Etusivulle
Rutinoffin kuskin
tarinat
Tekstipohjaiselle
sivulle
Korvikeautojen koeajot
19.2.2020
Seurasin katseellani laatoittavaa
päätoimittaja Kardaania. Saatuaan vatsalaukkunsa tyhjennettyä
viherkasvin ruukkuun, armoitettu päätoimittaja asteli ihan muina
miehinä uuden Nissan Leafin vierelle ja alkoi ottaa siitä kuvia
muistikortittomalla kamerallaan. Tämän jälkeen hän kaivoi
kauhtuneen Mersu-pusakkansa taskusta lehtiön ja alkoi
raapustella siihen jotain. Minulla kävi mielessä, että jospa hän
vaikka piirtää sen Leafin kuvan, kun kamera oli kuvauskelvoton
ilman muistikorttia. Seurasin miestä vielä hetken, mutta koska
viihdepuoli oli hiipumaan päin, kyllästyin pian ja lähdin
tutkailemaan Nissanin eri malleja. Istahdin punaiseen Micraan,
sillä tämä uusi malli oli mielestäni erittäin onnistunut
pikkuauto.
- Laitetaanko siitä herralle näppärä pikkuauto,
jossa on ison auton ominaisuudet?
- Mitä, häh? Havahduin ajatuksistani ja käänsin päätäni avoimen
oven suuntaan.
Auton vierelle oli ilmestynyt myyjä, jonka nimi
oli rintapielessä olevan kyltin mukaan Haba. Jotenkin se tuntui
kornilta, kun mies oli jotain syömäpuikon ja vinkuheinän
väliltä, noin niin kuin rotevuusasteikolta.
- Tämä malli on todella edistyksellinen
ominaisuuksiltaan. Tästä löytyy paljon sellaista mistä
kilpailijat vain unelmoivat pikkuautoluokassa. Onko punainen
mieleinen väri?
- Kuta kuinkin joo, nyökyttelin päätäni.
- Tähän sopii kuin nenä päähän täysin mustat vanteet, mustat
sivupeilit ja muut ulkopuolen värisomisteet.
En saanut suunvuoroa, kun myyjä alkoi mainostaa
360 asteen kameraa, liikennemerkkitunnistusta, älykkäitä
ajovaloja, älypuhelimen liitettävyyttä ja ties mitä
ominaisuuksia. Tuli sellainen tunne, ettei nykyisin kuskin
tarvitse enää älytä yhtään mitään, kun auto on niin älykäs.
Sinällään ei hullumpaa, että ominaisuudet ovat tippuneet myös
pikkuautoihin. Nyt minua alkoi toden teolla jännittämään, että
mitenköhän älykäs se joskus markkinoille tuleva eRutinoff oikein
on?
- Automaatti vai manuaali?
- Täh, mikä, missä? havahduin eRutinoff-mietteistäni.
- Haluatteko vaihtaa itse vaihteita vai jättää sen auton
tehtäväksi?
- Automaatti ilman muuta.
- Haluatteko käydä koeajolla ja onko teillä tulossa jotain
vaihdossa?
En kerennyt edes miettiä vastausta, kun Jarno
pölähti paikalle Saabin avaimia heilutellen. Hän käveli reteesti
Micran vierelle, nojautui sitä vasten ja sanoi:
- Tultiin autokaupoille.
Myyjä katsoi Jarnoa otsaansa kurtistaen,
vilkaisi sen jälkeen minua ja sanoi:
- Tämä herra tässä on juuri palveltavana. Voin
pyytää toisen myyjän palvelemaan teitä.
- Ei tuo osta mitään, minä ostan. Etkö haista mitään tältä
suunnalta? Jarno kysyi.
- Nuuh, nuuh, myyjä nuuhki ja puisteli päätään.
- Sanooko nämä mitään? Jarno heilutteli Saabin avaimia.
- Joku vanha Saappi tulossa vaihdossa. Kyllä se käsirahaksi käy.
Pyrimme yleensä ottamaan vaihdossa myös sellaiset autot, joilla
ei ole enää mitään arvoa. Haluamme, että myös vanhoilla
arvottomilla autoilla ajavilla on mahdollisuus ostaa uusi ja
turvallinen Nissan. Meillä ei yksikään kauppa jää tekemättä sen
vuoksi, ettei vaihdokilla ole mitään arvoa.
Jarnon naama venähti oikein kunnolla.
Nieleskeltyään muutaman kerran, tossukkaukko tunki Saabin
avaimet taskuunsa ja mutisi olevansa kiinnostunut uudesta
Qashqaista.
- Entä sinä? myyjä uteli minulta.
- Olen tuon pölvästin mukana. Jos se ostaa auton, niin myy
sille. Minulla ei ole nyt uuden auton tarvista.
- Minun olisi pitänyt sittenkin ottaa se vapaapäivä, myyjä
mutisi Jarnoa katsoen.
- Mitä, en kuullut nyt? Jarno kysyi.
- Sitä vaan, että minkä värisen otat ja laitetaanko pakettiin
vai ajatko sen itse pois kaupasta?
- Saako sen heti mukaan?
- No ei ihan, pari viikkoa menee varastoautojen kanssa. Jos
tilaamaan joudutaan, niin sitten pari – kolme kuukautta.
Myyjä huokaisi tämän jälkeen ja pyysi Jarnoa
oikean mallisen esittelyauton vierelle. Siellä hän alkoi kertoa
auton ominaisuuksista Jarnon kuunnellessa pää kallellaan ja suu
korvissa.
- Miten koeajon kanssa ja vaihdokin arvioinnin?
Voin arvioida vaihtoauton sillä välin, kun käytte koeajolla,
myyjä sanoi.
- E-ei minulla ole mitään vaihtoautoa, Jarno ilmoitti.
- Niin no, Saappi on kyllä myös auto, myyjä huomautti.
- Tämä on vaan laina-auto, Jarno mutisi ja kokeili samalla,
ovatko avaimet vielä taskussa.
- Siinä tapauksessa saamme varmaan sorvattua pienen alennuksen,
kun mitään ei tule vaihdossa.
Jarno jähmettyi niille sijoilleen ja jäi
katsomaa myyjää silmät suurina. Olin ihan varma, että nyt sillä
hirtti viimeisen kerran kiinni ja loppuelämä menisi jossain
laitoksessa. Myyjäkin hämmentyi niin, ettei saanut sanaa
suustaan. Tönäisin lopulta tossukkaa olkapäähän ja sanoin:
- Herätys.
- En minä nuku, kun minä järkytyin, Jarno sanoi ja alkoi taas
osoittaa elon merkkejä.
- Mistä?
- Siitä, että eikö nämä mene kaupaksi, kun niihin annetaan jo
alennusta?
- Minä jotenkin arvasin tämän, perkele, myyjä mutisi itsekseen.
- Mitä herra myyjäosapuoli sanoo? heitin pallon myyjälle.
Näin ilmeestä, että teki varmaan mieli sanoa ja
paljonkin, mutta myyjä otti naamalleen taas hymyn ja ilmoitti:
- Hyville asiakkaille pyrimme aina antamaan
pienen alennuksen. Siinä säästyvät asiakkaan rahat ja kaupasta
jää hyvä mieli. Monta kertaa pieni alennus on jopa ehto kaupan
syntymiselle, vaikka säästö ei olisikaan euroissa mitattuna
kovin huomattava. Esimerkiksi tankillinen polttoainetta saa
monet ostajat hyvälle tuulelle.
- En minä murjota, Jarno huomautti.
- Lähdettekö koeajolle? myyjä vaihtoi aihetta.
- Ei lähetä, Jarno töksäytti.
- Mennäänkö siinä tapauksessa minun konttoriini tekemään
papereita?
- Mennään, Jarno vastasi.
Olin itse hieman äimän käkenä, että
tossukkaukko oli noin varma auton ostamisesta, eikä halunnut
edes lähteä koeajamaan kyseistä autoa. Lähdin kävelemään Jarnon
perässä ja kysyin häneltä kävellessä:
- Miksi et halua koeajaa? Tuohan on paljon
uudempi malli mitä teillä oli ex-vaimosi kanssa.
- Siksi, että olen nyt kasvanut mieheksi, joka päättää omista
asioista. Päätin olla koeajamatta.
- Entä jos auto ei miellytäkään sinua ajo-ominaisuuksiltaan?
- Kyllä miellyttää, Nissania miellyttävämpää ei ole olemassa.
- Miten tuo Saab?
- Ihan jonnin joutava romu. En huolisi vaikka ilman saisin.
- Mitä ne äskeiset puheet rahamiehistä ja Saabista olivat?
- Höpöjuttuja, joita ei pidä muistella.
Tämän jälkeen Jarno yritti tarjota minulle
Saabin avaimia, että ajaisin sen takaisin Ykälle. Kieltäydyin
kohteliaasti ja sanoin meneväni julkisilla, mikäli toinen
vaihtoehto olisi ajaa Saabilla. En nimittäin halunnut joutua
Ykän kanssa minkäänlaiseen lainasuhteeseen.
- No niin, aletaanpa tekemään sitten niitä
papereita. Saisinko herran ajokortin henkilöllisyyden
varmistamiseksi? myyjä pyysi käsi ojossa.
Jarno kaiveli taskustaan ihmeellisen näköisen
paperimytyn ja ojensi sen myyjälle. Myyjä otti sen vastaan kuin
nenäliinan, johon oli juuri niistetty asiakkaan toimesta.
Pidellessään siitä kiinni kahdella sormella, myyjä kysyi
varovasti:
- Mikä tämä on?
- Ajokortti. Kuva alkaa olla kylläkin jo hieman vanha, mutta
kyllä siitä vielä minut tunnistaa. Ex-vaimokin sanoi aina, että
olen kyllä taatusti ajokorttini kuvan näköinen.
- Huoh ja missähän kohtaa se kuva on tässä möykyssä? Tämä on
varmaan joskus ollut litteä.
- Siinä keskellä se ainakin viimeksi oli, Jarno ilmoitti.
- No juu, kyllä tässä jotain siihen viittaavaa kyllä on. Ei
sattuisi olemaan mitään muita papereita mukana, että voisin
varmistella asiaa.
Jarno alkoi kaivella taskujaan ja kohta
myyjällä oli edessään ihan samassa kunnossa oleva pahvinen
kirjastokortti, paperipalloa muistuttava verokortti ja joku,
jota en kyennyt tunnistamaan. Myyjä katsoi pöydällään olevaa
esineistöä ja osoitti tuntematonta möykkyä:
- Mikähän tämä oikein on?
- Se on kelakortti, sitä kysytään usein apteekissa, ellet
sattunut tietämään, Jarno vastasi hymyillen.
- Tämäpä uusi tieto minulle. Miten ne ovat tähän suhtautuneet
siellä apteekissa? myyjä uteli otsaansa kurtistaen.
- Vähän hämillään ne ovat yleensä olleet. Aika ihme, ettei
apteekissa tunnisteta kelakorttia, vaikka ne kysyy sitä lähes
joka kerta, Jarno raapi niskaansa.
- Ei sinulla passia sattuisi olemaan? myyjä kysyi.
- Ei, sillä en saanut lunastettua sitä R-kioskilta omalla
henkilökortilla.
- Henkilökortilla, onko sinulla se mukana? myyjä kysyi.
Jarno nyökytteli päätään ja vastasi, että
tottahan toki hänellä on henkilökortti mukanaan, sillä koskaan
ei tiedä milloin joutuisi lähtemään niin pitkälle kuin pippuri
kasvaa. Ex-vaimo oli kuulemma aina sanonut, että kohta hän
lähettää Jarnon niin kauas kuin pippuri kasvaa. Siitä lähtien
Jarnolla oli ollut matkalaukku pakattuna ja henkilökortti
mukanaan.
- Toivottavasti se pippuri kasvaa Euroopassa,
sillä henkilökortilla ei pääse muualle maailmaan, Jarno sanoi.
- Ei niin. Voisinko nyt saada nähdä sen henkilökorttisi? myyjä
kysyi.
- Et.
- Häh, miksi en? myyjä hämmentyi.
- Koska se…se on kiinni minun pakarassa. Kaksipuoleisella
teipillä.
- Ei hyvää päivää, myyjä painoi kämmenen otsaansa vasten.
- Minkä hiton takia se on pakarassasi? kysyin tossukkaukolta
hämmästyneenä.
Jarno selitti, että sen vuoksi, ettei hänen
henkilötietojaan käytetä väärin. Kun hän istui henkilökorttinsa
päällä, niin hän tiesi sen olevan mukana. Identiteetti oli
kuulemma huomattavasti vaikeampi varastaa ja kopioida. Myyjä
kuunteli huokaillen ja lopulta kysyi minulta, että onko kyseinen
henkilö se, joka kertoo olevansa? Vastasin myöntävästi ja
papereiden teko saattoi jatkua. Papereita täytellessään myyjä
kyseli erilaisia asioita Jarnon vastaillessa niihin. Lopulta
oltiin maksupuolen asioissa ja myyjä kysyi rahoituksesta:
- Laitetaanko rahoituksella ja paljonko on
käteisosuus?
Jarno vastasi myyjän kysymykseen ja sanoi
toivovansa, että maksuaika on saman mittainen mitä Nissanin
takuu. Se olisi kuulemma sillä tavalla helppo muistaa ja
ymmärtää. Myyjä nyökytteli ymmärtäväisesti ja sanoi:
- No nyt sattuikin niin hyvin, että saat tuon
Qashqain 1,9 % korolla.
- 1,9 prosentin Korolla? Jarno kysyi ja jähmettyi paikoilleen.
- Kyllä, 1,9 % korolla, myyjä toisti.
- E-eihän se nyt käy, Jarno kakisteli.
- Valitettavasti tämän parempaan tarjoukseen en pysty mitenkään.
Se on nyt erinomainen tarjous, se 1,9 % korolla oleva rahoitus.
- En ota, en, en, en, en ota. Ei Korollaa, ei Nissanissa voi
olla yhtään Korollaa. Se on 100 % Nissani, Jarno nousi
elämöimään.
Myyjä oli sen näköinen, kun olisi halunnut
vetäistä pullon kirkasta yhdellä huikalla ja sammua sen jälkeen.
Mies painoi otsan työpöytäänsä vasten ja mutisi, että olisi
pitänyt sittenkin jatkaa nuoruudessa alkanut käpyjenkerääjän
uraansa. Hermo olisi levännyt metsässä ihan toiseen malliin, kun
autoliikkeessä kaikenlaisten idioottien kanssa vääntäessä.
- Niin, mutta kun minä en halua siihen
Nissaniin yhtään Korollaa, Jarno intti päättäväisesti.
- Siinä ei ole yhtään Corollaa, myyjä selitti.
- No onpahan. Juuri äsken sanoit, että 1,9 % Korollaa.
Valepukki!
- Se on rahoituksen korkoa se 1,9 %, eikä auton kanssa missään
tekemisissä, noin niin kuin fyysisesti.
- En usko. Joka ensin sanoo ja kieltää sitten on valepukki,
Jarno pysyi kannassaan.
Minun oli vaikea pidätellä täydellistä
repeämistäni asian suhteen. Jouduin rykimään tovin, että sain
vakuutettua Jarnolle, ettei Nissanissa ole mitään vierasta
automerkkiä, ei ainakaan Corollaa. Sitä en halunnut enää
mainita, että saattoihan siinä olla Renaultia ja Mercedestä
vähän enemmänkin kuin se 1,9 prosenttia. Se tieto olisi saanut
Jarnon varmaan hyperventiloimaan.
- Minä en millään kykene antamaan tätä nolla
korolla, myyjä vaikeroi.
- Enkä minä uskoisi sinua enää sen jälkeen mitä ensin sanoit.
Myyjän sanaan on voitava luottaa heti, Jarno ilmoitti topakasti.
- Jos minä nyt kuitenkin kävisin vielä myyntipäällikön
juttusilla, myyjä sanoi ja nousi tuolistaan.
- Kerran valepukki, aina valepukki, Jarno ilmoitti ja nousi myös
tuolista.
Nousin itsekin ylös, sillä tossukkaukosta ei
koskaan voinut tietää, että miten nopeasti se singahti ja mihin
suuntaan. Niinhän siinä sitten kävi, että Jarno pyörähti
kannoiltaan ja marssi tiehensä. Kohautin myyjälle hartioitani,
sanoin olevani pahoillani ja lähdin pölvästin perään. Tavoitin
Jarnon liikkeen parkkipaikalta Saabin viereltä. Mies potki
harmistuneen näköisenä sen eturengasta. Kävelin vierelle ja
kysyin:
- Mikä nyt harmittaa?
- No seku luottaa ensin johonkin täysin ja sitten se onkin
valetta.
- Ei tässä minun mielestäni ole ollut mitään valetta, korkeitaan
väärinkäsitys.
- Minä en halua mitään Nissani-Corollaa. Silloin kun vaimoni
kanssa ostettiin Nissanit, ei niissä ollut yhtään Corollaa.
- Maksoitte varmaan käteisellä, heitin arvauksen.
- Niin maksettiinkin, vaimoni oli hyvin tarkka siitä mihin rahat
menivät. Se sai silloin autokaupan yhteydessä kolme kahdenhengen
hotelliviikonloppua ja meni sinnekin yksin, sillä sekin oli
kuulemma pelkkää säästöä.
- No, eiköhän lähdetä sitten kotia kohti, ennen kuin tuo
ruotsalaisten keksintö jumii ihan täysin tuohon parkkiin.
Nousimme Saabiin ja yllätys, yllätys, se lähti
heti käyntiin. Muutaman kilometrin ajon jälkeen se alkoi nykiä
voimakkaasti, mutta sitten käynti tasaantui ja moottori lähti
vetämään kunnolla. Jarno ajoi aika reipasta ylinopeutta, mutta
en viitsinyt puuttua siihen. Olimme aika joutuin takaisin omalla
parkkipaikalla. Jarno ajoi Saabin Ykän ruutuun, laittoi
virta-avaimen hansikaslokeroon ja nousimme autosta. Suljettuaan
auton ovet kännykkäsovelluksella, Jarno sanoi:
- Minun on vaihdettava nyt taktiikkaa.
- Oho, millaiseen?
- Haluan naisen, jolla on jo auto, mutta ei mikään Nissan.
Haluan uusille urille.
- No nyt on miehen puhetta. Eiköhän se uusi urakin aukea siitä,
kun pääset seuraavan naisen kanssa petiin.
- No eihän, enhän minä nyt sellaista tarkoita, eikä tuollaista
saa sanoa ääneen.
- Sori, lipsahti, eheheheee!
Jarno vilkaisi minua paheksuvasti ja ilmoitti sen jälkeen menevänsä kotiinsa hiomaan uutta strategiaansa naisten ja autojen suhteen. Heilautin kättäni ja lähdin myös itse kotia kohti. Päivä oli ollut loppujen lopuksi hauskempi, kuin olin odottanut.
Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.