Etusivulle
Rutinoffin kuskin
tarinat
Tekstipohjaiselle
sivulle
Korvikeautojen koeajot
9.2.2019
Kesä ja lämpimät ilmat miellyttivät minua niin
kovasti, että nautin niistä asuntoni terassilla uuden
Sumuvalo-lehden kera. Kyytipoikina oli tummapaahtoista mokkaa ja
korvapuusteja. Ihana rauhallisuus päättyi pihalta kuuluvaan
kovaääniseen keskusteluun:
- Sushirunkkari!
- Korean koiria syövä porsas!
- Peräpuikkohybridisti!
- Tollo apina, joka ei ymmärrä autoista yhtään mitään!
- Jeesuksen aikaista tekniikkaa ihannoiva!
- Kopioiden rakentaja!
Minun oli pakko nousta parvekepöydän ääreltä
katsomaan, että ketkä ne siellä noin isoilla kirjaimilla
keskustelivat? Olin tunnistavani toisen Närän ääneksi, mutta
karjumisen vuoksi en ollut ihan sata varma. Paikansin torailevan
kaksikon Jarnon uuden naapurin auton vierelle. Siellä toisiaan
sättimässä olivat Närä ja uusi naapurimme Jere Haiprid. Kaksikon
keskustelu oli aika mielenkiintoista kuunneltavaa, ja opin
samalla myös uusia kirosanoja ja solvauksia. On se kyllä jännä
juttu, miten autoilu saa aikuisista miehistä ja kunnon
tervaskannoista esiin todellisia verbaalisia lahjakkuuksia. Ja
sitten vielä ulkomailla luullaan, että suomalaiset ovat
sisäänpäin vetäytyneitä ja hiljaisia.
En voinut vastustaa kiusausta, vaan laitoin
Närälle tekstiviestin: ”Tuleeko sushirunkkari kahville? Minä
tarjoan ja pullaa on”. Näin miten Närä kaivoi puhelimensa esiin
ja kohta sain vastausviestin: ”Pöljä ei tajua mitään. Tulen.”
Kahvi ja pulla alkoivat nähtävästi poltella Närän mielessä,
sillä hän päätti keskustelun Jeren kanssa ja lähti vihaisena
pois. Kohta soi ovikello, ja kävin avaamassa oven
Toyota-papparaiselle.
- Nätti päivä, totesin hymyille
myrtsinaamaiselle Toyota-jäärälle.
- Paskarottelo Kia pilasi tämän päivän,
Närä murahti ja marssi saappaat jalassa
keittiötä kohti. Annoin papparaisen mennä saappaineen, sillä
keli oli ulkona kuiva. Menin perässä ja laitoin uutta kahvia
tippumaan. Kahvin ollessa valmista, käytin pari korvapuustia
mikron kautta ja ohjasin Närän parvekkeelle.
- Mistä nyt tuulee? kysyin papparaiselta.
- Maailma on täynnä idiootteja, jotka eivät tajua autoista
yhtään mitään, pyh!
- Mitä törmäsit tuohon uuteen naapuriin?
- Helposti. Se saatanan korean apina oli tientukkona, kun
palasin kaupasta. Ajoin puskurissa kiinni ja menin sen jälkeen
kertomaan missä auton kaasupoljin sijaitsee.
- Olisit ohittanut.
- Liikaa vastaantulevaa liikennettä, Närä murisi.
Kävi ilmi, että papparainen oli joutunut
ajamaan Niron perässä kolme – neljä kilometriä ja hermo oli
ollut jo sen takia ihan loppu. Kuulemma torven soitto eikä
valojen vilkuttaminen ei ollut saanut aikaan nopeampaa menoa
naapurin taholta.
- Ihme purtiloita ne siellä Pohjois-Koreassa
tekevät, Närä puhisi.
- Kia taitaa olla kuitenkin eteläisen Korean tuote, huomautin
papparaiselle.
- Mitä väliä, sama maahan se on käytännössä. Ihan yhtä pöljiä
rajan molemmin puolin, pyh!
- Toinen on suljettu diktatuuri ja toinen ihan normi
kapitalistinen yhteiskunta.
- Seoulin sekoilijoita ne ovat kaikki tyynni. Kopioivat laatua
Toyotalta ja ovat niin olevinaan.
Närä oli kuulemma kertonut naapurille suorat
sanat siitä, millainen petturi tämä on. Suomessa on
isänmaallinen teko ostaa Toyota, mutta petturuutta ostaa joku
toinen aasialainen automerkki. Nissan nyt juuri ja juuri
menetteli, koska se periytyi Datsunista.
- Ahaa, annat siis nykyisin siimaa jo
Nissanille, tartuin papparaisen kommenttiin.
- Kymmenen senttiä, en enempää. Sekin on Datsunin ansiota. Se
oli joskus aikoinaan melkein Toyotan veroinen. Ei tosin enää.
- Et sinä sille mitään voi, että joku ajaa korealaisella
autolla, tai vaikka saksalaisella.
Närä mutisi, että mikäli kyseinen pelle asuisi
samassa taloyhtiössä meidän kanssamme, niin hallitus
pakkolunastaisi mokoman ätvökkeen asunnon ja pistäisi tyypin
maantielle. Asunto myytäisiin sitten sellaiselle, joka
arvostaisi isänmaallisia arvoja.
- Jollekin saabistille siis, piruilin.
- Pyh, ei niitä asuntoja sairaille ihmisille sentään myydä.
Jotain rajaa pitää olla.
- Mersukin on pitkälti kotimainen nykyisin, siis A- ja
GLC-malli.
- Paskarotteloita ne ovat ja saksalaisten pilaamia.
- Entä euro-Samaran omistaja tai Talbotin, niitäkin on tehty
Suomessa.
Närä punoi päätään ja ilmoitti, ettei sellaisia
rotteloita kaivattu meidän taloyhtiön parkkipaikalla. Joku Auris
sen sijaan sopisi parkkiin todella hyvin. Avensis olisi jo
enemmän kuin toivottu parkkipaikan käyttäjä. Toivotin Närälle
onnea vaan valintaan, mikäli hallitus joskus ottaa haltuun
jonkun asunnon.
- Onko pullaa enempää? Närä kysyi.
- Ei ole.
- Aika välinpitämätöntä suhtautumista naapuria kohtaan. Pitää
mennä.
Papparainen hörppäsi loput kahvit mukista ja
saapasteli murahdellen ulos asunnosta. Kävin sulkemassa auki
jääneen oven. Mietittyäni hetken mitä tekisin, päätin lähteä
ulkoiluttamaan Rutinoffia. Se pitäisi tankata. Voisin tehdä sen
tässä ajankuluksi. Tuumasta toimeen, joten kengät jalkaan ja
pihalle. Närän Yaris oli poissa, joten papparainen ei ollutkaan
mennyt kotiinsa mököttämään. Todennäköisesti hän kaahasi nyt
jossain saapas konehuoneessa, ohitellen mahdollisimman paljon
muita autoilijoita.
Istahdin Rutinoffiin ja täräytin sen tulille.
Sen käyntiääni oli nykyisin aika puhutteleva resonaattorin
vuoksi. Annoin sen käydä hetken aikaa, ennen kuin lähdin
liikkeelle. Automaatti hoiti vaihtamisen nätisti, joten saatoin
itse keskittyä kyydistä nauttimiseen. Vedin ensimmäisellä
suoralla neljäkymmentä tauluun ja jatkoin sitä vauhtia
lähimmälle Nesteen kylmäasemalle. Ajoin vapaalle mittarille ja
nousin autosta. En kerennyt työntää korttia automaattiin, kun
mittarin toiselta puolen hihkaistiin:
- No mutta naapurihan se siinä, melkein
samalla mittarilla.
Vilkaisin hölmistyneenä äänen suuntaan ja totta
tosiaan, siellähän se Närän taistelukaveri oli Kia Nironsa
kanssa. Olin työntämässä jo korttia automaattiin, kun huomasin
jotain outoa Niron katolla. Jotain sellaista, mitä en ollut
aikaisemmin nähnyt auton katolla. Minun oli pakko kiertää
mittari ja katsoa tarkemmin.
- Sinulla on vesivaaka auton katolla,
huomautin Jerelle.
- Tankkauksen ajan vaan. Säilytän sitä takakontissa, Jere
vastasi.
- Miten se liittyy tankkaamiseen?
- Vaaterissa, auton pitää olla vaaterissa, että saan tankkiin
saman polttoainemäärän mitä edellisellä kerralla.
- Minä tankkaan yleensä aina sen mitä tankkiin menee, oli auto
missä asennossa tahansa, kerroin oman mielipiteeni
tankkaamisesta.
Jere osoitteli auton takarenkaan takana olevaa
tankkausviivaa ja kertoi, että auto on saatava täysin samalle
paikalle tankatessa, jotta tankki tulee joka kerta samalla
tavalla täyteen. Hän oli maalannut viivan asfalttiin valkoisella
spraymaalilla. Sitä piti kuulemma käydä välillä
uusintamaalaamassa, mutta se oli pieni vaiva kokonaisuutta
ajatellen.
- Mitä teet vesivaa’alla, kun sinulla on kerran
tuo tankkausviiva?
- Vaa´asta huolimatta auton pitää olla tarkasti viivalla, mutta
se pelkästään ei ratkaise kaikkea, Jere selitti.
- Ei kait se asfaltti niin paljon painu tankkauskertojen
välillä, että pitää käyttää vesivaakaa, vai?
- Ei, mutta auto voi olla sisäisesti epätasapainossa, eri
väärässä balanssissa. Vaa´alla näen pituus- ja
leveyskallistumat. Muutan niitä tarpeen tullen.
- Miten? Hiekkasäkeilläkö?
- Nyt, nyt pitäisi pestä suu saippualla, Jere heristeli
sormeaan.
- Täh?
Jere alkoi paasata, että eihän nyt missään
ekoautossa kuskata mitään ylimääräistä mukana, sehän olisi jo
suorastaan luonnotonta touhua. Tarpeen tullen hän poistaisi
autosta esimerkiksi toisen puolen kumimatot, jotta auto olisi
paremmin vaaterissa. Ne voisi myös kasata toiselle puolen, jos
pelkkä poistaminen ei onnistu. Korealaiset olivat kuulemma
tasapainottaneet Niron niin hyvin, että harvoin tuollaiseen oli
edes tarvetta.
- Kerran oli kyllä huumori loppua tankilla,
Jere avautui.
- Eikö löytynyt balanssia?
- Meni pitemmän kaavan kautta sillä kertaa, mutta selätin kuin
selätinkin ongelmat.
Jere oli ollut eräänä päivänä
liikenteessä yhden työkaverinsa kanssa. Toinenkin olisi ollut
kyytiä vailla lounaalle mennessä, mutta koska Jere on tarkka
autonsa kulutuksesta, niin se lihavampi tyyppi sai keksiä ihan
itse oman kyytinsä. Miestä kuunnellessa minulla kävi mielessäni,
ettei hän taida olla ihan niitä pidetyimpiä työkavereita.
- En minä yleensä ketään kuskaa. Olen töissä
logistiikka-alalla ja siellä on isoruokaisia isoja kavereita.
Lisääntyneet polttoainekulut menevät minun piikkiini.
- Ajelet siis yleensä yksin lounaalle, totesin Jeren
kommenttiin.
- En, vaan syön lounaaksi nyhtökauraa, se ei rasita luontoa.
Onneksi minulla ei ollut hybridiautoa, sillä en
voinut sietää nyhtökauraa. Olin kerran ostanut sitä
nyhtökaura-alkuhuumassa, mutta siihen se sitten jäikin. Kyllä
kunnon pintasavustettu kassler hakkasi 16-0 tuollaiset
ekohippien eväät. Vaikka kuolisin nuorempana, niin ainakin vatsa
täynnä ja onnellisempana, siitä olin ihan sata varma. Sitten
muistin mitä Kia-mies oli alkanut selittämään, ja patistin häntä
jatkamaan:
- Miten se huumori meinasi loppua tankilla?
Etkö ymmärtänytkään päivän Fingerporia, vai mikä mätti?
- Voihan savivelli, kun en tajunnut katsoa tarkemmin autoa, kun
lounaalta palatessamme kävimme tankilla.
- Kuljetko tästä ohi työpäivinä?
- Kyllä, työpaikkani on tästä muutaman kilometrin päässä.
- Siis hetkinen, otit työkaverin mukaan tankille, niinkö?
- Kyllä. Näin palatessa, että bensan hinta oli tippunut ja
nykäisin tankkiin rapiat kolme litraa halpaa menovettä.
- Siis kolmekymmentä varmaan.
- Kolme pilkku kaksi litraa, jos nyt ihan tarkkoja ollaan.
Säästö ei tule pelkästä pienestä kulutuksesta, vaan myös siitä
millä hinnalla tankkaa auton.
- No entä, jos kulkisit bussilla?
Jere kääntyi katsomaan minua kuin kohonnutta
polttoaineen hintaa. Hetken tuijottamisen jälkeen hän sanoi,
että autoilu on mukavuustekijä, josta hän ei tulisi herkästi
luopumaan. Tosin omilla valinnoilla siitä voi tehdä myös
ympäristöä vähemmän kuormittavan.
- Miten se tankkaus sitten meni? jatkoin
utelua.
- Huonosti, siis ensin. En tajunnut, että työkaverini kävellä
rontosti autolle palatessa jonkun savilutakon läpi ja
karkeakuvioiset kengät toivat autoon toista kiloa savea. Olihan
siinä vesivaaka ihmeissään, kun ei balanssia meinannut löytyä ei
sitten millään.
- Olisit pyytänyt sen savijaakon nousemaan pois autosta.
- Tottahan toki hän oli noussut autosta. Kehotin häntä seisomaan
auton ja tuulen välissä, että tankkausoperaatio olisi
mahdollisimman stabiili.
Jere kertoi, että kesti varmaan toista
minuuttia, ennen kuin hän tajusi, ettei vika ollut itse autossa,
vaan auton kumimatolla olevassa kurassa. Heitin oman arvaukseni
siitä, että auton jousituksessa on varmaan jotain vikaa, jos
pienoinen kuramöykky saa auton pois vaaterista.
- Ei ole vikaa, mutta massa vaikuttaa aina ja
sitä paitsi minulla on tarkkuusvesivaaka. Ostin sen
ammattilaisen suosituksen mukaan ja se on myös kalibroitu.
Tavasin vesivaa´an kyljessä olevaa tekstiä
Piltema. Osoitin sitä ja kysyin Jereltä, että onkohan tekstin
ensimmäisestä kirjaimesta kulunut jo alaosa osittain pois. Ei
kuulemma ollut, sillä vaaka oli tilattu hyvin luotettavasta
HaliPaPa nimisestä nettikaupasta.
- Kuusi euroa toimituskuluineen. En mennyt edes
tulleja tai veroja. Kaikki säästö on kotiinpäin, Jere hymisi.
- Sanoit sen olevan kalibroitu. Kuka sen kalibroi?
- Löysin tästä ihan läheltä erään kovan luokan ammattilaisen,
joka tehdä näppäsi se kalibroinnin sekennissä, hänen sanojaan
lainaten.
- Ei helvetti, et kait vienyt sitä Romu-Reiskalle?
- On kyllä aika vähättelevä nimi niin pätevälle kaverille. Kyllä
vein, ja olen enemmän kuin tyytyväinen.
- Sieltäkö se vinkki siihen nettikauppaankin tuli?
- Kyllä. Reiska oli ostanut sieltä haalariin uudet napit ja
kehui niiden laatua.
- Mitä se kalibrointi maksoi?
- Vaimo leipoi kaksi kertaa korvapuusteja ja kävi kolmena iltana
siivoamassa Reiskan Merkillisellä autokorjaamolla. Käytännössä
siis kalibrointi oli ilmainen minulle.
Ei helvetti, tuolla pariskunnalla oli pakko
olla todellinen rakkausavioliitto, ei se muuten kestäisi
tuollaisia maksutapoja kovinkaan pitkään. Lisäksi Reiskan
tuntien, hän oli varmaan huuhdellut vesivaa´an lämpimällä
vedellä ja väittänyt sen olevan sen jälkeen kalibroitu. Minun
nenääni tuossa haiskahti jo lievä petos, mutta mitäpä siinä, jos
kerran Jere vaimoineen oli tyytyväinen. Eihän se minulta ollut
pois, jos Reiska huijasi pöljiä.
- Saitko auton sitten lopulta vaateriin?
- Sain. Puhdistin kumimaton huolellisesti. Tankkauksen ajaksi
minun piti tosin poistaa kaikki kumimatot, sillä täällä ei ole
pesumahdollisuutta. Olen kyllä tehnyt asiasta reklamaation, että
tänne saataisiin kumimattopesuri, mutta siihen ei ole vielä
vastattu.
- Byrokratia on hidasta isoissa öljy-yhtiöissä, totesin naurua
pidätellen.
Tuosta asiasta Jere oli samaa mieltä kanssani.
Samassa joku Toyota-mies alkoi soittaa torvea Rutinoffin takana,
joten kipaisin oman autoni luo ja survoin kortin
automaattiin. Jeren pää ilmestyi automaatin viereen ja hän
kysyi:
- Tankkaatko kortilla?
- Joo, ei näihin enää oravannahkatkaan käy.
- Vanhanaikaista, Jere pyöritteli päätään.
- Bitcoinejako itse käytät? kummastelin ecopellen kommenttia.
- Ei, vaan appia. Tankkaus hoituu kätevästi ja kaikki tieto jää
puhelimeen. Otatko kuvan mittarista? - Mistä hiton mittarista?
raavin päätäni.
- Tuosta noin, Jere osoitti polttoainemittarin näyttöä.
- En, muistan kyllä miltä se näyttää, enkä toisaalta keräile
valokuvia polttoainemittareista.
Jere huokaisi ja alkoi selittää, että vaikka
tankkaustieto on apissa, niin hän ottaa vielä kuvan
polttoainemittarista tankkauksen lopuksi, että litrat ja
euromäärät täsmäävät 100% varmuudella. Lisäksi hän ottaa vielä
kuvan auton mittarilukemasta ja keskikulutuksesta.
- Eikö sitä voi laskea tankkauksesta, siis
sitä keskikulutusta?
- Voi, mutta pidän exeliä siitä miten paljon tankkaus ja auton
oma kulutusnäyttö eroaa toisistaan. Seuraavassa huollossa pyydän
niitä kalibroimaan auton keskikulutusmittarin siihen mitä
kulutus todellisuudessa on.
Takana soiteltiin torvea jo toistamiseen, joten
survoin kortin automaattiin, näppäilin PIN-koodin ja tankkasin
Rutinoffin tankin täyteen. Tankkauksen jälkeen suuntasin
kännykkäkamerani suoraan taivasta kohti ja otin siitä kuvan.
Samassa Jere oli taas ihmettelemässä, että mitä teen.
- Otin kuvan vallitsevasta sääolosuhteesta.
Olen kuullut, että ilmapaine ja kosteusprosentti voi aiheuttaa
heittoa tilavuuksissa.
- Oho, siis äijähän on ihan kurko. Nyt kyllä ulkonäkö pääsi
pettämään pahemman kerran. Nyt meni exelit uusiksi, mutta voin
ihan hyvin uhrata viikon vapaa-ajat siihen, että teen sen
uusiksi ja alan käyttämään myös vallitsevia säätietoja
tankkauksen yhteydessä. Kiitos naapuri. Näin se ekoilu etenee ja
kulutus pienenee.
- Ole hyvä vaan, vastasin hänelle ja nousin autooni.
En jäänyt enää ihmettelemään, että miten pitkään naapurini tankkaus vie aikaa, vaan hurautin autollani lähikauppaan ostamaan epäterveellistä ruokaa. Nyhtökaurapuheet olivat saaneet kroppani siihen tilaan, että se tarvitsi välittömästi jotain rasvaista ja epäterveellistä pysyäkseen balanssissa.
Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.