Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


9.3.2025

Korttimaksupääte

             Korttimaksupääte – kuva www.rutinoff.net / Microsoft Bing image creator

Olin hyvin ansaituilla päiväunilla, kun havahduin eteisen suunnasta kuuluvaan paukutukseen. Kuulosti siltä, kun joku olisi potkinut asuntoni ovea. Varmaan joku kädetön, kun ei saanut soitettua ovikelloa, puhisin mielessäni ja könysin ylös sohvalta. Ovella vilkaisin ovisilmästä ja totesin rapussa seisovan Ylikonstaapeli Jöön. Avasin oven ja sanoin:

- Ihan väärä osoite, ei täältä saa donitseja.
- Missä se väärintekijä luuhaa? Jöö kivahti ja kurkki ohitseni.
- Jaa, että kuka?
- Työkokeilun vieroksuja, tukien väärinkäyttäjä, lainrikkoja ja tuleva elinkautisvanki.
- Oletko kokeillut katsoa peiliin? Yleensä kaikki löytyy lähempää mitä voisi kuvitella.
- Katson peiliin vain autossa, seuratessani rikollista toimintaa tien päällä, Jöö murahti, tuuppasi minut sivuun ja marssi sisälle asuntooni.

Kävelin perässä ja seurasin ihmeissäni, kun pallero ylikonstaapeli kävi läpi asuntoni siivouskomeroa myöten. Siinä kohtaa kysyin:

- Saiko imuri puhtaat paperit?
- Floora Hellä, mistä minä löydän sen taparikollisen? Jöö kysyi.
- Viereinen ovi. Olisiko se opaskoiran paikka, jos herra ylipollari ei itse löydä kohdetta?
- Se parhaiten nauraa, jolla on virkamerkki, Jöö murahti ja paineli ulos asunnostani.

Odotin kuulevani ulko-oven menevän kiinni, mutta erehdyin. Jöö sen sijaan kuului möykkäävän naapurini Hullun ämmän ovella. Kohta sieltä kuului myös itsensä hullun ämmä kailotus:

- Saatana, puristan sinua munista niin ettet kohta muista edes omaa nimeäsi.
- Ei auta, työkokeilu kutsuu, Jöö kuului vastaavan.

Suunnittelin meneväni sulkemaan oven, mutta päätin sittenkin vain kuunnella. Minulla ei ollut mitään halua sotkeentua naapurini asioihin, ellei ollut aivan pakko. Hetken päästä mekkala ovella vaimeni, kun mekkaloitsijat siirtyivät naapuriasuntoon. Olin juuri menossa sulkemaan asuntoni oven, kun molemmat pölähtivät eteiseeni.

- Ei nyt tartte perhana tavaksi ottaa tätä kyläilyä, murahdin Jöölle.
- Tämä rötväke on antanut osoitteekseen sinun asunnon, joten asia selvitellään täällä, Jöö sanoi ja naputti jalkaansa eteisen mattoon.
- Niinkö? käännyin katsomaan hullua ämmää.
- No vittu, ihan vähän vain kynä lipsahti numeroa kirjoittaessa ja heti syytellään.
- Lupasit puristaa tuota palleista niin, että taju lähtee, huomautin.
- Se on saatana ihan munaton vätys. Koura tapasi tyhjää, hullu ämmä tuhahti.
- Poliisin taktista suojautumista. Opetettiin poliisikoulussa jo 80-luvulla, Jöö myhäili.

Jöö tuuppi meidät peremmälle asuntooni ja käski istuutua alas. Sen tehtyämme poliisipallero asettautui itse seisomaan television eteen ja alkoi julistaa:

- Teidät Floora Hellä on tuomittu suorittamaan työkokeilua, joka edistää valtion turvallisuutta, poistaa maanteillämme rehottavaa rikollisuutta ja luo turvaa heikommille.
- Mitä tuo vässykkä kitisee? En ymmärrä sanaakaan, hullu ämmä kysyi minulta.
- Sillä on ollut vähän vaikeata siellä poliisikoulussa ja nyt se kostaa sen aikaiset vääryydet, vastasin.
- Tuu-uuuurpa-kii nyt joka iikka! Jöö karjaisi.

Ylikonstaapelin ilme oli niin vihainen, että jäimme suosiolla kuuntelemaan mitä hänellä oli sanottavaa. Lopputulema noin viiden minuutin mittaiselle paatokselle oli se, että hullu ämmä joutuisi lähtemään saman tien suorittamaa työkokeilua.

- Heipä hei ja hyvää matkaa, toivottelin iloisena.
- Hep, hep, eipä nyt ihan niinkään, Jöö keskeytti hyvin alkaneen ilakointini.
- Häh? hölmistyin.
- Pysäköit autosi vuonna 1994 kolme senttiä lähemmäksi suojatietä, mitä tieliikennelaki sallii.
- Ei pidä paikkaansa. Kiistän olleeni paikalla, tein seinäkiiston.
- Mitä sanot tästä kuvasta? Jöö tälläsi eteeni kuvan.

Kuvassa oli autoni, suojatie, ylikonstaapeli Jöö varmaan vielä konstaapelina ja mittanauha, jonka punainen asteikko oli ylittynyt kolmella sentillä.

- Ei voi pitää paikkaansa, intin vastaan.
- Kuva on riittävä todiste, Jöö nyökytteli päätään.

Katsoi kuvaa tarkemmin ja huomasin, että puiden varjot näyttivät palmupuilta, Jööllä oli kuusi sormea ja mittanauhan asteikko oli desilitroja.

- Kuva on tekoälyn tekemä ja vielä huono sellainen, huomautin epäkohtia osoitellen.
- Todiste mikä todiste ja tuomio tulee sen myötä, Jöö ilmoitti ja tunki kuvan takaisin povitaskuunsa.
- Mikä tuomio?
- Partio muodostuu kahdesta henkilöstä, joten tuomittu Floora Hellä saa seuraa sakkovanki Rutinoffin kuskista. Suoritus alkaa välittömästi ja päättyy minun ilmoittamaani ajankohtaan. Onko kysyttävää?
- Koska syödään? kysyin.
- Ruokailu omalla ajalla tai tuomio venyy! Jöö vastasi.

Hullu ämmä sai tämän jälkeen Jööltä kirjalliset ohjeet siitä, miten työharjoittelu tulisi suorittaa. Mukana tuli pahvinen kortti, jossa oli hullun ämmän kuva ja isolla teksti SIPOO.

- Vittu minä mikään sipoolainen ole, hullu ämmä protestoi.
- Se on Siviili Ilman Poliisin Oikeudellisia Oikeuksia, Jöö suomensi.
- Ja tätäkö minun pitäisi vakavalla naamalla esitellä? Tällehän nauraa naurismaan aidatkin?
- Näetkö minun naamalla edes hymyn karetta? Jöö kysyi.
- Suupieli muuten nykii vähän, huomautin.
- EI NYI!

Seuraavaksi saimme käskyn siirtyä ulos hullun ämmän Teslan luo, sillä työharjoittelu tulisi suorittaa harjoitteluun määrätyn omalla autolla, jotta harjoittelun tuotto olisi valtiolle maksimaalinen. Mitkään harjoittelusta aiheutuneet kulut eivät olisi vähennyskelpoisia. Jöö oli pysäköinyt oman ikälopun Mersunsa Teslan taakse poikittain, jotta työharjoittelija ei pääsisi pakenemaan autollaan. Hän kaivoi Mersun takaluukusta ison mustan varustekassin ja nosti sen Teslan viereen maahan.

- Siellä on korttimaksupääte, joka ei kysele PIN-koodeja. Homma on tehty yksinkertaiseksi. Aina kun korttia vilauttaa lukijan lähellä, se veloittaa 100 euroa. Jos virhemaksu tai sakko on isompi, korttia vilautetaan tarpeen vaatiessa useampi kerta, Jöö opasti.

- Nyt en ymmärrä. Voisitko näyttää viisaampanasi, miten se käytännössä toimii, sanoin.
- Aivan, siis tä-mä-kään ei men-nyt ja-ke-luun? Jöö tavutti minua tuijottaen.
- Ei niin, pyörittelin päätäni.

Jöö kaivoi puhisten korttipäätteen kassista ja otti lompakostaan oman kortin.
- Katso nyt tarkkaan, korttia vilautetaan näin, Jöö näytti.
- Mistä tietää, että veloitus meni?
- Kuulitko äskeisen kilahduksen? Se on merkki onnistuneesta maksusuorituksesta.
- En kuullut. Kilahtiko se ihan tosissaan?

Jöö vilautti korttia uudelleen korttipäätteen editse ja korttipääte päästi taas kilahduksen.

- Tällainen ääni, Jöö sanoi.
- Ei sieltä kyllä kuulu mitään. Onkohan se rikki? puistelin päätäni.
- Ei ole rikki. Kuuntele nyt tarkasti.

Jöö toi korttipäätteen ihan korvani juureen ja vilautti taas korttia sen editse.

- Ai tuollainen ääni. Enpäs osannut sitä kuunnella, kun täällä ulkona on kaikenlaisia hälyääniä.
- Käytätte tätä autossa sisällä. Asiakas takapenkillä ja te etupenkillä. Tuliko selväksi? Jöö varmisti.
- Tuota, onko korttipäätteen veloittamia rahoja mitenkään mahdollista saada takaisin?
- Ei. Ne ovat menneet valtion pohjattomaan kassaan ja kase is kloset.
- Mikä on kloset?
- Tapaus suljettu. Piste.
- Entä kuittia?
- Veloituksesta tulee parissa minuutissa tekstiviestivahvistus.

Samassa Jöön puhelin kilkatti iloisesti kolme kertaa.

- Virkatehtäviä, Jöö ilmoitti ja kaivoi puhelimen vyökotelostaan.

Ylikonstaapeli näppäili puhelimen avauskoodin ja avasi saapuneet tekstiviestit. Viestejä lukiessa miehen naama alkoi pahaenteisesti punertua. Tovin viestejä tavattuaan hän kääntyi katsomaan minua kiukkuisen näköisenä.

- Huonoja uutisia kenties? utelin varovasti.
- Miten selität tämän? Jöö tunki puhelimensa kasvojeni eteen.

Tekstiviestissä luki: Valtio kiittää 100 € lahjoituksesta. t. Purpo ja Orra.

- Joku vapaaehtoinen lahjoitus poliitikoille, kenties. Ovatko hyviäkin kavereita, kun niitä tuet?

- MINÄ EN TUNNE KOKO KAKSIKKOA! Jöö raivosi.

- Satanen sinne tai tänne, pikkujuttu, totesin.
- Näitä viestejä on kolme kappaletta, Jöö puhisi.
- Ovat varmaan tosi kiitollisia sinulle, totesin.
- HÄIPYKÄÄ SILMISTÄNI IDIOOTIT! Jöö raivosi ja paiskasi korttipäätteen varustekassiin.

Ennen poistumistaan Jöö ilmoitti, että tavoitteemme tuhat euroa on nyt noussut tuhanteen kolmeensataan euroon. Ellei tavoite täyty tähän iltaan mennessä, maksamme erotuksen omasta pussistamme.

- Voisitko näyttää, miten se lähtee omasta pussista? kysyin.
- EN VOI!

Lopulta Jöö nousi Mersuunsa ja poistui paikalta nokivasaraansa huudattaen. Mahtidieselin katkun haihduttua tuulen mukana, käännyin hullun ämmän puoleen ja sanoin:

- Ei tainnut mennä tämä päivä ihan suunnitelmien mukaan, vai?
- Turpa kiinni nilviäinen, soitan yhden puhelun, hullu ämmä kivahti ja kaivoi luurin taskustaan.

Hullu ämmä kytkin puhelimen kaiuttimelle ja kohta siihen vastattiin:

- Kuikalla Pasi puhelimessa, miten voin palvella?
- Se korttipääte, joka minulla on taksissa. Muuta sen tuottamaan kuittiin teksti: Valtio kiittää 100 € lahjoituksesta. t Purpo ja Orra. Poista PIN-koodin kysely ja vakio lähimaksuveloitukseksi joka vilautuksella 100 €. Laita maksutiliksi kuittiin joku verohallinnon tilinumero, mutta maksu muutaman mutkan kautta aikaisemmin ilmoittamalleni tilille, hullu ämmä selitti.

Kuuntelin ihmeissäni naapurini latelemia ohjeita. Olin pitänyt häntä hieman kumisaapastani tyhmempänä, mutta taisin erehtyä. Ilmeeni taisi olla aika hämmästynyt, sillä hullu ämmä katsoi minua ja kivahti:

- Söinkö sun eväät, mitä häh?
- Tuota korttipääteasiaa hämmästelin.
- Ihme vikinää. Tämähän on ihan normaalia harmaan talouden veronkiertoa. Luuletko että tässä maassa rehellinen yrittäminen kannattaa, häh? Jos valtio saa rahaa, niin minäkin saan.
- En tiedä, en ole yrittänyt koskaan mitään muuta kuin olla tekemättä mitään, pyörittelin päätäni.
- Rutinoffin kuski, Pasi täällä, kuului kaiuttimesta.
- Mitä äijä? huikkasin takaisin.
- Nyt pitää aika kiirettä, monta rautaa lämpöisenä. Ei kerkeä pitkään jutella.
- Siis bisnekset luistaa.
- Ei kun äiti silittää vaatteita ja meillä on kuusi silitysrautaa. Eri vaatteille oma. Pitää kiirettä.

Pasi lupasi puhelimessa kuitenkin, että silitysrautojen vekslaamisen välissä hän tekee hullun ämmän pyytämät muutokset. Se olisi kuulemma ihan pala kakkua jopa hänen äidilleen, joka oli juuri käynyt sipuliopiston hakkerikurssin. En ymmärtänyt läheskään kaikkea Pasin jutuista, mutta todennäköisesti oli parempi niin. Minulle oli ollut koko ajan täysi mysteeri se, että miten Pasin kaltainen mammanpoika sai niin paljon aikaiseksi, vaikka tuntui olevan yhä napanuoralla kiinni äidissään. Ehkä Pasi nukkui lyhyemmät päiväunet mitä minä, tai jotain muuta.

- Vitustako haaveilet, mitä häh? hullu ämmä kivahti.
- Ei kun Pasia mietin, että miten pätevä se on monessa asiassa.
- Miestä siinä ei ole edes Mikki Hiiren vertaa, mutta koodata se osaa, hullu ämmä totesi.
- Miten niin ei ole miestä?
- No vittu, kerran vähän vilautin tuheroa ja kysyin jos voitaisiin kuitata lasku luonnossa. Pyörtyi raukka.
- Hajusta varmaan, minulta lipsahti, ennen kuin kerkesin yhtään ajatella sanomisiani.
- Toistappa tuo, niin haistelet koiranputkien juuria alhaalta päin, hullu ämmä heristeli nyrkkiä nenäni edessä.

- Noup, puistelin päätäni.

Nousimme tämän jälkeen hullun ämmän Tesla Model 3 LR autoon. Se oli ollut naapurillani jo tovin, mutta en ollut vielä aikaisemmin ollut hänen kyydissään. Olin itsekin pari kertaa käynyt testaamassa aikoinaan tällaista Teslaa, joten tiesin, millainen auto oli kyseessä.

- Kerroinko muuten, miten tein kaupat tästä Teslasta? hullu ämmä kysyi.
- Veikkaisin, että rahalla tai rakkaudella.
- Muista ne koiranputket, niljake.
- Joo, joo.
- Tiesitkö muuten sitä, että mikäli automyyjän kravatti jää Ladan oven väliin ja lähtee ajamaan, niin Ladan hyvityshinta nousee aika nopeasti?
- Ei, en tiennyt. Ei ole kokemusta sellaisesta.
- Sain muuten viisi tonnia siitä vanhasta Ladasta.
- Aika hyvin.
- Ja Teslasta saman verran alennusta, kun sanoin, että sen moottorin jakohihna on vaihtamatta.
- Mutta eihän siinä ole jakohihnaa, hämmästelin.
- Sitä se myyjäkin yritti selittää, mutta käskin sitä tarkistamaan kantansa.

Hullun ämmän vanhasta Ladasta oli tullut näköjään kerta heitolla Suomen kallein Lada. Ihan kuin hullu ämmä olisi lukenut ajatuksiani, kun hän jatkoi:

- Kyllä sillä myyjällä vähän huuli väpätti ja käsi tärräsi, kun käskin sen raapustaa Ladaan myyntilapun ja siihen hinnaksi kymmenentuhatta euroa. Otin siitä kuvankin, katso.

Naapurini tälläsi eteeni puhelimen, jossa oli kuva hänen vanhasta Ladastaan. Ladan taustapeilissä roikkui myyntilappu, johon oli laitettu hinnaksi 10 000 €. Oma villi veikkaukseni oli, että hullun ämmän poistuttua tontilta, oli lappuhinnassa siirretty pilkkua pari pykälää vasemmalle päin. Ennen uutta maailmanjärjestystä siitä olisi voinut saada vielä tonnin, mutta nykyisin satanen voisi olla realistinen pyynti. Peltoautoksi jonnekin maaseudulle kenties.

- Johan meni nöösipoika hiljaiseksi. Oot tainnut tehdä itse paskoja kauppoja, hullu ämmä hymyili.
- Tuohon verrattuna kyllä.
- Voin lähteä seuraavan kerran mukaan.
- Ei kiitos, en ole vaihtamassa autoa enää loppuelämäni aikana, puistelin päätäni.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.