Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

16.1.2019

Linkousongelmia


Uuden naapurimme poistuttua kotiinsa, jäin Jarnon kanssa seisoskelemaan hänen parkkiruutuunsa. Jarno potkiskeli siinä olevia pienen pieniä kiviä ja huokaili äänekkäästi. Annoin miehen huokailla, koska sillekin pitää antaa oma aikansa. Hieman myöhemmin huokailu alkoi ottaa jo pattiin ja sanoin tossukkaukolle:

- Älä huoli, aina tulee uusia, eikös se ollut jo aika vanha ja kohtalaisesti poljettu.

Jarnon huokailu loppui kuin seinään, ja mies kääntyi katsomaan minua silmät suurina. Toljotettuaan hetken minua, hän sanoi:

- No eikä ollut. Ollaan aika lailla saman ikäisiä ja sitä paitsi vaimoni polki minua, en minä sitä.
- Nissania minä kyllä tarkoitin, mutta tulipahan nyt tuokin seikka selville teidän avioelämästä. Missä muuten vaimosi on tänään?
- Tallinnassa sen autonkuljettajan kanssa.
- Laivallahan sinne mennään, eikä autolla, vai ajaako se kuljettaja vaimosi laivaan autolla?
- Vaimoni mukaan herrasmiehet kuskaavat mielitiettyjään.
- Ethän sinä saanut koskaan ajaa teidän yhteisellä Nissanilla.

Jarno myönsi, että näinhän se oli ollut niin pitkään, kun he olivat olleet yhdessä. Siis ihan viime aikoihin saakka, kun Micra oli tullut mukaan kuvioihin. Sanoin Jarnolle, että ehkä tämä oli hänelle jonkinlainen johdatus parempaan. Hänen elämäänsä saattaisi tulla joku hemaiseva Bemari blondi, joka pitää Jarnoa parhaimpana asiana, mikä naisen elämään on koskaan tullut.

- Niin, sitten me voisimme vaihtaa sen Bemarin yhteiseen Nissaniin, Jarno huokaili.
- Mies, ryhdistäydy nyt!
- En minä voi, kun vaimoni ei siedä mitään uutta elämässäni.
- Ja itse on sen rintalihasparin kanssa Tallinnassa.
- Niin, saan varmaan jotain tuliaisia, Jarno mutisi.
- Älä ota niitä vastaan, voivat käydä terveyden päälle, varoittelin miestä.
- Suklaakikokö?
- Vaikka senkin, jos huono tuuri käy.

Jarno ilmoitti lähtevänsä selaamaan laivayhtiöiden tuoteluetteloita, että voisi pyytää tekstiviestillä jotain itseään miellyttäviä tuliaisia. Totesin itse saaneeni jo tarpeeksi aurinkoista kesäilmaa, joten suuntasin askeleeni kotia kohti. Lampsin sisälle asuntooni ja oikaisin itseni sohvalle. Pikku nokoset tekisivät nyt hyvää, ajattelin ja suljin silmäni.

Olin juuri vaipumassa ihanaan nirvanaan, kun olohuoneen pöydälle laittamani puhelin alkoi soida. Kirosin tyhmyyttäni, kun en ollut laittanut sitä äänettömälle. Vilkaisin näyttöä, ja soittaja näytti olevan Ola Koijari. Hänellä ja Herkolla oli minun toinen Rutinoff esillä autoliikkeessä, joten puhelu saattoi koskea ihan meidän liiketoimiakin, joten vastasin siihen:

- Mitä autokauppias?
- Se on itse koijareitten koijari täällä, eli Ola Koijari.
- Mikä suo minulle tämän kunnian?
- Kuule, menen suoraan asiaan. Nyt on tehty merkittävä läpimurto meidän uuden eRutinoffin kehityksen suhteen. Rautahan meillä on ollut jo valmista.
- Tarkoitatko niitä vanhoja pesukoneita?
- Ja myös uusia. Pitää pysyä kehityksen kärjessä, joten käytämme pääsääntöisesti uusia pesukoneita Euroopan myyntimalleissamme. Kehittyvillä alueilla käytämme myös kierrätyskoneita.

Ola oli tosi tohkeissaan ja selitti ne samat jutut, jotka olin kuullut häneltä jo pariin kolmeen kertaan. Elon Musk poljettiin taas suohon, kuten myös edesmennyt Steve Jobs. Hän tulisi mullistamaan käsityksen sanasta visionääri. Kaksi edellistä olivat sen suhteen vain puuhastelijoita, joilla kävi vain satumainen tuuri.

- Mihin tämä teidän menestys oikein perustuu? penäsin Olalta.
- Olemassa oleviin komponentteihin ja meidän omaan softaan. Tai no, ainakin osa softasta on meidän omaa.
- Sinulla oli joku suuri uutinen.
- Juu, aivan totta. Koodarimme on nyt vihdoin löytänyt ratkaisun ongelmaan miksi eRutinoff alkaa ravistamaan aivan helkutisti tunnin tai kahden tunnin ajon jälkeen.
- Hmm, aika mielenkiintoinen vika. Eikös autot yleensä ravista jossain tietyssä nopeudessa, eikä se ole aikaan sidottu vika.
- Juuri näin, juuri näin ja nyt se ongelma on ratkaistu.
- Niin, miten?
- No katsos, kun me käytämme niitä pesukoneiden moottoreita ja myös osittain niiden softaa. Siihen softaan oli jäänyt linkous aktiiviseksi.
- Eikä?

Ola myönsi, että näin oli vaan päässyt käymään. Linkouksen ajankohta riippui vähän siitä, että paljonko autossa oli sisälämpötila, oliko ajovalot automaatti- vai päällä-asennossa ja oliko ilmastointi kytketty päälle vai pois.

- Tiettyjen nappien ollessa pohjassa, ravistus tuli 15 minuutin kuluttua lähdöstä, Ola paljasti.
- Pikaohjelma kenties?
- Sepä juuri.
- Hyvä, nyt kaikki ongelmat ovat siis ratkaistu.
- Melkein.
- Miten niin melkein?
- No tuota, autoon pitää vielä laittaa pesuainetta ja avata hana, että sillä pääsee liikkeelle.

Repesin totaalisesti ja aloin hirnua, että Omoa tankkiin ja sassiin, että päästään puhtaana matkaan. Ola nikotteli toisessa päässä hetken ja totesi sitten, ettei sitä pesuainetta laiteta tankkiin, vaan ihan omaan lokeroon konehuoneessa. Tiedustelin siitä hanasta ja Ola kertoi, että pissapojan säiliöön oli laitettu hana, joka piti avata aina liikkeelle lähdössä manuaalisesti. Tässä oli yksi ikävä puoli, sillä se sijaitsi auton alla.

- Ensimmäinen manuaalitoiminen pissapoika, hehehee, hekottelin.
- Ei oikeastaan, sillä autossa ei ole tällä hetkellä pissapoikaa.
- Ei pissapoikaa.
- Nyt on ollut aika kuiva kesä, kuka sitä pissapoikaa olisi edes tarvinnut, Ola puolusteli puutetta. – Sitä paitsi huuhteluaineongelma me ratkaistiin heti kättelyssä.
- Sitä siis ei tarvita, ehehee, hirnuin.
- Ei. Se on selvää säästöä autoilukustannuksissa. Terveisiä vaan sille Muskille, joka rakentaa niitä tappiollisia Teslojaan. Me emme tee samoja virheitä.
- Juu, ette tosiaan tee, hehehee, repeilin.
- Lisäksi me hallitsemme koritekniikan, toisin kuin Tesla. Emme käytä autoissamme liian monimutkaisia korirakenteita.
- Mitä tämä tarkoittaa noin niin kuin käytännössä?
- No, köh, venäläisiä sinkkiämpäreitä. Yksinkertaista, eikö totta?
- Sitä se on kyllä, hehehee.

Ola kertoi, että vaikka auto tehdään tavallisen Rutinoffin pohjalle, on sähköautotekniikkaan siirtyminen vaatinut auton korirakenteeseen huomattavia muutoksia ja mm. korin kevennystä. Akkutekniikasta Ola ei suostunut kertomaan vielä mitään, sillä insinöörit pohtivat parasta aikaa, että onko maailmassa tarpeeksi vanhoja videokameroiden akkuja vai pitääkö tehdä tilaus uusista akuista Alibabaan?

- Joko haluat tilata omasi? Ola heitti myyjän ominaisuudessa kysymyksen.
- Ei kiitos. Palataan asiaan, kun olette sinut loppuhuuhtelun kanssa.
- Niin no, koodarimme mukaan se aiheuttaa myös pieniä ongelmia, mutta niissäkin ollaan voiton puolella.

Lopuksi Ola hehkutti vielä, että ensi vuonna autoilu mullistuu tavalla, jota se ei ole kokenut koskaan. Epäilin itse, että myös pesukoneteollisuus kokee mullistuksen, mikäli sähköautoissa aletaan käyttää laajemminkin pesukoneiden moottoreita. Minua alkoi hymyilyttää jo pelkkä ajatus siitä, että jatkossa Mersun tyyppimerkinnässä olisivat kirjaimet AMG vaihtuneet kirjaimiksi AEG. Senhän voisi suomentaa, että Aina Energinen Germaani.

Ennen puhelun lopettamista penäsin vielä tietoa siitä, miten minun Rutinoffia on kohdeltu. Se oli vahattu sopimuksen mukaan, eikä yksikään asiakas ollut lääppinyt sitä. Sopimustamme tultaisiin todennäköisesti jatkamaan, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Puhelun jälkeen olin entistä vakuuttuneempi siitä, että en tule siirtymään sähköautoilijaksi vielä pitkään aikaan. Polttelen fossiilisia polttoaineita vielä hyvän aikaa. Mieleeni palasi Jarnon naapuri, se Kia-mies ja hänen konstinsa polttoaineen säästämisestä. Eipä hänenkään touhussa paljon järkeä ollut, jos koko elämä pyöri vain polttoaineen säästämisen ympärillä. Onneksi tuollainen kosketti vai köyhiä.

Laitoin kahvin tippumaan, sillä puhelu Olan kanssa oli saanut suuni kuivumaan. Tuoreet munkit oli syöty kaapista, mutta onneksi löysin vielä paketin täytekeksejä. Joku vierasvarapakettihan tuo oli, mutta totesin itseni parhaaksi kohteeksi noille kekseille. Vieraat voisivat imeä niin sanotusti parsaa, jos toisivat sitä itse tullessaan. Laitoin kahvimukin ja keksipaketin pöydälle ja huokaisin:

- Aah, ihana rauha.
- Ring, ring, ring, ring, ring, ring!
- Mitä helvettiä?

Joku yritti ihan selvästi raiskata ovikelloni. Epäilin soittotyylistä hullua ämmää, sillä se nainen ei soittele mitään kovin hellällä kädellä, vaikka hänen sukunimensä on Hellä. Minulla kävi mielessäni, että se on menoa nyt, eli minun pitäisi lähteä tästä paikasta ostamaan hullun ämmän kanssa hänelle uutta autoa. En olisi millään jaksanut, joten istuin vain ruokapöydän ääressä ja purin hammasta.

 - Ring, ring, ring, ring, ring!

Ovikello ei antanut rauhaa, joten kirota päräytin itsekseni, nousin pöydän äärestä ja kävelin eteiseen. Kurkkasin ovisilmästä ja odotin näkeväni rapussa hullun ämmän.

- Kuka helvetti tuo on? ähkäisin ovisilmästä katsellessani.

Rapussa seisoi hieman punakka ja pönäkkä kaveri keltaisessa puvussa. Miehellä oli kädessään sininen kansio. Harvat hiukset oli vedetty jonkun rasvan avulla kaljun yli. Miehestä tuli mieleen Kaaleppi Kardaani, tuo armoitettu Sumuvalo-lehden päätoimittaja, mutta hän se ei kuitenkaan ollut. Kaaleppi ei sitä paitsi kulkisi koskaan noin räikeässä puvussa. Aloin miettiä, että onko nyt jotkut vaalit tulossa ja tuossa oli jonkun vaihtoehtopuolueen edustaja keräämässä ääniä autojen vastustamiseksi.

- Ring, ring, ring, ring, ring, mies painoi sinnikkäästi ovikelloa.
- Perkele, ärähdin ja avasin oven. – Mikä hätänä, palaako jossain? Karjaisin keltapuvulle.
- Minulla olisi teille tulenpolttavan hyvä tarjous, josta ette voi kieltäytyä, mies aloitti.
- En polta, enkä halua ostaa mitään.
- Tämä on juuri teille ja vain tänään. Tarjous, josta ei voi kieltäytyä, joka tulee muuttamaan elämänne suunnan ja nostaa teidät korkeuksiin.
- Mikä helvetin huumekauppias sinä oikein olet? murahdin pellepuvun sisällölle.

Keltainen pösilö jäi tuijottamaan hetkeksi minua suu niin auki, että kerkesin laskea hänen hampaidensa amalgaamipaikat alaleuasta. Niitä oli viisi kappaletta. Avointa leipäläpiä tuijotellessani totesin, ettei hän ainakaan myy mitään mikä liittyy suun terveydenhoitoon. Ehkä kyseessä olisi kuumailmapallolennot kiinteällä kuukausimaksulla. Viisikymppiä kuussa ja lennät niin paljon kuin haluat.

- Että otti ohraleipä nyt, keltapuku sai viimein sanottua.
- Kas kun ei ruislimppu, murahdin takaisin.
- Se pierettää.
- Jaa, siis vatsalääkettäkö siinä kauppaat. En osta. Minulla on kaapit täynnä ranskalaisia rypäletisleitä, niillä lähtee mikä tahansa tauti. Jos on oikein sairas, niitä otetaan vähän ja jos vähän pipi, niin sitten tolkuttomasti, että saadaan se oikein sairas olo.

Vastapuoli ei tainnut olla oikein samoilla raiteilla kanssani, josta päättelin, ettei mies ole ainakaan mitään terveysjuttuja kauppaamassa. Joidenkin hippien mielestähän se ruohon polttaminen auttaa jokaiseen asiaan, mutta edessäni ei todennäköisesti seissyt vihreän aatteen kannattaja. Puvun värikin osoitti johonkin toiseen suuntaan, joka oli itselleni vielä erittäin epäselvä suunta.

- Vain 299 euroa kuussa, ei ole kylmä talvella, ei hikoiluta kesällä, lonkkavaivainen isoäiti kiittää, kuten myös lompakko.
- Myyt siis jotain vaihdevuosivaivoihin vai? Väärä osoite siinä tapauksessa. Soita ennemmin naapurin ovikelloa, viittoilin hullun ämmän ovea.
- Juuri näin, ei tule edes vaihdevuodet, kun laitat nimen alle sopimukseen ja alat nauttimaan elämästä.
- Nautin siitä jo nyt.
- Saat suuremman nautinnon, keltapuku jankkasi.
- Avaan isomman pullon ja vedän kovemmat kännit, niin nautin suuremmin, murahdin takaisin.

Sitten myyntijamppa mutristeli suutaan, käänsi päänsä kallelleen ja katsoi minua jotenkin säälivästi. Tuli sellainen fiilis, kun olisin ollut psykiatrin vastaanotolla, vaikka en sellaisella ole koskaan ollutkaan. Meinasin jo alkaa tilittää siitä, miten hyvä lapsuus minulla oli ollut, kun pellepuku jatkoi:

- Onko sinulla kenties alkoholin kanssa ongelmia ja mikä tärkeintä, onko sinulla ajokorttia ja luottotiedot kunnossa?
- Ahaa, myyt siis väärennettyjä ajokortteja kaltaisilleni todellisuudesta vieroutuneille juopoille. Ostan kaksi, ovat nimittäin kulutustavaraa näillä nurkilla. Tai niin, kuukausimaksullahan niitä saa varmaan niin paljon kuin pollarit kerkeävät keräämään pois.
- Niin, siis tuota, olenkohan minä sittenkin tullut väärään osoitteeseen?
- Tulit kuule ihan oikeaan osoitteeseen. Anna kuule pari rekkakorttia samalla, tiedä vaikka sattuisi löytymään rekkaparkista joku kiva menopeli.

Keltapuku alkoi mutista jotain siihen malliin, että ehkä hänen olisi sittenkin parasta päästää minut omien harrastuksieni pariin, ettei iltani menisi ihan kuivin suin.
- Juuri hörppäsin, ja hörppään kohta lisää. Tuutko kupille? heitin hänelle.
- Kiitos, mutta ei kiitos. Nyt ei vaan kuppi maistu, myyntijeesus pyöritteli päätään.
- Pystyyn kuivat koko äijä, kun et edes yhtä hörppyä ota. Keittelin juuri ihan oman sekoituksen.
- Juuri tässä ajattelin, että kovinpa on kello paljon ja kotiakin pitäisi keritä. Asun kaukana, keltapuku nikotteli.
- Ääh, jäät sohvalle yöksi. Vedetään oikein kaksin käsin koko ilta.
- Minä en ole ennenkään juoppojen kanssa kaveerannut, hyvästi!

Myyntijaska lähti pakenemaan selkä edellä kohti rappua, ikään kuin peläten minun hyökkäävän hänen kimppuunsa takaa päin. Miehen päästyä rappujen luo, huusin hänelle:

- Mitä muuten myyt?
- Nissaneita, kuukausimaksulla ja ilman käsirahaa, mutta ei kosketa sinua.
- Eheheheee, siinä olet muuten todella oikeassa. Taidankin tästä palata hörppäämään lisää kahvia. Tsaukki daukki!

Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi