Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

1.3.2019

Ovikello


Heräsin aamulla puhelimen kilahdukseen tekstiviestin saapumisesta. Olin unohtanut laittaa sen äänettömälle, mikä harmitti nyt vietävästi. Yritin sitkeästi pitää päätäni tyynyssä ja jatkaa uniani, mutta uteliaisuus voitti ja otin luurin käteeni. Vilkaisin kelloa ja se näytti puoli kahdeksaa. Viesti oli tullut Oskari Närältä, Toyotaan hurahtaneelta papparaiselta. Viesti kuului: ”Meilä pitää hankitua eroon siitä paskajaakosta. Se korean runkari pilaa koko naaputuston maineen”.

En kerennyt vastata, kun sain uuden viestin Närältä: ”Kerään atressin, joka kieltää korealaiset autot Suomessa.” Huokaisin syvään ja laitoin puhelimen takaisin yöpöydälle. Harrastakoot Toyota-jäärä nyt vain yksinpuheluaan viesteillään, minä en jaksanut vastata enkä ottaa kantaa tuohon asiaan. Mielestäni jokainen sai harrastaa mitä korvikeautoa tahansa, eivät ne olleet millään tavalla minulle uhka.

Keskityin itse aamiaiseen, eli kahviin, leipään ja korvapuusteihin. Onneksi pitkä lämmin kesä jatkui, joten kannoin aamiaiseni parvekkeelle ja nautin sen siellä. Katselin samalla parkkipaikalle, kun työnsyrjässä kiinni olevat lähtivät työpaikoilleen. Myös Kialla ajava Jere lähti autollaan liikkeelle. Hän halasi vaimoaan autonsa vierellä ennen lähtöä. Hänen vaimonsa lähti kävelemään miehensä perässä reppu selässä. Olihan ne jonkun kannettava ruokaostokset kotiin, noin niin kuin kustannustehokkaasti.

Vaimon kadottua näkyvistä jäin miettimään, että pitäisi joku kerta täyttää Niron takakontti kivillä tai jollain painavalla. Siinä menisivät kulutuslukemat ihan uusiksi. Ongelmana oli vain se, että eihän noihin uusiin autoihin pääse sisälle kuin omalla avaimella. Pitäisi tuntea joku, joka osaisi kopioida avaimen avauskoodin, sillä fyysisen avaimen saaminen kopiota varten oli aika vaikeasti toteutettavissa.

- Nörtti, hmm, jäin miettimään asiaa.

En tuntenut ketään nörttiä, mutta tunsin kyllä erään, joka oli mukana melkein missä tahansa asiassa, joka liittyi edes etäisesti autoiluun. Otin puhelimeen käteeni ja soitin Pasi Kuikalle. Puhelin kerkesi toisessa päässä tuskin edes hälyttää, kun siihen vastattiin:

- Ihanaa kun soitit, minulla olikin sinulle asiaa, Pasi kälätti luuriin.
- Mitähän asiaa?
- Järjestän taksikursseja ummikoille ja kädettömille, jotka haluavat ajamaan taksia.
- Niin, ja miten tämä liittyy minuun?
- Haluatko lisätienestiä? Ei tarvitse osata mitään. Riittää kun omistaa ajokortin. Haluathan, tämä on minulle tärkeä päänavaus koulutusmaailmaan.
- Olethan sinä kouluttanut autoalalla vaikka mitä ja ketä.
- Niin, mutta en taksia ajamaan.

Pasi selitti, että hänen äitinsä on perustanut uuden yrityksen, joka opastaa taksiautoilun alkuun ja neuvoo, miten asiakas kynitään puhtaaksi hymyillen. Hinnoittelu on kuulemma nyt vapaata, mutta pakollista.

- Pakollista?
- Niin, äiti sanoi, ettei hyväntekeväisyys auta tässä maailmassa.
- Jaa´ah, eipä minusta taida olla työn tekijäksi, roppa ei kestä työn tuomia paineita.
- No voi, Pasi huokaisi.

Sitten muistin, että hullu ämmä oli suunnitellut alkavansa ajamaan taksia. Siinä voisi olla Pasille ensimmäinen oppilas. Kerroin tämän Pasille ja mies innostui oikein kunnolla. Hän halusi ehdottomasti saada hullun ämmän puhelinnumeron. En antanut sitä, vaan lupasin välittää viestin ja pyytää naista soittamaan Pasille.

- Minun asiani on nyt klaara. Mikä se sinun asia oli? Pasi kilkatti.
- Niin, pitäisi saada yhden naapurin Kia Niron ovet auki ja kiinni niin, ettei omistaja tiedä siitä mitään. Olisiko sinulla mitään laitetta, jolla voi kopioida avaimen lähettämän koodin?
- Eipä minulla ole, valitan.
- No voi hitto. Mistähän minä saisin sellaisen, vaikka lainaan?
- Minulla on kyllä ovikello, Pasi ilmoitti.

Ovikello, joopa joo, ajattelin mielessäni. Mitä helvettiä minä teen jollain ovikellolla? Tuo oli taas niin tuttua Pasia kuin olla ja voi. Mies hyppi aiheesta toiseen kuin ADHD-kenguru.

- Minullakin on ovikello, ovessa, vastasin Pasille.
- Niin, mutta saako sillä ovea auki?

No voi yhden kerran, ajattelin Pasin artikuloinnista. Kyllä, sillä sai oven auki. Vastasin pikkumiehelle, että kyllä sillä saa oven auki, kun kävelen ovikellon soiton jälkeen ovelle ja avaan sen.

- Aika manuaalista toimintaa. Minun ovikello avaa itse oven.
- Oletko löytänyt tyttöystävän? Ja nyt se päivystää ovisilmää katsoen, vai?
- No eihän, en minä naisista ymmärrä vieläkään mitään. Äiti on lisäksi sanonut, etten koskaan tule ymmärtämäänkään, ainakaan niin pitkään, kun hän elää.
- Sinulla on siis joku sähkölukko ja ovikello on yhdistetty siihen. Ei kovin kätevää, jos ovikellon soitto avaa suoraan oven.
- Ei siis minun ovea, vaan muiden autojen ovet.
- Häh?

Jututin Pasia lisää ja kävi ilmi, että mies oli tilannut Kiinasta langattoman ovikellon, jonka hän oli ihan itse asentanut äitinsä talon etuoveen. Sen jälkeen oli alkanut tapahtumaan kummia. Aina kun joku oli soittanut ovikelloa, oli kaikkien lähistön autojen ovet olleet auki. Toisen soiton jälkeen ne olivat taas olleet lukossa.

- Ei siinä kyllä mitään vikaa ole, se soi nätisti, Pasi jatkoi.
- Siis kaikkien autojen ovet?
- Juu, paitsi niiden, joissa ei ole kaukosäädintä.
- Kuinka kaukaa se avaa ovet?
- Varmaan 200 metriä tai jotain. Sitten yksi juttu vielä siitä ovikellosta.
- Niin mikä?
- Sellaiset dronet tippuvat alas, bluetooth-audiolaitteet alkavat soittaa iskelmäradiota ja pari muuta juttua, joita en nyt muista. Ne kyllä palautuvat entiselleen, kun soittaa toisen kerran.
- Että sellaista.

Jäin hetkeksi miettimään asiaa, että uskallanko pyytää moista helvetinkonetta edes lainaksi, kun tästä yli menee lentoreitti. Tiedä vaikka joku matkustajakone laskeutuisi ovikellon soiton takia Lahden moottoritielle.

- Voin ottaa sen ovikellon keskusyksikön mukaan ja lainata sitä sinulle. Se painaa kylläkin kuusi kiloa.
- Täh, siis kuusi kiloa?
- Niin, ja se pitää liittää 16 ampeerin sulakkeen taakse. Arvaa vaan menikö monta 10 A sulaketta, ennen kuin tajuttiin kiinalaisesta käyttöohjeesta, että se tarvitsee isomman sulakkeen.
- Ei hätää, meillä on lämmitystolpissa 16 A sulake.
- Hyvä, koska haluat sen lainaan?

Tämä tuli nyt vähän äkkiä, mutta arvelin saavani kasaan jotain painavaa vielä tämän päivän aikana, joten pyysin Pasia tulemaan käymään luonani illalla kymmenen aikoihin ovikellon kanssa. Jos kaikki menisi hyvin, hän voisi palata ovikelloineen saman tien kotiin. Se sopi Pasille mainiosti, sillä hänen äitinsä ei halunnut olla kotona ilman toimivaa ovikelloa.

- Miksi ne ovet pitää saada auki? Pasi uteli.
- Teen pienen käytännön pilan ekoautoilijalle. Laitan jotain painavaa sen takakonttiin, niin menee kulutustaulukot uusiksi.
- Minä voin valaa sinne takakonttiin tinaa, Pasi ehdotti.
- Tinaa?
- Niin, minulla on vanhoja uudenvuoden tinoja ja tinakauha.
- Kuule, nyt pitäisi saada keksittyä joku sellainen ratkaisu, jossa ei mene aikaa koko yötä. Homma pitäisi saada tehtyä muutamassa minuutissa.

Varmistin Pasilta, että kello kymmenen illalla oli ymmärretty tapaamisajaksi ja lopetin puhelun. Seuraavaksi otin toisen mukillisen kahvia ja aloin selata netistä halpaa painavaa materiaalia. Ensimmäisessä linkissä ehdotettiin metallimusiikkia, mikä kertoo netissä vallitsevasta kierosta huumorista. Hylkäsin sen, kuten myös ehdotuksen, jossa joku tarjosi halvaksi painavaksi materiaaliksi omia kiveksiään. Tosin siinä kohtaa mietin, että johan olisi hybridikuskin ilme näkemisen arvoinen, kun löytäisi takakontistaan isot kivekset.

Nettiä selatessani tajusin yhden asian, mikä ei tullut mieleeni jäynää suunnitellessani. Kuka piru se nostaa / kantaa ne painavat jutut sinne Niron takakonttiin, saatikka kuskaa omalla autollaan tänne jostain kauempaa? Parikkipaikan reunamilla olisi kyllä isoja kiviä, mutta jotenkin nekin pitäisi saada sinne autoon. Minulla alkoi sattua heti selkään, kun edes ajattelinkin sitä, että joutuisin kantamaan jotain painavaa. Olutlaatikko oli juuri niillä rajoilla, että viitsin kantaa sellaista. Niilläkään ei nyt viitsisi Jeren auton takakonttia täyttää. Sehän olisi enemmän palkinto kuin jäynä.

Niinpä laitoin Pasille tekstiviestin: ”Tuo tullessasi jotain painavaa, jonka jaksat nostaa Niron takakonttiin. Venäytin itse selkäni ajatellessani painavaa nostamista.” Hetken päästä Pasi vastasi: ”Äiti on aika painava, mutta ei halua mennä takakonttiin. Kysyin kyllä.” Laitoin uuden viestin: ”Tuo jotain metallia tai tiiliä tai katukiviä tai jotain vastaavaa.” Pasi vastasi: ”Asia puhveli.” Vastausta lukiessani toivoin, etten sentään joudu tunkemaan Niron takakonttiin elävää puhvelia. Pasista kun ei koskaan tiennyt.

Seuraavaksi valitsin hullun ämmän numeron, sillä halusin kertoa hänelle Pasin terveiset siitä taksikurssista. Luurin kuvaa painaessa kävi mielessäni, että teinköhän nyt päivän suurimman virheen? Olisi saattanut olla viisaampaa laittaa tekstiviesti asiasta ja siihen mukaan Pasin puhelinnumero. Samassa soittooni vastattiin:

- Vittu, saatana, perkele.
- Vastasit sitten ihan koko nimelläsi, totesin luuriin.
- Keskeytit minun hieronnan. Paras olla sellaista asiaa, että lepyn hetkessä.
- Minkä hieronnan?
- No perseen tietenkin. Johan oli taas tyhmä kysymys. Asiaan ätvöke!
- Suunnittelit sitä taksin ajamista. Haluatko lähteä taksikurssille? Pasi Kuikka pitää sellaisen ja haluaa sinne ensimmäiseksi asiakkaakseen jonkun valovoimaisen persoonan.
- Hankkikoot perkele joulukuusen.
- Ei niitä saa näin kesällä mistään, totesin.

Hullu ämmä kiroili, että nyt ei ole perse balanssissa, kun vasta toinen kankku on hierottu. Olin kuulemma soittanut mahdollisimman huonolla hetkellä. Yritin selittää, että tarkoitukseni oli ollut hyvä, ja että puhelimeen ei tarvitse vastata, mikäli on kovin kiireinen.

- Mikä perkele sinä olet kertomaan koska minä saan vastata omaan puhelimeeni, täh?
- Ihan vain naapuri, en perkele.
- Toisaalta, hmmm. Paljonko se pälli maksaa minulle siitä, että osallistun sen kurssille?

Minulla kävi mielessä, että Pasi varmaan haluaisi itse siitä jotain rahaa, tai sitten tuo ensimmäinen kurssi olisi veloitukseton. Tuskin hän sentään on siitä oppilaalle maksamassa.

- No tippuuko sitä hynää, saatana?
- En tiedä. Tekstaan sinulle Pasin numeron, niin soita ja kysy.
- Tulikin kallis kurssi sen pitäjälle, perkele! Joko tekstasit?
- En kerennyt.
- Paskaa kerkeät kuitenkin jauhaa, ihme urpo.

Lupasin tekstata numeron heti kun lopettaisimme puhelun. Hyvä kun kerkesin tuon sanoa, kun luuri lyötiin korvaani. Tekstasin numeron ja jatkoin itse päivän askareitani, joihin kuului Sumuvalo-lehden artikkelin ”Miksi Transitti on parempi kuin kottikärryt” lukeminen. Artikkelissa Kaaleppi Kardaani oli laittanut taas itsensä peliin 110%. Siinä oli sitten ammattitaitoinen autolehden toimittaja.

Illan hämärtyessä aloin miettimään Niro-jäynää. Jere palasi töistä tuttuun aikaan ja hänen vaimonsa aika paljon myöhemmin painavan näköinen reppu selässään. Se oli sinällään hyvä, sillä perhe ei ainakaan repun painosta päätellen nähnyt nälkää ja vaimo pysyi hyvässä kunnossa. Parkkipaikalle tuijotellessani mieleeni palasi Närän ja Jeren välinen riita autoista. Siinä samassa muistin papparaisen jakaneen joskus vuosia sitten avokätisesti käyntikorttejaan. Olin tallettanut ne kaikki lipaston laatikkoon, josta kaivoin kortit esille. Otin yhden ja sujautin sen taskuuni. Kyllähän tähän jäynään piti saada jotain draaman aineksia.

Viittä vaille kymmenen poistuin pihalle mustiin pukeutuneena. Vilkuilin Niroa lähestyessäni kelloa, että onkohan Pasi miten täsmällinen. Yleensä se pikkumies oli aina ajoissa. En mennyt ihan Niron viereen, vaan kävelin naapuritalon seinustalle seisoskelemaan. Näin kyseisestä talosta ei nähtäisi minua. Meidän taloyhtiössä näytti kaikilla olevan kaihtimet alhaalla tähän aikaan, joten sieltä minua tuskin näki kukaan.

Kellon tullessa tasan kymmenen, kääntyi parkkipaikalle auto, joka lipui hiljaa meidän parkkipaikalle ja pysähtyi Rutinoffin vierelle. Samassa puhelin ilmoitti viestin saapuneen. Se oli Pasilta: ”Tulin naamioituneena paikalle. Missä olet?” Vastasin, että aja suoraan edessä olevan Niron taakse takaluukku Niron takaluukkua vasten. Rutinoffin viereen pysähtynyt auto lähti liikkeelle ja ajoi neuvomaani paikkaan. Katsoin autoa hölmistyneenä, sillä se oli myös Kia Niro. Vasta tässä kohtaa muistin, että se Pasin painava ovikello piti saada sähköihin. Kirosin omaa typeryyttäni marssiessani Nirojen luo. Pasi nousi autosta ja alkoi kilkattaa:

- Kätevää, kun tulin samanlaisella autolla. Eikö totta?
- Joo, mistä tuon sait ajoon?
- Soitin eräälle tutulle ja sanoin, että minun pitää kuskata minun pienoisrautatieni toiseen paikkaan. - Nyt meillä pitää saada sähköt jostain sille ovikellollesi, keskeytin miehen rautatievuodatuksen.
- Otetaan tolpasta, Pasi viittoili naapureiden lämmitystolppia.
- Minun avain ei käy niihin, ovat uudempaa mallia.
- Pasi auttaa, Pasi sanoi ja meni tolpan luo.

Pikkumies kaiveli takkinsa taskusta ison avainrenkaan ja valitsi sieltä yhden avaimen. Tolpan kansi oli hetkessä auki. Hämmästellessäni asiaa, Pasi kertoi, että heillä oli ollut ennen äitinsä kanssa lämmitystolppien kuuma linja, ja siihen kuului myös avaimensa hukanneiden auttaminen.

- Hoidetaanko tämä homma ensin pois? Muistellaan vasta sen jälkeen menneitä, sanoin Pasille.
- Homma bueno, kuten ulkomaalaiset sanovat, Pasi kilkatti.

Tämän jälkeen pikku ADHD avasi lainassa olevan Niron takaoven, otti kaapelikelan ja veti sillä sähköt takapenkillä nököttävään ovikellon keskusyksikköön. Se näytti ennemminkin betonivalurin työuran ensimmäiseltä valulta, kuin elektroniikkaa sisällään pitävältä laitteelta.

- Kohta himmenee, Pasi ilmoitti ovikellon luona.
- Häh, mikä?
- Katso katuvaloja.

Ja minähän katsoin. Pasi napsautti virrat päälle ja samalla hetkellä puoli Vantaata koki hetkellisen himmentymisen. Epäilin kyllä, että sähkölaitoksen valvomossa koettiin myös hämmentyminen. Hetken päästä kaikki valot paloivat jälleen normaali kirkkaudella ja Pasi sanoi:

- Aletaan soitella.

Näin tapahtui, eli Pasi painoi ovikellon nappulaa ja kas kummaa, parkkipaikalla kuului sarja naksahduksia, kun autojen keskuslukitukset avautuivat. Katuvalot kokivat jälleen hetkellisen himmentymisen. Kierrätin katsettani meidän omalla parkkipaikalla ja tämän toisen taloyhtiön parkkipaikalla ja totesin kahdessa autossa olevan takaluukun auki. Kerroin siitä Pasille.

- Onneksi yhtään turvatyynyä ei lauennut, Pasi totesi.
- Täh? Jätit sen mainitsematta, kun soitin sinulle.
- Se on aika harvinaista ja koskee lähinnä vain joitain Toyotan hybridimalleja.
- Lätinät sikseen ja tavarat toiseen Niroon, komensin miestä.
- Vähän kyllä surettaa luopua omasta pienoisrautatiestä, mutta ei minulla olisi ollut aikaa sille, Pasi niiskutti.
- Mikä hiton pienoisrautatie?

Pasi pyörähti Niron takakontille ja avasi sen. Menin katsomaan mitä se piti sisällään.

- Ratakiskon pätkiä, totesin takakontin kuormaa katsellessani.
- Minun pienoisrautatie. Olisin halunnut oikean rautatien, mutta meidän tontille ei mahdu kokonaista junaa. Sen vuoksi hankin tämän pienoisrautatien. Siinä on 5 metriä rautatietä.

Pasi selitti, että hänellä oli tarkoitus kehitellä itselle yksiraiteinen juna, jonka vuoksi hän olisi voinut ajaa sillä koko 5 metrin matkan. Kaksiraiteisena versiona matka olisi ollut vain 2,5 metriä. Tosin yksi ongelma oli vesittänyt koko projektin. Se oli junan pituus.

- Unelmajunani on pitempi kuin tuo rautatie, Pasi sanoi.
- Mitä moista enää suret, kun rautatiesi vaihtaa kohta omistajaa?
- Niin, äitikin tykkää, kun en enää puhaltele aamuisin konduktöörin pilliin enkä liimaile junien aikatauluja seinille.

Sain patistaa taas pikkumiestä toimeen, että ratakiskon pätkät päätyvät oikeaan paikkaan. Onneksi Pasi oli myös ripeä liikkeissään, joten noiden muutaman kiskonpätkän siirtämiseen ei mennyt kuin hetki. Ennen kuin Pasi sulki Jeren Niron takakontin, livautin sinne Närän käyntikortin.

- Nuo takakontit pitäisi sulkea, Pasi sanoi osoitellen kahta takaluukku auki olevaa autoa.

En kerennyt vastata, kun Jeren taloyhtiöstä asteli parkkipaikalle mies ja nainen. He kävelivät suoraan maasturimallisen Skodan luo. Nainen pysähtyi auton taakse ja alkoi jäpättää miehelle:

- No voi vittu tuota sinun autovalintaasi. Katso nyt ihan omin silmin, täällä se on takaluukku levällään kuin halpa huora Amsterdamin punaisilla lyhdyillä. On siinä meillä automies, vaihtaa nyt Bemari Skodaan. Nyt ei enää pelkästään vituta, vaan myös oksettaa.
- Kulta rakas, tässä on hintaansa nähden autoa paljon enemmän kuin vastaavassa Bemarissa. Lisäksi tämä sulautuu paljon paremmin tänne Vantaalle, kuin iso kallis BMW.
- Vitun hyvin sulautuukin, noin niin kuin takaluukku auki seistessään. Katso perkeleen puusilmä ympärillesi ja kommentoi vasta sitten, nainen kiukkusi.

Enempää emme kuulleetkaan, sillä mies laittoi takaluukun kiinni ja pariskunta hyppäsi Skodaansa. Kohta dieseli raksutti ja Kodiaq ajoi pois parkkipaikalta. Auton takavalojen kadottua näkyvistä, Pasi kipaisi takaluukku auki olevan farmariauton luo ja sulki sen. Palattuaan takaisin, hän totesi:

- Nyt on loppusoiton aika.

Jälleen sama ilmiö, eli kaikki näkyvillä olevat valot himmenivät hetkeksi ja parkkipaikan täytti autojen keskuslukkojen rapsahdukset.

- On se vaan niin käytännöllinen peli, Pasi siveli ovikellon keskusyksikköä.
- Paljonkohan tuo oikein vie sähköä?
- Ei paljoakaan, 16 Ampeerin sulake riittää.
- Miksi nuo katuvalotkin himmenevät?
- Varmaan joku kytkentävika.
- Ovikellossako?
- Ei, vaan katuvaloissa.

Meillä oli mennyt jo sen verran aikaa, että hoputin Pasia pakkaamaan sähköjohtokelansa autoon ja poistumaan paikalta. Pasin ollessa valmis, poistuin itse kävellen omalle parkkipaikalle. Pasi ajoi vierelleni, avasi ikkunan ja sanoi:

- Kiitos, oli kiva auttaa. Autatko sinä minua taksikurssin oppilaan suhteen?
- Joo, sinulle soittaa kohta yksi tuleva kurssilainen. Hullu ämmä voi tosin olla hieman vaikea tapaus.
- Ei haittaa, äiti on kaulinut ennenkin oppilaita ruotuun.
- Siis varmaan tarkoitat, että koulinut.
- Ei vaan kaulinut, sellaisella puisella kaulimella. Tepsii hyvin kovapäisiinkin. Tiedän sen itse omakohtaisesti.

Toivottelin onnea koulutuksen ja kaulimisen suhteen, sillä sitä Pasi tulisi tarvitsemaan äitinsä kanssa. Hyvästelimme ja minä palasin sisälle odottelemaan huomisen shown alkamista.

- Ai, ai Närä minkä teit, heristelin sormeani Närän asunnon suuntaan.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi