Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

21.11.2018

Rengastaminen


Koikkalan Jarnon kadottua näkyvistä punaisella Micralla, minä jäin parkkipaikalle odottelemaan Mersua. Onneksi oli lämmin ja aurinkoinen päivä, niin mikäpä tässä oli seisoskella ja odotella. Auton myyjä ei ollut kovin täsmällinen, sillä sovittu aika tuli ja meni. Vilkuilin kelloa ja mietin, että onkohan johtotähti levinnyt matkalle tai sitten ylikonstaapeli Jöö on liputtanut sen radalta ja määrännyt katsastukseen. Aloin jo miettiä myyjälle soittamista, kun kuulin lähestyvän auton ääntä. Ääni voimistui ja kohta näin tietä pitkin hitaasti ajavan väyrysen. Sen perässä tuli toinen samanlainen. Ne olivat niin samanlaiset, etten pystynyt sanomaan näin äkkiä, että kummasta olin tehnyt kaupat.

Heilautin kättä ensimmäistä autoa ajavalle, ja se kääntyi parkkipaikalle. Viittoilin autoa ajamaan luokseni ja vierelläni olevaan ruutuun. Nähtävästi ensimmäisenä tullut oli kaupan kohde, sillä se ajoi ruutuun, toisen Mersun jäädessä etemmäksi. Autosta nousi sellainen reilu parikymppinen nuorimies, joka sanoi:

- Moro, olen Pekka. Olet varmaan se Mersun ostaja.
- Tervehdys. Olen Rutinoffin kuski ja pitää paikkansa, minähän se sinulle soittelin tuosta autosta.
- Tässä se nyt sitten on.
- Aika rumahan se on ja ruosteessa, totesin autoa katsellen.
- Näytä minulle ruosteeton väyrynen, niin minä osoitan sinulle rehellisen poliitikon, Pekka virnisti.
- Ihan tarua molemmat, hehehee, repesin.

Pekka pyysi minua tutkimaan kaupan kohteen. Voisi sanoa, ettei minua juurikaan kiinnostanut liata käsiäni moiseen keksintöön koskemalla, mutta kohteliaisuuttani istahdin kuljettajan jakkaralle ja katselin näkymää. Autossa oli kattoluukku, kuten ilmoituksessa oli mainittu, mutta se oli jotenkin toisenlainen, mitä olin kuvitellut.

- Ei taida olla alkuperäinen kattoikkuna tämä, kopautin kattoikkunaa.
- Saisivat tehtaalla paskahalvauksen, jos näkisivät tämän, Pekka hymähti.
- Itsekö teit ja säästit?
- Joku edellinen omistaja sen on tehnyt. Ja kyllä se asiansa ajaa, siitä näkee jotenkin läpi.
- Vuotaako se?
- Ei vuoda, mitä voi pitää jo pienenä ihmeenä.

Näkihän siitä jotenkin läpi. Pleksi oli kyllä niin naarmuuntunut ja mattaantunut, ettei sen läpi kyllä mitään yksityiskohtia katseltu. Sisältä se oli tiivistetty silikonilla ja harmaalla ilmastointiteipillä. Mokomaa kötöstystä katsellessani ei tullut kyllä mieleen, että tämäkin auto oli ollut uutena kallis ja himoittu premiuumi, jolle naapurit olivat olleet enemmän kuin kateellisia. Nyt tämä herätti sääliä jo Skoda Feliciallakin ajavissa.

- Ajoit sitten tänne, vaikka ei ole leimaa, totesin Pekalle.
- Pakko. Varmaan ainutkertainen mahdollisuus päästä tästä eroon. Ihan suoraan sanottuna tuli mieleen, että kukahan hullu tämänkin ostaisi.
- Sinäkin olet ostanut aikoinaan. Eikä tuon kaverisikaan autovalinta vaikuta kovin järkevältä, viittoilin toista Mersua.
- Onhan tämä joo, jonkinlainen sairaus. Vaan kun Mersu piti saada, hinnalla millä hyvänsä.
- Tuhlasit sitten siihen kokonaisen yhden viikkorahan.
- Jota kuinkin joo, Pekka virnisteli.

Seuraavaksi pyysin Pekkaa peruuttamaan Mersun metrin verran taaksepäin. Nuorukainen ihmetteli asiaa. Kerroin, että haluan keulapuolelle hyvin tilaa, jos vaikka tarvitsee konepeltiä availla ja tehdä etupuolella jotain. Seuraavaksi minulta kysyttiin, että enkö itse halua ajaa tällä edes pientä koeajolenkkiä. En jaksanut alkaa selittelemään mitään, niin totesin juuri kumonneeni muutaman paukun brandyä siitä hyvästä, että minusta tulee kohta Mersun omistaja. Selitys meni täydestä, eikä minun tarvinnut enää perustella ajamattomuuttani.

- Sitä rengasjuttua minä en kyllä oikein ymmärrä, Pekka raapi päätään.
- Otitko hallitunkin mukaan tai jonkun tunkin?
- Otin joo.
- Katsos kun näillä seuduilla vanhat Mersut varastetaan nopeammin, kun kerkeää sanoa sanaa poliisi.
- No ei uskoisi, Pekka totesin ympärilleen vilkuillen.
- Julkisivu pettää.
- Voisit laittaa ne renkaat verkkokellariin.
- Sieltä taas tavara lähtee nopeammin kuin pöly puutarhapöydän pinnalta syysmyrskyssä.
- Aika hankala ajaa ilman renkaita.
- Eihän se ole leimassakaan, joten älä siitä murhetta kanna.
- Ok, itsepähän tiedät.

Pekka viittoili kaverinsa paikalle ja kaksikko alkoi ruuvata renkaita Mersun alta. Pojat olivat varustautuneet puupölkyin, joiden varaan he jättivät johtotähden. Meinasin sanoa, että turhaa hienostelua, mutta olinkin hiljaa. Jos olisin käskenyt jättää auton niine hyvineen asfaltille, olisin taas saanut selitellä jotain ihmeellistä. Mersu oli nopeasti pölkkyjen varassa ja Pekka tiedusteli:

- Siitä porakoneesta. Pyysit ottamaan mukaan.
- Juu, jos voisit vielä porata muutaman pienen reiän tuohon kattoikkunaan.
- Täh, minkä takia?
- Sanoit äsken, ettei se vuoda.
- Ei vuodakaan.
- Katsos kun minun nuoruudessa ne Finlandia-kattoluukut vuosivat aina. Ajoon lähtiessä oli perse märkä joka kerta. Haluan vain fiilistellä mennyttä nuoruutta. Ihan vain, jos sellaisia pieniä reikiä porailet muutaman.
- Oletko tosissasi?
- Olen.
- Tota, jos saisin vaikka ne rahat ensin ja tehtäisiin paperit.

Se sopi minulle, joten täytimme luovarin ja maksoin Pekalle sovitun rahasumman. Tämän jälkeen hänen kaverinsa toi Mersustaan porakoneen ja teräsarjan. Valitsin siitä silmämääräisesti yhden poranterän ja pyysin Pekkaa poraamaan eripuolille kattoikkunaan viisi reikää. Se oli äkkiä tehty, sillä eipä tuollainen ohut pleksi paljon poranterää vastustele. Kun homma oli tehty, katsoin autoa ja totesin:

- Siinä se nuoruuden unelma nyt seisoo, eikä taatusti vie varas.
- Aika hyvin kyllä pysyy tuossa, Pekka myönsi.
- Kiitos paljon nopeasta toimituksesta, kiittelin kaksikkoa.

Kättelin vielä pojat ja he lähtivät paluumatkalle toisella Mersulla. Kaksikon poistuttua, kipaisin itse sisältä vasaran ja puukon sekä valkoisen maalikynän. Otin puukolla Mersun takaluukusta irti sen tähden. Keulassa tähteä ei enää ollutkaan, joten sen poistamisesta minun ei tarvinnut nähdä vaivaa. Tämän jälkeen kirjoitin valkoisella maalikynällä Mersun takaluukkuun tekstin ”Toijota”. Varmuuden vuoksi kirjoitin saman tekstin isolla myös tuulilasin yläreunaan ja molempiin etuoviin kahvan alapuolelle. Nyt ei Närällekään jäänyt epäselväksi, että minkä merkkinen auto hänen parkissaan on. Tiedä vaikka kusisi hunajaa, kun näkee tällaisen ennennäkemättömän Toijotan omassa parkkiruudussaan, hihittelin itsekseni.

Minua hieman harmitti, etten tiennyt milloin Närä saapuisi taas kotiin. Jäärä kun ei suostunut sitä sanomaan minulle. Hermo varmaan loppu, kun ajaa Toyotalla. Eihän siinä silloin kykene olemaan edes naapureilleen ystävällinen. Samassa parkkipaikalle kääntyi punainen Micra ja kuskina oleva Jarno tööttäili ohi ajaessaan. Heidän oman taloyhtiönsä parkkipaikalle, kun ajettiin meidän taloyhtiön parkkipaikan läpi. Jarnon vieressä näkyi istuvan hänen vaimonsa. Tuota ihmettä en ollut vielä nähnyt, että tossukkaukko ajaa ja vaimo istuu kyydissä. Jäin seuraamaan katseellani, kun Jarno parkkeerasi auton. Tämän jälkeen mies avasi oven vaimolleen, otti kauppakassit autosta ja lähti kävelemään vaimonsa perässä kotirappua kohti. Niin, tuo kait oli sitä avioelämän onnea, mietin mielessäni.

Oma hommani parkkipaikalla oli tehty, joten poistuin Mersun luota. Vähän teki mieli potkaista pölkyt pois auton alta, mutta epäilin satuttavani siinä vain varpaani, joten jätin edes kokeilematta. Sitten minulla välähti yksi asia, ja palasin vielä autolle. Kirjoitin takaikkunaan tekstin: ”Älä nojaa autoon, voi pudota pölkyiltä.” Nyt sekin homma oli hoidossa ja voin itse jäädä tarkkailemaan miten nopeasti tuo kielto puree käänteisesti.

Asuntooni päästyäni laitoin kahvin tippumaan, sillä kyllä tuollaisella tekstien urakoinnilla nyt yksi kahvitunti on ansaittu. Samassa kilahti tekstiviesti. Se oli Jarnolta ja siinä luki: ”Sopiiko tulla? Vaimo on pitkällään.” Vastasin hänelle: ”Eikö nuo ole avioliitossa kahdenkeskisiä kysymyksiä?” Meni muutama sekunti ja sain uuden viestin: ”Kahville tulisin. En kerro vaimolle.” Laitoin vastauksen, jossa toivotin tervetulleeksi. Samahan tuo, kun kerran olin keittänyt kahvia. Keitin sitä yleensä aina reilusti, sillä mikään ei harmittanut niin paljon kuin kahvin loppuminen kesken. Tekstiviesteistä meni varmaan kaksi minuuttia, kun ovikello soi. Kävin päästämässä Jarnon sisälle, joka käveli tottuneesti keittiöön ja otti itselleen kupin ja kahvia. Otin itsekin kahvia ja kysyin tossukkaukolta:

- Annoitko vaimollesi nuijanukutuksen?
- No enhän. En minä ole väkivaltainen, Jarno pyöritteli silmiään.
- No pamputitko sen sitten uneen?
- Voi kauhea, en minä nyt sellaista. En minä mikään poliisi ole. Vaimon mielestä se on ankea ammatti.

En jaksanut enää kiusata miestä, vaan pyysin kertomaan ihan omin sanoin, että mistä nyt tuulee.

- Säätiedotuksen mukaan etelästä, mutta vaimon mukaan nyt on kyllä pohjoistuuli.
- Miksi vaimosi lepää?
- Persikka on hellä hoidon jälkeen. Sille määrättiin kolme päivää täyttä lepoa.
- Saatko nyt kulkea autolla jopa töissä?
- Minä, minä en ole ihan varma.
- Koska te saatte sen oman autonne takaisin?
- Ei me saada.
- Häh?

Jarno kertoi, että Qashqain narinavikaa etsiessä oli joku autokorjaamon työnjohtajista ajaa pamauttanut heidän auton toisen auton perään. Turvatyynyt olivat lauenneet ja vakuutusyhtiö oli ilmoittanut lunastavansa sen.

- Milloin tämä tapahtui?
- Pari päivää sitten. Vai oliko se eilen. En muista, kun olen niin sekaisin siitä vaimoni persikasta.
- Onko nyt kyse sellaisesta persikkahuumorista?
- No eihän, siinä ei ole mitään naurettavaa.

Jarno kertoi vaimonsa ottaneen Qashqaita kohdanneesta onnettomuudesta niin kovat pultit, että finni persikassa oli saanut todella isot mittasuhteet. Micra taas olisi heidän käytössään siihen saakka, kun he löytävät itselleen uuden auton. Sen etsintä oli tosin nyt jäissä tämän persikkagaten johdosta.

- Lähdetäänkö rälläämään sillä Micralla? Ajetaan luu ulkona ja huudellaan hävyttömyyksiä Toyota-kuskeille.
- Voi kauhea, enhän minä mitenkään voi osallistua tuollaiseen, Jarno panikoi.
- Anna avaimet, niin minä ajan ja huutelen. Istu sinä takapenkillä rippipuku päällä, jakaus keskellä päätä ja rukoile.
- Nyt minä en kyllä ymmärrä.
- Mitä kohtaa?
- Sitä jakausta. Minun hiukset eivät taivu keskeltä päätä.

Minun piti selittää kaksi kertaa, että tuo äskeinen heitto oli vain huumoria, eikä Jarnon tarvitse todellakaan alkaa etsiä vanhaa rippipukuaan. Se on kuulemma tallessa, mutta Jarno ei muistanut missä kohtaa se oli kellarissa. Micralla ei kuulemma voisi lähteä ajelemaan ilman vaimon lupaa. Harmi, sillä en ollut ajanut tuolla uusikoppaisella Micralla. Auto oli niin nätti, että olisin mielelläni käynyt sillä pienen lenkin. Samassa soi puhelin.

- Rutinoffin kuski, vastasin puhelimeen.
- Pekka täällä terve. Se kaveri, joka möi sinulle äsken sen Mersun. Kait muistat?
- No toki, toki. Joko kerkesitte ryypätä rahat?
- Ei, vaan tuli pienoisia ongelmia tässä kotimatkalla.
- Hajosiko se kaverisi Mersu?
- Ei mitään hajonnut, ainakaan vielä. Meidän matkan keskeytti eräs poliisi.
- No kerro?

Pekka kertoi, että hän oli päässyt kaverinsa kanssa hyvin matkaan, mutta se oli tyssännyt reilut kymmenen kilometriä myöhemmin poliisin ratsiaan. Poliisin huomion oli kiinnittänyt takapenkillä olleet kaksi autonrengasta. Tämän jälkeen kaverin auton takakontti oli myös syynätty ja sieltä oli löytynyt toiset kaksi rengasta, hallitunkki ja porakone.

- Meitä epäillään nyt rengastamisesta, Pekka selitti.
- Siis anteeksi mistä? Lintujako olettekin rengastamassa?
- Se poliisi sanoi, että ollaan rengastettu nämä ilman lupaa, eli varastettu.
- Höh, kait niitä omia renkaita saa ajeluttaa miten haluaa.
- Toinen vaihtoehto on kuulemma se, että me tehdään tästä Mersusta kahdensanpyöräinen versio.
- Mikä se ensimmäinen vaihtoehto oli?
- Kivet pois, kuritushuonetta ja jotain muuta mikä meni vähän ohi. Voitko toimia meidän alibina?

Minulla oli tässä kohtaa jo aika hyvä aavistus siitä, kuka oli poikien matkan tyssäämiseen syyllinen. Niinpä sanoin puhelimeen, että antaa sen puhelimen sille palleropoliisille.

- Ylikonstaapeli Jöö puhelimessa, kuului luurista tutulla äänellä.
- Se on Rutinoffin kuski täällä. Hyvää päivää.
- Ei ole hyvä päivä näille nuorisorikollisille. Ovat entistä nuorisoa, kun pääsevät vankilasta. Ei ole Mersustakaan enää jäljellä mitään.
- No ei kait se niin nopeasti ruostu, heitin puhetulvan väliin.
- Ei, myyn sen omien menojeni rahoittamiseksi. On valtiomme köyhä ja siksi jää, Jöö julisti.
- Katsasta se ensin ja myy sitten, niin saat enemmän rahaa. Tai eihän se käykään, kun et saa sitä edes itse läpi omalla katsastuskonttorilla. Sorry!

Jöö kimpaantui oikein kunnolla ja raivosi luuriin, että mikäli minä ikinä astun autoon, ajan sillä ja satun hänen ratsiaan, niin se on autoilu-urani tyly loppu.

- Mennäänpä asiaan. En jaksaisi koko loppupäivää nauraa noilla vitseillesi, heitin takaisin.
- Olet autovarkaiden avustaja, Jöö ilmoitti.
- Ja vitut ole. Ostin heiltä auton ja pyysin ottamaan renkaat mukaan, ettei kukaan varasta autoa. Helpotan näin kovasti virkavallan elämää. Ymmärtääkseni tuollaisten pyöreiden mustien rinkuloiden metsästäminen ei ole poliisin mielihommaa.
- Jaa, paljon puhetta ja hieman asiaakin, Jöö mutisi puhelimeen.
- Minulla on jopa luovari siitä autosta, jos se kiinnostaa sinua. Tule itse katsomaan renkaatonta Mersua.

Jöö ilmoitti, että hän voisi tullakin, mikäli maksan hänelle siitä kilometrikorvauksen. Se ei taas sopinut minulle, joten vastasin:

- Lähetän kuvan siitä Mersusta. Se saa riittää. Päästä pojat jatkamaan matkaa tai soitan hullulle ämmälle ja kerron sinun sanoneen häntä lättäperseiseksi apinaksi.
- Kröhöm, se kuva riittää hyvin. Pojat ovat ihan kohta taas tienpäällä, Jöö lupasi.

Lopetimme puhelun ja lähetin yhden ottamistani Mersu-kuvista Jöölle. Sain saman tien kuittauksen, että kaikki on kunnossa. Pari minuuttia sen jälkeen Pekka soitti ja kiitteli siitä mitä olin heidän vuokseen tehnyt. He eivät kuulemma tulisi enää Vantaalle, kuin äärimmäisessä hädässä. Jatkossa suunta olisi Espoon kautta Helsinkiin. Puhelun jälkeen Jarno sanoi:

- Pidän Micrasta, mutta en uskalla sanoa sitä vaimolleni.
- Miksi et? Onhan se myös Nissan.
- Loukkaan vaimoni tunteita esittämällä hänelle positiivisen mielipiteen autosta, mikä ei ole hänen oma valintansa.
- No sano, että onhan se Micra lähes yhtä hyvä auto kuin Qashqai.
- Mutta tuohan oli fiksusti sanottu. Nyt minun pitääkin mennä, etten unohda. Hei, hei taas paras kaverini.

Samassa ovi kävi ja Koikkalan tossukkaukko oli poissa. Ruokapöydälle jäi vain puoliksi juotu kahvimuki. Kaatelin sen sisällön lavuaariin ja istahdin sohvalle. Otin sellaisen asennon, että saatoin kurkkia siitä myös parkkipaikan suuntaan. Tiedä vaikka joku jättäisi noudattamatta kieltotekstini.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi