Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

19.2.2020

1,9 % Korolla


Seurasin katseellani laatoittavaa päätoimittaja Kardaania. Saatuaan vatsalaukkunsa tyhjennettyä viherkasvin ruukkuun, armoitettu päätoimittaja asteli ihan muina miehinä uuden Nissan Leafin vierelle ja alkoi ottaa siitä kuvia muistikortittomalla kamerallaan. Tämän jälkeen hän kaivoi kauhtuneen Mersu-pusakkansa taskusta lehtiön ja alkoi raapustella siihen jotain. Minulla kävi mielessä, että jospa hän vaikka piirtää sen Leafin kuvan, kun kamera oli kuvauskelvoton ilman muistikorttia. Seurasin miestä vielä hetken, mutta koska viihdepuoli oli hiipumaan päin, kyllästyin pian ja lähdin tutkailemaan Nissanin eri malleja. Istahdin punaiseen Micraan, sillä tämä uusi malli oli mielestäni erittäin onnistunut pikkuauto.

- Laitetaanko siitä herralle näppärä pikkuauto, jossa on ison auton ominaisuudet?
- Mitä, häh? Havahduin ajatuksistani ja käänsin päätäni avoimen oven suuntaan.

Auton vierelle oli ilmestynyt myyjä, jonka nimi oli rintapielessä olevan kyltin mukaan Haba. Jotenkin se tuntui kornilta, kun mies oli jotain syömäpuikon ja vinkuheinän väliltä, noin niin kuin rotevuusasteikolta.

- Tämä malli on todella edistyksellinen ominaisuuksiltaan. Tästä löytyy paljon sellaista mistä kilpailijat vain unelmoivat pikkuautoluokassa. Onko punainen mieleinen väri?
- Kuta kuinkin joo, nyökyttelin päätäni.
- Tähän sopii kuin nenä päähän täysin mustat vanteet, mustat sivupeilit ja muut ulkopuolen värisomisteet.

En saanut suunvuoroa, kun myyjä alkoi mainostaa 360 asteen kameraa, liikennemerkkitunnistusta, älykkäitä ajovaloja, älypuhelimen liitettävyyttä ja ties mitä ominaisuuksia. Tuli sellainen tunne, ettei nykyisin kuskin tarvitse enää älytä yhtään mitään, kun auto on niin älykäs. Sinällään ei hullumpaa, että ominaisuudet ovat tippuneet myös pikkuautoihin. Nyt minua alkoi toden teolla jännittämään, että mitenköhän älykäs se joskus markkinoille tuleva eRutinoff oikein on?

- Automaatti vai manuaali?
- Täh, mikä, missä? havahduin eRutinoff-mietteistäni.
- Haluatteko vaihtaa itse vaihteita vai jättää sen auton tehtäväksi?
- Automaatti ilman muuta.
- Haluatteko käydä koeajolla ja onko teillä tulossa jotain vaihdossa?

En kerennyt edes miettiä vastausta, kun Jarno pölähti paikalle Saabin avaimia heilutellen. Hän käveli reteesti Micran vierelle, nojautui sitä vasten ja sanoi:

- Tultiin autokaupoille.

Myyjä katsoi Jarnoa otsaansa kurtistaen, vilkaisi sen jälkeen minua ja sanoi:

- Tämä herra tässä on juuri palveltavana. Voin pyytää toisen myyjän palvelemaan teitä.
- Ei tuo osta mitään, minä ostan. Etkö haista mitään tältä suunnalta? Jarno kysyi.
- Nuuh, nuuh, myyjä nuuhki ja puisteli päätään.
- Sanooko nämä mitään? Jarno heilutteli Saabin avaimia.
- Joku vanha Saappi tulossa vaihdossa. Kyllä se käsirahaksi käy. Pyrimme yleensä ottamaan vaihdossa myös sellaiset autot, joilla ei ole enää mitään arvoa. Haluamme, että myös vanhoilla arvottomilla autoilla ajavilla on mahdollisuus ostaa uusi ja turvallinen Nissan. Meillä ei yksikään kauppa jää tekemättä sen vuoksi, ettei vaihdokilla ole mitään arvoa.

Jarnon naama venähti oikein kunnolla. Nieleskeltyään muutaman kerran, tossukkaukko tunki Saabin avaimet taskuunsa ja mutisi olevansa kiinnostunut uudesta Qashqaista.

- Entä sinä? myyjä uteli minulta.
- Olen tuon pölvästin mukana. Jos se ostaa auton, niin myy sille. Minulla ei ole nyt uuden auton tarvista.
- Minun olisi pitänyt sittenkin ottaa se vapaapäivä, myyjä mutisi Jarnoa katsoen.
 - Mitä, en kuullut nyt? Jarno kysyi.
- Sitä vaan, että minkä värisen otat ja laitetaanko pakettiin vai ajatko sen itse pois kaupasta?
- Saako sen heti mukaan?
- No ei ihan, pari viikkoa menee varastoautojen kanssa. Jos tilaamaan joudutaan, niin sitten pari – kolme kuukautta.

Myyjä huokaisi tämän jälkeen ja pyysi Jarnoa oikean mallisen esittelyauton vierelle. Siellä hän alkoi kertoa auton ominaisuuksista Jarnon kuunnellessa pää kallellaan ja suu korvissa.

- Miten koeajon kanssa ja vaihdokin arvioinnin? Voin arvioida vaihtoauton sillä välin, kun käytte koeajolla, myyjä sanoi.
- E-ei minulla ole mitään vaihtoautoa, Jarno ilmoitti.
- Niin no, Saappi on kyllä myös auto, myyjä huomautti.
- Tämä on vaan laina-auto, Jarno mutisi ja kokeili samalla, ovatko avaimet vielä taskussa.
- Siinä tapauksessa saamme varmaan sorvattua pienen alennuksen, kun mitään ei tule vaihdossa.

Jarno jähmettyi niille sijoilleen ja jäi katsomaa myyjää silmät suurina. Olin ihan varma, että nyt sillä hirtti viimeisen kerran kiinni ja loppuelämä menisi jossain laitoksessa. Myyjäkin hämmentyi niin, ettei saanut sanaa suustaan. Tönäisin lopulta tossukkaa olkapäähän ja sanoin:

- Herätys.
- En minä nuku, kun minä järkytyin, Jarno sanoi ja alkoi taas osoittaa elon merkkejä.
- Mistä?
- Siitä, että eikö nämä mene kaupaksi, kun niihin annetaan jo alennusta?
- Minä jotenkin arvasin tämän, perkele, myyjä mutisi itsekseen.
- Mitä herra myyjäosapuoli sanoo? heitin pallon myyjälle.

Näin ilmeestä, että teki varmaan mieli sanoa ja paljonkin, mutta myyjä otti naamalleen taas hymyn ja ilmoitti:

- Hyville asiakkaille pyrimme aina antamaan pienen alennuksen. Siinä säästyvät asiakkaan rahat ja kaupasta jää hyvä mieli. Monta kertaa pieni alennus on jopa ehto kaupan syntymiselle, vaikka säästö ei olisikaan euroissa mitattuna kovin huomattava. Esimerkiksi tankillinen polttoainetta saa monet ostajat hyvälle tuulelle.
- En minä murjota, Jarno huomautti.
- Lähdettekö koeajolle? myyjä vaihtoi aihetta.
- Ei lähetä, Jarno töksäytti.
- Mennäänkö siinä tapauksessa minun konttoriini tekemään papereita?
- Mennään, Jarno vastasi.

Olin itse hieman äimän käkenä, että tossukkaukko oli noin varma auton ostamisesta, eikä halunnut edes lähteä koeajamaan kyseistä autoa. Lähdin kävelemään Jarnon perässä ja kysyin häneltä kävellessä:

- Miksi et halua koeajaa? Tuohan on paljon uudempi malli mitä teillä oli ex-vaimosi kanssa.
- Siksi, että olen nyt kasvanut mieheksi, joka päättää omista asioista. Päätin olla koeajamatta.
- Entä jos auto ei miellytäkään sinua ajo-ominaisuuksiltaan?
- Kyllä miellyttää, Nissania miellyttävämpää ei ole olemassa.
- Miten tuo Saab?
- Ihan jonnin joutava romu. En huolisi vaikka ilman saisin.
- Mitä ne äskeiset puheet rahamiehistä ja Saabista olivat?
- Höpöjuttuja, joita ei pidä muistella.

Tämän jälkeen Jarno yritti tarjota minulle Saabin avaimia, että ajaisin sen takaisin Ykälle. Kieltäydyin kohteliaasti ja sanoin meneväni julkisilla, mikäli toinen vaihtoehto olisi ajaa Saabilla. En nimittäin halunnut joutua Ykän kanssa minkäänlaiseen lainasuhteeseen.

- No niin, aletaanpa tekemään sitten niitä papereita. Saisinko herran ajokortin henkilöllisyyden varmistamiseksi? myyjä pyysi käsi ojossa.

Jarno kaiveli taskustaan ihmeellisen näköisen paperimytyn ja ojensi sen myyjälle. Myyjä otti sen vastaan kuin nenäliinan, johon oli juuri niistetty asiakkaan toimesta. Pidellessään siitä kiinni kahdella sormella, myyjä kysyi varovasti:

- Mikä tämä on?
- Ajokortti. Kuva alkaa olla kylläkin jo hieman vanha, mutta kyllä siitä vielä minut tunnistaa. Ex-vaimokin sanoi aina, että olen kyllä taatusti ajokorttini kuvan näköinen.
- Huoh ja missähän kohtaa se kuva on tässä möykyssä? Tämä on varmaan joskus ollut litteä.
- Siinä keskellä se ainakin viimeksi oli, Jarno ilmoitti.
- No juu, kyllä tässä jotain siihen viittaavaa kyllä on. Ei sattuisi olemaan mitään muita papereita mukana, että voisin varmistella asiaa.

Jarno alkoi kaivella taskujaan ja kohta myyjällä oli edessään ihan samassa kunnossa oleva pahvinen kirjastokortti, paperipalloa muistuttava verokortti ja joku, jota en kyennyt tunnistamaan. Myyjä katsoi pöydällään olevaa esineistöä ja osoitti tuntematonta möykkyä:

- Mikähän tämä oikein on?
- Se on kelakortti, sitä kysytään usein apteekissa, ellet sattunut tietämään, Jarno vastasi hymyillen.
- Tämäpä uusi tieto minulle. Miten ne ovat tähän suhtautuneet siellä apteekissa? myyjä uteli otsaansa kurtistaen.
- Vähän hämillään ne ovat yleensä olleet. Aika ihme, ettei apteekissa tunnisteta kelakorttia, vaikka ne kysyy sitä lähes joka kerta, Jarno raapi niskaansa.
- Ei sinulla passia sattuisi olemaan? myyjä kysyi.
- Ei, sillä en saanut lunastettua sitä R-kioskilta omalla henkilökortilla.
- Henkilökortilla, onko sinulla se mukana? myyjä kysyi.

Jarno nyökytteli päätään ja vastasi, että tottahan toki hänellä on henkilökortti mukanaan, sillä koskaan ei tiedä milloin joutuisi lähtemään niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Ex-vaimo oli kuulemma aina sanonut, että kohta hän lähettää Jarnon niin kauas kuin pippuri kasvaa. Siitä lähtien Jarnolla oli ollut matkalaukku pakattuna ja henkilökortti mukanaan.

- Toivottavasti se pippuri kasvaa Euroopassa, sillä henkilökortilla ei pääse muualle maailmaan, Jarno sanoi.
- Ei niin. Voisinko nyt saada nähdä sen henkilökorttisi? myyjä kysyi.
- Et.
- Häh, miksi en? myyjä hämmentyi.
- Koska se…se on kiinni minun pakarassa. Kaksipuoleisella teipillä.
- Ei hyvää päivää, myyjä painoi kämmenen otsaansa vasten.
- Minkä hiton takia se on pakarassasi? kysyin tossukkaukolta hämmästyneenä.

Jarno selitti, että sen vuoksi, ettei hänen henkilötietojaan käytetä väärin. Kun hän istui henkilökorttinsa päällä, niin hän tiesi sen olevan mukana. Identiteetti oli kuulemma huomattavasti vaikeampi varastaa ja kopioida. Myyjä kuunteli huokaillen ja lopulta kysyi minulta, että onko kyseinen henkilö se, joka kertoo olevansa? Vastasin myöntävästi ja papereiden teko saattoi jatkua. Papereita täytellessään myyjä kyseli erilaisia asioita Jarnon vastaillessa niihin. Lopulta oltiin maksupuolen asioissa ja myyjä kysyi rahoituksesta:

- Laitetaanko rahoituksella ja paljonko on käteisosuus?

Jarno vastasi myyjän kysymykseen ja sanoi toivovansa, että maksuaika on saman mittainen mitä Nissanin takuu. Se olisi kuulemma sillä tavalla helppo muistaa ja ymmärtää. Myyjä nyökytteli ymmärtäväisesti ja sanoi:

- No nyt sattuikin niin hyvin, että saat tuon Qashqain 1,9 % korolla.
- 1,9 prosentin Korolla? Jarno kysyi ja jähmettyi paikoilleen.
- Kyllä, 1,9 % korolla, myyjä toisti.
- E-eihän se nyt käy, Jarno kakisteli.
- Valitettavasti tämän parempaan tarjoukseen en pysty mitenkään. Se on nyt erinomainen tarjous, se 1,9 % korolla oleva rahoitus.
- En ota, en, en, en, en ota. Ei Korollaa, ei Nissanissa voi olla yhtään Korollaa. Se on 100 % Nissani, Jarno nousi elämöimään.

Myyjä oli sen näköinen, kun olisi halunnut vetäistä pullon kirkasta yhdellä huikalla ja sammua sen jälkeen. Mies painoi otsan työpöytäänsä vasten ja mutisi, että olisi pitänyt sittenkin jatkaa nuoruudessa alkanut käpyjenkerääjän uraansa. Hermo olisi levännyt metsässä ihan toiseen malliin, kun autoliikkeessä kaikenlaisten idioottien kanssa vääntäessä.

- Niin, mutta kun minä en halua siihen Nissaniin yhtään Korollaa, Jarno intti päättäväisesti.
- Siinä ei ole yhtään Corollaa, myyjä selitti.
- No onpahan. Juuri äsken sanoit, että 1,9 % Korollaa. Valepukki!
- Se on rahoituksen korkoa se 1,9 %, eikä auton kanssa missään tekemisissä, noin niin kuin fyysisesti.
- En usko. Joka ensin sanoo ja kieltää sitten on valepukki, Jarno pysyi kannassaan.

Minun oli vaikea pidätellä täydellistä repeämistäni asian suhteen. Jouduin rykimään tovin, että sain vakuutettua Jarnolle, ettei Nissanissa ole mitään vierasta automerkkiä, ei ainakaan Corollaa. Sitä en halunnut enää mainita, että saattoihan siinä olla Renaultia ja Mercedestä vähän enemmänkin kuin se 1,9 prosenttia. Se tieto olisi saanut Jarnon varmaan hyperventiloimaan.

- Minä en millään kykene antamaan tätä nolla korolla, myyjä vaikeroi.
- Enkä minä uskoisi sinua enää sen jälkeen mitä ensin sanoit. Myyjän sanaan on voitava luottaa heti, Jarno ilmoitti topakasti.
- Jos minä nyt kuitenkin kävisin vielä myyntipäällikön juttusilla, myyjä sanoi ja nousi tuolistaan.
- Kerran valepukki, aina valepukki, Jarno ilmoitti ja nousi myös tuolista.

Nousin itsekin ylös, sillä tossukkaukosta ei koskaan voinut tietää, että miten nopeasti se singahti ja mihin suuntaan. Niinhän siinä sitten kävi, että Jarno pyörähti kannoiltaan ja marssi tiehensä. Kohautin myyjälle hartioitani, sanoin olevani pahoillani ja lähdin pölvästin perään. Tavoitin Jarnon liikkeen parkkipaikalta Saabin viereltä. Mies potki harmistuneen näköisenä sen eturengasta. Kävelin vierelle ja kysyin:

- Mikä nyt harmittaa?
- No seku luottaa ensin johonkin täysin ja sitten se onkin valetta.
- Ei tässä minun mielestäni ole ollut mitään valetta, korkeitaan väärinkäsitys.
- Minä en halua mitään Nissani-Corollaa. Silloin kun vaimoni kanssa ostettiin Nissanit, ei niissä ollut yhtään Corollaa.
- Maksoitte varmaan käteisellä, heitin arvauksen.
- Niin maksettiinkin, vaimoni oli hyvin tarkka siitä mihin rahat menivät. Se sai silloin autokaupan yhteydessä kolme kahdenhengen hotelliviikonloppua ja meni sinnekin yksin, sillä sekin oli kuulemma pelkkää säästöä.
- No, eiköhän lähdetä sitten kotia kohti, ennen kuin tuo ruotsalaisten keksintö jumii ihan täysin tuohon parkkiin.

Nousimme Saabiin ja yllätys, yllätys, se lähti heti käyntiin. Muutaman kilometrin ajon jälkeen se alkoi nykiä voimakkaasti, mutta sitten käynti tasaantui ja moottori lähti vetämään kunnolla. Jarno ajoi aika reipasta ylinopeutta, mutta en viitsinyt puuttua siihen. Olimme aika joutuin takaisin omalla parkkipaikalla. Jarno ajoi Saabin Ykän ruutuun, laittoi virta-avaimen hansikaslokeroon ja nousimme autosta. Suljettuaan auton ovet kännykkäsovelluksella, Jarno sanoi:

- Minun on vaihdettava nyt taktiikkaa.
- Oho, millaiseen?
- Haluan naisen, jolla on jo auto, mutta ei mikään Nissan. Haluan uusille urille.
- No nyt on miehen puhetta. Eiköhän se uusi urakin aukea siitä, kun pääset seuraavan naisen kanssa petiin.
- No eihän, enhän minä nyt sellaista tarkoita, eikä tuollaista saa sanoa ääneen.
- Sori, lipsahti, eheheheee!

Jarno vilkaisi minua paheksuvasti ja ilmoitti sen jälkeen menevänsä kotiinsa hiomaan uutta strategiaansa naisten ja autojen suhteen. Heilautin kättäni ja lähdin myös itse kotia kohti. Päivä oli ollut loppujen lopuksi hauskempi, kuin olin odottanut.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi