Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


7.2.2021

Mikään ei ole kuin ennen


Astelin Rutinoffin luo ja kuvittelin, että tämä olisi nyt tässä, mutta mitä vielä. Hullu ämmä kailotti Ladansa viereltä:

- Käyn kotona paskalla. Jatketaan sitten Ladalla matkaa.
- Minne?
- Lähdetään ottamaan tienpäälle senkka nenästä.
- Siis mitä tekemään?
- Otetaan SUVakeilta luulot pois. Saat vartin aikaa kaivaa nenää kotona.

Samassa Ladan ovi paiskautui kiinni ja itäisen naapurimaamme ihme ruopi takarenkailla sorapihaa. Nousin Rutinoffiin ja lähdin ajamaan kotia kohti. Ajelin rauhallisesti, sillä minulla ei ollut mitään tarvetta mennä sisälle kaivamaan nenääni. Sompailin Rutinoffin kotipihalle päästyäni omaan ruutuunsa. Hullun ämmän Ladaa ei näkynyt missään, joten lähdin kiertämään taloa. Sieltähän se Lada löytyi kuljettajan ovi apposen avoimena. Hullu ämmä oli pysäköinyt sen rapun oven eteen osittain nurmikolle. Auto tuoksahti jo pitkälle sille itselleen, eli lehmänpaskalle. Pelkkä ajatuskin siinä istumisesta sai minut yökkäilemään. Olin juuri miettimässä, että mikä ilmansuunta olisi paras pakenemista ajatellen, kun hullu ämmä singahti paikalle pieni tuubi kädessään. Sitä heilutellen hän sanoi:

- Ei edes oma paska haissut automatkan jälkeen.
- Mihin tuo tuubi on? kysyin.
- Vedä tätä ylähuuleen, niin ei mene taju. Tuollainen Mikki Hiiri tuskin kestää mitään tymäkämpää hajua.
- Mitä se on?
- Wasabia.
- Laitoitko itse?
- Ruuttasin kokeeksi suoraan sieraimiin. Vittu mikä aivastus. On muuten vessan peili niin rään peitossa, ettei omaa kuvaa nää.

Kieltäydyin ottamasta wasabia vielä tässä vaiheessa, sillä tiesin erittäin hyvin kyseisen mausteen. Nousin hullun ämmän kehotuksesta Ladan kyytiin ja ruuvasin sivuikkunan täysin auki. Autossa oli kyllä aika miesmäinen maalaishaju, mutta liikkeelle lähdön jälkeen ilmavirta teki kyydissä olemisen kohtalaisen siedettäväksi. Tiesin myös ennestään, että kyllä tuollaiseen hajuun tottuu pienellä harjoittelulla.

- On tää vittu elämää, oma sedani ja kuuma asfaltti, hullu ämmä kiekui kierrättäessään Siperian Mersuaan.
- Meinasit siis alkaa ajamaan taksia tällä.
- Niin vittu meinasin, mutta eihän tähän lantalaan saa vielä kyytiin kuin jotain maajusseja. Jos tämä haju ei ole viikossa poissa, niin käyn kääntämässä sen autokauppiaan nenän persettä kohti.

Hullu ämmä marmatti, että bisnekset kärsivät, ellei haju ala häviämään. Menee kuulemma firman tulos pakkaselle ennen kuin on edes perustanut koko firmaa.

- Entä jos alkaisitkin myymään elämysmatkoja cityihmisille? Ottaisit vaikka kolminkertaisen hinnan normi taksiin verrattuna ja ajaisit jonkun ennalta määritellyn maaseutukierroksen. Voisit markkinoida sitä, että näe, koe ja haista.
- No perkele. Sehän on puhdasta säästöä muutenkin.
- Kuin niin?

Hullu ämmä alkoi selittää, että oli jostain lukenut miten taksikuskien pitää olla vimpan päälle puettuja ja tuoksua mäntymetsän raikkaalle. Nyt tuollaisessa elämystaksissa hän voisi olla kuten ennenkin, eli naturelleine hajuine.

- Pidäs kiinni ratista, tekstaan heti Rambelle, että laittaa firman pystyyn, kuskini ilmoitti.

Minun oli oikeastaan pakko ottaa kiinni ratista, sillä hullu ämmä kaivoi puhelimensa ja keskittyi täysin tekstaamiseen. Huomautin nopeuden nousemisesta, mutta se huomautus kaikui kuuroille korville. Vauhtimme oli 60 km/h rajoitusalueella jo lähemmäs 80 km/h, kun takana alkoivat loimottaa sinivilkut. Hetken päästä ohitsemme meni poliisiauto, joka kiilasi eteemme ja pakotti hullun ämmän painamaan jarrua. Ohjasin auton tiensivuun, sillä kuskini piteli yhä kaksin käsin kännykkää. Auton ollessa pysähdyksissä, kurotin vääntämään siitä virrat pois, ihan vain varmuuden maksimoimiseksi. Poliisiautosta nousi kaapin kokoinen karpaasi, joka saapasteli kuljettajan avoimen ikkunan kohdalle.

- Hyvää päivää. Taisi tulla ajettua reipasta ylinopeutta. Ajokortti mukana tuonne poliisiauton takapenkille, niin jatketaan jutustelua siellä.
- No johan nyt on vittu, ettei yhtä tekstiviestiä saa ajaessa kirjoittaa ilman, että ollaan ufoilemassa jostain ylinopeudesta.
- No niin, olkaan niin hyvä ja seuratkaa minua.

Hullu ämmä mutisi jotain poliisivaltiosta, mutta nousi kuitenkin autosta, seurasi konstaapelia ja istuutui poliisiauton takapenkille. Katselin Ladasta, miten poliisiautossa katsottiin ajokortti ja nähtävästi tarkisteltiin haut. Hetken päästä kuljettajan puoleinen sivulasi avattiin ja kuljettaja pisti päänsä ulos autosta. Kohta sama toistui myös apukuskin puolella. Muutama minuutti mentiin noin, mutta lopulta apukuski astui ulos, avasi takaoven ja osoitti hullulle ämmälle kädellään Ladan suuntaa. Hullun ämmän palattua kuljettajan paikalle, kysyin häneltä:

- Saitko sakot?
- En.
- Miten niin?
- Sanoivat, etteivät ole vielä tähän päivään mennessä raatoa sakottaneet. Varmaan eunukkeja, kun puhuivat naisesta niin rumasti.

Poliisiauto lähti jatkamaan matkaa ja me sen perässä. Hullu ämmä ajeli pysähdyksen jälkeen ihan nopeusrajoitusten mukaan. Seuraavaksi matkamme jatkui vanhaa Lahdentietä pitkin kohti Helsinkiä. Kehä kolmoselta hullu ämmä kääntyi moottoritielle ja lähti polkemaan Ladaa oikein tunteella Helsinkiin päin. Meno oli aika huojakkaa niin vauhdin kuin senkin vuoksi, että kuljettajani yritti ottaa samalla itsestään ajoselfietä. Seilasimme pahimmillaan kolmea kaistaa käyttäen, mikä hermostutti muutaman kanssa-autoilijan aika perusteellisesti.

Eräs vaalea 500-sarjan Bemari alkoi seurata meitä. Hullu ämmä ei moista noteerannut, vaan yritti saada yhä aikaan hyvää selfietä, välillä puhelimen etu- ja välillä takakameran avulla. Lopulta moottoritien loputtua liikennevaloissa se onnistui nähtävästi hyvin, sillä kuskini hymisi tyytyväisyyttään.

- Puhelimen käyttö ajaessa on kyllä kiellettyä ja jopa vaarallista, huomautin hänelle.
- Paskat ole. Tuossa takana olevassakin autossa tyyppi kuvaa jatkuvasti puhelimellaan.

Vilkaisin taakseni ja totta tosiaan, Bemarimies kuvasi meitä puhelimellaan. Olin ihan varma, että kohta loimottaisivat taas sinivilkut jossain kohtaa. Jatkoimme matkaa muutamien valoristeysten läpi, kun hullu ämmä ilmoitti auton tarvitsevan bensaa. Ohjeistin häntä ajamaan seuraavasta rampista, sillä sen tien varrelta löytyisi yksi kylmäasema ja yksi huoltoasema. Hullun ämmän parkkeerattua Ladansa polttoainemittarille, takanamme ajanut Bemari pysäköi hieman sivummalle.

- Tuo Bemarityyppi kuvaa yhä meitä, huomautin kuskilleni.
- Vittu, sitä saa mitä tilaa, hullu ämmä kivahti ja könysi takaoven kautta takapenkille.

Siellä tämä latvasta hieman vajaa kuskini ähisi nahkapökät ja pikkuhousut nilkkoihinsa ja painoi paljaan perseensä vasten Ladan takaoven lasia.

- Tästä saat runkkari, hullu ämmä karjui.

Bemarimies pudotti puhelimensa, mutta noukittuaan sen takaisin käteensä, jatkui kuvaaminen. Hullu ämmä puolestaan kiskoi housut takaisin jalkaansa ja alkoi tankkaamaan autoa. Samalla hetkellä, kun polttoainemittari katkaisi bensan syötön, kurvasi pihaan poliisiauto, joka pysähtyi Ladan taakse. Apukuskin paikalta nousi tutun näköinen konstaapeli. Tämä käveli Ladan vierelle ja sanoi tankkaamista lopettelevalle hullulle ämmälle:

- Saimme valituksen holtittomasta ajosta. Tapaus on kuulemma videoitu.
- Paskapuhetta, hullu ämmä tuhahti.

Hän ei kerennyt sanoa enempää, kun Bemarityyppi juoksi paikalle puhelintaan esitellen:

- Minulla on täällä kaikki todistusaineisto.

Konstaapeli siirtyi miehen vierelle, kun tämä alkoi esittelemään kuvaamaansa videomateriaalia. Katsottuaan videon, konstaapeli kääntyi hullun ämmän puoleen ja sanoi:

- Aika levotonta on ollut tuo meno tänään.
- Ei puoliakaan niin levotonta, kuin tuolla takana tulleella runkkarilla. Yritin vain karistaa sitä kannoilta, kun en halunnut, että kotirauhaani rikotaan törkeästi.
- Paljaan perseen näyttäminen ei kyllä paranna tilannetta yhtään, konstaapeli murahti.
- Miten niin muka? Vittu, meni pikkupöksyt vaihtoon, kun säikähdin, että runkelo ajaa päälle, kun kuvaa puhelimella ajaessa. Tähän pihalleko minun olisi pitänyt nousta perseilemään, mitä häh?

Hullun ämmän vaahdotessa sekä poliisi, että Bemarin kuski siirtyivät vaivihkaa muutaman askeleen kauemmaksi meistä. Lopulta konstaapeli ilmoitti, että hän käy keskustelemassa asiasta partiokaverinsa kanssa. Poliisiautossa pidettiin nopea palaveri ja konstaapeli palasi Bemarimiehen luo. Rykäistyään virallisesti, hän ilmoitti:

- Tällä kertaa päästämme sinut menemään, mutta mikäli tapaamme sinut toistamiseen salakuvaamisen merkeissä, takavarikoimme kuvausvälineen valtiolle ja annamme sakot. Hyvää päivänjatkoa molemmille.

- Mitä vittua? Bemarityyppi riemastui.
- Katso siitä videostasi, niin saat vitusta jonkinlaisen käsityksen, hähähähää, hullu ämmä alkoi räkättää.

Poliisiauton poistuttua mittarikentältä, Bemarimies jäi mulkoilemaan meitä autonsa vierelle. Nousimme itse Ladaan ja hullu ämmä pyöräytti sen Bemarin kohdalle. Avoimesta sivuikkunasta hän sanoi:

- Ei kannata sitten kertoa poikaystävälle, että mitä olet kuvannut tänään, molopää!
- Minne seuraavaksi? tiedustelin kuskiltani.
- Mennään katselemaan tolppahomoja, että sovinko niiden arvovaltaiseen joukkoon?
- Aika ruma nimitys taksikuskista ja meinaat vielä liittyä samaan ammattikuntaan, huomautin hänelle.
- Vittu, kyllä keski-ikäistä suomalaista heteromiestä saa haukkua ihan millä nimellä tahansa.
- Milloin olet viimeksi ollut taksin kyydissä?
- 90-luvulla, ehkä.
- Voi olla, että moni asia on muuttunut sen jälkeen.
- Ei saatana, joko takseinakin on SUVeja? Hullu ämmä kirota päräytteli oikein kunnolla ja marmatti, että miksi mikään ei ole kuin ennen.

Hänen unelmansa liittyä arvovaltaisten taksisedaneiden armadaan oli  saanut kovan kolauksen, mikäli siellä jonossa olisi cityhomojen SUVeja. Lähdimme Ladalla keskustan suuntaan ja Sörnäisten rantatiellä kuskini tiedusteli:

- Minne sitä SUVakkiletkaa voi mennä katsomaan?
- Rautatieaseman taksitolppa antaa varmaan kaikista realistisimman kuvan siitä millainen taksimaailma on nykyisin.
- Niin, siellä on varmaan pelkkiä sedaneita, kun sinne tulee junia ympäri Suomen, hullu ämmä huokaili.
- Tai sitten ei.
- Vittuako iniset? Taidat vaan olla kateellinen, kun oma auto ei ole sedania nähnytkään.
- Tai realisti.
- Turpa kiinni palikka!

Pidin käskystä suuni kiinni ja keskityin seuraamaan maisemia ja muita liikkujia. Minun pienoiseksi yllätyksekseni pääsimme ilman välikohtauksia rautatieasemalle. Hullu ämmä sompaili Ladan aseman edessä olevalle parkkipaikalle. Ajettuaan sen vapaaseen parkkiruutuun, hullu ämmä käski minua jättämään ikkunan täysin auki, että lehmänpaskan haju tuulettuisi. Nousin ulos ja totesin, että viereisessä valkoisessa Jaguaarissa istui keski-ikäinen pariskunta. En olisi kiinnittänyt heihin muuten huomiota, mutta mies poltteli paksua sikaria autonsa ikkuna auki. Toivoin, että tuuli kävisi Ladan suuntaan, sillä vaikka en polta, on sikarin haju paljon miellyttävämpi mitä lehmänpaskan.

- No niin runkelo, mihin sitten? Hullu ämmä kysyi.
- Tuonne, viittoilin aseman taksitolpan suuntaan.
- Vittu, nyt ollaan vähän niin kuin paratiisin porteilla, sedan paratiisin, kuskini intoili ja lähti harppomaan osoittamaani suuntaan.
- Ettei nyt vaan tulisi pettymystä, mutisin lähinnä itsekseni.

Lähdin hullun ämmän perään ja sain pistää melkein juoksuksi, että pysyin hänen kannoillaan. Naapurini paineli tuulispään lailla taksitolpalle ja pysähtyi ajoradan reunaan. Astelin hänen viereensä ja annoin katseeni kiertää lähes täpötäydellä taksitolpalla. Alue oli täynnä takseja, mutta yhtään asiakasta en siellä nähnyt. Kiireelliset ihmiset näyttivät vain kulkevan paikan ohitse. Käännyin kuskini puoleen ja kysyin:

- Miltä näyttää?
- Vittu!
- Onhan täällä aika monta sedania, varsinkin nuo Corollat ja tuo yksi Taunus ovat jopa ihan tyylikkäitä kulkupelejä, kerroin havainnoistani.
- Vittu, vitun vittu! hullu ämmä jatkoi kiroilemistaan.
- No mitä nyt?
- Halusin erottua joukosta autoni kanssa. Vittu, olisi pitänyt ostaa kameli, että erottuisin jotenkin tuosta riemunkirjavasta autokalustosta.

Hullu ämmä manaili sitä, ettei ollut perehtynyt enempää siihen miten kirjavaa taksikalusto on nykyisin. Myöntelin asioiden muuttuneen aika paljon viime aikoina. Ehdotin hänelle, että ehkä tällainen taksitolppa ei ole oikea paikka ottaa asiakkaita kyytiin. Hänen pitäisi ajaa Uberia tai tulevan firman kautta VIP-kyytipalvelua tarkasti rajatulle asiakaskunnalle, kuten jo aikaisemmin ehdotin.

- Vittu, seuraava vastaantulija, joka edes etäisesti näyttää taksikuskilta, saa kyllä tuta.
- Noh, noh, ethän nyt voi pahoinpidellä täällä ketään.
- Syön sitten sen eväät, saatana!
- Ihan miten vain, mutisin takaisin.

Lähdimme palailemaan takaisin autoa kohti. Luovimme yllättävän väentungoksen läpi autolle päin, kun melkein törmäsimme tuttuun poliisipartioon. Kaksikolla näytti olevan ruokatunti käynnissä. En kerennyt reagoida yhtään mitään, kun hullu ämmä nappasi meitä puhuttaneelta konstaapelilta hampurilaisen rippeet ja tunki ne suuhunsa. Saatuaan suunsa tyhjäksi, hän röyhtäisi kuuluvasti ja sanoi:

- Vittu mitä paskaa!

Konstaapelit katselivat meitä suu auki ja silmät pyöreinä. Luulin, että kohta tulee pampusta tai etälamauttimesta, mutta sen sijaan hampurilaisen jämät menettänyt konstaapeli sanoi:

- Se oli vegehampurilainen.
- Mihin vittuun tämä maailma on oikein menossa? Mikään ei ole kuin ennen. Poliisit syövän vegepaskaa ja nuoret naiset juovat raakaa viinaa, hullu ämmä mesosi.
- Jaa, ketkä nuoret naiset? tiedustelin, sillä mielestäni nuoriso joi nykyisin vähemmän kuin ennen ja lähinnä limuviinoja.
- No vittu minä, minä juon raakaa viinaa.
- Et ole mitenkään nuori, huomautin.
- Sano tuo vielä toisen kerran, niin et elä enää minuutin päästä!

En sanonut mitään, ja poliisitkin vain nyökyttelivät sen näköisenä, että olivat kaikesta samaa mieltä hullun ämmän kanssa. Mulkaistuaan muutaman kerran molempia poliiseja, hullu ämmä lähti jatkaman matkaa autoa kohti. Esitin nopeat pahoitteluni poliiseille ja kiirehdin kuskini perään.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi