Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


9.11.2025

Asiakaspalaute

        Möttönen Caars asiakaspalautekysely  – kuva www.rutinoff.net / Google Gemini

Syksyinen sää vaikutti niin masentavan harmaalta, että ulos vilkaistuani päätin jäädä sisällä koko päiväksi. Jääkaapissa oli valon lisäksi hieman syötävää, joten kauppaan ei ollut mitään kiirettä. Kerkeäisihän sinne huomennakin. Selailin juuri suoratoistopalvelun leffatarjontaa, kun puhelin alkoi soida. Ruudulla vilkkui Möttösen nimi. Ensimmäinen ajatus oli, että johan tuosta tuli nyt kestoriesa. Minulle riitti tapaaminen parin – kolmen vuoden välein, mutta autokauppias oli näemmä jollain tapaa läheisriippuvaista sorttia. Vastasin luuriin:

- Kaupustelu yhä kielletty.
- Se on Möttönen, Möttönen Caarsista terve.
- En osta enkä vaihda.

Luulin tehneeni sen viimeksi selväksi, kun jäi ne talon tarjoamat grillimakkaratkin syömättä.

- Palautekyselyasialla aloin soittelemaan. Sopiiko pikainen kysely?

Ajattelin ensin paiskata luurin korvaan, mutta koska kyseessä oli tuttu koijari, päätin myöntyä.

- No, sopiihan se.
- Hyvä, olenkin tässä ovesi takana, Möttönen ilmoitti.

Samalla alkoi sen sortin ovikellon rimputus, ettei mitään rajaa. Veetu mikä pälli, puhisin noustessani ylös mukavuusalueeltani, eli sohvalta. Astelin eteiseen ärtynein mielin ja avasin oven. Samalla kun sain oman asunnon oven auki, avautui myös naapuriasunnon ovi ja hullu ämmä astui rappuun kiukkuisen näköisenä. Tuokin harakka, manailin huonoa tuuriani. Ennen kuin kerkesin sen enempää kiinnittää huomiota vieraaseeni, hullu ämmä alkoi valittaa:

- Hankkisit saatana pyöröoven, kun porukkaa ramppaa enemmän kuin lentoaseman lähtevin portilla.
- Ei muuten kuulu naapureille minun vieraat, kuittasin takaisin.
- Tuollainen ovikellon rimputus kuuluu. Eihän tässä saa kunnialliset naapurit juoda viiniä rauhassa, saatana.
- Laittaisit edes housut jalkaan, ilmoitin naapurilleni, jonka paidanhelman alta paljastui hieman liikaa.
- Vittu, anna olla viimeinen kerta, kun menet henkilökohtaisuuksiin tai tämä jää viimeiseksi muistikuvaksi tässä elämässä. Täräytän sinua nuppiin sen verran kovaa, että jos siitä tokenet, luulet olevasi käkikello.

Onneksi hullu ämmä ei jatkanut, vaan peräytyi asuntoonsa ja tempaisi oven kiinni sellaisella voimalla, että jotain kuului putoavan lattialle. Lieneeköhän eteisen naulakko ollut huonosti kiinni tai muuta vastaavaa. Seuraavaksi huomioni kiinnittyi vieraaseeni ja hänen mukanaan raahaamaansa laitteeseen.

- Mikä tuo on? osoitin tornimaista härveliä.
- Asiakaskyselylaite
- Tule sisälle, ettei naapuri palaa pyytämään arvostelua omasta käyttäytymisestään.

Samassa naapurin postiluukku kolahti ja sieltä kuului:

- Kuulin kyllä. Omin sanoin itseäni kehuen, olin vitun hyvä.

Postiluukku kolahti uudemman kerran ja hiljaisuus laskeutui rappuun. Möttönen nosti asiakaskyselylaitteen eteiseeni ja pyysi lupaa kytkeä se sähköihin. Osoitin pistorasiaa ja totesin, että herra on hyvä ja tekee, mitä herran on tehtävä. Ajattelin mielessäni, että tämähän taitaa sittenkin olla ohi aika nopeasti. Pääsisin siis pian takaisin mukavuusalueelleni katselemaan jotain toiminnantäyteistä leffaa. Kytkettyään virrat laitteeseensa, Möttönen poisti sen yläosassa olleen suojan. Alta paljastui tutut hymynaamat, joita painamalla pystyi antamaan arvostelun palvelun laadusta. Olin nähnyt niitä muutamissa liikkeissä, joissa olin asioinut.

- Tuolla lähimmässä isossa kauppakeskuksessa taitaa olla tuollainen, sanoin Möttöselle.
- Oli, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin. Olen kiinnostunut vain siitä, millaisen arvion annat viime vierailusta.

Katselin nappeja ja mielestäni aparaatissa ei ollut niin synkkää ruttunaamaa, joka olisi kuvannut täysin vierailua ja olematonta palvelua.

- Jos annan huonon arvostelun, niin joutuuko henkilökunta asiakaspalvelukoulutukseen vai meneekö suoraan vaihtoon?
- Kröhöm, lähtisin ensin tarkastelemaan asiaa siltä kantilta, että oliko asiakas oikeastaan asiakas vai pelkkä häiriötekijä, Möttönen köhi.

Päätin siinä kohtaa, että painan toiseksi parasta arvostelunappia, sillä mitä väliä. Normiliikkeissä painoin aina sitä nappia, mikä viittasi saamaani palvelun laatuun. Kyllä se pääsääntöisesti oli ollut positiivisen puolella. Painoin nyt toiseksi parasta hymynaamaa. Möttönen katsoi minua otsaansa kurtistellen ja sanoi:

- Ne grillimakkarat taisi närästää.
- Ei voi närästää jos niitä ei edes ole. Tosin ei se sinun tarjoama kahvikaan närästänyt.
- Eihän sitä edes ollut, Möttönen vastasi.
- Jep, ihan oli yhtä maittavaa mitä ne makkarat.

Möttönen hymyili oudosti ja kaivoi takkinsa kätköistä esille grillimakkarapaketin. Hän iski sen käteeni ja sanoi:

- Lounasaika. Pistähän mikro kuumaksi ja sinapit pöytään, niin aletaan mättää ääntä kohti.

Tämä ei kyllä ollut vielä minun lounasaikani, mutta koska autokoijari tarjosi, en aikaillut, vaan lähdin kohti keittiötä Möttönen vanavedessä. Komensin autokauppiaan istumaan pöytään ja laitoin makkarat mikroon. Makkaroiden lämpenemistä odotellessa katoin pöydän ja laitoin kahvin tippumaan. Viimein mikro kilahti ja pääsimme itse asiaan. Syömisen lomassa utelin:

- Miten sinulla kiireisellä autokauppiaalla on aikaa kiertää asiakkaiden luona tekemässä tyytyväisyyskyselyä?
- Rahamiehet tulee liikkeeseen vasta iltapäivällä ja illalla, niin avaan tänään myöhemmin.
- Joko se pylväsmiesten himoitsema Mersu on myyty?
- Ei, mutta nyt olisi tarjolla kuuma kärry, eli sellainen hot rodi, kuten me Amerikoissa sanotaan.
- Et sinä missään Amerikassa ole asunut, huomautin.
- Köh, en olekaan, mutta siskon poika kävi kerran länsirannikolla ja Disneylandissa.
- Mikä se sellainen kuuma kärry on?

Möttönen kertoi, että oli myynyt siitä takaluukuttomasta Mersusta molemmat etulokasuojat.

- Ikinä en ole nähnyt niin ruosteettomia lokasuojia, mitä siinä oli. Saksalainen tekee laatupelejä.
- Sehän alkaa olla kohta ihan raato se Mersu, totesin.
- Mitä vielä. Hot rodit ovat normiautoja arvokkaampia, joten nostin Mersun hintaa puolella toista tonnilla. Neljä tonttua on siitä vielä naurettavan edullinen hinta.
- Neljä tonnia takaluukuttomasta ja lokasuojattomasta Mersusta. Oletko ihan järjissäsi?
- Siinä kuule järki lähtee monelta ostajakandidaatilta, kun näkevät sen. Siitä tulee vielä tappelu, Möttönen vakuutteli.

Ainoa tappelu mikä Mersun kohdalla tulisi olisi katsastuskonttorilla, mikäli Möttönen yrittäisi saada sitä leimasta läpi. Toisaalta tokkopa hän sillä edes sinne asti pääsisi, jos vastaan ajaisi edes yksi poliisipartio.

- Kyllä on kova tuo hinta. Taidat ottaa tutuilta tuplahinnan ja myydä muille puolta halvemmalla, palasin vielä hinnoitteluun.
- Nyt osuit asian ytimeen. Et kuule voi edes aavistaa miten raskasta on tehdä kauppaa tuttujen kanssa. Möisin mieluimmin auton kädettömälle sokealle, joka asuu tiettömässä saaressa, kuin tutulle.
- Onko miten huonoja kokemuksia?
- On.

Möttönen alkoi kertoa. Hän oli myynyt kymmenkunta vuotta sitten yhden auton tutulle naapurille. Seitsemän vuotta autokaupasta tämä naapuri oli tullut vaatimaan rekisterikilven valoa takuuseen, kun sen palamisesta oli tullut huomautus katsastuksessa.

- Siinä nostettiin jopa konkreettisesti kissa pöydälle, Möttönen jatkoi.
- Kissa? hämmästyin.
- Niin, meidän Mirre. Naapuri nosti sen pöydälle ja sanoi, että saan kissan takaisin sitten kun autossa on molemmat ehjät rekisterikilven polttimot.

Eihän siinä ollut Möttösen auttanut muu kuin käydä autotallista ehjä polttimo ja vaihtaa se naapurin autoon. Kissa oli sen verran rakas, ettei siitä voinut luopua ihan noin kevein perustein.

- No, nuo ovat varmaan ihan yksittäisiä tapauksia, totesin.
- Ei ihan, Möttönen totesi ja jatkoi kertomusta.

Toinen tapaus oli tuoreempi, noin kolmen vuoden takaa. Hän oli myynyt auton sählypelikaverilleen. Pelikaveri oli ostanut Möttöseltä farmarimallisen Avensiksen.

- Timmi peli, vasta 750 000 km ajettu. Ei nuo Anjovikset ajamalla lopu. Haluatko, että etsin sinulle sellaisen?
- Ei kiitos, laitan anjovista vain munavoileivän päälle, puistelin päätäni.
 - Yksi riesa siitäkin kaupasta tuli, vaikka otin tuplahinnan sekä autosta että rahoituksesta, Möttönen puisteli päätään.
- Varmaan hinnasta ainakin tuli sanomista, totesin.
- Ei, vaan kohonneesta polttoaineenkulutuksesta.

Möttönen kertoi, että kyseinen pelikaveri oli ajanut koko talven takaluukku täynnä kukkamultaa, jotka oli syksyllä ostanut tarjouksesta.
- Siis kukkamullat koko talven takaluukussa? hämmästelin kuulemaani.
- Kyllä. Eivät mahtuneet herran varastoon, niin säilytti niitä kevääseen saakka autossaan.

Keväällä kyseinen kukkamultakeisari oli tullut Möttösen luo lasku kourassaan. Hän oli kirjannut jokaisen tankkauksen ylös auton ostohetkestä. Kukkamultien kanssa auton kulutus oli noussut hänen pätkäajossaan puolitoista litraa sadalle. Lasku oli ollut syyskuun alusta huhtikuun loppuun mullankuskauksesta Möttöselle 360 euroa.

- Mihin tuo perustui?
- En ollut kuulemma ilmoittanut hänelle auton myynnin yhteydessä kirjallisesti, että auton kuormaaminen nostaa kulutusta.
- Maksoitko?
- Menin herran luo kylään, nostin pöydälle viiskymppisen ja kuvan vaimostani.
- Häh, siis 360 euron sijasta annoit viisikymppisen ja vaimon korvaukseksi.
- Ei, vaan sanoin, että jos kyseinen viiskymppinen ei riitä, niin vaimoni tulee käymään ja pahimmassa tapauksessa jää yöksi.
- No, mitä tyyppi sanoi siihen?
- Otti viiskymppisen, eikä asiasta olla keskusteltu sen koommin.
- Vaikeita nuo asiakkaat. Tuleeko reklamaatioita paljon? kysyin.
- Tulee jonkin verran. Yksi pahimpia ovat nämä Giganttityypit.
- Mitä ne ovat?

Möttönen kertoi, että kyseessä on henkilöt, jotka ovat tottuneet siihen, että kodinkoneliikkeestä saa tuotteen samalla hinnalla, mikä on samalla hetkellä kilpailijan tarjoushinta.

