Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


15.10.2023

Kielletty ajosuunta

    Ylikonstaapeli Jöö pitää jöötä – kuva www.rutinoff.net / Microsoft Bing image creator

Sakotustapahtuma moottoritien varrella oli saatu kunnialla loppuun ja ylikonstaapeli Jöö kertoi vatsansa ilmoittavan tulevasta ruokatauosta. Se sopi minulle mainiosti, sillä mikäs sen mukavampaa töissä, kun työpaikkaruokailu.

- Minne mennään syömään? utelin.
- Tammiston Mäkkärille, Jöö ilmoitti.
- Eikö lähempänäkin olisi?
- Pidän sen miljööstä. joten turpa kiinni ja lue tuo, Jöö ojensi käteeni vihkosen.

Vilkaisin vihkosen otsikkoa, joka oli ”Kuinka olen kohtelias poliisille”.

- Jäi lukulasit kotiin, totesin ja heitin informaatiopläjäyksen takapenkille.
- Vai niin. Saat sen iltalukemiseksi ja huomenna on kuulustelu aiheesta, Jöö murahti.

Matkamme eteni Lahden moottoritieltä Kehä kolmosen kautta Tuusulanväylälle ja lopulta Tammiston Mäkkärin pihaan, jossa Jöö peruutteli Mersunsa kylmän viileästi sähköautojen latauspaikalle.

- Tämä ei ole sähköauto, huomautin parkkipaikan valinnasta.
- Huolehdin kansallisesta turvallisuudesta ja museoarvojen säilymisestä, Jöö ilmoitti.
- Miten ne liittyvät sähköautojen lataukseen? Taidat olla sekaisin kuin kukkuukello.
- Nyt suu soukemmalle tuleva elinkautisvanki, Jöö ärähti.

Jöö nousi puhisten autosta ja meni penkomaan takakonttia. Hetken päästä pollaripallero alkoi vetää sähköautojen latureiden ympärille Poliisin eristämä alue -nauhaa. Samalla hetkellä parkkipaikalle kurvasi ViksuTaxi-firman tarrat kyljessä oleva sähkötaksi, joka alkoi peruuttaa yhdelle laturille. Nousin Mersusta, sillä halusin olla aitiopaikalla katsomassa, miten tilanne edistyy.

- Seis, seis, poliisi on eristänyt alueen, Jöö alkoi mekkaloida.

Taksikuski ei moista noteerannut, vaan pakitti autonsa laturille. Autosta nousi ulos noin metri kuusikymmentä pitkä tummahipiäinen kaveri, joka väläytti Jöölle hymyn ja sanoi:

- Minä ei ymmärrä, minä ladata auto.
- Po-lii-si on e-ris-tä-nyt a-lu-een. Ym-mär-sit-kö? Jöö tavutti.
- Ei minä ymmärrä, minä vain ladata.
- Voin kirjoittaa sakot niskuroinnista ja poliisin käskyn noudattamatta jättämisestä, Jöö pillastui.
- Ei ymmärrä, minä vain ladata, taksikuski toisti hymyillen.

Jöö yritti, vaikka miten selittää, ettei laturille voi nyt tulla lataamaan, sillä hän on eristänyt alueen vaarallisena ja kansallista turvallisuutta uhkaavana. Taksikuski toisti joka kerta saman mantran, ettei ymmärrä ja on vain lataamassa autoaan.

- Mitä meinaat tehdä seuraavaksi? Hakkaatko taksikuskin kukertavan kirjavaksi pampulla ja kirjoitat raporttiin, että se kävi kimppuusi? utelin Jööltä.
- Pieksen sinut, niin näkee mikä seuraus on tottelemattomuudelta, Jöö murahti.
- Ei työharjoittelijaa saa pahoinpidellä, huomautin.

Jöö käveli hetken ympyrää pihalla ja puhisi itsekseen jotain sellaista, mistä en saanut selvää. Lopulta hän suuntasi Mersun takakontille ja otti sieltä nipun tarroja. Ne kädessään hän asteli taksikuskin luo. Jöö työnsi yhden tarran taksikuskin nenään kiinni ja sanoi:

- Ellei se auto liikahda minuutissa pois laturilta, niin liimaan jokaiseen ikkunaan tällaisen tarran. Taksikuski katsoi tarraa silmät pyöreinä hetken ja alkoi nyökytellä päätään.

- Nyt minä ymmärrä. Minä ei ladata auto.

Tämän sanottuaan, mies istahti autoonsa ja lähti jatkamaan matkaansa. Taksin hävittyä näkyvistä, kävelin Jöön viereen ja kysyin:

- Millä oikein uhkasit sitä?
- Voimakeinot eivät ole aina ratkaisu ongelmiin, vaan joskus joutuu käyttämään vieläkin järeämpiä keinoja.
- No näytä nyt sitä tarraa, penäsin.

Jöö käänsi päällimmäisen tarran oikein päin ja pääsin lukemaan tekstin.

- I love perssuomalaiset, tavasin tarran tekstiä ja yritin ottaa sen käteeni.
- Tsot, tsot, vain viranomaiskäyttöön, Jöö siirsi tarran kauemmaksi minusta.
- Olenhan minä melkein, kun olen työharjoittelussa.
- Et ole käynyt Kovien Keinojen Tarrojen Käyttökurssia KKTK. Työharjoittelijana vain katsot ja opit. Tämä oli oppitunti järeiden poliisikeinojen käytöstä kenttätyössä.
- Nyt meni varmaan yöunet. Sitä paitsi tuossa tarrassa on kirjoitusvirhe, totesin happamasti.
- Ei ole sillä emme poliisissa harrasta politikointia. Jokainen tulkitsee tarran perskohtaisesti.

Meidän jutustelumme aikana parkkipaikalla pyörähti kaksi eri firman sähkötaksia, mutta molemmat jättivät tulematta laturille. Jöö kävi laittamassa tarrat takakonttiin ja lähti lyllertämään kohti Mäkkäriä. Sisällä Jöö käveli suoraan vapaaseen pöytään ja istahti siihen.

- Aika halpa lounas, jos ei tilaa mitään. Ei kyllä vatsakaan täyty, sanoin istuessani Jöötä vastapäätä.
- Tilasin ruoat etukäteen kotiinkuljetuksella, Jöö ilmoitti.
- Asut aika vilkkaalla paikalla, totesin ympärilleni vilkuillen.
- Työharjoittelija ei maksa lounaasta mitään, joten nokka tukkoon, ellet halua muistuttaa jääkiekkoilijaa.
- Mitä tuo nyt tarkoitti?
- Elää ilman etuhampaita, Jöö ilmoitti ja nosti pampun pöydälle.
- Oi kiitos herra tästä jalosta mahdollisuudesta ravita itsensä ilman maallista korvausta, lausuin.
- Meni muuten vittuilun puolelle, Jöö murahti alta kulmiensa.

Samassa kaksi nuorta neitosta toi meille hampurilaisateriat. Molempien tarjottimilla oli kaksi tuplahampurilaista, kolmet ranskalaiset ja iso juoma.

- Syön lounaalla kevyesti, Jöö ilmoitti ja alkoi mättää ranskalaisia ääntä kohti.
- Loppuuhan harjoittelupäivä ennen illallisaikaa? kysyin huolestuneena.
- Mmmmm, syön illallisen kotona. Äiti laittaa, Jöö vastasi suu täynnä ruokaa.

Olin saanut syötyä vasta yhden hampurilaisen ja yhdet ranskalaiset, kun Jöö röyhtäisi kuuluvasti ja sanoi:

- Et kelpaa nopeatahtiseen kenttätyöskentelyyn.

Vilkaisin Jöö tarjotinta ja se oli tyhjä. Työnsin omaa tarjotinta ylikonstaapelia kohti ja sanoin:

- Ota tuosta lisää.
- Ohjesäännön mukaan en saa syödä harjoittelijan eväitä, Jöö ilmoitti.
- No ei sitten.
- Mutta jos kumarrut sitomaan kengännauhojasi, niin ruoka voi sillä välin kadota.
- Minulla on buutsit.
- Kumarrut nyt perkele sitomaan ne kengännauhat! Jöö karjaisi.

En halunnut tutustua Jöön legendaariseen nuoriso-ohjaajaan, eli klassiseen kumipamppuun, joten siirsin tuolia etemmäksi pöydästä ja kumarruin muka sitomaan buutsieni olemattomia nauhoja. Näyteltyäni kyseisen episodin nousin istumaan normaalisti ja totesin minun tarjottimeni olevan tyhjä ruoasta. Virkamiehen ruokahalu oli näemmä pohjaton.

- Oliko ne kengännauhat umpisolmussa, kun kesti siellä pöydän alla? Jöö kysyi.
- Järki tässä työharjoittelussa menee umpisolmuun, murahdin takaisin.
- Mennään, rikolliset eivät nuku, Jöö sanoi ja pomppasi ylös tuoliltaan.

Mersun luo päästyämme, totesin Jöön laittaman nauhan rauhoittaneen täysin latauspaikat. Muut taksikuskit olivat joko ymmärtäneet lukemansa tai sitten sanoma oli levinnyt muuta kautta. Jöö poistaessa nauhaa, tiedustelin häneltä:

- Mikä tässä eristämisessä oli perimmäinen syy?
- Korvaamattoman arvokas suojelukohde saattaa tuhoutua, mikäli sähköauto syttyy ladatessa palamaan. Akkupalo on julma ja sen tuhovaikutus hirvittävä.

Katselin ympärilleni ihmeissäni, sillä mielestäni tässä ihan vieressä ei ollut mitään vanhaa suojelukohdetta. Vanha kirkko oli pienen matkan päässä, mutta se ei täällä palavasta sähköautosta syttyisi.

- Eipä osu silmiin mitään suojelukohdetta, kerroin havainnoistani.
- Mercedes-Benz korimallia W123 on tätä nykyä sanoin kuvaamattoman arvokas, Jöö osoitteli polleana autoaan.
- Niin, onhan se taivaan tuuliin lentävälle ruosteella aika vaikea laskea kilohintaa, totesin autoa katsellen.

Jöön naama alkoi punoittaa uhkaavasti, joten otin varmuuden vuoksi pari taka-askelta. Ylikonstaapeli pallero oli juuri sanomaisillaan jotain, kun Mersun eteen pysähtyi auto ja sen kuljettaja, arviolta kuusikymppinen mieshenkilö, kurottautui apparin ikkunan kautta kysymään:

- Miten minä pääsen Haltialan tilalle?
- Olenko minä joku vitun Google? Jöö karjaisi takaisin.
- Tietä vain olisin kysynyt, kuski puolustautui.
- Sinä siinä, Jöö osoitti minua.
- Mitä minä?
- Neuvo suorin tie Haltialan tilalle ja osoita pätevyytesi.
- Ok.

Astelin neuvoa kysyvän auton vierelle, kumarruin avoimen ikkunan luo ja kysyin kuljettajalta:

- Onko sinulla kynää ja paperia?
- On toki, kun ei ole sellaista älypuhelinta.
- Piirrän ensin kartan ja selitän sitten.

Piirtelin ulkomuistista reitin Haltialan tilalle. Ojensin lopulta kartan kuljettajalle ja aloin selittää:

- Tästä olisi myös suora reitti, mutta jos vain sopii, niin aja kiertotien kautta. Reitti on simppeli, et voi eksyä.
- Jaa, tuota miksi, jos saan kysyä?
- Olen palkattomassa työharjoittelussa ja tuo hermoheikko pollari piinaa minua koko päivän. Yritän tällä varmistaa, ettei tästä työharjoittelusta tulisi kovin pitkäkestoista. En kaipaa elämääni noin huonoa roolimallia.
- Tämä selvä. Kiitos kartasta ja päivänjatkoja.
- Kiitos samoin.

Reitin kyselijä käänsi autonsa parkkipaikalla ja lähti liittymästä juuri päinvastaiseen suuntaan kuin mitä Jöö oletti. Pollaripallero katsoi auton perään ihmeissään ja kääntyi sen jälkeen minua kohti.

- Miten vitussa voit neuvoa sen juuri päinvastaiseen suuntaan? Oletko ihan pihalla?
- Valitettavasti olen, myönsin ja yritin pitää pokkani.
- Ei saatana, ei edes aikoinaan poliisikoulun tyhmin yltänyt tuollaiseen suoritukseen, Jöö manasi.
- Puhutko itsestäsi?
- Autoon siitä kelvoton. Kaikkia se leipä elättää, Jöö manaili.

Jöön lähtiessä ajamaan, utelin, minne olemme menossa. En saanut vastausta määränpäästä. Sen sijaan Jöö sanoi:

- Suoritamme matkalla liikenteen valvontaa. Sinä seuraat sinne oikealle ja minä vasemmalle.
- Toki, mutta tästä näkyy vain metsää, peltoa ja tien piennarta.
- Lasket rusakoita. Onko tuttu eläin?
- Joo, on. Laskenko pelkät sarvipäät vai myös sarvensa tiputtaneet?
- Vittu, Jöö sihahti hampaidensa välistä.

Minusta alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että tämä meikäläisen työharjoittelu oli alkanut ahdistaa enemmän Jöötä kuin minua itseäni. Matka tuntui kestävän, joten Turun väylällä kysyin kuljettajaltani:

- Minne kauas olemme menossa?
- Espooseen. Eihän tuollaisen tolvanan kanssa voi kotikulmilla näyttäytyä.
- Kerrankin olemme samaa mieltä, vastasin päätäni nyökytellen.

Matkamme päätepiste oli Espoon keskustassa Entressen parkkihalli. Jöö kiersi autolla koko parkkihallin ja ajoi sen parkkiin lähelle ulosajon ovea.

- Mitä me täällä tehdään? kysyin.
- Olen saanut huolestuneelta kansalaiselta kirjeen, jossa kerrottiin täällä ajettavan väärään suuntaan. Sellainen toiminta on kitkettävä pois heti alkuunsa.

Nousimme Mersusta ja aloimme seurata parkkihallin autoliikennettä. Mielestäni jokainen auto ajoi sisään oikeasta ovesta ja ajoi myös parkkihallissa ajosuunnan mukaisesti.

- Ihan turhaa touhua, totesin vartin seisoskelun jälkeen.
- Hys, vielä minä jonkun narautan, Jöö sihahti ja lähti lyllertämään peremmälle parkkihalliin.

Lähdin perään, mutta jätin pienen hajuraon. Jöö huomasi lopulta noin kolmikymppisen mieshenkilön, joka pakkasi ostoksia sinisen farmariauton takakonttiin. Jöö nosti sormen pystyyn ja sanoi:

- Ensimmäinen rikollinen.
- Eihän se ole tehnyt muuta kuin pakannut ostoksensa autoon, totesin.
- Katso ja opi, tai no, katso nyt ainakin.

Siirryin hieman sivummalle ajoväylältä katsomaan, mutta sen oppimisen päätin jättää tyystin pois. Ostoksensa pakannut mies istahti ratin taakse, käynnisti auton ja peruutti sen hetken päästä pois ruudusta. Jöö nosti kätensä pystyyn ja ryntäsi auton eteen huutaen:

- Seis, poliisi, seis!

Sinisen auton kuljettaja säikähti niin kovasti, että polkaisi vahingossa pakki päällä lisää kaasua, jolloin auto loittoni Jööstä parikymmentä metriä. Lopulta auto pysähtyi. Jöö hölkkäsi auton luo ja karjui:

- Seis, poliisi, seis, heittäkää avaimet ulos autosta ja nostakaa kädet ylös.

Auton moottori sammui ja avaimet kolahtivat parkkihallin lattialle. Kuljettaja nosti myös kätensä ylös, sen mitä auton katto antoi myötä.

- Kielletyn ajosuuntamerkin noudattamatta jättäminen, poliisin käskyn noudattamatta jättäminen ja liikennepako, Jöö luetteli kuljettajalle rikelistaa.

- Minä vain peruutin pois ruudusta ja säikähdin. Meni kaasu ja jarru sekaisin, kuljettaja puolustautui.
- Minä otan avaimet ja me menemme Mersuun kirjoittamaan maksumuistutuksen, Jöö sanoi.

Jöö ohjasi kuljettajan autonsa takapenkille ja me istuimme etupenkeille. Mies sai eteensä kirjoitusalustan ja lomakkeen.
- Lomakkeen kaikki kohdat täytetään ja lopuksi päivämäärä ja allekirjoitus, kiitos, Jöö ohjeisti.

Mies täytteli lomaketta hetken ja kysyi:

- Onko tämä kävelyjuttu joku vitsi? Olenko minä piilokamerassa?
- Tässä autossa ei vitsit lentele, eikä varsinkaan poliisivitsit. Elämäsi luopio on nyt totisinta totta, eli tämä ei ole mitään kanadalaista hahaha-piilokameraa.

Mies sai lopulta täytettyä lomakkeen ja palautti sen ylikonstaapelille. Jöö otti taas älypuhelimensa esille ja alkoi näprätä sitä. Takapenkkiläinen ei nähnyt mitä ylikonstaapeli teki, mutta minä huomasin hänen täyttelevän veikkauksen sovelluksella lottorivejä. Saatuaan loton tehtyä, Jöö ilmoitti:

- Sakkosumma on 10 % bruttotuloista. Maksetaanko käteisellä vai kortilla?
- Häh, miten niin prosentteja? Eikö tästä tule joku rikemaksu?
- Rikemaksu on 10 % bruttotuloista. Maksetaanko käteisellä vai kortilla? Jöö kysyi.
- Kortilla, mies vastasi ja ojensi Jöölle korttinsa.

Jöö luki kortin lukulaitteellaan ja palautti kortin miehelle.

- Ottaisin mielelläni kuitin, asiakkaamme penäsi.
- Sopii. Jöö kirjoitti jälleen ruutupaperivihkon kulmaan sakkosumman ja ojensi sen takapenkkiläiselle.
- Onkohan tämä nyt ihan virallinen? kuului takapenkiltä ihmettelevä kommentti.
- Sopii viedä oikeuteen ja kiistää, mikäli koet tulleesi kohdelluksi väärin viranomaisen toimesta, Jöö ilmoitti ja nousi autosta.

Jöö kävi avaamassa takaoven ja käski miehen laputtaa tiehensä, ennen kuin hän käy laputtamassa miehen väärin pysäköidyn auton. Auto kun oli yhä keskellä parkkihallin ajoväylää. Se sai mieheen vauhtia ja hetken päästä sininen farmariauto poistui parkkihallista.

- Päivä täys vai? kysyin.
- Ei vielä, näen uuden uhrin, Jöö osoitteli peremmälle parkkihalliin.

Tällä kertaa autoon ostoksia pakkaamassa oli pyylevä vanhempi naishenkilö. Jöö odotteli, että nainen saa pakattua ostokset autoon ja peruutti sen pois ruudusta.

- Seis, poliisi, seis, Jöö karjui lyllertäessään autoa kohti. Punaisen auton rouvashenkilö avasi sivuikkunan ja huusi siitä:

- Pois tieltä sekopää, makaronilaatikko on uunissa.
- Sammuta auto ja heitä avaimet ulos autosta. Poliisi käskee.
- Nyt suu soukemmalle nuori mies. Minulla on makaronilaatikko uunissa. Pois tieltä tai tulee rumaa jälkeä, rouvashenkilö jatkoi.
- Auto sammuksiin, avaimet ulos ja kädet ylös, Jöö komensi.
- Nyt tainnut tulla katsottua liikaa jänniä amerikkalaisia poliisisarjoja, rouva vastasi.
- Olen virantoimituksessa, eikö sana kuulu? Jöö korotti vielä ääntään.
- Ja minä olen tekemässä makaronilaatikkoa. Ellei se pöljän pollarin roppa kohta siirry siitä edestä, niin tulen ja survaisen sen herran vyöllä riippuvan pampun niin syvälle, että se tuntuu sekä kielessä että peräaukossa, rouva tulistui.

Jöö lamaantui ihan täysin ja rouva käytti tilannetta hyödyksi. Punainen auto lähti liikkeelle renkaat vinkaisten ja ohitti Jöön niin läheltä, että sivupeili hipaisi ylikonstaapelin hihaa.

- Lähdetäänkö perään pillit soiden? kysyin.
- Eiköhän tämä ollut tässä, Jöö ilmoitti.
- Rikollinen karkasi.
- Sillä oli makaronilaatikko uunissa, Jöö vastasi.
- Joo, mutta se karkasi.
- Pitää mennä kotiin, autoon siitä.

Lähdimme ajamaan kohti Vantaata. Jöö oli oudon hiljainen. Tovin ajettuamme aloin ihmetellä kummallista löyhkää autossa. Nyrpistelin hetken nenääni ja kysyin lopulta:
- Pieraisitko?
- Turpa kiinni ja laske niitä rusakoita, Jöö kivahti.

En saanut enää loppumatkasta Jööstä juttukumppania. Paskan haju sen sijaan vain voimistui matkan edetessä. Loppumatkasta minun oli pakko avata jo sivuikkuna. Jöö jätti minut talomme eteen ja sanoi:

- Tämä työharjoittelu oli sitten tässä. Laitan raportin, että se on suoritettu. Toivottavasti emme tapaa enää koskaan.
- Kiitos samoin, tunne on molemmin puoleinen, vastasin ja heilautin kättä hyvästiksi.

Kotiin päästyäni menin keittiöön ja kaadoin itselleni tuhdin ryypyn ranskalaista rypäletislettä. Se jos joku rauhoitti hermoja näin rankan harjoittelupäivän jälkeen. Onneksi piinaa kesti vain yhden päivän.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.