Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


7.12.2022

Laturikyylät

Viikot kuluivat, mutta jostain syystä Närä ei vaan saanut omaa Yaristaan takaisin, mikä ihmetytti minua suuresti. Myös itse papparainen oli kaivautunut johonkin koloon, koska en ollut nähnyt häntä toviin. Suunnittelin lähteväni pihalle piirtelemään kirkkoveneen kuvia Närän laina Leafiin, kun papparaiselta kilahti tekstiviesti: ”Haluatko tinata euron?” Vastasin siihen: ” En ole tinuri, joten en.” Seuraavassa viestissä kirotusvire oli korjattu ja tarjous oli jo viisi euroa. Vastasin siihen, että syön ennemmin, vaikka mämmiä, kuin suostun vitosella lahjottavaksi johonkin eläkeläisten humppajuttuun. Seuraavaksi soi puhelin.

- Minä en humppaa, Närä kiehui toisessa päässä.
- Mistä minä sen tiedä mitä sitä teet tai mitä et tee. Nytkin ajat jo ties kuinka monetta viikkoa Nissanilla. Vanhana takinkääntäjänä menet varmaan kohta töihin Teboilille, ehehehee.
- Hmph, kun järkeä on vähän niin ei voi edes vähän ymmärtää, Närä puhisi.
- Mihin minun pitäisi suostua vitosella?
- Lähdet kuskiksi. Kuvottava Nissani pitäisi taas ladata.
- Ai Lidliin?
- Ei, vaan ABC:lle. Sain tiedon, että sieltä saa latauksesta bonusta. Latasin aplikaation puhelimeen.
- Jaa, siis Eskortti-miehiä, totesin.
- No enhän ole, en ole edes kussut Fordin suuntaan. Karmeita keksintöjä, jotka eivät ole kehittyneet sitten A-Fordin aikojen jälkeen.

Lupasin lopulta lähteä nimellistä kymmenen euron korvausta vastaan kuskiksi. En ollut rahan perään, mutta Toyota-jäärän vedättäminen piti mielen virkeänä ja myös vastapuolen skarppina.

- Ai niin, se yksi pölvästi on käynyt täällä oven takana lähes joka päivä, että koska taas ladataan, Närä kertoi.
- Jarno vai?
- No juuri se. Jouduin ruuvaamaan ovikellon irti. Nyt se pölvästi telttailee siellä nurmikolla. - Häh, missä?

Olin minä tänäänkin katsellut ikkunasta ulos, mutta en ollut nähnyt ketään telttailijaa.

- No siinä ihan sinun makuuhuoneen ikkunan alla, Närä opasti.

Kävelin saman tien makkariin katsomaan ja totta tosiaan, nurmikolla oli teltta. Ulkona oli vielä kohtalaisen lämmintä, joten kaitpa siellä tarkeni.

- Nähdään sen pölvästin teltalla kohta, Närä sanoi ja lopetti puhelun.

Tekaisin nopeasti itselleni voileivän, sillä päivästä saattaisi tulla taas pitkä. Voileipä hampaissa suuntasin rappuun ja pihalle. Kävelin talon ympäri parkkipaikan puoleisella nurmikolla olevan teltan luo. Pysähdyin sen eteen ja rykäisin kuuluvasti. Hetken päästä teltan vetoketju avautui ja Jarnon pää pisti esiin oviaukossa.

- Rutinoffin kuski, kiva nähdä sinua, Jarno hihkui.
- Mitä sinä täällä teet? Menikö koti alta?
- Ehei, elän vain ekolokisesti sähköä säästäen. Saan Kialta ekopisteitä kaikista tekemistäni ekojutuista, Jarno selitti.
- No mitä niillä ekopisteillä sitten saa?
- Tiedäthän sinä, että naisilla on se persikkapuoli?
- Joo, luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat.
- No saan sitä toista puolta, kun minulla on kasassa tarpeeksi ekopisteitä.
- Siis ekopisteillä ei persikkaa, varmistin.
- Ei, vaan sitä toista puolta.
- Vitun ekologista, ehehehee, repesin totaalisesti.

Samassa Närä lampsi paikalle ja tälläsi minun kouraani Nissanin avaimet. Jarno pomppasi teltasta kuin vieteriukko ja varasi itselleen Nissanin apukuskin penkin.

- Tulee taas jännää, Jarno hehkutti pomppiessaan paikallaan.
- Sitä minä tässä vähän pelkäänkin, totesin happamasti.
- Olen piirtänyt meille ajoreitin, jonka varrella ei asu yhtään Toyota-kerholaista, Närä sanoi.

Toyota-jäärä leväytti eteeni puhelinluettelon kartan jostain 90-luvulta. Siihen päälle oli teipattu voipaperi, johon oli piirretty tussilla viivoja. En saanut siitä mitään tolkkua. Ensinnäkin siitä puuttui täysin se asuinalue, jossa asuimme. Tämä alue oli rakennettu 2000 luvun vaihteessa.

- Lukeeko tässä reunassa, että hiivaa ja vehnäjauhoja? Oletko salaleipuri? utelin tutkiessani voipaperin vasemman reunan merkintöjä.
- En ole. Navigoit sinne omalla puhelimellasi, Närä kivahti ja ryttäsi karttaviritelmän taskuunsa.
- Ok, no minne ajetaan?
- Prismaan.

Tiesin Närän mainitseman kaupan, joten en tarvinnut mitään navigaattoreita moiseen matkaan. Jarno tosin selitti vieressä, että hän katsoo kartasta sähköautoille optimoidun reitin, että säästämme mahdollisimman paljon luonnonvaroja.

- Neuvon meille sähköautoille optimoidun reitin, niin säästämme energiaa 13 %, Jarno selitti innoissaan ja tälläsi puhelimen naamani eteen.
- Ajan yleensäkin tuota reittiä omalla autolla, vastasin puhelimen näyttöä vilkaistuani.
- Hmph, minä ajan yleensä nopeinta reittiä, Närä tuhahti.
- Niin, mutta se säästää sähköä, Jarno intti.
- Mitä sinä säästyneellä sähköllä teet? Laitat taskuun ja käytät myöhemmin, vai? Närä uteli Jarnolta.
- Keitän vaikka potut.
- Niin mutta kun minä en anna tämän auton akusta sinulle sitä pottusähköäsi, Närä ilmoitti. - Teoriassa, Jarno vastasi.
- Teoriassa Nissanikin voisi olla hyvä auto, mutta käytännössä se ei ole, Närä vastasi.

Sain Leafin liikkeelle ja Närä painautui taas mahdollisimman matalaksi takapenkillä. Jarno puolestaan suunnitteli latausstrategiaansa. Tossukkaukko mietti ääneen kuumeisesti sitä, että kummalla kädellä olisi luontevampaa ottaa latausjohto laturista.

- Mitä väliä, totesin miehen pähkäilyjen väliin.
- On sillä. Haluan näyttää proolta.
- Mikä se on? Joku ylin viherpipertäjäkö? Närä murahti jostain takapenkin tasolta.
- Eikäkökun se on sellainen lataaja, joka hallitsee kaikki latausjutut.

Tovin matkaa ajettuamme minulla tuli mieleen Närän Yaris, joten kysyin papparaiselta:

- Miksi et ole saanut vielä omaa autoa takaisin?
- Odotellaan muttereita.
- Mitä odottelemista niissä on? Kait niitä muttereita nyt on vähän joka pajan hyllyssä.
- Pyh, pöljä ei taas tajua mitään, Närä tuhahti.
- Mitä en tajua?
- Sitä et tajua, ettei Toyotaa aleta korjaamaan minkään Nissan-ropaamon muttereilla. Minun autoon laitetaan vain aitoja ja alkuperäisiä Toyotan muttereita.
- Onko sillä nyt suurta merkitystä, että onko mutterit Tokion sijasta Yokohamasta?
- Onko sillä väliä, että astut koiranpaskaan kengän sijasta avojaloin? Närä puhisi.

Eipä tuo mutterihomma ollut minun ongelmani, joten ihan sama vaikka niiden saaminen kestäisi vuoden tai pari. Närä mainitsi vielä, että korjauksen jälkeen Yaris vietiin vielä toiseen firmaan otsonointiin, että auto olisi mahdollisimman neitseellinen Toyota sen palautuessa hänelle.

- En ikinä voisi käyttää autoani vapaaehtoisesti monimerkkikorjaamolla, Närä julisti.
- Mikä se on? Minä en ole kuullutkaan automerkistä, jonka nimi on monimerkki, Jarno äimisteli suu auki.
- Ja minä kun olen aina pitänyt saappaita tyhminä, Närä hörähti.
- Jarno, monimerkkikorjaamolla korjataan esimerkiksi Toyotia ja Nissaneita samassa paikassa, avasin termiä.
- No ei varppina korjata, Närä ärähti.

Aloimme olla kohteessa ja Jarno alkoi pälyillä ympäriinsä, sillä meillä kenelläkään ei ollut tietoa mistä laturit löytyvät. Ne löytyivät loppujen lopuksi helposti parkkihallista ja kaiken lisäksi ainoa CHAdeMO-laturi oli vapaana. Mikä tuuri, joten ajoin Leafin suoraan laturille. Auton pysähdyttyä Jarno singahti matkaan kuin satasen juoksija. Pienen hetken päästä touhottaminen vaihtui pään raapimiseksi ja kohta tossukkaukko oli kuskin sivuikkunan kohdalla sen näköisenä, kun joku olisi kussut hänen muroihinsa.

- Nyt meni sormi suuhun, Jarno ilmoitti.
- Jaa, minkä takia? utelin.
- Minulla ei ole ABC-appia.
- Närä, nyt tarvitaan sitä sinun ABC-appia. Laitahan lataus käyntiin.
- Siinä, pöljä saa laittaa. Minähän en Nissanin latausta käynnistä, Närä ojensi puhelimensa Jarnolle.
- Minäpä käynnistän. Meillä oli ennen monta Nissania, Jarno hihkui Närän puhelin kourassa.

Tämä latauspömpeli olikin ihan eri näköinen mitä viime kerralla Lidlissä, joten nousin autosta sitä ihmettelemään. Jarno sai valittua oikean laturin ja kohta Leaf alkoi saada virtaa akkuun. Katselin näyttöä ja ihmettelin siinä olevaa QR-koodia. Jarno tiesi kertoa, että siitä näkee latauskäyrän ja akun varaustason, kun skannaa sen koodin puhelimen kameralla. Lataustehon näki myös itse tolpasta. Paikalla oli muitakin autoja lataamassa, joten kävimme katsomassa miten muut lataavat. Olimme yhden Skoda Enyaqin kohdalla, kun autosta nousi kiukkuisen oloinen mieshenkilö, joka alkoi kaakattaa mieheksi aika korkealla äänellä.

- Mitä te teette, mitä te teette, mitä te teette laturikyylät?
- Häh? totesin hämmästyneenä moisesta kaakatuksesta.
- Mi-tä te teet-te?
- Ladataan autoa ja jaloitellaan, vastasin.
- Niin, mutta mitä te teette minun laturilla?
- Ai sinun. Kyllä minulla on sellainen käsitys, että nämä ovat ABC-latureita. Omistaja on varmaan paikallinen Osuuskauppa.
- Mi-nun la-tu-ri, kaakatti tavutti ja tapitti minua silmiin.
- Aa-Bee-Cee, la-tu-ri, vastasin samalla mitalla.
- Minä olen tämän laturin varannut ja tämä on nyt minun laturi. Teillä ei ole mitään asiaa minun laturille. Tuliko selväksi?
- Ei, vaan meni entistä epäselvemmäksi, vastasin ihan totuuden mukaisesti.

Minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, että miksi tuo ylivireinen kaakatti alkoi sättiä meitä ja painotti laturin olevan hänen. Kas kun ei ollut eristänyt koko latauspömpeliä jollain lippusiimalla tai Poliisin eristämä alue -nauhalla. Jarno oli ihan hiljaa minun vierellä ja tuijotteli lähinnä kengänkärkiään. Päätin vaihtaa puheenaihetta ja totesin kaakatille:

- Hyvä kun näissä tolpissa on se QR-koodi. Pystyy katsomaan miten auto lataa.

Se oli virhetikki. Kaakattajan ääni nousi vieläkin korkeammaksi, kun hän antoi mielipiteidensä tulvia ilmoille:

- Sinulla ja sinun kaverillasi ei ole mitään asiaa katsella minun QR-koodia.

Sanojensa vakuudeksi Skoda-heebo siirtyi seisomaan laturin näytön eteen. Samalla hetkellä Jarno sai suunsa auki ja kysyi mieheltä:

- Entä jos sinulla tulee pissahätä?

Nyt oli herra falsetti kaakattajan vuoro hämmentyä:

- Häh?
- Jos tulee pissahätä, niin kuka sinun laturia sitten vahtii? Jarno toisti kysymyksen.
- Minulla on sorsa.
- Eihän. Ihanaa. Sini, puna, kelta vai vihersorsa? Jarno innostui.
- Eih, kaakattaja parahti.
- Siis keltasorsa, Jarno jatkoi.
- Se on muovinen ja läpinäkyvä. Kusen siihen. Voin vahtia laturia koko ajan.
- Harmi, minä kun olisin niin tykännyt sellaisesta uivasta sorsasta, Jarno mutisi pettyneenä.

Ehdotin herra falsetille, että eikö olisi kätevämpää kuljettaa mukana jotain kevytpeitettä tai vastaavaa, jolla peittelisi laturin ladatessa. Tai vaihtoehtoisesti teippaisi sen näytön umpeen ilmastointiteipillä.

- Olen kokeillut erilaisia vaihtoehtoja, mutta ne katoavat aina kun poistun autolta. Ostin sorsan ja päivystän nyt autossa. Se kannatti jälleen kerran, kun sain teidät kiinni itse teosta. Saatte kuvanne vielä laturikyttääjät ryhmään. Mitäs siihen sanotte?

- EVVVK, ilmoitin.
- Miksi sitä ei saa katsoa? Jarno uteli.
- Se ei kuule kuulu kenellekään, että miten minä lataan. Olen maksanut tästä, tämä on minun laturi eikä se kuulu kenellekään muulle. Tuliko selväksi?
- No ei se kyllä tullut, vastasin.
- Minäkään en oikein tiedä, että oliko tuo selvä vai ei, Jarno raapi päätään.
- Menkää pois, hus, hus, kaakattaja huitoi kädellään.

En viitsinyt alkaa tapella tuulimyllyä vastaan, joten sanoin Jarnolle:

- Eiköhän mennä katsomaan mitä Närä puuhaa?
- Närä? kaakatti kiekaisi oikein kunnon falsetilla.
- Niin Närä, kyllä.
- Oskari Närä?
- Juuri hän.
- Missä?
- Tuolla Nissanin takapenkillä. Otettiin se mukaan, kun Yaris on pajalla. Raukka on lisäksi allerginen Nissanille.

Kaakattaja meni ihan valkoiseksi naamaltaan ja kaivoi puhelimen taskustaan. Hän katkaisi latauksen ja kurkki huolestuneen näköisenä Leafin suuntaan.

- Onko Närä tuttu? Keneltä kerrotaan terveisiä, kysyin.
- Eh tuota. Käykö viiskymppiä mieheen, niin ette ole nähneetkään minua, jos Närä kysyy, kenen kanssa juttelitte.
- Käy kyllä, ainahan raha kelpaa, vastasin hämilläni.
- Eikä sitten sanaakaan, kaakattaja vannotti ja antoi meille molemmille viiskymppiset.
- Saako kysyä, että mistä hyvästä tämä raha?
- Et, hyvästi. Ette nähneet minua.
- Ketä? hämmästelin seteli kourassa.

Skoda lähti laturilta kuin nappi paidasta.

Show oli ohi, joten palasimme Nissaniin. Närä katseli meitä virnistellen puhelin kourassa ja totesi:

- Meuhkonen ajoi Skodalla, saatanan rikkuri.
- Tunsit siis tyypin.
- Tunsin. Olinkin epäillyt häntä yhdeksi rikkuriksi. Epäilin Mazdaa, mutta että Skoda, hyi helvetti ja vielä tuollainen tehosekoitin.
- Kerhon jäsen vai?
- Huomenna voidaan sanoa, että oli kerhon jäsen.

Närä ilmoitti, että rikkurit lähtevät heti kerhosta. Hän pystyi kerhon puheenjohtajana heittämään kenet tahansa pihalle ilman sen kummempia perusteluita.

- Hmm, Meuhkonen menettääkin jäsenyyden vasta kahden viikon päästä, Närä mutisi puhelinta tutkiessaan.
- Sai siis armonaikaa, totesin.
- Sillä erääntyy jäsenmaksu kymmenen päivän päästä. Viimeistään kahden viikon päästä se näkyy kerhon tilillä. Sen jälkeen se on kuutpai.

Kuluttelimme lopun latausajan autossa. Jarno katseli kissavideoita, Närä hioi irtisanomisstrategiaansa ja minä surffailin vain päättömästi netissä puhelimella. Aika tylsää touhua kaiken kaikkiaan tämä laturilla kikkiminen. Jäin miettimään, että saakohan tästä joku ihan oikeasti kiksejä. Minä en.

Lopulta akku oli täysi ja ajoin Leafin takaisin parkkiruutuuni, jonka olin luovuttanut Närän käyttöön Nissanin laina-ajaksi. Oma autoni oli puolestaan Närän parkkiruudussa. Jarno kiitteli taas kovasti uudesta latauskokemuksesta ja hehkutti saamaansa viiskymppistä.

- Mikä viiskymppinen? Närä havahtui.
- Lupasin sille, jos se ei enää laula rumia lauluja ja pitihän se lupaus pitää, sanoin.
- Ai tuoko rumia lauluja? Närä hämmästeli.
- Joo, olisitpa kuullut miten siinä rallissa rellua piinattiin.
- No eihän, Jarno sanoi naama punaisena.
- Hys, sihahdin.
- Pöljä, Närä tuhahti ja lähti lampsimaan kotia kohti.
- Se on moro, nähdään taas, sanoin Jarnolle ja lähdin Närän perään.
- Miten sitä rellua piinataan, Jarno jäi äimistelemään keskelle parkkipaikkaa.
- Mieti sitä, hymähdin mielessäni.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.