Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

19.12.2003

Talvirenkaat alle


Elämäni mullistui jälleen kerran! Katsoin nimittäin juuri ulos ikkunasta ja totesin jonkun tuoneen pihalle lunta. Kerkesin jo kirota moiset lumen kuskaajat alimpaan hornaan, kun huomasin lunta tulevan lisää taivaalta. En voinut uskoa sitä todeksi, sillä olin asennoitunut mustaan ja lumettomaan syksyyn. Kaiken lisäksi Rutinoff oli parkkipaikalla vielä kesärenkailla. Pelkkä ajatuskin pyöränmuttereiden vääntämisestä jollain halvatun kylmällä rengasavaimella sai vilunväreet juoksemaan pitkin selkärankaani. Tällä kertaa minun ei tarvinnut alkaa metsästää Rutinoffin renkaita, sillä muistin nostaneeni ne ajokorttibileiden alta parvekkeelle. Kävin kurkkaamassa varovasti verhon raosta ja siellähän ne olivat päällekkäin lumisella parvekkeella. Tällä kertaa en viitsinyt edes yrittää kuskata itse renkaita alakertaan, vaan otin suosiolla käteeni puhelinluettelon ja sieltä rengasliikkeet. Istahdin puhelinluettelo sylissä sohvalle ja aloin soitella rengasliikkeisiin. Noin kymmenen puhelun jälkeen tilanne vaikutti todella toivottomalta, kellään ei ollut aikaa auttaa minua. Masentuneena tällaiseen kohteluun valitsin Wernerin puhelinnumeron.

- Werneri & kaksi katin häntää, kuului puhelimesta tuttu ääni.
- Rutinoffin kuski täällä terve. Kenet minä saisin vaihtaman talvirenkaat alle?
- Oletkos soittanut pelastusarmeijalle?
- Täh?
- Lupaa niille lahjoitus jos ne tulevat vaihtamaan renkaat, Werneri hörötteli puhelimessa.
- Hyvä vitsi. Miten itse hoidit talvirenkaat alle? Tiedustelin Werneriltä.
- Bussikuskit vaihtoivat tänä aamuna oikein porukalla.
- Älä viitsi valehdella, eiväthän bussikuskit mitään renkaita vaihda, ovat ne niin päntiöitä tuolla liikenteessä, naurahdin.
- Kyllä ne vaan vaihtoivat. Siihen saattoi tietysti vaikuttaa se, että autoni oli jäänyt kiinni bussireitille. Lisäksi uhkasin jättää sen siihen, ellen saa apua renkaiden vaihdossa, Werneri kertoili aamun tapahtumista.
- Minä en saa Rutinoffia mitenkään bussireitin varteen, joten tuokaan keino ei onnistu minulla, totesin pettyneenä.
- Kysele sitten jotain sieltä teidän pihoilta, Werneri jatkoi ehdottelemista.

Juttelimme vielä hetken aikaa joutavia ja lopetimme sitten puhelun. Lähdin puhelun jälkeen pihalle katselemaan sopivaa henkilöä renkaiden vaihtoa varten. Pihalla totesin useimpien olevan jossain reissussa. Mirkun Fiesta oli kyllä parkissa, mutta hänestä ei olisi apua renkaiden vaihtoon. Onneksi Fiestassa näytti olevan jo talvirenkaat alla. Ilokseni huomasin Volvo-miehen olevan autonsa luona. Menin hänen uuden Volvo 740:n viereen.

- Päivää rakas naapurini.
- Sinulle en ole mitenkään rakas, hän ärähti ja mulkaisi vittumaisesti minua.
- Mitäs puuhailet?
- Laitan lampaantaljoja penkeille, jotta takapuoli pysyy lämpimänä kovallakin pakkasella.
- Niin, onhan se mukavampi mennä tapaamaan poikaystävää, kun ei ole peppu jäässä, naurahdin.
- Oliko sinulla jotain asiaa? Volvo-mies kivahti.
- Tarvitsisin apua talvirenkaiden vaihtamisessa.
- Turhaan niitä vaihdat, eihän tuo pula-aikainen kotterosi edes käynnisty alle nollan lämpötilassa.
- Ei pidä haukkua muita, voi käydä joku aamu niin, ettei se omakaan auto lähde käyntiin, sanoin hänelle.
- Kyllä Volvo lähtee, varsinkin tämä uusi, Volvo-mies sanoi ja taputti autoaan ylpeän näköisenä.

Turha tuollaiselta jäärältä oli mitään apua pyytää, sitä kiinnosti vain oma ruotsalainen romurautansa. Lintujen ruokintaan oli nyt keksittävä joku toinen konsti, sillä Volvo oli jokapäiväisessä liikenteessä. En voi mitenkään vaatia linnuilta, että ne lentäisivät aina Volvon perässä ruokaa saadakseen. Toisaalta, auto on kyllä parkissa aina ilta viidestä aamu seitsemään, joten ehtiihän siinä linnut jotain ruoka-apua saada. Tämän uudemman Volvon peilit näyttivät jotenkin isommilta, kuin sen vanhan. Tästä huolestuneena kävelin apukuskinpuoleisen peilin viereen ja aloin mittailla sitä kädellä.

- Helvettiäkös lääpit sitä peiliä? Volvo-mies murahti huomattuaan puuhasteluni.
- Onko nämä isommat mitä siinä vanhassa?
- Taitaa olla suurin piirtein samankokoiset. Kuinka niin?
- Ei mitään ihmeempää. Tuli vaan mieleen, että näistä täytyy nähdä todella hyvin.

En viitsinyt sanoa, että mittailin peilejä selvittääkseni miten saan talipallot niihin kiinni. Äkkiä arvioituna saan sidottua ne vallan helposti peilin juureen.

- Totta kai niistä näkee, tämähän on sentään ruotsalainen laatuauto.
- Älä? Eikös nämä olekaan enää niitä Dafeja?
- Katoa painajainen, Volvo-mies ärähti.

Olin juuri kävelemässä Rutinoffin luokse, kun satuin katsomaan viereisen parkkipaikan takaosaan. Siellä näytti joku haalaripukuinen vaihtavan renkaita autoon. En tuntenut miestä, joten päätin mennä tekemään tuttavuutta hänen kanssaan. Kävelin parkkipaikan läpi vihreän Mazda 323:n vierelle.

- Morjens. Taidat olla ihan ammattilainen, näyttää tuo renkaiden vaihto sujuvan todella näppärästi, sanoin haalaripukuiselle.
- Kah! Morjensta vaan, kyllähän tätä on harjoiteltukin jo monena vuonna, mies naurahti.
- Minun nimeni on Rutinoffin kuski ja asustelen tuossa viereisessä talossa, sanoin ja viittasin taloa jossa asun.
- Minä olen Reiska, tai yleensä Romu Reiskaksi kutsuvat, haalaripukuinen esittäytyi.
- Omaanko autoon vaihtelet renkaita?
- Omahan tämä, vähän vanha mutta vielä kelpo peli, Reiska selitti.
- Komea on, totesin hänelle ja katselin Mazdan ruskeata pitsihelmaa.

Reiskan auto on nähnyt jo parhaimmat vuotensa. Mazda oli ruosteessa aivan joka puolelta ja reilusti. Maalausjäljestä ja kohoumista päätellen se oli saanut säännöllisesti uutta pakkelia ja maalia pintaansa.

- Olet tainnut jo muutaman vuoden ajan joutua tätä paikkailemaan, totesin Reiskalle.
- Taidatkin olla tarkka kaveri autojen suhteen, kun tuollaisen seikan heti huomasit, Reiska tuumasi päätään raapien ja Mazdaansa katsellen.
- Enpä tuota tiedä tarkkuudesta, oikeastaan vain arvailin, mutisin hänelle.
- Arvasit aivan oikein, olen korjaillut tätä kohta kymmenen vuoden ajan. Vaan tarkkaan pitää äkkinäisen katsoa, jotta ne korjausjäljet huomaa.

Katselin Mazdaa, joka näytti pakkelikyttyröineen jo melkein kamelilta, niin kauhean näköinen se oli. En vain viitsinyt Reiskalle siitä mainita, koska hän vaikutti aika reilulta tyypiltä. Arvioin Reiskan olevan iältään vähän yli neljänkymmenen, eli ei enää mikään nuori poikanen.

- Nuo helmat varmaan kaipaavat lähivuosina laittoa, totesin ja viittoilin kuskinpuoleista helmaa kohti.
- Tarkoitus on ennen ensikesän katsastusta ne laittaa. Olen varannut jo muutaman kilon pakkelia sitä varten. Tulee muuten taatusti parempi kuin tehtaalta lähtiessä, Reiska hehkutti suunnitelmineen.
- Niinpä, tekijämiehet ovat erikseen, totesin nauruani pidätellen.

Reiska jatkoi renkaiden vaihtamista ja minä seurasin vierestä. Homma näytti käyvän todella vaivattomasti. Saatuaan renkaat vaihdettua, hän sulloi kesärenkaat Mazdaan muiden romujen joukkoon. Äkkiä katsottuna auto näytti sisältä enemmän autopurkamolta kuin purkamot itse. Romu Reiska taisi olla aivan oikea nimi tälle miehelle, ajattelin itsekseni.

- Miten itselläsi on renkaiden vaihdon kanssa? Reiska tiedusteli.
- Aika heikosti, en oikein taivu moisiin hommiin, totesin kengänkärkiäni katsellen.
- No perkule, minäpä näppään ne saman tien sinullekin alle, jos vaan kiehautat sen jälkeen pannullisen kaffetta, Reiska innostui.
- Sait puhuttua, mennään sitten saman tien, ilostuin tästä ehdotuksesta.

Hommahan näytti sujuvan jälleen aivan mainiosti. Kyllähän minä keitän vaikka kaksikin pannullista kahvia jos ei tarvitse itseään rasittaa ruumiillisessa hommassa. Muistaakseni isänikin sanoi aikoinaan, että älä poika itseäsi ruumiillisilla töillä turhaan rasita, vaan anna niiden tehdä jotka haluavat. Koska Reiska halusi vaihtaa renkaat, en häntä viitsinyt kieltääkään. Reiska otti autostaan mukaansa rengasavaimen ja hallitunkin. Hänen mukaansa todellinen ammattimies luottaa vain omiin laadukkaisiin työkaluihin. Perässä kävellessäni huomakin tunkissa tekstin Blitema. Muistin siinä samalla minun ja Wernerin yhteisin reissun kyseiseen autoilijoiden ostosparatiisiin. Olin aika yllättynyt, että ammattilaisetkin käyvät siellä ostoksilla. Ehkä he ovatkin panostaneet laadukkaisiin työkaluihin kumisaappaiden ja kahvikeittimien ohella.

- Missäs ne sinun Renkaat ovat? Reiska kysyi ja kurkki uteliaana Rutinoffiin sisälle.
- Tuollahan ne ovat parvekkeella kolmannessa kerroksessa.
- No hitto, kun kerran sinne asti joudutaan menemään, niin yhden oluen kyllä voisin ottaa pahimpaan janoon. Kai sinulla olutta on? Reiska uteli.
- Totta kai minulla olutta on, sanoin ja viittoilin häntä seuraamaan.

Kiipesimme yläkertaan ja minä annoin Reiskalle jääkaapista pullon olutta. Itse en ottanut, koska saatan vielä lähteä autoilemaan. Reiska joi pulloa aivan rauhassa ja katseli samalla ympärilleen. Lopulta hän meni parvekkeelle katsomaan niitä renkaita.

- Otatko toisen oluen? Kysyin häneltä.
- Ei kiitos, minun pitää lähteä autoilemaan parin tunnin päästä, Reiska sanoi päätään puistellen.

Lopulta Reiska otti kaksi rengasta käsiinsä ja ilmoitti vievänsä ne alas ja vaihtavansa alle. Minulle hän antoi ohjeeksi keittää sillä aikaa oikein vahvaa kahvia. Tämähän sopi minulle paremmin kuin hyvin. Laitoin kahvin tippumaan ja mittasin höystöjä tuplamäärän suodattimeen. Itse en ajatellut edes koskea tuollaiseen myrkkyyn, juokoon Reiska kaikki. Hyvä, että kerkesin ikkunaan, kun Reiska oli jo tulossa kahden kesärenkaan kanssa ulko-ovea kohti. Reiskan tullessa sisälle, ihmettelin hänen nopeuttaan.

- Aika ripeä tahti sinulla.
- Sen verran on jäänyt kierroksia käsivarsiin paineilmatyökalujen käytöstä, että tuollainen ristikkoavain pyörii ja lujaa, Reiska naurahti.
- Olet tainnut sitten muutaman kerran moisia aparaatteja käyttää, totesin hänelle.
- Vai muutaman? Olen käyttänyt sellaisia laitteita varmaan miljoonia kertoja.

Reiska haistoi kahvin, mutta ilmoitti hoitavansa renkaiden vaihdon ennen kahvinjuontia. Ammattimies tekee kuulemma ensin hommat loppuun ja huilaa vasta sen jälkeen. Reiskan hävittyä renkaiden kanssa rappuun, minä palasin takaisin keittiön ikkunan ääreen ja jatkoin renkaanvaihdon seuraamista. Rengasavain näytti tosiaankin pyörivän aika nopeasti hänen käsissään. Minua pelotti kokoajan, että se putoaa pyöriessään lumeen ja sudittelee sen jälkeen pois parkkipaikalta. Olisi aika ikävä juosta ympäriinsä ja kysellä ihmisiltä itsestään kaahailevaa rengasavainta. Voisivat luulla vielä ihan hulluksi. Alta aikayksikön Rutinoff oli saanut myös takapäähän talvirenkaat alle. Saatuaan homman valmiiksi, Reiska näytti nostavan tunkin ja rengasavaimen Rutinoffin takakonttiin. Taisi pelätä arvokkaiden työkalujensa puolesta aika tavalla. Parin minuutin päästä hän oli jälleen kahden renkaan kanssa oven takana.

- Näin se homma käy, kun on ammattimies asialla, hän hihkaisi avattuni oven.
- Olen samaa mieltä, että tuollaiset hommat kannattaa jättää suosiolla sellaisille, jotka ne kunnolla hallitsevat, totesin tyytyväisenä.
- Olisitkin ollut pulassa ilman meikäläisen juttusille tulemista, Reiska hehkutti.
- Niin, en tiedä mitä olisin tehnyt ilman sinua.
- Vien nämä renkaat parvekkeelle ja imaisen sen jälkeen pannullisen kahvia. Tuoksusta päätellen se on tarpeeksi vahvaakin, hän totesi ilmaa nuuskien.

Reiska poistui parvekkeelle renkaiden kanssa ja minä otin kaapista hänelle mukin. Vaikka pidän kahvista todella paljon, en voi sietää noin vahvaa kahvia, tai oikeastaan vatsani ei voi sietää sitä. Katselin kummissani parvekkeen oven lasista, kun Reiska hyppi tasajalkaa parvekkeella. Näytti kuin hän olisi yrittänyt hypätä sen lattian läpi alakerran parvekkeelle. Poistuin takaisin keittiöön, ettei hän luule minun kyttäävän häntä. Pääsin juuri pöydän luokse, kun hän palasi parvekkeelta hieman hengästyneen oloisena.

- Ja nyt sitä kahvia vai? Kysäisin pannu kädessä.
- Joo, mustana kiitos.

Kaadoin Reiskan mukin melkein reunoja myöten täyteen. Omaa vatsaani oikein väänsi, kun Reiska hörppi tuota enemmän tervaa, kuin kahvia muistuttavaa ainetta. Juotuaan puoli mukillista, hän avasi jälleen suunsa.

- Kyllä muuten huomaa, ettet ole oikein remonttimiehiä.
- Jotenkin päältäpäinkö? Tiedustelin uteliaana.
- No, ehkä siitäkin, mutta lähinnä tarkoitan tuolta parvekkeelta löytämääni narahtavaa lautaa, Reiska selitti.
- En minä ole huomannut.
- Minä huomasin heti kun astuin sille. Nuo tuollaiset parvekelaudoitukset pitäisi kiristellä aina kaksi kertaa vuodessa, samalla kun vaihdat autoosi öljyt, Reiska opasti.
- Jaa, mutta kun en ole vielä koskaan vaihtanut autoihini öljyjä itse, puolustauduin.
- No ilmankos se narahtikin niin herkästi.
- Käyn sen joku päivä kiristämässä, kunhan kiireiltäni kerkeän, sanoin hänelle.
- Ei tarvitse, kiristin sen jo taskussani olevalla meisselillä, Reiska kuittasi kättään heilauttaen.

Reiska oli tyhjentänyt kahvimukinsa ja kiirehdin kaatamaan hänelle lisää. Kaadoin jälleen melkein reunoja myöten. Muutamassa minuutissa oli muki jälleen puolillaan ja Reiska avasi suunsa.

- Et muuten lähtisi kimppaan tekemään pientä pisnestä? Hän tiedusteli varovasti.
- Minkälaista?
- Ostettaisiin joku pientä remonttia kaipaava auto ja minä nikkaroisin sen kuntoon ja myytäisiin sen jälkeen törkeällä ylihinnalla jollekin hölmölle, Reiska selitti suunnitelmaansa.
- Mihin sinä kumppania tarvitset? Minä en taatusti sormiani sotke auton pellin alla.
- No tuota, kun tuo finanssipuoli on aika heikko tällä hetkellä. Jos saisin jonkun rahoittamaan hommaa, niin hyödyttäisiin siitä molemmat, Reiska jatkoi.

Reiska kertoili vielä ideastaan kolmannenkin kahvimukillisen ajan. Lupasin harkita asiaa jossain vaiheessa. Reiska lupasi, että saan jokaiseen autoon laittamani rahasumman myydessä takaisin ja voitosta 30 %. Eihän tuo minulla ollut rahasta kiinni ollenkaan, ajattelin vain hieman kuulostella, että minkälainen kaveri tämä uusi tuttavuus oikein oli. Viimein Reiska ilmoitti lähtevänsä käväisemään kotosalla ennen reissuun lähtöä. Reiska antoi puhelinnumeronsa ja lupasin soittaa hänelle muutaman viikon sisällä tästä uudesta bisnesideasta.

- Tämä on kuule kova juttu, voit vaikka päästä rikastumaan sillä, Reiska hehkutti vielä rapussa seistessään.
- Arvaakohan sitä sitten moiseen edes ryhtyä, voisin tulla vaikka ylpeäksi rahojen kanssa, naurahdin.

Reiska hävisi rappuun ja minä menin keittiöön siivoamaan pöydän ja laittamaan kahvipannun likoamaan. Tänään en joutaisikaan vielä lorvimaan, sillä minun piti käydä tarkastamassa ilmanpaineet huoltoasemalla.


Rutinoffin kuski




© Rauno Vääräniemi