Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

27.5.2019

Nahkapenkin narisuttaminen


Koikkalan Jarnon piti tulla käymään luonani jo pari päivää sitten, mutta hänen tuleva ex-vaimonsa oli laittanut vielä tossukkaukon suunnitelmat uusiksi muuttopuuhineen. Hän oli ilmoitellut mitä ihmeellisimpiä aikoja muuton ajankohdaksi ja käskenyt Jarnon hoitaa muuttoauto. Ihmettelin suuresti asiaa. Jarno kertoi, että vaimo oli kuulemma saanut erosta niin ison trauman, että Jarnon piti se jollain tapaa korvata hänelle. Muuttoauton hankkiminen ja maksaminen oli kuulemma ensimmäinen askel korvausten tiellä. Tuo ei mennyt ihan minun jakeluuni, mutta Jarnon mukaan oli normaalia, että hän maksoi kaiken mahdollisen niin pitkään, kun hänellä oli rahaa. Nytkin ex-vaimo oli soittanut tilipäivänä ja alkanut puhumaan muuton kustannusten korvaamisesta. Nyt Jarno istui keittiössäni kahvimuki nenänsä edessä.

- Kävi hyvä tuuri siinä muutossa, Jarno hymyili.
- Niin, kyllä minä sanoisin sitä hyväksi tuuriksi, kun pääsit eroon mokomasta raastinraudasta.
- Eikä, kun huonekaluja tarkoitin. Ei niitä tarvinnutkaan kantaa siihen muuttoautoon.
- Oho, no johan nyt!
- Sitä minäkin sanoin, kun ne esittivät minulle Askon laskun uusista huonekaluista. Kuittasin sen, eikä tarvinnut kantaa mitään.

Jarnon ex-vaimon perustelu huonekalujen maksamiseen oli stressi. Hänen persikassaan oleva näppy kuulemma stressaantuisi, mikäli hän joutuisi katselemaan koko loppuelämänsä ajan samoja huonekaluja, joita myös Jarno oli käyttänyt. Hän ei siedä mitään muistoa Jarnon kaltaisesta petturista, oikein huoripukkien huoripukista.

- Siis täh? Itsehän se kanttura lähti toisen miehen mukaan, hämmästelin kuulemaani.
- Se Bemari-uni, siitä se kaikki lähti. Petin autouskollisuuteni näkemällä unia vieraista autoista. Eikä se vaimolle unessa nauraminenkaan ollut kovin hyvä juttu.

Tiedustelin Jarnolta heidän yhteisestä asunnostansa ja sen kohtalosta. Jarno kertoi, että hän kävi hakemassa pankista rahaa ja maksoi vaimonsa ulos asunnosta.

- Olen saanut töissä ylennyksen ja lisää liksaa, Jarno hehkutti.
- Oho, mikäs sinä nyt sitten olet?
- Keittiöpäällikkö. Oma konttori ja kaikki.
- Ja ennen sitä olit?
- Sellainen sekatyömies tiskialtaan ja siivouskomeron välissä.
- Aika huima nousu uralla. Miten se onnistui?
- Eräänä päivänä minulle tultiin sanomaan, ettei noista sinun hommistasi tule lasta eikä paskaa, joten pistetään sinut sellaisiin hommiin, missä et saa aikaiseksi vahinkoa.
- Eikä?
- Jo kolme kuukautta mennyt ilman yhtään vahinkoa, Jarno hehkutti.

En voinut muuta kuin pyöritellä päätäni. Sitä kun on tarpeeksi pöljä, niin urallaankin voi yletä ihan vahingossa. Ylitöiden perään Jarno oli hieman surrut, mutta se oli ratkaistu sillä, että korkeamman palkan lisäksi hän sai joka kuukausi muutaman ylityötunnin siitä hyvästä, ettei vaan missään tapauksessa jäänyt ylitöihin. Jarnon työpaikka oli kyllä ihan suojatyöpaikkojen ykkönen.

