mitä ihmeellisimpien asioiden takia. Jäimme Maken kanssa kahdestaan odottelemaan Närän ja Hullun Ämmän palaamista.


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi