Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

17.12.2019

Saabin kohotus


Autuas ja ihana oma rauha oli jälleen kerran mennyttä, kun naapurin kestopölvästi Jarno Koikkala seisoi avaamani oven edessä suu messingillä. Joko miehen lääkitys oli pettänyt totaalisesti tai sitten hän oli voittanut lotossa tuplajättipotin. Koska mies vain hymyili ja hymyili, jouduin patistamaan häntä:

- No mitä nyt? Et varmaan tullut tänne esittelemään kellastuneita etuhampaitasi tai paenneita ikeniäsi?
- Ehei, olen lähes melkein onnellinen mies, Jarno vastasi.
- Vaimosi tuli siis takaisin ja persikkakin on parantunut, ehdotin.
- Ehei, vaimoni laittoi minulle juuri laskun hammaslääkärikäynnistään. Olen kuulemma meidän avioliittomme aikana pilannut hänen hampaansa huonolla seuralla.
- Maksoitko? Ja sekö sinua nyt hymyilyttää?
- Maksoin, mutta minua hymyilyttää ihan toinen asia tai oikeastaan kaksi asiaa. Näetkö, miten hymyni on oikeastaan tuplahymy?

Katsoin miehen korvasta toiseen ulottuvaa hymyä ja nyökyttelin olevani samaa mieltä. Tuota nyt voisi nimittää, vaikka triplahymyksi, jos sille tielle lähti.

- Ensimmäinen hymyni syy on Nissanin korkotarjous, Jarno raotti hymysalaisuuden verhoaan.
- Oho, siinäpä sitä aihetta hymyyn, hymyilin takaisin.
- Ja toinen aihe on tässä, tadaa, Jarno tälläsi käteeni paperilapun.

Otin sen luettavaksi ja totesin sen olevan Ykä Kälysen yhteiskäyttöauton tutustumistarjous, joka oli maksettu ja kuitattu Jarnon nimellä. Onneksi paperissa luki, että tutustuminen ei sido mihinkään, vaan kyseessä on vain ja ainoastaan tämä yksi ja ainutkertainen kokemus.

- Nyt minulla on auto pyllyni alla, Jarno vouhotti ja heilutteli kännykkäänsä.
- Otitko siitä kuvan? hämmästelin mokomaa.
- Eikäkökun latasin Ykän apin. Lähdetäänkö tienpäälle? Mennään reteesti Nissanille Saabilla. Kyllä ne siellä katsovat, että nyt tulee rahamiehiä.
- Mistä sinä nyt tuollaista sait päähäsi, että ihan rahamiehiä?
- Tästä.

Jarno antoi minulle lehtileikkeen, jossa luki: ”Rahamiesten auto, Saab” Kuvassa oli joku Saabin 900 malli. Vilkaisin tarkemmin lehtileikettä ja totesin sen olevan vuodelta 1979. Ilmankos koko lehtileike oli kovin kellastunut.

- Mistä tämän sait?
- Ykältä. Kaikki mitä se sanoo Saabista, on tämän jutun mukaan totta, Jarno ilmoitti.
- No just, se varmana pitää Kummelin sketsisarjaa pääuutislähetyksenä, eheheheee.
- En minä sitä siltä kysynyt, Jarno raapi päätään.
- Juu, eikä tarvitsekaan.
- Lähdetkö?
- Ai minne?
- No mukaan sinne Nissanille. Ollaan kerrankin rahamiehiä, Jarno hehkutti.

Ensin meinasin kieltäytyä, sillä olin asennoitunut olemaan tämän päivän kotosalla. Ei sitä joutomieskään jaksa joka päivä lähteä riekkumaan kotinsa ulkopuolelle. Jarno oli kuitenkin sen näköinen, kuin olisi saanut pullonpalautuskoneesta normaalia suuremman hyvityskuitin, joten suostuin lähtemään miehen seuraksi, vaikka Nissan ei nyt niin kovin hirveästi kiinnostanut tällä hetkellä automerkkinä. Jos niillä olisi ollut jotain uutta tarjolla, niin olisin ehkä ollut hieman enemmän innoissani.

- Tästä tulee hauska päivä meille rahamiehille, Jarno hehkutti.
- Ole sinä vain sellainen, minä taidan peesailla taustalla.
- Haluatko istua takapenkillä?
- Kiitos ei, haluan mielelläni nähdä mahdollisimman hyvin mitä edessä tapahtuu.
- Lähden käynnistelemään appia, niin päästää varmaan ihan pian lähtemään, jos tuuri käy, Jarno ilmoitti.
- Tuuri? hämmästelin.
- Niin, kun se appi kaatuu yleensä viisi tai kuusi kertaa ensin ja sitten se vasta lähtee päälle.

Jarno kertoi Ykän maininneen, että välillä se appi ei käynnistynyt ollenkaan. Varmistin vielä, että sen oli koodannut Pasi Kuikka. Tiedon saatuani otin puhelimen käteeni ja soitin Pasille. Pikkumies vastasi melkein heti:

- Minun ensteksi paras kaverini Rutinoffin kuski, mitäpä sinulle kuuluu?
- Kuule, olet koodannut sellaisen apin, jolla otetaan yhteiskäyttöauto käyttöön.
- Minä ja äiti, yhdessä tehtiin. Äiti kävi kotileipurikurssin ohella koodauskurssin. Aika hyvin vanhalta ihmiseltä, eikö olekin?
- Varmaan joo, mutta se appi ei meinaa käynnistyä ollenkaan. Kaatuu kuulemma todella usein.
- Ai niin, no se ei ole vika, Pasi kilkatti.
- Miten niin ei ole?
- No kun sinne livahti vähän koodia pullataikinareseptistä. Äiti vähän sekoontui. Sen pitää antaa ensin kohota hieman aikaa.
- Kohota?
- Niin, hiiva kohottaa pullataikinaa.

Kerroin Pasille, että kyllä minä sen tiesin, että hiiva kohottaa taikinaa, mutta mitä helvettiä se kohoaminen tekee älypuhelinsovelluksen yhteydessä? Pasi toisti, että äiti oli sotkenut hieman kahta asiaa keskenään, eli pullan leipomista ja sovelluksen koodaamista. Siinä vain oli käynyt nyt niin, että sen sovelluksen piti antaa ensin kohota jonkin aikaa. Vartti riitti yleensä aika hyvin, ellei ollut kovin kylmää tai vetoista. Puoli tuntia olisi optimi.

- Ei tämä nyt kyllä mahdu oikein minun järkeeni, sanoin Pasille ja raavin päätäni.
- Äiti lupasi korjata se seuraavassa versiossa. Se on lukenut nyt monta päivää heti valmiiden kiukaiden teknisiä tietoja.
- Kiukaiden?
- Niin, niitä ei tarvitse hehkuttaa eikä antaa kohota. On ne innovaatiot jostain haettava. Äiti oli sitä mieltä.
- Okei, okei, sovitaan sitten niin.
- Siinä on kyllä yksi huono puoli, Pasi ilmoitti.
- Ei kait vaan pelkästään yksi?
- Se syö kännykän akun vartissa tyhjäksi, se heti valmis juttu.

Voi luoja taas tuota Pasia ja hänen äitiään, huokaisin syvään. Kiittelin kuitenkin Pasia tiedosta ja lopetin puhelun toivottamalla heille molemmille antoisia koodaustuokioita ja nopeaa oppimista bittiviidakon saloihin. Jarno oli kuullut koko keskustelun ja ilmoitti laittaneensa herätyksen viidentoista minuutin päähän. Sanojensa vakuudeksi hän esitteli pientä paristokäyttöistä herätyskelloa. Ei luoja, ajattelin itsekseni ja kirosin sitä, että olin avannut oveni tuolle tossukkaukolle. Päivästä voisi tulla aika raskas, jos oikein huono tuuri käy.

- Tässä ei ole muuten käyntiääntä, ihan kuten sähköautoissa. Olen aika lailla ajan hermoilla, Jarno kehui herätyskelloaan.
- Ei, siinä ei todellakaan ole käyntiääntä, myönsin naurua pidätellen.

Siinä samassa mieleeni tuli toinen oma Rutinoff, se, joka oli Herkon ja Ola Koijarin autoliikkeessä näytillä. Kaksikosta ei ollut kuulunut mitään toviin. Vähän kyllä kiinnosti, että miten eRutinoffin tarina oli edennyt? Toisaalta, jos lehtien autouutisiin oli uskomista, niin sähköautoja sai odotella vuoden tai jopa yli. Päätin palata asiaan joskus myöhemmin, sillä suurta visionääriä oli turha häiritä turhilla kysymyksillä.

- Eiköhän mennä, sanoin Jarnolle ja laitoin kengät jalkaani.

Jarno suorastaan loikki portaat alas ja jäi pitämään minulle alaovea auki. Olin kuulemma tosi reilu, kun jaan hänen kanssaan tämän kokemuksen. Saisin kuulemma Midaksen kosketuksen istuessani hänen vierellään Saabissa.

- Voisinko sittenkin istua takapenkillä? En nimittäin halua, että nälässä leipäkin muuttuu kädessäni kullaksi.
- No eikäkökun se tarkoittaa sitä, että Saabilla ajavia arvostetaan enemmän, ne saa paremman työpaikan, isompaa palkkaa ja parhaimman näköiset naiset.
- Jaa, kuka tuollaista on luvannut?
- Ykä.

Mietin Ykän ylipainoista vaimoa, joka oli ikuinen laihduttaja ja Saabin penkille kusija. Jos tuo oli parasta mitä Saabilla sai, jättäisin kernaasti mokoman kerman kuorimisen jollekin toiselle, vaikka Ykälle tai Jarnolle.

- No nyt se toimii, Jarno ilmoitti ja heilutteli kännykkäänsä lähestyessämme Saabia.
- Hyvä, hyppää ratin taakse, niin lähdetään matkaan.
- Häh? Eihän tässä olekaan ovi auki, Jarno hämmästeli käsi kuljettajanpuoleisen oven kahvalla.

Kokeilin itse apparin puolelta sekä etu- että takaoven ja molemmat olivat visusti lukossa. Jarno renkkasi kuljettajan ovea, mutta se oli ja pysyi lukossa. Kävin itse kokeilemassa jopa takaluukun, mutta myös se oli lukossa. Jarno katseli puhelimen sovellusta ja sanoi, että se kertoo auton oven olevan nyt auki.

- Hei, nyt tähän appiin tuli viesti, että turvallisuussyistä autosta avataan vain vasen takaovi kolmenkymmenen sekunnin ajaksi. Hän kokeili takaovea, mutta se oli arvattavasti lukossa, sillä olimme ihmetelleet ovia yli puoli minuuttia. Luettuaan apin ohjeet läpi, Jarno totesi, että puhelin on käynnistettävä kokonaan uudelleen, appi on käynnistettävä sen jälkeen uudelleen ja odotettava kohoamisaika.

- Vittu näitä sikariportaan autoja, kirosin ääneen.
- Ykä sanoi jotain, että tämä on yksi turvallisimmista autoista, ellei jopa turvallisin, Jarno kertoi.
- Se Ykä on varmaan vanha hevosmies, ehehehee, repesin.
- Miten niin? Jarno hämmästeli.
- Ne ovat turvallisia, nimittäin hevoset.
- Nyt minä en ymmärrä? Hevoset ovat mielestäni erittäin pelottavia ja niiden päällä istuu niin korkealla, ettei siellä voi olla turvallista. Ja sitä paitsi, ei niissä ole turvavöitä kuten autoissa on.
- Eipä ole ei, totesin ja mietin, että miksi en ole vetämässä kalsarikännejä kotona?

Siinä odotellessamme pullan, tai tässä tapauksessa Saabin kohoamista, katselin autoa tarkemmin. Huomasin sen konepellissä kaksi reikää, joiden läpi tuli puutarhaletkulla eristetyt kuparitangot. Olin ihan varma, ettei kyse ollut mistään Saabin vakio- eikä lisävarusteesta, joten tiedustelin asiaa Jarnolta:

- Mitä nuo konepellin läpi tulevat tangot ovat?
 - Aah ne, ne on starttitangot.
- Starttitangot?
- Niin. Jos autoon ei pääse sisälle sen vuoksi, että akku on tyhjä, niin noista on helppo ladata akku.
 - Voi jee miten kätevää. Ykäkö tuon on tehnyt itse?
- Kun itse tekee, niin säästää. Ykä sanoi niin, Jarno selitti.

Olihan tuokin tietenkin yksi tapa tehdä homma, mutta itse olisin laittanut pellin alle laturin ja liittänyt sen lohkolämmittimen pistokkeeseen. Toisaalta, saabisminhan sanottiin jo aikoinaan olevan sairaus, joten tuo oli varmaan yksi sen ilmentymistä.

- Tadaa, pröystäily voi alkaa, ovet ovat auki, Jarno hihkui.

Totta tosiaan, vasen takaovi oli avautunut ja Jarno oli avannut sen kautta muut ovet. Kömmin autoon apukuskin paikalle ja jäin odottamaan liikkeelle lähtemistä. Jarno renkkasi appia tuskissaan ja mutisi, että kyllä sen pitäisi avautua. Minulle moinen mutina ei avautunut, joten kysyin:

- Mikä ei avaudu?
- Hansikaslokero. Siellä on tämän auton virta-avain.

Vilkaisin hansikaslokeroa ja pamautin sen luukkua kerran nyrkillä. Kansi ponnahti auki ja paljasti sen sisällön. Siellä oli rekisteriote, huoltokirja ja virta-avain. Ojensin avaimen Jarnolle ja käskin miehen tehdä mitä miehen on tehtävä.

- No enhän, enhän minä nyt tässä, Jarno pyöritteli suu auki päätään.
- Ja mitähän sinä et nyt voi tehdä?
- No sitä, mitä miehen on tehtävä.
- Huoh, tarkoitin kyllä Saabin käynnistämistä ja sillä ajamista.
- Puuh, ja minä kun luulin ihan toista, Jarno puhalsi pitkän puhalluksen.
- Mitä luulit?
- No sitä toista juttua, jossa paikat kastuu ja tulee hiki.
- En minä mitään sänkyhommia tarkoittanut, tarkensin sanomistani.
- No eihän, en minäkään. Auton peseminen oli meillä homma, joka miehen oli tehtävä vaimoni mielestä.

Jarno selvensi, että siinä ne vasta paikat kastuivat ja hiki tuli, kun hän oli jynssännyt ex-vaimonsa omistamaa Nissania kolmatta kertaa saman päivän aikana. Exä kun oli ollut välillä aika tarkka siitä, että auto oli todella puhdas. Sen lisäksi Jarno oli lakaissut ja välillä jopa imuroinut heidän tolppapaikkansa. Murehdittuaan hetken menneitä, Jarno piristyi ja totesi:

- Vaan nytpä me pojat ei olla enää naisen tossun alla. Annetaan Saabin viedä meidät uuteen seikkailuun.
- Jippii, totesin niin lakonisesti kuin vain voin.

Jarno sai viimein Saabin käyntiin ja liikkeelle. Mies oli todella tohkeissaan auton automaattivaihteista, ne kun olivat herrojen herkkua. Heidän vanhassa Nissanissaan oli ollut  manuaalivaihteet. Ohjastaessaan Saabia, Jarno kertoi, miten hänen vaimonsa oli saanut kunnon kilarit, kun hän oli jossain vaiheessa ehdottanut automaattivaihteista autoa. Heidän suhteensa oli kuulemma kokenut erittäin pahan epäluottamuksen Jarnon puolelta, kun tämä oli niin selväsanaisesti ollut vaimonsa vaihdelaatikkovalintaa vastaan. Jarnon oli pitänyt keksiä seitsemän syytä, että miksi automaattilaatikko on huonompi kuin manuaalilaatikko.

- Huh, onneksi on Volkkarit olemassa, Jarno huokaisi.
- Kuin niin?
- Niissä on niin paljon automaattivaihteistovikoja. Oli helppo löytää Googlella seitsemän syytä, miksi manuaalivaihteisto on parempi.
- Eheheee, repesin.

Jarno avasi sivulasin ja laittoi reteesti luun ulos. Olihan se kieltämättä hieman koomisen näköistä näin vierestä katsottuna, mutta jätin sen sanomatta. Nyt oli pääasia, että kuskini nautti täysillä tästä herraportaan kyydistä, jolle tosin nauroivat nykyisin jo naurismaan aitatolpatkin.

- Ei voi ymmärtää sitä kateuden määrää, mitä muut autoilijat tuntevat nyt meitä kohtaan, Jarno hehkutti suu korvissa.
- Niin, se on varmaan vaikea käsitellä, ellei ole itse saanut sitä kokea, myöntelin.
- Vaan mepä ollaan nyt sitä kokemassa. Upea tunne, paljon parempi kuin Nissanin vahaaminen kovavahalla.

En ollut itse vahannut Nissania kovavahalla, joten minulla ei ollut samanlaista vertailukohtaa kuin kuskillani. Sinällään en nostanut tätä kyytikokemusta kovin korkealle, sillä autosta kuului ihme kolahduksia ja nitinöitä. Huomasi todella, että kyseessä alkoi olla vanha loppuun poljettu lintta, jolle ei kukaan ollut tehnyt aikoihinkaan muuta, kuin laittanut hassut sähkölukot ja reiät konepeltiin. Lisäksi auto puolsi aivan tolkuttomasti ja Jarno joutui tekemään töitä oikein hartiavoimin, että se pysyi omalla kaistallaan. Mainitsin siitä kuskilleni:

- Tässähän on vikaa, vaikka kuinka, puoltaakin todella pahasti.
- Ei se vika ole.
- Mikähän se sitten on, ominaisuusko?
- Niin Ykä sanoi. Tämä puoltaa tarkoituksella, että kuski pysyy hereillä. Yksi Saabin turvallisuustekijöistä. Ei ole kuulemma muissa autoissa.
- Ja toivottavasti ei tulekaan, eheheheee.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi