Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

24.10.2018

Mersu netistä


Lämmin kesä lämmitti mieltäni monella tapaa. Ensinnäkin sain kulkea yötä päivää t-paidassa ja farkuissa ja toiseksi iso osa naapureistani oli paennut maalle tai jonnekin muualle. En ollut nähnyt Närääkään pitkiin aikoihin. Jokin aika sitten sain häneltä viestin, jossa luki vain: ”Kesä & Toyota, se onea on!” Laitoin vastaukseksi linkin suomen kielen kurssille, niin siihen loppui se viestittely.

Olin ottanut kesällä tavakseni ryypiskellä aamukahvit parvekkeella ja kyttäillä parkkipaikalle, kuin pahinkin kerrostalokyylä. Kokemuksestani tiesin, että kesälomilla monet käyvät autokaupoilla, kun silloin on aikaa katsella uutta menopeliä. Niitä sitten siinä kyttäilin, että millaisia uusia korvikeautoja naapurustoon ilmestyy kesän aikana. Närän tyhjää parkkiruutua katsellessani kävi mielessäni ostaa Lada ja ajaa se siihen. Idea oli muuten hyvä, mutta myytävät Ladat olivat aika harvassa ja ne harvat olivat sellaisilla paikkakunnilla, joiden nimiä en ollut koskaan edes kuullut. Olin jo hylkäämässä tuon kuningasjäynän suunnitelman, kun minulla välähti, että Närähän vihaa yli kaiken saksalaisia autoja, eritoten Mersuja.

Ei kun Nettiautoon katselemaan mitä sieltä löytyy. Laitoin hakuehdoiksi Mersun E-mallin ja maksimihinnaksi 1500€. Sain eteeni 107 autoa, eli se siitä laadukkaasta ja kalliista Mersusta. Eipä noita taida kannattaa edes huoltaa tai öljyjä vaihtaa, kun halvemmalla saa ostettua tilalle sellaisen, jonka joku toinen on huoltanut. Hetken ilmoituksia selattuani silmiini sattui pohjoissuomalaisen autoliikkeen ilmoitus, jossa he lupasivat toimittaa kyseisen auton mihin tahansa Suomessa. Ei tarvinnut montaa sekuntia miettiä, kun kerran palvelu oli noin hyvää, joten soitin liikkeeseen.

- Maken MestariAuto. Make puhelimessa.
- Rutinoffin kuski täällä terve. Teillä on myynnissä tuollainen ysikakkonen E-sarjan Mersu.
- Joo, Mersu, kyllä.
- Toimitatte sen sivujenne mukaan, minne tahansa Suomessa.
- Niin tehdään.
- Onko se kunnossa ja leimassa?
- Niinhän ne yleensä ovat, kun niitä liikkeessä myydään.
- Entä tämä yksikö?
- On.

Vastapuoli oli todella harvasanainen. Joko toisessa päässä oli vuosisadan krapula onnistuneiden autokauppojen johdosta tai sitten paikallisten puhetyyli tuolla pohjoisessa poikkesi kovasti siitä mihin olin itse tottunut.

- Mitä se toimitus maksaa?
- 600 euroa.
- Täh? Autohan maksaa vain 500 euroa.
- Niin maksaa.
- Miten toimitus voi maksaa enemmän kuin itse auto?
- Kyllä se voi.

Yritin tinkiä puhelimessa toimitushintaa alemmaksi, mutta Make piti päänsä. Hän murahteli jotain siihen malliin, että paluumatka junan ravintolavaunussa tulee aika kalliiksi, eikä 600 euroa ole sen vuoksi yhtään liian kallis.

- Entä jos tulen itse hakemaan sen?
- Veloitamme lähisiirrosta 400 euroa, Make ilmoitti.
- Mistä vitun lähisiirrosta? Maksan auton käteisellä, niin ei tarvitse siirrellä rahaakaan kuin kädestä toiseen.
- Siirrämme auton pihalta kadulle. Se on lähisiirto ja 400 euroa.
- Eikö olisi helpompi hinnoitella auto 900 euron hintaiseksi? Ehdotin hänelle.
- Ei. Hintamme ovat Suomen halvimmat.
- Mutta toimituskulut eivät.
- Ei.
- Vittu, pitäkää tunkkinne! Kimmastuin mokomalle pölhölle.
- Kyllä. Myymme autot aina ilman tunkkia.
- Kiitos ja kuulemiin, ilmoitin ja suljin puhelimen.

En ostanut siis autoa pohjoisesta, vaan päätin etsiä sopivan kulkupelin jostain lähempää ja sellaiselta, joka tuo sen luokseni ilman satojen eurojen toimituskuluja. Pienen tutkailun jälkeen löysin yhden 1996 vuosimallin väyrysen, jossa oli leima päässyt pari vuotta pitkäksi, mutta ilmoituksen mukaan auto oli ajokuntoinen lukuisista vikavaloista huolimatta. Valitsin numeron, ja kohta toisesta päästä kuului:

- Pekka.
- Rutinoffin kuski täällä terve. Sinulla on Mersu myynnissä. Paljonko sen toimituskulut ovat?
- Häh, siis mitkä kulut?
- Tuot sen tänne minulle, niin mitä maksaa toimitus?
- Siinä ei ole kyllä leimaa.
- Entä sitten? Harvoin se leima autoa liikuttaa.
- Niin, Pekka kuului aprikoivan.
- Saat viis hunttia siitä, että toimitat sen tänne minulle nyt ja viet renkaat mennessäsi.
- Täh, siis mitkä renkaat?
- Voit pitää myös tunkin, mikäli elämäsi kaipaa nostetta.
- No nyt mä en kyllä ymmärrä.

Kuulin oikein selvästi, kun toisessa päässä raavittiin päätä tai persettä tai ehkä molempia vuorotellen. Seuraavaksi minua tentattiin siitä, että onko joku Pekan kavereista laittanut minut soittamaan pilarisoiton, että hän lähtee ajamaan leimaamattomalla autolla Vantaalle asti? Vakuutin hänelle, etten tunne ketään kyseisestä kehyskunnasta, jossa Pekka asui.

- No tota, jos sais vaikka viiskybää tilisiirtona.
- Saat kuvan seteleistä, jos haluat, mutta mitään en siirtele ennen kuin sinä siirrät sen Mersun tänne. Nyt on kuule ostajan markkinat.
- Siinä palaa kyllä kaikki vikavalot, Pekka ilmoitti.

Huomasin kuvista, että autossa oli kattoluukku, joten tiedustelin häneltä:

- Vuotaako kattoluukku?
- Se on oikeastaan ikkuna. Ei vuoda, ihan varmasti on tiivis.
- Poraa siihenkin pari reikää.
- Häh?
- Etkö omista poraa?
- Hei, nyt mua kyllä kusetetaan ja rankasti.
- No käyppäs lirauttamassa pikku pissit tässä välissä, niin jatketaan sitten keskustelua.

Ei mennyt Pekka pissalle ei, vaan halusi tietää entistä pontevammin, että kuka hänen kieroista kavereistaan on tämän jäynän takana? Toinen vaihtoehto, että siellä on puolet Mersu-Forumin porukoista. Tässä kohtaa aloin tulla toisiin aatoksiin rahan siirtämisen suhteen, joten kysyin Pekalta, että mikä pankki hänellä on. Kävi ilmi, että meillä on sama pankki, joten lupasin siirtää hänen tililleen 20 euroa, niin hän pääsee sillä rahalla tänne ja jopa takaisin kotiin, mikäli osoittaudun pelkäksi vitsiksi.

- Vähän kyllä epäilyttää, nuorimies aprikoi ääneen.
- Ja menit silti ostamaan vanhan Mersun.
- Niin no, olkoon perkele. Saapahan tästä joku ainakin hyvät naurut, jos ei muuta, hän taipui.

Kerroin Pekalle osoitteeni ja käskin hänen tyhjentää autosta kaiken rahanarvoisen, mutta jättää toistaiseksi tunkki ja rengasavain. Nekin hän saisi, kuten myös alla olevat renkaat. Hän lupasi tehdä niin ja soittaa kaverinsa kuskaamaan hänet renkaineen takaisin kotiin. Sovimme tapaamisen kahden tunnin päästä alas parkkipaikalle. Lopetimme puhelun ja laitoin saman tien rahat miehen tilille ja tekstarin perään. Parissa minuutissa tuli kuittaus, että rahat olivat tulleet ja auto on tulossa sovittuna aikana. Sitten muistin porakoneen, joten laitoin tekstarin ja pyysin ottamaan myös sen ja poranterät mukaan. Siihen tuli lyhyt ja ytimekäs kuittaus, OK! Seuraavaksi valitsin Närän numeron, sillä halusin varmistaa missä papparainen luuraa. Puhelin hälytti monta kertaa, kunnes Toyota-jäärä vastasi:

- Pöljä soittaa.
- Ja toinen pöljempi vastaa, kuittasin takaisin.
- Mitä asiaa? Meillä on kesä kesken.
- Kenellä teillä, Toyotan korjaamolla ja sinullako?
- Hmph, minulla ja Ulpukalla ja meidän molempien Yariksilla.
- No jo on herkkää kuin jarruvikaisessa Toyotassa. Vaikka kuinka painaa, niin mitään ei tapahdu.
- Aika tyhmä juttu, Närä tuhahti.
- Missä olet? Meinasin vain, että koska omistat ilmastoidun auton, niin voisitko tulla ajeluttamaan minua. Hikoiluttaa sen verran kovasti, eikä omassa autossa ole ilmastointia.
- Hah ja pah! Sellaisen kuuluukin kärsiä, joka ei ole järkevä autoasioissa ja omista Toyotaa. Hikoile vääräuskoinen.
- Et siis tule jeesaamaan naapuria, niinkö?
- En tule vielä moneen päivään sinne. Kuulemiin!

Närä lopetti puhelun ja jäin hymyillen katsomaan kännykkää. Hyvä homma, nyt tuo vanha Toyota-pieru on jossain muualla, joten saan toteuttaa itseäni, ihan miten haluan. Toki joku naapureista voi juoruta, mutta se on aika epätodennäköistä. Närä oli hallituksen puheenjohtajana saanut aikaan sen, ettei häntä juuri kukaan tervehtinyt. Sen siitä saa, kun valittaa ja narisee kaikille jostain olemattomista asioista, kuten auton vinopysäköinnistä omassa ruudussa viivojen sisällä.

Lorvailin sisällä vielä vajaat pari tuntia. Hieman ennen sovittua aikaa poistuin asunnostani. Hyvä, että sain oven painettua kiinni, kun hullu ämmä avasi heidän asuntonsa oven ja huusi:

- Kusipää.

Jäin hölmistyneenä tuijottamaan harakanpesältä näyttävää naista. Tovin häntä katseltuani kysyin:

- Esittelitkö itsesi juuri?

Nyt tuijotus kääntyi toisinpäin, eli minua tuijotettiin epäuskoinen ilme naamalla. Lopulta naisen naamalla välähti mikrohymy ja hän sanoi:

- Vittu, sinussa olisi ainesta taksikuskiksi.
- Oho, miten niin?
- Et antanut heti pataan, kun nimittelin sinua. Se on tärkeätä palveluammatissa.
- No niin on, mutta miten se liittyy minuun?
- Tyhmäkin olet perkele, sekin on positiivista. Ei mitenkään.
- En ihan ymmärrä?
- Ajattelin alkaa ajamaan taksia uudella autollani.
- Olet siis ostanut auton. Minkä?
- Ostan kohta. Saat valita minulle hyvän taksiauton.

Muistin samalla, että minä olin lupautunut olemaan mukana, kun hullu ämmä hankkii itselleen auton. Käsittääkseni se olisi pitänyt ostaa jo aikaa sitten, mutta nähtävästi muut kiireet ovat menneet sen edelle. Aika ei ollut näemmä vielä hoitanut tuota minulle aika epämieluisaa hommaa. Olin kuitenkin luvannut hullun ämmän puolisolle Rambelle, että autan, niin minähän autan.

- Piereskeletkö ajaessasi? hullu ämmä täräytti suoran kysymyksen.
- En myönnä, puistelin päätäni.
- No jos ei haise, niin se ei haittaa taksihommissa.
- Entä itse?
- Saa tulla perkele haistelemaan, jos et ole herkkä yökkimään.

Juu ei kiitos, ajattelin mielessäni. Ilmoitin ääneen, etten ole kiinnostunut mistään haistelemisista, mutta autan kyllä auton hankkimisessa, kunhan speksit ovat selvillä.

- Vittu, pidä ittes miehenä, nähdään!

Hullu ämmä vetäisi oven kiinni ja keskustelu oli siinä. Hyvä näin, niin pääsin itsekin jatkamaan matkaani. Rappuja alas kävellessäni toivoin, ettei kukaan muu tule nyt sekoittamaan aikatauluani. Tosin aika harva tässäkään taloyhtiössä tuli juttusille, ainoastaan jokunen automies vaihtoi jonkun kommentin autoista. Lampsin siis lämpimässä kesäsäässä parkkipaikalle. En nähnyt siellä vielä Mersua, joten kävelin rauhallisesti Närän parkkipaikalle ja jäin seisoskelemaan sen viereen. Molemmat viereiset paikat olivat tyhjiä, mikä helpotti huomattavasti tulevaa projektia. Pari minuuttia odoteltuani, parkkipaikalle kurvasi uusi punainen Micra, ja se ajoi suoraan eteeni. Jarno Koikkala avasi kuljettajan ikkunan ja huikkasi:

- Parempaa kuin hyvää päivää parhain ystäväni.
- No johan, mikä nyt mättää?
- Huomaatko, huomaatko mitä olen tekemässä? Jarno kysyi ja hymyili koko purukalustollaan.
- Juttelet minun kanssani.
- Entä muuta, pinnistele, huomaat sen kyllä.
- Hengität samalla kun puhut.
- Ajan Micralla, Jarno henkäisi.
- Ai hitto, enpäs meinannut huomatakaan. Aika vaikuttava suoritus, kun huomioi, että sehän on vaimosi auton sijaisauto.
- Olen nyt ylittänyt yhden kynnyksen.
- Nissan liikkeenkö?
- Eikäkökun vaimon kynnyksen auton ajamisen suhteen. Vitsi, tältä se siis tuntuu olla mies, Jarno huokaili.
- Voi luoja, ota minut äkkiä pois, jos tuo on miehinen tunne!
- Mitä sanoit? Jarno kysyi.

Kerroin, että kehuin sitä, miten luoja on luonut noin kauniin auton kuin tuon uuden Micran. Jarno saisi olla todella onnellinen, että häntä on siunattu niin avarakatseisella vaimolla, että jopa mies saa ajaa autolla. Jarno nyökytteli päätään ja kehui miten hänen vaimonsa osaa olla avarakatseinen niin halutessaan. Sitten hän lisäsi, että kerran neljäänkymmeneen vuoteen.

- Miksi vaimosi ei itse aja ja missä hän on?
- Hoidattamassa punoittavaa persikkaansa. En kyllä saisi sanoa sitä, mutta sanoin nyt kuitenkin.
- Miten tuo ajolupa heltisi sinulle?
- Rahalla, Jarno kuiskasi.
- No nyt en ymmärrä, raavin päätäni.
- Maksoin hänen persikan hellimisen ja sen päälle satasen, niin pääsin ajamaan. On muuten halvempaa kuin vuokraaminen.
- Kuka niin sanoi?
- Vaimoni. Hän kyllä tietää.
- Just joo. Itse sai sijaisauton ilmaiseksi ja nyt rahastaa sinua. Ihanan halpaa olla avioliitossa. virnistin.
- Niin, olen samaa mieltä, Jarno huokaisi ja hymyili niin leveästi kuin vaimonsa kusettama mies vaan voi hymyillä.

Voi pyhä yksinkertaisuus, ajattelin mielessäni ja päätin olla menemättä naimisiin. Tai jos menisin, niin nainen saisi olla ajokortiton. Eipähän tarvitsisi vääntää siitä kuka ajaa milloinkin. Jarno vilkuili kelloaan hermostuneena ja ilmoitti, että pitää lähteä palailemaan persikanhoitopaikkaan. Heilautin miehelle kättä, tämän suunnatessa Micran keulan takaisin tulosuuntaansa.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi