Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


5.9.2023

Työharjoittelu

                  Virkavalta – kuva www.rutinoff.net / Microsoft Bing image creator

Vaikka kesä oli mitä oli, eli välillä satoi vettä ja oli viileää, niin oloni oli kuitenkin kepeä. Ei painanut työhuolet eivätkä paljon muutkaan. Mitä nyt aamuisin töihin lähtevät naapurit kolistelivat välillä siihen malliin, että uneni keskeytyivät. Närä oli myös saanut Yariksensa takaisin uuden 12 voltin akun kera, joten rauha myös sillä rintamalla. Jotain Toyota-jäärä oli mutissut lisääntyneestä Skoda-roskapostista, mutta pisti sen ihan itse laina-autonsa antaneen vuokraamon piikkiin.

Nauttiessani aamukahveja, puhelimeeni kilahti viesti, jossa luki: ”Rikollinen”. Lähettäjän numeron / nimen paikalla oli munakoison kuva. En tuntenut ketään munakoisoa, joten viesti vaikutti enemmän kuin oudolta. Kyseessä saattoi olla viherpiipertäjien kampanja, jolla ruoskitaan lihansyöjiä. Olin myös lukenut jostain lehdestä, että nykyteinien kielessä munakoisoemoji tarkoittaa seksuaalista kanssakäymistä ja sen vihjailemista. Sana rikollinen ei sen yhteydessä ollut oikein järkeen käypä. En kerennyt asiaa  enempää pohtia, kun munakoiso lähestyi viestillä, jossa luki: ”Aikasi on tullut”. Minua alkoi tympiä moinen epämääräisten viestien lähettely, joten etsin netistä piirroskuvan takapuolesta ja lähetin sen munakoisolle.

Hyvä, että sain tekstarin lähettämisen jälkeen kahvikupin käteeni, kun ovikello soi. Niinpä tietysti, Närä tai Jarno haistoi kahvin ja oli tulossa osingolle, mutisin ovelle kävellessäni. Kuka muu se voisi olla, kun minulla ei yleensä muita vieraita käynyt. Kurkkasin ovisilmästä, mutta siitä ei näkynyt mitään. Varmaan Jarno taas lystikkäällä tuulella, ajattelin ovea avatessani.

- Sinä, tokaisin hämmästyneenä nähdessäni kuka rapussa pönötti.
- Mikä tämä on? ylikonstaapeli Jöö työnsi puhelimensa minua kohti.
- Se on persikkaperse.

Kuva oli äsken lähettämäni piirroskuva, jossa persikka on tyylitelty näyttämään takapuolelta.

- Halvennat viranomaista, Jöö meuhkasi.
- Höh, lähetin sen munakoisolle.
- Mille? Jöö hämmästyi.
- Mu-na-koi-sol-le. Ta-ju-sit-ko? yritin esittää asian mahdollisimman viranomaisymmärrettävästi.
- Mille munakoisolle? poliisipallero intti yhä.

Otin oman puhelimen käteeni ja näytin Jöölle, että olin viestitellyt munakoison kanssa.

- Sen piti olla pamppu, Jöö mutisi.
- Niin minkä?
- Sen emojin.
- Ei ollut ei. Viesti väärälle henkilölle, niin olisit kohta saanut itse pamppua persikkaasi, ilmoitin.
- Mitä saanut? Jöö katseli minua kuin vähäjärkistä.

Kesti tovi saada pollaripallero uskomaan, että munakoiso ei ole enää munakoiso, vaan jotain ihan muuta nykynuorison viestittelyssä. Lopulta palautteeni meni jakeluun ja Jöö aikoi seuraavan kerran laittaa lukulasit päähänsä, kun muokkasi lähettäjää. Hänen puhelimessaan oli sovellus, jolla lähettäjän tiedot saattoi salata kokonaan tai muuttaa.

- Mitä muuten teet täällä ilmaa pilaamassa? vaihdoin aihetta.
- Saamiemme tietojemme mukaan teillä Rutinoffin kuski on pakollinen työharjoittelu suorittamatta.
- Häh? nyt oli minun vuoroni olla hoo Moilasena.
- Se on kovennettua tai työharjoitteluun mars.
- Ikinä en ole töitä tehnyt, joten miksi sitä olisi pitänyt harjoitella? Sitä paitsi olen ollut kerran työharjoittelussa.
- Siitä on jo kymmenen vuotta, eli harjoittelu on vanhentunut. Harjoittelu on kansalaisvelvollisuus ja siitä ei noin vain laisteta.
- Pyh, totesin ja yritin vetää oven kiinni.

Jotenkin pollaripallero onnistui työntämään turvajalkineensa oven väliin, enkä saanut sitä kiinni. Tyypistä oli tulossa todellinen riesa.

- Ikinä en ole töitä tehnyt, enkä tee, ilmoitin.
- Lue tuosta, Jöö tälläsi eteeni paperin.

Paperiin oli merkitty minun täydelliset tietoni ja määräys suorittaa ylikonstaapeli Jöön määrittelemä työharjoittelu. Lisäksi työharjoittelu oli laitettava täytäntöön välittömästi rangaistuksen uhalla. Allekirjoitus oli V.I.Jöön, eli Vielä Isomman Jöön.

- Vitun virkamiehet, eikö teillä ole muuta tekemistä? manailin ääneen.
- Yhteiskuntamme on rappiolla ja jokaisen tulee kantaa oma vastuunsa sen hyvinvoinnista, Jöö paasasi.
- Minä voin ihan hyvin täällä kotona ilman töitä. Ikinä en ole mitään korvauksia hakenut, enkä hae.
- Ongelma on myös siinä, että meillä on järjestelmä, jota eivät kaikki käytä. Käyttämällä sitä työllistäisit järjestelmää pyörittäviä virkamiehiä. Hyi, paha, paha, Jöö heristeli minulle sormeaan.
- Mitä siitä harjoittelusta maksetaan?
- Ruoka, työvaatteet ja hyvä mieli. Ellei kelpaa, niin Haltin huippu on kaksi metriä väärässä paikassa, eli vaihtoehtoisia lapiohommia kyllä piisaa.
- Miten niin väärässä paikassa? hämmästelin mokomaa väitettä.
- Se on, kun minä sanon, piste.

Jöö käveli perässäni asuntoon ja sanojensa mukaan vahti, etten livahda karkuun parvekkeen kautta. Vetkuttelin tahallani aamutoimissa niin, että Jöön naaman väri alkoi olla ylikypsän tomaatin luokkaa. Lopulta ilmoitin olevani valmis ja poistuimme asunnostani. Kävelimme Jöön autolle, joka oli yhä se sama sininen 123-koppainen 200 diesel Mersu. Auto oli varmaan jo muutaman miljoonan mennyt, mutta kulki yhä. Istahdin happamana autoon apparin paikalle ja totesin:

- Luulin kyseessä olevan työharjoittelu, eikä kidutus.
- Häh, mikä? Jöö älähti.
- Kauhea kärsimysnäytelmä istua tällaisessa vanhassa nokivasarassa. Mahtaako lähteä edes käyntiin, kun aurinko meni äsken pilveen?
- Sen hallussapidosta napsahtaa sakkoja? Onko omaan käyttöön vai myyntiin? Jöö heräsi. - Aurinko meni pilveen, idiootti, tuhahdin.
- Haa, virkavallan halveeraamisesta saa päiväsakkoja, kuskini murahti ja starttasi menopelinsä.
- Minne olemme menossa? utelin.
- Jotain unohtui, Jöö sanoi ja pomppasi autosta ulos yllättävän ketterästi, kun huomioi miehen pyöreän olemuksen.

Jöö avasi takaluukun ja puuhasteli tovin auton takana. Minulle tuli sellainen fiilis, että hän kiinnitti auton takaosaan jotain. Palleron istahdettua takaisin kuljettajan paikalle, tiedustelin häneltä:

- Asensitko Mersuun apupyörät?
- Sarkastinen epähuumorimainen asenteesi ei pure minuun, sillä olen suorittanut viranhaltijoiden Hymy Pyllyyn -kurssin.

En saanut vastausta siihen mitä Jöö oli autonsa takana puuhastellut. Saisin sen kuulemma selville ihan tuota pikaa. Lähdimme matkaan ja pari kilometriä ajettuamme Mersun keula kääntyi moottoritien rampille. Rampilla kiihdyttäessä Jöö komensi minua ottamaan jalkatilassa olevan tupakansytyttimen liittimen käteeni ja työntämään se käskystä apparin jalkatilassa olevaan pistokkeeseen.

- Millainen se käsky on? Onko se sellainen enemmän pyytelevä vai kenties perseensä pohjasta tuleva rääkäisy? utelin.
- Miten niin? Käsky on käsky.
- Entä jos säikähdän ja pudotan tämän johdon. Meidän olisi pitänyt harjoitella tätä etukäteen, vänkäsin tahallani.
- TURPA KIINNI TOLLO!

No niinhän siinä kävi, että pudotin johdon lattialle, kun en ollut varautunut siihen volyymiin mitä mokomasta turvonneesta pallerosta lähti. Noukin johdon liittimineen uudelleen käteeni ja totesin:

- Taitaa olla vihanhallinta kurssi vielä käymättä.
- Olin silloin koronassa, Jöö murahti ja polki Mersua kuin heikkopäinen.

Mersu kiihtyi aika lailla tasan 80 km/h nopeuteen ja jäimme jurnuttamaan sitä. Ei mennyt kuin hetki, kun valkoinen Skoda Octavia pyyhälsi ohitsemme ja Jöö karjaisi:

- Kytke pistoke! Tein kuten käskettiin ja samalla Mersun hälytyslaitteet alkoivat toimia sinivilkun kera. Vilkkuja oli huomioni mukaan ainakin kaksi, toinen takaikkunalla ja toinen magneettikiinnityksellä katolla. Keulassakin saattoi olla, mutta sitä en nähnyt. Jöö polki Mersusta kaiken irti ja pari kolme kilometriä ajettuamme pääsimme Skodan rinnalle. Skoda-kuski vilkuili meitä sen näköisenä, kun olisi nähnyt joulupukin juhannusjuhlilla. Lopulta mies hiljensi ja pysäytti autonsa moottoritien pientareelle. Jöö himmaili ja pysähtyi Skodan taakse.

- Minkä takia tuo pysäytettiin? tiedustelin.
- Törkeä ylinopeus.
- Varmaan tuntui siltä, kun itse ajoimme kahdeksaakymppiä, kerroin havaintoni.
- Kyseinen konna ajoi 80 km/h rajoitusalueella 120 km/h nopeutta. Menee päiväsakoille heittämällä.

Nyt oli minun vuoroni olla hämmentynyt, sillä en ollut huomannut missään alentunutta nopeusrajoitusta. No, ehkä olin vain ollut keskittynyt tehtävääni, enkä ollut huomioinut sitä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun nopeusrajoitusmerkki jäi itseltäni huomaamatta. Yleensä sillä ei ollut niin väliä, koska ajelin Rutinoffilla  hyvin rauhallisesti. Minun valmiissa maailmassani ei ollut kiire juuri koskaan.

- Mitä seuraavaksi tapahtuu? Saanko jonkun aseen, jos tuo kuljettaja osoittautuu aggressiiviseksi? kysyin.
- Seuraat sivusta ja opit miten virkamies työskentelee, Jöö vastasi.

Ensimmäinen ajatukseni oli vastata, että entä jos en halua, mutta päätin pitää turpani kiinni ja nousin Jöön jälkeen autosta. Jöö asteli Skodan kuljettajanpuoleisen oven viereen ja näytti kuskille, että avaa ikkunan. Jäin itse seisomaan Skodan taakse.

- Onko jotain hätänä? kuljettaja kysyi.
- Törkeä ylinopeus. Ohititte 80 km/h nopeusrajoitusmerkin 120 km/h nopeudella. Ajokortti ja auton avaimet kiitos, Jöö ojensi kättä kuskia kohti.
- Avaimet? kuski älähti.
- Avaimet, Jöö toisti.
- Miksi?
- Liikennepaon ehkäisemiseksi ja maksamattomien sakkojen takia auto otetaan hetkeksi takavarikkoon.
- Minä en ole ajanut ylinopeutta, kuljettaja intti.
- Myönnättekö ohittaneeni virka-autoni? Jöö kysyi.
- Myönnän, mutta ajoin tasan tienopeutta. Minulla on puhelimessa GPS-nopeusnäyttö.
- Ne eivät huomioi vaihtuvia nopeusrajoituksia. Liikenteessä pitää havainnoida ympäristöä, sillä nopeusrajoitukset voivat muuttua, Jöö jatkoi yllättävän ystävällisellä äänensävyllä.

Kuljettaja kiisti yhä ajaneensa ylinopeutta, jolloin Jöö käskytti miehen nousemaan ulos autosta. Näky sen jälkeen oli hieman koominen, sillä kuski oli varmaan lähemmäs kaksimetrinen ja näytti siltä, kun jöö olisi puhunut miehen vatsalle.

- Olkaa hyvä ja seuratkaa, Jöö sanoi Skodan kuskille.

Pollaripallero lyllersi Mersunsa taakse ja viittoili sen takaluukkua. Seurasin itse perässä ja jutun juoni aukeni myös minulle.

- Häh, minä luulin tuota jonkun amiksen vitsiksi, Skoda-mies parahti.
- Se on virallinen nopeusrajoitusmerkki 80 km/h rajoitusalueen alkamiseksi. Se on voimassa seuraavaan nopeusrajoitusta osoittavaan merkkiin.

Skoda-mies alkoi vängätä, ettei nopeusrajoitusmerkki voi olla tuolla tavalla liikkuva. Jöö naputti sormella merkkiä ja totesi, että esimerkiksi isoilla asfalttityömailla voi olla liikkuvia koneita, joissa on takaosassa 30 km/h nopeusrajoitusmerkki. Jöö lisäsi vielä, että tuollainen kommentti viittaa kovaksi keitettyyn taparikolliseen ja sitä kautta rangaistus tulisi olemaan kovempi.

- Eihän tämä nyt vittu voi olla totta? mies kirosi.
- Eiköhän mennä tuonne Mersun takapenkille tekemään paperihommat, Jöö ilmoitti ja avasi autonsa takaoven.

Istuimme kaikki kolme autoon ja Jöö kaiveli salkustaan kirjoitusalustan ja paperin. Hän ojensi sen takapenkille ja sanoi:

- Lomakkeen kaikki kohdat täytetään ja lopuksi päivämäärä ja allekirjoitus, kiitos.
- Vittu, kuului vaimeasti takapenkiltä.
- Ei kuulu tämän poliisiauton varusteisiin, Jöö murahti.
- Mikä? takapenkkiläinen hämmästeli.
- No se mainitsemasi vittu.

Kommentti sai takapenkin hiljenemään hetkeksi. Mies alkoi täyttää lomaketta ja Jöö hyräili jotain mistä en saanut mitään selvää. Minä puolestani mietiskelin sitä, että mitä vittua oikein tein tässä komediassa. Kovin jäi harjoittelut vähiin, jos ainoa tehtäväni oli työntää pistoke liittimeen käskystä. Ei sillä, kyllähän tämä ojankaivuun voitti tai sen Jöön mainitseman tunturin siirtämisen lapiopelillä.

- Tuota, mitä tähän viimeiseen kysymykseen vastataan? takapenkkiläinen hämmästeli ja työnsi lomaketta Jöön suuntaan.

- Vastaat niin kuin se omalla kohdalla on, Jöö vastasi.
- Siis kiellän kaiken ja kävelen, maksan osan sakoista nyt ja kävelen tai maksan sakot käteisellä ja jatkan ajamista, Skoda-mies tavasi eri vaihtoehtoja.
- Molemmat käy, sekä käteinen että kortti, Jöö murahti.
- Paljonko?
- Se selviää kohta, Jöö ilmoitti ja otti vastaan täytetyn lomakkeen.

Jöö tutkaili lomaketta kulmiaan kurtistellen hetken ja otti sen jälkeen puhelimeen käteensä. Luulin hänen avaavan siitä jonkun sakkolaskurisovelluksen, mutta mitä vielä. Sen sijaan pollaripallero avasi iltapäivälehden sovelluksen ja alkoi lukea siitä uusimpia uutisia. Pari uutista luettuaan hän laittoi puhelimen pois ja ilmoitti takapenkkiläiselle:

- Sakkosumma on 10 % bruttotuloista. Maksetaanko käteisellä vai kortilla?
- Prosenttia? Eikö tästä tulekaan päiväsakkoja? Skoda-mies hämmästeli.
- Olemme yksinkertaistaneet sakotuskäytäntöä. Prosenttijuomiin tottuneisiin suomalaisiin uppoaa sakotkin ymmärrettävämmin prosentteina.
- 800 euron sakko, perkele! asiakkaamme manaili.
- Kortti vai käteinen?
- No kortti, eihän kukaan enää pidä käteistä mukana, mies sanoi ja ojensi kortin Jöölle.

Jööllä oli salkussaan korttipääte, jolla hän luki miehen kortin ja ojensi sen takaisin takapenkille.

- Eikö se vaatinut PIN-koodia, Skoda-kuski hämmästeli.
- Tämä on viranomaisversio. Jos alkaisimme kyselemään asiakkailta PIN-koodeja, niin suurimmalla osalla puhkeaisi samalla hetkellä dementia ja kaikki koodit olisi unohtuneet.
- Saako tästä kuitin?
- Saa, jöö sanoi ja raapusti ruutupaperin kulmaan 800 €, repäisi sen ja ojensi takapenkille. - Onkohan tämä virallinen? takapenkkiläinen kysyi varovasti repäistyä paperinkulmaa katsellen.
- On, Jöö vastasi ja nousi autosta.

Seuraavaksi ylikonstaapeli avasi Mersun takaoven, antoi Skodan avaimet takaisin kuskille ja toivotti rikkeetöntä loppupäivää. Mies käveli autolleen ja lähti jatkamaan matkaansa. Jöö katseli loittonevan Octavian perään ja totesi:

- Tänään on hyvä päivä, tänään on palkkapäivä.
- Siis valtiolla, sanoin.
- Minulla.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.