- Pahimmillaan tulevat kuukauden päästä Nettiautosta tulostetun lapun kanssa vaatimaan rahoja takaisin. Aslak Äkäslompolosta kuulemma myy samanlaista autoa puoleen hintaan ja kaupan päälle saa vielä porontaljan. Sitten sille taljallekin on laskettu hinta, joka on haettu jostain Lapin kalleimmasta kaupasta.
- Mitä teet siinä tapauksessa?
- Tarjoan laksatiivilla terästettyä teetä, kahvia tai jotain muuta juotavaa. Hetken rupateltuamme poistuvat aika vikkelästi.
- Liikkeen vessaan, oletan.
- Ei, vaan jonnekin muualle. Minulla on liikkeen vessan ovessa iso kyltti, jossa lukee EPÄKUNNOSSA!

Möttönen ilmoitti, että eihän mikään kauppa kannata, mikäli alkaa suostumaan jokaisen asiakkaan venkoiluihin.

- Toista se oli vanhoina hyvinä aikoina, Möttönen muisteli.
- Miten hommat silloin meni?
- Silloin tultiin miehissä tontille ja tirvaistiin nenään. Sen jälkeen räkytettiin tovi ja poistuttiin tontilta takapyörät soraa lennättäen.
- Ei siis nykyisin enää.
- No eihän näistä nykyajan velliperseistä ole muuhun kuin käsi ojossa seisomaan, että joku antaisi rahaa ja pyyhkisi pyllyn.

Seuraavaksi utelin Möttöseltä, että miten hän toimii, kun asiakas tekee reklamaation jostain ihan oikeasta viasta, joka on ilmennyt autossa heti oston jälkeen.

- Kyllähän niitä sattuu, mutta silloin pitää käyttää mielikuvitusta, ettei tuotto kuivu kasaan.
- Mielikuvituksellako niitä korjataan? kysyin.

Seuraavaksi Möttönen alkoi muistella yhtä tapausta, joka oli sattunut parisenkymmentä vuotta takaperin, eli ei ihan tuore tapaus.

- Möin yhden Nissan Sunnyn ja sen ostanut kloppi tuli tontille pari viikkoa myöhemmin valittaen, ettei laturi toimi.

- Simppeli vika. Laturi vaihtoon ja auto tienpäälle, eikö niin?
- Tavallaan.
- Miten niin tavallaan?

Möttönen kertoi, että kloppi soitti ensin ja Möttönen oli ilmoittanut puhelimessa, että auto piti jättää heille tutkittavaksi. Klopin lisäksi paikalle saapui lähes samanlaisella Sunnylla tämän kaveri.

- Iskin pojille kouraan yhden Mersun avaimet ja sanoin, että käykäähän vähän pitempi lenkki kunnon kiesillä.

- Entä sitten?
- Pyysin myös sen toisen Nissanin avaimet sillä verukkeella, että jos sitä voi joutua siirtämään pihalla.
- Ja?
- Otettiin siitä toisesta Nissanista ehjä laturi ja vaihdettiin se sen klopin autoon. Ladattiin molempien autojen akut.
- Entä sitten?
- Ei mitään. Asiakas oli tyytyväinen, kun sai ehjän laturin. Eipä ole pojista kuulunut sen koommin. Lienee Nissani pelannut hyvin, höhöhöö.

Möttönen oli kaikesta päätellen todella tyytyväinen tekemisiinsä, varsinkin asiakkaiden vedättämiseen ja huijaamiseen. Eipä tuo nyt tullut mitenkään suurena yllätyksenä. Yllätys oli lähinnä se, että miehen autokauppa oli pysynyt pystyssä näinkin pitkään. Tosin en nyt ihan sata varmasti uskonut ihan kaikkea mitä mies selitti, vaikka osa kerrotusta olikin varmasti totta.

- Tulet sitten joulun välipäivämarkkinoille. Laitetaan sinullekin joku näyttävämpi pilika alle, Möttönen sanoi pöydästä noustessaan.
- Onko kovakin tarjouskampanja tulossa?
- Siivu kinkkua ja tonttulakki kaupan päälle auton ostajalle.
- Kiitos, mutta ei kiitos.

Saattelin Möttösen eteiseen, jossa mies paketoi asiakaspalautelaitteensa. Ilmoitin vielä ovenraosta rapussa seisovalle autokoijarille, että juttusilla voin piipahtaa, mutta mitään kauppasuhdetta meidän välillemme ei tule.

                Möttönen Caars tarjous  – kuva www.rutinoff.net / Google Gemini

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.