Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


17.10.2021

Puskuritreffipalaute


Odottelin jo illalla Koikkalan Jarnon soittoa siitä, miten treffit olivat menneet. Puhelin oli kuitenkin hiljaa, joten päättelin Jarnon päässeen tekemään muutakin kuin kehumaan vastapuolen Nissania. Nukuin puolille päivin, sillä yöllä meni myöhään, kun katselin netistä hauskoja autovideoita. Vilkuilin aamukahveja nauttiessani naapuritaloyhtiön parkkipaikalle, mutta en nähnyt siellä Jarnon laina-autoa. Jätkä taisi tosiaankin päästä naisen makuun niin hyvin, ettei kerennyt kotiin ennen auton palauttamista. Olin juuri suunnittelemassa viestin laittamista tossukkaukolle, kun Närä soitti.

- Halloota, vastasin luuriin.
- Nyt se on sitten tapahtunut, Närä mekasti toisessa päässä.
- Yaris siis tuli tiensä päähän. Otan osaa.
- Pöljä, ei Toyota tule koskaan tiensä päähän. Sillä käännytään vain toiselle tielle ja jatketaan ajamista.
- Sait sydärin ja olet nyt sairaalassa? tiedustelin.
- Pyh, terveelliset elämäntapani pitävät minut teräskunnossa.
- No mitä nyt on oikein tapahtunut?
- Joku pöljä on ostanut sellaisen amerikkalaisen pyörillä olevan saippuakotelon, Närä puuskahti.

Amerikkalainen pyörillä oleva saippuakotelo ei tuonut äkkiseltään minulle mitään mieleen. Niinpä utelin papparaiselta:

- Ethän nähnyt vain unta ja otithan varmasti aamulla oikeat lääkkeet etkä ole alkanut käyttämään mitään huumeita?
- No en varppina käytä mitään, enkä syö muuta kuin vitamiineja ja en katsele muita kuin Toyotaan liittyviä unia. Se auto on ihan naurettava vitsi, eihän siinä ole edes lämmityslaitetta, Närä vaahtosi.
- Ei lämmityslaitetta?
- Niin. Kyllä naurattaa nähdä talvella, kun sitä lähtee ajamaan joku kelkkahaalarit päällä. Ei tajua Kalivornian rottelolla ajava miten kylmä voi Suomessa talvella olla.

Samassa minulla välähti, että joku on hankkinut mahdollisesti taloyhtiöömme Teslan. Kyseinen auto on sisältä niin pelkistetty, että se saattaa näyttää Toyota-silmälasien takaa katseltuna olevan ilman lämmityslaitetta. Tiedustelin papparaiselta:

- Onkohan mahdollisesti kyseessä Tesla merkkinen sähköauto?
- On. Yritin ensin googlettaa termillä amerikkalainen saippualaatikko, mutta sain kuvahaussa vastaukseksi Ladan kuvia.
- Miten päädyit kuitenkin Teslaan?
- Googletin sanalla patteriauto. Löysin jonkun Teslan mallin sitä kautta. Googletin lisää ja löysin kyseiselle ongelma-autolle nimen. Se on Tesla Model 3.
- Hienoa, kehitys siis menee eteenpäin myös näillä nurkilla ja sähkökulkineet lisääntyvät.
- En näe tuossa mitään hienoa. Tässä tarvitaan nyt lisää rajoituksia ja järeämpiä toimia, että tuollaiset markkinahäiriköt saadaan pois katukuvasta.
- Markkinahäiriköt?

Närä alkoi paasata, että juuri näin. Kaikki sähköautot ovat markkinahäirikköjä, jotka vievät Toyotan hybrideiltä asiakkaita.

- Siis hetkinen, onko teidän vannoutuneessa Toyota-jengissä siis pettureita ja takinkääntäjiä? keskeytin vaahtoamisen.
- Laitan sen umpikierojen kauppiaiden syyksi, jotka maksavat suut ja silmät täyteen Toyotoista, että omistajat vaihtaisivat merkkiä, Närä vastasi.
- Onko sinulle tullut tuollaista lupausta maksaa ylihintaa Yariksesta?
- Ei ole. Olen ennakoinut sen ja lähestynyt jokaista muuta automaahantuojaa kirjeellä, jossa olen ilmoittanut olevani vannoutunut Toyota-autoilija, jota ei käännytetä edes rahalla.
- Onko se toiminut?
- On ja ei, Närä tuhahti.

Kävi ilmi, että kyseisten kirjeiden jälkeen Närä oli saanut postissa eri automerkkien mainoslippiksiä, t-paitoja ja kutsuja erilaisiin esittelytilaisuuksiin. Tämä kaikki oli vaatinut uudet yhteydenotot kyseisiin maahantuojiin ja markkinoinnin kieltämisen kokonaan.

- Pitääkö tuo tekstisi nyt ymmärtää niin, että Toyota on kehityksen jarru? kiusasin Närää.
- Pyh, tietämättömän ihmisen hölinää tuollainen. Toyota on aina ollut kehityksen kärjessä se, jota muut merkit seuraavat.
- Joo, ehkä itse lataavissa hybrideissä, kuten jossain mainostettiin, mutta miten sähköautojen puolella?

En saanut Närästä enää enempää irti, sillä papparainen totesi vain tyynesti, ettei keskustele kanssani jälkeen jääneestä tekniikasta, jota nämä muka autonvalmistajat harrastavat, kuten korealaiset merkit ja Tesla.

- Et voi sille mitään, että sähköautot lisääntyvät, sanoin Närälle.
- Kyllä voin. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana minulla on sananvaltaa. Olen tilannut jo parkkipaikalle lisäkilven ”Vain polttomoottoriautoille”.
- Ethän ole?
- Olenpas. En viljele huumoria näin vakavassa asiassa. Jonkun on tartuttava toimeen ja se joku olen minä! Närä paasasi kuin paraskin maallikkosaarnaaja opetuslastensa edessä.

Närä oli lähettänyt Vantaan kaupungille ehdotuksen, että meidän koko asuinalue julistetaan sähköautovapaaksi alueeksi. Perusteluina oli se, että ne rumentavat maisemaa muotoilullaan, räjähtelevät latauksessa ja niistä lähteviä tulipaloja on mahdoton sammuttaa, ellei koko autoa upoteta läheiseen jokeen.

- Kas kun et lisännyt koronaa siihen, hymähdin.
- Älä rienaa pöljä. Toyota Coronaa ei pidä sotkea sähköautoihin. Se on polttomoottoriautojen klassikko, Närä vaahtosi.
- Ei kait tässä auta muu kuin vaihtaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, totesin.
- Hah, ei ole vapaaehtoisia tarjolla, Närä hymyili.

Ei niin, sen tiesin kyllä jo ennestäänkin. Nykyisin vapaaehtoisia oli vielä vähemmän tarjolla, kun Närä oli ilmoittanut piinaavansa jokaista hallituksen puheenjohtajaa hamaan hautaan asti, mikäli kyseinen virka viedään häneltä viekkaudella ja vääryydellä. Närä oli julistanut sen olevan hänen eläkevirkansa. Sitä en tosin ymmärtänyt täysin, sillä mieshän oli ollut eläkkeellä jo pitkään. Toisaalta eläkevirka saattoi tarkoittaa virkaa, joka otetaan vastaan vasta eläkkeellä ja pidetään kuolemaan saakka.

- Toyota-kerhosta soitetaan, moikka! Närä ilmoitti ja katkaisi puhelun.

Se siitä sitten, totesin itsekseni ja laitoin puhelimen taskuun. Suorittelin sen jälkeen kaikessa rauhassa myöhästyneet aamutoimet. Olin juuri lukemassa Kaaleppi Kardaanin julkaiseman Sumuvalo-lehden pääkirjoitusta Diesel Mersun ylivertaisuudesta, kun ovikello soi. Harpoin ovelle ja totesin siellä olevan pelimies Jarnon.

- Terve pukki, huikkasin avatessani ovea.
- Minä en sellainen ole, Jarno mutisi ja asteli peremmälle asuntooni.
- Kahvia?
- Joo, ellei sinulla satu olemaan Muumilimua.
- Eipä kuule juuri nyt satu olemaan.

Komensin naapurini keittiöön pöydän ääreen ja latasin kahvinkeittimen jo toistamiseen tälle päivälle. Keittimen pörpöttäessä istahdin Jarnoa vastapäätä ja tiedustelin:

- Pääsitkö minkälaisen herkun makuun?
- Suuhun jäi vähän ikävä maku, Jarno mutisi ja katseli katonrajaa.
- Jäit kuitenkin yöksi johonkin, kun en nähnyt sitä sinun koeajoautoa vielä aamullakaan parkkipaikalla.
- Palautin sen jo illalla. Avaimet sellaiseen palautuslaatikkoon.
- Niin no, mitä sitä kahdella autolla tekee, kun yhdelläkin voi kaksi matkustaa.
- Kävelin kotiin. En mene enää koskaan Nissan-retkuun, Jarno mumisi.

Saatuaan höyryävän kahvimukin eteensä ja hörpittyään siitä rauhassa tovin, Jarno alkoi kertoa illan tapahtumista. Jarno oli ajanut sovittuun aikaan tietylle parkkipaikalle, jossa vastapuoli oli ollut jo omassa Qashqaissaan. He olivat vilkutelleet innoissaan pitkiä valoja ja hätävilkkuja toinen toisilleen parkkipaikan eri reunoilta.

- Miksi ette heti ajaneet toistenne viereen? ihmettelin moista menoa.
- Pitää tutustua hitaasti, Jarno vastasi.
- Älä nyt kuitenkaan tee tästä tarinasta mitään Päätalon romaania, vaan mene asiaan, hoputin miestä.
- Seuraavaksi me peruutimme perät vastakkain siellä parkkipaikalla ja katselimme toisiamme peilien kautta.
- Huurtuiko taustapeili?
- No eihän. Jännitti niin, etten muistanut edes hengittää. Minua alkoi pyörryttää ja piti ottaa vähän eteenpäin, että sain hengitettyä.

Hetken päästä Jarno oli ollut taas peruutuskunnossa ja taas olivat Nissaneiden perät olleet vastakkain. Jarno sanoi, että se oli ollut jännempää kuin aikoinaan heidän toisen Qashqain värin miettiminen.

- Ja seuraavaksi pussasitte, vai? utelin.
- No eihän, vaan lähdettiin ajamaan peräkanaa huoltoasemalle tankille sitä taloudellisuusajoa varten.
- Ai niin, teillähän oli ne pitkät esileikit. Miten muuten kommunikoitte siellä parkkipaikalla?
- Treffisovelluksen kautta. Se antoi suorat ohjeet, miten pitää edetä missäkin tilanteessa.

Jarno kertoi sovelluksen toimineen muuten erittäin hyvin, mutta yhdessä kohtaa siihen oli ilmestynyt korvapuustien teko-ohje ja käsky leipoa pellillinen pullaa.

- Vähän outoa siellä autossa, kun ei tullut uuni mukaan, Jarno ihmetteli.
- Näytätkö sitä sovellusta? pyysin.

Sanoin Jarnolle, että avaa sovelluksen ja sieltä tiedot sovelluksen tekijästä. Jarno näpelöi aikansa puhelinta ja lopulta miehen ilme kirkastui:

- Nyt löytyi. Kopyrait Pasi & hänen äitinsä.
- No just, eipä tuo tullut taaskaan yllätyksenä, hymähdin.

Jotenkin se mukaan livahtanut pullaresepti alkoi soittaa kelloja Pasin ja hänen äitinsä suuntaan.

- Seuraavaksi me mentiin tankille, Jarno jatkoi.
- Pääsikö vastapuoli nyt pitelemään sinun letkuasi? heitin piruuttani.
- No eihän, kun tankkasimme niin, ettei kumpikaan nähnyt toisen kasvoja. Jänskätti niin, että melkein tankkasin dieseliä.
- Kauhea vaiva. Olisit heti vain kysynyt tavatessa, että meille, teille vai eri teille?
- No enhän minä nyt sellaista. Sitä paitsi sieltä ensimmäiseltä parkkipaikalta oli vain yksi tie pois. Olisi ollut noloa ajaa autoliikkeen autolla  kävelytietä pitkin.

Jarno jatkoi kertomustaan, joka eteni niin, että molemmat lähtivät ajamaan deittisovelluksen mukaisen 150 kilometrin taloudellisuusajolenkin. Nainen oli ajanut edellä ja Jarno perässä.

- Ajoit varmaan ihan puskurissa kiinni, kiusasin miestä.
- No enhän. Deittisovellus kielsi sellaisen, ettei himoissaan aja toisen perään, Jarno kertoi.
- Taisi olla todella tylsät 150 kilometriä, kun joutui katselemaan vain treffikumppanin perävaloja.
- Eihän ollut. Kuuntelimme deittisovelluksen kautta samaa soittolistaa ja lauloimme mukana. Piti ottaa puolessa välin matkaa kurkkutabletti, kun pelkäsin äänen menevän.
- Mitä sen taloudellisuusajon jälkeen tapahtui?

Jarno kertoi heidän palanneen takaisin samalle huoltoasemalle, jossa autot tankattiin taas piripintaan ja tiedot tankkauksesta syötettiin sovellukseen.

- Kait fuskasit sen verran, että olit voittaja?
- No enhän, kun siihen sovellukseen piti ottaa kuva kuitista. Ei siinä voi vilunkipeliä pelata.
- Kumpi voitti?
- Nainen, kun minä ajoin kakkosella ensimmäiset 20 kilometriä. Peräänajo jänskätti niin, etten uskaltanut vaihtaa isommalle vaihteelle.
- Seuraavaksi siis halasit voittajaa ja lähditte hänen luokseen, kun olitte palauttanut sinun auton autoliikkeeseen, vai? jatkoin utelemistani.
- Eikäkö kun seuraavaksi me peruutimme peileistä ruutuun, Jarno ilmoitti.
- Helppo nakki, siihen ei paljon aikaa tuhraannu, totesin.
- Kyllä siihen meni, kun sovellus käski peruuttaa kaksi kilometriä eräälle toisella parkkipaikalle.

Jarnon mukaan peruuttamista häiritsi kovasti muu autot, jotka soittivat torvea hänen peruuttaessaan. Jarno oli hävinnyt tämänkin osion, sillä nainen oli peruuttanut liikenteen ajosuunnan mukaan. Jarno oli taas peruuttanut vasten muuta liikennettä, joten suoritusaika oli ollut moninkertainen naisen suoritukseen verrattuna.

- Ja sitten sanotaan, että naiset ovat muka huonompia kuskeja, ehehee, repesin täysin.

Jarno myönsi, ettei treffijännitys ja autolla ajo sovi hyvin yhteen. Lohduttelin häntä sanomalla, että harjoitus tekee mestarin tuossakin lajissa. Lisäsin vielä, että hän sai varmaan peruuttamisen jälkeen tyydyttävän lohdutuspalkinnon.

- No enhän saanut, kun siinä kohtaa se vitutus vasta iskikin päin naamaa, Jarno parahti.
- Siinä toisessa autossa oli joku karvainen mies, joka oli tekeytynyt naiseksi, niinkö?
- Ei, vaan vielä pahempaa.
- Auto oli siis täynnä finninaamaisia teinejä, jotka olivat videoineet kaiken jollekin sosiaalisen median alustalle?
- Eih, vaan vieläkin pahempaa.
- Aika paha pistää pahemmaksi, ellei autoa ajanut joku ysikymppinen rollamummeli.
- Vieläkin pahempaa, Jarno inisi.
- En keksi enää mitään, joten kakista ulos.
- Siitä autosta astui ulos minun ex-vaimo, Jarno parahti.

Ohhoh, tuo oli kyllä jo niin paha, ettei se edes tullut pieneen mieleen. Ainoa lohdutus tilanteessa oli kuulemma Jarnon mukaan ollut se, että hänen ex-vaimonsa oli ollut vähintään yhtä järkyttynyt.

- Miten siinä nyt niin kävi, eikös exäsi ollut onnellisessa suhteessa jonkun Opel-hemmon kanssa, jolla oli kunnon rintalihakset?

Jarno oli vaihtanut järkytyksen jälkeen kuulumisia exänsä kanssa ja oli käynyt ilmi, että nainen oli jättänyt Opel-miehen, koska tämän Corsa oli jättänyt naisen tielle jonkun teknisen vian vuoksi. Ex-vaimo oli tuumannut, ettei Nissan jätä eikä petä ja pakannut saman tien laukkunsa.

- Se oli sen oma se Qashqai, Jarno huokaisi.
- Alkoiko vanha suola kuitenkin janottaa?
- Ei minulla ole vanhaa suolaa.
- Siis alkoiko exä kiinnostaa sinua uudelleen?
- Minä en oikein kerennyt ajatella koko asiaa, Jarno voivotteli.
- Kuinka niin?
- Kysyin siltä, että missä se asuu. Sen jälkeen se heitti minua kengällä ja sanoi, että antaa enemmin vasemman jalkansa, kun alkaa millekään minun kanssani.
- Aika rajua tekstiä, totesin.

Jarno totesi lopuksi, että hänellä on aika vaikea keksiä mitään käyttöä ex-vaimonsa vasemmalle jalalle, joten hän katsoi parhaaksi palata laina-Nissanilleen ja huristella pois. Palautettuaan auton autoliikkeeseen, hän käveli kotiin. Huomautin suhteettoman pitkästä kävelymatkasta, johon Jarno totesi, ettei se enää siinä vaiheessa tuntunut miltään.

- Miten jatkot puskuritreffien suhteen? tiedustelin.
- Estän kaikki Nissan Qashqait. Minit ovat kyllä aika söpöjä, Jarno pohti.
- Niin, eipä sitä yhteen pettymykseen kannata pariutumishaaveita haudata, lohduttelin tossukkaukkoa.
- Ei niin, olen elämässä eteenpäin menevää sorttia, Jarnon ilme kirkastui.

Tuosta kommentista en ollut täysin samaa mieltä, mutta pääasia, että mies itse uskoi siihen. Jarno tiedusteli vielä ennen lähtöään, että miksi minä en ole kyseisessä treffipalvelussa. Vastasin hänelle, että äskeisen treffipalautteen vuoksi tulisin harkitsemaan moisia palveluita entistä tarkemmin ja pitempään.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi