Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

4.12.2018

Sinne lähti johtotähti


Närän parkkiruudussa seisova Mersu kesti pölkkyjen varassa reilun vuorokauden. Toisena yönä pölkyt olivat kadonneet auton alta. Kävin kurkkimassa auton alle, mutta en nähnyt pölkkyjä missään. Pölkkyvaras oli tehnyt viisaasti, ja vienyt ainoat käyttökelpoiset jutut mukanaan. Pölkyistä saattoi vaikka vuoleskella puu-ukkoja Eemelin tapaan tai niillä saattoi lämmittää saunan tai tehdä nuotion ja paistaa makkaraa. Mersun viemisestä ei olisi ollut muuta kuin harmia. Toisaalta, olisihan sekin ollut mielenkiintoista kokea, että autovaras tuo omat renkaat varastaakseen auton. Silloin auton tarve olisi kyllä sitä luokkaa, että varkaus suotakoon varkaalle.

Koikkalan pariskunta näkyi suhailevan lainassa olevalla Micralla edestakaisin jatkuvalla syötöllä. Erään kerran Jarno jopa vingutti rengasta poistuessaan yksin parkkipaikalta. Närästä ei vaan kuulunut mitään, joten päätin vauhdittaa papparaisen saapumista kotikonnuille. Otin kuvan suhteellisen tyhjästä parkkipaikasta ja sen jälkeen Mersusta kameran zoomin eri asetuksilla. Tämän jälkeen uhrasin kiireisestä vapaa-ajastani muutaman tunnin ja tein kuvankäsittelyohjelmalla uuden parkkipaikkakuvan. Laitoin siihen jokaiseen tyhjään ruutuun kuvaamani Mersun. Tein Mersusta muutaman erivärisen version, että näyttäisi siltä, kun kyseessä olisi eri auto. Toki jokainen Mersu oli ilman renkaita, mutta se nyt oli sivuseikka. Kuva ei nyt ollut millään mittarilla mitattuna kovin mestariteos, mutta luotin siihen, että kiivastuessaan Närä näkee Mersuja, vaikka metsän puissa tai ihan missä tahansa. Lähetin lopuksi kuvan Närälle ja laitoin saatesanoiksi: ”Anarkia irti, heräsin juuri ja tällainen näky oli meidän parkkipaikalla. Taidan laittaa asunnon myyntiin, ellei meno rauhoitu.” Sain vastauksen kolmessa minuutissa: ”Mesuja perkele. Tulen heti, olenhan halituksen pujejohtaja.”

Tyytyväisenä Närän reagointiin aloin miettiä popppareiden laittamista mikroon, mutta sitten tajusin, etten tiedä mistä saakka papparainen tänne ajelee. Siinä kävisi kuitenkin samalla tapaa kuin elokuvissa, että popparit olisi syöty ennen toiminnan alkamista.

Toyota-jäärä saapui paikalle yllättävän nopeasti, noin puolessa tunnissa. Se viittasi siihen, että papparainen oli ollut joko nuoren tyttöystävänsä luona tai paikallisen Toyota-jälleenmyyjän tiloissa autoja kuolaamassa. Satuin yllättäen olemaan kahvimuki kourassa naama ikkunassa, kun Närä kurvasi vauhdilla parkkipaikalle ja oli täräyttää suoraan Mersun raadon perään. Yaris pysähtyi varmaan 10 cm päähän Mersusta. Närä pomppasi ulos autosta ja alkoi kierrellä renkaatonta raatoa. Hörppäsin itse loput kahvit ja suunnistin parkkipaikalle. Kyllä Närän tuskaa olisi voinut katsella etänäkin, mutta livenä se oli kaksin verroin palkitsevampaa. Papparainen oli niin kuohuksissa, että pääsin yllättämään hänet täysin. Kysyin hänen takanaan:

- Mitäpä Mersun omistaja?
- Mesu perkele! Närä kirosi ja potkaisi sitä takalokasuojaan.
- Älä nyt johtotähteä noin pahoinpitele.
- Tuo, tuo, tuokin vielä, Närä osoitteli auton Toijota-tekstiä.
- Voi sinua höppänää, ei auton merkkiä noin vain muuteta, toruin Närää.
- Minä, ettäkö, kö, kö, kö minä olisin tehnyt jotain tällaista?
- No kukapa muukaan sitä yrittäisi noin epätoivoista tekoa tehdä, kuin Toyotan omistaja. Ei tule äkkiseltään muita mieleen, punoin päätäni.
- Kuvottavaa, yööök, yööök, Närä yökkäili ja potki samalla Mersua.
- Anna nyt saappaan heilua tuohon toiseenkin paskaan, osoittelin Yarista.

Närä kääntyi katsomaan minua ja sanoi, että olen todella ymmärtämätön pölvästi, kun en erota Toyotaa saksalaisesta feikkiautosta. Sitten hän alkoi pohtimaan ääneen, että kuka kumma on tuonut autonsa hänen parkkiruutuunsa. Siinä vaiheessa minua alkoi kylmätä, kun Närä kaivoi puhelimen taskustaan. Papparainen mutisi, että auton omistaja selviää kyllä rekisterikilven avulla. Katsoin Mersun kilpeä ja manasin sitä, etten ollut repinyt kilpiä pois. Olin ollut niin jäynän lumoissa, että moinen unohtui tyystin. En ollut rekisteröinyt autoa omiin nimiin, mutta myyjä kyllä kertoisi sen myynnistä.

Närän pähkäillessä mihin numeroon lähettää rekisterikyselyn, laitoin minä auton myyjälle viestin, jossa kehotin myyjää sanomaan, että auton osti Oskari Närä niminen eläkeläismies, joka kulkee mustissa nahkasaappaissa. Otin vielä vaivihkaa Närästä kuvan ja lähetin sen perään saatesanoilla, että tässä on ostajan kuva.

- Hahaa, nyt on omistaja selvillä, Närä ilakoi.
- Sehän kävi äkkiä, totesin siihen.
- Minulta ei mikään pysy salassa.

Hetkessä Närä oli selvittänyt myyjän puhelinnumeron ja hän soitti Pekalle. Pekka vastasikin heti.

- Sinulla on Mersu, Närä totesi ja luetteli auton rekisteritunnuksen.
- Häh, siis myyty, kenelle?
- Oskari Närällekö, mitä helvettiä?

Tämän jälkeen Närä peitti kädellään puhelimen mikrofonin ja sanoi minulle jonkun pölvästin kopioineen hänen nimensä ja ostaneen Mersun. Sanoin Närälle, että kyllä Suomessa on paljonkin tapauksia, joissa kahdella tai useammalla ihmisellä on täysin sama nimi.

- Ei minun nimi vaan kuulu kenellekään toiselle! Närä polki saapasta asfalttiin.
- Ei sinun nimi ole mitenkään suojattu.
- Tämä ei jää tähän, Närä puhisi ja laittoi taas puhelimen korvalleen.
- Minkä näköinen se ostaja oli? Närä tivasi Pekalta.
- Onhan se perkele, että pukeutuukin samalla tapaa, Närä karjui puhelimeen.
- Onko sillä osoitetta?
- Siis Vantaalla, missä päin?

Närä raivosi hetken puhelimeen siitä, että Pekka oli mennyt hölmöyksissään myymään auton mokomalle kopiolle. Lopulta hän lopetti puhelun ja kääntyi minun puoleeni:

- Näyttää siltä, että minä olen ostanut tämän auton, Närä puhisi.
- No näyttääkö se hyvältä vai huonolta?
- Et-kö si-nä per-ke-le ta-ju-a, et-tä tä-mä ei käy laa-tuun! Närä raivosi.
- Tarkoitatko, että Toyotan laatu ei käy yksiin parempilaatuisen Mersun kanssa?
- Minä, minä, minä kyllä sinulle laadut näytän.

Toyota-jäärä oli aivan hiilenä, sillä hänellä ei ollut nyt oikeaa osoitetta raivoamiselleen. Seuraavaksi hän yritti kysellä numerotiedustelusta toisen Oskari Närän puhelinnumeroa, mutta sieltä tarjottiin vain hänen numeroaan.

- Minä kaivan sen väärennöksen, vaikka suosta, Närä vaahtosi.
- Missä muuten meinasit pitää Yarista? Meillähän ei ole vieraspaikkoja, kun niitä ei kuulemma hallituksen mukaan tarvita.
- Mrrr, perkeleen, perkele. Tuo raato lähtee tästä alta aikayksikön.
- Soitanko Rambelle?

Samassa Närä pysähtyi, katsoi minua ja sanoi:

- Ai niin, tuo ei tullutkaan mieleeni.
- Kiitos minun, totesin.
- Ja pyh, sinua en kiittele. Ei minulla vielä niin heikosti mene. Eikä tule menemään.
- No sitten soitan Rambelle ja kerron sinun haukkuneen hullua ämmää vosuksi.
- Stop tykkänään, kiitos, Närä murahti.

Otin puhelimen ja soitin Rambelle. Hinurijätti vastasi lähes heti:

- Mitäpä kurja naapuri?
- Närällä olisi ongelma, yksi sen omistama Mersu pitäisi saada hinattua johonkin muualle. Ai niin, siinä ei ole renkaita alla, kun tuo jäärä on niin pihi, ettei raskinut ostaa autoa renkaiden kanssa.

Närä kuuli kaiken mitä sanoin puhelimeen ja alkoi pihistä vieressäni kuin teepannu. Poskilihasten kiristymisestä näin, että nyt olivat tekarit kovilla hänen suussaan.

- Kiirekin? Rambe urahti.
- Mielellään heti.
- Kaunis tulee, kunhan saa kahvit juotua. Sillä on kyllä vähän krapula, mutta puhalsi nollat äsken.

Kiittelin Rambea ja kerroin Närälle Kalle ”Kaunis” Koskisen tulevan noutamaan Mersun.

- No mitä se maksaa? Närä kivahti.
- En minä tiedä. Köyhät ne hintoja kyselee.
- Hmph, ja tyhmä jättää kysymättä, Närä marisi.
- Jätät pari pappojen bingoiltaa välistä, niin eiköhän se ole sitten siinä.
- Minä EN KÄY missään bingossa. Minulla on vain Toyota-harrastus, ettäs tiedät!

Tiesinhän minä, mutta mikä sen mukavampaa, kun tuon Toyota-jäärän kiusaaminen. Eräänlainen elämän suola se oli tuokin, kun sai Närän hermostumaan jostain käsittämättömän pienestä asiasta. Jouduimme odottelemaan Kaunista noin vartin verran. Hän ilmestyi paikalle isolla kuorma-autolla, jossa oli korkealaitainen lava ja nosturi. Kauniin laskeuduttua hytistä, kysyin häneltä:

- Mistä tuon varastit?
- Hähähää, mistä arvasit?
- Olet niin rosvo ja epäluotettava, että et ainakaan rahalla ole tuota ostanut.
- Oikeastaan tuo lahjoitettiin meille, Kaunis virnisteli.
- Ja ihan vapaaehtoisesti?
- No, hieman piti avittaa kyllä, mutta hyvin pitkälle vapaaehtoisesti. Laajensimme liiketoimintaa romuautojen keräämiseen. Entisellä kalustolla sellainen ei olisi oikein hyvin onnistunutkaan.

Kaunis kertoi tämän jälkeen sen, miten kyseinen auto oli päätynyt heille. Eräänä päivänä heidän tallille oli saapunut miehiä kolmella kuorma-autolla, ja tämä yksi oli ajettu erehdyksessä heidän pihaan, muiden jäädessä parkkiin tienvarteen. Miehet olivat tulleet uhoten Ramben eteen kertomaan, että nyt vaihtuu ääni kellossa. Rambe oli ottanut tyynesti mustan vasaransa käteen ja kysynyt, että kenen kellopäätä hän ensimmäisenä kumauttaa, että saadaan ääni vaihtumaan.

- Mitä niiden asia koski? utelin.
- Halusivat kuulemma leivänpäälle muutakin kuin margariinia.
- No mitä Rambe?
- Heitti niille jalkoihin paketin HK:n sinistä ja sanoi, että siinä on makkaraa koko porukalle leivänpäälle.
- Ei varmaan tyydyttänyt vastapuolta, arvelin.

Kaunis punoi päätään ja sanoi, että ei todellakaan tyydyttänyt. Porukka oli totaalisen kyllästynyt siihen, että he törmäsivät jatkuvasti ajokeikoissa siihen, että Ramben sana painoi enemmän kuin tilauskeskuksen.

- Mitä ne sitten ehdottivat?
- Että Rambe lopettaisi ajohommat kokonaan ja alkaisi tehdä jotain ihan muuta.
- Entä Rambe?
- Viittoili minua kohti ja kysyi, että mistä tuokin juoppo ja väkivaltainen psykopaatti saisi töitä, jos hän lopettaisi?
- No mitä vastapuoli?
- Otti pari askelta taaksepäin, kun vetäisin moottorisahan käyntiin ja painoin pyörivän terän turvasaappaan kärkeä vasten.
- Olisiko joku halunnut palkata sinut?
- Ei ainakaan se, jolta turskahti paskat housuun. Ihan ei voinut syyllistä osoittaa, kun seisoivat niin vierekkäin.

Kauniin nostettua moottorisahan ylemmäksi, oli porukka karannut pihalta. Pihaan ajanut kaksikkokin oli painellut kadulle sellaista vauhtia, että auto jäi niille sijoilleen.

- Mentiin me sitä Ramben kanssa palauttamaan, Kaunis kertoi.
- Ette onnistuneet vai?
- Ei, saatiin luovari ja selitys, että auton omistaja on harkinnut jo pitemmän aikaa alan vaihtoa. Hän kouluttautuu kuulemma lähihoitajaksi.
- Oho!
- Vapaa maa, jokainen saa tehdä mitä tahtoo, Kaunis kohautti olkapäitään.

Närä kuunteli Kauniin selitystä naama valkoisena. Kysyin papparaiselta, että mikä nyt on vienyt värin poskilta. Sekö, että kuorma-autokuskista oli tulossa lähihoitaja ja Närä pelkäsi, ettei Yarikselle löydy jatkossa enää hinausautoa?

- Hmph, ihan pöljääkin pöljempi ajatus tuollainen, Närä tuhahti.

Sitten papparainen alkoi paasata autojen luotettavuuksista, joissa Toyota oli ja on ykkönen. Sanojensa vakuudeksi hän potkaisi Mersua ja ilmoitti moisten ruostepaskojen olevan tyhmien ihmisten vikaostoksia. Kaunis katseli pää kallellaan Närää ja kysyi lopulta:

- Kumpi me noista nostetaan kyytiin? Alkaa meinaan olut maistua suussa ja silloin pitää himmailla työhommia.
- Ai kumpi? Ootko joku sokea puusilmä? Närä parahti.
- Voi minä viedä molemmatkin, niin ei tarvitse arpoa, hähähää.
- Tuo Mesun paska tuosta, Närä viittoili Mersua.
- Tämä selvä. Se on sitten satanen tai pullo jotain Alkon myymää tärpättiä tuohon käteen, Kaunis ojensi kätensä papparaista kohti.
- Sa-sa-satanenko? Siis pitääkö minun vielä maksaa paskakasan hävittämisestä?
- Yleensä joo. Vaan jos annat Yariksenkin mukaan, niin sovitaan, etten peri ylimääräistä jätemaksua.
- Entä, entä se pullojuttu?
- Viski, konjakki tai kossu käy.
- Entä viini?
- Vittuiletko? Kaunis murahti ja jatkoi: - Edellinen, joka tuota kysyi, ei muista vieläkään vuoden jälkeen omaa nimeään.
- Siis viskiä, Närä sanoi ja ilmoitti käväisevänsä kotona.

Kaunis siirsi kuorma-auton paremmin hollille ja nosti sen isompia ihmettelemättä Mersun raadon isolla kouralla lavalle, jonne se katosi täysin näkyvistä. Kyllä se vaan oli helppoa, kun oli pelit ja vehkeet. Auton lastaus oli ohitse samaan aikaan, kun Närä tuli takaisin muovipussin kanssa. Papparainen ojensi sen Kauniille ja sanoi:

- Se oli kallis pullo.

Kaunis otti muovipussin vastaan, vilkaisi sisältöä ja sanoi:

- Palautan kalliin pullon, juotuani ensin sen halvan sisällön, hähähää.

- Ei tarvitse, Närä tuhahti.

Kaunis sanoi minulle muovipussissa olevan puteli 18-vuotiasta Chivas Regalia. Närä jupisi taustalla, että se oli kylläkin hänen lahjansa, jonka Toyota-kerholaiset olivat tuoneet hänelle Latvian reissulta.

- Voih, voin laittaa siihen omenamehua ja palauttaa, niin ei tule papalle paha mieli, Kaunis lupasi.
- Pyh, minähän en mehuja juo.
- Maidon kanssa se näyttää vähän hassulta, se viskipullo meinaan, kerroin mielipiteeni.
- Ei tartte palauttaa, pärjään ilmankin. Pääasia, että Mesun raato on pois näkyvistä, Närä sanoi.
- Minä kiitän, maksa ei, höhöhöö, Kaunis hörähti ja nousi kuorma-auton hyttiin.

Kauniin kadottua näkyvistä autoineen, Närä siirsi Yariksen omaan ruutuunsa. Autosta noustuaan, hän totesi:

- Sinne lähti paska johtotähti, pthyi!

Kävellessämme rinta rinnan kohti rappujamme, kysyin Närältä, josko häneltä liikenisi minullekin joku pullo, vaikka ihan vain sellaista tarjousbrandya? Närä katsoi minua alta kulmiensa ja ilmoitti:

- Pyh, unennäköä tuollainen.
- Kelpaisiko kahvi, olisi pullaakin? Heitin vastapallon.
- Kyllä kelpaa, Närä innostui.
- Hahaa, heti luuli kumihuuli, lällälää, sanoin ja livahdin sisälle omasta rapunovesta.
- Nulikka, kuului vaimeasti takaani.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi