Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


5.6.2022

Kia Rio

Oli kesäkuun alku, joten pääsin ajamaan Rutinoffilla reteesti luu ulkona. Syy siihen oli auringossa lämmennyt auto, jossa ei optimoidun moottorikoon ja vähäisten tehojen vuoksi ollut turhakevarusteita, kuten ilmastointilaitetta. Rutinoffin tehdas oli tehnyt aikoinaan tarkkoja laskelmia siitä, että ikkunan pitäminen auki on paljon vähemmän tehoja kuluttavaa kuin ilmastointilaitteen käyttö. Olin huomannut ratkaisun toimivaksi. Näiden kohonneiden polttoainehintojen aikana autoani voisi markkinoida tyyliin: Ei ilmastointia, pienempi kulutus, halvemmat käyttökulut ja ekoteko.

En ollut autoani myymässä, mutta mietiskelin vain sen ylivertaisia ominaisuuksia moneen korvikeautoon verrattuna. Sähköauto, eli eRutinoff oli mielessä, mutta katsellessani fillaroivaa Tesla-jäbää totesin, ettei se onnellisuus välttämättä asu samassa osoitteessa sähköauton kanssa. Kauhulla mietin sitä skenaariota, että Rutinoffin tehdas matkii Teslaa ja lopputuloksena on auto, jonka huoltopalvelut laahaavat pahasti jäljessä.

Toisaalta, mikäli eRutinoffia myydään saman verran mitä nykyistä bensaversiota, eli kaksi kappaletta, niin jopa yhden nosturipaikan huolto kerkeää tehdä molempien autojen huollot. Itse mietin sellaista Ritari Ässästä tuttua ratkaisua, eli paikalle tulisi iso musta rekka, jonka sisälle huollettava Rutinoff ajettaisiin ja huollettaisiin siellä. Olisi muuten Tesla-jäbillä ihmettelemistä, kun niiden rangerit rassaavat autoa ulkona vesisateessa. Mietiskelin tällaisia, kun ovikello soi. En ollut tilannut mitään, joten sen täytyi olla joku naapureistani. Kävelin eteiseen ja avasin oven.

- Sinä, totesin Oskari Närälle.
- Tulin kahville, toivottavasti on kermaa ja pullaa.
- On. Mistä arvasit?
- Agenttini Lidlistä soitti. Olit käynyt eilen pullaostoksilla.
- Kuka niistä eläkeläisrouvista on mielitiettysi nykyisin? kysyin papparaiselta.
- Minulla ei ole eläkeläistä mielitiettyä. Tyttöystäväni on hyvin nuori ja työelämässä, Närä kivahti.
- Jaa, no siinä tapauksessa olet itse ollut metsästämässä punalappuisia eilen aamulla.
- Pyh, minä en sen takia siellä käy.

Olin ihan varma, että Närä oli ollut itse siellä kytiksellä, kun eilen aamulla piipahdin tekemässä ruokaostokset. Ihan sama, pullaa oli reilusti, kuten myös mokkaa. Laitoin kahvin tippumaan ja istahdin Toyota-jäärän seuraksi ruokapöytään.

- Miten sen vakoilijan metsästys teidän kerhossa on edennyt?
- Kuriiri toi pari päivää sitten minulle kaksi annosta lasagnea eri ravintoloista, Närä tuhahti. - Et siis syö enää pizzaa, hymähdin.
- Minä en ole tilannut la-sag-ne-a! Närä oikein tavutti.
- Kuka ne sitten oli tilannut?
- En tiedä. Sain puristettua kuriirilta, että tilaajan sähköposti oli ollut cx30@happynewmail.com
- CX30, eli jäljet johtavat Mazdaan, pähkäilin ääneen.
- Kyllä. Olen tehnyt kerholla salaisia etsintöjä kerholaisten autoihin, mutta jäljet ovat peitetty hyvin, Närä puhisi.

Lykkäsin papparaiselle kahvimukin ja korvapuustin nenän eteen ja kehotin nauttimaan tarjoilusta. Minua hymyilytti kovasti se, että miten yksi annos lasagnea auton penkin alla saa elämän pois raiteiltaan. Toisaalta nyt on eläkeläisen elämässä jotain muutakin kuin ristisanojen täyttämistä ja Netflixin tuijottamista.

- Ei ole muuten enää yhtään sähköautoa taloyhtiössä, Närä ilmoitti.
- Tesla-jäbän auto on huollossa.
- Ei ole. Se möi sen pois, kun hieman painostin, Närä röyhisteli rintaansa.
- Painostit?
- Niin. Sanoin sille, että asunto otetaan taloyhtiön hallintaan, mikäli palovaarallinen keksintö ei katoa parkkipaikalta.
- Oletko tosissasi?
- Kyllä. Tässä näet miehen, joka ei viljele huumoria taloyhtiön asioissa, Närä julisti.

Se oli helppo uskoa, sillä hallituksen puheenjohtajaksi päästyään Närä oli kuin kukko tunkiolla. Vaikka Toyota-jäärä kuinka röyhisteli rintaansa asian tiimoilta, minulla oli sellainen kutina, että mahdolliseen Teslan myyntiin oli joku muu syy, kuin Närän painostus.

- Yksi pulla ei riitä mihinkään, kun tämä kahvi on näin laihaa, Närä marmatti.
- Ota tuosta, lykkäsin pullapussin miehen nenän alle.
- Maiskista, et muuten ollut taloyhtiön kevättalkoissa, Närä mumisi suu täynnä pullaa.
- Enkö? hämmästelin.
- Et.
- Varmaan meni epähuomiossa ohitse.

Tapanani ei ollut osallistua mihinkään yhteisöllisiin tapahtumiin taloyhtiössä. Siellä oli vaara sosiaalistua liikaa ja saada sitä kautta vääränlaisia tuttavuuksia. Tiedä vaikka saisin kohta Närän ja Koikkalan Jarnon lisäksi kestitä puolta taloyhtiön väkeä.

- Kahvi oli laihaa ja pulla vähän kuivahtanutta, Närä totesi ja nousi pöydästä.
- Ei tartte kiitellä, totesin hänelle.
- Ai niin, autosi vasemmanpuoleinen taustapeili on parkkipaikkaviivan päällä, Närä huomautti.
- Niin, entä sitten?
- Sitä vaan, että ensi viikolla täällä maalataan uuden viivat. Jos auto tai sen osa on viivan päällä, niin viiva maalataan silti.
- Maalatkaa vain.
- Maalaan myös ne osat autosta valkoiseksi, jotka ovat sen viivan päällä, Närä ilmoitti.
- Tarkoittaako tämä suomeksi, että autoni vasen taustapeili maalataan valkoiseksi?
- Kyllä.

Närä sanoi, että holtiton pysäköinti on saatava aisoihin taloyhtiössä. Siihen lukeutui myös vinoon tai parkkiruudun jompaankumpaan reunaan pysäköinti. Papparaisen lähdettyä, totesin olevan hyvä hetki käydä lasinpesunestettä kellarista. Rutinoffin pesunestesäiliö oli tyhjentynyt, joten sitä pitäisi käydä lisäämässä. Sää oli aurinkoinen, joten jätin takin naulakkoon ja laitoin vain bootsit jalkaan. Astuin rappuun ja totesin hullun ämmän olevan hissin ovella. Kanttura pyörähti saman tien ympäri ja kivahti:

- Kyttäätkö minun persettä? Mitä häh?
- En.
- No mitä vittua sitten vikiset täällä rapussa?
- Ajattelin käydä lisäämässä lasinpesunestettä autooni.
- Aaah, Lasolia, hullu ämmä lipoi huuliaan.
- Ei, vaan jotain rautakaupan tarjouslitkua.
- Hyi saatana. Maistuvat ihan paskalta.
- En ajatellut maistella.

Kävelin nopeasti naapurini ohi ja laskeuduin rappuja pitkin alakertaan ja sieltä verkkokellaritilaan. En jaksanut jäädä vääntämään tuulella käyvän naapurini kanssa jostain lasinpesunesteen nauttimisesta tai perseen kyttäämisestä. Välillä tuli sellainen mieleen, että miltähän tutuisi asua jossain normaalien ihmisten kerrostalossa? Ehkä se olisi liian tylsä asuinpaikka kaikesta huolimatta.

Kellaritiloissa soi humppa, mikä oli kummallista. Aikaisemmin siellä oli ollut aina täysin hiljaista. Äänen alkuperä löytyi Ramben ja hullun ämmän verkkokellarikopista. Se oli tyhjennetty tavaroista ja sisustettu pieneksi toimistoksi. Siellä oli nahkainen lepotuoli, rahi ja pieni pöytä. Pöydällä soi radio. Ovi oli kiinni ja ovessa oli ”TAKSI” -tekstin lisäksi kyltti: ”Olen Paskalla”.

- Mitä helvettiä tämä muka on? mutisin itsekseni.
- Minä sinulle helvetin näytän, ellet lakkaa arvostelemasta, hullun ämmän ääni kuului takaani.
- En arvostele. Ihmettelen lähinnä.
- Ei tartte tulla maleksimaan toisten työpaikalle, ellei kyyti kelpaa, hullu ämmä kivahti.
- Olet siis tehnyt tänne itsellesi konttorin.
- Voi vittu, että minulla on teräviä naapureita.
- Ja minulla pelkästään yksinkertaisia, murahdin takaisin.

Hyvä etten saanut korvilleni moisesta kommentista. Ehkä olisin saanut, mutta samalla ”konttorin” pöydällä oleva kännykkä alkoi soida ja hullu ämmä kiirehti vastaamaan:

- Hellän taksipalvelu.

Olin revetä totaalisesti tuohon vastaukseen. Tiesinhän minä, että hullun ämmän oikea nimi oli Floora Hellä, mutta se kuulosti hänen sanomanaan aika kornilta.

- Ai Vantaalta Espooseen.
- Mistä vitun Vantaalta ja minne vitun Espooseen?
- Ai lähetit sovelluksella koordinaatit? Oletko joku vitun insinööri tai maamittari?
- Selvä, mutta maksuna käy vain käteinen ja kuittipaperi on loppu. Näkemiin!
- Taisi tulla keikka, totesin puhelun loputtua.
- Joku ylikoulutettu idiootti, joka ei osannut kertoa itse osoitetta. Appilla lähetti sen. Miten päin tätäkin nyt pitää katsoa, vittu.

Hullu ämmä mesosi ja käänteli puhelintaan ihmeissään. Asiakkaalle taisi olla tiedossa aika mieleenpainuva taksikyyti, mikäli taksi vain löytää asiakkaan. Melkein toivoin, että ei löytäisi. Hullu ämmä tuli konttoristaan, käänsi ”Olen Paskalla” -kyltin taas näkösälle ja lähti ovea kohti.

- Kyytiähän sinä lähdet ajamaan, etkä paskalle, huomautin hänelle.

Naapurini käännähti ympäri ja sanoi:

- Jos ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.
- Mitä minä en nyt ymmärrä?
- Sitä, että ”Olen Paskalla” -kyltin nähdessä poka jää odottamaan. Jos laitan siihen, että olen Espoossa, niin poka ottaa toisen kyydin.
- Tämä selvä, myönsin strategian oikeaksi.

Kellaritilan ovi pamahti ja hullu ämmä oli poissa. Kellaritiloihin piti tulla vähintään kahden lukitun oven kautta, joten minun käsittääkseni oli aika epätodennäköistä, että tänne olisi eksynyt yksikään taksipoka. Asia ei kuulunut minulle, joten otin lasinpesunestekanisterin ja kävelin Rutinoffin luo. Täyttelin nestesäiliön ja tarkastin öljyt ihan kaikessa rauhassa. Pudotin konepellin kiinni ja säikähdin:

- Mistä hitosta sinä pelmahdit? kysyin Koikkalan Jarnolta.

Naapuritaloyhtiön tossukkaukko seisoi Rutinoffin takakulman kohdalla jotenkin oudon näköisenä.

- Kotipihalta tulin, Jarno vastasi.
- Oletko muuttanut pukeutumistyyliä?
- Ekologiseen suuntaan, Jarno vastasi.

Siltä se kyllä näytti, sillä mies oli pukeutunut ihmeelliseen säkkimäiseen vaatteeseen. Ihan kuin se olisi tehty jostain vanhasta juuttisäkistä.

- Olen löytänyt elämääni valon, Jarno hehkutti.
- Oletko löytänyt naisen vai alkanut syömään sieniä? kysyin.
- Elämääni on astunut Kia Rio.
- Jaa. Enpä ole sellaista autoa nähnyt vielä sinun parkkiruudussa. Onko se ihan uusi?
- Autoa? Jarno ihmetteli.
- Niin. Onko pitkä toimitusaika vai oliko se käytetty?
- En minä autosta puhu, puhun Kia Riosta, elämäni rakkaudesta.
- Kia Rio on auto, ilmoitin.
- No eihän ole, kun minun elämäni rakkaus.

Jarno meinasi oikein tuohtua, kun väitin Kia Riota autoksi. Lopulta hän kaivoi jostain juuttisäkin uumenista minulle kuvan ja tälläsi sen eteeni. Kuvassa oli vaaleahiuksinen nainen samantapainen loimi päällään.

- Tämä tässä oli Kia Rio.
- Siis onko tämän naisen nimi Kia Rio?
- On.
- No nyt minä ymmärrän. Onko hänen sukunsa kotoisin Etelä-Amerikasta?
- Ei, vaan Lahdesta.
- Ahaa. Mielenkiintoinen sukunimi, totesin.
- He asuvat kauppakeskus Trion vieressä ja fanittavat sitä. Eivät saaneet vaihdettua sukunimekseen sitä Triota, joten lyhensivät sen muotoon Rio, Jarno selitti.

No huh, huh, ajattelin mielessäni kuunnellessani Jarnon tilitystä uuden naisystävän taustoista. Hänen ex-vaimonsa oli ollut oikea katujyrä, joten olihan tämä sitä vasten peilattuna täysin erilainen naiskokemus.

- Onko hänellä autoa? kysyin.
- Ei. Me fillaroimme. Istutin sitä paitsi parkkiruutuuni puun. Siitä tulee minun henkilökohtainen hiilinielu, Jarno selitti.
- Puun?
- Niin. Se on vielä taimi, mutta kasvaa kyllä.
- Siis ei autoa, vaan puita ja fillarointia, totesin.
- Ja ruohon polttelua, Jarno hymyili leveästi.
- Ruohon polttoa?
- Juu, tyttöystäväni on vihreä.
- Ruohon polttelustako?
- Ei, vaan aatteeltaan.

Kysyin Jarnolta, että mitä puskuritreffeille oli käynyt, kun hän oli vielä tovi takaperin ollut kovin innoissaan niistä. Sain kuulla, että ne treffit piti lopettaa sen takia, että Jarnon ex-vaimo kyttäsi eri tekaistujen ilmoitusten avulla Jarnoa. Jarno oli tehnyt viidet eri treffit eri automerkin omistajan kanssa ja joka kerta vastassa oli ollut hänen ex-vaimonsa.

- Sain siltä kuvia sen persikasta ja jopa mansikkapuolelta, Jarno kuiskasi.
- Oho.
- Lähetin sille uuden tyttöystävän melan kuvan ja kirjoitin, että nyt minulla on tällainen.
- Ehehee, oliko isokin mela? repesin totaalisesti.
- En minä mitannut, mutta hyvän otteen siitä sai ihan kaksin käsin.

Naurustani ei meinannut tulla loppua, vaikka Jarno kertoi kyseessä olevan kajakin kaksilapainen mela.

- Eikö kannattaisi antaa se autopaikka pois, mikäli sinulla ei ole autoa? ehdotin Jarnolle.
- Ei, sillä kasvatan sitä puuta ja polttelen ruohoa omassa parkkiruudussa. Se on hyvin rentouttavaa.
- Näinhän ne väittävät. En omaa omakohtaista kokemusta.
- Minäkin luulin ensin, että se on vaikeata. Ei se ole, jos käyttää täysin kuivaa ruohoa. Ihan vihreä ei syty.
- Vihreä ruoho? Mistä oikein ostat sitä?
- Ostan? Jarno hämmästeli.
- Niin. Käsittääkseni ruohoa ostetaan polttelemista varten jostain. Ainakin useimmiten.
- Takapihalla talon seinustalla on paljon hyvää kuivaa ruohoa, josta lähtee kunnon savut ja tuoksut.
- Ahaa, siis kulotat.
- No enhän, kun poltan ruohoa. Minulla on sitä varten vanha hiiligrilli, Jarno kertoi.

No niinpä tietysti. Olisihan tuo pitänyt arvata, ettei mikään asia ole täysin normaalisti Jarnon kohdalla. Varoittelin Jarnoa, ettei hän vaan siirry kovempiin aineisiin, kuten koivun lehtiin tai jopa havuneulasiin.

- Ne eivät ole suosittuja vihreissä piireissä, Jarno kertoi.
- Oletko nyt hylännyt autoilun täysin?
- Olen tai en. Ollaan me vähän puhuttu Kian kanssa, että sähköauto voisi olla ekologisesti kestävä ratkaisu.
- Mihin se puu joutuu, jos hankitte auton? utelin.
- Se on sellainen ruukussa kasvava bonsaimänty. Siirretään se toiseen paikkaan.

No ilmankos en ollut nähnyt Jarnon parkkiruudussa mitään puuta. Jarno kertoi lisää, että bonsaimänty oli vasta pienen pieni taimi ruukussa. Se olisi lopullisessa koossaan vasta kymmenien vuosien päästä. Itse kyllä epäilin, että innostus puun kasvattamiseen loppuu ennen sitä. Samassa Jarno vilkaisi kelloaan ja totesi, että nyt pitää kiirehtiä vihreiden haavanlehtipippaloihin. Heilautin miehelle kättä ja totesin mielessäni, että sirkus oli tullut kaupunkiin.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.