- Arvaa mitä minun tekisi nyt mieli? Jarno hymyili.
- Pulloa tai pillua.
- No eihän, kun narisuttaa nahkapenkkiä. Sellaista auton nahkapenkkiä. Aah, se tekisi nyt gutaa.
- Tota, jos pientä tarkennusta saisi, mutta pliis, ei kaikkia yksityiskohtia.
- Vaimon persikka hikosi nahkapenkillä, niin ikinä en ole sellaista päässyt narisuttamaan takapuolellani.

Näin jo silmissäni Jarnon istumassa paljain persein jonkun autoliikkeen esittelyautossa. Juu ei kiitos, en halunnut olla paikalla, kun sitä nahkapenkkiä narisutettiin nahkahanurilla. Meinasi ihan oksettaa koko ajatuskin mokomasta touhusta.

- Voih, sellainen auringon lämmittämä nahkapenkki, Jarno huokaili silmät kiinni.
- Eikös unelmat ole olemassa toteuttamista varten, joten mikä sinua enää täällä pidättelee? kysyin haaveilijalta.
- En osaa päättää merkkiä.
- Kokeile sitä Bemaria, kun kerran olet siitä nähnyt jo untakin.
- Oletko tosissasi?
- Ei tuollaisilla asioilla vitsailla, vastasin naama niin totisena kuin kykenin.

Todellisuudessa olin revetä nauramaan, mutta en voinut, kun Jarno oli niin tosissaan sen nahkapenkin narisuttamisen kanssa. Oli kait niitä hölmömpiäkin mielihaluja, vaikka nyt ei sellaisia tullutkaan mieleeni. Kannustin Jarnoa hörppimään kahvin nopeasti ja lähtemään käymään lähimmässä autoliikkeessä, jossa olisi nahkapenkillisiä Bemareita. Jarno selasi vartin verran autonhakukonetta ja ilmoitti lopulta:

- Nyt tää jätkä lähtee narisuttamaan, nar, nar, narisuttamaan.
- Onnea matkaan, toivottelin hänelle.
- Tulen avaamaan elämässäni kohta uuden merkittävän oven, Jarno julisti vielä eteisessä.
- Kunhan muistat sulkea sen minun asunnon oven mennessäsi, huikkasin perään.

Jarnon lähdettyä, keskityin oleelliseen, eli olemiseen. Tässä nykyisessä suoritusyhteiskunnassa oli hyvä osata ottaa myös rennosti. Onneksi se ei ole ollut minulle koskaan ongelma. Nettiä selatessani törmäsin aurinkorasva- ja autovahamainoksiin. Siitä se ajatus taas lähti ja latasin molempien mainosten kuvat koneelleni. Avasin kuvankäsittelyohjelman ja yhdistin molempien mainostin purkit niin, että sain autovahan, jonka suojakerroin oli 50. Tuijoteltuani sitä hetken, tulin siihen tulokseen, että se oli liian vaatimaton ja jatkoin kuvankäsittelyä.

Puolen tunnin päästä minulla oli autovaha suojakertoimella 500. Ettei homma menisi nyt ihan yksinään nauramiseksi, lähetin kuvan Närälle. Laitoin kuvan oheen viestin, että Citymarkettiin on tullut uusi kovanluokan autovaha, jota ei saa mistään muualta. Sitä kun vetää pintaan, niin ei punainenkaan väri haalistu ikinä. Sain kohta vastausviestin: ”Mikä Citymarket?” Vastasin, että sitä myy jokainen Citymarket. Lisäsin vielä, että vahaa myydään sen vuoksi Citymarketeissa, että tuote päätyisi mahdollisimman monen autoilijan käyttöön.

Hetken mietittyäni laitoin vielä yhden viestin: ”Saat haistella minun vahapulloa, ellei eläke riitä oman ostamiseen.” Närä vastasi parissa minuutissa: ”Pyh ja pah, ostan niitä samalla ainakin kuusi.” Kylläpäs jälleen lämmitti mieltäni, kun olin saanut vanhan höppänän lähtemään liikkeelle. Harmi kun ei ollut aprillipäivä. Tietokoneella puuhastelu alkoi nukuttaa, joten siirryin sohvalle katselemaan autounia. Onneksi omalla kohdalla ei ollut vaara päätyä avioeroon näkemällä unta jostain toisesta automerkistä.

- Täh? Häh? Mitä?

Havahduin puhelimen pirinään kesken makeimpien päiväunien. Olin juuri ollut unessa tankkaamassa 12-sylinteristä Rutinoffia, kun puhelin pilasi kaiken. Harmitti niin vietävästi, kun en ollut päässyt sillä Saksan autobaanalle, mikä oli ollut unessa suunnitelmani. Soittaja oli Jarno.

- Niin mitä? vastasin siihen hieman kipakasti.
- Tuli sellainen pieni tekninen ongelma, Jarmo kähisi puhelimeen.
- Aha, eli lähditkin ryyppäämään ja nyt on ääni mennyt.
- No eikäkökun ihan toisenlainen ongelma. Pääsetkö hakemaan minut täältä?

Meinasin ensin vastata, että en, minulla on päiväunien koeajo vielä kesken. Jarno nyyhki kuitenkin puhelimessa sen verran surkeana, että päätin auttaa miestä ja lähteä hakemaan hänet. Sain osoitteen ja lähdin matkaan. Koska oli lämmin kesäpäivä, niin avasin Rutinoffin etusivuikkunat, että kuulisin resonaattorin höpinän oikein kunnolla. Ville oli asentanut Rutinoffiin sellaisen resonaattorin, että kuulosti kuin autossani olisi ollut joku isokin pata pellin alla. Ja ääni kuului nimenomaan pakoputkesta, ei autostereoiden kaiuttimesta, kun jossain korvikeautoissa.

Ajelin kaikessa rauhassa sellaista tasan 40 km/h pakoputken höpinää kuunnellen. Sitten tuli eteen punaiset valot ja jäin seisomaan erään Harley Davidsonin viereen. Kyseistä kaksipyöräistä ajoi avokypärään sonnustautunut partanaama. Olin seissyt jo hetken hänen vierellään, kun HD-sälli alkoi käännellä päätään puolelta toiselle, kuin etsien jotain. Olin ihan varma, että kyseinen kaksipyöräinen tehosekoitin oli ravistellut osia tiensivuun ja tyyppi yritti etsiä niitä, kun hän kääntyi katsomaan suoraan minua ja alkoi nauramaan. Seuraavaksi nousi peukku ja kohta HD oli poissa.

Jouduin itse odottamaan vielä hetken suoraan ajavien valojen vaihtumista. Olin tsekannut Jarnon antaman osoitteen googlesta ja osasin mennä sinne ilman sen kummempaa navigointia. Otin Tuusulantiellä suoraan vasemmanpuoleisen kaistan, jotta nopeimpien ei tarvitse koukata minun ohitseni, vaan he saivat ajaa suoraan oikeanpuoleista kaistaa. Kehä kolmoselle päästyäni totesin jälleen kerran, että mitä isompi tie, niin sitä suurempi stressi on monilla autoilijoilla. Mitenköhän niiden verisuonet kestävät työn tuomia paineita, kun ei edes työmatkasta selvitä ilman otsasuonien pullistelua? Toki olisin voinut itsekin ajaa lujempaa, vaikka kuutta kymppiä, mutta pitäydyin nyt tasan 50 km/h nopeudessa. Loppumatkan sain kurvailla huomattavasti stressivapaampien autoilijoiden seassa.

Ajoin Jarnon neuvoman BMW-merkkiliikkeen pihalle ja jäin katselemaan, että missähän se penkin narisuttaja oikein on? En nähnyt miestä, joten laitoin hänelle tekstiviestin: ”Missä olet?” Vastaus tuli heti: ”Näetkö ison korotetun nelivetoisen avolavan?” Löysin auton helposti katseellani, sillä se oli korkeampi kuin pihan henkilöautot. Vastasin näkeväni. Seuraava viesti kuului: ”Makaan mahallani sen alla.” Käynnistin Rutinoffin ja ajoin kyseisen pick-upin rinnalle ja avasin oven. Totta tosiaan, siellähän se Koikkalan Jarno makasi pitkin pituuttaan.

- Mennäänkö? huikkasin hänelle.
- Kiva kun tulit, Jarno vastasi ja ryömi esiin auton alta.

Komensin tossukkaukkoa istumaan kyytiin. Miehen ollessa autossa ja vöissä, kääntelin Rutinoffin ja lähdin paluumatkalle. Päätin ajaa nyt pikkuteitä pitkin, sillä olin saanut taas tarpeeksi autokaistojen kahjoista kaahareista, joille ei riitä mikään, ei edes 50 km/h. Selvitettyäni ensimmäiset liikennevalot, kysyin kyytiläiseltäni:

- Mikä meni pieleen?
- Kaikki, Jarno huokaisi.

Ennen kuin kerkesin alkaa kysellä mitään sen enempää, Jarno jatkoi:

- Se avolava ei edes vuotanut öljyä päälleni.
- Hmm, se oli uudehko korotettu Toyota, ne harvemmin vuotavat öljyä. Olisit valinnut jonkun toisen merkin, niin olisit jo merkitty mies.
- Huoh, epäonnistuin siinäkin. Olen ihan munaton mies.
- Sen suhteen olit kyllä ihan oikeassa osoitteessa, ehehehee, repesin.

Jarnoa ei naurattanut yhtään, vaan mies istui totisena kuin lintujen paskoma toteemipaalu. Utelin Jarnolta, että minkä takia hän oli mennyt sinne pick-upin alle? Mies tuijotti totisena eteenpäin ja sanoi:

- Tuli sellainen tunne, että haluan viimeisen voitelun. Se oli ainoa auto, jonka alle mahduin kunnolla. Yritin kyllä muidenkin alle.

Jarno kertoi yrittäneensä kahden muun auton alle. Toisen kuuma katalysaattori oli alkanut polttamaan jalkaa farkkujen läpi, kun hän oli ujuttanut jalkaa sen alle. Toisessa autossa taas oli ollut kuski sisällä, ja kyseinen nainen oli alkanut kirkumaan ihan hysteerisesti ja oli lopulta ajanut Jarnon jalkaterän yli.

- Yleensä kyllä kyytiä odotellaan joko sisällä istuen tai sitten ulkona seisten. Ei maaten auton alla. Viimeinen voitelukin on helpompi ottaa vaikka kotona ruokaöljyllä kuin auton alla.
- Ei tullut mieleen siinä tilanteessa, se ruokaöljy, Jarno mutisi.
- Kiinnostaisi tietää, että mitkä tapahtumat johtivat sinut tuohon tilanteeseen?
- Mitähän se vaimokin sanoo? Jarno mutisi.
- Hei, se kuule nauraisi ihan kippurassa, eikä se ole enää vaimosi.

Kyyditettäväni vaipui taas synkkään hiljaisuuteen. Eräissä valoissa vierelle pysähtyi Nissan Qashqai. Jarno osoitti sitä ja sanoi heillä olleen juuri samanlainen. Myönsin näin olleen ja lisäsin, että olisi kiva kuulla mitä siellä autoliikkeessä oikein tapahtui?

- Minä menin sinne autoliikkeeseen suurin toivein, Jarno aloitti.
- Juu, siitä oli puhetta, että avaat uuden oven elämässäsi.
- Avasin ja menin sisälle. Menin vessaan.
- Vessaan? hämmästelin.
- Ei minua kakattanut, jos sitä luulit.
- Niin no, eipä se minulle kuulu mitä teit vessassa.
- Otin kalsarit pois jalasta, Jarno kuiskasi.
- Tuhmat tuli siis pöksyihin jo ennen autoliikkeeseen saapumista? Heitin oman villin arvaukseni.

Jarno puisteli päätään ja ilmoitti, etteivät tuhmat ole tulleet vieläkään housuihin, vaikka hänellä on vain pelkät farkut jalassa. Kalsarit ovat kuulemma viikattuna kesäpusakan povitaskussa. Jarno olisi halunnut näyttää ne minulle, mutta kieltäydyin siitä kunniasta. Sanoin hänelle, että tässä autossa esitellään vain naisten pikkupöksyjä ja naisen toimesta, jos sille linjalle nyt yleensäkään lähdetään. Joku häpy se pitää olla rietastelullakin ja mielellään naisen häpy.

- Jätin myös farkkujen vetoketjun auki, Jarno kuiskasi.
- Nytkö? Käännyin katsomaan miestä.
- No enhän, sehän olisi jäätynyt siellä auton alla, Jarno parahti.

Jarno oli vetänyt kesäpusakan helman niin alas, ettei auki ollut vetoketju näkynyt kenellekään ja kävellyt ensimmäisen nahkapenkkisen Bemarin vierelle.

- Se tuoksu oli huumaava, Jarno sanoi silmät kiinni.
- Ollaanhan me yhä siinä nahkapenkin tuoksussa? varmistin.

Jarno nyökytteli päätään, joten huokaisin helpotuksesta. Tuosta pösilöstä kun ei voinut olla ihan varma, että mitä tuoksua se oli nyt haistelemassa. Tiedä vaikka jonkun myyjän kalsareita? Tämän jälkeen Jarno selitti, että oli livahtanut Bemariin kenenkään huomaamatta ja laskenut siellä farkut kinttuihinsa.

- Siis mitä teit?
- Laitoin nahkan nahkaa vasten. Eihän sitä muuten saa nahkapenkistä kunnon tuntumaan. Eikä sitä voi housut jalassa edes narisuttaa.
- No niinpä tietysti, huokaisin.
- Mikä jumalainen tunne Nissanin kangaspenkkien jälkeen.
- No hyvä.
- Eikä ollut hyvä ollenkaan, Jarno mutisi.

Koska kuljettajan penkki oli tuntunut kovin hyvältä Jarnon paljaan takapuolen alla, oli mies saanut päähänsä ottaa tyypit myös apparin jakkarasta ja takapenkistä. Eihän sitä muuten voisi nimittää kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, ellei sitä koe kokonaisvaltaisesti jokaisella penkillä. Olin sanaton tässä kohtaa.

- En muuten pieraissut yhteenkään penkkiin. Siitä minua ei voi syyttää, Jarno ilmoitti.
- No syyttääkö sinua joku jostain?
- Joo, Jarno mutisi.
- No mistä?
- Luulivat, että olin paskalla siellä takapenkillä. Ilmeeni oli kuulemma sen näköinen, kuin olisi isompikin jööti tulossa.
- Eheheheee, paskalla Bemarissa ja vielä merkkiliikkeen esittelyautossa, repesin ihan totaalisesti.

Jarno kertoi, että yllättäen Bemarin vierelle oli ilmestynyt kaksi liituraitaista myyntimiestä, toinen toiselle puolen ja toinen toiselle puolen autoa.

- Se toinen otti kuvia kännykällä. Aikoivat laittaa sen kuvan liikkeen oveen ja tekstin ”Älä paskanna autoon, vaan käytä ilmaista vessaa!”

- Ääh, mitä tuosta, lohduttelin miestä.
- Minulla ei ole kuulemma enää koskaan mitään asiaa siihen liikkeeseen.
- Mitä väliä, tuskin sinä Bemaria olet ostamassa. Ja mikäli olet, niin myydään niitä muuallakin tai ostat käytetyn joltain jobbarilta.

Myyjät olivat retuuttaneet Jarnon housut kintuissa pihalle ja käskeneet tämän häipyä heidän näkyvistään. Tässä oli se syy, miksi hän oli maannut auton alla.

- Olin näkymätön, Jarno mutisi.

Lohduttelin häntä, että sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, vaikka ja mitä. Jarno oli kuitenkin tehnyt sen mistä oli unelmoinut, mikä oli hyvä asia ja kertoi hänen päättäväisyydestään. Tuosta oli hyvä jatkaa eteenpäin. Päästyämme kotiparkkiin, Jarno nousi Rutinoffista ja sanoi ennen poistumistaan:

- En minä ollut kakalla siinä Bemarissa, ihan tosi.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi