Etusivulle
Rutinoffin kuskin
tarinat
Tekstipohjaiselle
sivulle
7.2.2021
Astelin Rutinoffin luo ja kuvittelin, että tämä olisi nyt tässä,
mutta mitä vielä. Hullu ämmä kailotti Ladansa viereltä:
- Käyn kotona paskalla. Jatketaan sitten
Ladalla matkaa.
- Minne?
- Lähdetään ottamaan tienpäälle senkka nenästä.
- Siis mitä tekemään?
- Otetaan SUVakeilta luulot pois. Saat vartin aikaa kaivaa nenää
kotona.
Samassa Ladan ovi paiskautui kiinni ja itäisen
naapurimaamme ihme ruopi takarenkailla sorapihaa. Nousin
Rutinoffiin ja lähdin ajamaan kotia kohti. Ajelin rauhallisesti,
sillä minulla ei ollut mitään tarvetta mennä sisälle kaivamaan
nenääni. Sompailin Rutinoffin kotipihalle päästyäni omaan
ruutuunsa. Hullun ämmän Ladaa ei näkynyt missään, joten lähdin
kiertämään taloa. Sieltähän se Lada löytyi kuljettajan ovi
apposen avoimena. Hullu ämmä oli pysäköinyt sen rapun oven eteen
osittain nurmikolle. Auto tuoksahti jo pitkälle sille itselleen,
eli lehmänpaskalle. Pelkkä ajatuskin siinä istumisesta sai minut
yökkäilemään. Olin juuri miettimässä, että mikä ilmansuunta
olisi paras pakenemista ajatellen, kun hullu ämmä singahti
paikalle pieni tuubi kädessään. Sitä heilutellen hän sanoi:
- Ei edes oma paska haissut automatkan jälkeen.
- Mihin tuo tuubi on? kysyin.
- Vedä tätä ylähuuleen, niin ei mene taju. Tuollainen Mikki
Hiiri tuskin kestää mitään tymäkämpää hajua.
- Mitä se on?
- Wasabia.
- Laitoitko itse?
- Ruuttasin kokeeksi suoraan sieraimiin. Vittu mikä aivastus. On
muuten vessan peili niin rään peitossa, ettei omaa kuvaa nää.
Kieltäydyin ottamasta wasabia vielä tässä
vaiheessa, sillä tiesin erittäin hyvin kyseisen mausteen. Nousin
hullun ämmän kehotuksesta Ladan kyytiin ja ruuvasin sivuikkunan
täysin auki. Autossa oli kyllä aika miesmäinen maalaishaju,
mutta liikkeelle lähdön jälkeen ilmavirta teki kyydissä olemisen
kohtalaisen siedettäväksi. Tiesin myös ennestään, että kyllä
tuollaiseen hajuun tottuu pienellä harjoittelulla.
- On tää vittu elämää, oma sedani ja kuuma
asfaltti, hullu ämmä kiekui kierrättäessään Siperian Mersuaan.
- Meinasit siis alkaa ajamaan taksia tällä.
- Niin vittu meinasin, mutta eihän tähän lantalaan saa vielä
kyytiin kuin jotain maajusseja. Jos tämä haju ei ole viikossa
poissa, niin käyn kääntämässä sen autokauppiaan nenän persettä
kohti.
Hullu ämmä marmatti, että bisnekset kärsivät,
ellei haju ala häviämään. Menee kuulemma firman tulos pakkaselle
ennen kuin on edes perustanut koko firmaa.
- Entä jos alkaisitkin myymään elämysmatkoja
cityihmisille? Ottaisit vaikka kolminkertaisen hinnan normi
taksiin verrattuna ja ajaisit jonkun ennalta määritellyn
maaseutukierroksen. Voisit markkinoida sitä, että näe, koe ja
haista.
- No perkele. Sehän on puhdasta säästöä muutenkin.
- Kuin niin?
Hullu ämmä alkoi selittää, että oli jostain
lukenut miten taksikuskien pitää olla vimpan päälle puettuja ja
tuoksua mäntymetsän raikkaalle. Nyt tuollaisessa elämystaksissa
hän voisi olla kuten ennenkin, eli naturelleine hajuine.
- Pidäs kiinni ratista, tekstaan heti Rambelle,
että laittaa firman pystyyn, kuskini ilmoitti.
Minun oli oikeastaan pakko ottaa kiinni
ratista, sillä hullu ämmä kaivoi puhelimensa ja keskittyi täysin
tekstaamiseen. Huomautin nopeuden nousemisesta, mutta se
huomautus kaikui kuuroille korville. Vauhtimme oli 60 km/h
rajoitusalueella jo lähemmäs 80 km/h, kun takana alkoivat
loimottaa sinivilkut. Hetken päästä ohitsemme meni poliisiauto,
joka kiilasi eteemme ja pakotti hullun ämmän painamaan jarrua.
Ohjasin auton tiensivuun, sillä kuskini piteli yhä kaksin käsin
kännykkää. Auton ollessa pysähdyksissä, kurotin vääntämään siitä
virrat pois, ihan vain varmuuden maksimoimiseksi. Poliisiautosta
nousi kaapin kokoinen karpaasi, joka saapasteli kuljettajan
avoimen ikkunan kohdalle.
- Hyvää päivää. Taisi tulla ajettua reipasta
ylinopeutta. Ajokortti mukana tuonne poliisiauton takapenkille,
niin jatketaan jutustelua siellä.
- No johan nyt on vittu, ettei yhtä tekstiviestiä saa ajaessa
kirjoittaa ilman, että ollaan ufoilemassa jostain ylinopeudesta.
- No niin, olkaan niin hyvä ja seuratkaa minua.
Hullu ämmä mutisi jotain poliisivaltiosta,
mutta nousi kuitenkin autosta, seurasi konstaapelia ja istuutui
poliisiauton takapenkille. Katselin Ladasta, miten
poliisiautossa katsottiin ajokortti ja nähtävästi tarkisteltiin
haut. Hetken päästä kuljettajan puoleinen sivulasi avattiin ja
kuljettaja pisti päänsä ulos autosta. Kohta sama toistui myös
apukuskin puolella. Muutama minuutti mentiin noin, mutta lopulta
apukuski astui ulos, avasi takaoven ja osoitti hullulle ämmälle
kädellään Ladan suuntaa. Hullun ämmän palattua kuljettajan
paikalle, kysyin häneltä:
- Saitko sakot?
- En.
- Miten niin?
- Sanoivat, etteivät ole vielä tähän päivään mennessä raatoa
sakottaneet. Varmaan eunukkeja, kun puhuivat naisesta niin
rumasti.
Poliisiauto lähti jatkamaan matkaa ja me sen
perässä. Hullu ämmä ajeli pysähdyksen jälkeen ihan
nopeusrajoitusten mukaan. Seuraavaksi matkamme jatkui vanhaa
Lahdentietä pitkin kohti Helsinkiä. Kehä kolmoselta hullu ämmä
kääntyi moottoritielle ja lähti polkemaan Ladaa oikein tunteella
Helsinkiin päin. Meno oli aika huojakkaa niin vauhdin kuin
senkin vuoksi, että kuljettajani yritti ottaa samalla itsestään
ajoselfietä. Seilasimme pahimmillaan kolmea kaistaa käyttäen,
mikä hermostutti muutaman kanssa-autoilijan aika
perusteellisesti.
Eräs vaalea 500-sarjan Bemari alkoi seurata
meitä. Hullu ämmä ei moista noteerannut, vaan yritti saada yhä
aikaan hyvää selfietä, välillä puhelimen etu- ja välillä
takakameran avulla. Lopulta moottoritien loputtua
liikennevaloissa se onnistui nähtävästi hyvin, sillä kuskini
hymisi tyytyväisyyttään.
- Puhelimen käyttö ajaessa on kyllä kiellettyä
ja jopa vaarallista, huomautin hänelle.
- Paskat ole. Tuossa takana olevassakin autossa tyyppi kuvaa
jatkuvasti puhelimellaan.
Vilkaisin taakseni ja totta tosiaan, Bemarimies
kuvasi meitä puhelimellaan. Olin ihan varma, että kohta
loimottaisivat taas sinivilkut jossain kohtaa. Jatkoimme matkaa
muutamien valoristeysten läpi, kun hullu ämmä ilmoitti auton
tarvitsevan bensaa. Ohjeistin häntä ajamaan seuraavasta
rampista, sillä sen tien varrelta löytyisi yksi kylmäasema ja
yksi huoltoasema. Hullun ämmän parkkeerattua Ladansa
polttoainemittarille, takanamme ajanut Bemari pysäköi hieman
sivummalle.
- Tuo Bemarityyppi kuvaa yhä meitä, huomautin
kuskilleni.
- Vittu, sitä saa mitä tilaa, hullu ämmä kivahti ja könysi
takaoven kautta takapenkille.
Siellä tämä latvasta hieman vajaa kuskini ähisi
nahkapökät ja pikkuhousut nilkkoihinsa ja painoi paljaan
perseensä vasten Ladan takaoven lasia.
- Tästä saat runkkari, hullu ämmä karjui.
Bemarimies pudotti puhelimensa, mutta
noukittuaan sen takaisin käteensä, jatkui kuvaaminen. Hullu ämmä
puolestaan kiskoi housut takaisin jalkaansa ja alkoi tankkaamaan
autoa. Samalla hetkellä, kun polttoainemittari katkaisi bensan
syötön, kurvasi pihaan poliisiauto, joka pysähtyi Ladan taakse.
Apukuskin paikalta nousi tutun näköinen konstaapeli. Tämä käveli
Ladan vierelle ja sanoi tankkaamista lopettelevalle hullulle
ämmälle:
- Saimme valituksen holtittomasta ajosta.
Tapaus on kuulemma videoitu.
- Paskapuhetta, hullu ämmä tuhahti.
Hän ei kerennyt sanoa enempää, kun Bemarityyppi
juoksi paikalle puhelintaan esitellen:
- Minulla on täällä kaikki todistusaineisto.
Konstaapeli siirtyi miehen vierelle, kun tämä
alkoi esittelemään kuvaamaansa videomateriaalia. Katsottuaan
videon, konstaapeli kääntyi hullun ämmän puoleen ja sanoi:
- Aika levotonta on ollut tuo meno tänään.
- Ei puoliakaan niin levotonta, kuin tuolla takana tulleella
runkkarilla. Yritin vain karistaa sitä kannoilta, kun en
halunnut, että kotirauhaani rikotaan törkeästi.
- Paljaan perseen näyttäminen ei kyllä paranna tilannetta
yhtään, konstaapeli murahti.
- Miten niin muka? Vittu, meni pikkupöksyt vaihtoon, kun
säikähdin, että runkelo ajaa päälle, kun kuvaa puhelimella
ajaessa. Tähän pihalleko minun olisi pitänyt nousta
perseilemään, mitä häh?
Hullun ämmän vaahdotessa sekä poliisi, että
Bemarin kuski siirtyivät vaivihkaa muutaman askeleen kauemmaksi
meistä. Lopulta konstaapeli ilmoitti, että hän käy
keskustelemassa asiasta partiokaverinsa kanssa. Poliisiautossa
pidettiin nopea palaveri ja konstaapeli palasi Bemarimiehen luo.
Rykäistyään virallisesti, hän ilmoitti:
- Tällä kertaa päästämme sinut menemään, mutta
mikäli tapaamme sinut toistamiseen salakuvaamisen merkeissä,
takavarikoimme kuvausvälineen valtiolle ja annamme sakot. Hyvää
päivänjatkoa molemmille.
- Mitä vittua? Bemarityyppi riemastui.
- Katso siitä videostasi, niin saat vitusta jonkinlaisen
käsityksen, hähähähää, hullu ämmä alkoi räkättää.
Poliisiauton poistuttua mittarikentältä,
Bemarimies jäi mulkoilemaan meitä autonsa vierelle. Nousimme
itse Ladaan ja hullu ämmä pyöräytti sen Bemarin kohdalle.
Avoimesta sivuikkunasta hän sanoi:
- Ei kannata sitten kertoa poikaystävälle, että
mitä olet kuvannut tänään, molopää!
- Minne seuraavaksi? tiedustelin kuskiltani.
- Mennään katselemaan tolppahomoja, että sovinko niiden
arvovaltaiseen joukkoon?
- Aika ruma nimitys taksikuskista ja meinaat vielä liittyä
samaan ammattikuntaan, huomautin hänelle.
- Vittu, kyllä keski-ikäistä suomalaista heteromiestä saa
haukkua ihan millä nimellä tahansa.
- Milloin olet viimeksi ollut taksin kyydissä?
- 90-luvulla, ehkä.
- Voi olla, että moni asia on muuttunut sen jälkeen.
- Ei saatana, joko takseinakin on SUVeja?
Hullu ämmä kirota päräytteli oikein kunnolla ja marmatti, että
miksi mikään ei ole kuin ennen.
Hänen unelmansa liittyä arvovaltaisten
taksisedaneiden armadaan oli saanut kovan kolauksen,
mikäli siellä jonossa olisi cityhomojen SUVeja. Lähdimme Ladalla
keskustan suuntaan ja Sörnäisten rantatiellä kuskini tiedusteli:
- Minne sitä SUVakkiletkaa voi mennä katsomaan?
- Rautatieaseman taksitolppa antaa varmaan kaikista
realistisimman kuvan siitä millainen taksimaailma on nykyisin.
- Niin, siellä on varmaan pelkkiä sedaneita, kun sinne tulee
junia ympäri Suomen, hullu ämmä huokaili.
- Tai sitten ei.
- Vittuako iniset? Taidat vaan olla kateellinen, kun oma auto ei
ole sedania nähnytkään.
- Tai realisti.
- Turpa kiinni palikka!
Pidin käskystä suuni kiinni ja keskityin
seuraamaan maisemia ja muita liikkujia. Minun pienoiseksi
yllätyksekseni pääsimme ilman välikohtauksia rautatieasemalle.
Hullu ämmä sompaili Ladan aseman edessä olevalle parkkipaikalle.
Ajettuaan sen vapaaseen parkkiruutuun, hullu ämmä käski minua
jättämään ikkunan täysin auki, että lehmänpaskan haju
tuulettuisi. Nousin ulos ja totesin, että viereisessä
valkoisessa Jaguaarissa istui keski-ikäinen pariskunta. En olisi
kiinnittänyt heihin muuten huomiota, mutta mies poltteli paksua
sikaria autonsa ikkuna auki. Toivoin, että tuuli kävisi Ladan
suuntaan, sillä vaikka en polta, on sikarin haju paljon
miellyttävämpi mitä lehmänpaskan.
- No niin runkelo, mihin sitten? Hullu ämmä
kysyi.
- Tuonne, viittoilin aseman taksitolpan suuntaan.
- Vittu, nyt ollaan vähän niin kuin paratiisin porteilla, sedan
paratiisin, kuskini intoili ja lähti harppomaan osoittamaani
suuntaan.
- Ettei nyt vaan tulisi pettymystä, mutisin lähinnä itsekseni.
Lähdin hullun ämmän perään ja sain pistää
melkein juoksuksi, että pysyin hänen kannoillaan. Naapurini
paineli tuulispään lailla taksitolpalle ja pysähtyi ajoradan
reunaan. Astelin hänen viereensä ja annoin katseeni kiertää
lähes täpötäydellä taksitolpalla. Alue oli täynnä takseja, mutta
yhtään asiakasta en siellä nähnyt. Kiireelliset ihmiset
näyttivät vain kulkevan paikan ohitse. Käännyin kuskini puoleen
ja kysyin:
- Miltä näyttää?
- Vittu!
- Onhan täällä aika monta sedania, varsinkin nuo Corollat ja tuo
yksi Taunus ovat jopa ihan tyylikkäitä kulkupelejä, kerroin
havainnoistani.
- Vittu, vitun vittu! hullu ämmä jatkoi kiroilemistaan.
- No mitä nyt?
- Halusin erottua joukosta autoni kanssa. Vittu, olisi pitänyt
ostaa kameli, että erottuisin jotenkin tuosta riemunkirjavasta
autokalustosta.
Hullu ämmä manaili sitä, ettei ollut perehtynyt
enempää siihen miten kirjavaa taksikalusto on nykyisin.
Myöntelin asioiden muuttuneen aika paljon viime aikoina. Ehdotin
hänelle, että ehkä tällainen taksitolppa ei ole oikea paikka
ottaa asiakkaita kyytiin. Hänen pitäisi ajaa Uberia tai tulevan
firman kautta VIP-kyytipalvelua tarkasti rajatulle
asiakaskunnalle, kuten jo aikaisemmin ehdotin.
- Vittu, seuraava vastaantulija, joka edes
etäisesti näyttää taksikuskilta, saa kyllä tuta.
- Noh, noh, ethän nyt voi pahoinpidellä täällä ketään.
- Syön sitten sen eväät, saatana!
- Ihan miten vain, mutisin takaisin.
Lähdimme palailemaan takaisin autoa kohti.
Luovimme yllättävän väentungoksen läpi autolle päin, kun melkein
törmäsimme tuttuun poliisipartioon. Kaksikolla näytti olevan
ruokatunti käynnissä. En kerennyt reagoida yhtään mitään, kun
hullu ämmä nappasi meitä puhuttaneelta konstaapelilta
hampurilaisen rippeet ja tunki ne suuhunsa. Saatuaan suunsa
tyhjäksi, hän röyhtäisi kuuluvasti ja sanoi:
- Vittu mitä paskaa!
Konstaapelit katselivat meitä suu auki ja
silmät pyöreinä. Luulin, että kohta tulee pampusta tai
etälamauttimesta, mutta sen sijaan hampurilaisen jämät
menettänyt konstaapeli sanoi:
- Se oli vegehampurilainen.
- Mihin vittuun tämä maailma on oikein menossa? Mikään ei ole
kuin ennen. Poliisit syövän vegepaskaa ja nuoret naiset juovat
raakaa viinaa, hullu ämmä mesosi.
- Jaa, ketkä nuoret naiset? tiedustelin, sillä mielestäni
nuoriso joi nykyisin vähemmän kuin ennen ja lähinnä limuviinoja.
- No vittu minä, minä juon raakaa viinaa.
- Et ole mitenkään nuori, huomautin.
- Sano tuo vielä toisen kerran, niin et elä enää minuutin
päästä!
En sanonut mitään, ja poliisitkin vain nyökyttelivät sen näköisenä, että olivat kaikesta samaa mieltä hullun ämmän kanssa. Mulkaistuaan muutaman kerran molempia poliiseja, hullu ämmä lähti jatkaman matkaa autoa kohti. Esitin nopeat pahoitteluni poliiseille ja kiirehdin kuskini perään.
Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.