Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


22.1.2023

Pyhä Henki


Olin torkahtanut sohvalle ja heräsin ovikellon raivokkaaseen renkkaamiseen. Ihan kuin joku olisi yrittänyt survoutua sisään ovikellon kohdalta. Kesti hetki tajuta, että mikä maa ja mikä valuutta, kun noin brutaalisti herätellään kesken makoisien päiväunien. Kävelin ylös päästyäni reippaasti eteiseen ja avasin oven.

- Muaniako olit räpläämässä, häh? hullu ämmä ärähti rapussa.
- Nukuin
- Vittu, homojen hommaa sellainen. Aika on rahaa. Lähdetkö suosiolla vai vienkö väkisin?
- Mennään, mennään.

Olihan se jo sovittu, että matka jatkuu, joten tempaisin takin päälle ja kengät jalkaan. Istuuduimme Ioniq 5 autoon ja hullu ämmä sovitteli pesäpallomailan minun jalkatilaani niin, että hän saattoi ottaa sen tarpeen vaatiessa käyttöönsä. Minä saisin kuulemma tyytyä jatkossakin siihen aikaisemmin saamaani lasten vinkuvaan vasaraan.

Lähtö oli myös tällä kertaa räväkkä. Nyt poistuimme parkkipaikalta normaalisti tietä pitkin, toisin kuin edellisellä kerralla. Ennen kuin kerkesin kysellä määränpäätämme, niin sain kuulla meidän menevän lentokentälle. Se sopi minulle hyvin, sillä en ollut käynyt siellä aikoihinkaan, vaikka se oli vain muutaman kilometrin päässä linnuntietä. Oli vähän reissaamiset jääneet, kun en jaksanut alkaa pakkailla matkalaukkua.

- Joko tässä on 120 rajoitus? hullu ämmä kysyi.
- 60 tässä on ollut aina, vastasin.
- Ihme tuhnuilua saatana, suora tie ja metsää molemmin puolin.

Rajoitus näytti olevan aika lailla viitteellinen kuskilleni, sillä Hyundain mittari näytti nopeudeksi satasen luokkaa. Olimme aika lähellä Tuusulan moottoritietä eli Tuusulanväylää, kun hullu ämmä kysyi:

- Ajetaanko maisemareittiä vai suorinta tietä?
- Jos suorin reitti menee motaria pitkin, niin sitä sitten.
- Jihaa, nyt katsotaan miten tämä kimchipurkki liikahtaa, hullu ämmä hihkaisi.
- Mikä purkki?
- Ootko vittu kasvanut jossain tynnörissä ilman Googlea, mitä häh?
- No en ole, mutta ihan outo sana minulle se kimpsi.
- Kimchi, korealainen hapatettu kiinankaali. Haisee pahalta, mutta maistuu hyvältä.

Sain kuulla, että hullu ämmä oli tutustunut kyseiseen herkkuun ostettuaan sitä vahingossa Liiteristä. Ei ole kuulemma ollut enää vatsan toiminnan kanssa ongelmia sen löydön jälkeen. Kuskiani hetken kuunneltuani päätin itse olla maistamatta kyseistä herkkua. Samassa olimme rampilla ja Hyundai lähti matalalentoon.

- Vittu, kyllä tässä vanhakin herkistyy tällaisesta kiihtyvyydestä, kuskini herkisteli seistessään voimapolkimen päällä.
- Ja kyytiläiset kangistuvat kauhusta, vastasin.
- Se on nopea tili, kun käydään tällä lentokentällä.
- Onko autossa oksennuspusseja?
- Jos poka oksentaa autoon, niin sen jälkeen sitä ei löydä edes ruumiskoirat, saatana!
- Eli ei ole, varmistin.
- Eikä tule!

Hullun ämmän mesoamista kuunnellessani tuli mieleeni, että hänen kuskaamassaan autossa pitäisi ulkopuolella ikkunassa olla hinnaston lisäksi pääkallon kuva ja teksti ”Hengenvaara!”. Se ei olisi ollenkaan liioittelua. Onneksi tämä auto ei ollut hänen omansa, joten ainakin lentokentän matkustajat olisivat turvassa hullun ämmän ajaessa keikkaa Ladallaan.

- Oletko ajatellut vihreätä siirtymää? kysäisin.
- Ai niin kuin alkoholista luopumista ja ruohon polttelun aloittamista?
- Ei, vaan Ladan vaihtamista sähköautoon. Saisit enemmän keikkaa.
- No vittu, kyllähän tällaisella ajaminen herkistää. En ostaisi Hyundaita, sillä se tuo mieleen kimchipurkin. Se amerikkalainen liukuvoidetuubin näköinen auto sopisi paremmin menevään imakooni.
- Jaa, siis Tesla.
- Se juuri. Kysyin Rambelta, että mitä sellainen maksaa. Sanoi, että rahalla saa.
- Yleensä joo, totesin.

Ei hullu ämmä ollut ihan vielä valmis luopumaan Ladasta, sillä elimme maailmassa turhan epävarmoja aikoja. Lada olisi kuulemma sijoitus tulevaisuuteen, mikäli iso hullu naapuri päättäisi tulla rajan yli ja lamauttaisi Suomen sähköverkot. Tietyllä tapaa kuskini oli oikeassa. Minua oikein hämmästytti hänen oikeasti järkevät kommentit, joten sanoin:

- Olet aika hyvin perillä maailman tilanteesta.
- No vittu, videonauhuri hajosi ja piti lopettaa vanhojen pornovideoiden katselu ja siirtyä juutuuppiin ja tiktakkiin.
- Entä Google.
- Siirryin myös sinne. Vähän köyhä se etusivu.

Samassa olimme jo lentokentällä ja luulin meidän menevän jonottamaan muiden taksien kanssa, mutta hullu ämmä ajoi auton suoraan pääsisäänkäynnin luo, missä matkustajan voi tiputtaa nopeasti kyydistä. Hän pysäytti auton, avasi oman oven ja sanoi:

- Jos joku kysyy, niin sano, että olet huono liikkumaan ja autosta nouseminen kestää puoli tuntia.
- Häh? Entä jos ne kysyvät missä kuski on?
- Sano, että tämä on sellainen itse ajava auto, joka ei tykkää vittuilusta. Kopauta mailalla, mikäli ei mene jakeluun. Lähden hakemaan pokan.

Jäin istumaan Hyundain apparin paikalle ja olo oli kuin Toyota-kuskilla ilman lippistä. Sain odotella hullun ämmän paluuta noin viisitoista minuuttia. Sinä aikana auton luona kävi muutama pällistelijä, mutta kukaan ei tullut kysymään, että miksi auto on jätetty parkkiin. Hullu ämmä ei palannut yksin, vaan hänellä oli mukanaan kiinalaiselta näyttävä miespuoleinen matkustaja isoine matkalaukkuine. Heivattuaan matkalaukun takakonttiin, hullu ämmä avasi takaoven ja työnsi asiakkaan sisälle. Istuuduttuaan kuljettajan paikalle, hän sanoi:

- Löysin meille pokan.
- Ok. Mihin ajetaan?
- No vittu, eihän sen mongerruksesta saanut mitään selvää, mutta Helsinkiinhän ne kaikki ovat menossa.
- Sinne sitten, totesin.

Vilkaisin takapenkille ja matkustajamme oli sen näköinen, ettei hän ollut täysin mukavuusalueellaan. Tilannetta voisi verrata siihen, että Närä talutettaisiin silmät sidottuna Nissan-liikkeeseen, jossa vasta selviäisi missä hän on. Kuskini ei antanut asiakkaan epävarmuuden haitata, vaan lähti rivakasti liikkeelle. Hetken takapenkillä sinne tänne sinkoiltuaan myös matkustajamme löysi turvavyön ja köytti itsensä sillä penkkiin. Matkamme jatkui Kehä kolmosta pitkin Tuusulanväylälle, kun hullu ämmä karjaisi yllättäen:

- Perkele, Milanon naiset!
- Häh, mitkä?
- No vittu, televisio-ohjelma. Se pitää keretä katsomaan. Pitääkin palauttaa tämä saman tien.

Kuskini tempaisi Hyundain seuraavasta rampista pois Tuusulanväylältä ja kääntyi valoista vasemmalle. Matka päättyi Tammiston Mäkkärin parkkipaikalle, jossa oli parkissa tuttu Lada. Ainoa outo seikka oli se, että Ladassa istui ihan uppo-outo mieshenkilö.

- Kuka tuo on? viittoilin Ladaa kohti.
- En kysynyt nimeä. Sanoin vain PAIKKA, kun läksin, kuskini tokaisi.
- Siis onko tuo tämän auton oikea kuski?
- Varmaan.

Hullu ämmä ajoi Ladan viereen ja kääntyi takapenkkiä kohti:

- Se olisi normaalisti satanen, mutta puolimatka maksaa vain 50 euroa.

Takapenkin matkustaja vastasi jotain mistä emme kumpikaan saaneet selvää. Mies myös vaihtoi kielen joksikin toiseksi, mutta emme siltikään ymmärtäneet. Lopulta hullu ämmä otti kiinni pesäpallomailasta ja karjaisi:

- fifty juuro perkele!

Jollain tapaa takapenkki tajusi tässä kohtaa, että kysymys on rahasta ja hullu ämmä sai eteensä kokonaisen setelinipun euron seteleitä. Hän otti siitä hymyillen viisikymppisen ja palautti loput. Takapenkkiläinen sanoi jotain, johon kuskini vastasi:

- Ei ole kuittipaperia. Pyyhin viimeisellä perseeni.

Tämän jälkeen hullu ämmä poistui autosta pesäpallomailan kanssa ja käski minun seurata perässä, mikäli mielisin päästä hänen kyydillään takaisin kotiin.

- Entä tuo poka? kysyin ulkona.
- Vittu, minä voi kaikkia maailman ongelmia ratkaista, hullu ämmä totesi.

Ladassa istunut ulkomaalaistaustainen mies nousi autosta ja katsoi kysyvän näköisenä hullua ämmää. Tämä tuijotti miestä hetken takaisin ja tokaisi:

- Siellä autossa on sulle poka. Älä yhtään mutristele naamaasi tai silottelen sen tällä mailalla.
- En minä, ei, mies vastasi.
- Ai niin, en tiedä minne se on menossa. Kysy ensin osoite.
- Minä kysyä.

Tällä välin meidän pokamme oli myös noussut autosta ja katseli entistä hämmästyneempänä ympärilleen. Ladassa istunut mies käveli pokan luo ja kysyi tältä englanniksi matkan määränpäätä. Poka vastasi jollain toisella kielellä ja vaihtoi sen jälkeen kieltä samoin, kuten oli tehnyt meidän kanssamme. Se tärppäsi ja kohta Hyundain oikea kuski palasi luoksemme.

- Hän on lähdössä lentokoneella kotiinsa. Lento lähtee kahden tunnin päästä.
- No mitä vittua se sitten täällä tekee? Ihme mikki hiiri, hullu ämmä kivahti.
- Kuulemma raahattiin väkisin.
- Oma vika. Mitä seisoskeli sen näköisenä, kun olisi ollut kyytiä vailla. Sano sille, ettei tarvitse kiitellä ylimääräisestä saitsiin lenkistä.
- Minä sanoa.

Hyundai lähti kohti lentokenttää vakiokuljettajan ajamana, ja me jäimme Mäkkärin parkkipaikalle Ladan vierelle.

- Mennäänkö? kysyin.
- Ei ilman pokaa, hullu ämmä tokaisi ja lähti kävelemään Mäkkäriä kohti.
- Tuskin täällä kukaan on taksia vailla. Tulevat autoilla yleensä.
- No perkele, hullu ämmä totesi ja pyörähti ympäri.

Seuraavaksi kaistapäinen kuskini käveli Ladan takaluukun luo ja kaivoi sieltä käsiinsä perunan. Se kädessään hän alkoi silmäillä parkkipaikalla olevia autoja. Heitin samalla avoimeen takaluukkuun aikaisemmin saamani vinkuvan lasten vasaran.

- Voittaja taisi löytyä, hän totesi ja lähti liikkeelle.

Hullu ämmä asteli erään suhteellisen uuden Bemarin takapuolelle ja kyykistyi hetkeksi. Palattuaan takaisin Ladan luo, hän sanoi:

- Kohta sitä kyytiä suorastaan rukoillaan.
- Mistä sinä olet tuon perunatempun oppinut?
- Rambe kertoi. On käyttänyt sitä itse monta kertaa, kun hinauskeikkaa on ollut vähän.
- Entä se sinun ohjelmasi? Eikö meillä ollut kiire katsomaan jotain saippuasarjaa?

Se ei kuulemma alkanut ihan vielä, eli meillä olisi maksimissaan puoli tuntia aikaa odotella pokaa. Kyytiläisiä odotellessamme hullu ämmä teippasi Ladan takaikkunan sisäpuolelle mainoskyltin ”Kyyti -50 %”.

- Mistä hinnasta tuo alennus on? kysyin.
- Riippuu vähän siitä, miten ne roikkuu.
- Häh, mitkä?
- No vittu, pokan pallit. Mitä alempana, niin sitä vanhempi ja kalliimpi lähtöhinta.
- Entä jos se on nainen?
- Jos meinaat vihjailla, että naisilla roikkuu joku, niin täräytän saman tien, hullu ämmä esitteli nyrkkiään.
- Juu, en vihjaile, puistelin päätäni.

Meni noin kymmenen minuuttia, kun Bemarin luo asteli arviolta kolmikymppinen seurue, jossa oli kaksi miestä ja yksi nainen. He menivät autoon ja siihen syttyi ajovalot. Bemari nytkähti lupaavan oloisena, mutta meno hyytyi lähes saman tien. Hetken päästä kuski nousi autosta, avasi konepellin ja katseli sen alle tovin.

- Entä jos ne soittavat jollekin kaverille, että tulee hakemaan tai vaihtoehtoisesti hinausauton.
- Rambe ottaa hinaamisesta enemmän mitä minä taksikyydistä, joten se ei ole ongelma. Ne kaverit, hmm…

Hullu ämmä jäi mietteliään oloisena katselemaan Bemarin suuntaan. Siellä näytti jokaisella olevan jo puhelin korvalla, joten kyytiä oltiin nähtävästi metsästämässä koko porukan toimesta.

- Minäpä käyn vähän keskustelemassa heidän kanssa Pyhästä Hengestä, hullu ämmä totesi.
- Siis mistä? Et kait sinä nyt joku ihme hihhuli sentään ole? hämmästelin.
- Lue tuosta, kuskini osoitti pesäpallomailan vartta.
- Pyhä Henki, tavasin sen kyljessä olevaa tekstiä.
- Jep, olen herkkä ja uskova ihminen. Uskon Pyhän Hengen parantavaan voimaan.
- Eikö tuo mene jo rienauksen puolelle?
- Tarkoitus pyhittää keinot, hullu ämmä vastasi ja poistui Ladasta.

Päätin jäädä tällä kertaa autoon, sillä minua ei hotsittanut katsella, kun Pyhä Henki otettaisiin käyttöön. Olisi aika lailla pokassa pitelemistä selittää virkavallalle, että vastapuolen luunmurtumat ovat Pyhän Hengen aiheuttamia. Saisi vielä itsekin hihhulin maineen. Käänsin katseeni pois Bemarin suunnalta, että voisin hyvällä omalla tunnolla sanoa, etten nähnyt, kun Pyhä Henki kosketti kolmikkoa.

Kuuntelin kyllä koko ajan korva tarkkana, että koska kolisee, mutta ihmeekseni mitään mekkalaa ei kuulut. Hetken päästä hullu ämmä palasi autolle. Hän heitti mailan takapenkille ja sanoi:

- Sain viiskymppisen siitä hyvästä, että kerroin hinausauton puhelinnumeron.
- Oho, siis ihanko vapaaehtoisesti antoivat.
- No, annoin vaihtoehdoksi keskustella joko minun tai Pyhän Hengen kanssa. Olivat aika yksituumaisia pakanoita.
- Tuollaisella toiminnalla voi olla jälkiseuraamuksia. Voivat ottaa tämän Ladan rekkarin ylös ja tehdä ilmoituksen poliisille.
- Vittu, totta vikiset. Eikö alakin jo kutkuttaa palleja ajatus siitä, että kohta on karhuryhmä oven takana ja päästään tosi toimiin?
- No ei yhtään.
- Ei ne soita. Sanoin kuskille, että tiedän mitä teit viime kesänä.
- Siis se leffarepliikki.
- Jokaisella on jotain salattavaa, eli eivät soita.

Hullu ämmä starttasi Ladan ja kohta olimme kiitämässä kotia kohti. Kotimatka sujui nyt vauhdin puolesta hitaammin, mutta jollain tapaa vaaramomentti oli isompi mitä uutukaisen Hyundain kyydissä. Kotipihalle päästyämme kiittelin kyydistä ja palasin oman kodin ihanaan rauhaan. Keitin kahvit ja kaadoin itselleni ison lasillisen ranskalaista rypäletislettä. Nyt oli aika rentoutumisen.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.



© Rauno Vääräniemi