Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

11.3.2020

Takakonttikirppis


Olin vielä täysin unten mailla, kun jostain alkoi kuulua ihme rämähtelyä. Raottaessani toista silmääni, totesin äänen tulevan postiluukusta. Ensimmäinen ajatus oli, että rappuun on muuttanut lapsiperhe ja tenavat tekevät käytännön pilaa. Manailin jo kuritta kasvatettua nuorisoa, kun korvani ottivat puhetta:

- Konttikirppis, konttikirppis tänään taloyhtiön parkkipaikalla. Grillistä makkaraa ja pannusta kahvia, kaikki tervetulleita!

En saanut oikein selvää siitä, että kenen tuo ääni oli. Se ei ollut Ramben, hullun ämmän, Närän eikä Koikkalan Jarnonkaan. Joku muu oli siis päättänyt pistää pystyyn konttikirppiksen. No, saihan sitä vapaassa maailmassa myydä, vaikka konttikirppiksellä, jos niin halusi. Koska yhdentoista tunnin yöuneni oli keskeytetty mitä julmimmalla tavalla, päätin nousta ja hoitaa aamutoimet. Niiden jälkeen suuntasin ikkunaan katsomaan, että minkälainen väenpaljous se meidän parkkipaikallamme oikein olikaan. Siellä ei näkynyt ketään, ei ristin sielua koko isolla parkkipaikalla.

- Voi helvetti, tähänkö sitä on tultu, että spämmiä tulee jo omasta postiluukusta? manailin ääneen.

Olin hetken aikaa kahden vaiheilla, että laitanko kahvin tippumaan vai menenkö kuitenkin ulos katsomaan mitä siellä tapahtuu? Aurinko paistoi houkuttelevasti, joten päätin lähteä roskapussin kanssa pihalle. Mikäli siellä ei ole sitä konttikirppistä, niin tulipahan vietyä roskat. Roskakatoksen nurkalla törmäsin Ykään, Saabiin ja savuavaan grilliin. Ykä oli ajanut autonsa niin, ettei siitä päässyt ohi muuten kuin roskakatoksen läpi kulkemalla. Onneksi meidän roskakatoksemme oli läpikuljettavaa sorttia, eli ovet molemmissa päissä. Ykä noteerasi minut heti ja sanoi:

- Siitä vain reilusti kontille tai grillille jonottamaan makkaraa.

Vilkaisin ympärillemme näkemättä ketään muita ja vastasin:

- Ei täällä ole ketään muita.
- Vaan kohta on.

Loistava markkinointistrategiani pitää huolen siitä, että kohta on kyrsän hinta kympissä ja viimeisistä tapellaan verissä päin. Nyt saa kahdella eurolla. Ykän hölistessä, avasin roskakatoksen oven ja nakkasin roskapussin jäteastiaan. Mietin jo matkan jatkamista katoksen läpi, mutta sitten tajusin jättäneeni aamiaisen välistä, eli ainakin kahvi tekisi nyt hyvää. Palasin siis takaisin samasta ovesta ja kysyin:

- Mitä kahvi maksaa?
- Nyt saa eurolla, kohta maksaa vitosen.
- Onko maitoa?
- 50 centtiä loraus ja sokeria 20 centtiä pala.
- Laitetaan sitten kahvi maidolla, ilmoitin.

Ykä siirtyi pienen pyöreän puutarhapöydän vierelle, jossa oli iso pumpputermari. Hän jäi seisomaan siihen käsi termarin päällä, mutta ei tehnyt elettäkään antaakseen minulle kahvia. Kysyin häneltä:

- Saisinko sitä kahvia?
- Kahvimukin maksu on 50 centtiä, ellei ole omaa mukia.
- No eipä satu olemaan mukana, murahdin.
- Tasan kaksi euroa kiitos ja maksu etukäteen, Ykä ojensi kättänsä minua kohti.

Kaivelin taskuistani kahden euron kolikon ja annoin sen Ykälle. Hetken päästä sain eteeni pahvimukillisen kahvia, johon oli lorautettu maitoa niin vähän, että sitä tuskin huomasi, saatikka maistoi. Maistoin kahvia ja totesin, että hieman on kyllä omituinen paahto kyseessä. Ei ollut tuttua mokkaa, ei.

- Mitä tämä kahvi on? kummastelin.
- Se on Svea-Mamman linnunmaitoa, Ykä vastasi.
- Niin? Hieman tarkemmin kiitos.
- Eikö olekin makuhermoja hivelevä maku? Aivan kuin ajaisi Saabilla auringonlaskuun täydenkuun aikaan sateenkaaren alta.

- Kuulostaa kyllä aika oudolta, kurtistin otsaani.
- Jäit heti koukkuun siihen makuun, etkö jäänytkin? Ykä tivasi.
- No en.

Ykä levitteli käsiään ja kuvaili, miten tuon kahvin sekoitus on hyvin suosittu länsinaapurissamme ja miten se kohta valtaisi myös Suomen kahvimarkkinat, muuttaen ne ikuisiksi ajoiksi. Miehen kehuessa kahviaan, huomasin pöydän vierellä putkikassin. Raotin sitä ja kappas, siellä oli kahvipaketti, jossa luki isolla Blitema. Kerroin havainnostani Ykälle, joka vastasi suu korvissa:

- Eikö olekin ihmeellistä? Nyt ei tarvitse mennä enää erikseen ruokakauppaan ostamaan kahvia.
- No sepäs kätevää, kun tuo lähin ruokakauppa on tuossa kivenheiton päässä ja lähin Blitema reilun vartin ajomatkan päässä.
- Minä myyn, suoraan kontista, Ykä ilmoitti.
- Mitä muuta myyt kuin kahvia?
- Hyviä sijoituksia, Ykä myhäili.

Että sellaista sitten, ajattelin mielessäni. Tämä ei tainnut myyntimiehen kehuista huolimatta luvata mitään hyvää ostajan puolelle. Ykä siirtyi pollena Saabin taakse, avasi takaluukun ja otti sieltä yhden kirjan. Kirjaa edessäni heilutellen hän sanoi:

- Kultaakin kalliimpi opus, joka lähtee nyt ennennäkemättömän halvalla hinnalla. Vain kuusikymmentä euroa kotiin toimitettuna. Sujautan postiluukusta tai laitan vaikka tyynyn alle, mikäli ostaja niin haluaa.

- Älä nyt perhana tuuleta sillä niin rajusti, en näe mikä mokoma opus on?
- Saabin alkuperäiskielinen korjausopas.
- Häh?
- Ollut vanhalla mammalla. Täysin korkkaamaton yksilö. Tämän avulla ei ole edes tulppia vaihdettu. Keräilijät maksaisivat tästä maailmalla satasia, mutta minä myyn sen tänään seitsemällä kympillä.
- Täh? Sanoit äsken, että kuusikymppiä?
- Hinta nousee, kun kysyntä lisääntyy, Ykä ilmoitti.
- Mikä kysyntä? Minä olen täällä käsittääkseni ainoa ostajaehdokas.
- Vaan et pitkään, tuolla liikahti joku,

Ykä osoitti Saabin ohi parkkipaikalle. Katsoin hänen osoittamaan suuntaan ja näin siellä mustavalkoisen kissan, joka oli ennenkin kulkenut pihan poikki. Mainitsin siitä Ykälle, joka meni hetkeksi ihan hiljaiseksi. Mutristeltuaan hetken huuliaan, hän ilmoitti, että hinta on nyt noussut kahdeksaan kymppiin. Vaatiessani perusteluja, Ykä vastasi:

- Korjausopas on herättänyt kiinnostusta jo ihmiskunnan ulkopuolella, kissakunnassa. Tämän kiinnostus menee siis yli oman ymmärryksen, joten minun oli pakko tarkistaa hintaa ylöspäin.

Sillä hetkellä minulle tuli sellainen vahva tunne, että toinen meistä on hullu, enkä se todellakaan ole minä. Kyllähän saabismia on aina sanottu sairaudeksi, mutta että noin paha, se oli minulle kyllä uutta. Ykän huojuessa paikallaan kirja kädessään, vilkaisin Saabin takakontissa olevaan laatikkoon. Siellä oli useita samanlaisia korjausoppaita, mitä herra konttikirppis piti nyt kädessään.

- Ei tuo tainnutkaan olla ihan uniikki, huomautin asiasta.
- On tämä.
- Mitä nuo muut sitten ovat?
- Ne ovat eri vuodelta. Vanha mamma osti joka vuosi uuden korjausoppaan, ihan varmuuden vuoksi. Ei ole minun vikani, että Saabin omistajat ovat yleensä kovin pedantteja.
- Tai idiootteja, kerroin oman mielipiteeni.
- Minulla on myynnissä myös valokopioita suomalaisten autolehtien Saabia koskevista artikkeleista. Olen käynyt ne läpi korostuskynällä, että hailaitit jäävät paremmin mieleen.
- Minä puolestani voisin alleviivata edellisen kommenttini idiootteja -sanan, murahdin takaisin.

Ykä oli kuin höyryjuna tai oikeastaan kuin jarruton Saab, joka vain meni eteenpäin välittämättä mistään matkalle sattuneesta mitään.

- Kyllähän sinä nyt pari artikkelia vitosella ostat?
- Valitan, asuntoni on vessaa lukuun ottamatta täysin paperiton.
- Voi lähettää ne sinulle myös sähköpostilla.
- Sorry, spämmifiltteri estää sen. On näet tiukat asetukset sille mitä tulee läpi.
- Toimitan muistitikulla. Siitä menee kyllä ylimääräinen kuuden euron maksu.
- Ei onnistu, pyörittelin päätäni. – Valitettavasti koneeni formatoi heti kaikki tikut mitä laittaa USB-porttiin. Turvaominaisuus nääs.
- Entä jos soitan sinulle illalla ja luen ääneen sen artikkelin. Voin tehdä sen tuntipalkalla tai urakalla.

Ei luoja, pyörittelin päätäni. Toisaalta Ykä osoitti kyllä olevansa sitkeä kauppamies. Jos kaikki autokauppiaat olisivat tuollaisia, niin kenenkään ei tarvitsisi vinkua, että autokauppa sakkaa tai ettei vienti vedä. Harmi vaan, ettei tässä tapauksessa myyjän ja ostajan intressit kohdanneet millään tavalla.

- Onko sinulla mitään järkevää juttua myynnissä? tiedustelin kauppamieheltä.
- Kimppa-auto-osuuksia.
- Ei kiitos.
- Myyn myös sijoitusosuuksia.
- Ahaa, mihin?
- Saappiin.
- Häh, eikös tämä olekaan vielä maksettu?
- Ei, ei tähän. Ajattelin laajentaa liiketoimintaa ja ostaa pari Saappia lisää. Katsos kun hevosiinkin myydään osuuksia, niin siitä se ajatus sitten lähti. Satasella saat pienen siivun ja viidellä sadalla isomman siivun.

Ei, ei, ei, pyörittelin päätäni. Näin jo silmissäni miten Saabiin sijoitettu satanen poikii minulle tonnin korjaus-, vakuutus-, polttoaine-, yms. kulut.

- Minulla on yksi periaate, vastasin Ykälle.
- No mikä?
- Se, etten sijoita rahojani hevosiin enkä Saappeihin.
- No voi. Onhan se ikävää, kun ihminen ei ymmärrä omaa parastaan, Ykä huokaili.

Vastasin Ykälle, etten voi sille mitään, että olen niin yksinkertainen ja kaiken lisäksi persaukinen, etten vaan kykene ymmärtämään omaa parastani autoasioissa. Kehuin kuitenkin heti perään, että onpas se hienoa, kun on saatu tänne sellainen naapuri, joka ymmärtää.

- Mitä ymmärtää? Pitäisikö minun ymmärtää tuosta jotain? kuului takaani.

Pyörähdin ympäri ja totesin Oskari Närän saapastelleen paikalle. Toyota-papparainen katsoi hyvin tuimasti pelastustielle pysäköityä Saabia ja sanoi:

- Ongelmajätteiden sijoituspaikka ei ole roskakatoksen vierusta. Niille löytyy oma paikka ihan muualta. Voin soittaa Kuusakoskelle.
- Mikä, mikä ongelmajäte? Ykä ynähti.
- No tuo Kadetin pohjalevylle rakennettu paskarottelo, Närä puhisi.
- Mi-mi-mitä, ettäkö Kadetin? Ykä kakisteli sen näköisenä, kun olisi nähnyt kuu-ukon istuvan autossaan.
- Ongelmajätteet myös heikentävät kuuloa, Närä kailotti kovempaa.
- Ei tämä ole mikään Kadetti, Ykä protestoi voimakkaammin.
- Se on general mistake, väitti sitten pöljä mitä tahansa, papparainen pysyi kannassaan.

Olin yllättynyt, että Närä puhui oikein kielillä. Tiedustelin häneltä, että mistä nyt tuulee, kun tuolla tavalla lontoota väännetään supisuomalaisella kerrostaloalueella. Närä kurtisti kulmiaan ja ilmoitti, että hänen tulee olla hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessaan aina tilanteen tasalla ja nyt se oli general mistake.

- Tuota noin, näistä Saabeista on kyllä jo aika jättänyt. Olet ehkä vuosikymmenen tai pari myöhässä, jos tuo GM:n merkitys selvisi sinulle vasta nyt, huomautin.
- Isäs oli myöhässä, kun sinua teki, kun tuli tuollainen pöljä, Närä kuittasi takaisin.

Närän mielenkiinto oli kuitenkin enemmän jalankulkuväylän tukkivassa ruotsalaiskeksinnössä kuin minussa, joten papparainen otti pari askelta eteenpäin ja alkoi tutkailla avoinna olevaa takaluukkua. Jupistuaan aikansa jotain mistä en saanut selvää, hän ilmoitti:

- Muuten hyvä, mutta kuivat koivuhalot ja sytykkeet puuttuu.
- Mitä puuttuu? Ykä ynähti kummissaan. – Minulla on grilli.
- Ei se toimi tässä tapauksessa, Närä vastasi.
- Missä?
- Pitäisi polttaa koko paska. Kuivaa tuohta ja koivuhalkoa sylillinen, niin jo roihuaa kuin ruotsalainen juhannussalko, Närä julisti.
- Eikä, tämä on kulttuurihistoriallisesti arvokas teos, Ykä alkoi panikoida.
- Mikä, joku noista korjausoppaistako? Heitin väliin oman ihmettelevän kommenttini.
- Saab, Saab on kulttuurihistoriallisesti arvokas teos. Ette ymmärrä, tai olette vain kateellisia, Ykä vaahtosi.

Närä ei moisesta hätkähtänyt, vaan kaivoi Toyotan logolla varustetusta olkalaukusta vanhanmallisen vedettävän herätyskellon ja asetti sen Saabin katolle teatraalisen hitaasti. Vasta siinä kohtaa itsekin tajusin, että se mikä papparaisessa oli hämännyt ja häirinnyt yhtä aikaa, oli tuo olkalaukku. Sanoin Närälle:

- Kätevä tuo olkalaukku, kulkee Toyotan korjausopas ja pienemmän varaosat aina mukana.
- Hmph, kuskaan tässä lähinnä hallituksen puheenjohtajan rekvisiittaani.

- Tuo herätyskello voi muuten naarmuttaa Saabin kattoa, Ykä huomautti.
- Se on tällä hetkellä pienin murheesi, Närä kivahti. – Näetkö missä asennossa pieni viisari ja iso viisari nyt on?

Ykä tiiraili kelloa lähempää ja myönsi näkevänsä sen missä asennossa molemmat viisarit ovat. Minäkin katsoin kelloa tarkemmin ja totesin sen näyttävät jotain ihan muuta kuin oikeaa aikaa. Kerroin Närälle, että hänellä on jäänyt kello vetämättä.

- Pyh, sivuseikka, Närä tuhahti.

Tämän jälkeen Närä komensi Ykää katsomaan kelloa erittäin tarkasti ja lähinnä minuuttiviisaria. Ykän tuijottaessa sitä, Närä näytti kellosta viisi minuuttia myöhempää kohtaa ja ilmoitti:

- Kun tuo iso viisari on tässä kohtaa, on tämä pelastustie vapaa eikä grillikään enää savuta.

Ykä vilkaisi grilliä, vilkaisi Saabia ja vastasi:

- Miten minä nyt sen nyt tässä sammutan.
- Kuse siihen, jos et muuta keksi, Närä murahti. – Tiktak, tiktak, kello käy!

Ykän ollessa vieläkin täysin jähmettyneenä, Närä ilmoitti, että on niitä ennenkin otettu asuntoja taloyhtiön haltuun ja paljon pienemmästäkin syystä, joten kannattaa laittaa töpinäksi, ellei halua ulkoistaa itseään ihan kokonaan Saabiinsa. Tämä sai Ykään vauhtia ja mies kaivoi esille maitopurkin, jolla sammutti grillin. Tämän jälkeen Ykä tunki nopeasti auton takakonttiin kaikki muut tarvikkeet paitsi grillin ja sanoi ajavansa auton pois.

- Grilli saa kolme minuuttia lisäaikaa, Närä julisti käteen ottamansa herätyskellon lasia naputellen.
- Tuo Saab taisi mennä aika lailla tunteisiin, sanoin papparaiselle.
- Täällä ei vääräuskoiset juhli niin pitkään, kun minä olen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Ja tiedoksi, meinaan olla pitkään!

- Onnea vaan olevalle, menevälle ja tulevalle urallesi, toivotin hymyssä suin.

Palasin itse sisälle, sillä sirkus näytti laittaneen lapun luukulle tältä erää. Kun pellet olivat poissa, niin turha minunkaan oli jäädä pihalle yksinään nauramaan.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi