Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

22.8.2018

Miituu


Ylikonstaapeli Jöön karjuminen sai aikaan vipinää, sillä Närä ja Veli ryntäsivät molemmat autoilleen ja ajoivat ne vauhtia säästelemättä sisälle katsastushalliin. Tällä välin Jöö oli kerennyt jo kaivamaan esille jostain vanhan timpurinvasaran. En voinut olla kommentoimatta sitä:

- Tuollako meinaat peltejä koputella, vai onko suvussa muuten vain timpurin vikaa?
- Käytän tätä vain silloin, kun tapaan klassisia naula päässä ajavia.

Jöö tuli lähemmäksi ja näytti, ettei kyseessä ollutkaan ihan tavallinen timpurinvasara, vaan hieman paranneltu versio viranomaiskäyttöön. Se ura, jolla yleensä kiskotaan naulat, oli tässä versiossa huomattavasti isompi. Jöö osoitti sitä ja selitti:

- Tämän kun survaisen korvan juureen ja käytän vasaraa vipuvartena, niin halut seuraavaan naula päässä ajamiseen ovat aika nollissa. Toimii!
- Tuota ei siis käytetä katsastuksessa, varmistin vielä.
- Ei, tämä on vain ennaltaehkäisevää liikennevalistusta, ettei kenellekään teistä kolmesta tule ajatustakaan ajaa ylinopeutta nyt kohta eikä myöhemmin tulevaisuudessa.
- Juu, ei tule, punoin päätäni.

Närä oli aika kalpean näköinen, mutta Veli punoitti kuten ennenkin. Ei kait satakympillä ylinopeutta päässytkään, ainakaan satasen rajoitusalueella. Tai mikäli pääsi, niin eihän sitä uskoisi edes auton pysäyttänyt poliisi. Se menisi taatusti tutkan vikaantumisen tai mittauksessa tapahtuneen virheen piikkiin.

- Ei kellään kolikkoa sattuisi olemaan? Jöö uteli.
- Sorry, en käytä juurikaan käteistä, punoin päätäni.
- Jäi toisten housujen taskuun, Veli ilmoitti.
- Vaikka olisi, en antaisi, Närä puhisi.
- Harmi, meinasin heittää kolikolla, että kumman katsastan ja kumman päästän läpi ilman katsastamista. Tahtoo tuo roppa rasittua, jos tekee urakalla hommia. Ei ole virkamies mikään kone.

Närän ilme oli sitä luokkaa, että papparaista vitutti oikein kunnolla. Tiesin sata varmasti hänellä olevan kolikoita, mutta ei voinut nuukuuttaan antaa sitä äsken. Minun oli pakko kiusata papparaista hieman, joten kysyin häneltä?

- Onko maito nyt maassa vai paskat housussa?
- Hmph, en ymmärrä mitään tuollaista keskenkasvuisten huumoria, Närä murahti.

Jöö laittoi vasaran pois ja siirtyi autojen etupuolelle. Hän katseli niitä arvioiden ja mutristeli huuliaan. Sitten hän käveli Ladan vierelle, potkaisi sen eturengasta ja sanoi Velille:

- Nyt olisi halpa Bemari myynnissä, osta pois.
- E-en minä, ei ole tuota rahan nuusaa tällä hetkellä, Veli vaikeroi.

Jöö ei jäänyt sen enempiä kyselemään, vaan siirtyi Yariksen vierelle. Hän avasi sen apparin oven ja paiskasi sen kiinni sellaisella voimalla, että se upposi varmaan pari milliä syvemmälle mitä tehtaalta lähtiessä. Näin Närän ilmeestä, että nyt tapahtuisi miestappo, mikäli kyseessä olisi joku muu kuin Jöö. Ylikonstaapeli sen sijaan katsoi Närää hymy naamallaan ja sanoi:

- Vähän se Bemarin hinta kerkesi tässä nousta, mutta halvalla lähtee yhä. Osta pois.
- Se-se-sellainenko saksanpaska? Närä sai änkytettyä.
- Maa meni ihan oikein, eikä se paskakaan ollut mitenkään väheksyvä nimitys kyseisestä autosta, Jöö hymähti.
- Minä en oikein…Närä kakisteli.
- Osta sinä, saat satasella, Jöö kääntyi minun puoleeni.
- Mitä se noille muille olisi maksanut? Heitin vastapallon.
- Tonnin tuolle Lada-miehelle ja kaksi tälle saapaspellelle.
- Ja minulle vain satasen, niinkö?
- Niin, pääsette jollain kotiin, kun revin kilvet näistä kahdesta autosta, Jöö nyökytteli.

Närä kiirehti nopeasti selittämään, että olisi kyllä ihan varmasti ostanut, jos autoa olisi tarjottu hänelle satasella. Olisi kuulemma ihan tasaraha taskussa ja kaupat voitaisiin tehdä hänen puolesta yhä vieläkin. Jöö punoi päätään ja kertoi, että se juna meni jo ja että eläkeläispapan on nyt vain odoteltava seuraavaa junaa. En voinut olla kommentoimatta:

- Mihin junaan Toyotan omistajat kerkeävät? No eivät mihinkään, ehehehee. Ne ovat niitä asemille jääneitä, ehehehee.
- Hah, pyh, eipä naurata, Närä puhisi.
- Kello käy, mistä aloitetaan? Jöö katseli rannekelloaan.
- Minun autostani, Närä ilmoitti.
- Tuossa apukuskin ovessa on vikaa, ei istu kunnolla.

Närän naama muuttui tulipunaiseksi ja korvista nousi hieman höyryä, mutta Toyota-jäärä sai kuin saikin pidäteltyä itseään. Hän vastasi hammasta purren:

- Merkkihuolto saa säätää sen kohdalleen.

Jöö vilkaisi alaspäin ja totesi:

- Renkaat eivät ole pyöreät. Tuollaiset kantikkaat pyörät kuluttavat tietä enemmän kuin pyöreät ja vaarantavat muun liikenteen liikenneturvallisuutta.
- Niissä on kyllä vielä pintaa, Närä vastasi.

Samassa Jöö raivostui aivan mielettömästä ja alkoi karjua, että luuleeko Toyotalla ajava pölvästi häntä niin sokeaksi, ettei hän osaa omin silmin todeta sitä, että renkaissa on vielä lain sallima kulutuspinta? Hän olisi kyllä maininnut siitä, jos olisi katsonut sen seikan olevan pielessä. Nyt oli puhe vain ja ainoastaan kulmikkaista ajoratoja kuluttavista renkaista, joille pitäisi tehdä jotain.

- En minä ketään sokeaksi luule, Närä piipitti.
- Minkä takia muuten tulit tänne? Autossa näyttää olevan niin paljon vikaa, ettei siitä ota pirukaan selvää, että miksi olen sen liputtanut pois radalta?
- Häikäisi, vasta vahattu maalipinta häikäisi, Närä selitti.
- Aika matta on, ei näytä häikäisevän, Jöö katseli maalipintaa eri kantilta.
- Ei häikäise enää, Närä myönsi.
- Hyvä, asia on siltä osin kunnossa.
- Siis, siis menikö tämä nyt läpi katsastuksesta? Närä kysyi ilahtuneena.
- Tuolta osin kyllä, mutta kulmikkaat renkaat eivät taida armoa antaa.

Närä mutisi jotain, mutta Jöö viittasi kädellä, että ole hiljaa ja asteli Satakympin vierelle. Hän kumartui tuulilasin pyyhkijöiden puoleen, nosti toista hieman ylöspäin ja päästi siitä irti. Pyyhin läpsähti tuulilasia vasten, kun oletettavaa olikin. Jöö nosti katseensa ja sanoi:

- Veltto.

En tiedä mikä minuun ja suureen suuhuni meni, sillä en voinut olla kysymättä?

- Omasta luonteestasi vaiko munastasi kerroit?

Jos virkamiehen katse voisi tappaa, olisin jo kuollut. Ihme kyllä Jöö ei sanonut yhtään mitään kommentilleni, joten arvelin hänen kommentoineen äsken molempia seikkoja samalla sanalla. Sen sijaan herra katsastaja käveli auton toiselle puolelle ja teki saman testin toiselle pyyhkijälle. Hän toisti vielä testin pari kertaa ja ilmoitti sitten Velille päätään pyöritellen:

- Veltto ja vielä veltompi, ei hyvä.
- Ni-niiden kuuluu toimia noin, Veli änkytti naama punaisena.
- Vasemman ja oikean pyyhkijän painovoimassa lasia vasten on niin suuri ero, että se vaarantaa jo liikenneturvallisuuden. Mielelläni laittaisin jo tässä kunnossa olevan auton paaliin, Jöö kynsi korvallistaan.
- Jos sitä vaikka kiristäisi, sitä veltompaa, Veli aneli.
- Niin, jos sitä kiristää liikaa, niin sitten se naarmuttaa lasia ja taas ollaan vaarantamassa liikenneturvallisuutta. En voi sietää naarmuisia tuulilaseja.
- Jos vaikka vain vähän? Veli ehdotti.
- Mikä se tässä olikaan syy tänne joutumiseksi? Jöö tiedusteli Veliltä.
- Jarrut puolsivat. Nyt ne on säädetty.

Velin kerrottua vielä mihin suuntaan jarrut olivat puoltaneet, Jöö laskeutui auton vasemmalle puolelle polvilleen ja nuuhki siitä asennosta pyörää kuin kiimainen uroskoira. Minun teki mieli sanoa, ettet sitten kuse niille renkaille, mutta olin hiljaa, etten mene pilaamaan Velin mahdollisuuksia saada auto läpi katsastuksesta. Vihdoin Jöö nousi ylös, potkaisi eturengasta ja sanoi:

- Jarrut ovat kunnossa, mutta laakerivälys vaarantaa liikenneturvallisuuden.
- Mikä vitun laakerivälys? Minulta lipsahti ääneen.

Jöö kääntyi katsomaan minua ja sanoi jokaista sanaa painottaen:

- Kyseisessä paikassa ei ole tietääkseni laakereita.
- No selitäpäs sitten se sanonta, että pyörii kuin puolukka siellä. Miten se pyörisi siellä niin hyvin, ellei se ole laakeroitu hyvin? Heitin takaisin.

Jöö meni ihan hämilleen, eikä osannut sanoa yhtään mitään. Närän naama oli ihan punainen ja papparainen oli räjähtämäisillään nauramaan, mutta sai naamioitua naurun yskänkohtaukseksi. Jöö kääntyi salamana papparaista kohti ja sanoi:

- Keuhkotauti ja autoilu on vaarallinen yhdistelmä.
- Köh, köh, varmaan jotain ruostetta leijaili tuosta Ladasta kurkkuun, köh, köh, Närä filmasi.
- Haa, nyt päästään asiaan, eli alustan ruostevikoihin, Jöö hieroi käsiään yhteen.
- Ei tämä ole ruostunut, Veli panikoi.
- Tämä on varppina ruostunut paljon vähemmän, Närä kiekui.

Jöö otti seinustalla olleen rautakangen käteensä, napautti sillä pari kertaa betonilattiaa ja ilmoitti, että kyllä se kohta selviää, kumpi on enemmän ruosteessa ja nimenomaan enemmän. Samassa katsastuskonttorin pihaan kurvasi oikein vauhdilla punainen Mini, sellainen uustuotantomalli. Mini oli tuskin pysähtynyt, kun siitä nousi pitkä tumma nainen tiukoissa jumppatrikoissa ja topissa. Jöö, joka oli kasvot pihalle päin, henkäisi ääneen:

- Nainen.
- Miituu, hästäg, hästäg, nainen sanoi.
- Ja vielä ulkomaalainen, Jöö huokaisi.

Nainen pysähtyi Jöön eteen, katsoi palleroa tiukasti alaspäin ja sanoi:

- Olen henkilö.
- Jooh, Jöö huokaisi.
- Miituu, hästäg, hästäg, katsoit minua rintoihin, nainen kivahti.

Zoomailin kaksikon kokoeroa ja totesin itsekseni, ettei Jööllä ollut paljon muita mahdollisuuksia, kun nainen seisoi niin lähellä, eikä pönäkän pollarikatsastusmiehen niska taipunut niin paljon, että hän olisi voinut katsoa naista kasvoihin.

- Miituu, hästäg, hästäg, tuijotat juuri napaani, nainen ilmoitti.
- Minä…tuota…Jöö nikotteli.
- Katsastetaanko täällä autoja? Nainen kysyi.
- Kyllä, Jöö ilmoitti.
- Katsasta sitten tuo Mini, minulla on kiire. Ei varmaan haittaa, että takapenkillä on märkä mirri?
- Mirri?
- Miituu, hästäg, hästäg, vihjailevaa sanankäyttöä, nainen kivahti.
- Siis Mini pitää katsastaa, Jöö kakisteli.
- Kyllä, mutta älä katsoa mirriä. Se ei tykkää, että sitä katsotaan, kun se on märkä.

Jöö ei sanonut enää mitään, vaan puisteli päätään. Nainen kierrätti katsettaan meissä muissa ja pysähtyi katsomaan Velin Ladaa. Hän osoitti sitä ja kysyi Jööltä:

- Eihän tuosta vain tartu mitään? Joku tauti kenties. Voisiko sen hoitaa pois täältä?
- Kyllä voi, Jöö nyökytteli ja asteli toimiston puolelle.

Minulla kävi mielessä, että Jöö meni tilaamaan Kuusakosken hakemaan Satakympin, mutta parin minuutin päästä hän palasikin rekisteriotteen kanssa, jonka hän ojensi Velille, sanoen:

- Hyvää ja turvallista matkaa ja tervetuloa uudelleen vuoden päästä.
- Häh? Veli hölmistyi.

Veli ei kerennyt edes tointua moisesta järkytyksestä, kun Jöö nappasi hyllyltä laatikon, ojensi sen Velille ja sanoi:

- Tässä vielä tunkki turvaamaan seuraavan renkaidenvaihdon. Hyvää kotimatkaa!

Veli otti tunkkilaatikon, kiitteli ja istahti autoonsa. Katselimme hämmästyneenä, kun hän peruutteli Ladansa ulos hallista ja lähti kotimatkalle. Närä oli sen näköinen, kun kaikki maailman vääryys olisi kasaantunut hänen päälleen. Ähistyään kummallisesti hetken, Närä sai kähistyä ilmoille:

- Tämä varmaan häiritsee myös teitä.

Nainen kääntyi katsomaan kädet taskussa seisovaa papparaista ja sanoi:

- Miituu, hästäg, hästäg, kädet munissa on vihjaileva ele ja se häiritsee kyllä.

Närä otti salamana kädet pois taskuistaan ja laittoi ne selän taakse. Sen tehtyään hän jäi seisomaan ihan hiljaa paikoilleen. Jöö puolestaan oli tapaillut seinän vieressä olevan rautakangen käsiinsä ja hypisteli sitä hermostuneen oloisena. Nainen huomasi tämän ja kivahti:

- Miituu, hästäg, hästäg, kanki kovana, hyvin vahva seksuaalinen viittaus.

Kanki kilahti lattialle, kun Jöö säikähti naisen kommenttia ja irrotti siitä otteensa. Jöö työnsi sen kengällään varovasti seinustalle ja jäi seistä pönöttämään siihen, kun olisi ollut tuhmat pöksyissä.

- Mikä maksaa, aika on rahaa? Nainen tivasi.
- Aja sisään, Jöö sanoi.

Nainen oli muutamalla askeleella Mininsä luona ja kohta punainen pikkuauto oli sisällä hallissa. Vilkaisin takapenkille, ja totta tosiaan, siellä oli uitettu kissa. Nainen huomasi katseeni viivähtämisen kissassa ja sanoi minulle:

- Heitettiin mirriltä talviturkki.
- Minne? Kummastelin.
- Vittu miten yksinkertaista sakkia täällä on. Järveen tietenkin, nainen kivahti.

Vilkaisin surkean näköisenä maukuvaa kissaa ja totesin, ettei katti tainnut arvostaa talviturkin heittämistä ihan yhtä paljon kuin emäntänsä.

- Minäkin olen heittänyt talviturkin, Närä innostui aiheesta.
- Miituu, hästäg, hästäg, pervo paljastelija, nainen alkoi meuhkata papparaiselle.
- En minä sillä tavalla…alasti, Närä panikoi.
- Miituu, hästäg, hästäg, eri tavalla alasti, nainen kiekui.

Sen sanottuaan nainen kääntyi Jöön puoleen, ilmoitti tälle, että pervon papparaisen on kadottava täältä hänen näköpiiristään mahdollisimman nopeasti, tai yksikään naisasiakas ei astu tähän läävään enää jalallakaan. Jöö pomppasi liikkeelle kuin vieteriukko. Käväistyään toimistossa, hän toi Närälle rekisteriotteen ja tunkkilaatikon. Närä vilkaisi laatikossa olevaa logoa ja marisi:

- Tämä on Hyundain tunkki.
- Naama umpeen ja pidä tunkkisi, Jöö sihahti Närälle.
- Mennään, sanoin Närälle ja istahdin apparin paikalle.

Onneksi Närä ei alkanut purnaamaan tunkista sen enempää, vaan nousi autoon ja peruutti sen pois hallista. Lähdimme pihasta aika haipakkaa. Ajoimme muutaman saa metriä, kun Närä pysäytti auton, otti tunkin takapenkiltä ja linkosi sen ojan yli metsään, huutaen perään:

- Pidä vittu itse tunkkisi!


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi