Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


18.10.2025

Erikoiset tarjoukset

                           Möttönen Caars  – kuva www.rutinoff.net / Google Gemini

Närän epäonnistunut mainoskuvaus oli ohi, eikä minulla ollut oikein mitään suunnitelmia päivän mittaan. Vaikka Toyota-jäärä oli käskenyt minun häipyä paikalta, en lähtenyt hötkyilemään. Jos alkaisin jokaista Närän komentoa tottelemaan, niin ajaisin varmaan itsekin kohta punaisella Yariksella ja päivän ateria koostuisi mannapuurosta. Joo, ei kiitos, joten kysyin papparaiselta:

- Tehdäänkö jotain repäisevää tänään?
- Hmph, ei paljon räkänokkien nenän kaivaminen kiinnosta, Närä murahti.
- Mennään vaikka Romu-Reiskan pajalle ja tehdään tuosta Yariksesta laikka-avo. Saisit lisää mainetta. Mieti miten tyylikäs mainos siitä tulisi, kun ajaisit Avo-Jarpalla auringonlaskuun.

Samassa takaani kuului Jarnon äänellä:

- Voinko laittaa siihen samaan laskuun minun sähkölaskun? jäi uuni päälle viideksi päiväksi. Kävin liikahikoilun vuoksi lääkärissäkin, mutta se olikin vain uuni.

Närän ilme synkkeni, papparainen osoitti oikean käden etusormella Jarnoa ja tivasi:

- Onko tyhmyys kulkenut teidän suvussa jo pitkään?
- Iisakki enolla oli kyllä Corolla, joten voi olla, Jarno raapi päätään.
- Minä en tarkoittanut sitä, pöljä! Närä kimpaantui.
- Ai niin, se uunijuttu, Jarno tajusi.
- Mitä muuta sähköauton omistajalta voisi edes odottaa, kuin sähköpöljäilyä, Närä puhisi.

Keventääkseni hieman kireähköä tunnelmaa, ehdotin Närälle:

- Entä jos ajetaan Yaris jonkun korkean mäen päälle, irrotetaan siitä renkaat ja kisataan kuka meistä kolmesta saa oman renkaan pyörimään pitemmälle?
- ET TULE NÄKEMÄÄN SITÄ PÄIVÄÄ! Närä raivosi.
- Tehdään se sitten pimeällä. Vähän ehkä vaikea löytää niitä renkaita mäen alta, mutta omapahan on valintasi.
- SE EI OLE MINUN VALINTA! Närä painotti.
- Kohtalaisen kireä asenne sinulla, huomautin.
- Olen hyvin rento oikeassa seurassa, Närä sanoi.

Närä lukitsi Yariksensa ovet ja ilmoitti lähtevänsä kotiin laatimaan meidän taloyhtiöllemme parkkipaikkaetikettiä. Se tulisi pitämään sisällään taloyhtiön puheenjohtajan, eli hänen itsensä, kunnioittavan puhuttelun.

- Mitäs nyt? Jarno kysyi.

En kerennyt vastata, kun puhelimeni alkoi soida. Soittajan kohdalla näkyi nimi Eemeli Möttönen. Siitä olikin jo melkoisen pitkä aika, kun kyseinen autojobbari oli ilmoitellut olemassaolostaan. Olin tutustunut mieheen aikoinaan, kun hän möi autoja Itä-Helsingissä. Viimeksi Möttösen autoliike oli ollut Vantaan Korsossa. Painoin puhelimen vihreätä luuria ja sanoin puhelimeen:

- Kaupustelu kielletty.
- Se on kuule Eemeli Möttönen, Möttönen Caarsista terve. Aloin soitella vanhoille asiakkailleni.

Ennen pitempää myyntipaatosta, katkaisin vuodatuksen ja sanoin:

- En ole ostanut sinulta yhtään autoa.
- Nooh, kyllähän tuossa tietysti totuuden siemen on. Vaan lähellä on oltu kauppoja ja sitä kautta annan samat edut kuin ostaneille asiakkaille. Jokainen myös melkein asiakas on meille tärkeä asiakas, Möttönen paasasi.

- Vieläkö vaikutat Vantaalla? kysyin.
- Täällähän minä. Näillä seuduilla ei olla köyhiä eikä kipeitä, vaan asiakasta lappaa sisään ja ulos sellaista tahtia, että ovesta menee saranat kerran viikossa.
- Temustako niitä tilaat? kysyin.
- Hetkinen, siis mitä, Temusta? Möttönen häkeltyi.
- Niitä saranoita, kun yhden tai kahden asiakkaan käynnin jälkeen ovat vaihtokunnossa.

Möttönen köhi hetken ja myönsi, että saattoihan hän ihan vähän pistää omiaan noihin asiakasmääriin.

- Vaan asiaan. Tulepas pistäytymään. Autoliikkeessä on grilli kuumana.
- Njaa, no mikä ettei, totesin.

Jarno oli kuunnellut puhelua vieressäni ja mies nyökytteli päätään innoissaan. Minulla ei ollut mitään suunnitelmia tälle päivälle, niin Möttösen ehdotus oli oikein mieluisa. Ilmoitin Möttöselle, että meitä on tulossa sinne kohta kaksi, joten pitää huolen siitä, ettei grilli pääse jäähtymään.

- Ikinä en ole käynyt autoliikkeessä, jossa on grilli kuumana, Jarno intoili.
- Jaa, no minä olen kyllä jokusen kerran ollut koeajotapahtumassa autoliikkeessä, jossa on ollut tarjolla grillimakkaraa.
- Niissä on kyllä aika paljon suolaa, mutta ehkä siellä saa myös vettä, Jarno pohti ääneen.

En alkanut edes kysymään Jarnolta, että kumman autolla mennään. Kävelin suoraan oman Rutinoffini luo, istuin autoon ja käynnistin sen. Jarno kipitti perässä ja istuutui apparin paikalle. Hetken aikaa ajettuamme, Jarno alkoi puhua:

- Kyllä Mersu on parempi. Mersu kiihtyy paremmin. Mersu on hiljaisempi. Mersu kulkee suorempaan. Mersu on tyylikkäämpi.

Ennen kuin Mersusta olisi lueteltu kaikki sen ylivertaiset ominaisuudet, keskeytin tossukkaukon.

- Haluatko kävellä?
- En, miten niin? Jarno katsoi minua ihmeissään.
- Vielä sanakin siitä saksanseisojasta, niin saat valita omat tossut tai kiinalainen sähköbussi.

Lisäsin vielä, että Jarno kuulosti rikkinäiseltä levysoittimelta, joka oli jäänyt toistamaan yhtä tiettyä mantraa. Mainitsin myös itse ajaneeni kyseisen mallisella Mersulla, joten tiesin kyllä, millainen auto oli kyseessä.

- Oho, vähän innostuin samalla tapaa kuin työkavereiden kanssa, joilla ei ole Mersua.
- Taidat olla aika suosittu työkavereiden keskuudessa.
- En tiedä. Jostain syystä viime aikoina kukaan ei ole enää tullut kyytiin, Jarno sanoi päätään raapien.
- Ehkä voisit vähentää Mersun kehumista.
- Ai, pitäisikö minun myös ottaa pois Mersun julisteet ja palauttaa kahvitilaan tylsät kahvimukit? Jarno kysyi.

Jarno kertoi, että hän oli niin sanotusti tapetoinut töissä taukotilan vapaat seinätilat Mersun julisteilla ja vaihtanut kahvion tylsän harmaat kahvimukit Mersun logolla varustetuiksi mukeiksi.

- Mitähän minä teen niille joulukoristeille? Jarno pohti.
- Häh, mille?
- Tilasin 300 kappaletta Mersun tähtilogolla varustettua joulukuusenpalloa. Ajattelin ilahduttaa työkavereita jouluna ja koristella työpaikan joulukuusen.
- Maksan niistä euron kappaleelta, sanoin.
- Menee alle omakustannushinnan, Jarno mutristeli suutaan.
- Ota tai jätä. Tämä tarjous ei toistu.
- Otan. Sovimme Jarnon kanssa, että hän toimittaa ne Mersupallerot minulle joku päivä.

Eipä niillä mitään kiirettä ollut, sillä oma idea niiden käyttämiseen ei ollut niin päivän eikä viikon päälle.

- Mitä teet niillä? Jarno uteli.
- En voi kertoa, sillä en halua lahjan saajan saavan siitä mitään tietoa ennen oikeaa ajankohtaa.
- Hieno lahja, Jarno myhäili tyytyväisenä.
- Kyllä, varsinkin sen saajalle erinomaisen hieno. Iso kiitos hänenkin puolestaan, hymyilin takaisin.

Samassa olimmekin jo Möttönen Caars -autoliikkeen pihalla. Vaihtoautot pihalla olivat vaihtuneet sitten viime näkemän, mutta äkkiä katsottuna autojen hinta ja laatutaso oli pysynyt täysin samana. Tosin eipä näillä nurkilla auton suhteen ollut isoja vaatimuksia. Riitti kun oli leimaa jäljellä ja renkaissa ilmaa.

- Aika erikoista seutua, Jarno totesi ympärilleen vilkuillessaan.
- Mikä tästä tekee erikoisen? kysyin.
- Myydäänkö nämä autot tosiaan pesemättöminä ja vahaamattomina? Jarno kummasteli.
- Tervetuloa Vantaan todellisuuteen.

Parkkeerasin Rutinoffin ja nousimme autosta. Emme päässeet kuin muutaman askeleen, kun Möttönen itse käveli meitä vastaan lapa ojossa.

- Päivää, mukava nähdä vanhoja asiakkaita, Möttönen sanoi ja iski käsipäivät.
- Onko pakko, jos ei taho? Jarno kysyi ja otti pari taka-askelta.
- Mitä pakko? hämmästelin.
- Kätellä.
- Huoli pois, Möttönen sanoi ja läimäytti tossukkaukkoa selkään niin, että tämä meinasi kaatua nenälleen.
- Auts, tuo sattui, Jarno vinkui.

Tervehtimisen jälkeen Möttönen heilautti kättään laajassa kaaressa ja kehui kaiken näköpiirissä olevan hänen. Busines luisti kuulemma tosi hyvin ja myyntikäyrä nousi bitcoinin kurssia nopeammin. Katsoin meidän vieressämme olevan vanhan Mersun hintalappua, jossa vanha hinta 1500 € oli yliviivattu ja sen viereen tussattu 2500 € hinta.

- Alkaneet hinnat nousta autoissa, osoittelin Mersua.
- Tämä onkin erikoismalli, läpituulettuva ilman pitkän tavaran kuljetusrajoitteita.
- Läpituulettuva? hämmästelin.
- Niin, möin tästä takaluukun viime viikolla.
- Siis möit takaluukun ja nostit sen jälkeen hintaa tonnilla, niinkö?
- Sitä ei tavallinen auton käyttäjä oikein ymmärrä näitä liike-elämän lainalaisuuksia. Nyt tästä kisataan verisesti pitkän tavaran kuljetuspuolella. Esimerkiksi pylväsasentajat kyselevät tällaisia jatkuvasti.

Möttönen puhui totta, sillä farmarimallisen Mersun takaluukku loisti poissaolollaan. Minulle tällainen kaupantekotapa ei tullut suurena yllätyksenä, mutta Jarno oli ihmeissään.

- Siis jos myyn ensin omasta Mersusta takaluukun, niin saan lopusta autosta enemmän.
- Nyt osuit busineksen ytimeen, Möttönen sanoi ja läimäytti Jarnoa uudelleen selkään niin kovaa, että tämä horjahti päin Mersua.

- Auts, tuo sattui, Jarno vinkaisi.
- Eiköhän painuta sisälle, siellä on grilli kuumana, Möttönen sanoi.

Kävelimme autoliikkeen ovelle ja siitä sisälle liikkeeseen. Odotin jo ovella, että saisin sieraimiini grillatun makkaran tuoksun, mutta mitä vielä. Nuuhkin ilmaa sisälle päästyämme, mutta en saanut minkäänlaista vainua grillimakkarasta. Sanoin Möttöselle:

- Ei tuoksu makkara. Mitä grillaat?
- En mitään. Kuinka niin?
- Sanoit täällä olevan grillin kuumana.
- Onhan se, täällä näin, Möttönen viittoili seuraamaan.

Kävelimme herra autokauppiaan perässä myyntihallin perälle, jossa oli vanha öljytynnyrin puolikas, jossa oli ihmeellisen näköinen vastushässäkkä kera kiuaskivien.

- Mikä tuo on? osoitin hässäkkää.
- Grilli. Toitteko makkaraa?
- No ei tuotu, kun luultiin täällä olevan tarjoilua.

Möttönen räjähti nauramaan ja sanoi, että hänhän oli nimenomaan ilmoittanut täällä olevan grillin kuumana. Kukaan ei ollut sanallakaan maininnut mitään makkaroista.

- Vitosella saa grillata omia makkaroita, Möttönen lupasi.
- Ihan itsekö tuon olet hitsannut kasaan? osoittelin grilliä.
- En nyt sentään. Pasin äiti kyllästyi pitsin nypläämisen ja koodaamiseen ja meni hattutätien hitsauskurssille.

Möttönen kertoi, että kurssi oli ollut Romu-Reiskan vetämä ja täysin ilmainen. Osallistujilla piti vain antaa maistaa piirakkaa ennen kurssille hyväksymistä ja joka kurssipäivä tuoda hyvin kohonneita pullia.

- Piirakkaa? hämmästelin.
- Niin, tarkasti ottaen se taisi olla mustikkapiirakka.
- Miten tuo grilli päätyi sinulle?
- Vaihdoin sen Micralla. Oli kuule luottopeli. Vain kolme omistajaa.
- Arvatenkin seniorikansalaisia aikaisemmat omistajat ja ajettu vain kerran viikossa kirkkoon? arvailin ääneen.
- Ei sentään. Bussifirma, kotisairaanhoito ja pizzeria. Ei tuollainen vahvapeltinen japsi ajamalla lopu.

Möttönen kertoi vielä grillistä, että se oli tosiaan tehty tynnyrinpuolikkaasta ja vanhasta 6 kW kiukaasta. Grillin parhaita puolia oli kuulemma se, että grillattujen makkaroiden ohella siitä sai myös hyvät löylyt. Samassa Jarno huomasi Möttösen laatiman tarjouslapun.

- Mitä nämä erikoiset tarjoukset ovat? Jarno osoitteli lappua.
- Eikö siinä pitäisi lukea, että erikoistarjoukset? kysyin.
- Väärin, sillä kyseessä on erikoisia tarjouksia. Päivän tarjouksessa on mm. kolmiovinen Nissan Almera neliovisen hinnalla.
- Mitä ihmeellistä tuossa on. Löytyyhän Almerasta molemmat korimallit.
- Ei, vaan kyseessä on neliovinen Almera, jonka yksi ovi ei aukea. Saat kolmiovisen harvinaisuuden neliovisen tavisauton hinnalla. Sellaisia tulee harvoin vastaan, Möttönen selitti.
- Toivottavasti ei koskaan, totesin naurua pidätellen.

Jarno tavasi tarjouslappua ja ihmetteli rahoitustarjousta:

- Kuluton rahoitus, mutta korko on 21 %.
- Ei täällä mitään riistomeininkiä harrasteta. Laskutuskulut ovat nolla euroa. Korko on korko ja kulut ovat kulut. Kaksi eri asiaa. Se on tärkeää busineksessa osata eri termit tai muuten hukka perii, Möttönen selitti.
- Lapsille ohjelmaa, Jarno tavasi lisää.
- Nauhoitin eilisen pikkukakkosen VHS-nauhalle.
- Ei näy muita asiakkaita, totesin ympärilleni katsellen.
- Pahin ruuhka kerkesi mennä jo. Ei sellaista hulabaloota jaksaisikaan koko päivää.

Möttönen sanoi, että olisi mielellään tarjonnut kahvit, mutta aamupäivän yleisöryntäys oli saanut kahvin loppumaan. Sen sijaan hän voisi kuulemma myydä meille auton tai jopa pari. Myös vanhat autot hän voisi ottaa vaihdossa.

- Minulla olisi Mersun EQB 300 4Matic vuosimallia 2023, Jarno ilmoitti.
- Nyt pistit aika pahan. Ei myy sähköautot. Vetyautot ovat nurkan takana, mutta loppupeissä se on dieseli, joka myy kuin häkä. Hyvityshinta on kolmesta kuuteentonniin kunnon mukaan.

- Paska kauppa, nyt tuli paha mieli, Jarno totesi ja poistui pihalle.
- Menikö sillä totuus tunteisiin? Möttönen katseli Jarnon perään.
- Otti varmaan vittuiluna tuon tarjouksesi. Mitä maksaisit minun Rutinoffista?
- Laitoit kyllä pahan. Nyt pitää nostaa kädet pystyyn ja todeta, ettei kassassa ole tuohta ainakaan sen suoraan ostoon. Otatko omakotitalon vaihdossa?
- Ehehee, en ota. Ihan liikaa vaivaa moisessa eikä sillä voi ajaa lähikauppaan.
- Sitten ei pysty, Möttönen ilmoitti.

Möttönen kertoi, että Rutinoff oli niin hankalasti hinnoiteltavissa oleva auto, ettei hän uskalla tarjota siitä yhtään mitään. Lisäksi hän tiesi, etten luopuisi siitä ihan pikkusummasta. Siinä autokoijari oli täysin oikeassa. Rupattelimme Möttösen kanssa vielä hetken ennen poistumistani. Päästyäni autolleni, Jarno istui siellä odottamassa minua.

- Se sanoi pahasti minun Mersusta, Jarno sanoi alakuloisen oloisena.
- Älä huoli, ketku koijari se on ilman mitään pidäkkeitä mitä suustaan päästää.
- Aja minut kotiin, Jarno pyysi.

Käynnistin Rutinoffin ja lähdimme kotimatkalle. Tästä reissusta opin sen, että vanha autokoijari oli aina vanha autokoijari. Ei koira karvoistaan päässyt, kuten ei Möttönen tavastaan tehdä autokauppaa. Ihan hyvä, etten ollut autonvaihtopuuhassa, sillä ei tuollaista venkulointia omakaan hermo kestäisi.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.