Etusivulle
Rutinoffin kuskin
tarinat
Tekstipohjaiselle
sivulle
Korvikeautojen koeajot
27.5.2019
Koikkalan Jarnon piti tulla käymään luonani jo
pari päivää sitten, mutta hänen tuleva ex-vaimonsa oli laittanut
vielä tossukkaukon suunnitelmat uusiksi muuttopuuhineen. Hän oli
ilmoitellut mitä ihmeellisimpiä aikoja muuton ajankohdaksi ja
käskenyt Jarnon hoitaa muuttoauto. Ihmettelin suuresti asiaa.
Jarno kertoi, että vaimo oli kuulemma saanut erosta niin ison
trauman, että Jarnon piti se jollain tapaa korvata hänelle.
Muuttoauton hankkiminen ja maksaminen oli kuulemma ensimmäinen
askel korvausten tiellä. Tuo ei mennyt ihan minun jakeluuni,
mutta Jarnon mukaan oli normaalia, että hän maksoi kaiken
mahdollisen niin pitkään, kun hänellä oli rahaa. Nytkin ex-vaimo
oli soittanut tilipäivänä ja alkanut puhumaan muuton
kustannusten korvaamisesta. Nyt Jarno istui keittiössäni
kahvimuki nenänsä edessä.
- Kävi hyvä tuuri siinä muutossa, Jarno
hymyili.
- Niin, kyllä minä sanoisin sitä hyväksi tuuriksi, kun pääsit
eroon mokomasta raastinraudasta.
- Eikä, kun huonekaluja tarkoitin. Ei niitä tarvinnutkaan kantaa
siihen muuttoautoon.
- Oho, no johan nyt!
- Sitä minäkin sanoin, kun ne esittivät minulle Askon laskun
uusista huonekaluista. Kuittasin sen, eikä tarvinnut kantaa
mitään.
Jarnon ex-vaimon perustelu huonekalujen
maksamiseen oli stressi. Hänen persikassaan oleva näppy kuulemma
stressaantuisi, mikäli hän joutuisi katselemaan koko
loppuelämänsä ajan samoja huonekaluja, joita myös Jarno oli
käyttänyt. Hän ei siedä mitään muistoa Jarnon kaltaisesta
petturista, oikein huoripukkien huoripukista.
- Siis täh? Itsehän se kanttura lähti toisen
miehen mukaan, hämmästelin kuulemaani.
- Se Bemari-uni, siitä se kaikki lähti. Petin autouskollisuuteni
näkemällä unia vieraista autoista. Eikä se vaimolle unessa
nauraminenkaan ollut kovin hyvä juttu.
Tiedustelin Jarnolta heidän yhteisestä
asunnostansa ja sen kohtalosta. Jarno kertoi, että hän kävi
hakemassa pankista rahaa ja maksoi vaimonsa ulos asunnosta.
- Olen saanut töissä ylennyksen ja lisää
liksaa, Jarno hehkutti.
- Oho, mikäs sinä nyt sitten olet?
- Keittiöpäällikkö. Oma konttori ja kaikki.
- Ja ennen sitä olit?
- Sellainen sekatyömies tiskialtaan ja siivouskomeron välissä.
- Aika huima nousu uralla. Miten se onnistui?
- Eräänä päivänä minulle tultiin sanomaan, ettei noista sinun
hommistasi tule lasta eikä paskaa, joten pistetään sinut
sellaisiin hommiin, missä et saa aikaiseksi vahinkoa.
- Eikä?
- Jo kolme kuukautta mennyt ilman yhtään vahinkoa, Jarno
hehkutti.
En voinut muuta kuin pyöritellä päätäni. Sitä
kun on tarpeeksi pöljä, niin urallaankin voi yletä ihan
vahingossa. Ylitöiden perään Jarno oli hieman surrut, mutta se
oli ratkaistu sillä, että korkeamman palkan lisäksi hän sai joka
kuukausi muutaman ylityötunnin siitä hyvästä, ettei vaan missään
tapauksessa jäänyt ylitöihin. Jarnon työpaikka oli kyllä ihan
suojatyöpaikkojen ykkönen.
- Arvaa mitä minun tekisi nyt mieli? Jarno
hymyili.
- Pulloa tai pillua.
- No eihän, kun narisuttaa nahkapenkkiä. Sellaista auton
nahkapenkkiä. Aah, se tekisi nyt gutaa.
- Tota, jos pientä tarkennusta saisi, mutta pliis, ei kaikkia
yksityiskohtia.
- Vaimon persikka hikosi nahkapenkillä, niin ikinä en ole
sellaista päässyt narisuttamaan takapuolellani.
Näin jo silmissäni Jarnon istumassa paljain
persein jonkun autoliikkeen esittelyautossa. Juu ei kiitos, en
halunnut olla paikalla, kun sitä nahkapenkkiä narisutettiin
nahkahanurilla. Meinasi ihan oksettaa koko ajatuskin mokomasta
touhusta.
- Voih, sellainen auringon lämmittämä
nahkapenkki, Jarno huokaili silmät kiinni.
- Eikös unelmat ole olemassa toteuttamista varten, joten mikä
sinua enää täällä pidättelee? kysyin haaveilijalta.
- En osaa päättää merkkiä.
- Kokeile sitä Bemaria, kun kerran olet siitä nähnyt jo untakin.
- Oletko tosissasi?
- Ei tuollaisilla asioilla vitsailla, vastasin naama niin
totisena kuin kykenin.
Todellisuudessa olin revetä nauramaan, mutta en
voinut, kun Jarno oli niin tosissaan sen nahkapenkin
narisuttamisen kanssa. Oli kait niitä hölmömpiäkin mielihaluja,
vaikka nyt ei sellaisia tullutkaan mieleeni. Kannustin Jarnoa
hörppimään kahvin nopeasti ja lähtemään käymään lähimmässä
autoliikkeessä, jossa olisi nahkapenkillisiä Bemareita. Jarno
selasi vartin verran autonhakukonetta ja ilmoitti lopulta:
- Nyt tää jätkä lähtee narisuttamaan, nar,
nar, narisuttamaan.
- Onnea matkaan, toivottelin hänelle.
- Tulen avaamaan elämässäni kohta uuden merkittävän oven, Jarno
julisti vielä eteisessä.
- Kunhan muistat sulkea sen minun asunnon oven mennessäsi,
huikkasin perään.
Jarnon lähdettyä, keskityin oleelliseen, eli
olemiseen. Tässä nykyisessä suoritusyhteiskunnassa oli hyvä
osata ottaa myös rennosti. Onneksi se ei ole ollut minulle
koskaan ongelma. Nettiä selatessani törmäsin aurinkorasva- ja
autovahamainoksiin. Siitä se ajatus taas lähti ja latasin
molempien mainosten kuvat koneelleni. Avasin
kuvankäsittelyohjelman ja yhdistin molempien mainostin purkit
niin, että sain autovahan, jonka suojakerroin oli 50.
Tuijoteltuani sitä hetken, tulin siihen tulokseen, että se oli
liian vaatimaton ja jatkoin kuvankäsittelyä.
Puolen tunnin päästä minulla oli autovaha
suojakertoimella 500. Ettei homma menisi nyt ihan yksinään
nauramiseksi, lähetin kuvan Närälle. Laitoin kuvan oheen
viestin, että Citymarkettiin on tullut uusi kovanluokan
autovaha, jota ei saa mistään muualta. Sitä kun vetää pintaan,
niin ei punainenkaan väri haalistu ikinä. Sain kohta
vastausviestin: ”Mikä Citymarket?” Vastasin, että sitä myy
jokainen Citymarket. Lisäsin vielä, että vahaa myydään sen
vuoksi Citymarketeissa, että tuote päätyisi mahdollisimman monen
autoilijan käyttöön.
Hetken mietittyäni laitoin vielä yhden viestin:
”Saat haistella minun vahapulloa, ellei eläke riitä oman
ostamiseen.” Närä vastasi parissa minuutissa: ”Pyh ja pah, ostan
niitä samalla ainakin kuusi.” Kylläpäs jälleen lämmitti
mieltäni, kun olin saanut vanhan höppänän lähtemään liikkeelle.
Harmi kun ei ollut aprillipäivä. Tietokoneella puuhastelu alkoi
nukuttaa, joten siirryin sohvalle katselemaan autounia. Onneksi
omalla kohdalla ei ollut vaara päätyä avioeroon näkemällä unta
jostain toisesta automerkistä.
- Täh? Häh? Mitä?
Havahduin puhelimen pirinään kesken makeimpien
päiväunien. Olin juuri ollut unessa tankkaamassa 12-sylinteristä
Rutinoffia, kun puhelin pilasi kaiken. Harmitti niin vietävästi,
kun en ollut päässyt sillä Saksan autobaanalle, mikä oli ollut
unessa suunnitelmani. Soittaja oli Jarno.
- Niin mitä? vastasin siihen hieman kipakasti.
- Tuli sellainen pieni tekninen ongelma, Jarmo kähisi
puhelimeen.
- Aha, eli lähditkin ryyppäämään ja nyt on ääni mennyt.
- No eikäkökun ihan toisenlainen ongelma. Pääsetkö hakemaan
minut täältä?
Meinasin ensin vastata, että en, minulla on
päiväunien koeajo vielä kesken. Jarno nyyhki kuitenkin
puhelimessa sen verran surkeana, että päätin auttaa miestä ja
lähteä hakemaan hänet. Sain osoitteen ja lähdin matkaan. Koska
oli lämmin kesäpäivä, niin avasin Rutinoffin etusivuikkunat,
että kuulisin resonaattorin höpinän oikein kunnolla. Ville oli
asentanut Rutinoffiin sellaisen resonaattorin, että kuulosti
kuin autossani olisi ollut joku isokin pata pellin alla. Ja ääni
kuului nimenomaan pakoputkesta, ei autostereoiden kaiuttimesta,
kun jossain korvikeautoissa.
Ajelin kaikessa rauhassa sellaista tasan 40
km/h pakoputken höpinää kuunnellen. Sitten tuli eteen punaiset
valot ja jäin seisomaan erään Harley Davidsonin viereen.
Kyseistä kaksipyöräistä ajoi avokypärään sonnustautunut
partanaama. Olin seissyt jo hetken hänen vierellään, kun
HD-sälli alkoi käännellä päätään puolelta toiselle, kuin etsien
jotain. Olin ihan varma, että kyseinen kaksipyöräinen
tehosekoitin oli ravistellut osia tiensivuun ja tyyppi yritti
etsiä niitä, kun hän kääntyi katsomaan suoraan minua ja alkoi
nauramaan. Seuraavaksi nousi peukku ja kohta HD oli poissa.
Jouduin itse odottamaan vielä hetken suoraan
ajavien valojen vaihtumista. Olin tsekannut Jarnon antaman
osoitteen googlesta ja osasin mennä sinne ilman sen kummempaa
navigointia. Otin Tuusulantiellä suoraan vasemmanpuoleisen
kaistan, jotta nopeimpien ei tarvitse koukata minun ohitseni,
vaan he saivat ajaa suoraan oikeanpuoleista kaistaa. Kehä
kolmoselle päästyäni totesin jälleen kerran, että mitä isompi
tie, niin sitä suurempi stressi on monilla autoilijoilla.
Mitenköhän niiden verisuonet kestävät työn tuomia paineita, kun
ei edes työmatkasta selvitä ilman otsasuonien pullistelua? Toki
olisin voinut itsekin ajaa lujempaa, vaikka kuutta kymppiä,
mutta pitäydyin nyt tasan 50 km/h nopeudessa. Loppumatkan sain
kurvailla huomattavasti stressivapaampien autoilijoiden seassa.
Ajoin Jarnon neuvoman BMW-merkkiliikkeen
pihalle ja jäin katselemaan, että missähän se penkin narisuttaja
oikein on? En nähnyt miestä, joten laitoin hänelle
tekstiviestin: ”Missä olet?” Vastaus tuli heti: ”Näetkö ison
korotetun nelivetoisen avolavan?” Löysin auton helposti
katseellani, sillä se oli korkeampi kuin pihan henkilöautot.
Vastasin näkeväni. Seuraava viesti kuului: ”Makaan mahallani sen
alla.” Käynnistin Rutinoffin ja ajoin kyseisen pick-upin
rinnalle ja avasin oven. Totta tosiaan, siellähän se Koikkalan
Jarno makasi pitkin pituuttaan.
- Mennäänkö? huikkasin hänelle.
- Kiva kun tulit, Jarno vastasi ja ryömi esiin auton alta.
Komensin tossukkaukkoa istumaan kyytiin. Miehen
ollessa autossa ja vöissä, kääntelin Rutinoffin ja lähdin
paluumatkalle. Päätin ajaa nyt pikkuteitä pitkin, sillä olin
saanut taas tarpeeksi autokaistojen kahjoista kaahareista,
joille ei riitä mikään, ei edes 50 km/h. Selvitettyäni
ensimmäiset liikennevalot, kysyin kyytiläiseltäni:
- Mikä meni pieleen?
- Kaikki, Jarno huokaisi.
Ennen kuin kerkesin alkaa kysellä mitään sen
enempää, Jarno jatkoi:
- Se avolava ei edes vuotanut öljyä päälleni.
- Hmm, se oli uudehko korotettu Toyota, ne harvemmin vuotavat
öljyä. Olisit valinnut jonkun toisen merkin, niin olisit jo
merkitty mies.
- Huoh, epäonnistuin siinäkin. Olen ihan munaton mies.
- Sen suhteen olit kyllä ihan oikeassa osoitteessa, ehehehee,
repesin.
Jarnoa ei naurattanut yhtään, vaan mies istui
totisena kuin lintujen paskoma toteemipaalu. Utelin Jarnolta,
että minkä takia hän oli mennyt sinne pick-upin alle? Mies
tuijotti totisena eteenpäin ja sanoi:
- Tuli sellainen tunne, että haluan viimeisen
voitelun. Se oli ainoa auto, jonka alle mahduin kunnolla. Yritin
kyllä muidenkin alle.
Jarno kertoi yrittäneensä kahden muun auton
alle. Toisen kuuma katalysaattori oli alkanut polttamaan jalkaa
farkkujen läpi, kun hän oli ujuttanut jalkaa sen alle. Toisessa
autossa taas oli ollut kuski sisällä, ja kyseinen nainen oli
alkanut kirkumaan ihan hysteerisesti ja oli lopulta ajanut
Jarnon jalkaterän yli.
- Yleensä kyllä kyytiä odotellaan joko sisällä
istuen tai sitten ulkona seisten. Ei maaten auton alla.
Viimeinen voitelukin on helpompi ottaa vaikka kotona
ruokaöljyllä kuin auton alla.
- Ei tullut mieleen siinä tilanteessa, se ruokaöljy, Jarno
mutisi.
- Kiinnostaisi tietää, että mitkä tapahtumat johtivat sinut
tuohon tilanteeseen?
- Mitähän se vaimokin sanoo? Jarno mutisi.
- Hei, se kuule nauraisi ihan kippurassa, eikä se ole enää
vaimosi.
Kyyditettäväni vaipui taas synkkään
hiljaisuuteen. Eräissä valoissa vierelle pysähtyi Nissan
Qashqai. Jarno osoitti sitä ja sanoi heillä olleen juuri
samanlainen. Myönsin näin olleen ja lisäsin, että olisi kiva
kuulla mitä siellä autoliikkeessä oikein tapahtui?
- Minä menin sinne autoliikkeeseen suurin
toivein, Jarno aloitti.
- Juu, siitä oli puhetta, että avaat uuden oven elämässäsi.
- Avasin ja menin sisälle. Menin vessaan.
- Vessaan? hämmästelin.
- Ei minua kakattanut, jos sitä luulit.
- Niin no, eipä se minulle kuulu mitä teit vessassa.
- Otin kalsarit pois jalasta, Jarno kuiskasi.
- Tuhmat tuli siis pöksyihin jo ennen autoliikkeeseen
saapumista? Heitin oman villin arvaukseni.
Jarno puisteli päätään ja ilmoitti, etteivät
tuhmat ole tulleet vieläkään housuihin, vaikka hänellä on vain
pelkät farkut jalassa. Kalsarit ovat kuulemma viikattuna
kesäpusakan povitaskussa. Jarno olisi halunnut näyttää ne
minulle, mutta kieltäydyin siitä kunniasta. Sanoin hänelle, että
tässä autossa esitellään vain naisten pikkupöksyjä ja naisen
toimesta, jos sille linjalle nyt yleensäkään lähdetään. Joku
häpy se pitää olla rietastelullakin ja mielellään naisen häpy.
- Jätin myös farkkujen vetoketjun auki, Jarno
kuiskasi.
- Nytkö? Käännyin katsomaan miestä.
- No enhän, sehän olisi jäätynyt siellä auton alla, Jarno
parahti.
Jarno oli vetänyt kesäpusakan helman niin alas,
ettei auki ollut vetoketju näkynyt kenellekään ja kävellyt
ensimmäisen nahkapenkkisen Bemarin vierelle.
- Se tuoksu oli huumaava, Jarno sanoi silmät
kiinni.
- Ollaanhan me yhä siinä nahkapenkin tuoksussa? varmistin.
Jarno nyökytteli päätään, joten huokaisin
helpotuksesta. Tuosta pösilöstä kun ei voinut olla ihan varma,
että mitä tuoksua se oli nyt haistelemassa. Tiedä vaikka jonkun
myyjän kalsareita? Tämän jälkeen Jarno selitti, että oli
livahtanut Bemariin kenenkään huomaamatta ja laskenut siellä
farkut kinttuihinsa.
- Siis mitä teit?
- Laitoin nahkan nahkaa vasten. Eihän sitä muuten saa
nahkapenkistä kunnon tuntumaan. Eikä sitä voi housut jalassa
edes narisuttaa.
- No niinpä tietysti, huokaisin.
- Mikä jumalainen tunne Nissanin kangaspenkkien jälkeen.
- No hyvä.
- Eikä ollut hyvä ollenkaan, Jarno mutisi.
Koska kuljettajan penkki oli tuntunut kovin
hyvältä Jarnon paljaan takapuolen alla, oli mies saanut päähänsä
ottaa tyypit myös apparin jakkarasta ja takapenkistä. Eihän sitä
muuten voisi nimittää kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, ellei
sitä koe kokonaisvaltaisesti jokaisella penkillä. Olin sanaton
tässä kohtaa.
- En muuten pieraissut yhteenkään penkkiin.
Siitä minua ei voi syyttää, Jarno ilmoitti.
- No syyttääkö sinua joku jostain?
- Joo, Jarno mutisi.
- No mistä?
- Luulivat, että olin paskalla siellä takapenkillä. Ilmeeni oli
kuulemma sen näköinen, kuin olisi isompikin jööti tulossa.
- Eheheheee, paskalla Bemarissa ja vielä merkkiliikkeen
esittelyautossa, repesin ihan totaalisesti.
Jarno kertoi, että yllättäen Bemarin vierelle
oli ilmestynyt kaksi liituraitaista myyntimiestä, toinen
toiselle puolen ja toinen toiselle puolen autoa.
- Se toinen otti kuvia kännykällä. Aikoivat
laittaa sen kuvan liikkeen oveen ja tekstin ”Älä paskanna
autoon, vaan käytä ilmaista vessaa!”
- Ääh, mitä tuosta, lohduttelin miestä.
- Minulla ei ole kuulemma enää koskaan mitään asiaa siihen
liikkeeseen.
- Mitä väliä, tuskin sinä Bemaria olet ostamassa. Ja mikäli
olet, niin myydään niitä muuallakin tai ostat käytetyn joltain
jobbarilta.
Myyjät olivat retuuttaneet Jarnon housut
kintuissa pihalle ja käskeneet tämän häipyä heidän näkyvistään.
Tässä oli se syy, miksi hän oli maannut auton alla.
- Olin näkymätön, Jarno mutisi.
Lohduttelin häntä, että sattuuhan sitä
paremmissakin piireissä, vaikka ja mitä. Jarno oli kuitenkin
tehnyt sen mistä oli unelmoinut, mikä oli hyvä asia ja kertoi
hänen päättäväisyydestään. Tuosta oli hyvä jatkaa eteenpäin.
Päästyämme kotiparkkiin, Jarno nousi Rutinoffista ja sanoi ennen
poistumistaan:
- En minä ollut kakalla siinä Bemarissa, ihan
tosi.
Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.