Etusivulle
Rutinoffin kuskin
tarinat
Tekstipohjaiselle
sivulle
22.1.2023
Olin torkahtanut sohvalle ja heräsin ovikellon
raivokkaaseen renkkaamiseen. Ihan kuin joku olisi yrittänyt
survoutua sisään ovikellon kohdalta. Kesti hetki tajuta, että
mikä maa ja mikä valuutta, kun noin brutaalisti herätellään
kesken makoisien päiväunien. Kävelin ylös päästyäni reippaasti
eteiseen ja avasin oven.
- Muaniako olit räpläämässä, häh? hullu ämmä
ärähti rapussa.
- Nukuin
- Vittu, homojen hommaa sellainen. Aika on rahaa. Lähdetkö
suosiolla vai vienkö väkisin?
- Mennään, mennään.
Olihan se jo sovittu, että matka jatkuu, joten
tempaisin takin päälle ja kengät jalkaan. Istuuduimme Ioniq 5
autoon ja hullu ämmä sovitteli pesäpallomailan minun
jalkatilaani niin, että hän saattoi ottaa sen tarpeen vaatiessa
käyttöönsä. Minä saisin kuulemma tyytyä jatkossakin siihen
aikaisemmin saamaani lasten vinkuvaan vasaraan.
Lähtö oli myös tällä kertaa räväkkä. Nyt
poistuimme parkkipaikalta normaalisti tietä pitkin, toisin kuin
edellisellä kerralla. Ennen kuin kerkesin kysellä
määränpäätämme, niin sain kuulla meidän menevän lentokentälle.
Se sopi minulle hyvin, sillä en ollut käynyt siellä
aikoihinkaan, vaikka se oli vain muutaman kilometrin päässä
linnuntietä. Oli vähän reissaamiset jääneet, kun en jaksanut
alkaa pakkailla matkalaukkua.
- Joko tässä on 120 rajoitus? hullu ämmä kysyi.
- 60 tässä on ollut aina, vastasin.
- Ihme tuhnuilua saatana, suora tie ja metsää molemmin puolin.
Rajoitus näytti olevan aika lailla
viitteellinen kuskilleni, sillä Hyundain mittari näytti
nopeudeksi satasen luokkaa. Olimme aika lähellä Tuusulan
moottoritietä eli Tuusulanväylää, kun hullu ämmä kysyi:
- Ajetaanko maisemareittiä vai suorinta tietä?
- Jos suorin reitti menee motaria pitkin, niin sitä sitten.
- Jihaa, nyt katsotaan miten tämä kimchipurkki liikahtaa, hullu
ämmä hihkaisi.
- Mikä purkki?
- Ootko vittu kasvanut jossain tynnörissä ilman Googlea, mitä
häh?
- No en ole, mutta ihan outo sana minulle se kimpsi.
- Kimchi, korealainen hapatettu kiinankaali. Haisee pahalta,
mutta maistuu hyvältä.
Sain kuulla, että hullu ämmä oli tutustunut
kyseiseen herkkuun ostettuaan sitä vahingossa Liiteristä. Ei ole
kuulemma ollut enää vatsan toiminnan kanssa ongelmia sen löydön
jälkeen. Kuskiani hetken kuunneltuani päätin itse olla
maistamatta kyseistä herkkua. Samassa olimme rampilla ja Hyundai
lähti matalalentoon.
- Vittu, kyllä tässä vanhakin herkistyy
tällaisesta kiihtyvyydestä, kuskini herkisteli seistessään
voimapolkimen päällä.
- Ja kyytiläiset kangistuvat kauhusta, vastasin.
- Se on nopea tili, kun käydään tällä lentokentällä.
- Onko autossa oksennuspusseja?
- Jos poka oksentaa autoon, niin sen jälkeen sitä ei löydä edes
ruumiskoirat, saatana!
- Eli ei ole, varmistin.
- Eikä tule!
Hullun ämmän mesoamista kuunnellessani tuli
mieleeni, että hänen kuskaamassaan autossa pitäisi ulkopuolella
ikkunassa olla hinnaston lisäksi pääkallon kuva ja teksti
”Hengenvaara!”. Se ei olisi ollenkaan liioittelua. Onneksi tämä
auto ei ollut hänen omansa, joten ainakin lentokentän
matkustajat olisivat turvassa hullun ämmän ajaessa keikkaa
Ladallaan.
- Oletko ajatellut vihreätä siirtymää?
kysäisin.
- Ai niin kuin alkoholista luopumista ja ruohon polttelun
aloittamista?
- Ei, vaan Ladan vaihtamista sähköautoon. Saisit enemmän
keikkaa.
- No vittu, kyllähän tällaisella ajaminen herkistää. En ostaisi
Hyundaita, sillä se tuo mieleen kimchipurkin. Se amerikkalainen
liukuvoidetuubin näköinen auto sopisi paremmin menevään
imakooni.
- Jaa, siis Tesla.
- Se juuri. Kysyin Rambelta, että mitä sellainen maksaa. Sanoi,
että rahalla saa.
- Yleensä joo, totesin.
Ei hullu ämmä ollut ihan vielä valmis luopumaan
Ladasta, sillä elimme maailmassa turhan epävarmoja aikoja. Lada
olisi kuulemma sijoitus tulevaisuuteen, mikäli iso hullu naapuri
päättäisi tulla rajan yli ja lamauttaisi Suomen sähköverkot.
Tietyllä tapaa kuskini oli oikeassa. Minua oikein hämmästytti
hänen oikeasti järkevät kommentit, joten sanoin:
- Olet aika hyvin perillä maailman tilanteesta.
- No vittu, videonauhuri hajosi ja piti lopettaa vanhojen
pornovideoiden katselu ja siirtyä juutuuppiin ja tiktakkiin.
- Entä Google.
- Siirryin myös sinne. Vähän köyhä se etusivu.
Samassa olimme jo lentokentällä ja luulin
meidän menevän jonottamaan muiden taksien kanssa, mutta hullu
ämmä ajoi auton suoraan pääsisäänkäynnin luo, missä matkustajan
voi tiputtaa nopeasti kyydistä. Hän pysäytti auton, avasi oman
oven ja sanoi:
- Jos joku kysyy, niin sano, että olet huono
liikkumaan ja autosta nouseminen kestää puoli tuntia.
- Häh? Entä jos ne kysyvät missä kuski on?
- Sano, että tämä on sellainen itse ajava auto, joka ei tykkää
vittuilusta. Kopauta mailalla, mikäli ei mene jakeluun. Lähden
hakemaan pokan.
Jäin istumaan Hyundain apparin paikalle ja olo
oli kuin Toyota-kuskilla ilman lippistä. Sain odotella hullun
ämmän paluuta noin viisitoista minuuttia. Sinä aikana auton
luona kävi muutama pällistelijä, mutta kukaan ei tullut
kysymään, että miksi auto on jätetty parkkiin. Hullu ämmä ei
palannut yksin, vaan hänellä oli mukanaan kiinalaiselta näyttävä
miespuoleinen matkustaja isoine matkalaukkuine. Heivattuaan
matkalaukun takakonttiin, hullu ämmä avasi takaoven ja työnsi
asiakkaan sisälle. Istuuduttuaan kuljettajan paikalle, hän
sanoi:
- Löysin meille pokan.
- Ok. Mihin ajetaan?
- No vittu, eihän sen mongerruksesta saanut mitään selvää, mutta
Helsinkiinhän ne kaikki ovat menossa.
- Sinne sitten, totesin.
Vilkaisin takapenkille ja matkustajamme oli sen
näköinen, ettei hän ollut täysin mukavuusalueellaan. Tilannetta
voisi verrata siihen, että Närä talutettaisiin silmät sidottuna
Nissan-liikkeeseen, jossa vasta selviäisi missä hän on. Kuskini
ei antanut asiakkaan epävarmuuden haitata, vaan lähti rivakasti
liikkeelle. Hetken takapenkillä sinne tänne sinkoiltuaan myös
matkustajamme löysi turvavyön ja köytti itsensä sillä penkkiin.
Matkamme jatkui Kehä kolmosta pitkin Tuusulanväylälle, kun hullu
ämmä karjaisi yllättäen:
- Perkele, Milanon naiset!
- Häh, mitkä?
- No vittu, televisio-ohjelma. Se pitää keretä katsomaan.
Pitääkin palauttaa tämä saman tien.
Kuskini tempaisi Hyundain seuraavasta rampista
pois Tuusulanväylältä ja kääntyi valoista vasemmalle. Matka
päättyi Tammiston Mäkkärin parkkipaikalle, jossa oli parkissa
tuttu Lada. Ainoa outo seikka oli se, että Ladassa istui ihan
uppo-outo mieshenkilö.
- Kuka tuo on? viittoilin Ladaa kohti.
- En kysynyt nimeä. Sanoin vain PAIKKA, kun läksin, kuskini
tokaisi.
- Siis onko tuo tämän auton oikea kuski?
- Varmaan.
Hullu ämmä ajoi Ladan viereen ja kääntyi
takapenkkiä kohti:
- Se olisi normaalisti satanen, mutta
puolimatka maksaa vain 50 euroa.
Takapenkin matkustaja vastasi jotain mistä emme
kumpikaan saaneet selvää. Mies myös vaihtoi kielen joksikin
toiseksi, mutta emme siltikään ymmärtäneet. Lopulta hullu ämmä
otti kiinni pesäpallomailasta ja karjaisi:
- fifty juuro perkele!
Jollain tapaa takapenkki tajusi tässä kohtaa,
että kysymys on rahasta ja hullu ämmä sai eteensä kokonaisen
setelinipun euron seteleitä. Hän otti siitä hymyillen
viisikymppisen ja palautti loput. Takapenkkiläinen sanoi jotain,
johon kuskini vastasi:
- Ei ole kuittipaperia. Pyyhin viimeisellä
perseeni.
Tämän jälkeen hullu ämmä poistui autosta
pesäpallomailan kanssa ja käski minun seurata perässä, mikäli
mielisin päästä hänen kyydillään takaisin kotiin.
- Entä tuo poka? kysyin ulkona.
- Vittu, minä voi kaikkia maailman ongelmia ratkaista, hullu
ämmä totesi.
Ladassa istunut ulkomaalaistaustainen mies
nousi autosta ja katsoi kysyvän näköisenä hullua ämmää. Tämä
tuijotti miestä hetken takaisin ja tokaisi:
- Siellä autossa on sulle poka. Älä yhtään
mutristele naamaasi tai silottelen sen tällä mailalla.
- En minä, ei, mies vastasi.
- Ai niin, en tiedä minne se on menossa. Kysy ensin osoite.
- Minä kysyä.
Tällä välin meidän pokamme oli myös noussut
autosta ja katseli entistä hämmästyneempänä ympärilleen. Ladassa
istunut mies käveli pokan luo ja kysyi tältä englanniksi matkan
määränpäätä. Poka vastasi jollain toisella kielellä ja vaihtoi
sen jälkeen kieltä samoin, kuten oli tehnyt meidän kanssamme. Se
tärppäsi ja kohta Hyundain oikea kuski palasi luoksemme.
- Hän on lähdössä lentokoneella kotiinsa. Lento
lähtee kahden tunnin päästä.
- No mitä vittua se sitten täällä tekee? Ihme mikki hiiri, hullu
ämmä kivahti.
- Kuulemma raahattiin väkisin.
- Oma vika. Mitä seisoskeli sen näköisenä, kun olisi ollut
kyytiä vailla. Sano sille, ettei tarvitse kiitellä
ylimääräisestä saitsiin lenkistä.
- Minä sanoa.
Hyundai lähti kohti lentokenttää
vakiokuljettajan ajamana, ja me jäimme Mäkkärin parkkipaikalle
Ladan vierelle.
- Mennäänkö? kysyin.
- Ei ilman pokaa, hullu ämmä tokaisi ja lähti kävelemään
Mäkkäriä kohti.
- Tuskin täällä kukaan on taksia vailla. Tulevat autoilla
yleensä.
- No perkele, hullu ämmä totesi ja pyörähti ympäri.
Seuraavaksi kaistapäinen kuskini käveli Ladan
takaluukun luo ja kaivoi sieltä käsiinsä perunan. Se kädessään
hän alkoi silmäillä parkkipaikalla olevia autoja. Heitin samalla
avoimeen takaluukkuun aikaisemmin saamani vinkuvan lasten
vasaran.
- Voittaja taisi löytyä, hän totesi ja lähti
liikkeelle.
Hullu ämmä asteli erään suhteellisen uuden
Bemarin takapuolelle ja kyykistyi hetkeksi. Palattuaan takaisin
Ladan luo, hän sanoi:
- Kohta sitä kyytiä suorastaan rukoillaan.
- Mistä sinä olet tuon perunatempun oppinut?
- Rambe kertoi. On käyttänyt sitä itse monta kertaa, kun
hinauskeikkaa on ollut vähän.
- Entä se sinun ohjelmasi? Eikö meillä ollut kiire katsomaan
jotain saippuasarjaa?
Se ei kuulemma alkanut ihan vielä, eli meillä
olisi maksimissaan puoli tuntia aikaa odotella pokaa.
Kyytiläisiä odotellessamme hullu ämmä teippasi Ladan takaikkunan
sisäpuolelle mainoskyltin ”Kyyti -50 %”.
- Mistä hinnasta tuo alennus on? kysyin.
- Riippuu vähän siitä, miten ne roikkuu.
- Häh, mitkä?
- No vittu, pokan pallit. Mitä alempana, niin sitä vanhempi ja
kalliimpi lähtöhinta.
- Entä jos se on nainen?
- Jos meinaat vihjailla, että naisilla roikkuu joku, niin
täräytän saman tien, hullu ämmä esitteli nyrkkiään.
- Juu, en vihjaile, puistelin päätäni.
Meni noin kymmenen minuuttia, kun Bemarin luo
asteli arviolta kolmikymppinen seurue, jossa oli kaksi miestä ja
yksi nainen. He menivät autoon ja siihen syttyi ajovalot. Bemari
nytkähti lupaavan oloisena, mutta meno hyytyi lähes saman tien.
Hetken päästä kuski nousi autosta, avasi konepellin ja katseli
sen alle tovin.
- Entä jos ne soittavat jollekin kaverille,
että tulee hakemaan tai vaihtoehtoisesti hinausauton.
- Rambe ottaa hinaamisesta enemmän mitä minä taksikyydistä,
joten se ei ole ongelma. Ne kaverit, hmm…
Hullu ämmä jäi mietteliään oloisena katselemaan
Bemarin suuntaan. Siellä näytti jokaisella olevan jo puhelin
korvalla, joten kyytiä oltiin nähtävästi metsästämässä koko
porukan toimesta.
- Minäpä käyn vähän keskustelemassa heidän
kanssa Pyhästä Hengestä, hullu ämmä totesi.
- Siis mistä? Et kait sinä nyt joku ihme hihhuli sentään ole?
hämmästelin.
- Lue tuosta, kuskini osoitti pesäpallomailan vartta.
- Pyhä Henki, tavasin sen kyljessä olevaa tekstiä.
- Jep, olen herkkä ja uskova ihminen. Uskon Pyhän Hengen
parantavaan voimaan.
- Eikö tuo mene jo rienauksen puolelle?
- Tarkoitus pyhittää keinot, hullu ämmä vastasi ja poistui
Ladasta.
Päätin jäädä tällä kertaa autoon, sillä minua
ei hotsittanut katsella, kun Pyhä Henki otettaisiin käyttöön.
Olisi aika lailla pokassa pitelemistä selittää virkavallalle,
että vastapuolen luunmurtumat ovat Pyhän Hengen aiheuttamia.
Saisi vielä itsekin hihhulin maineen. Käänsin katseeni pois
Bemarin suunnalta, että voisin hyvällä omalla tunnolla sanoa,
etten nähnyt, kun Pyhä Henki kosketti kolmikkoa.
Kuuntelin kyllä koko ajan korva tarkkana, että
koska kolisee, mutta ihmeekseni mitään mekkalaa ei kuulut.
Hetken päästä hullu ämmä palasi autolle. Hän heitti mailan
takapenkille ja sanoi:
- Sain viiskymppisen siitä hyvästä, että
kerroin hinausauton puhelinnumeron.
- Oho, siis ihanko vapaaehtoisesti antoivat.
- No, annoin vaihtoehdoksi keskustella joko minun tai Pyhän
Hengen kanssa. Olivat aika yksituumaisia pakanoita.
- Tuollaisella toiminnalla voi olla jälkiseuraamuksia. Voivat
ottaa tämän Ladan rekkarin ylös ja tehdä ilmoituksen poliisille.
- Vittu, totta vikiset. Eikö alakin jo kutkuttaa palleja ajatus
siitä, että kohta on karhuryhmä oven takana ja päästään tosi
toimiin?
- No ei yhtään.
- Ei ne soita. Sanoin kuskille, että tiedän mitä teit viime
kesänä.
- Siis se leffarepliikki.
- Jokaisella on jotain salattavaa, eli eivät soita.
Hullu ämmä starttasi Ladan ja kohta olimme kiitämässä kotia kohti. Kotimatka sujui nyt vauhdin puolesta hitaammin, mutta jollain tapaa vaaramomentti oli isompi mitä uutukaisen Hyundain kyydissä. Kotipihalle päästyämme kiittelin kyydistä ja palasin oman kodin ihanaan rauhaan. Keitin kahvit ja kaadoin itselleni ison lasillisen ranskalaista rypäletislettä. Nyt oli aika rentoutumisen.
Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai
jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity
Facebookin
Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain
haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin
jakopaikka.