Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


6.1.2023

Matalalentoa

Muutama päivä eRutinoffin esittelyn jälkeen Närän Yaris ilmestyi kadun varteen ja sain papparaiselta viestin, jossa minut komennettiin taloyhtiön uhkasakon uhalla siirtämään Rutinoff omaan ruutuunsa. Auton siirtäminen sopi hyvin, mutta uhkasakolla uhkaileminen ei.

Suunnittelin ensin perinteistä peruna pakoputkeen temppua, mutta päädyin lopulta ottamaan käyttöön vieläkin järeämmät konstit. Siirsin autoni pois Närän parkista omaan parkkiruutuunsa illalla sellaiseen aikaan, jolloin tiesin papparaisen vahtaavan silmä kovana uutisia. Närä piti omaa Yaristaan kadulla rapun edessä. Siinä oli aikarajoitus päivisin, mutta silloin papparainen oli ollut autoineen jossain muualla. Saatuani Rutinoffin omaan ruutuunsa, kävin liimaamassa Yariksen takalasiin ja molempiin takasivulaseihin pienet Nissan-tarrat. Olin noukkinut ne mukaani jostain Nissan-liikkeestä. Tarrat olivat kohtalaisen huomaamattomia, joten odotin Närän ajelevan autollaan tovin, ennen kuin huomaa tarrat. Meni varmaan pari viikkoa, ennen kuin sain kuulla tarroista. Närä soitti ovikelloa ja oven avattuani hän alkoi vaahdota:

- Nissani on kuin syöpä. Kun siihen on kerran kosketuksissa, niin siitä ei pääse koskaan eroon, papparainen puhisi oveni takana.
- Kävit siis hakemassa tarjouksen jostain uudesta Nissanista. Onnitteluni!
- Pyh, surunvalitteluja tässä ennemminkin tarvitaan, papparainen puhisi.
- No mikäs nyt, kuoliko rakkaus Toyotaan lopullisesti Leafin myötä?
 - Ei kuollut. Autooni on ilmestynyt Nissanin tarroja. Haukuin sen ketkun korjaamoyrittäjän pystyyn, Närä meuhkasi.
- Entä jos kyseessä onkin sen laturilla olleen Toyota-kerholaisen kosto? Sehän sai kait kenkää kerhosta.
- Jaa, niinkö luulet? Närä jäi aprikoimaan.

Selitin papparaiselle, että se Skodalla kurvaillut Toyota-kerholainen on varmaan ovelampi mitä Närä osaa edes ajatella. Sen vuoksi kyseinen henkilö on liimaillut Närän autoon Skodan tarrojen sijasta Nissanin tarroja.

- Varmaan teidän kerhossa on yleisesti tiedossa, ettet arvosta Nissania.
- Höh, sehän on iso vitsi kenelle tahansa Toyotan omistajalle. Miten joku voi olla niin pöljä, ettei tajua sitä?
- Eli sisäpiirin keikka, ihan selvästi, nyökyttelin päätäni.
- Päätin kostaa ja alkaa liimailla Toyota-tarroja kaikkiin Nissaneihin, Närä sanoi ja polki saapastaan rappuun.
- Onnea vaan urakallesi, siinä sitä työnsarkaa riittää, vastasin.
- Vituiksi meni sekin, papparainen ilmoitti ja työnsi eteeni tarran.
- Toljota. Miksi tässä tarrassa lukee Toljota? hämmästelin saamaani tarraa.

Kävi ilmi, että papparainen oli tilannut tarrat jostain uudesta firmasta, jossa tilauksia vastaanotettiin sanelemalla tilaus tekoälylle. Se oli kuulemma helpompi vaihtoehto, kun alkaa täytellä jotain kryptisiä kaavakkeita netissä.

- Kait laitoit palautetta sille firmalle, että homma ei onnistunut.
- Laitoin ja sain vastauksen, että heiltä ovat d-kirjaimet loppu, Närä puhisi hampaita kiristellen.
- Eihän Toyota-sanassa ole d-kirjainta.
- Ei Toyota-sanassa, mutta sukunimessä Toyoda taas on.

Tovin vääntämisen jälkeen oli ilmennyt, että tekoäly oli luullut Närän tarkoittavan Toyotan toimitusjohtajaa herra Toyodaa. Koska d-kirjaimet olivat olleet loppu, oli tilaus muutettu lähinnä vastaavaan muotoon ilman asiakkaalta kysymistä.

- Älä huoli, noilla tarroilla hämmennät varmasti ihan kenen tahansa Nissanin omistajan, ehehehee.
- Ei voi olla noin hauskaa, Närä murahti.
- On se kuule, usko pois.
- Onneksi sain rahat takaisin, Närä sanoi.

Kysyin, tuleeko Närä sisälle kahville. Sain kieltävän vastauksen, sillä hänen piti kuulemma lähteä viemään vialliset tarrat paikalliselle sorttiasemalle hävitettäväksi. Toyota-jäärän hävittyä paikalta, palasin sisälle miettimään päivän askareita. Tovin sisällä tuumailtuani tulin siihen tulokseen, ettei minulla ole mitään päivän askareita. Nappasin lopulta takin naulakosta ja lähdin pihalle haukkaamaan raitista ilmaa. Tiedä vaikka saisi jostain naapurista juttuseuraa. En päässyt kovinkaan pitkälle rapun alaovelta, kun korviini kantautui kovaa mekkalaa. Äänessä kuulostivat olevan hullu ämmä ja Närä. Mekkala tuli parkkipaikan suunnalta, joten kävelin sinne.

- Sanoitko sinä saatanan vässykkä, että sähköautoilijat ovat yksinkertaista ja huumorintajutonta porukkaa? Hullu ämmä tivasi Närältä.

Kysymys sinällään oli jo yllättävä, mutta toisen yllätyksen tarjosi se, että hullu ämmä piti Närää kurkusta kiinni. Närä vaikutti olevan kohtalaisessa pinteessä, sillä papparaisen saappaat ottivat vain kärjistään kiinni asfalttiin.

- Hei, hei, mitä täällä oikein melskataan? puutuin mekkalointiin.
- Tämä vitun sopanlipittäjä alkoi arvostella sähköautoilijoita, hullu ämmä raivosi.
- Piiih, piiih, huumoriii, Närä pihisi.
- Laske se alas. Minkäs mies kierolle huumorilleen mahtaa, komensin hullua ämmää.
- Ei niin, mutta minä voin. Tarpeeksi kun puristaa, niin loppuu huono huumori.
- Irti nyt PERKELE! karjaisin.

Hullu ämmä irrotti otteen Närästä ja papparainen sai vedettyä kunnolla henkeä. Kävelin lähemmäksi kaksikkoa ja kysyin:

- Nyt jotain selitystä tälle tapahtumalle?
- Tuo pullan mussuttaja alkoi arvostella minun uutta työkalua, hullu ämmä puhisi.
- Häh, siis mitä työkalua? hämmästelin.
- Tuota, hullu ämmä viittoili parkkiruudussa olevaa Hyundai Ioniq 5 sähköautoa.

Tämäpä vasta yllätys, sillä olin yhä siinä luulossa, että kaistapäinen naapurini ajaa taksia takavetoisella Ladalla. Mielestäni olin nähnyt Ladan parkkipaikalla vielä tänä aamuna. Lisäksi asiaa hämmensi vielä taksin kyljissä olevat ison taksifirman Taksisuharin teippaukset. Joku tässä yhtälössä ei nyt täsmännyt.

- Minä vain kerroin mielipiteeni sähköautoista, Närä sai vihdoin äänensä kuuluville.
- Vaan sitä ei kerrota herkässä tilassa olevalle naiselle, perkele! hullu ämmä rääkäisi.
- Missä herkässä tilassa? kummastelin.
- No vittu sähköautoherkässä tilassa. Lisäksi tuo mannapuuron puputtaja sanoi muutakin. - Mitä? utelin.
- Sanoin, ettei tänne tule sähköautojen latauspaikkaa, Närä selitti.
- Ja minä vastasin, että ellei tule, niin hirtän tuon tekohampaiden liottajan munistaan lähimpään valotolppaan, hullu ämmä totesi naama peruslukemilla.

Minulla kävi mielessä jättää kaksikko tappelemaan keskenään, mutta koska en kannata väkivaltaa missään muodossa, jäin selvittelemään tilannetta. Kerroin hullulle ämmälle, ettei talvea vasten voi alkaa rakentamaan sähköautojen latauspaikkoja. Urakoitsijoilla on pitkät työjonot ja mahdollinen latauspaikkojen rakentaminen menisi väkisin ensi vuoden kesään. Seuraavaksi kysyin kaistapäiseltä naapuriltani:

- Milloin olet ruvennut ajamaan taksia Taksisuharille?
- Tänään.
- Etkö siis ole enää yksityisyrittäjä?
- Olen.
- Vähän tarkemmin kiitos.
- Vittu, hyvä on. Lainasin vähän tuota taksia, että pääsen lentokentälle heittämään keikkaa. Pääsen tuolla sähkövatkaimella paremmille apajille.
- Aha. Onko se pitkäänkin sinulla lainassa? utelin.
- Ihme kyselijä perkele. Oletko joku veroviraston pilkun lutkuttaja? hullu ämmä kivahti.

En ollut ja kyllähän sekopäinen naapurini sen tiesi, ettei kroppani taipunut minkäänlaiseen työntekoon. Sitä ei ollut suunniteltu siihen ja piste. Oli oikeastaan aika paha herja väittää minun tekevän töitä. Sain kuitenkin lopulta vastauksen laina-aikaan. Hullu ämmä aikoi palauttaa auton takaisin sen kuljettajalle, kun akku alkaa olla lopussa.

- Et siis meinaa ladata sitä? utelin.
- Ajan Ladalla, en ladaa mitään.
- Voisit ajaa pitempään, mikäli lataisit sitä. Pillastuithan Närällekin siitä, kun hän kertoi, ettei tänne tule sähköautojen latausmahdollisuutta.
- No vittu, kunhan säikyttelin. Ajattelin sillä olevan kohta köntsät housuissa, mutta taitaa ukkeli olla ummessa.
- No enhän ole. Ihan pöljä ajatuskin. Syön joka aamu luumuja ja iltaisin leseitä, Närä puhisi.

Hullu ämmä totesi vielä, että hän katsoo ennemmin, vaikka maalin kuivumista, kun alkaa latailla mitään autoja. Pistoolista pitää kuulemma ruiskuta nestettä, ei mitään elektroneja, joita silmä ei erota.

- Oho, keikkaa pukkaa, hullu ämmä vilkaisi puhelintaan.
- Ei muuta kuin näkemiin, totesin.
- Hetkinen, eipäs hoppuilla, hullu ämmä tarttui kiinni takinkauluksestani.
- No mitä nyt?
- Sanooko tämä osoite sinulle mitään? Katsoin eteeni työnnettyä puhelinta, jossa oli tilaajan osoite.
- Näyttää olevan tuo lähin rautatieasema, totesin.
- Selvä, lähdet navigaattoriksi.
- Eikö autossa ole?
- On, mutta en luota siihen. Ja sitä paitsi tarvitsen henkistä tukea tällaisella vatkaimella ajamiseen.

No, eipä siinä mitään, ei minulla ollut mitään tärkeämpääkään menoa, joten lupasin lähteä kartturiksi. Olihan se vähän omituista, mutta sekopäisen naapurini elämässä mikään ei ollut normaalia tai edes vain vähän outoa. Istuttuani Hyundain apparin paikalle, hullu ämmä tälläsi minulle pesäpallomailan käteen ja sanoi:

- Täräytät tällä, mikäli poka osoittautuu hankalaksi.

Otin hämmästyneenä kiinni minulle ojennetusta pesäpallomailasta. En ollut ikinä pitänyt koko kapineesta. Muistelin kouluaikoinakin osuneeni sillä kaikkeen muuhun paitsi palloon. Ajatus sillä heilumisesta autossa, oli aika outo, joten vastasin:

- Ei tämä oikein toimi täällä auton sisätiloissa.
- Ihme vikinää, vittu. Anna tänne, otat sitte tämän.

Hullu ämmä tempaisi pesäpallomailan takaisin ja työnsi kouraani lasten muovivasaran, jolla lyödessä kuuluu vinkuva ääni.

- Nyt on miehekäs olo, eikö olekin, häh? kuskini tivasi.
- No just se, tuhahdin takaisin.
- Pidä hatusta kiinni, nyt mennään!

Ei minulla mitään hattua ollut, mutta tiesin ennestään, että mokoman kahjon kyydissä piti turvavyön olla varmasti kiinni.

- Oho, vittu, johan läks, hullu ämmä tuumasi, kun laskeuduimme asuntoalueen pääväylälle.

Nimenomaan laskeuduimme, sillä lähtö oli ollut enemmän kuin rivakka.

- Tuota noin, olisihan siinä ollut ihan tie sieltä parkkipaikalta, kommentoin kauhusta jäykkänä.
- No saatana, minähän sanoin, että se läks. Ihme vehje. Jäikö siihen nurmikolle edes renkaiden jälkiä?
- En kerennyt katsella.

Onneksi meno rauhoittui tielle päästyämme, sillä jouduimme ajamaan muun liikenteen mukana. Matkan edetessä mietin mielessäni, että Närä repii Toyota-logolliset pelihousunsa, jos nurmikko on kovin pahasti kynnetty. Tosin, en usko papparaisen mainitsevan siitä sanallakaan ainakaan Hyundain ratissa olevalle kyntäjälle.

- Pois alta saatana! Ellei askel pitene, niin elämä lyhenee! hullu ämmä meuhkasi tietä ylittäville jalankulkijoille.

Onneksi enempää jalankulkijoita ei kokeillut onneaan tien ylittämisessä meidän edessämme, joten pääsimme kunnialla rautatieasemalle. Luulin meidän jäävän odottelemaan pokaa johonkin parkkipaikalle, mutta mitä vielä, kuskini ajaa täräytti suoraan jalankulkuväylää pitkin junaradan alle. Jäimme parkkiin kohtaan, jossa portaat nousivat junaraiteille. Missään ei näkynyt sen oloista henkilöä, joka olisi ollut vailla kyytiä. Samassa autolle ryntäsi huohottava nelikymppinen mieshenkilö. Saatuaan takaoven auki, hän puuskutti:

- Luulin tilanneeni taksin tuonne kioskin eteen.
- Ajan yleensä perille saakka, kuskimme totesi.
- Tilasin sen tuonne, poka intti vielä.
- Istu perseellesi. Minne ajetaan?

Asiakas kertoi osoitteen ja se sattui olemaan samoilla seuduilla missä itse asuimme. Sijainti meni  omakotitaloalueelle, kun itse asuimme kerrostaloalueella.

- Näyttää menevän kuntarajan yli, joten siitä tulee kuntarajan ylitysmaksu kahteen kertaan, hullu ämmä totesi.
- Eikä mene, ihan Vantaalla se osoite on, kuten tämäkin.
- Niin on, mutta joudun käymään kääntämässä auton naapurikunnan puolella. Se on kallista lystiä se.
- Hetkinen, hetkinen…

Asiakas ei kerennyt sanoa sen enempää, kun auto oli liikkeellä. Meno oli sen verran kiivasta, että takapenkki hiljeni kerrasta. Ainoa ääni mikä sieltä kuului, oli turvavyön kiinnityksestä kuuluva. Se oli ihan viisas teko minunkin mielestäni.

- Ajetaanko maisemareittiä vai suoraan? kuskimme uteli.
- I-ihan vain suoraan mennään, takapenkki ilmoitti.
- Mitäs pidät tällaisen sähkövispilän kiihtyvyydestä? hullu ämmä jatkoi.
- Se, se on kyl-lä, hy-vä.
- No vittu, vähän on kyllä herkkä lähtemään, mutta jos poka tykkää, niin perkele!

Sanojensa vakuudeksi hullu ämmä tallasi lisää vauhtia. Onneksi matkalle sattuneet kahdet liikennevalot olivat molemmat punaisia, niin kyytimme ei ollut pelkkää matalalentoa. Viimeisten valojen jälkeen kesti noin kaksi minuuttia, kun hullu ämmä pysäytti auton ja sanoi:

- Perillä. Rahat sisään ja poka ulos.
- Hetkinen, mutta minähän asun tuolla tien päässä, asiakas alkoi ihmetellä.
- No vittu, ensin ei taksia haluta perille ja sitten halutaan. Ihme säätäjä, hullu ämmä kivahti.
- Voin minä kävelläkin, asiakas ilmoitti ja ojensi kuskille 20 euron setelin.
- Häh, osamaksullako meinasit kyydin maksaa?
- Kyllä tästä ennen on saanut takaisinkin.
- Ennen oli miehetkin rautaa, eikä tuollaisia vässyköitä. Se on neljä kymppiä, tasan.
- Olkoon.

Asiakas kaivoi taskustaan toisen kaksikymppisen ja ojensi molemmat kuskille. Hän lisäsi vielä perään, että aikoo ottaa taksin numeron ylös ja tehdä ilmoituksen huonosta asiakaspalvelusta ja ylihinnan perimisestä taksifirmalle.

- Pahoitteluni. Ota tuosta, hullu ämmä ojensi asiakkaalle kortin.
- Ilmainen kyyti huomenna, poka tavasi kortin tekstiä.
- Olemme aina asiakkaan puolella.
- Siis huomenna ilmainen kyyti, asiakas varmisti.
- No vittu, ikeniinkö se pitää tatuoida?
- Ok, kiitos.

Asiakas poistui autosta ja me lähdimme jatkamaan matkaa tietä pitkin, joka teki lenkin naapurikunnan puolella. Hetken matkaa ajettuamme kysyin:

- Mikä se ilmainen kyyti huomenna juttu oli?
- Eikö leikkaa häh?
- No ei, myönsin.
- Jos poka tuo sinulle huomenna lapun, jossa lukee, että ilmainen kyyti huomenna, niin mitä se tarkoittaa?
- Ilmaista kyytiä huomenna, vastasin.
- No vittu, huomisesta huomenna. Säteileekö?

Niinpä tietysti, hymähdin mielessäni. Samassa muistin jossain etelän matkalla näkemäni baarin mainoskyltin, jossa luki, että ilmainen olut huomenna. Tarjous, jota asiakas ei koskaan tavoita, kun se on aina huomenna.

- Minne nyt? kysyin.
- Minä ainakin käyn kotona paskalla. Tulen ilmoittamaan, kun matka jatkuu, hullu ämmä ilmoitti.

Matkamme päätepysäkki oli kotiparkkipaikka. Olin astumassa sisälle asuntooni, kun kaistapää naapurini sanoi:

- Otan myös päivätorkut, joten ei tartte olla vartin päästä renkkaamassa ovikelloa.
- Ei tulisi pieneen mieleenikään, vastasin ja livahdin sisälle.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.