Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

18.9.2018

Kehujen aika


Katsastusreissun jälkeen sain olla rauhassa naapureiltani. Pihalla käyskellessäni totesin Närän vahanneen jälleen Yariksensa todella kiiltäväksi. Jarnosta en ollut nähnyt vilaustakaan, mikä hieman ihmetytti. Yleensä mies käveli töihin ja töistä kotiin käsiä apinan lailla edessä heiluttaen. Moikkasin pihalla muutamaa puolituttua naapuria ja palasin sisälle kuluttamaan joutilaan aikaani. Olin juuri syventynyt katselemaan YouTubesta Ladan kiihdytysvideota, kun ovelta kuului sellainen tömähdys kuin siihen olisi osunut virtahepo tai joku muu iso elukka. Pysäytin videon toiston ja jäin kuuntelemaan mitä tuleman pitää. En ollut kovin innostunut kohtaamaan mitään sarvikuonoa tai vastaavaa, joten pysyin sohvalla. Koska pariin minuuttiin ei kuulut mitään, jatkoin videon katselemista. Sain nauttia siitä alle puoli minuuttia, kun ovelle tömähti taas ja entistä kovempaa. Nyt alkoi tuntua jo siltä, että joku tulee kohta karmien kanssa sisälle, joten nousin sohvalta ja hiippailin eteiseen. Avasin varovasti välioven ja kurkkasin ovisilmästä. Rapussa ei ollut virtahepoa eikä sarvikuonoa, vaan naapurini Hullu ämmä ja Jarno Koikkala. Hullu ämmä piti Jarnoa kiinni niskasta ja persauksista ja heilutteli tätä vaakatasossa kuin muurinmurtajaa. Avasin kiireesti oven ja karjaisin:

- Mitä helvettiä oikein puuhaat?
- Sitä minäkin olen yrittänyt kysyä tältä vitun runkkaripaviaanilta, hullu ämmä vastasi.
- Päästä irti, komensin häntä.
- Ei, älä, Jarno vinkaisi, mutta liian myöhään.

Onneton tossukkaukko mäjähti rapun lattialle. Jarno jäi makaamaan siihen, sillä hullun ämmän paljas jalkapohja painoi miestä toisesta korvasta lattiaa vasten.

- Miksi teet noin? Tiedustelin naiselta.
- Minä kysyin samaa tältä mulkerolta. Ei vastannut.
- E-en kerinnyt, Jarno piipitti.
- Sait viisi sekuntia, hullu ämmä ilmoitti.
- Vastasin kolmessa.
- Vitut se pihinä ollut mikään vastaus.

Hetken kaksikkoa jututettuani kävi selville, että Jarno oli ollut tulossa luokseni kuohuksissa ja sen vuoksi hän oli päätynyt soittamaan vahingossa Hullun ämmän ja Ramben asunnon ovikelloa. Hän oli tullut rimpauttaneeksi sitä tunteiden vuoristoradan huipulla aika monta kertaa ja sitähän hullu naapurini ei sietänyt ollenkaan. Hullu ämmä oli tiennyt, kenen luokse Jarno oli ollut menossa, joten hän oli päättänyt hieman avittaa koputtamisessa.

- On minulla ovikellokin, ilmoitin kaksikolle.
- Homojen hommaa sellaisten soittaminen, tosimiehet koputtavat päällään, eikö totta? Hullu ämmä kysyi Jarnolta.
- I-ihan to-totta joka sana, Jarno kakisteli.
- No niin, kasvoihan sille munat kun vähän herätteli, hullu ämmä hymähti ja nosti jalkansa Jarnon pään päältä.

Jarno nousi ylös ja livahti sisälle asuntooni. Katsoin hullua ämmää ja sanoin:

- Sillä on aika kova kotikuri, se on täysin vaimon tossun alla.
- Voi hellanduudeli, olisiko minun pitänyt vielä lypsää se kuiviin?
- Voisit yrittää olla hieman kohteliaampi naapureille.
- Olen sinulle nyt hyvin kohtelias.
- Miten se näkyy?
- Pystyt vielä huomenna syömään kiinteätä ruokaa omilla hampaillasi. Se on kuule vitun kohteliasta meikäläiseltä. Ihan ylitän itseni joka kerta.
- Voi kiitos.

Hullu ämmä totesi ennen asuntoonsa poistumistaan, että voisin olla vuorostani hänelle kohtelias ja tuoda hänelle pullon kävelevää Jussia. En vastannut mitään, vaan poistuin omaan asuntooni Jarnon seuraksi. Löysin Jarnon istumasta sohvan vierestä lattialta.

- On minulla sohvakin.
- Alas, ettei vaimo näe.

Laskeuduin myös istumaan lattialle ja kysyin, miksi Jarno niin kovasti pelkäsi vaimonsa näkemistä. Jarno kertoi vaimonsa hankkineen kiikarit, että voi seurata häntä pitemmälle. Jarnon vaimo kuulemma tiesi sen hankinnan myötä myös minusta paljon entistä enemmän. Päätin siinä paikassa alkaa kulkea iltaisin munasillani asunnossa, niin Koikkaloilla olisi iltaisin jotain keskustelun aihetta. En kertonut sitä Jarnolle, vaan kysyin häneltä:

- Minkä takia olet noin kuohuksissa, niiden kiikareidenko vuoksi?
- Ei kun mainospostin.
- Sait sitten jonkun viagramainoksen ja vaimo luuli, että poraat sen hengiltä, vai?
- No enhän, Jarno kielsi naama tulipunaisena.
- No mistä nyt tuulee?
- Varmaan etelästä, Jarno kuiskasi.
- Voi helvetti sinun kanssasi, siis vaimon huonoa tuulta tarkoitin.
- Se, se mainosposti oli Volkkarilta.
- Entä sitten? Saan jatkuvasti kaikenlaista mainospostia eri automerkeiltä.
- Ei meille vaan pitäisi tulla, kun ollaan vannoutuneita Nissan-asiakkaita. Vaimo on laittanut mainoskiellon kaikille muille automerkeille.

Lyhyen tilittämisen jälkeen kävi ilmi, että Jarnon saama Volkkarin mainosposti oli johtanut siihen, että miestä oli kuskattu töihin ja töistä kotiin autolla.

- No hitto, eipähän tarvinnut kävellä, totesin ilahtuneena.
- Takakontissa, Jarno kuiskasi.
- Mitä siellä on? ihmettelin kommenttia.
- Minä, minä olin siellä työmatkat.

Jarno kertoi, että hän on joutunut matkustamaan takakontissa sen vuoksi, ettei ala silmäillä niitä kirottuja Volkkareita, jonka mainosten kanssa mies on huorannut. Tämä asia ei olisi mennyt näin vakavaksi ilman sitä aikaisemmin nähtyä BMW-unta. Yhdessä nämä kaksi tapahtumaa olivat saaneet Jarnon vaimon epäilemään, että onko heistä kahdesta enää elämään saman katon alla.

- Puhuttiin jo minun muutosta, Jarno sipisi.
- Siis laukkua pakkaamaan vai?
- No eihän, miksi?
- Jos et kerran saa saman katon alla enää asua.
- Parvekkeella on eri katto, parvekkeen katto.
- Siis mitä, muutatko parvekkeelle?
- Ainakin hetkeksi, että ymmärrän vaimoni tarpeiden menevän huoraamisen edelle.

Volkkarista tuli mieleeni naapureiden autonvaihto ja tiedustelin siitä. Jarnon mukaan tilanne on vielä vaiheessa, sillä vaimo ei halua lähteä näppy pyllyssä tekemään autokauppoja. Nyt se näppy taas ärtyi siitä Volkkarin mainoksesta, joten autonvaihto siirtyy jälleen.

- Entä jos se onkin luomi, niin ette voi vaihtaa autoa enää koskaan?
- On se finni, Jarno nyökytteli.

Nyökyteltyään tovin kuin Nissan-mies uuden lahjalippisen saatuaan, Jarno alkoi kaivella takkinsa taskuja. Hän otti sieltä esille karkkipussin ja kysyi:

- Voinko jättää nämä säilytykseen tänne? Tuli vähän sanomista.
- Ahaa, onko vaimosi kieltänyt jo sinun ainoa paheen, karkit?
- Eikäkö, kun vain nämä autokarkit.
- Siis häh?
- Käytiin yhdessä läpi tämän pussi sisältö. Yksikään näistä ei muistuta meidän Kasukkaa, niin sain käskyn hävittää nämä rienaavat mellit.
- Rienaavat?
- Autonkuvatukset, vaimoni sanoin, Jarno nyökytteli.

Lupasin miehelle, että säilytän vajaan karkkipussin ihan varmasti täällä kotonani, enkä hiisku hänen vaimolleen vaikka minua uhkailtaisi Nissanin rengasavaimella tai tunkilla. Talletin karkkipussin Jarnon katsoessa keittiön kaappiin kahvipakettien taakse. Namupussi piti jemmata sen vuoksi kahvien taakse, että kahvin tuoksu peittää karamellien tuoksun. Tämä varotoimi sen vuoksi, mikäli Jarnon vaimo sattuu tulemaan luokseni kylään. Tämä toteamus Jarnon suusta sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni. Ämmä oli aivan liian jäätävä vieras huusholiini. Tiedä vaikka lattiat vetäisivät jäähän ja joutuisin hankkimaan luistimet liikkuakseni sisällä. Luulin olevani jo suhteellisen turvallisilla vesillä, kun Jarno pudotti pommin:

- Vaimoni pyysi sinua mukaani meille.
- Teille?
- Teelle.
- Siis teille kotiin teelle. Nautitaanko se parvekkeella sinun kortteerissa vai ihan sisätiloissa?
- Vaimoni vieraana sisätiloissa. Laitathan puhtaat sukat?
- Muuten, minä on vaimosi nimi?
- Vaimo.
- Niin, se sinun vaimosi nimi.

Jarno kiemurteli hetken paikoillaan kuin olisi saanut sähkövirtaa kroppaansa. Tuon lyhyen tuskallisen hetken jälkeen hän ilmoitti, ettei hänen vaimonsa halua tuoda nimeään julkisuuteen, ettei sitä huorata pitkin naapureita. Kunniallinen nimi pysyy kunniallisena, kun sitä ei toitoteta räkä poskella juopporatilta toiselle.

- Jaa, no miten minä puhuttelen häntä? Kummastelin outoa tilannetta.
- Vastaat vain jos kysytään ja ne puhtaat sukat.

Jouduin vaihtamaan sukat, vaikka nykyiset olivat olleet jalassa vasta aamusta. Jarno halusi varmistaa selustansa, ettei minun likaisista sukista jäisi mitään paskarantuja heidän parkettiin eikä mattoihin. Heitin takin päälleni ja lähdimme kävelemään kohti naapuritaloyhtiötä, jossa Jarno vaimoineen asui. Luojan kiitos, emme asuneet samassa taloyhtiössä. Alaovella Jarno vannotti minua olemaan kiroilematta ja piereskelemättä, eikä seiniin saanut nojailla. Lupasin pyhästi olla heillä siivosti. Heidän asuntonsa ovella sain käskyn riisua kengät jalasta niin, että astun sukilla kengistä suoraan heidän eteiseensä. Jarno näytti edellä mallia. Jätin takin Jarnon osoittaman henkariin ja kävelin hänen perässään heidän keittiöönsä, missä hänen vaimonsa istui ruokapöydän ääressä. Tiukkailmeinen nutturapää katsoi minua suu mutrussa ja sanoi:

- Emme yleensä kutsu vieraita, mutta mieheni pyynnöstä suostuin tämän kerran.

Kumarsin syvään ja oikaistuani itseni, kysyin:

- Mistä tämä suuri kunnia?
- Mieheni mukaan sinulla on suhteita autokauppiaisiin ja tiedät paljon autoista.
- Mistä kenkä puristaa?
- Ei mistään, meillä on varaa ostaa kengät uutena ja täysin jalkoihin sopivina.
- Mitä niistä autokauppiaista?
- Olen harkinnut ostaa meillä uuden Qashqain.

Vilkaisin tyhjää ruokapöytää ja muistelin Jarnon pyytäneen minut heille teelle. Koska oletin teen ohella saavani jotain hyvää syötävää, sanoin sen toivossa:

- Miehesi kutsui minut teelle.
- Niin, anteeksi hätäisyyteni. Istu alas ja nauti teestä, nostin ne jo pöytään. Laitoin sinulle isoimman ja nätimmän.

Katsoin tyhjää pöytää, naista, tyhjää pöytää, Jarnoa ja vielä kerran tyhjää pöytää ymmärtämättä yhtään mitä nainen höpötti teen nauttimisesta. Pöytä oli tyhjä. Pöytää tuijottaen sanoin talon emännälle:

- Jotain puuttuu.
- Se ei ole minun ongelmani, jokaisen omat puutteet ovat jokaisen oma asia, nainen ilmoitti.
- Tee puuttuu.
- Ei puutu, ota silmä käteen ja katso. Jokaisella on oma tee, nautinto on visuaalinen.

Katsoin tarkemmin pöytää ja totta tosiaan, jokaisen istumapaikan kohdalla oli alusta, jossa oli iso T-kirjain, ja ne olivat kaikki erilaisia. Voi vittu mikä nautinto, kirosin mielessäni. Aloin nyt ymmärtää miksi Jarno oli tuollainen kuin oli. Tässä huushollissa normaalius oli katoava luonnonvara, jos sitä nyt koskaan oli edes ollut olemassa.

- Mitä siitä Qashqaista? Palasin autoaiheeseen.
- Keksit nyt viisi positiivista kommenttia, joilla tuet meidän varmaa autovalintaamme. Olemme ajatelleet hankkia sen automaattina. Sinulla on kuulemma kokemusta automaattiautoista.

No johan nyt myrkyn lykkäsi, sillä eihän minulla ollut juuri mitään kokemusta nykyisistä Nissaneista. Uusin Qashqai oli minulle täysin koeajamaton automalli. Tuskin se juurikaan oli vanhasta mallista muuttunut, jonka olin taannoin koeajanut.

- Ensimmäinen positiivinen seikka, annahan tulla?
- Hmmm, se ei ole pyöreä.

Koikkalan asuntoon laskeutui painostava hiljaisuus. Jarno katsoi minua silmät pyöreinä ja hänen vaimonsa suu pyöreänä. Pariskunta sopi todella hyvin yhteen.

- Pyöreä, siis se ei ole pyöreä, Jarnon vaimo kakisteli.
- Niin, ajattelepa jos auto olisi pyöreä, kuin tomaatilla ratsastaisi.
- Vai niin, no toinen positiivinen seikka, eikä mitään tomaattijuttuja enää.

Olin aivan jumissa, sillä minulla ei ollut päässä oikein mitään järkevää ajatusta Nissanista. Niin hajuton ja mauton automerkki, ettei sitä voinut oikein kehua mitenkään, joskaan ei kyllä oikein haukkuakaan. Sitten muistin vanhan sloganin, ja sanoin:

- Onneksi se ei ole enää Datsun.
- Ai jaa, no mikä onni siinä on?
- Vanhassa mainoksessa sanottiin, että pitkän päälle Datsun. Vähän niin kuin kortsumainoksessa.

Jarnon vaimon naama meni ihan punaiseksi ja Jarnolla meni joku henkeen, sillä mies köhi kuin viimeistä päivää. Yritti se jotain sanoakin, mutta en saanut siitä mitään tolkkua. Vaimon naaman väri kävi punertavan kukertavan violetissa, ennen kuin palautui pikkuhiljaa normaaliksi. Viimein tuo riivinrauta sai sanottua:

- Kolmas positiivinen seikka ja sen on oltava nyt jotain järkevää.
- Kukaan naapuri ei ole teille kateellinen.
- Mitä? Siis mitä ei ole? Vaimo kimposi pystyyn pöydän äärestä.
- Ei ole naapurikateutta, vähän kuin pienimunaisten saunailta, kukaan ei ole kateellinen toiselle.
- Jarno, pitääkö tämä paikkansa? Eikö meitä ihaillakaan kuten olet asian ilmaissut?
- Kyy´yyyllä, hyvin moni ihailee ja on kateellinen.

Jouduin kohtaamaan Jarnon vaimon läpitunkevan katseen, kun hän tuijotti minua kuin olisi arvioinut kilohintaa ja viimeistä päivämäärää. Itselläni kävi mielessä, että ehkä joku vanhalla Datsunilla ajava saattaisi olla kateellinen Qashqaista, mutta tuskin nyt muut. Ilmapiiri oli muuttunut sen verran kireäksi, että kevensin sitä hieman sanomalla:

- Uusi malli kyllä aiheuttaisi kateutta, varsinkin kaikilla lisävarusteilla.
- Jarno, kirjaa ylös, vaimo komensi miestään.
- Älä nyt sentään ihan katonrajaan raapusta, heitin lisäkevennyksen.

Huumorini ei tuntunut uppoavan tässä osoitteessa millään tapaa. Äskeinenkin heitto sai aikaan vain huulien mutristelua ja kummastuneita katseita. Olisi pitänyt ottaa rautalankaa mukaan, niin olisin voinut taivutella asiat tälle kaksikolle selväksi.

- Tahtoisin nyt kuulla sen neljännen positiivisen seikan, vaimo ilmoitti kädet lantoilla.

Minulla alkoi olla ideat aika vähissä siitä mitä positiivista heidän autostaan voisi sanoa.

- Tik tak, tik tak, kello käy, vaimo ilmoitti.
- Sen kiihtyvyys varsinkin automaattina on sumopainijan luokkaa.
- Niinkö? Ovatko ne nopeitakin, ne sumopainijat?
- Sata metriä ottaa varmaan puoli tuntia, joten enpä usko.
- No mitä positiivista siinä sitten on, häh?
- Ei revi ranteita, eikä retkahda niskat kiihdytyksissä. Elää terveenä pitempää, mikäli pääsee rekka-autojen alta pois.

Eipä uponnut tuo meikäläisen terveysvalistuskaan tähän parivaljakkoon. Jarno oli muuttunut jokaisen kommenttini jälkeen entistä happamamman näköiseksi. Aloin jo epäillä, että hänellä on ilmavaivoja tai jotain muuta terveyteen liittyvää. Tai sitten se johtui vaan hänen vaimostaan, joka oli alkanut närästää aviomiestä. Ei se kyllä mikään ihme olisi.

- Nyt sitten loppuhuipennus, eli se kaikista positiivisin seikka Qashqaista.
- En omista itse sellaista, ilmoitin sen enempiä miettimättä.
- Mi-mi-miten se voi olla jollain tapaa positiivinen seikka? Vaimo nikotteli.
- Mieti kuule sitä ihan itseksesi, vaikka seuraavan kerran kun nautit teetä, ilmoitin ja nousin pöydästä.

Minulle riitti, en jaksanut enää tätä tympeän negatiivista ilmapiiriä mikä Koikkaloiden kotona vallitsi. Sanoin Jarnolle heipat, kävelin eteiseen, laitoin kengät jalkaan, nojasin koko kämmeneni leveydellä heidän peilioveensa ja poistuin sen jälkeen rappuun. Takanani kuului kirkumista, mikä sai hymyn huulilleni.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi