Etusivulle
Rutinoffin kuskin
tarinat
Tekstipohjaiselle
sivulle
19.9.2020
Onneksi talvikelit olivat jo taakse jäänyttä aikaa, joten
saatoin nautiskella Rutinoffista kesärenkailla. Jopa 60 km / h
nopeus moottoritiellä ei saanut renkaita täristämään, mikä oli
kovasti mieleeni. Närän mukaan minun olisi pitänyt ajaa
vähintään satasta, että olisin saanut tietää täristävätkö
renkaat vai ei. Totesin Närälle, että papparainen voi täristä
itsekseen ihan missä vauhdissa tahansa. Minulle riitti yleensä
hiljaisempikin matkanopeus. Seuraavaksi Toyota-jäärä alkoi
inttää, että olisin muka tientukko moottoritiellä tuolla
nopeudella. Ei pidä paikkaansa, sillä ajan aina keskikaistaa,
joten nopeampien ei tarvitse lähteä minua ohittamaan, vaan
voivat ajaa suoraan oikeaa kaistaa. Jotain kummallista
kakistelua tuohonkin vastaukseeni oli tullut, mutta kuittasin
sen papparaisen korona korinoilla.
Närän vaahtoamisesta olin saanut idean, joka
piti tietenkin toteuttaa heti kun säätiedotus lupasi
vesisadetta. Minulle oli jäänyt pullo todella reilusti
vaahtoavaa autoshampoota, jolle tuli yllättäen käyttöä. Onneksi
Suomen kevät oli harvoin täysin kuiva, niin sadetta ei tarvinnut
odotella montaa päivää. Illalla sateen jo alettua hipsin
parkkipaikalle shampoopullon ja autonpesusienen kanssa.
Tyhjensin puolillaan olleen shampoopullon Närän Yariksen päälle
ja levittelin sen sienellä. Sitä taisi mennä myös Yariksen
ilmanottoaukkoihin. Melkein alkoi naurattaa, kun mietin
alkaakohan se kuplia auton sisälle ilmanvaihtoventtiileistä?
Ainoa mikä shampoossa harmitti, oli sen yllättävän neutraali
tuoksu.
Saatuani homman tehtyä, hipsin takaisin sisälle
ja jäin ikkunasta katselemaan miten iso vaahtopallo imaisi
Yariksen sisälleen. Ihan kuin joku iso hirviö olisi syönyt koko
auton. Otin autosta kännykällä muutaman kuvan ja lähetin ne
Närälle. Laitoin oheen viestin: ”Autosi on ihan yhtä kova
vaahtoamaan kuin sinä.” Hetken päästä laitoin toisen viestin:
”Sitä paitsi olet itse kieltänyt auton pesun parkkipaikalla ja
nyt rikot sitä törkeästi.”
En saanut viesteihini mitään vastausta. Sen sijaan papparainen
ilmestyi kolmen minuutin päästä parkkipaikalle ihmettelemään
vaahtopalloa, joka oli siinä kohtaa nielaissut jo molemmat
viereiset autot sisuksiinsa. Tuollainen jostain Halpis
marketista aikoinaan ostamani epämääräinen autoshampoo oli
todellakin kova vaahtoamaan, jopa kovempi kuin Närä. Vastaavaan
eivät mitkään merkkituotteet pysty.
Jäin seuraamaan ikkunaan Närän käyttäytymistä,
kun parkkipaikalle kääntyi paloauto ja siitä laskeutui neljä
palomiestä. Papparainen näytti aika kiukkuiselta polkiessaan
nahkasaapasta märkään asfalttiin. Tovin Närää jututettuaan
palomiehet vetivät autostaan letkun ja huuhtelivat valtavan
vaahtopallon pois autojen päältä. Onneksi olin tilanteen tasalla
ja sain otettua episodin jokaisesta vaiheesta hyvät kuvat. Joku
oli sanonut, että dokumentointi on kaiken a ja o. Olin siitä
samaa mieltä. Palomiesten kelaillessa letkua, lähetin Närälle
viestin: ”Pyydä kavereitasi huuhtelemaan myös minun Rutinoff.”
Närä luki viestin, mulkaisi suuntaani ja tunki puhelimen
takaisin taskuunsa. Paloauton lähdön jälkeen myös Toyota-jäärä
jätti parkkipaikan. Sirkusesitys näytti olevan ohitse, joten
palasin ikkunan äärestä sohvalle.
Ilta kului, eikä Närästä kuulunut mitään,
kunnes kymmen aikaan soi ovikello. Toyota-papparainen seisoi
oven takana happaman näköisenä. Kysyin häneltä:
- Tulitko antamaan autonpesuneuvoja?
- Hmph, pöljä on taas niin vitsikäs, että.
- Mielestäni kysyin ihan aiheellisen kysymyksen.
Närä tunki itsensä sisälle ja vaati tuttuun
tyyliinsä kahvia. Laitoin mokan tippumaan ja istuimme keittiön
pöydän ääreen. Parin minuutin hiljaisuuden jälkeen tiedustelin:
- Ei sinulla olisi antaa jotain
autonpesuvinkkiä?
- EI OLE! Närä kivahti.
- Se oli aika hieno vaahtopallo. Miten onnistuit?
- En mitenkään. Olen ihan varma, että se olit sinä!
- Minä? Miten niin?
Närä puhisi, ettei tiedä ketään muuta niin
pöljää ja kateellista Toyotaa kohtaan kuin minä, joka olisi
voinut tehdä moisen halpamaisen teon. Keskeytin papparaisen
vuodatuksen sanomalla:
- Hei, vähän rajaa nyt siihen vaahtoamiseesi.
Koska olet nähnyt minun pesevän omaa autoani? Niin, et koskaan.
Miten luulet minun kaltaiseni laiskimuksen pesevät toisten
autoja?
- Hmph, pöljä puhuu ehkä asiaa, Närä raapi korvalistaan.
- Lisäksi minulla on kokemusta Toyotasta, joten en osaa olla
niistä myöskään kateellinen.
- Tuokin on totta, papparainen myönsi.
- Jospa syyllinen on Kona-mies.
- Sähköautoilijat ovat kyllä epäilyttävää sakkia, Närä myönsi.
Närä kertoi, että kyseinen sähköautomies on
tehnyt hänelle jo toistakymmentä kirjallista aloitetta
latauspaikan rakentamisesta. Papparainen murisi, että hänen
suurella vaivallansa vetämä roikkasysteemi ei ollut kelvannut
mokomalle hienoperseelle. On olevinaan niin paljon parempaa
sakkia kuin polttomoottoriautolla ajavat osakkeenomistajat.
Kostoksi Närä oli ensin tuplannut ja myöhemmin triplannut
Kona-miehen autopaikkamaksun. Perusteluina oli se, että tyyppi
kuitenkin kielloista huolimatta salaa lataa autoaan
lämmitystolpasta.
- Eikö kaikki aloitteet pidä ottaa käsittelyyn?
- Olen käsitellyt ne omalla paperisilppurillani. Jokaiseen
anomukseen tuli kielteinen päätös.
- Luin muuten juuri, että Lexukselta tulee sähköauto.
- Niiden arvo tulee romahtamaan, kun siirtyvät pois arvostetusta
Toyotan hybriditekniikasta. Oikein sääliksi käy, voi, voi, Närä
voivotteli.
- Ihan varmasti Toyota tulee perässä jonkun sähköauton kanssa.
- Ai perässä? Siinä vaiheessa, kun ja jos Toyota tekee
sähköauton, se menee heti muiden ohitse.
Närän mukaan on ihan hyvä, että pöljät tuhlaa
rahansa kalliisiin sähköautoihin, joita täytyy päivitellä ja
voivotella vartin välein, että pääsee kotoa töihin ja
toisinpäin. Toyota keskittyy suunnittelemaan sellaiset tuotteet,
että kaiken maailman Saksan paskat ja Amerikan ihmemaan
nörttihimmelit jäävät lopulta ihmettelemään Toyotan
myyntikäyrien jyrkkää nousua.
- Mikä se shampoo oli, jolla vaahdotit auton?
Yritin vielä.
- Minä EN OLE vaahdottanut autoani, Närä kivahti.
- Kunhan nyt varmistin, ettei jää väärää käsitystä asiasta.
- Varmista lisäksi, että poistat ottamasi kuvat puhelimesta. En
halua, että tästä asiasta leviää mitään väärinkäsitystä.
- Sorry, lähetin ne jo paikallislehteen. Maksavat hyvistä
kuvista aina muutaman kympin ja köyhän pitää yrittää.
- Sehän on ilmaisjakelulehti, eikö olekin? Närä varmisti.
- Kyllä on.
Närä nousi pöydästä ja ilmoitti menevänsä saman
tien poistamaan taloyhtiön roskakatoksesta postilaatikot, joihin
ilmaisjakelulehdet toimitetaan. Lisäksi hän aikoi kiertää myös
muut alueen taloyhtiöt yön pimeydessä ja tehdä saman tempun.
Perusteluina oli, ettei Toyotalle saa nauraa.
- Vaan eihän sen vaahtopallon sisältöä näe,
väitin vastaan.
- Hmph, sinut tuntien siinä on kuvatekstissä maininta autosta.
- Juu, taisin ilmoittaa jopa vuosimallin ja omistajan nimen,
siis ihan vahingossa toki.
- Varo nulkki, voin vahingossa ottaa tämän asuntosi taloyhtiön
hallintaan.
Tämän sanottuaan Oskari Närä poistui
asunnostani. Ilta oli ollut mielestäni onnistunut, sillä jäynä
silloin tällöin pitää ainakin oman mieleni virkeänä. Närällä
toki saattoi verenpaine nousta, mutta siihen oli olemassa
lääkkeet, joten enpä ottanut moisesta mitään murhetta. Ilta oli
sen verran pitkällä, joten laitoin puhelimen äänettömälle ja
kävin nukkumaan.
- Thumps, thumps, thumps.
- Täh? Mitä nyt? havahduin outoon ääneen.
Vilkaisin kelloa ja se näytti olevan yhdeksän
aamulla. Olin näemmä nukkunut yön kuin tukki.
- Thumps, thumps, thumps.
Totesin äänen kuuluvan eteisen suunnasta, joten
pukeuduin nopsaan ja suunnistin ovelle. Välioven avattuani
kurkkasin ovisilmästä ja totesin rapussa seisovan naapurini
hullun ämmän. Hetken ovisilmästä katseltuani sain selville myös
äänen aiheuttajan. Hullu ämmä hakkasi oveani nyrkillä. Avasin
oven ja kysyin:
- Et sitten soittanut ovikelloa?
- Vittu, ajattelin että nukut, niin kokeilin varovaisempaa
lähestymistapaa.
- Ei tullut mieleen tulla paikalle myöhemmin?
- Ei, sillä meidän pitää olla kymmeneltä ostamassa minulle
sedania.
- Missä?
- No vittu autokaupassa, vai luuletko, että ostan sedaneita
pullapuodista? Missä vitun ämpärissä sinut on kasvatettu?
Tämä oli harmittava juttu, sillä olin jo
aikoinaan luvannut olla hullulle ämmälle apuna auton ostossa. Se
vaan oli jostain syystä venynyt ja venynyt. Toivon, että asia
olisi myös sen myötä unohtunut, mutta toiveeni ei näemmä
toteutunut. Aina ei voinut voitta, ei edes joka kerta, sanoi
aikoinaan televisiossa Hugo peikko. Hullu ämmä katsoi minua
toinen silmä kiinni ja tivasi:
- Oletko kurja paskaläjä unohtanut mitä olet
luvannut? Vittu, silpaisen turpaan, jos myönnät.
- En ole, valitettavasti.
- Mennään, hyvät sedanit eivät odota, kuten cityhomojen SUVit.
Heitin rotsin päälle ja kengät jalkaani ja
seurasin naapuriani. Ajoimme alas hissillä, sillä hullun ämmän
mukaan on ihan hullun hommaa kävellä portaita, kun talossa on
kerran hissi. Kävelimme Rutinoffin luo ja hullu ämmä alkoi
kammeta itseään takapenkille.
- On tässä myös etupenkki vapaana, huomautin
hänelle.
- Istun takana, ettei meitä luulla kavereiksi. Joku tuttu voi
luulla, että olen alkanut oikein kaveerata tuollaisen
tuulenpieksämän kanssa.
- Ihan sama, murahdin ja käynnistin Rutinoffin. – Ai niin, mihin
muuten ajetaan?
- Möttönen Caars Oy.
- Ok, tiedän paikan.
- Mistä sen tiedät? Oletko runkkari kuolannut minun sedaneita?
- En ole, satun vain tuntemaan omistajan.
- Ei sitten mitään SUVi-juttuja poikain kesken, tai silpaisen
molempia nenuun.
- Juu, ei todellakaan.
Möttösen autoliike oli vain reilun kolmen
kilometrin päässä, joten matkaan ei montaa minuuttia
tuhraantunut. Kurvasin Rutinoffin herran autoliikkeen oven
viereen ja päästin takapenkin matkustajan ulos autosta. Astuimme
sisään Möttösen liikkeeseen ja melkein törmäsimme pieneen
pöytään, jossa oli yksi pullo pirtua ja yksi koskenkorvaa.
Möttönen itse istui peremmällä olevassa toimistossaan. Meidät
huomattuaan mies nousi ylös ja asteli luoksemme. Pulloja
viittoillen hän sanoi:
- Kädet saa desinfioida kummalla tahansa ja
ryypynkin voi ottaa sen mukaan kumpi aineista putoaa paremmin.
- Ei normaalia käsidesiä olisi? tiedustelin.
- Ei ole, kun näitä saa halvemmalla ja on paremmin juotavissa
mitä ne saatanan käsidesit.
- Onko omakohtaista kokemusta?
- Sen verran, että sisuskalut on kyllä aika hyvin desinfioitu,
hähähää.
- Missä minun sedanit on? Hullu ämmä kysyi.
- Laitoin pihan perälle piiloon, ettei muut näe. On katsos sen
verran kovaa jakotavaraa tällaisen koronabuumin aikana. Ei liiku
hätspäkit tällaiseen aikaan, ei sitten ollenkaan. Sedani sen
olla pitää, Möttönen hehkutti.
Kävelimme Möttösen johdattamana pihan perälle,
jossa muiden raatojen jatkeena seisoi kaksi idänseisojaa, eli
Ladaa. Toinen oli punainen ja toinen oranssi.
- Aitoja pyöreälamppuisia, eikä mitään
kopioita. Molemmat vielä luxusmalleja, Möttönen hehkutti.
- Eihän noista varmasti avaudu takalasi? Hullu ämmä kysyi.
- Se jos joku on varmaa. Hinta on kyllä myös sen mukainen.
- Onko milloin katsastettu?
- Ei, mutta annan katsastusmaksun verran alennusta.
- Otan tuon oranssin, hullu ämmä ilmoitti.
- Se on sitten kolme tonnia miinus katsastusmaksu 13 euroa, eli
aika tarkasti 3050 euroa, Möttönen ilmoitti.
- Kusettaako tuo? hullu ämmä kysyi minulta.
Näin jo naapurini ilmeestä, että kohta
tartutaan autokauppiaan raiveleihin, kun Möttönen kiirehti
ähisemään, että hinnassa on toki mukana myös liikkeen toimitus-
ja papereidentekokulut.
- Missä noin halpa katsastus muka on?
Kysyin.
- Kuulemma Venäjällä, Möttönen ilmoitti.
- Venäjällä?
- Niin. Ei kait se minun vika ole. Lupasin hyvittää
katsastusmaksun ja se on hyvitetty. Voi sen viedä
katsastettavaksi sinnekin.
Hullua ämmää ei tuntunut huolettavan yhtään
sellainen asia, kun auton katsastaminen tai yleensäkään sen
liikennekunto. Hän vastasi kysymykseeni, että voidaan ajaa
peräkanaa suoraan katsastuskonttorille. Esitin hullulle ämmälle
seuraavan kysymyksen:
- Etkö käy koeajolla?
- Vittu, ei tässä olla mitään vanhaa huoraa testaamassa, vaan
sedania. Ne ovat aina ryhti pelejä, toisin kuin muun
sukupuolisten SUVit.
- Entä hinta, etkö tingi siitä?
- En. Jos siinä on jotain vikaa, niin myyn sen takaisin neljällä
tonnilla.
- Ne-neljällä tonnilla? Möttönen nikotteli.
- Häh, meneekö liian halvalla? hullu ämmä hämmästeli.
- Ei ku tuota, se ostohinta on kyllä jotain muuta kuin tuo kolme
tonnia. Pitäähän minunkin elää.
- Ilman hampaitako?
Möttönen ihmetteli, että miten niin ilman
hampaita, kun hänellä on kyllä kaikki omat hampaat vielä
tallella. Hullu ämmä kuittaisi siihen, että niin, on
toistaiseksi ja niistä kannattaa nyt ottaa kaikki hyöty irti.
- Puuh, siirrän tämän tuohon ovelle, niin
pääsette heti matkaan, Möttönen puuskutti.
Herra autokauppias oli lihonut sitten viime
näkemän. Miehen kovia kokenut pikkutakki ei ollut napissa, vaan
se oli vyötetty päälle narunpätkän avulla. Olin elämäni aikana
nähnyt monenlaista hakaneula- sun muuta viritystä vaatteissa,
mutta ensimmäistä kertaa näin, että pikkutakki oli saatu
pysymään päällä napin sijasta narulla. Möttönen siirsi auton
liikkeen oven viereen, nousi autosta ja sanoi:
- Sisällä sitten haiskahtaa vähän.
- Sinun toimistossako? utelin.
- Ei, vaan autossa.
- Mikä siellä haisee, bensiinikö? hullu ämmä uteli.
- Paska.
- Jaska? Onko tämä ollut teidän hinttareiden yhteinen lauluauto,
mitä häh?
- Paska, eli lehmän lanta. Autoa on säilytetty viimeiset
neljätoista vuotta navetan takana.
- Navetan takana? Hämmästelin.
- Ei tällaisia aarteita voi näkyvillä säilyttää. Olisi muuten
kuule veli venäläinen ostanut jo aikoja sitten.
Hullu ämmä totesi siihen, että haisee se paska
itse kenestäkin, riippuen siitä mitä milloinkin syö.
Myyjä-ostaja parivaljakkoa kuunnellessani tuli mieleeni, että
tämä on kyllä yksi erikoisimmista autokaupoista, missä olen
ollut mukana. Varmaan myös yksi nopeimmista, mikä yllätti minut
aivan totaalisesti. Olin odottanut hullun ämmän puolelta
vähintään kovaa tinkimistä ja fyysistä käsiksi käymistä, kun
hinta ei miellytä.
- Siinä ne sitten ovat, Möttönen työnsi auton
paperit työpöytänsä yli hullulle ämmälle.
- Kääntyyhän siinä varmasti etupyörät? hullu ämmä kysyi.
- Molempiin suuntiin, kyllä. Tämä ei ole kuule mikään niukasti
varusteltu saksalainen, vaan aito idän auto.
- Hyvä. Sitten menoksi, hullu ämmä nousi tuolista ja marssi ulos
autoliikkeestä.
Olin itse istunut toisella tuolilla hieman
sivummalla. Nousin ylös, kävelin Möttösen pöydän viereen ja
sanoin:
- Kannattaa sitten ottaa tuosta autosta tulevat
reklamaatiot ihan sydämen asiaksi, ellet halua viettää
letkuruokinnassa parista viikosta pariin kuukauteen. On kuulemma
aika kivuliasta aikaa, sanovat ne, jotka ovat tuon asiakkaasi
nyrkkiin törmänneet.
- Mi-minähän otan kyllä aina kaikki asiakkaat
sydämen asiaksi. Enhän minä nyt mitään kelvotonta kalustoa myy.
- Hyvä, miten muuten menee? Onko korona vaikuttanut pisneksiin?
Möttönen kertoi, että halpaa autoa saisi jakaa
kuin leipää köyhille, mutta vähänkin kalliimpien myynti tökkii
pahasti.
- Kuinka kalliiden? keskeytin herra
autokauppiaan.
- Viiden tonnin yläpuolella ei enää liiku kuin ennen.
- Tarjotaanko vaihdossa miten kalliita?
- Juuri viime viikolla oli tuossa pihalla jonossa pari Ferraria,
yksi Phaeton ja jokunen Mersun Ässä. - Ostitko?
- En. Liisinki pelejä, niin niitä on pidetty kovin huonosti. Ei
katsos tällainen rehti autokauppias voi mitä tahansa ottaa
myyntiin. On katsos vastuu niin kova.
- Jahas, se on moro. Nähdään taas, sanoin ja poistuin ulos.
Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.