Etusivulle
Rutinoffin kuskin
tarinat
Tekstipohjaiselle
sivulle
Korvikeautojen koeajot
17.12.2019
Autuas ja ihana oma rauha oli jälleen kerran
mennyttä, kun naapurin kestopölvästi Jarno Koikkala seisoi
avaamani oven edessä suu messingillä. Joko miehen lääkitys oli
pettänyt totaalisesti tai sitten hän oli voittanut lotossa
tuplajättipotin. Koska mies vain hymyili ja hymyili, jouduin
patistamaan häntä:
- No mitä nyt? Et varmaan tullut tänne
esittelemään kellastuneita etuhampaitasi tai paenneita ikeniäsi?
- Ehei, olen lähes melkein onnellinen mies, Jarno vastasi.
- Vaimosi tuli siis takaisin ja persikkakin on parantunut,
ehdotin.
- Ehei, vaimoni laittoi minulle juuri laskun
hammaslääkärikäynnistään. Olen kuulemma meidän avioliittomme
aikana pilannut hänen hampaansa huonolla seuralla.
- Maksoitko? Ja sekö sinua nyt hymyilyttää?
- Maksoin, mutta minua hymyilyttää ihan toinen asia tai
oikeastaan kaksi asiaa. Näetkö, miten hymyni on oikeastaan
tuplahymy?
Katsoin miehen korvasta toiseen ulottuvaa hymyä
ja nyökyttelin olevani samaa mieltä. Tuota nyt voisi nimittää,
vaikka triplahymyksi, jos sille tielle lähti.
- Ensimmäinen hymyni syy on Nissanin
korkotarjous, Jarno raotti hymysalaisuuden verhoaan.
- Oho, siinäpä sitä aihetta hymyyn, hymyilin takaisin.
- Ja toinen aihe on tässä, tadaa, Jarno tälläsi käteeni
paperilapun.
Otin sen luettavaksi ja totesin sen olevan Ykä
Kälysen yhteiskäyttöauton tutustumistarjous, joka oli maksettu
ja kuitattu Jarnon nimellä. Onneksi paperissa luki, että
tutustuminen ei sido mihinkään, vaan kyseessä on vain ja
ainoastaan tämä yksi ja ainutkertainen kokemus.
- Nyt minulla on auto pyllyni alla, Jarno
vouhotti ja heilutteli kännykkäänsä.
- Otitko siitä kuvan? hämmästelin mokomaa.
- Eikäkökun latasin Ykän apin. Lähdetäänkö tienpäälle? Mennään
reteesti Nissanille Saabilla. Kyllä ne siellä katsovat, että nyt
tulee rahamiehiä.
- Mistä sinä nyt tuollaista sait päähäsi, että ihan rahamiehiä?
- Tästä.
Jarno antoi minulle lehtileikkeen, jossa luki:
”Rahamiesten auto, Saab” Kuvassa oli joku Saabin 900 malli.
Vilkaisin tarkemmin lehtileikettä ja totesin sen olevan vuodelta
1979. Ilmankos koko lehtileike oli kovin kellastunut.
- Mistä tämän sait?
- Ykältä. Kaikki mitä se sanoo Saabista, on tämän jutun mukaan
totta, Jarno ilmoitti.
- No just, se varmana pitää Kummelin sketsisarjaa
pääuutislähetyksenä, eheheheee.
- En minä sitä siltä kysynyt, Jarno raapi päätään.
- Juu, eikä tarvitsekaan.
- Lähdetkö?
- Ai minne?
- No mukaan sinne Nissanille. Ollaan kerrankin rahamiehiä, Jarno
hehkutti.
Ensin meinasin kieltäytyä, sillä olin
asennoitunut olemaan tämän päivän kotosalla. Ei sitä
joutomieskään jaksa joka päivä lähteä riekkumaan kotinsa
ulkopuolelle. Jarno oli kuitenkin sen näköinen, kuin olisi
saanut pullonpalautuskoneesta normaalia suuremman hyvityskuitin,
joten suostuin lähtemään miehen seuraksi, vaikka Nissan ei nyt
niin kovin hirveästi kiinnostanut tällä hetkellä automerkkinä.
Jos niillä olisi ollut jotain uutta tarjolla, niin olisin ehkä
ollut hieman enemmän innoissani.
- Tästä tulee hauska päivä meille rahamiehille,
Jarno hehkutti.
- Ole sinä vain sellainen, minä taidan peesailla taustalla.
- Haluatko istua takapenkillä?
- Kiitos ei, haluan mielelläni nähdä mahdollisimman hyvin mitä
edessä tapahtuu.
- Lähden käynnistelemään appia, niin päästää varmaan ihan pian
lähtemään, jos tuuri käy, Jarno ilmoitti.
- Tuuri? hämmästelin.
- Niin, kun se appi kaatuu yleensä viisi tai kuusi kertaa ensin
ja sitten se vasta lähtee päälle.
Jarno kertoi Ykän maininneen, että välillä se
appi ei käynnistynyt ollenkaan. Varmistin vielä, että sen oli
koodannut Pasi Kuikka. Tiedon saatuani otin puhelimen käteeni ja
soitin Pasille. Pikkumies vastasi melkein heti:
- Minun ensteksi paras kaverini Rutinoffin
kuski, mitäpä sinulle kuuluu?
- Kuule, olet koodannut sellaisen apin, jolla otetaan
yhteiskäyttöauto käyttöön.
- Minä ja äiti, yhdessä tehtiin. Äiti kävi kotileipurikurssin
ohella koodauskurssin. Aika hyvin vanhalta ihmiseltä, eikö
olekin?
- Varmaan joo, mutta se appi ei meinaa käynnistyä ollenkaan.
Kaatuu kuulemma todella usein.
- Ai niin, no se ei ole vika, Pasi kilkatti.
- Miten niin ei ole?
- No kun sinne livahti vähän koodia pullataikinareseptistä. Äiti
vähän sekoontui. Sen pitää antaa ensin kohota hieman aikaa.
- Kohota?
- Niin, hiiva kohottaa pullataikinaa.
Kerroin Pasille, että kyllä minä sen tiesin,
että hiiva kohottaa taikinaa, mutta mitä helvettiä se kohoaminen
tekee älypuhelinsovelluksen yhteydessä? Pasi toisti, että äiti
oli sotkenut hieman kahta asiaa keskenään, eli pullan leipomista
ja sovelluksen koodaamista. Siinä vain oli käynyt nyt niin, että
sen sovelluksen piti antaa ensin kohota jonkin aikaa. Vartti
riitti yleensä aika hyvin, ellei ollut kovin kylmää tai
vetoista. Puoli tuntia olisi optimi.
- Ei tämä nyt kyllä mahdu oikein minun
järkeeni, sanoin Pasille ja raavin päätäni.
- Äiti lupasi korjata se seuraavassa versiossa. Se on lukenut
nyt monta päivää heti valmiiden kiukaiden teknisiä tietoja.
- Kiukaiden?
- Niin, niitä ei tarvitse hehkuttaa eikä antaa kohota. On ne
innovaatiot jostain haettava. Äiti oli sitä mieltä.
- Okei, okei, sovitaan sitten niin.
- Siinä on kyllä yksi huono puoli, Pasi ilmoitti.
- Ei kait vaan pelkästään yksi?
- Se syö kännykän akun vartissa tyhjäksi, se heti valmis juttu.
Voi luoja taas tuota Pasia ja hänen äitiään,
huokaisin syvään. Kiittelin kuitenkin Pasia tiedosta ja lopetin
puhelun toivottamalla heille molemmille antoisia
koodaustuokioita ja nopeaa oppimista bittiviidakon saloihin.
Jarno oli kuullut koko keskustelun ja ilmoitti laittaneensa
herätyksen viidentoista minuutin päähän. Sanojensa vakuudeksi
hän esitteli pientä paristokäyttöistä herätyskelloa. Ei luoja,
ajattelin itsekseni ja kirosin sitä, että olin avannut oveni
tuolle tossukkaukolle. Päivästä voisi tulla aika raskas, jos
oikein huono tuuri käy.
- Tässä ei ole muuten käyntiääntä, ihan kuten
sähköautoissa. Olen aika lailla ajan hermoilla, Jarno kehui
herätyskelloaan.
- Ei, siinä ei todellakaan ole käyntiääntä, myönsin naurua
pidätellen.
Siinä samassa mieleeni tuli toinen oma
Rutinoff, se, joka oli Herkon ja Ola Koijarin autoliikkeessä
näytillä. Kaksikosta ei ollut kuulunut mitään toviin. Vähän
kyllä kiinnosti, että miten eRutinoffin tarina oli edennyt?
Toisaalta, jos lehtien autouutisiin oli uskomista, niin
sähköautoja sai odotella vuoden tai jopa yli. Päätin palata
asiaan joskus myöhemmin, sillä suurta visionääriä oli turha
häiritä turhilla kysymyksillä.
- Eiköhän mennä, sanoin Jarnolle ja laitoin
kengät jalkaani.
Jarno suorastaan loikki portaat alas ja jäi
pitämään minulle alaovea auki. Olin kuulemma tosi reilu, kun
jaan hänen kanssaan tämän kokemuksen. Saisin kuulemma Midaksen
kosketuksen istuessani hänen vierellään Saabissa.
- Voisinko sittenkin istua takapenkillä? En
nimittäin halua, että nälässä leipäkin muuttuu kädessäni
kullaksi.
- No eikäkökun se tarkoittaa sitä, että Saabilla ajavia
arvostetaan enemmän, ne saa paremman työpaikan, isompaa palkkaa
ja parhaimman näköiset naiset.
- Jaa, kuka tuollaista on luvannut?
- Ykä.
Mietin Ykän ylipainoista vaimoa, joka oli
ikuinen laihduttaja ja Saabin penkille kusija. Jos tuo oli
parasta mitä Saabilla sai, jättäisin kernaasti mokoman kerman
kuorimisen jollekin toiselle, vaikka Ykälle tai Jarnolle.
- No nyt se toimii, Jarno ilmoitti ja
heilutteli kännykkäänsä lähestyessämme Saabia.
- Hyvä, hyppää ratin taakse, niin lähdetään matkaan.
- Häh? Eihän tässä olekaan ovi auki, Jarno hämmästeli käsi
kuljettajanpuoleisen oven kahvalla.
Kokeilin itse apparin puolelta sekä etu- että
takaoven ja molemmat olivat visusti lukossa. Jarno renkkasi
kuljettajan ovea, mutta se oli ja pysyi lukossa. Kävin itse
kokeilemassa jopa takaluukun, mutta myös se oli lukossa. Jarno
katseli puhelimen sovellusta ja sanoi, että se kertoo auton oven
olevan nyt auki.
- Hei, nyt tähän appiin tuli viesti, että
turvallisuussyistä autosta avataan vain vasen takaovi
kolmenkymmenen sekunnin ajaksi. Hän kokeili takaovea, mutta se
oli arvattavasti lukossa, sillä olimme ihmetelleet ovia yli
puoli minuuttia. Luettuaan apin ohjeet läpi, Jarno totesi, että
puhelin on käynnistettävä kokonaan uudelleen, appi on
käynnistettävä sen jälkeen uudelleen ja odotettava kohoamisaika.
- Vittu näitä sikariportaan autoja, kirosin
ääneen.
- Ykä sanoi jotain, että tämä on yksi turvallisimmista autoista,
ellei jopa turvallisin, Jarno kertoi.
- Se Ykä on varmaan vanha hevosmies, ehehehee, repesin.
- Miten niin? Jarno hämmästeli.
- Ne ovat turvallisia, nimittäin hevoset.
- Nyt minä en ymmärrä? Hevoset ovat mielestäni erittäin
pelottavia ja niiden päällä istuu niin korkealla, ettei siellä
voi olla turvallista. Ja sitä paitsi, ei niissä ole turvavöitä
kuten autoissa on.
- Eipä ole ei, totesin ja mietin, että miksi en ole vetämässä
kalsarikännejä kotona?
Siinä odotellessamme pullan, tai tässä
tapauksessa Saabin kohoamista, katselin autoa tarkemmin.
Huomasin sen konepellissä kaksi reikää, joiden läpi tuli
puutarhaletkulla eristetyt kuparitangot. Olin ihan varma, ettei
kyse ollut mistään Saabin vakio- eikä lisävarusteesta, joten
tiedustelin asiaa Jarnolta:
- Mitä nuo konepellin läpi tulevat tangot ovat?
- Aah ne, ne on starttitangot.
- Starttitangot?
- Niin. Jos autoon ei pääse sisälle sen vuoksi, että akku on
tyhjä, niin noista on helppo ladata akku.
- Voi jee miten kätevää. Ykäkö tuon on tehnyt itse?
- Kun itse tekee, niin säästää. Ykä sanoi niin, Jarno selitti.
Olihan tuokin tietenkin yksi tapa tehdä homma,
mutta itse olisin laittanut pellin alle laturin ja liittänyt sen
lohkolämmittimen pistokkeeseen. Toisaalta, saabisminhan
sanottiin jo aikoinaan olevan sairaus, joten tuo oli varmaan
yksi sen ilmentymistä.
- Tadaa, pröystäily voi alkaa, ovet ovat auki,
Jarno hihkui.
Totta tosiaan, vasen takaovi oli avautunut ja
Jarno oli avannut sen kautta muut ovet. Kömmin autoon apukuskin
paikalle ja jäin odottamaan liikkeelle lähtemistä. Jarno
renkkasi appia tuskissaan ja mutisi, että kyllä sen pitäisi
avautua. Minulle moinen mutina ei avautunut, joten kysyin:
- Mikä ei avaudu?
- Hansikaslokero. Siellä on tämän auton virta-avain.
Vilkaisin hansikaslokeroa ja pamautin sen
luukkua kerran nyrkillä. Kansi ponnahti auki ja paljasti sen
sisällön. Siellä oli rekisteriote, huoltokirja ja virta-avain.
Ojensin avaimen Jarnolle ja käskin miehen tehdä mitä miehen on
tehtävä.
- No enhän, enhän minä nyt tässä, Jarno
pyöritteli suu auki päätään.
- Ja mitähän sinä et nyt voi tehdä?
- No sitä, mitä miehen on tehtävä.
- Huoh, tarkoitin kyllä Saabin käynnistämistä ja sillä ajamista.
- Puuh, ja minä kun luulin ihan toista, Jarno puhalsi pitkän
puhalluksen.
- Mitä luulit?
- No sitä toista juttua, jossa paikat kastuu ja tulee hiki.
- En minä mitään sänkyhommia tarkoittanut, tarkensin
sanomistani.
- No eihän, en minäkään. Auton peseminen oli meillä homma, joka
miehen oli tehtävä vaimoni mielestä.
Jarno selvensi, että siinä ne vasta paikat
kastuivat ja hiki tuli, kun hän oli jynssännyt ex-vaimonsa
omistamaa Nissania kolmatta kertaa saman päivän aikana. Exä kun
oli ollut välillä aika tarkka siitä, että auto oli todella
puhdas. Sen lisäksi Jarno oli lakaissut ja välillä jopa
imuroinut heidän tolppapaikkansa. Murehdittuaan hetken menneitä,
Jarno piristyi ja totesi:
- Vaan nytpä me pojat ei olla enää naisen
tossun alla. Annetaan Saabin viedä meidät uuteen seikkailuun.
- Jippii, totesin niin lakonisesti kuin vain voin.
Jarno sai viimein Saabin käyntiin ja
liikkeelle. Mies oli todella tohkeissaan auton
automaattivaihteista, ne kun olivat herrojen herkkua. Heidän
vanhassa Nissanissaan oli ollut manuaalivaihteet.
Ohjastaessaan Saabia, Jarno kertoi, miten hänen vaimonsa oli
saanut kunnon kilarit, kun hän oli jossain vaiheessa ehdottanut
automaattivaihteista autoa. Heidän suhteensa oli kuulemma
kokenut erittäin pahan epäluottamuksen Jarnon puolelta, kun tämä
oli niin selväsanaisesti ollut vaimonsa vaihdelaatikkovalintaa
vastaan. Jarnon oli pitänyt keksiä seitsemän syytä, että miksi
automaattilaatikko on huonompi kuin manuaalilaatikko.
- Huh, onneksi on Volkkarit olemassa, Jarno
huokaisi.
- Kuin niin?
- Niissä on niin paljon automaattivaihteistovikoja. Oli helppo
löytää Googlella seitsemän syytä, miksi manuaalivaihteisto on
parempi.
- Eheheee, repesin.
Jarno avasi sivulasin ja laittoi reteesti luun
ulos. Olihan se kieltämättä hieman koomisen näköistä näin
vierestä katsottuna, mutta jätin sen sanomatta. Nyt oli pääasia,
että kuskini nautti täysillä tästä herraportaan kyydistä, jolle
tosin nauroivat nykyisin jo naurismaan aitatolpatkin.
- Ei voi ymmärtää sitä kateuden määrää, mitä
muut autoilijat tuntevat nyt meitä kohtaan, Jarno hehkutti suu
korvissa.
- Niin, se on varmaan vaikea käsitellä, ellei ole itse saanut
sitä kokea, myöntelin.
- Vaan mepä ollaan nyt sitä kokemassa. Upea tunne, paljon
parempi kuin Nissanin vahaaminen kovavahalla.
En ollut itse vahannut Nissania kovavahalla,
joten minulla ei ollut samanlaista vertailukohtaa kuin
kuskillani. Sinällään en nostanut tätä kyytikokemusta kovin
korkealle, sillä autosta kuului ihme kolahduksia ja nitinöitä.
Huomasi todella, että kyseessä alkoi olla vanha loppuun poljettu
lintta, jolle ei kukaan ollut tehnyt aikoihinkaan muuta, kuin
laittanut hassut sähkölukot ja reiät konepeltiin. Lisäksi auto
puolsi aivan tolkuttomasti ja Jarno joutui tekemään töitä oikein
hartiavoimin, että se pysyi omalla kaistallaan. Mainitsin siitä
kuskilleni:
- Tässähän on vikaa, vaikka kuinka, puoltaakin
todella pahasti.
- Ei se vika ole.
- Mikähän se sitten on, ominaisuusko?
- Niin Ykä sanoi. Tämä puoltaa tarkoituksella, että kuski pysyy
hereillä. Yksi Saabin turvallisuustekijöistä. Ei ole kuulemma
muissa autoissa.
- Ja toivottavasti ei tulekaan, eheheheee.
Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.