Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


28.9.2025

Taskuparkki

             Koikkalan Jarnon taskuparkki – kuva www.rutinoff.net / Google Gemini

Vuosi oli kääntynyt jo syksyn puolelle. Elämä sujui rauhallisesti, ehkä jopa liiankin. Tuntui siltä, että kaikki olivat jossain, kun harvemmin enää näki ketään. Sähköautorintamalle kuului vaikka ja mitä uutta, mutta uutta eRutinoffia ei vaan näkynyt eikä kuulunut.

Yrittelin kesän mittaa tavoitella Ola Koijaria, mutta hänen ja Herkon autoliikkeen puhelinvastaaja ilmoitti, että liike on lomalla ja palaavat myyntipöytien äärelle, kun loma loppuu. Kahden kuukauden ajan yritin soitella, mutta en saanut ketään kiinni. En edes herrojen henkilökohtaisista numeroista. Alkoi jo epäilyttää, että olivatkohan koijarit myyneet sen liikkeessä näytillä olevan minun toisen Rutinoffin ja paenneet Pattayalle pahan tekoon. Ei ole rehellistä autokauppiasta, ei. Suunnittelin jo herroista katoamisilmoituksen tekemistä, kun ovikello soi.

- Jahas, se on Koikkalan Jarno löytänyt päivän valoon, totesin itsekseni tunnistettuani Jarnon tyylin soittaa ovikelloa.

Astelin ovelle, avasin sen ja sanoin naapuritaloyhtiön tossukkaukolle:

- Maltoit sitten vihdoin ja viimein könytä pois sen naisesi päältä.
- Eikäkötuota, siitä minun pitäisi sinua informeerata, Jarno sönkötti.
- Tule sisälle, ettei uteliaat naapurit kuule.

Samassa naapuriasunnon postiluukku kolahti ja kuului hullun ämmän äänellä:

- Vittu, ite oot niin utelias, että korvat tippuu päästä. Ihme runkkari!
- Onko se päissään? Jarno ihmetteli ääneen käännyttyään katsomaan naapuriasunnon suuntaan.
- Antaa olla viimeinen kerta, kun juopoksi nimitellään yhden viinipänikän jälkeen. Ellei syyttely lopu, niin hivautan molempia siihen malliin nuppiin, että päissänne pyörii ihan muut ajatukset, hullu ämmä kailotti.
- Mennään sisälle, sanoin Jarnolle ja viittoilin miestä astumaan peremmälle.

Kysyin Jarnolta keittiöön kävellessämme, että ottaako hän kahvia. Olin itse juonut kahvit jokin aika takaperin, mutta ainahan sitä saattoi juoda lisää.

- Tuota noin, olisko konjakkia?
- Sinäkin Brutukseni! parahdin.
- Eikäkökun, minä se tässä, Jarno, Jarno osoitteli itseään.
- Tiedän kyllä, kuka olet. Tuo äskeinen oli vain sanonta historiasta.
- Isokokoinen huoli, Jarno täsmensi.

Otin keittiön kaapista pullon ranskalaista rypäletislettä ja kaadoin Jarnolle paukun. Itse en ottanut, sillä en ollut vielä ihan varma ajanko autolla tänään.

- Mercedes otti ja sanoi irti kahdenpuoleisen yhteistyösopimuksen, Jarno alkoi tilittää.
- Mitä, onko sinun uudessa Mersun EQB:ssä jotain isompaa vikaa?
- En puhu nyt Mersusta, vaan Mercedeksestä. On tämä yksi surun päivä tai oikeastaan jo pitempi aika.
- Eukko lähti, niinkö?
- Niin.

Lohduttelin Jarnoa, etteihän se nyt ole mikään maailmanlopun asia. Mainitsin miehelle, että olihan hän selvinnyt myös ex-vaimon erosta ja siitä edellisestä seurustelusuhteesta naisen kanssa, jonka nimen olin kerennyt jo unohtaa.

- Löysikö se paremman rattimiehen?
- No eikäkökun sen isä Vito sanoi yksi päivä, ettei se jaksa enää kuunnella minun sähkö-Mersun vittumaista ininää.
- Häh, miten tuo muka vaikuttaa sinun ja Mercedeksen suhteeseen?
- Kyllä se vaikuttaa, sillä Vito uhkasi nyppiä Mercedeksen Mersun talvirenkaista nastat, mikäli tytär jatkaa vielä minun kanssa seukkaamista.
- Kiristystä! parahdin.

Jarno kertoi, että Viton mielestä miehen tuli haista dieseliltä ja moottorin piti käydä kalkattaa. Vito Makkonen oli käskenyt Jarnon painua vinkuvan sähkölelunsa kanssa bittiavaruuteen.

- Johan nyt on pikkumainen mies, että ihan auton vuoksi pitää suhde katkaista.
- No tuotaku saattoi siinä olla jotain muutakin, Jarno nikotteli.
- Niin?
- Se sanoi, ettei tykkää, kun kusen sen kumisaappaisiin.
- Ehehee, mitä helvettiä? repesin totaalisesti.
- Nokun mulla on vähän heikko viinapää ja vessa oli varattu.
- No, kerrankos sitä kumisaappaisiin kusaisee, ehehee, repeilin.
- Ka-kahdesti, Jarno uikutti.
- Ehehee, voi vittu, olet sinä kyllä sankari, ei voi muuta sanoa. Oliko ne nokialaiset?
- Eikäkökun jotkut Vikingit.

Jarnoa kuunnellessani päätin pyhästi, että mies ei saa yhtään tippaa enempää viinaa, mitä nyt oli lasissa. En uskonut asuntoni laminaatin olevan kusenkestävää.

- Ja vielä yksi juttu, Jarno kohotti päätään konjakkilasista.
- Paskoitko parketille?
- En minä … nyt sellaista. Harjoittelin vain taskuun parkkeeraamista.
- Mitä siitä? Eikös se oli ihan hyvä vain, että harjoittelee jos on epävarma. Aika moni on aika kädetön juuri taskuun parkkeeraamisessa.
- Niin mutta kun se repesi.
- Mikä repesi, se Mercedeksen isäkö?
- No eikäkökun se tasku.
- Nyt en ymmärrä, raavin päätäni.
- Viton pyhäpuvun tasku. Se repesi ja huuto oli kauhea.

Tässä kohtaa alkoi itseäni harmittaa päätös olla ottamatta konjakkituikkua. Olisihan se pitänyt arvata, etteivät Jarnon ongelmat olleet koskaan ihan normaaleimmasta päästä. Penäsin mieheltä lisäinformaatiota siitä, että miten pyhäpuvun tasku voi revetä taskuparkkia harjoitellessa.

- No kun se ei mahtunut kunnolla siihen taskuun ja minä käytin liikaa voimaa, Jarno selitti. - Sitä kusista kumisaapastako sinne yritit tunkea vai miksi se repesi?
- Autoa tietenkin. Ei taskuparkkia harrasteta kumisaappaalla. Oletko hieman yksinkertainen? Jarno tuohtui.
- Hetkittäin tulee kyllä sellainen tunne, etten yksinkertaisesti ymmärrä, myönsin.
- No katsos, kun se auto oli hieman liian iso siihen taskuun ja se repesi sen takia.

Olipa loistava tarkennus, en ymmärtänyt yhä edelleenkään tätä taskuparkkiasiaa. Pyysin Jarnoa aloittamaan ihan alusta ja kertomaan, että miten ja millä autolla hän oli lähtenyt harjoittelemaan taskuparkkeerausta ja miten se pyhäpuku oli joutunut tulilinjalle.

- Ajattelin päteä ja lähdin taskuparkkiharjoitukseen Ferrarilla, Jarno hymyili.
- Aha, ja sitten sinä heräsit ja päästit kissan ulos, totesin.
- Minkä kissan? Ei minulla ole kissaa.
- Se oli sanonta. Jatka vaan.
- Nokokun minulla oli Ferrari, niin päätin ettei sitä mihin tahansa taskuun parkkeerata, joten etsin parhaimman taskun ja aloin treenaamaan sillä.
- Ja tässäkö kohtaa kuvaan astuu se pyhäpuku? varmistin pysyäkseni kärryillä.
- Alku meni hyvin, mutta pois yrittäessäni Ferrari F40 takaspoileri tarttui kiinni pyhäpuvun taskuun ja lopulta se repesi.
- Mistä muka sait Ferrarin?
- Shelliltä

Huomautin Jarnolle, että Shell on nykyisin ST1. Lisäsin vielä, että huoltoasemilta saa polttoainetta, ei autoja.

- Minä sain 90-luvulla. Se Ferrari oli ruuvattu sellaiseen alustaan.
- Ahaa, muistanhan minä sen.

Itsellänikin on sellainen jossain varastossa. Keräsin itse 90-luvulla Shellin keräilyautoja, jotka olivat Ferrareita. Se isoin taisi olla vielä jossain varastossa. Kaikki pienemmät Ferrarit olin lahjoittanut aikoja sitten eteenpäin.

- Minkä takia harjoittelit taskuparkkia jollain leluautolla? En ymmärrä.
- Se oli ongelmien alkujuurille menemistä, Jarno selitti.
- Ihan itsekö sen keksit?
- No eikäkökun minun sykiatri.
- Mainitsiko se juuri leikkiauton ja pyhäpuvun taskun?
- Eikäkökun se oli minun oma tulkinta. Ajattelin ymmärtää sen taskujutun paremmin, jos paneudun siihen lähemmin.

Olihan tässä oikeastaan yksi ihan hyvä puoli. Mikäli Jarno olisi harjoitellut Viton pihalla oikeilla autoilla, olisi kyyti voinut olla vielä kylmempää mitä pelkän pyhäpuvun taskun hajoaminen oli aiheuttanut.

- Mikä sinut sai lähtemään yleensäkään taskuparkkiharjoitteluun? Käsittääkseni et pahemmin ajele paikoissa missä tarvitsisi taskuparkkitaitoa.
- Viton mielestä ei leivänpaahdinmiehet sellaista osaa.
- Kunhan louskutti leukojaan, lohduttelin Jarnoa.
- Eikäkökun siinä oli kyllä perää, Jarno sanoi ja painoi päätään alaspäin.

Tämän jälkeen tossukkaukko kertoi, että hän, Mercedes ja Vito olivat kerran lähteneet käymään Helsingin keskustassa Jarnon autolla. Vito oli ajattanut Jarnon Punavuoreen jonkun vintageliikkeen luo ja käskenyt parkkeerata auto kahden auton väliin.

- Jatka vaan, patistin miestä.
- Alku meni hyvin, mutta puolen tunnin päästä loppui akku, Jarno kertoi.
- Puoli tuntia, akku loppu? selvennätkö?
- Ensin oli väärä lähtökulma, sitten tulokulma, kääntösäde ja niin poispäin.
- Ei kait siinä nyt voi puolta tuntia kestää? kummastelin.
- Kestää se, jos kädet hikoo ja alkaa lipsua ratista. Lisäksi olin painostuksen alaisena. Pissattiki koko ajan.
- Entä akun loppuminen?
- Noku se unohtui ladata. Olin juuri lähdössä lataamaan, kun Vito sanoi, että mennään patteriautolla Stadiin tämän kerran.
- Matka loppui sitten nähtävästi siihen taskuparkkiyritykseen, vai?
- Niin, mutta sitten tapahtui yksi ihme, Jarnon ilme kirkastui.
- Jotain positiivista varmaan? ilahduin.

Jarno sanoi, ettei hän nyt ollut ihan varma siitä, että oliko ihme positiivinen vai sen vastakkainen juttu. Itse pidin ihmettä yleensä positiivisena, joten vaadin häneltä tarkempaa selvennystä asiaan.

- Noku Mercedes kertoi, että Vito oli sanonut matkustavansa julkisilla vain, mikäli sattuu joku ihme tai iso katastrofi. Vito lähti julkisilla kotiin. Sanoi ostavansa matkalla Alkon tyhjäksi.

- Just joo ja sinä tietysti nohevana päättelit, että ihmehän se sitten tapahtui.
- Niin. En minä mitään katastorofia huomannut missään uutisissa. Sää oli kyllä ihmeen lämmin näin syyskuiseksi.
- Niin, asioitahan voi tulkita hyvin monella tapaa. Tapasitko Vitoa vielä sen jälkeen vai tuliko lähtö ilman viimeisiä haleja?
- Tapasin kyllä. Vito laittoi minulle viestin, että kiitos viimeisestä ja hän tarjoaa talonsa pihalla minulle vielä viimeisen voitelun.
- Kuulosti aika synkältä uhkaukselta.
- Minä luulin, että minun Mersun takaoven saranat voidellaan, kun ne olivat narisseet koko kesän, Jarno sanoi.

Jarno oli vielä sanojensa mukaan varmistanut, että pitääkö tuoda omat voiteluaineet. Vito oli vastannut, että talo kyllä tarjoaa koko hoidon kustannuksia säästelemättä.

- Noku minä ajattelin sen olevan pelkkää säästöä, kun voiteluaineet tulee talon puolesta. Vein minä sille myös lahjan.
- Lahjan?
- Niinkökun ajattelin sen keventävän tunnelmaa.
- Kevensikö? kysyin.
- Ei, kun siinä sattui valitettava erhe.
- Liittyykö siihen lahjaan esimerkiksi holtiton alkoholin käyttö?
- Eikäkökun valitsin väärästä pinosta.
- Pinosta? veitkö koivuhalkojen sijasta kuusta?
- Eikäkökun naulakon päältä pinosta Mersun lippiksen sijasta Nissanin lippiksen.
- Ehehee.

Jarno kertoi pää painuksissa, että hän oli käskenyt Viton laittaa silmät kiinni. Sen jälkeen Jarno oli painanut lippiksen Viton päähän ja käskenyt katsoa peiliin. Nähtyään kuvastuksensa Vito oli karjaissut, että oli hänelle ennekin vittuiltu, mutta ei koskaan näin pahasti. Nissan-lippis oli lentänyt kaaressa ja sen jälkeen Vito oli rasvannut jollain pahanhajuisella tökötillä Jarnon EQB:n tuulilasin.

- Autofiksaamo teki kolme päivää töitä, että sai sen lähtemään pois, Jarno tilitti.
- Oho, sitkeätä sakkia.
- Ehdottivat kahden työpäivän jälkeen tuulilasin vaihtoa, mutta pyysin vielä jatkamaan.
- Missä kohtaa Vito sanoi sähköauton ininästä? kysyin.
- Siinä rasvauksen jälkeen, kun yritin hinkata lasipyyhkijöillä rasvaa pois. Aikoi kuulemma ostaa seuraavaksi dieselillä toimivan kahvinkeittimen, kun jäi niin paskan maku sähköautoilusta.

Lohduttelin Jarnoa sanomalla, että oli ehkä parempi, kun suhde karahti kiville tässä vaiheessa, eikä vasta siinä vaiheessa, kun hän ja Mercedes olisivat asuneet saman katon alla.

- Mitä itse Mercedes sanoi? kysyin.
- Hän pitää erolahjana sen Ferrarin.
- Eikö muuta?
- Ai niin, käski viedä kusiset kumisaappaat mukanani. Siinä olisi minun erolahja.
- Ei hyvää päivää, parahdin.
- Ei ne kyllä sitä toivottanut, kumpikaan. Saisinko tällaisen toisen? Jarno osoitti konjakkilasia.
- Et saa. Minun pitää kiirehtiä…johonkin.
- No, paremmalla ajalla sitten. Ihan kiva kun kuuntelit. Tämä tuli halvemmaksi kuin sykiatrilla käynti.
- Ilo oli kokonaan puolellani, ehehee.

Saattelin Jarnon eteiseen ja toivottelin parempaa huomista. Huomautin, että kyllä niitä naisia maailmassa riittää, eivätkä kaikki ole samalla tavalla autokeskeisiä kuin Mercedes ja hänen isänsä Vito Makkonen. Suljettuni oven Jarnon perästä, totesin oman elämäni olevan mukavan seesteistä.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.