Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle


19.9.2020

Sedan


Onneksi talvikelit olivat jo taakse jäänyttä aikaa, joten saatoin nautiskella Rutinoffista kesärenkailla. Jopa 60 km / h nopeus moottoritiellä ei saanut renkaita täristämään, mikä oli kovasti mieleeni. Närän mukaan minun olisi pitänyt ajaa vähintään satasta, että olisin saanut tietää täristävätkö renkaat vai ei. Totesin Närälle, että papparainen voi täristä itsekseen ihan missä vauhdissa tahansa. Minulle riitti yleensä hiljaisempikin matkanopeus. Seuraavaksi Toyota-jäärä alkoi inttää, että olisin muka tientukko moottoritiellä tuolla nopeudella. Ei pidä paikkaansa, sillä ajan aina keskikaistaa, joten nopeampien ei tarvitse lähteä minua ohittamaan, vaan voivat ajaa suoraan oikeaa kaistaa. Jotain kummallista kakistelua tuohonkin vastaukseeni oli tullut, mutta kuittasin sen papparaisen korona korinoilla.

Närän vaahtoamisesta olin saanut idean, joka piti tietenkin toteuttaa heti kun säätiedotus lupasi vesisadetta. Minulle oli jäänyt pullo todella reilusti vaahtoavaa autoshampoota, jolle tuli yllättäen käyttöä. Onneksi Suomen kevät oli harvoin täysin kuiva, niin sadetta ei tarvinnut odotella montaa päivää. Illalla sateen jo alettua hipsin parkkipaikalle shampoopullon ja autonpesusienen kanssa. Tyhjensin puolillaan olleen shampoopullon Närän Yariksen päälle ja levittelin sen sienellä. Sitä taisi mennä myös Yariksen ilmanottoaukkoihin. Melkein alkoi naurattaa, kun mietin alkaakohan se kuplia auton sisälle ilmanvaihtoventtiileistä? Ainoa mikä shampoossa harmitti, oli sen yllättävän neutraali tuoksu.

Saatuani homman tehtyä, hipsin takaisin sisälle ja jäin ikkunasta katselemaan miten iso vaahtopallo imaisi Yariksen sisälleen. Ihan kuin joku iso hirviö olisi syönyt koko auton. Otin autosta kännykällä muutaman kuvan ja lähetin ne Närälle. Laitoin oheen viestin: ”Autosi on ihan yhtä kova vaahtoamaan kuin sinä.” Hetken päästä laitoin toisen viestin: ”Sitä paitsi olet itse kieltänyt auton pesun parkkipaikalla ja nyt rikot sitä törkeästi.” En saanut viesteihini mitään vastausta. Sen sijaan papparainen ilmestyi kolmen minuutin päästä parkkipaikalle ihmettelemään vaahtopalloa, joka oli siinä kohtaa nielaissut jo molemmat viereiset autot sisuksiinsa. Tuollainen jostain Halpis marketista aikoinaan ostamani epämääräinen autoshampoo oli todellakin kova vaahtoamaan, jopa kovempi kuin Närä. Vastaavaan eivät mitkään merkkituotteet pysty.

Jäin seuraamaan ikkunaan Närän käyttäytymistä, kun parkkipaikalle kääntyi paloauto ja siitä laskeutui neljä palomiestä. Papparainen näytti aika kiukkuiselta polkiessaan nahkasaapasta märkään asfalttiin. Tovin Närää jututettuaan palomiehet vetivät autostaan letkun ja huuhtelivat valtavan vaahtopallon pois autojen päältä. Onneksi olin tilanteen tasalla ja sain otettua episodin jokaisesta vaiheesta hyvät kuvat. Joku oli sanonut, että dokumentointi on kaiken a ja o. Olin siitä samaa mieltä. Palomiesten kelaillessa letkua, lähetin Närälle viestin: ”Pyydä kavereitasi huuhtelemaan myös minun Rutinoff.” Närä luki viestin, mulkaisi suuntaani ja tunki puhelimen takaisin taskuunsa. Paloauton lähdön jälkeen myös Toyota-jäärä jätti parkkipaikan. Sirkusesitys näytti olevan ohitse, joten palasin ikkunan äärestä sohvalle.

Ilta kului, eikä Närästä kuulunut mitään, kunnes kymmen aikaan soi ovikello. Toyota-papparainen seisoi oven takana happaman näköisenä. Kysyin häneltä:

- Tulitko antamaan autonpesuneuvoja?
- Hmph, pöljä on taas niin vitsikäs, että.
- Mielestäni kysyin ihan aiheellisen kysymyksen.

Närä tunki itsensä sisälle ja vaati tuttuun tyyliinsä kahvia. Laitoin mokan tippumaan ja istuimme keittiön pöydän ääreen. Parin minuutin hiljaisuuden jälkeen tiedustelin:

- Ei sinulla olisi antaa jotain autonpesuvinkkiä?
- EI OLE! Närä kivahti.
- Se oli aika hieno vaahtopallo. Miten onnistuit?
- En mitenkään. Olen ihan varma, että se olit sinä!
- Minä? Miten niin?

Närä puhisi, ettei tiedä ketään muuta niin pöljää ja kateellista Toyotaa kohtaan kuin minä, joka olisi voinut tehdä moisen halpamaisen teon. Keskeytin papparaisen vuodatuksen sanomalla:

- Hei, vähän rajaa nyt siihen vaahtoamiseesi. Koska olet nähnyt minun pesevän omaa autoani? Niin, et koskaan. Miten luulet minun kaltaiseni laiskimuksen pesevät toisten autoja?
- Hmph, pöljä puhuu ehkä asiaa, Närä raapi korvalistaan.
- Lisäksi minulla on kokemusta Toyotasta, joten en osaa olla niistä myöskään kateellinen.
- Tuokin on totta, papparainen myönsi.
- Jospa syyllinen on Kona-mies.
- Sähköautoilijat ovat kyllä epäilyttävää sakkia, Närä myönsi.

Närä kertoi, että kyseinen sähköautomies on tehnyt hänelle jo toistakymmentä kirjallista aloitetta latauspaikan rakentamisesta. Papparainen murisi, että hänen suurella vaivallansa vetämä roikkasysteemi ei ollut kelvannut mokomalle hienoperseelle. On olevinaan niin paljon parempaa sakkia kuin polttomoottoriautolla ajavat osakkeenomistajat. Kostoksi Närä oli ensin tuplannut ja myöhemmin triplannut Kona-miehen autopaikkamaksun. Perusteluina oli se, että tyyppi kuitenkin kielloista huolimatta salaa lataa autoaan lämmitystolpasta.

- Eikö kaikki aloitteet pidä ottaa käsittelyyn?
- Olen käsitellyt ne omalla paperisilppurillani. Jokaiseen anomukseen tuli kielteinen päätös.
- Luin muuten juuri, että Lexukselta tulee sähköauto.
- Niiden arvo tulee romahtamaan, kun siirtyvät pois arvostetusta Toyotan hybriditekniikasta. Oikein sääliksi käy, voi, voi, Närä voivotteli.
- Ihan varmasti Toyota tulee perässä jonkun sähköauton kanssa.
- Ai perässä? Siinä vaiheessa, kun ja jos Toyota tekee sähköauton, se menee heti muiden ohitse.

Närän mukaan on ihan hyvä, että pöljät tuhlaa rahansa kalliisiin sähköautoihin, joita täytyy päivitellä ja voivotella vartin välein, että pääsee kotoa töihin ja toisinpäin. Toyota keskittyy suunnittelemaan sellaiset tuotteet, että kaiken maailman Saksan paskat ja Amerikan ihmemaan nörttihimmelit jäävät lopulta ihmettelemään Toyotan myyntikäyrien jyrkkää nousua.

- Mikä se shampoo oli, jolla vaahdotit auton? Yritin vielä.
- Minä EN OLE vaahdottanut autoani, Närä kivahti.
- Kunhan nyt varmistin, ettei jää väärää käsitystä asiasta.
- Varmista lisäksi, että poistat ottamasi kuvat puhelimesta. En halua, että tästä asiasta leviää mitään väärinkäsitystä.
- Sorry, lähetin ne jo paikallislehteen. Maksavat hyvistä kuvista aina muutaman kympin ja köyhän pitää yrittää.
- Sehän on ilmaisjakelulehti, eikö olekin? Närä varmisti.
- Kyllä on.

Närä nousi pöydästä ja ilmoitti menevänsä saman tien poistamaan taloyhtiön roskakatoksesta postilaatikot, joihin ilmaisjakelulehdet toimitetaan. Lisäksi hän aikoi kiertää myös muut alueen taloyhtiöt yön pimeydessä ja tehdä saman tempun. Perusteluina oli, ettei Toyotalle saa nauraa.

- Vaan eihän sen vaahtopallon sisältöä näe, väitin vastaan.
- Hmph, sinut tuntien siinä on kuvatekstissä maininta autosta.
- Juu, taisin ilmoittaa jopa vuosimallin ja omistajan nimen, siis ihan vahingossa toki.
- Varo nulkki, voin vahingossa ottaa tämän asuntosi taloyhtiön hallintaan.

Tämän sanottuaan Oskari Närä poistui asunnostani. Ilta oli ollut mielestäni onnistunut, sillä jäynä silloin tällöin pitää ainakin oman mieleni virkeänä. Närällä toki saattoi verenpaine nousta, mutta siihen oli olemassa lääkkeet, joten enpä ottanut moisesta mitään murhetta. Ilta oli sen verran pitkällä, joten laitoin puhelimen äänettömälle ja kävin nukkumaan.

- Thumps, thumps, thumps.
- Täh? Mitä nyt? havahduin outoon ääneen.

Vilkaisin kelloa ja se näytti olevan yhdeksän aamulla. Olin näemmä nukkunut yön kuin tukki.

- Thumps, thumps, thumps.

Totesin äänen kuuluvan eteisen suunnasta, joten pukeuduin nopsaan ja suunnistin ovelle. Välioven avattuani kurkkasin ovisilmästä ja totesin rapussa seisovan naapurini hullun ämmän. Hetken ovisilmästä katseltuani sain selville myös äänen aiheuttajan. Hullu ämmä hakkasi oveani nyrkillä. Avasin oven ja kysyin:

- Et sitten soittanut ovikelloa?
- Vittu, ajattelin että nukut, niin kokeilin varovaisempaa lähestymistapaa.
- Ei tullut mieleen tulla paikalle myöhemmin?
- Ei, sillä meidän pitää olla kymmeneltä ostamassa minulle sedania.
- Missä?
- No vittu autokaupassa, vai luuletko, että ostan sedaneita pullapuodista? Missä vitun ämpärissä sinut on kasvatettu?

Tämä oli harmittava juttu, sillä olin jo aikoinaan luvannut olla hullulle ämmälle apuna auton ostossa. Se vaan oli jostain syystä venynyt ja venynyt. Toivon, että asia olisi myös sen myötä unohtunut, mutta toiveeni ei näemmä toteutunut. Aina ei voinut voitta, ei edes joka kerta, sanoi aikoinaan televisiossa Hugo peikko. Hullu ämmä katsoi minua toinen silmä kiinni ja tivasi:

- Oletko kurja paskaläjä unohtanut mitä olet luvannut? Vittu, silpaisen turpaan, jos myönnät.
- En ole, valitettavasti.
- Mennään, hyvät sedanit eivät odota, kuten cityhomojen SUVit.

Heitin rotsin päälle ja kengät jalkaani ja seurasin naapuriani. Ajoimme alas hissillä, sillä hullun ämmän mukaan on ihan hullun hommaa kävellä portaita, kun talossa on kerran hissi. Kävelimme Rutinoffin luo ja hullu ämmä alkoi kammeta itseään takapenkille.

- On tässä myös etupenkki vapaana, huomautin hänelle.
- Istun takana, ettei meitä luulla kavereiksi. Joku tuttu voi luulla, että olen alkanut oikein kaveerata tuollaisen tuulenpieksämän kanssa.
- Ihan sama, murahdin ja käynnistin Rutinoffin. – Ai niin, mihin muuten ajetaan?
- Möttönen Caars Oy.
- Ok, tiedän paikan.
- Mistä sen tiedät? Oletko runkkari kuolannut minun sedaneita?
- En ole, satun vain tuntemaan omistajan.
- Ei sitten mitään SUVi-juttuja poikain kesken, tai silpaisen molempia nenuun.
- Juu, ei todellakaan.

Möttösen autoliike oli vain reilun kolmen kilometrin päässä, joten matkaan ei montaa minuuttia tuhraantunut. Kurvasin Rutinoffin herran autoliikkeen oven viereen ja päästin takapenkin matkustajan ulos autosta. Astuimme sisään Möttösen liikkeeseen ja melkein törmäsimme pieneen pöytään, jossa oli yksi pullo pirtua ja yksi koskenkorvaa. Möttönen itse istui peremmällä olevassa toimistossaan. Meidät huomattuaan mies nousi ylös ja asteli luoksemme. Pulloja viittoillen hän sanoi:

- Kädet saa desinfioida kummalla tahansa ja ryypynkin voi ottaa sen mukaan kumpi aineista putoaa paremmin.
- Ei normaalia käsidesiä olisi? tiedustelin.
- Ei ole, kun näitä saa halvemmalla ja on paremmin juotavissa mitä ne saatanan käsidesit.
- Onko omakohtaista kokemusta?
- Sen verran, että sisuskalut on kyllä aika hyvin desinfioitu, hähähää.
- Missä minun sedanit on? Hullu ämmä kysyi.
- Laitoin pihan perälle piiloon, ettei muut näe. On katsos sen verran kovaa jakotavaraa tällaisen koronabuumin aikana. Ei liiku hätspäkit tällaiseen aikaan, ei sitten ollenkaan. Sedani sen olla pitää, Möttönen hehkutti.

Kävelimme Möttösen johdattamana pihan perälle, jossa muiden raatojen jatkeena seisoi kaksi idänseisojaa, eli Ladaa. Toinen oli punainen ja toinen oranssi.

- Aitoja pyöreälamppuisia, eikä mitään kopioita. Molemmat vielä luxusmalleja, Möttönen hehkutti. - Eihän noista varmasti avaudu takalasi? Hullu ämmä kysyi.
- Se jos joku on varmaa. Hinta on kyllä myös sen mukainen.
- Onko milloin katsastettu?
- Ei, mutta annan katsastusmaksun verran alennusta.
- Otan tuon oranssin, hullu ämmä ilmoitti.
- Se on sitten kolme tonnia miinus katsastusmaksu 13 euroa, eli aika tarkasti 3050 euroa, Möttönen ilmoitti.
- Kusettaako tuo? hullu ämmä kysyi minulta.

Näin jo naapurini ilmeestä, että kohta tartutaan autokauppiaan raiveleihin, kun Möttönen kiirehti ähisemään, että hinnassa on toki mukana myös liikkeen toimitus- ja papereidentekokulut.

- Missä noin halpa katsastus muka on? Kysyin.
- Kuulemma Venäjällä, Möttönen ilmoitti.
- Venäjällä?
- Niin. Ei kait se minun vika ole. Lupasin hyvittää katsastusmaksun ja se on hyvitetty. Voi sen viedä katsastettavaksi sinnekin.

Hullua ämmää ei tuntunut huolettavan yhtään sellainen asia, kun auton katsastaminen tai yleensäkään sen liikennekunto. Hän vastasi kysymykseeni, että voidaan ajaa peräkanaa suoraan katsastuskonttorille. Esitin hullulle ämmälle seuraavan kysymyksen:

- Etkö käy koeajolla?
- Vittu, ei tässä olla mitään vanhaa huoraa testaamassa, vaan sedania. Ne ovat aina ryhti pelejä, toisin kuin muun sukupuolisten SUVit.
- Entä hinta, etkö tingi siitä?
- En. Jos siinä on jotain vikaa, niin myyn sen takaisin neljällä tonnilla.
- Ne-neljällä tonnilla? Möttönen nikotteli.
- Häh, meneekö liian halvalla? hullu ämmä hämmästeli.
- Ei ku tuota, se ostohinta on kyllä jotain muuta kuin tuo kolme tonnia. Pitäähän minunkin elää.
- Ilman hampaitako?

Möttönen ihmetteli, että miten niin ilman hampaita, kun hänellä on kyllä kaikki omat hampaat vielä tallella. Hullu ämmä kuittaisi siihen, että niin, on toistaiseksi ja niistä kannattaa nyt ottaa kaikki hyöty irti.

- Puuh, siirrän tämän tuohon ovelle, niin pääsette heti matkaan, Möttönen puuskutti.

Herra autokauppias oli lihonut sitten viime näkemän. Miehen kovia kokenut pikkutakki ei ollut napissa, vaan se oli vyötetty päälle narunpätkän avulla. Olin elämäni aikana nähnyt monenlaista hakaneula- sun muuta viritystä vaatteissa, mutta ensimmäistä kertaa näin, että pikkutakki oli saatu pysymään päällä napin sijasta narulla. Möttönen siirsi auton liikkeen oven viereen, nousi autosta ja sanoi:

- Sisällä sitten haiskahtaa vähän.
- Sinun toimistossako? utelin.
- Ei, vaan autossa.
- Mikä siellä haisee, bensiinikö? hullu ämmä uteli.
- Paska.
- Jaska? Onko tämä ollut teidän hinttareiden yhteinen lauluauto, mitä häh?
- Paska, eli lehmän lanta. Autoa on säilytetty viimeiset neljätoista vuotta navetan takana.
- Navetan takana? Hämmästelin.
- Ei tällaisia aarteita voi näkyvillä säilyttää. Olisi muuten kuule veli venäläinen ostanut jo aikoja sitten.

Hullu ämmä totesi siihen, että haisee se paska itse kenestäkin, riippuen siitä mitä milloinkin syö. Myyjä-ostaja parivaljakkoa kuunnellessani tuli mieleeni, että tämä on kyllä yksi erikoisimmista autokaupoista, missä olen ollut mukana. Varmaan myös yksi nopeimmista, mikä yllätti minut aivan totaalisesti. Olin odottanut hullun ämmän puolelta vähintään kovaa tinkimistä ja fyysistä käsiksi käymistä, kun hinta ei miellytä.

- Siinä ne sitten ovat, Möttönen työnsi auton paperit työpöytänsä yli hullulle ämmälle.
- Kääntyyhän siinä varmasti etupyörät? hullu ämmä kysyi.
- Molempiin suuntiin, kyllä. Tämä ei ole kuule mikään niukasti varusteltu saksalainen, vaan aito idän auto.
- Hyvä. Sitten menoksi, hullu ämmä nousi tuolista ja marssi ulos autoliikkeestä.

Olin itse istunut toisella tuolilla hieman sivummalla. Nousin ylös, kävelin Möttösen pöydän viereen ja sanoin:

- Kannattaa sitten ottaa tuosta autosta tulevat reklamaatiot ihan sydämen asiaksi, ellet halua viettää letkuruokinnassa parista viikosta pariin kuukauteen. On kuulemma aika kivuliasta aikaa, sanovat ne, jotka ovat tuon asiakkaasi nyrkkiin törmänneet.

- Mi-minähän otan kyllä aina kaikki asiakkaat sydämen asiaksi. Enhän minä nyt mitään kelvotonta kalustoa myy.
- Hyvä, miten muuten menee? Onko korona vaikuttanut pisneksiin?

Möttönen kertoi, että halpaa autoa saisi jakaa kuin leipää köyhille, mutta vähänkin kalliimpien myynti tökkii pahasti.

- Kuinka kalliiden? keskeytin herra autokauppiaan.
- Viiden tonnin yläpuolella ei enää liiku kuin ennen.
- Tarjotaanko vaihdossa miten kalliita?
- Juuri viime viikolla oli tuossa pihalla jonossa pari Ferraria, yksi Phaeton ja jokunen Mersun Ässä. - Ostitko?
- En. Liisinki pelejä, niin niitä on pidetty kovin huonosti. Ei katsos tällainen rehti autokauppias voi mitä tahansa ottaa myyntiin. On katsos vastuu niin kova.
- Jahas, se on moro. Nähdään taas, sanoin ja poistuin ulos.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi