Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

9.2.2019

Tankkausviivalla

Kesä ja lämpimät ilmat miellyttivät minua niin kovasti, että nautin niistä asuntoni terassilla uuden Sumuvalo-lehden kera. Kyytipoikina oli tummapaahtoista mokkaa ja korvapuusteja. Ihana rauhallisuus päättyi pihalta kuuluvaan kovaääniseen keskusteluun:

- Sushirunkkari!
- Korean koiria syövä porsas!
- Peräpuikkohybridisti!
- Tollo apina, joka ei ymmärrä autoista yhtään mitään!
- Jeesuksen aikaista tekniikkaa ihannoiva!
- Kopioiden rakentaja!

Minun oli pakko nousta parvekepöydän ääreltä katsomaan, että ketkä ne siellä noin isoilla kirjaimilla keskustelivat? Olin tunnistavani toisen Närän ääneksi, mutta karjumisen vuoksi en ollut ihan sata varma. Paikansin torailevan kaksikon Jarnon uuden naapurin auton vierelle. Siellä toisiaan sättimässä olivat Närä ja uusi naapurimme Jere Haiprid. Kaksikon keskustelu oli aika mielenkiintoista kuunneltavaa, ja opin samalla myös uusia kirosanoja ja solvauksia. On se kyllä jännä juttu, miten autoilu saa aikuisista miehistä ja kunnon tervaskannoista esiin todellisia verbaalisia lahjakkuuksia. Ja sitten vielä ulkomailla luullaan, että suomalaiset ovat sisäänpäin vetäytyneitä ja hiljaisia.

En voinut vastustaa kiusausta, vaan laitoin Närälle tekstiviestin: ”Tuleeko sushirunkkari kahville? Minä tarjoan ja pullaa on”. Näin miten Närä kaivoi puhelimensa esiin ja kohta sain vastausviestin: ”Pöljä ei tajua mitään. Tulen.” Kahvi ja pulla alkoivat nähtävästi poltella Närän mielessä, sillä hän päätti keskustelun Jeren kanssa ja lähti vihaisena pois. Kohta soi ovikello, ja kävin avaamassa oven Toyota-papparaiselle.

- Nätti päivä, totesin hymyille myrtsinaamaiselle Toyota-jäärälle.
- Paskarottelo Kia pilasi tämän päivän,

Närä murahti ja marssi saappaat jalassa keittiötä kohti. Annoin papparaisen mennä saappaineen, sillä keli oli ulkona kuiva. Menin perässä ja laitoin uutta kahvia tippumaan. Kahvin ollessa valmista, käytin pari korvapuustia mikron kautta ja ohjasin Närän parvekkeelle.

- Mistä nyt tuulee? kysyin papparaiselta.
- Maailma on täynnä idiootteja, jotka eivät tajua autoista yhtään mitään, pyh!
- Mitä törmäsit tuohon uuteen naapuriin?
- Helposti. Se saatanan korean apina oli tientukkona, kun palasin kaupasta. Ajoin puskurissa kiinni ja menin sen jälkeen kertomaan missä auton kaasupoljin sijaitsee.
- Olisit ohittanut.
- Liikaa vastaantulevaa liikennettä, Närä murisi.

Kävi ilmi, että papparainen oli joutunut ajamaan Niron perässä kolme – neljä kilometriä ja hermo oli ollut jo sen takia ihan loppu. Kuulemma torven soitto eikä valojen vilkuttaminen ei ollut saanut aikaan nopeampaa menoa naapurin taholta.

- Ihme purtiloita ne siellä Pohjois-Koreassa tekevät, Närä puhisi.
- Kia taitaa olla kuitenkin eteläisen Korean tuote, huomautin papparaiselle.
- Mitä väliä, sama maahan se on käytännössä. Ihan yhtä pöljiä rajan molemmin puolin, pyh!
- Toinen on suljettu diktatuuri ja toinen ihan normi kapitalistinen yhteiskunta.
- Seoulin sekoilijoita ne ovat kaikki tyynni. Kopioivat laatua Toyotalta ja ovat niin olevinaan.

Närä oli kuulemma kertonut naapurille suorat sanat siitä, millainen petturi tämä on. Suomessa on isänmaallinen teko ostaa Toyota, mutta petturuutta ostaa joku toinen aasialainen automerkki. Nissan nyt juuri ja juuri menetteli, koska se periytyi Datsunista.

- Ahaa, annat siis nykyisin siimaa jo Nissanille, tartuin papparaisen kommenttiin.
- Kymmenen senttiä, en enempää. Sekin on Datsunin ansiota. Se oli joskus aikoinaan melkein Toyotan veroinen. Ei tosin enää.
- Et sinä sille mitään voi, että joku ajaa korealaisella autolla, tai vaikka saksalaisella.

Närä mutisi, että mikäli kyseinen pelle asuisi samassa taloyhtiössä meidän kanssamme, niin hallitus pakkolunastaisi mokoman ätvökkeen asunnon ja pistäisi tyypin maantielle. Asunto myytäisiin sitten sellaiselle, joka arvostaisi isänmaallisia arvoja.

- Jollekin saabistille siis, piruilin.
- Pyh, ei niitä asuntoja sairaille ihmisille sentään myydä. Jotain rajaa pitää olla.
- Mersukin on pitkälti kotimainen nykyisin, siis A- ja GLC-malli.
- Paskarotteloita ne ovat ja saksalaisten pilaamia.
- Entä euro-Samaran omistaja tai Talbotin, niitäkin on tehty Suomessa.

Närä punoi päätään ja ilmoitti, ettei sellaisia rotteloita kaivattu meidän taloyhtiön parkkipaikalla. Joku Auris sen sijaan sopisi parkkiin todella hyvin. Avensis olisi jo enemmän kuin toivottu parkkipaikan käyttäjä. Toivotin Närälle onnea vaan valintaan, mikäli hallitus joskus ottaa haltuun jonkun asunnon.

- Onko pullaa enempää? Närä kysyi.
- Ei ole.
- Aika välinpitämätöntä suhtautumista naapuria kohtaan. Pitää mennä.

Papparainen hörppäsi loput kahvit mukista ja saapasteli murahdellen ulos asunnosta. Kävin sulkemassa auki jääneen oven. Mietittyäni hetken mitä tekisin, päätin lähteä ulkoiluttamaan Rutinoffia. Se pitäisi tankata. Voisin tehdä sen tässä ajankuluksi. Tuumasta toimeen, joten kengät jalkaan ja pihalle. Närän Yaris oli poissa, joten papparainen ei ollutkaan mennyt kotiinsa mököttämään. Todennäköisesti hän kaahasi nyt jossain saapas konehuoneessa, ohitellen mahdollisimman paljon muita autoilijoita.

Istahdin Rutinoffiin ja täräytin sen tulille. Sen käyntiääni oli nykyisin aika puhutteleva resonaattorin vuoksi. Annoin sen käydä hetken aikaa, ennen kuin lähdin liikkeelle. Automaatti hoiti vaihtamisen nätisti, joten saatoin itse keskittyä kyydistä nauttimiseen. Vedin ensimmäisellä suoralla neljäkymmentä tauluun ja jatkoin sitä vauhtia lähimmälle Nesteen kylmäasemalle. Ajoin vapaalle mittarille ja nousin autosta. En kerennyt työntää korttia automaattiin, kun mittarin toiselta puolen hihkaistiin:

- No mutta naapurihan se siinä, melkein samalla mittarilla.

Vilkaisin hölmistyneenä äänen suuntaan ja totta tosiaan, siellähän se Närän taistelukaveri oli Kia Nironsa kanssa. Olin työntämässä jo korttia automaattiin, kun huomasin jotain outoa Niron katolla. Jotain sellaista, mitä en ollut aikaisemmin nähnyt auton katolla. Minun oli pakko kiertää mittari ja katsoa tarkemmin.

- Sinulla on vesivaaka auton katolla, huomautin Jerelle.
- Tankkauksen ajan vaan. Säilytän sitä takakontissa, Jere vastasi.
- Miten se liittyy tankkaamiseen?
- Vaaterissa, auton pitää olla vaaterissa, että saan tankkiin saman polttoainemäärän mitä edellisellä kerralla.
- Minä tankkaan yleensä aina sen mitä tankkiin menee, oli auto missä asennossa tahansa, kerroin oman mielipiteeni tankkaamisesta.

Jere osoitteli auton takarenkaan takana olevaa tankkausviivaa ja kertoi, että auto on saatava täysin samalle paikalle tankatessa, jotta tankki tulee joka kerta samalla tavalla täyteen. Hän oli maalannut viivan asfalttiin valkoisella spraymaalilla. Sitä piti kuulemma käydä välillä uusintamaalaamassa, mutta se oli pieni vaiva kokonaisuutta ajatellen.

- Mitä teet vesivaa’alla, kun sinulla on kerran tuo tankkausviiva?
- Vaa´asta huolimatta auton pitää olla tarkasti viivalla, mutta se pelkästään ei ratkaise kaikkea, Jere selitti.
- Ei kait se asfaltti niin paljon painu tankkauskertojen välillä, että pitää käyttää vesivaakaa, vai?
- Ei, mutta auto voi olla sisäisesti epätasapainossa, eri väärässä balanssissa. Vaa´alla näen pituus- ja leveyskallistumat. Muutan niitä tarpeen tullen.
- Miten? Hiekkasäkeilläkö?
- Nyt, nyt pitäisi pestä suu saippualla, Jere heristeli sormeaan.
- Täh?

Jere alkoi paasata, että eihän nyt missään ekoautossa kuskata mitään ylimääräistä mukana, sehän olisi jo suorastaan luonnotonta touhua. Tarpeen tullen hän poistaisi autosta esimerkiksi toisen puolen kumimatot, jotta auto olisi paremmin vaaterissa. Ne voisi myös kasata toiselle puolen, jos pelkkä poistaminen ei onnistu. Korealaiset olivat kuulemma tasapainottaneet Niron niin hyvin, että harvoin tuollaiseen oli edes tarvetta.

- Kerran oli kyllä huumori loppua tankilla, Jere avautui.
- Eikö löytynyt balanssia?
- Meni pitemmän kaavan kautta sillä kertaa, mutta selätin kuin selätinkin ongelmat.

Jere oli ollut  eräänä päivänä liikenteessä yhden työkaverinsa kanssa. Toinenkin olisi ollut kyytiä vailla lounaalle mennessä, mutta koska Jere on tarkka autonsa kulutuksesta, niin se lihavampi tyyppi sai keksiä ihan itse oman kyytinsä. Miestä kuunnellessa minulla kävi mielessäni, ettei hän taida olla ihan niitä pidetyimpiä työkavereita.

- En minä yleensä ketään kuskaa. Olen töissä logistiikka-alalla ja siellä on isoruokaisia isoja kavereita. Lisääntyneet polttoainekulut menevät minun piikkiini.
- Ajelet siis yleensä yksin lounaalle, totesin Jeren kommenttiin.
- En, vaan syön lounaaksi nyhtökauraa, se ei rasita luontoa.

Onneksi minulla ei ollut hybridiautoa, sillä en voinut sietää nyhtökauraa. Olin kerran ostanut sitä nyhtökaura-alkuhuumassa, mutta siihen se sitten jäikin. Kyllä kunnon pintasavustettu kassler hakkasi 16-0 tuollaiset ekohippien eväät. Vaikka kuolisin nuorempana, niin ainakin vatsa täynnä ja onnellisempana, siitä olin ihan sata varma. Sitten muistin mitä Kia-mies oli alkanut selittämään, ja patistin häntä jatkamaan:

- Miten se huumori meinasi loppua tankilla? Etkö ymmärtänytkään päivän Fingerporia, vai mikä mätti?
- Voihan savivelli, kun en tajunnut katsoa tarkemmin autoa, kun lounaalta palatessamme kävimme tankilla.
- Kuljetko tästä ohi työpäivinä?
- Kyllä, työpaikkani on tästä muutaman kilometrin päässä.
- Siis hetkinen, otit työkaverin mukaan tankille, niinkö?
- Kyllä. Näin palatessa, että bensan hinta oli tippunut ja nykäisin tankkiin rapiat kolme litraa halpaa menovettä.
- Siis kolmekymmentä varmaan.
- Kolme pilkku kaksi litraa, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Säästö ei tule pelkästä pienestä kulutuksesta, vaan myös siitä millä hinnalla tankkaa auton.
- No entä, jos kulkisit bussilla?

Jere kääntyi katsomaan minua kuin kohonnutta polttoaineen hintaa. Hetken tuijottamisen jälkeen hän sanoi, että autoilu on mukavuustekijä, josta hän ei tulisi herkästi luopumaan. Tosin omilla valinnoilla siitä voi tehdä myös ympäristöä vähemmän kuormittavan.

- Miten se tankkaus sitten meni? jatkoin utelua.
- Huonosti, siis ensin. En tajunnut, että työkaverini kävellä rontosti autolle palatessa jonkun savilutakon läpi ja karkeakuvioiset kengät toivat autoon toista kiloa savea. Olihan siinä vesivaaka ihmeissään, kun ei balanssia meinannut löytyä ei sitten millään.
- Olisit pyytänyt sen savijaakon nousemaan pois autosta.
- Tottahan toki hän oli noussut autosta. Kehotin häntä seisomaan auton ja tuulen välissä, että tankkausoperaatio olisi mahdollisimman stabiili.

Jere kertoi, että kesti varmaan toista minuuttia, ennen kuin hän tajusi, ettei vika ollut itse autossa, vaan auton kumimatolla olevassa kurassa. Heitin oman arvaukseni siitä, että auton jousituksessa on varmaan jotain vikaa, jos pienoinen kuramöykky saa auton pois vaaterista.

- Ei ole vikaa, mutta massa vaikuttaa aina ja sitä paitsi minulla on tarkkuusvesivaaka. Ostin sen ammattilaisen suosituksen mukaan ja se on myös kalibroitu.

Tavasin vesivaa´an kyljessä olevaa tekstiä Piltema. Osoitin sitä ja kysyin Jereltä, että onkohan tekstin ensimmäisestä kirjaimesta kulunut jo alaosa osittain pois. Ei kuulemma ollut, sillä vaaka oli tilattu hyvin luotettavasta HaliPaPa nimisestä nettikaupasta.

- Kuusi euroa toimituskuluineen. En mennyt edes tulleja tai veroja. Kaikki säästö on kotiinpäin, Jere hymisi.
- Sanoit sen olevan kalibroitu. Kuka sen kalibroi?
- Löysin tästä ihan läheltä erään kovan luokan ammattilaisen, joka tehdä näppäsi se kalibroinnin sekennissä, hänen sanojaan lainaten.
- Ei helvetti, et kait vienyt sitä Romu-Reiskalle?
- On kyllä aika vähättelevä nimi niin pätevälle kaverille. Kyllä vein, ja olen enemmän kuin tyytyväinen.
- Sieltäkö se vinkki siihen nettikauppaankin tuli?
- Kyllä. Reiska oli ostanut sieltä haalariin uudet napit ja kehui niiden laatua.
- Mitä se kalibrointi maksoi?
- Vaimo leipoi kaksi kertaa korvapuusteja ja kävi kolmena iltana siivoamassa Reiskan Merkillisellä autokorjaamolla. Käytännössä siis kalibrointi oli ilmainen minulle.

Ei helvetti, tuolla pariskunnalla oli pakko olla todellinen rakkausavioliitto, ei se muuten kestäisi tuollaisia maksutapoja kovinkaan pitkään. Lisäksi Reiskan tuntien, hän oli varmaan huuhdellut vesivaa´an lämpimällä vedellä ja väittänyt sen olevan sen jälkeen kalibroitu. Minun nenääni tuossa haiskahti jo lievä petos, mutta mitäpä siinä, jos kerran Jere vaimoineen oli tyytyväinen. Eihän se minulta ollut pois, jos Reiska huijasi pöljiä.

- Saitko auton sitten lopulta vaateriin?
- Sain. Puhdistin kumimaton huolellisesti. Tankkauksen ajaksi minun piti tosin poistaa kaikki kumimatot, sillä täällä ei ole pesumahdollisuutta. Olen kyllä tehnyt asiasta reklamaation, että tänne saataisiin kumimattopesuri, mutta siihen ei ole vielä vastattu.
- Byrokratia on hidasta isoissa öljy-yhtiöissä, totesin naurua pidätellen.

Tuosta asiasta Jere oli samaa mieltä kanssani. Samassa joku Toyota-mies alkoi soittaa torvea Rutinoffin takana, joten kipaisin oman autoni luo ja survoin kortin automaattiin.  Jeren pää ilmestyi automaatin viereen ja hän kysyi:
- Tankkaatko kortilla?
- Joo, ei näihin enää oravannahkatkaan käy.
- Vanhanaikaista, Jere pyöritteli päätään.
- Bitcoinejako itse käytät? kummastelin ecopellen kommenttia.
- Ei, vaan appia. Tankkaus hoituu kätevästi ja kaikki tieto jää puhelimeen. Otatko kuvan mittarista? - Mistä hiton mittarista? raavin päätäni.
- Tuosta noin, Jere osoitti polttoainemittarin näyttöä.
- En, muistan kyllä miltä se näyttää, enkä toisaalta keräile valokuvia polttoainemittareista.

Jere huokaisi ja alkoi selittää, että vaikka tankkaustieto on apissa, niin hän ottaa vielä kuvan polttoainemittarista tankkauksen lopuksi, että litrat ja euromäärät täsmäävät 100% varmuudella. Lisäksi hän ottaa vielä kuvan auton mittarilukemasta ja keskikulutuksesta.

- Eikö sitä voi laskea tankkauksesta, siis sitä keskikulutusta?
- Voi, mutta pidän exeliä siitä miten paljon tankkaus ja auton oma kulutusnäyttö eroaa toisistaan. Seuraavassa huollossa pyydän niitä kalibroimaan auton keskikulutusmittarin siihen mitä kulutus todellisuudessa on.

Takana soiteltiin torvea jo toistamiseen, joten survoin kortin automaattiin, näppäilin PIN-koodin ja tankkasin Rutinoffin tankin täyteen. Tankkauksen jälkeen suuntasin kännykkäkamerani suoraan taivasta kohti ja otin siitä kuvan. Samassa Jere oli taas ihmettelemässä, että mitä teen.

- Otin kuvan vallitsevasta sääolosuhteesta. Olen kuullut, että ilmapaine ja kosteusprosentti voi aiheuttaa heittoa tilavuuksissa.
- Oho, siis äijähän on ihan kurko. Nyt kyllä ulkonäkö pääsi pettämään pahemman kerran. Nyt meni exelit uusiksi, mutta voin ihan hyvin uhrata viikon vapaa-ajat siihen, että teen sen uusiksi ja alan käyttämään myös vallitsevia säätietoja tankkauksen yhteydessä. Kiitos naapuri. Näin se ekoilu etenee ja kulutus pienenee.
- Ole hyvä vaan, vastasin hänelle ja nousin autooni.

En jäänyt enää ihmettelemään, että miten pitkään naapurini tankkaus vie aikaa, vaan hurautin autollani lähikauppaan ostamaan epäterveellistä ruokaa. Nyhtökaurapuheet olivat saaneet kroppani siihen tilaan, että se tarvitsi välittömästi jotain rasvaista ja epäterveellistä pysyäkseen balanssissa.

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.