Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.11.2019

Yrjö Kälynen


Närä kaahasi tapansa mukaan Yariksellaan nahkasaapikas suorana. Siinä eivät suojatietä ylittävät mummelit kerenneet edes tajuta, että mikä meni, kun olimme suhahtaneet heidän ohitseen. Minua hirvitti moinen ajotyyli, varsinkin tuollaisen vanhemman papparaisen ajamana, mutta olin viisaana hiljaa. Tiesin nimittäin kokemuksestani, että sitten se vasta vauhti nouseekin, jos alan arvostella Närän ajamista ja nopeutta. Onneksi matka oli lyhyt ja pian ohitse. Närä oli juuri kurvaamassa parkkipaikalle, kun hän yllättäen tempaisi ratista vasemmalle ja koukkasi jalkakäytävän kautta takaisin tielle.

- Mitä tuo nyt oli? Tuliko Yarikseen ohjauslukko? parahdin.
- Siellä on yksi riemuidiootti Saappinsa kanssa, Närä murahti.
- Jaa, että kuka?
- Joku pöljä, joka ei tajua autoilusta mitään, Närä tuhahti.
- Ai jaa, en minä vaan ole sellaista siellä nähnyt. Että Saab?

Närä parkkeerasi auton asuntonsa eteen kadunvarteen. Hän ilmoitti vievänsä jäätelön pakastimeen ja palaavansa ihan kohta. Saisin istua autossa, kunhan en koske mihinkään enkä päristeli niin, että räkä roiskuu tuulilasiin.

- Hah, turha luulo, suuta on kuivannut siitä asti, kun istuin tähän näivettyneeseen japsikeksintöösi, kuittasin takaisin.
- Pöljä ei vieläkään tajua laadun päälle, Närä tuhahti ja poistui autosta.

Luulin Närän tulevan takaisin hetkessä, mutta mitä vielä. Aloin turhautua odottamiseen, mutta sitten keksin alkaa ohjelmoida Yariksen navigaattoriin uusia osoitteita. Muutin ensin Närän kotiosoitteen Kilpisjärvelle ja työosoitteen Tammisaareen, vaikka hän eläkeläinen onkin. Sen jälkeen määrittelin suosikkiosoitteet ”Herkkupepulle”, ” Ford-naaraalle” ja ”Mersu-misulle”. Osoitteet googletin ympäri Suomea eri paikkakunnilta. Ihan Närän oma vika, mitä jätti minut yksin autoonsa. Olin ihan yhtä syyntakeeton, kun koira kuumassa autossa, ja minua vitutti. Meni varmaan parikymmentä minuuttia, ennen kuin papparainen asteli takaisin. Suupielet olivat jäätelössä, josta päättelin viipymisen syyn. Ahne paskiainen oli varmaan vedellyt koko jäätelöpaketin suihinsa. Ahneimmat söivät eniten ja saivat pahimmat vatsakivut.

- Mikä kesti? tivasin Närältä.
- Hmph, en vastaa, liian henkilökohtainen kysymys, Närä murahti.
- Mikä se Saappijuttu oikein oli ja miksi ajoit tänne talon eteen parkkiin?
- Tänne muutti toinen pöljä.
- Toinen?
- Sinun, ykköspöljän lisäksi, pöljä.
- Jaa minne? En minä vaan ole huomannut kenenkään muuttaneen tänne.

Se piti paikkansa ja minä olin yleensä aika hyvin perillä siitä mitä tässä ympäristössä tapahtui. Tosin tämä toinen talo, jossa Närä asui, oli haukankatseeni ulottumattomissa. Jos nyt oikein tarkkoja oltiin, niin näkymästä johtuen tiesin naapuritaloyhtiön asiat paremmin kuin meidän oman.

 - Tähän samaan rappuun minun kanssa, Närä murisi.
- Ok. Onko millaista sakkia?
- On.
- Mitä on?
- Sellaista sakkia. Pitäisi hivauttaa tunkin varrella, että oppisivat tapoja, Närä puhisi.
- Entä jos saatkin tunkista takaisin? Eheheheee.
- Hah, ei paljon naurata noin huono huumori.

Närä kertoi, että kyseinen Saappimies ja sen lyllerö vaimo olivat muuttaneet meidän taloyhtiöömme jo viikko sitten. Olivat tulleet muuttokuormansa kanssa eräs ilta yhdeksän aikaan ja kolistelleet yli Närän nukkumaanmenoajan. Ensimmäinen nokkapokka oli tullut siitä, kun Närä oli mennyt ojentamaan uusia naapureitaan.

- Eivät vaan raukat tajunneet kenen kanssa ottivat yhteen, Närä puhisi.
- Sinähän sinne menit raivoamaan, huomautin.
- Minulla on oikeus. Olen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja minulla on ylin valta täällä, PISTE.
- Hiljenikö ne?

Olivathan ne hiljenneet ja Närä oli kuvitellut, että tilanne olisi täysin hallinnassa.

- Niillä on Saappi ja se seisoo minun Yariksen vieressä, Närä valitti.
- Entä sitten? Voisihan tilanne olla huonompikin?
 - Miten muka?
- Niillä voisi olla Mersu.
- Pthyi, Saksan paska. Närä räkäisi samalla Yariksen ikkunasta kadulle päin.

Suoritus olisi muuten ollut täysi kymppi, mutta sivulasi sattui olemaan kiinni. Räkä osui lasiin ja alkoi valua siitä alaspäin aika rivon näköisesti. Närän tuijottaessa aikaansaannostaan hölmistyneen näköisenä, sanoin:

- Mitä noista ottamaan turhaa stressiä, toisten autoista. En minäkään menetä yöuniani siitä, että sinä ajat tällaisella itämaisella ongelmajätteellä sivulasit räässä, ehehee.
- Hmph, varohan pentu sanojasi.

Närä kaivoi etupenkin alta trasselia ja pyyhki sillä sivulasin. Lopputulos ei kyllä hivellyt silmiä, mutta lasista sentään näki läpi. Sen tehtyään papparainen käynnistin auton ja ajoi sen omaan parkkiruutuunsa, hopeisen farmarimallisen Saab 9-5 viereen. Saabin vierellä patsasteli pönäkkä vanhempi mies, jolla oli ateriahetki menossa. Mies söi lenkkimakkaraa ja joi kahvia. Närä osoitti miestä ja sanoi:

- Rapussa on jatkuvasti kahvitahroja lattialla.

Vilkaisin miestä tarkemmin ja totesin, että hänellä oli valkoisessa t-paidassaan useita kahvin valumajälkiä. Ei mikään ihme, että osa kahvista päätyi rapussa lattialle. Mies nyökytteli meille innoissaan päätään tervehtimisen merkiksi. Närä puristi kaksin käsin vielä Yariksen ratista, kun minä nousin autosta ja sanoin miehelle:

- Hyvää päivää. Uusi naapuri vai?
- Kyllä, kyllä. Tulen puristamaan kättä heti, kun saan tämän makkaran tuulensuojaan.
- Voidaan tervehtiä näinkin. Olen Rutinoffin kuski.
- Ai jaa, joo. Minä olen Kälysen Yrjö. Ykä tuttavien kesken. Se Y tulee etunimestä ja kä tulee sukunimen kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta. Siinä on ikään kuin etunimi ja sukunimi samassa paketissa.
- Aha, ok.
- Kerron siksi, ettet luule minun olevan pelkkä Yrjöstä väännetty Ykä. Ei, se ei pidä ollenkaan paikkaansa minun kohdallani. Olen etunimi – sukunimi Ykä.
- Hyvä käydä selville tuollainen seikka, mutisin takaisin.

Tässä kohtaa minulla alkoi olla jo sellainen tunne, että olisi sittenkin ollut viisaampaa jäädä Närän tavoin Yarikseen ja tulla ulos vasta kun Ykä oli poistunut paikalta. Vaan myöhäistähän se enää tässä vaiheessa oli. Kovin pitkään en kerennyt asiaa pohtia, kun Ykä jatkoi:

- Kahvi ja lenkkimakkara, kaksi asiaa jotka Saabin lisäksi pitävät miehen tiellä.
- Aika harvinaisia nuo Saabit nykyisin, kommentoin autoa.
- Ja kalliita. Ei näihin ole vieläkään kaikilla varaa, varsinkaan tällaiseen wagon-malliin. Edustustason pelejä, joita ei ajamalla loppuun saa.
- Paljonko on mittarissa?
- Aika vähän, vasta 345 tuhatta. Katsastusmieskin kehui, että paremmassa kunnossa kuin useimmat juuri tehtaalta tulleet japanilaiset.
 - MINÄ KUULIN TUON! EIKÄ OLE! Närä karjui avoimesta sivuikkunasta.
 - Uskon ennemmin auktoriteettiin, kun sellaiseen, joka on kateellinen, Ykä ilmoitti.

Närä puolestaan ilmoitti, ettei hän usko yhteenkään pösilöön, joka ajaa vanhalla linttaan poljetulla Saabilla. Mikäli tuote olisi ollut hyvä, olisi se vielä tuotannossa kuten Toyota. Hävittäjätkin tippuvat itsestään taivaalta, joten ihan sama mihin sen Susi-Saab -merkin liimaa, niin lopputulos on aina katastrofi.

- Kyllä ruotsalainen autoteollisuus on vielä hengissä, esimerkiksi Volvo, Ykä puolusteli.
- Pyh, kiinalaisten tekemä, paskarottelo. Pysyy pystyssä vain kiinalaisten riisin voimin.

Närä lisäsi vielä, että se on oikeastaan japanilaisten ansiota. Japanilaiset ovat opettaneet kiinalaisille, miten autoja tehdään kunnolla, ja sen vuoksi Volvo menestyy nyt maailmalla. Jos Saab olisi myyty, vaikka japanilaisille ja siinä käytettäisiin japanilaista tekniikkaa, niin se voisi olla tällä hetkellä maailman halutuimpia automerkkejä.

- Höpö, höpö, nämä ovat yhä erittäin haluttuja autoja ja näiden arvo vain nousee, Ykä huiskautti makkaranpätkällään.
- Korjaamolaskut noissa vain nousee, pöljä, Närä kuittasi takaisin.

Ykän ja Närän paukuttaessa suitaan, minä kiertelin ja katselin Saabia tarkemmin. Se oli kieltämättä tänä päivänä jo aika harvinainen automerkki. Monet vannoutuneet ”kerran Saab, aina Saab -miehet” olivat joutuneet taipumaan jo aikaa sitten ja vaihtamaan merkkiä. Totesin Saabin takapuskurissa olevan osumisjälkiä enemmänkin, mikä jäi mietityttämään sen verran, että kysyin omistajalta:

- Mikä tuohon takapuskuriin on osunut?
- Vaimo tällä on osunut mihin tahansa. Bertta osaa ajaa eteenpäin, mutta ei peruuttaa.
- Okei.
- Varsinkin pysäköintihallien tolpat ja seinät ovat ongelmallisia.

Seuraavaksi huomioni kiinnittyi auton sisustaan. Penkit olivat vaaleat kangaspenkit, mutta jotenkin ihmeellisen laikukkaat, varsinkin apukuskin penkki. Tiedustelin siitäkin Ykältä.

- Mikä nuo penkit ovat sotkenut? Eikö ne kannattaisi pestä tai pesettää jossain autofiksaamossa?
- Ei auta, Ykä vastasi.
- Höh, miten niin ei auta? kummastelin vastausta.
- Vaimo päästää alleen tämän tästäkin. Huonot hermot.
- Nyt en ymmärrä, raavin päätäni.
- Huono pidätyskyky ja huonot hermot ovat erittäin huono yhdistelmä.

Sitten Ykä myönsi, että voihan sillä liian suurella tilannenopeudellakin olla syynsä siihen, että vaimolla lirahtaa tämän tästäkin alleen ja penkki kastuu.

- Se on kato tuo Saappi, kun sen 250 hevosvoimaa lähtee laukkaamaan, niin siinä on pidätyskyky tiukilla kenellä tahansa.
- Pyh, minä en pystyisi pidättelemään naurua, Närä tuhahti.
- Saappi lähtee kuin nappi huonosta paidasta, jos vähänkin painaa kaasua. Se jos joku herättää kateutta muissa autoilijoissa, Ykä vaahtosi.
- Ei kait tuollaisen rottelon omistajalla ole varaa ostaa hyviä paitoja, kun rahat menevät lähimmälle korjaamolle, Närä piikitteli.

Närä ja Ykä äityivät taas kinastelemaan. Nyt siitä, että mistä saa laadukkaita paitoja, ja lähteekö Saab kuin nappi vähän paremmasta paidasta ja jopa laadukkaasta merkkipaidasta. Närän mukaan umpilaho jo kolmannella sukupolvella oleva kierrätyspaita olisi sopiva vertailukohde. Ykä puolestaan intti, että sopii tuoda, vaikka mikä uusi merkkipaita verrokiksi, niin kyllä Saappi lähtisi silti kuin nappi paidasta.

- Pyh, vähän kuin kiskoisi mansikkia suosta, Närä tuhahti kiihtyvyydelle. Taidat olla vanha lypsäjä. - Mistä muuten muutitte tänne? puutuin keskusteluun.
- Lahdesta vähän pohjoiseen. Lähdettiin tänne, kun sain loistavan bisnesidean. Ei ole Vääksyssä mahdollista toteuttaa sitä, kun on niin vähän asiakaskuntaa.
- Eikö keinosiementäjille ole yleensä maalla enemmän hommia, häh? Närä tivasi.

Ykä hörppi viimeiset kahvitipat kertakäyttömukistaan ja heitti sen sitten muitta mutkitta Saabin takajalkatilaan. Siellä niitä oli ennestäänkin aikamoinen kokoelma. Ei ollut herra Saappi-kuski siisteimmästä päästä, kuten ei ollut rouvakaan. Siinä oli komposti kantensa valinnut, vai miten se sanonta nyt menikään?

- Ollaan vaimon kanssa vähän niin kuin it-alalla, Ykä hymyili.
- Siis Intätte Turhaan. No se on kyllä huomattua, Närä tuhahti.
- Informaatio teknologia, Ykä korjasi.
- Koodareitako? hämmästelin kuulemaani.
- Ei suinkaan. Meillä on ulkopuoleinen koodari. Ollaan perustettu yhteiskäyttöautofirma. Aloitellaan tällä omalla Saabilla. Ostetaan näitä heti lisää, kun homma lähtee laukalle.
- Ihahaa, ihahaa, hevoiset ne laukkaa, Närä hirnahteli.

Ykä innostui selittämään, että he olivat törmänneet jokin aika sitten paikallislehdessä olevaan ilmoitukseen, jossa kovan luokan koodari etsi projekteja toteutettavaksi. Koodaaminen ei maksaisi mitään, mutta koodari ottaisi pienen provikan sitten, kun työtä aletaan hyödyntämään bisneksen teossa.

- Oho, aika reilu tarjous, hämmästelin.
- Pasi on tosi reilu mies ja hänen äitinsä leipoo hyvää pullaa, Ykä hymyili.
- Pasi, ei kait vaan Pasi Kuikka?
- No kyllä, tunnetko miehen? Ykä ilahtui.
- Tunnen. Toimiiko sovellus?
- Yleensä kyllä, jotain pieniä ongelmia on kyllä ollut, mutta Pasi korjaa.

Ykä kertoi, että välillä käy niin, että kun Saabin oven avaa sovelluksella, niin se vastaa Valmetin olevan nyt valmiina ajoon.

- Valmetin? kummastelin.
- No laitettiin samalla kotipuoleen yksi yhteiskäyttöinen Valmetti. Pasin mukaan GPS-paikannus on sen verran epätarkka, että se ottaa välillä Saabin sijasta Valmetin käyttöön.
- Ja se Valmetti oli siis jossain Vääksyssä.
- Kyllä joo.
- Ja Saab Vantaalla.
- Joo.
- Osuuhan se kuitenkin Suomeen, se paikannus meinaan, ehehehee.

Ykä alkoi tohkeissaan esitellä sovellusta, jolla Saabin sai käyttöön. Sillä avattiin ovet ja varsinainen virta-avain löytyi hansikaslokerosta. Autoa ei kuulemma saisi käyntiin rikkomalla ikkuna ja ottamalla avain hansikaslokerosta, ellei sitä ole aktivoitu sovelluksella.

- Mitä tuollainen yhteiskäyttö maksaa? utelin.
- Minä en kyllä maksaisi enempää, kuin punaisen puupennin puolikkaan, Närä tuhahteli.
- 20 euroa ensimmäinen tunti. Sen jälkeen halvempi.
- Häh, tuleeko siinä kuljettaja ja lounas samaan hintaan? Närä äimisteli.
- Pikkuautot liikkuu pienellä rahalla ja nämä laatuautot isolla rahalla, Ykä vastasi.

Ykä kertoi, että auton maksimi vuokra-aika on viikolla yksi vuorokausi ja viikonloppuna kaksi vuorokautta. Vuorokausihinnat olivat suhteessa paljon halvempia, kuin tuntivuokra. Päälle tuli vielä polttoainekulut sekä ölli, tölli ja pölli.

- Siis mitä tulee päälle? äimistelin kuulemaani.
- Ölli, tölli ja pölli, Ykä toisti.
- Ja ratissa pälli, ah, ah, ah, ah, Närä nauroi.

Ykä suomensi, että ölli on öljymaksu, tölli on hänen tolppapaikkamaksu ja pölli on pesu- ja puunausmaksu. Nämä maksut olivat myös suhteessa vuokra-aikaan. Niissä lyhyempi aika tarkoitti pienempää maksua ja pitempi aika isompaa maksua.

- Onko kiinnostusta? Kahdella kympillä saa kokeilla tunnin. Vakuutan, että ensimmäisen ajotunnin jälkeen teistä molemmat tekee minun kanssa sopimuksen, Ykä retosteli.
- Olen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja voin hinauttaa tuollaiset maisemaa rumentavat paskarattaat pois parkkipaikalta, Närä ilmoitti.
- Jos ajaisit, niin mieli muuttuisi, Ykä yritti.
- Ei muutu, ei nyt eikä koskaan, piste.
- Entä sinä? Ykä osoitti kysymyksensä minulle.
- Juu ei kiitos, pyörittelin päätäni.

Ykä ei luovuttanut, vaan pyysi meitä miettimään asiaa yön yli ja palaamaan juttuun myöhemmin. Hän antaisi kuulemma jatkossakin tutuille tuntuvan alennuksen ensimmäisestä tunnista, eli kahdella kympillä saisi koko hela hoidon. Eikä tarvitse vielä edes sitoutua mihinkään.

- Olen sitoutunut Toyotaan, hyvästi! Närä ilmoitti ja marssi pois paikalta.
- Ja minä Rutinoffiin, näkemiin, sanoin ja seurasin papparaista.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi