Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

27.3.2019

Ratakiskovarkaus

kirotun puhelin, se herätti minut jälleen kerran, tosin nyt soitollaan. Mikä siinä on, ettei ihminen opi muistamaan laittaa mokomaa mölytoosaa äänettömälle? Nappasin luurin käteeni ja totesin soittajan olevan Pasi. Vastasin puhelimeen:

- Halloota! Miksi soittelet keskellä yötä?
- Äitipä sanoi, että nyt on jo aamu ja sinulle voi jo soittaa, Pasi kilkatti.

Vilkaisin kelloa ja se näytti yhdeksää. Olihan se aamu joillekin, mutta ei välttämättä tänään minulle. Kroppani piti luonnollisesta päivärytmistä, eli minun aamuni oli silloin kun satuin heräämään.

- No mitä nyt mielessä?
- Äiti on sanonut, ettei sitä tarvitse ääneen sanoa mitä on mielessä. Minulla olisi kyllä äänekästä asiaakin.
- Niin?
- Se taksikurssi meni vähän pyllylleen.
- Nyt en ymmärrä, selittäisitkö tarkemmin?

Pasi alkoi kertoa, että hullu ämmä oli soittanut aamulla kello kuudelta ja ilmoittautunut Pasin taksikurssille. Ilmoittautumisen jälkeen hullu ämmä oli alkanut vaatia matkakuluja, päivärahoja ja kaikenlaisia korvauksia menetetystä vapaa-ajasta. Fyysisellä väkivallalla uhkaamisen jälkeen Pasi ja hullu ämmä olivat päässeet sopimukseen. Pasi oli luvannut postittaa kiitettävillä arvioilla olevan kurssitodistuksen hullulle ämmälle.

- Ette siis alkaneet kaulita häntä?
- Sehän on ihan hullu! Pasi parahti.
- Tiedetään.
- Ei se mitään, sain harjoitusta kurssitodistuksen kirjoittamisesta, Pasi sanoi.

Lopetettuani puhelun Pasin kanssa, kävin vilkaisemassa mitä parkkipaikalle kuuluu. Jere oli lähtenyt töihin Nirollaan. Ratakiskon pätkiä ei näkynyt missään, joten ne olivat lisäämässä kulutusta Niron takakontissa suunnitelmien mukaan.

- Hihii, nyt meni exelit uusiksi, hihittelin ladatessani kahvinkeitintä.

Omaan päivääni ei kuulunut mitään erikoista, joten kuluttelin aikaani katselemalla YouTubesta autovideoita. Löysin sieltä myös Sumuvalo-lehden Kaaleppi Kardaanin tekemän videon, jossa hän vertaili Transittia kottikärryihin. Niiden kiihtyvyystestin katsominen oli todella viihdyttävää, kun Kaaleppi ajoi ensin Transitilla sata metriä ja sen jälkeen työnsi naama punoittaen kottikärryt saman matkan. Rispektit miehelle, sillä hän todella työnsi itse ne kottikärryt. Ainoa miinus oli, että testi tehtiin tyhjällä kuormalla, niin Transitin kuin kottikärryjenkin suhteen. Laitoin videon kommentteihin, että haluan uusinnan täydellä kuormalla, jotta osaan tehdä oman valintani Transitin ja kottikärryjen välillä. Lisäsin loppuun, että nyt jäi kuluttaja epätietoiseksi. Ei mennyt montaa minuuttia, kun sain Kaalepilta tekstiviestin: ”Haista vittu!” No, palautteeni oli ainakin luettu, hymyilin.

Iltapäivän tunneilla raahauduin kirjan kanssa parvekkeelle nauttimaan kesän lämmöstä. Otin lepotuolissa rennon asennon, avasin kirjan ja…
…heräsin siihen, kun parkkipaikalla lyötiin auton ovi kiinni oikein voimalla. Vilkaisin vatsani päällä olevaa kirjaa ja totesin sen olevan auki ensimmäiseltä sivulta. Hyvä minä, kirjan lukeminen on sentään aloitettu.

Parkkipaikalta kuului epämääräinen kilahdus, sitten toinen ja kolmas. Nousin kurkkimaan ja totesin Jeren raivoavan siellä Niron takaluukun luona. Hän paiskoi lyhyitä ratakiskon pätkiä pitkin parkkipaikan asfalttia ja kirosi kuin turkkilainen Toyota-kauppias myynnin sakattua. Minun teki kovasti mieli mennä parkkipaikalle kysymään, että miksi mies paiskoo rautaa pitkin parkkipaikkaa, mutta totesin lopulta, että ehkä nyt on parempi pysyä sieltä pois ja odottaa. Päätin sen sijaan selata Facebookia. Sieltä eteeni pomppasi ilmoitus otsikolla: ”Varastettu pienoisrautatie”. Luin sen tarkemmin ja totta tosiaan, Pasi oli laittanut Faceen ilmoituksen varastetuista ratakiskonpätkistä. Otin heti puhelimen käteeni ja soitin hänelle.

- Pasi puhelimessa, pikkumies kilkatti.
- Laitoit sitten ilmoituksen Faceen varastetusta pienoisrautatiestä. Miksi?
- Enhän laittanut. Äiti sen teki, kun se on niin tarkka kaikesta.
- Se oli laitettu sinun profiilista.
- Äidin mielestä en ole tarpeeksi kypsä olemaan sosiaalisessa mediassa ilman vanhemman ihmisen valvontaa.
- Tietääkö äitisi siis Facen salasanasi?
- Tietää, sillä minä en tiedä.

Pasi totesi lopuksi, että olisihan se ihan kiva saada se pienoisrautatie vielä takaisin, jos vaikka sen junankin saisi jossain vaiheessa hankittua. Totesin itse, että tuo ilmoitus saattaa poikia vielä lisämaustetta meidän tekemäämme jäynään. Tiedä vaikka Närä joutuisi vielä selittelemään omaa pitkäkyntisyyttään. Puhelun jälkeen keitin tymäkät sumpit, että pääsisin kirjassa ensimmäistä sivua pitemmälle. Kahvi auttoi, ja pääsin kirjassa kunnolla vauhtiin. Sitten minua häirittiin taas, nyt ovikellon soiton muodossa. Se oli varmaan hullu ämmä, ajattelin ovelle lampsiessani. Kurkkasin ovisilmästä ja totesin häirikön olevan Närä. Papparaisen naama oli tulipunainen. Se oli lähes Yariksen punainen. Avasin oven ja sanoin:

- Päätit siis tulla ihan Yariksen punaisena kylään. Olet kyllä aika velikulta papparainen.
- Mrrr, grrrr, Närä murisi ja työntyi sisälle.
- Onko verenpainelääkkeet loppu vai miksi punoitat noin pahasti?
- Minun verenpaineeni on korealaisen koholla, ärrr, Närä ärräsi.

Papparainen työntyi suoraan keittiöön ja alkoi vaatia isoon ääneen pullakahveja. Pullaa minulla ei nyt ollut, mutta lupasin tarjota ne kahvit. Ladatessani kahvinkeitintä, Närä murisi, että hänen elämänsä on koreoitu, eli totaalisesti tuhottu. En voinut olla kiusaamatta Toyota-jäärää, joten kysyin:

- Oletko vaihtanut autoa, ostanut jonkun korealaisen laatupelin vanhan ja väsyneen Yariksen tilalle? - Mrrr, se ei ole vanha eikä väsynyt. Sitä paitsi Toyotalla ajetaan tuplasti se mitä muilla merkeillä.
- Tarkoitat varmaan kodin ja korjaamon väliä?
- No enhän tarkoita, pöljä! Nimeni ja maineeni on tahrattu!

Närä sai kahvin eteensä ja alkoi selittää, että miten hänen nimensä on tahrattu. Naapuriin muuttanut idiootti Kia-pelle oli tullut selittämään hänelle ihan outoja juttuja. Hän olisi kuulemma käynyt laittamassa Niron takakontin täyteen ratakiskon pätkiä.

- Sanoin sille Korean keisarille, että sillä taitaa pätkiä ja kovasti, kun edes ehdottelee tuollaista.
- Jaa, aika outoa kyllä minunkin mielestäni, raavin päätäni.
- Väitti vielä, että olin jättänyt hänen autonsa takakonttiin todisteeksi oman käyntikorttini. Mikä pöljäke!
- No jätitkö?
- EN JÄTTÄNYT! Minua ei saa korealaisen kopioromun takakontille edes aseella uhaten, Närä raivosi.
- Jos vaikka unissasi olet käynyt?
- Nukun hyvin köykäisesti, enkä edes unissani menisi epäauton vierelle.

Tiedustelin Närältä, että saiko hän nähdä sen jättämänsä käyntikortin? Ei saanut, sillä Jere oli kuulemma toimittanut sen jo poliisille.

- Poliisille? kummastelin.
- Niin, olen kuulemma tehnyt korjaamatonta vahinkoa hänen exeliinsä.

Se korjautuisi vain uuden auton ostamisella. Koko exeli pitää aloittaa puhtaalta pöydältä, eikä se onnistu enää nykyisen auton kanssa. Jere oli ilmoittanut, että hänen korvausvaatimuksensa tapauksesta on 6000 euroa, mikä on väliraha uuteen samanlaiseen Niroon. Närä oli raivostunut ja todennut, että siihen riittäisi korealainen punainen puupenni, tai oikeastaan jopa sen puolikas. Pitemmälle Närä ei kerennyt tarinassaan, kun hänen puhelimensa soi.

- Närä puhelimessa.
- Olen kyllä. Pöljäkö olet? Kyllä sinä minut tunnet.
- Minä, minä syytän sitä rienaamisesta ja siveettömyydestä esiintyä julkisella paikalla korealaisessa autossa.
- Kotietsintäkö? Nytkökö?
- Mrrr, kuulemiin!

Puhelun loputtua Närä oli hetken aivan hiljaa. Sen jälkeen hän nousi kuin hidastettuna tuolista, kippasi seisaaltaan loput kahvit suuhunsa ja sanoi:

- Lähde mukaan. Todistat etten lyönyt, jos lyön kuitenkin.
- Ketä?
- Kaikkia korealaisilla autoilla nytkyttäviä ja sitä pöljää poliisipalleroa.
- Ai ylikonstaapeli Jöötä?
- Sitä perkelettä.

Närä kertoi, että Jöö odottaisi häntä Yariksen luona. Jöö suorittaisi kotietsinnän Yarikseen, Närän verkkokellariin ja kotiin.

- Miksi Jöö tekee kotietsinnän? Tuntuu aika erikoiselta.
- Taivalkoskelle menevästä radasta puuttuu pätkiä ja minua epäillään nyt niiden varastamisesta. Minä en edes tiedä missä mokoma käpykylä sijaitsee. Varmaan jossain Tylypahkan vieressä, pyh!
- Onkohan sinulla joku alkava muistisairaus, kun et muista tekemisiäsi?

Närä ei vastannut mitään, viittoili vain seuraamaan. Parin minuutin päästä olimme parkkipaikalla Yariksen luona. Sen taakse oli pysäköity ylikonstaapeli Jöön vanha Mersun raato, jonka katolla loimotti sininen vilkkuvalo. Yariksen ympäri kiersi poliisin eristämä alue -nauha. Jöö itse pönötti Mersun keulan edessä muistiinpanovälineet kädessään. Meidät huomattuaan, poliisipallero ärähti:

- Täällä ei ole mitään nähtävää, hajaantukaa!
- Mutta tuo on minun auto, Närä vastasi.
- Siinä tapauksessa laitan rautoihin ja käsken rauhoittumaan.
- Jäikö aamulla rauhoittavat ottamatta? puutuin keskusteluun.

Jöö tarkensi katsettaan minua kohti ja murahti:

- Taas tavattiin taparikollinen.
- En ole koskaan jäänyt kiinni mistään rikoksesta sinulle.
- Kaivan vielä joku päivä esille kaikki luurankosi ja se päivä voi olla jo huomenna.
- Grillikyljen luita olisi nyt roskiksessa, joten kehotan kaivamaan tänään. Vien ne huomenna roskikseen.
- Virkavallan halventaminen ei tule halvaksi, Jöö heristeli kuulakärkikynällään.

En saanut väitellä Jöön kanssa pitempään, sillä Närä puuttui keskusteluun ja vaati saada tietää, miksi hänen autoonsa tehdään kotietsintä. Hän olisi ymmärtänyt, että kotiin ja verkkokellariin, mutta että autoon.

- Se on pyhä paikka. Ei Toyotaan voi päästään ketä tahansa lähränäppiä, Närä marisi.
- Sanakin vielä, niin saan aiheen suorittaa peräsuolen tähystyksen huume-epäilyjen vuoksi, Jöö murahti.

Närä vaikeni kuin Toyotan mekaanikko, huomatessaan elämänsä ensimmäisen vian. Jöö pyysi Närää avaamaan Yariksen kaikki ovet, konepellin ja takaluukun. Närä teki työtä käskettyä ja sen jälkeen jouduimme siirtymään viiden metrin päähän katselemaan Jöön työskentelyä. Hän tutki Toyotaa taskulampun valossa, vaikka oli aurinkoinen kesäpäivä. Aurinko paistoi huomattavasti kirkkaammin, mitä Jöön ikäloppu taskulamppu. Samassa auton sisältä kuului voitonriemuinen ääni:

- Hahaa, häkkiä tulee. Täältä löytyi junalippu.
- Junalippu? Närä kuiskasi hämmästynyt ilme naamallaan.
- Jäit kiinni, sipisin takaisin.
- Minä, minä en matkusta junalla, Närä mutisi yhteen puristettujen hampaiden välistä.
- Kase is kloset, Jöö ilmoitti.
- Tarkoittaako tuo, että vedit aamulla klosetin, eli vessan ja suljit sen kannen? Heitin hänelle takaisin.

Jöö oli niin riemuissaan löydöstään, ettei kommentoinut minun äskeistä heittoani millään tavalla. Poliisipallero käveli voitonriemuisena Närän eteen heiluttamaan junalippua. Minun silmiini se näytti vanhalta kertalipulta. Kerroin havainnostani ja käskin Jöön tutkia löytönsä tarkemmin. Jöö meni autolleen, otti takakontista ison suurennuslasin ja alkoi tutkia löytöään lähemmin.

- Tämähän on ratikkalippu vuodelta 1996, hän ilmoitti pienen tutkailun jälkeen.
- No niin, siitäs saitte. En ole matkustanut junalla, Närä riemuitsi.
- Tsot, tsot, Jöö heristi suurennuslasiaan. – Ratakiskovarkaus ei vanhene koskaan.
- Meinaat siis, että Närä on mennyt Helsingin ratikalla pöllimään kiskoa Taivalkoskelle menevästä junaradasta.
- Niin, tuleehan siinä kyllä vähän ylimääräistä mutkaa täältä Vantaalta lähtiessä, Jöö raapi päätään.
- Minä en pölli kiskoja, Närä polki nahkasaapastaan asfalttiin.
- Voi, voi, tuon minä olen kuullut niin monta kertaa poliisiurani aikana, Jöö ilmoitti.

Seuraavaksi Jöö halusi tietää miten vanha ratikkalippu on joutunut Närän autoon. Närällä ei ollut aavistustakaan koko asiasta. Hän itse ei ratikoilla matkustele ja piste. Kengänpohjassakaan se ei ole voinut autoon kulkeutua, sillä 1996 vuoden ratikkalippuja nyt tuskin oli enää missään maahan heitettyinä. Sitten Närän silmiin syttyi loiste ja mies ilmoitti:

- Ostin vasta helsinkiläiseltä kirpputorilta Toyotan vanhan putkikassin, jossa oli kaikenlaista Toyota-aiheista tavaraa. Tutkin sitä autossani kirpputorin parkkipaikalla.

Närä kertoi, että putkikassi oli 80-luvulta, joten ratikkalippu oli varmaan tipahtanut siinä yhteydessä auton jalkatilaan. Närä näytti vielä puhelimestaan valokuvat kassista ja sen sisällöstä. Jöö suuntasi takaisin Yariksen luo pettynyt ilme naamallaan ja ilmoitti kampaavansa loput autosta todella tiheällä kammalla. Huusin hänelle:

- Miten kaljupää voi tietää mikä kampa on?
- Turvat tukkoon tai tulee Sörkkä tutuksi, Jöö huusi takaisin.
- Jörkkako? Piruilin takaisin.
- Se selviää kyllä, kun kalteriovi kolahtaa.

Jöö puhisi aikansa niin konepellin alla kuin takaluukun kimpussa. Auton luota poistui pettynyt poliisimies. Hän totesi muistiinpanoja kirjoittaessaan, että ammattirikollisten saaminen leivättömän pöydän ääreen on erittäin haastava ja pitkä prosessi, mutta hän ei tule luovuttamaan koskaan.

- Jatkan vaikka seitsemänkymppiseksi tällä virkaurallani, että saan narautettua teidät, Jöö uhosi.
- Jospa nyt kuitenkin narauttaisit illalla kossun ja unohtaisit koko jutun. Pääsisit pienemmällä stressillä, ehdotin virkapallerolle.
- Siitä aineesta minulle on jäänyt paha maku suuhun, Jöö ilmoitti.
- Jaa, on siis tainnut tulla takavarikoitua muutama puteli, vai?
- Sitäkin, mutta enimmäkseen juotua. Ihan hirveätä paskaa verrattuna kunnon tärpätteihin.

Yritin udella Jööltä, että mitä hän nykyisin juo, mutta kohtasin vaikenemisen muurin. Hän raotti sitä vain sen verran, että valkokaulusrikollisuus on lisääntynyt, joten hänen juomatkin ovat parantuneet.

- Olet siis siirtynyt kotipolttoisesta Lidlin tarjouskolmoseen, heitin villin arvauksen.
- Ei pidä paikkaansa, Jöö kiirehti kieltämään.
- Miksi sitten autosi takapenkillä on Lidlin kassi ja jalkatilassa kaljatölkkejä?
- Kuskasin juopporetkuja.
- Minne? Veitkö juoppokaverisi kotiin aamulla?
- Sinne minne sinäkin joudut kohta, ellei virkavallan halventaminen ala loppua.

En minä mitään virkavaltaa halventanut, kunhan kyselin vain mielen päällä olleista asioista. Kait sitä saa ihminen vapaassa maailmassa kysellä asioita? Jöön mukaan ei saanut, ellei siihen ollut lupaa ja vapauskin oli vain lumetta tavalliselle kansalaiselle. Hänelle poliisina se sen sijaan oli itsestäänselvyys ja etuoikeus. Tämä maa ei kuulemma pyörisi ilman etuoikeutettujen porukkaa.

- Missä minun oikeudet ovat? Närä kivahti.
- Ei ole. Rikolliseksi epäillyllä ei ole oikeuksia, kunnes toisin todistetaan, Jöö ilmoitti.
- En ole tehnyt mitään väärää.
- Sen ratkaisen minä. Lähdetäänpä katsomaan, millainen ratakiskovarikko se löytyy herran verkkokellarista.
- Siellä mitään ole, Närä mutisi pää painuksissa.
- Haa, selvä syyllinen asenne. Heti kielletään kaikki, Jöö riemuitsi.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi