Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


15.8.2021

Perävalotakuu


Pääsin lopulta matkaan Rutinoffillani. Talvikeli oli lisännyt autoni tehoja huomattavasti, se suti jopa kolmenkympin vauhdissa. Oikeastaan keli olisi ollut parempi luistimille, mitä autolle. Kelin liukkaudesta johtuen, otin varman päälle ja tiputtelin nopeuden 20 km/h. Luonnollisesti ajolinjavalintani oli melkein keskiviivan päällä, etten vain vahingossakaan lipsahda tieltä sen kaltevuuden vuoksi. Muutama hätäisempi yritti ohittaa minua, mutta ratkaisin asian näppärästä laittamalla aina välillä vilkun vasemmalle, vaikka olin menossa suoraan. Liikenneturvallisuus ennen kaikkea. Keli olisi ollut täydellinen jollekin takavetoiselle autolle. Rutinoff oli etuvetoinen ja herkkä puskemaan, joten parempi ottaa varman päälle.

Suuntasin autoni keulan kohti Sulan teollisuusalueella olevaa Ola Koijarin ja Herkon autoliikettä, joka alkaisi jossain vaiheessa myydä eRutinoffia. Pysäköin Rutinoffin liikkeen seinustalle Olan Bemarin ja Herkon Volvon väliin. Nähtävästi kauppa ei ollut käynyt tuontiautorintamalla, kun molemmilla herroilla oli vielä allaan vanhat sotaratsut, sanan varsinaisessa merkityksessä.

- Päivää taloon, huikkasin astuessani sisälle autoliikkeeseen.
- ASIAKAS! Herkko säntäsi ulos isoon tynnyriin rakennetusta huoneestaan.
- Vaan ei maksava, huusin takaisin.
- Ei se mitään. Kiva nähdä joku muukin kuin tuo Ola ja omakuva peilin kautta, Herkko virnisti.

Ola saapasteli myös paikalle Rolexit molemmissa ranteissaan. Miehen kaulassa roikkui kaksi tai kolme erilaista kaulaketjua. Ihan tarkkaa selvää en saanut siitä sekamelskasta. Herkko pisti tuoreet sumpit tippumaan ja istuimme pienen kahvion puolelle.

- Mitäpä tänne? aloitin.
- Hiljaista on, Ola huokasi.
- Ei näy yhtään niitä teidän tuontiautoja, joita toitte viime vuonna.
- Ei, mutta vessapaperia olisi muutamia satoja rullia. Ostatko?

Ola kertoi, että viime vuonna lanseeratut VIP-tuontiautot piti lopulta myydä halvemmalla ilman takakontillista vessapaperia.

- Se oli lisäksi liian karkeata, Herkko huomautti.
- Niin, Ola huokaisi.

Ola jatkoi kertomista, että niillä, joilla perse kesti ostaa sen VIP-mallin, ei hanuri enää kestänyt sitä vessapaperia. He saivat aika monta valitusta siitä, että nyt ei hyvin pyyhi. Joku onneton oli lisäksi erehtynyt pyyhkimään niillä silmälasinsa sillä seurauksella, ettei laseista enää nähnyt läpi.

- Mitä hiton hiekkapaperia te oikein toimititte niiden autojen mukana?
- No se näyte-erä oli kyllä ihan kunnossa, mutta tingin sen jälkeen hieman hinnasta, Ola kertoi.
- Eikä niistä päällepäin näkynyt mitään, kun oli sellaiset pehmeät suojakuoret jokaisessa rullassa, Herkko jatkoi.
- Onneksi saatiin osa myytyä eräälle automaalaamolle hiomapaperiksi. Vaan eihän nekään niitä paljon voi ostaa, kun ei sitä paperia saa kiinni mihinkään hiomakoneeseen.
- Mikä niiden tuontiautojen kaupan oikein tappoi? kysyin.
- Ei riittänyt enää, että päästöt olisi puolitettu tukkimalla tuplapakoputkisten auton toinen pakoputki, Ola sanoi.

Parivaljakko kertoi, että päätöt olisi pitänyt saada vieläkin alemmaksi, mieluimmin neljännekseen alkuperäisestä, että autot olisi voinut myydä oikeasti vähäpäästöisinä.

- Tuotiin me muutama neljällä pakoputken päällä varustettu auto ja tukittiin niistä kolme, mutta siinä kohtaa alkoi auton lisäksi ahdistaa myös kuskia, Ola pyöritteli päätään.
- Ei tullut päästöjä, mutta eipä ollut kulkuhalujakaan, Herkko kertoi.
- Kävi täällä joku Trafin tyyppikin pyörittelemässä päätään ja sanomassa, ettei hän nyt oikein tiedä, että pitäisikö tässä itkeä vaiko nauraa. Kehotti lopettamaan, ennen kuin hänelle tulee paha mieli meidän pelleilystä, Ola sanoi.

Herkko kaateli meille kahvit ja toi pöydälle pussillisen rinkeleitä, jotka olivat niin kovia, ettei minun hampaani pystynyt niihin. Liottelin yhtä aikani kahvimukissa, mutta koska se ei pehmennyt, laitoin sen pöydälle rinkelipussin viereen. Herkko huomasi tämän ja sanoi:

- Eivät ole ihan tuoreimmasta päästä, mutta muutakaan ei ole.
- Ei haittaa, menee tämä kahvi ilmankin, vastasin.
- Ei meidän tuontiautobisnes niihin saksantuonteihin loppunut, Herkko kertoi.
- Aloimme tuoda autoja Lapista, Ola jatkoi.
- Niin, yhden, Herkko naurahti.

Kaksikko oli päättänyt kääntää koko tuontiasian täysin päälaelleen. Ensimmäinen ajatus oli alkaa tuoda autoja Islannista, mutta pitkä merimatka ja maan outo kieli sai tarkastelemaan tuontiasiaa hieman lähemmästä perspektiivistä. He olivat lopulta päätyneet tuomaan autoja Lapista, sillä siellä ei teitä ole suolattu niin paljon kuin etelässä. Haasteeksi oli vain osoittautunut se, ettei pohjoisimmassa Lapissa juuri kukaan ollut halukas luopumaan hyvästä ja toimivasta autostaan, edes rahalla.

- Sanoivat vain, että elä etelän mies hättäile, Herkko nauroi.
- Saatiin me lopulta ostettua yksi 2001 vuosimallin farmarimallinen Avensis, joka oli katsastettu pakettiautoksi, Ola sanoi.
- Sillä oli ajettu vain vähän vaille 600 tuhatta. Melkein lottovoitto saada sellainen myyntiin, Herkko hehkutti.
- Mistään ei löytynyt ruostetta ja kolaroitukin sillä oli vain kolmesti, Ola nyökytteli päätään.
- Juu, ensimmäisen kerran poron, toisen kerran aura-auton ja kolmannen kerran kännisen joulupukin kanssa, Herkko kertoi.
- Saitteko myytyä sen miten nopeasti? tiedustelin.
- Enterin painamisesta kolme minuuttia ja se oli myyty, Herkko vastasi leveästi hymyillen.

Molemmat hehkuttivat kilpaa sitä, että miten helppoa tuollaisia ruosteettomia tuontiautoja on myydä täällä etelässä. Harmi vaan, etteivät kunnolliset autot ole ostettavissa.

- Eikös se ole aika riskaabelia myydä noin paljon ajettuja vanhoja autoja? kysyin.
- Perävalotakuullahan me niitä myydään, eli kun perävalot katoavat näkyvistä, niin takuu on loppu, Herkko vastasi.
- Paitsi tällä kertaa se strategia kusi ja kunnolla. Pitikin kirjata siihen myyntisopimukseen se takuuasia, Ola huokaili.
- Kuinka niin? hämmästelin.
- Mitä näet tuolla hyllyssä? Herkko viittoili liikkeen seinustalle päin.

Kierrätin katsettani seinusta hyllyköissä. Mielestäni niissä ei näkynyt mitään outoa tai ihmeellistä. Hyllyissä oli auton osia, esitteitä ja koriste-esineitä. Olipa siellä joku Rutinoffin pienoismallikin. Kerroin näkemästäni hieman ihmetellen kaksikolle.

- Auton osia, tarvikkeita ja esitteitä siellä näyttää olevan.
- Näetkö nuo takavalot tuolla reunimmaisessa hyllyssä, Herkko kysyi.
- Joo, näen.
- Ne on sen Toyotan takavalot, Ola huokaisi.
- Se jätkä oli meitä fiksumpi. Taisi saada ikuisen takuun, Herkko murahti.

Kaksikko selitti, että ostaja oli pokkana ruuvannut Avensiksen molemmat takavalot irti, nostanut ne tuohon hyllyyn ja todennut, ettei ole koskaan saanut näin hyvää takuuta vaihtoautoon. Oli vielä ovelle lähtiessä todennut, että tulee miljoonan ajettuaan hakemaan takuuseen uuden moottorin.

- Siis kävikö nyt niin, että ostaja oli fiksumpi mitä automyyjät?
- Ei nyt ihan niinkään, Ola myhäili.
- No kerro, patistin miestä.

Olan kertomuksesta kävi ilmi, että he olivat varautuneet eri keinoin siihen, ettei takuuta tarvitsisi lunastaa. Myyntisopparissa oli ehto, että mikäli autolla liikennöidään tieliikennekelvottomana, niin takuu raukeaa.

- Haa, siis jätkä lähti ajamaan ilman takavaloja, joka tarkoittaa, että auto on tieliikennekelvoton, sanoin.
- Juu, aivan oikein, mutta se pitäisi todistaa ja meille sattui pieni työtapaturma, Ola huokaisi.
- Minun sormi, Herkko heilutteli etusormeaan.
- Herkko otti kännykällään pihasta lähtevästä Toyotasta kuvan ilman takavaloja, mutta kuvaan tuli vain hänen sormensa, Ola tarkensi.
- Sen kuvan piti olla varma nakki, mutta kuvassa olikin vain oma nakkisormi, Herkko myönsi mokansa.
- Otimme siis käyttöön plan biin, eli hitsasimme Herkon Volvoon karjapuskurin, Ola jatkoi.

Kävi ilmi, että myyntisopparissa oli myös kohta, että mikäli auto joutuu kolariin ja korjauksen arvo ylittää auton arvon, niin takuu raukeaa.
- Kunnon pusu Volvolla Anjoviksen perään, niin peli on selvä ja voitto meidän, Ola hehkutti.
- Entä Volvon kohonneet vakuutusmaksut? kysyin.
- Työtapaturma, menee firman vähennyksiin, Ola heilautti kättään.

Kaksikkoa kuunnellessani totesin, että on se kyllä aikamoista yrittämistä tuo tämän kaksikon autoliiketoiminta. Onneksi olin itse rehellisesti joutomies, niin ei tarvinnut ottaa paineita yritystoiminnasta. Kahvia hörppiessäni katselin liikkeessä näytillä olevaa toista Rutinoffiani. Se näytti ihan yhtä hyvältä kuin ennenkin. Vaan miksi ei näyttäisi, sillä eihän halliauto ainakaan ajamisella kulu. Siitä ajatukseni kääntyivät toiseen asiaan, jota tiedustelin kaksikolta:

- Milloin eRutinoff lanseerataan? Volkkarilta tuli jo viime vuonna ID.3 ja moni muu automerkki on tuonut markkinoille uudet sähköautot.
- Sorvi pyörii, sorvi pyörii, Ola vakuutteli.
- Ollaan Pasin, Pasin äidin ja autotehtaan kanssa funtsittu, että isketään sitten vähän takamatkasta, mutta niin kovaa, että muut valmistajat putoavat polvilleen, Herkko avasi strategiaa.
- Ettette nyt vain vahingossa iskisi itseänne tyrmäysmielessä leukaan? kyseenalaistin heidän strategiansa.
- Multivoltageplatformi aiheuttaa pientä päänsärkyä tällä hetkellä, Ola avasi ongelmakohtaa.

Pasin ja hänen äitinsä suunnittelema ratkaisu, jossa autoon kävisi mikä tahansa virtalähde, paristo tai akku tuottamaan virtaa sähkömoottoreille, oli osoittautunut vähän ongelmalliseksi.

- Markkinoilla ei ole esimerkiksi tarpeeksi tehokkaita AA-paristoja, että auto jaksaisi liikkua niillä, Ola jatkoi.
- Ensin ajattelimme, että me luodaan nyt kysyntää ja odotellaan mikä paristovalmistaja lähtee tuottamaan kysyntään ratkaisua, Herkko sanoi.
- Ettei nyt vaan tulisi liian pitkä odotusaika? sanoin.
- Se kävi kyllä mielessä ja nyt Multivoltageplatformiin on tulossa perustavanlaatuinen muutos, Ola sanoi.
- Puimme ecovihreät takit päällemme ja päätimme alkaa käyttää kierrätysakkuja, Herkko ilmoitti.

Tuo kierrätysakku kuulosti sanana siltä, että nyt Rutinoffista oltiin tekemässä jotain toisen tai kolmannen luokan ajopeliä tyyliin, että Daciakin vaikuttaa Mersulta Rutinoffiin verrattuna. Vielä jos ne kierrätysakut ovat vanhoja ensimmäisen sukupolven Leafin akkuja, niin range saattaa parhaimmassa tapauksessa olla jopa yli 50 km. Helsingistä Ouluun saa varata muutaman päivän ja nopeat Lapin reissut ovat aika kaukaista unelmaa.

- Ettei tuota ideaa nyt olisi jo kierrätetty turhan pitkä matka, heitin ilmoille oman varovaisen kommenttini.
- Pasin mukaan huoltoasemien ongelmajätekierrätyskontit ovat täynnä täysin käyttökelpoisia akkuja, Herkko valaisi asiaa.
- Ai tyyliin vuorokaudessa akku täyteen ja ajomatkaa 20 km? kysyin otsaani kurtistaen.

Kaksikko myönsi, että tuossa loistavassa ideassa on  sellaisia seikkoja, että asiaa tulee miettiä vielä uudemman kerran. Kierrätysakuissa on myös sellainen ongelma, että ne ovat suhteellisen korkeita ja painavia. Niiden nosteleminen autoon ja pois vaatii melkoisen paljon habaa.

- Mietimme sitäkin, että jokaisen eRutinoffin ostajan pitäisi läpäistä kuntotesti, että jaksaa nostaa tarpeeksi rautaa, Ola sanoi.
- Hylkäsimme sen kuitenkin, sillä  vanhemmat ihmiset eivät saa enää kasvatettua tarpeeksi lihasmassaa, Herkko jatkoi.
- No mikä akku siihen on nyt tulossa?
- Ei ole vielä varmaa tietoa. Kilpailu on harmittavan kovaa ja uusien autojen 800 voltin järjestelmä on aiheuttanut toiselle pääsuunnittelijallemme päänsärkyä, Herkko sanoi.
- Pasilleko?
- Ei, vaan Pasin äidille. Hänen mukaansa 220 volttia pitää riittää ja Matti-akkulaturi on turvallisinta mitä akkujen latauksessa on keksitty, Ola huokaisi.
- Verkkojännitekin on noussut tuosta 220 voltista 230 volttiin, huomautin.
- Ei Pasin äidin mielestä, Ola puisteli päätään.

Teknisen kehityksen vuoksi näytti siis vahvasti siltä, että eRutinoffin lanseeraaminen viivästyy aika paljon. Ilmaisen huoleni tästä asiasta, johon Ola tuumasi, että voittaja-auton kanssa ei ole hyvä kiirehtiä. Katsellaan nyt kuulemma ensin muiden virheet ja otetaan niistä opiksi.

- Olisiko se tekniikka mahdollista ostaa valmiina? ehdotin.
- Kyllä olisi, mutta Pasi ja hänen äitinsä haluaa jättää autoon omien kättensä jäljet, Herkko sanoi.
- Voisihan ne käydä  tehtaalla siinä vaiheessa, kun sieltä lähtee autoja ja molemmat painaisivat vaikka peukalonkuvan jokaisen auton maalipintaan.
- Pasin äiti ei halua lentää eikä lähteä ulkomaille, Ola vastasi.
- Voisihan ne valita värikartoista  värit, joita autoon tulee tarjolle, ehdotin toista ideaa.
- Loistava idea, Ola innostui ja kirjasi sen välittömästi muistivihkoonsa.

Tämä käyntini autoliikkeessä ei välttämättä ollut yhtään huonompi idea. Saatoin juuri nopeuttaa eRutinoffin valmistumista jopa vuosilla. Kyllähän minä nykyisellä autollani pärjään vielä jokusen vuoden, mutta bensa voi olla kohta niin kallista, ettei bensa-autoa ole varaa edes seisottaa omassa parkkiruudussa.

- Mitä pidät sähköautossa tärkeimpänä ominaisuutena? Ola tiedusteli minulta.
- Että Närä tulee minulle siitä kateelliseksi.
- Aika haastavaa, sillä me emme tee emmekä myy Toyotan sähköautoja, Herkko tuumi.
- No siinä pitää olla heti kuin kotonaan, heitin uuden ominaisuuden ilmoille.
- Hyvä, entä toimintamatka ja latausaika? Ola jatkoi tenttaamistani.
- Pääsee kylille ja takaisin ja aamulla on akku täynnä. Ei minulla ole juuri koskaan kiire ja jos on, niin pyydän Närältä kyydin.
- Entä kulutus?
- Eipä juuri merkitystä, jos akullisella saa hoidettua päivän ajot.
- Miten Lapin reissut, eli ajatko sinne monta kertaa vuodessa kusematta peräkärry perässä? Ola jatkoi.
- En käy Lapissa, se on liian kaukana kotoa eikä peräkärry sovi imagooni.

Ilmoitin lopuksi, että olen sen verran konservatiivinen, että toivoisin eRutinoffin muistuttavan mahdollisimman paljon nykyistä bensamallia. Varusteita toki saisi olla enemmän ja turvallisuus paremmalla tasolla. Jatkoimme keskustelua ja pian kävi ilmi, että eRutinoffin tuotannossa oli tapahtunut myös sellainen muutos, että ensin markkinoille tulevaksi suunniteltu model 0,1 jää kokonaan pois tuotannosta. Siinä olisi ollut sekä bensa- että sähkömoottori. Konstruktio oli osoittautunut liian monimutkaiseksi toteuttaa, joten tehdas oli päättänyt hypätä moisen vaiheen yli tyystin suoraan täyssähköiseen model 0.2 malliin. Eivät halua kuulemma tulla leimatuksi miksikään Outlanderiksi. Mielestäni tuo oli hyvä uutinen, sillä kohta tuollaiset sekasikiöt ovat vähemmistöjä ja mahdollisesti jopa kalliimpia kuin pelkät sähköautot.

- Jahas, eiköhän tämä ollut tässä, totesin ja nousin tuolista.
- Ilmoittelemme kyllä, kun model 0.2 on koeajettavissa, Ola lupasi.
- Tuskin kannattaa pidätellä vielä hengitystä, totesin.
- Ei, Herkko myönsi.

Kiittelin kaksikkoa kahveista, kivikovasta rinkelistä ja eRutinoff-informaatiosta. Varmistin vielä lähtiessäni, että halliautona oleva toinen Rutinoffini on tosiaankin virheettömässä kunnossa. Se oli, joten poistuin liikkeestä tyytyväisin mielin.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi