Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

18.1.2020

Juttua Nissaneista


Ajoimme muutaman kilometrin ilman ongelmia, mutta sitten Saab alkoi yllättäen nykiä ja lopulta sammahti. Onneksi kohdalle sattui bussipysäkki ja Jarno sai ohjastettua vikurin ruotsalaisoriin pois ajoväylältä. Jarno tuijotti auton mittaristoa kuin hypnoosissa. Ajattelin hänellä olevan joku telepaattinen yhteys mokomaan ruotsalaiskeksintöön, joten en puuttunut asiaan, vaan jäin odottelemaan mitä tuleman pitää? Sitten minua alkoi ottaa pattiin bussia odottelevin ihmisten kurkkiminen sivuikkunasta, joten kysyin Jarnolta:

- Mitä tehdään? Meinaan vaan, etteivät istumapaikat riitä kaikille noille sivulasista kurkkijoille. Tässä tulee sellainen fiilis, että olemme tehneet jotain pahaa, vaikka ainoa pahantekijä on todennäköisesti joku ruotsalainen insinööri tai Ykä.
- Se, se sammui, Jarno änkytti.
- Varmaan polttoaine loppui. Tuskin Ykä tätä on tankannut.
- Ei, tankki on puolillaan.

Totesin sen lopulta itsekin. Jarno kokeili ottaa virrat pois päältä ja käynnistää uudelleen, mutta startti ei suostunut pyörähtämään. Johan tällä päästiinkin monta kilometriä, manailin asiaa. Olisi pitänyt sittenkin taipua vain juopottelemaan, niin olisin saanut olla rauhassa. Samassa joku hattupäinen vanhempi mies koputti sateenvarjolla sivuikkunaan kärsivä ilme naamallaan. Avasin sivuikkunan ja kysyin:

- Mikä hätänä?
- Ettekö te nykyajan nuoret koltiaiset kunnioita mitään pyhää?
- Nyt on arkipäivä, vastasin.
- Tämä linja-autopysäkki on pyhitetty julkisen liikenteen käyttöön. Ei tähän saa pysäköidä. Mitä te muuten teette siellä autossa?
- Rukoillaan vesisadetta, että saisit käyttöä tuolle sateenvarjollesi, vastasin samalla mitalla.
- Tämä on aurinkoisella ilmalla päivänvarjo, hattupää ilmoitti.

Tehostaakseen sanomaansa, hattupää avasi sateensuojansa ja tökkäsi sillä samalla pysäkillä seisovaa niin ikään vanhempaa rouvaa käsilaukkuun niin, että veska putosi asfaltille ja sisältö levisi heidän jalkoihinsa. Tästähän mamma sai kunnon kilarit ja alkoi kiekua:

- Enää ei riitä, että nipistellään pyllystä ja kouritaan rintoja, nykyisin kollataan vielä käsilaukkujen sisältökin. Kyllä olisi saanut Sipilän viikate niittää tuollaisten eläkkeen niin pieneksi, että olisi tullut nälkäkuolema.

Siinä vaiheessa, kun hattupää sulki sateensuojansa, kopautti sitä mielenosoituksellisesti asfalttia vasten ja alkoi paasata politiikasta, minä suljin sivulasin ja kysyin Jarnolta:

- Joko on vika selvinnyt?
- Minä panikoin yhä, Jarno totesi auton mittaristoa tuijottaen.

Minä puolestani en, joten otin puhelimen ja soitin Pasi Kuikalle. Onneksi Pasi vastasi yleensä nopeasti puhelimeen, joten kohta pikkumies kilkatti toisessa päässä:

- Mitäpä paras kaverini Rutinoffin kuski?
- Kuule, tämä Saab otti ja sammui. Nyki ensin muutaman kerran ja sitten sammui kuin saunalyhty.
- Äiti ei anna minun viedä saunaan lyhtyä, kun se pelkää, että poltan koko saunan, Pasi ilmoitti.
- Se on sanonta, ei sitä tarvitse kirjaimellisesti ottaa, huomautin.
- Se on varmaan jo kypsä, siis kunnolla paistunut, Pasi ilmoitti.
- Ai jaa? Ei täällä minun mielestäni vielä niin kuuma ole. Ajetaanhan sitä Saabeilla paljon kuumemmissakin olosuhteissa mitä Suomen ilmasto on.
- Pulla on valmista, siis paistoaikamittari meni nollaan.

Pyysin Pasilta pientä tarkennusta ja kävi selville, että sitä virheellistä pullanleipomiskoodia oli livahtanut sittenkin hieman enemmän Saabin ohjausohjelmistoon. Auto jutteli jatkuvasti älypuhelimen kanssa, ettei sitä vain varas vie. Nyt ohjelmistovirhe oli tehnyt sen, että piti käydä avaamassa uuniluukku.

- Se riittää, kun sitä vain käyttää auki. Ei tarvitse luukku avoinna ajaa, Pasi opasti.
- Ja mikä helvetin uuniluukku? Me ollaan nyt autossa, ei missään keittiössä hellan äärellä.
- Konepelti, siitä pitää avata konepelti kerran. Sen jälkeen matka voi jatkua.

Komensin Jarnoa avaamaan konepellin lukituksen ja käymään käyttämässä konepelti ylhäällä. Tossukkaukko sai itsensä liikkeelle yllättävän nopeasti ja tehtyä konepellille vaadittavat toimenpiteet. Itse pidin linjaa auki Pasille, jos vaikka tulisi jotain lisäkysymyksiä asian tiimoilta. Jarno palasi autoon, käytti vielä virrat pois, niin Saab käynnistyi kuin siinä ei olisi koskaan ollutkaan mitään vikaa.

- Nyt toimii, kerroin Pasille.
- Aika hyvin äidiltä, että noin vähän koodivirhettä. Eikö olekin? Pasi kilkatti.
- Toivottavasti äitisi on parempi leipuri mitä koodaaja, vastasin.
- On se, sen pulla kasvattaa kikkeliä.
- Mitä helvettiä? parahdin uskomatta kuulemaani.
- Äiti on aina sanonut, että syö poika pullia, se kasvattaa kullia ja saat sitten paremmin naista, Pasi kertoi.
- No just. En olisi kyllä välttämättä halunnut kuulla tuota. Onko se pulla toiminut?
- En tiedä, äiti sanoo, että saan alkaa tapailla naisia vasta kun hänen roppansa on kylmennyt.
- Tsiisus teidän kanssanne, totesin päätäni pyöritellen.
- Kyllä sen nyt pitäisi toimia. Ellei toimi, niin soita taas minulle.

Lupasin varmasti soitella, mikäli tämä keksintö jättäisi meidät vielä tielle. Todennäköisesti soittaisin kuitenkin kaksi puhelua. Toisella itselleni kyydin ja toisella Ramben hinaamaan mokoman ongelmajätteen takaisin omistajalleen. Jarno puolestaan oli taas pelkkää hymyä, kun auto kulki ja luu oli ulkona. Että joku voi vielä tänä päivänä olla onnellinen sellaisesta asiasta, kuin toimivasta Saabista.

Jarno suuntasi Saabin keulan moottoritielle ja ilmoitti ajavansa Helsinkiin saakka, kun oli kerran maksanut auton käytöstä ison summan rahaa. Onneksi kaikki sujui hyvin ja Saab kulki ilman ongelmia. Saatoin lopultakin keskittyä vain ihailemaan maisemia.

- Siellä se siintää, Jarno ilmoitti.
- Öö, siis mikä? havahduin horroksesta.
- Nissan-liike, se ainoa ja oikea automerkki.
- Sanoo mies, joka tulee pihaan Saabilla, vastasin.

Jarno sompaili ruotsalaiskeksinnön parkkiin ja nousimme autosta. Asteltuamme sisälle autoliikkeeseen, ilmoitin meneväni käymään vessassa. Jarno puolestaan sanoi menevänsä potkimaan uusien Nissaneiden renkaita. Löysin vessan pienen hakemisen jälkeen. Päästyäni sisälle hotelli helpotukseen, kantautui korviini vessakopista ihmeellisiä ääniä:

- Uuuuh, oooooh, aaaaah!

Tuo toistui pienen tauon jälkeen uudelleen ja uudelleen. Toimitin tarpeeni pisuaarilla ja ääni vain jatkoi vessakopissa. Kuivattuani käteni, koputin vessakopin oveen ja kysyin:

- Onko kaikki kunnossa?
- Treenaan vaan, kaikki kunnossa, kuului tutunoloisella äänellä.

Sain noista äänistä takauman, joka tuli muutaman vuoden takaa lentokentältä. Ääni, joka kopista kuului, oli sata varmasti Sumuvalo-lehden armoitetun päätoimittajan Kaaleppi Kardaanin. Koputin oveen uudelleen ja kysyin:

- Kaaleppi Kardaaniko se siellä ähisee? Kyllä siellä kopissa saa vääntää myös tortun, eikä pelkästään treenata.

Kopin ovi avautui ja edessäni pönötti punakka päätoimittaja. Mies oli saanut sitten viime näkemän lisää lihaa luittensa ympärille ja alkoi nyt muistuttaa jalkautettua tynnyriä.

- Tulin tekemään juttua Nissaneista, Kaaleppi ilmoitti.
- Miten tuo ähinä siihen liittyi?
- Yritän näytellä hämmästynyttä, kun ne kertovat niiden uusista ominaisuuksista.
- Mitä uutta niissä on?
- Käyttävät nykyisin Mersun moottoria.
- Aivan, pitäähän niidenkin korjaamolla riittää asiakkaita, ehehehee.

Kaaleppi puhisi, että on suoranainen pyhäinhäväistys laittaa japanilaisen auton keulalle johtotähden moottori. Hänen oman Mersunsa maine on nyt mennyttä, kun joku asiasta tietämätön voi rinnastaa sen lehtiotsikoiden ansiosta Nissaniin. Kaaleppi osoitti reissussa ja snagarilla rähjääntynyttä takkiaan ja sanoi:

- Se on kuin tahra tässä Mersu-pusakassani.
- Se sinun Mersuhan on ikivanha lintta, ei sitä kukaan Nissaniin sotke. Sitä paitsi, tuossa takissa on suurimpana tahrana sinappitahra.

Armoitettu päätoimittaja tälläsi paksun etusormensa ensin tahraan, sitten suuhun ja totesi:

- Olet oikeassa, tämä on sinappia.
- Mitä muuta lehtirintamalla? Koska ilmestyy seuraava numero?
- Puuh, se on työn alla. Nykyisin on vain vaikea löytää kunnollista henkilökuntaa.
- Sinähän teet lehteä ihan yksin, huomautin.
- Palkkaisin heti kokonaisen toimituksen, jos kunnollista työväkeä olisi saatavilla.
- Millä rahalla?
- Noh, onhan tässä tosiaan pieni budjettivaje, Kaaleppi raapi päätään.

Siinä jutellessamme kävi ilmi, että budjettivaje oli syventynyt parin viikon ryyppyputken seurauksena. Lisäksi myynti oli sakannut, eikä edes muista autolehdistä kopioidut jutut olleet tuoneet lisämyyntiä Sumuvalolle. Pari freelancertoimittajaa oli sanoutunut irti yhteistyöstä, kun Kaaleppi oli juonut itse heille lupaamansa konjakkipullot.

- VeeÄssää, ihan hirveätä paskaa. Viitsivät moisesta ottaa nokkiinsa, Kaaleppi puhisi.
- Maistui kuitenkin sinulle.
- Vanhoja ei pidä muistella, nyt mennään eteenpäin ja kohti uutta nousua. Kun saan ostettua kameraani muistikortin, Sumuvalosta tulee vielä autolehtien ykkönen.

Katsoin Kaalepin kaulassa roikkuvaa järjestelmäkameraa ihmeissäni ja kysyin:

- Eikö tuo ole digikamera?
- On. Jotakuinkin ainoa mikä ei hävinnyt viimeisen rännin aikana.
- Muistikortti kuitenkin hävisi, vai?
- 64 Gigaa täynnä laatukuvia.
- Minkä takia tuo kamera on mukana ilman muistikorttia?
- Ei nämä sitä täällä tiedä. Pitää antaa professionaalinen vaikutelma.

Katselin rähjääntynyttä armoitettua päätoimittajaa ja totesin mielessäni, että sokea pitää olla ja pahasti, että tuota miestä kukaan pitää kovin ammattimaisena, ellei kyse ole viinan kurkkuun kaadon SM-kisoista. Niissä voisi irrota mitalisija.

Sitten muistin, että olin täällä Jarnon kanssa. Toivottelin Kaalepille hyviä jutuntekoja ja poistuin vessasta. Kävelin uusien autojen myyntipuolelle ja löysin Jarnon halailemasta sinistä Nissan Qashqaita.

- Mitä äijä duunaa? kysyin tossukkaukolta.
- Vaimo ei tiedä mitä menetti, jos ostan tämän.
- Ex-vaimosi on kuule niiden uusien rintalihasten ja Opeleiden lumoissa, ei se enää Nissaneita katsele.
- Niin, Ooppelit on perseestä, ne vie toisten vaimot, Jarno nyyhki.

Jarno pyyhki kyyneleet silmäkulmista ja sanoi tulleensa tänne tekemään kauppoja uudesta Qashqaista. Siitä tulisi hänen ihan ikiomansa.

- Tuota noin, eikö sinun nyt kannattaisi kokeilla jotain toista automerkkiä, kun vaimosi ei ole enää päättämässä asioista?
- Jos se tulee vaikka takaisin? Mitä minä sitten sanon?
- Voi vittu.
- No enhän sano, voi kauhea, noin rumasti! Jarno alkoi päivitellä.

Kehotin Jarnoa jälleen kerran unohtamaan menneet ja suuntaamaan katseensa kohti tulevaa. Kerroin myös, että uuden Nissanin hankinta noin herkässä tilassa ei olisi mielestäni kovin hyvä ajatus. Patistin Jarnoa ennemmin vain ostamaan hieman käytetyn Bemarin, kun mies oli sellaisesta nähnyt jo untakin ja kotona olisi kaiken lisäksi sellaisen nahkapenkki.

- Niin, voisin olla villi ja vapaa poikamies, Jarno alkoi unelmoida.
- Voisit ajaa luu ulkona ympäri pääkaupunkiseutua.
- Nissanissa on muuten sähkölasit, Jarno ilmoitti.
- Niin on Bemarissakin.

Samassa näin Kaaleppi Kardaanin, joka kätteli autoliikkeen myyjää. Kättelyn jälkeen armoitettu päätoimittaja ohjasi myyjän uuden Leafin vierelle ja käveli itse hieman etemmäksi. Kaaleppi otti kameran käteensä ja oli ottavinaan myyjästä ja autosta kuvia eri suunnista. Pyörittelin päätäni ja totesin itsekseni, että toimittajat jos ketkä, ovat ketkua porukkaa. No, saisihan sitä juttua tehtyä Nissaneista ilman kuviakin, hymähtelin itsekseni. Toisaalta, netistä sai kyllä vaikka mitä kuvia, mutta tuon myyjän kuvan saaminen juttuun oli jo huomattavasti vaikeampi rasti. Käänsin pääni takaisin Jarnon suuntaan, todetakseni vain, että mies oli hävinnyt johonkin.

- No mihin se nyt perhana katosi, murahdin ääneen.
- Täällä, kuului vaimeasti.
- Missä täällä? pyörittelin päätäni.
- Autossa.

Katsoin tarkemmin ja totta tosiaan, Jarno oli viereisessä Qashqaissa, tarkemmin sanottuna makasi sen takaosassa. Mies oli kaatanut takapenkin ja makasi siellä mutkalla.

- Meinaatko ruumiita alkaa kuskata, kun tuolla tavalla mittailet tavaratilaa?
- No eikäkökun tästä saisi myös hyvän retkiauton. Ei tarvitse telttaa, kun tämä on näin tilava.
- Mihin sinä telttaa tarvitset? hämmästelin miehen kommenttia.
- En mihinkään, jos ostan tämän Nissanin. Tämä on muuten tosi tilava.
- Vuokraa pakettiauto, jos tarvitset paljon tilaa.
- Tällä voisi kiertää Suomea ja säästää hotellikuluissa, Jarno jatkoi.
- Voisihan sillä lentää kuuhunkin, jos se lentäisi, murahdin.
- Niin, hyppää Nissanin siivelle, Jarno alkoi unelmoida.

Ja illaksi Yokohamaan, mietin mielessäni. Ei kiitos, menin itse mieluimmin illaksi kotiin kuin tuohon Nissanin kotikaupunkiin. Jarno puolestaan jatkoi haaveilemista, että autossa voisi olla irrotettavat siivet ja ne voisi pakata maantieajon aikana kattotelineelle. Illalla hän voisi lentää sillä auringonlaskuun, kuin Peukaloisen retkissä konsanaan.

- Peukaloisen retket? hämmästelin.
- Niin, vaimoni mielestä väkivaltaiset ohjelmat eivät sovi minulle. Minulla on ne VHS-kaseteilla.
- Ex-vaimosi, huomautin jälleen.
- Sain pitää myös videonauhurin.
- Tuota noin, eiköhän olisi aika palata maanpinnalle ja miettiä esimerkiksi sitä, että millaiset talvirenkaat tuohon kippoon on sopivat, mikäli päädyt ostamaan sen.
- Yokomokot, Jarno tokaisi.
- Täh?
- Jotain sellaista japanilaista, mikä korostaa auton luonnetta.
- Ei hyvää päivää, puistelin päätäni.

Samassa katseeni osui armoitettuun päätoimittajaan, joka näkemästäni päätellen heitti juuri laattaa autoliikkeen isokokoisen viherkasvin ruukkuun. Tai saattoihan se olla myös muoviversio, mutta isokokoinen kuitenkin. Taisi armoitetun päätoimittajan edellinen ränni vielä ottaa veronsa, hymähtelin.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi