Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

26.6.2018

Liikaa kiiltoa


Möttönen soitteli vielä parina päivänä perään, että miten niiden autokauppojen kanssa oikein on. Vastasin, että en viitsi saada tikkuja perseeseeni hänen myymistään tuotteistaan, sillä terveyskeskusmaksukin on enemmän mitä Volvon reaaliarvo. Toyota olisi kuulemma lähtenyt nyt 700 eurolla, mutta vain minulle ja puhelun aikana. Vastasin siihen, että en ole ostamassa pyörillä olevaa rubikin kuutiota. Möttönen ihmetteli sitä ja kerroin, että auto on minun silmissäni ihan yhtä värikäs ja yhtä suuri ratkaisematon arvoitus, kun edellä mainittu kuutio. Möttönen lisäsi vielä, että saisin vuoden ajan joka kuukausi uuden tuoksukuusen haluamallani tuoksulla, jos tekisin kaupat heti. Talvirenkaissa olisi myös kaikki vanteet samanlaiset, tosin itse renkaat taas olisivat kaikki eri merkkiä. Siinä kuulemma kompensoituisi joidenkin merkkien huonot puolet toisten merkkien hyvillä puolilla. Olisin talvikelien voittaja kun ajelisin sillä Corollalla. Ei tullut kauppoja.

Auringon paistellessa jo kohtalaisen lämpimästi ulkona, päätin lähteä myöhäisen aamupalakahvin jälkeen pihalle pällistelemään. Kävi mielessä pestä Rutinoff, kun sitä ei oltu sen koommin pesty kun hain sen Villen Pajalta. En ollut mikään himohinkkaaja auton suhteen, mutta joskus se oli hyvä pestä tai pesettää. Useimmiten sateen huuhtelu riitti, mutta Villen puunauksen jälkeen tuli sellainen tunne, että voisihan sitä itsekin pitää autoa vähän puhtaampana päältäpäin.

Tuumasta toimeen, joten heitin takin päälle ja kengät jalkaa ja suuntasin ulos. Häikäistyin pihalla niin, että minun piti hetki siristellä silmiäni, että näin jotain. Sen jälkeen näin oman paskaisen autoni. Etsin katseellani Närän autoa, mutta sitä ei näkynyt missään. Papparainen oli aika ripeä liikkeissään, eikä Yaris sen vuoksi kovin pitkään parkissa vanhentunut. Olin juuri miettimässä miten ehdottaisin taloyhtiön hallitukselle autonpesupaikan rakentamista, kun Närä kurvasi pihaan renkaat soikeina. Nyt oli vauhtia siihen malliin, että jotain oli täytynyt tapahtua.

- Ehkä Toyotan myynti Suomessa on lopetettu kannattamattomana, mutisin itsekseni ääneen.
- Kuulin kyllä, Närä kailotti autonsa luota.

Ei voinut olla totta, ajattelin itsekseni. Eihän tuo puolikuuro pölvästi voinut mitenkään kuulla mutinaani.

- Herja on helppo kuulla hiljempaakin sanottuna, Närä kailotti ja asteli luokseni.
- Alkoiko tena vuotaa vai miksi tuollainen kiire?
- Pyh, toisten paskarattailla ei edes pääse lujaa.
- Ei minulla olekaan koskaan kiire.
- Sain sakot, Närä puhisi kiukkuisena.
- Oho, sen siitä saa kun kaahaa.
- En kaahannut. Olin parkissa tiensivussa ja sain sakot.
- Siis pysäköintivirhemaksuko?
- Ei kun sakko. Eikö tyhmä ymmärrä, että S – A – K – K – O.

Kävi ilmi, että Närä oli tosiaankin saanut oikean sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vaikka oli vain istunut autossaan ihan laillisessa pysäköintiruudussa pysäköintikiekko kojelaudalla.

- Toyotat pois liikenteestä, niin liikenneturvallisuus paranee, ehdotin pokkana.
- Suomen poliisin pitäisi käyttää aurinkolaseja, Närä puhisi.
- Ai jaa, että minkäköhän takia? Etteivät näkisi kirjoittaa sakkolappuja, vai?
- Ei vaan ettei ne häikäistyisi. Muka liian kiiltävä ja vaarantaa liikenneturvallisuutta, pyh ja pah!
- Ettei nyt vaan jäänyt joku lääke aamulla ottamatta ja menit aukomaan päätäsi poliisille, ehdotin.
- Ei muuten jäänyt, kun en syö muuta kuin monivitamiinivalmistetta.

Aikansa puhistuaan Närä sai kerrottua, että hänen autonsa oli nyt liian kiiltävä ja vaaransi liikenneturvallisuutta heijastamalla auringonsäteet maalipinnastaan. Ohi ajanut poliisi oli saanut auringonsäteen silmäänsä ja päätynyt sen vuoksi kirjoittamaan Närälle sakot.

- Eikä tässä vielä kaikki, Närä jatkoi kuin TV-Shopin juontaja.
- Saitko myös pampusta vai peräti kaasusta?
- Ei, vaan auto määrättiin ajokieltoon siihen asti, että häikäiseminen loppuu.
- Joko se loppui? Meinaan ajoit sillä juuri tähän pihaan, ellet itse sattunut sitä huomaamaan.
- Ei loppunut. Odotin sen mulkeron poistumista ja pistin saappaan lattiaan.
- Ei sentään kilpiä repinyt pois?
- Minun kilpiini ei koske kukaan, Närä ärisi.

Tiedustelin papparaiselta, että mitä hän meinasi tehdä liialle häikäisylle. Närän miettiessä asiaa, minä ehdotin, että voisin vaikka käydä ostamassa hiomakoneen millä voisin hioa maalipinnan mataksi. Lisäsin vielä, että voisin tehdä sen näin naapuripalveluksena täysin ilmaiseksi.

- Että mitäkö tekisit? Närä puuskahti.
- Hion mataksi, ei häikäise enää.
- Se on juuri vahattu japanilaisella erikoisvahalla, jota ei Euroopasta saa. Huippunopeus on kovempi, kulutus pienempi ja auton arvo isompi kuin normaali vahalla vahattuna.
- Mahtaa siitä huippunopeudesta olla hyötyä autossa, joka on ajokiellossa, ehehehee.
- Hmph, pöljä yrittää olla vitsikäs, Närä murahti ja polki nahkasaapasta asfalttiin.
- Miten meinaat saada auton taas ajoon?
- Pitää varata aika katsastuskonttorille ja käydä näyttämässä siellä, ettei se häikäise. Sain katsastuskonttorin nimen ja osoitteen poliisilta.

Närä näytti minulle lappua, jossa luki: Soo Soo Katsastus Oy. En ollut koskaan edes kuullut moisesta katsastuskonttorista, mutta niitä nyt tuli ja meni. Sitten silmiini osui katsastuskonttorin aukioloaika, eli se oli avoinna vain sunnuntaisin ja maanantaisin klo 18:00 – 22:00 välisen ajan tai sopimuksen mukaan myös muulloin tuplahinnalla.

- Alkaa tulla kiire, jos meinaat tänään vielä saada kiillon pois ja katsastukseen, sanoin Närälle.
- Pyh, päivä on vielä nuori. Etsin jostain vanhan Mesun paskan, ajan sen viereen ja odotan kun siitä leijaileva ruoste laskeutuu autoni päälle ja peittää kiillon.
- Hah hah, sitä odotellessasi voi myös oma autosi hävitä ruostepilvenä maailman tuuliin.

Totuus taisi iskeä papparaisen mieliin, sillä hän vakavoitui ja alkoi ihan tosissaan miettiä kiillon saamista pois. Ehdotin vanhaa villin lännen tapaa, eli tervaa ja höyheniä, mutta se ei saanut kannatusta. Seuraavakaan ehdotus, eli romuralli jollain hiekkamontulla, ei saanut kannatusta. Mielestäni hieman kolhitut ja kuraiset pellit olisivat todellinen tehokeino häikäisyä vastaan.

- Maalataan se mattamustaksi, tulee vähän katu-uskottavuuttakin kaupan päälle, heitin uuden ehdotuksen kehiin.
- Toyotan alkuperäistä maalia ei pidä koskaan koskeman, Närä julisti kuin olisi ollut saarnaa aloittamassa.
- No eihän tässä auta sitten muu, kuin ottaa sinun paskaiset kalsarit ja hieroa niillä tuo maalipinta läpi. Sen saat tehdä kyllä ihan itse.
- Paska idea, mutta eihän pöljältä voi muuta odottaakaan.
- Puuteroidaan se, sillähän naiset poistaa ihon kiillon.
- Oletko menettänyt järkesi? Närä kivahti.
- En, mutta sinä olet. Tosin jo 60-luvulla, kun ostit ensimmäisen Toyotan. Sääli, meni nuori mies silloin täysin pilalle.
- Liuotinta, pyyhitään maalipinta liuottimella, Närä äkkäsi.
- Käytetään kossua, niin voidaan samalla ryypiskellä itsekin. Loppua kohti vain hauskuus lisääntyy ja siellä katsastuskonttorilla voi käydä vaikka viikon päästä. Eikös eläkeläisille ole olemassa sellaisia tuettuja taksikyytejä?

Närä kimpaantui oikein kunnolla ja alkoi mesota, että niin pitkään kun hänen kaasujalka oikenee konehuonetta kohti, hän ei ilmaisilla tai edes maksullisilla taksikyydeillä ajele. Oma kyyti on paras kyyti. Kossuideaa Närä jopa mietti hetken, mutta tajusi sitten miten paljon se tulisi maksamaan ja hylkäsi sen harmikseni. Olisin niin mielelläni hieronut pikku kosandereissa Yariksen maalipintaa, vaikka se työtä olisikin ollut. Jos tein töitä, niin halusin siinä olevan jonkun jujun tai porkkanan, ja tässä kohtaa se olisi ollut kossu.

- Minulla on kellarissa liuotinta ja rättejä, Närä ilmoitti ja lähti saapastelemaan verkkokellareiden ovea kohti.

Jäin odottelemaan pihalle, sillä en halunnut poistua lämpimästä auringonpaisteesta mihinkään. Tovin odottelun jälkeen papparainen palasi liuotinpullon ja trasselitukkojen kanssa. Hänellä oli mukanaan myös vesiämpäri. Samassa minulle tuli mieleen, että auton sai pestä silloin tällöin pihalla, mikäli piha imi pesuvedet. Pesussa ei saanut käyttää liuottimia, mistä kerroin Närälle.

- Pyh, ei tätä maahan asti lotrata ja sitä paitsi minä olen tämän taloyhtiön laki ja järjestys. Pidäs nulkki nyt suu soukemmalla tai hallitus ottaa asuntosi taloyhtiön haltuun.
- Siinä tapauksessa sanon hullulle ämmälle, että sanoit sen perseen näyttävän levähtäneeltä nahkahousuissa ja mainitsit myös, ettei sen puheesta saa mitään selvää.

Närä mutisi jotain siihen suuntaan, että minun kannattaisi muuttaa jonnekin metsän keskelle romuautoineni, etten häiritsisi kunniallisten ihmisten ja varsinkin kunniallisten eläkeläisten rauhallista elämää. Mutinan ohella hän alkoi hinkata autonsa kylkiä liuottimeen kastetulla trasselilla. Tulosta alkoi tulla, eli kiilto väheni, mutta samalla myös auton kylki alkoi näyttää aika suttuiselta. Tässä kohtaa se oli varmaan ihan hyväksyttävää. Närän hinkatessa kylkeä, utelin vahauksesta:

- Miten pitkään siinä vahauksessa meni, että sait niin hienon kiillon?
- Kuusi tuntia.
- Ja mitä se vaha maksoi?
- Kolmisen sataa euroa purkilta.
- Monestiko sillä vahaa?
- Kaksi kertaa.
- Vituttaako nyt?
- Hmph, en vastaa noin henkilökohtaiseen kysymykseen.

Eikä tarvinnutkaan, sillä vitutus oli käsin kosketeltavissa. Nyt kun olisi ollut poppareita ja kunnon jakkara, niin olisin nauttinut tästä tilanteesta vielä enemmän. Harvoin televisiostakaan tuli näin hyvää komediaa, mitä tämän katsominen oli. Närä kiroili ja manaili siihen malliin, etten mitenkään voinut pitää pokkaa, vaan repeilin tämän tästäkin. Tovin hinkattuaan Närä sai homman valmiiksi ja jäimme tarkastelemaan lopputulosta kaksissa miehin. Lopputulos ei todellakaan hivellyt silmiä, mutta auto ei kiiltänyt mistään kohtaan. Auringonsäteet suorastaan tuntuivat kiertävän sen mahdollisimman kaukaa. Samassa Närä sihahti minulle:

- Älä katso, älä katso tuonne ja ole ihan hiljaa.
- Häh, mitä minne? Kummastelin papparaisen reaktiota.
- Shh, tuota Lada-miestä.

Vilkaisin sen verran, että huomasin hieman tukevahkon Veli Venättäläisen lyllertävän parkkipaikalle. En ole ollut miehen kanssa juuri koskaan pahemmin juttusilla. Joskus aikoinaan kyllä, mutta en pitkiin aikoihin. Olin jo epäillyt miehen muuttaneen pois ja hylänneen Ladansa parkkipaikalle, mutta näköjään hän asui vielä samassa taloyhtiössä. Olimme selin mieheen ja kuuntelimme, kun askeleet lähestyivät meitä ja samassa selkämme takaa kuului:

- Huomentapäivää vaan naapureille!

Närä kääntyi ensin ympäri, otti naamalleen irvistyksen ja hymyn sekaisen ilmeen ja vastasi:

- Päivää naapuri.
- Sitä minä tuossa vaan, että vahaamassako sitä ollaan?
- Ei olla! Närä kivahti.
- Juuri sitä minä tuossa, että ei ainakaan vahaamassa olla.
- Ei ole näkynyt naapuria kovin usein, puutuin keskusteluun.
- Siirryin pitemmäksi aikaa rajan taakse, mutta palatahan sitä piti, kun eukko tarvitsi minua, Veli ilmoitti.
- Koit siis ylösnousemuksen. Oletko joku varajeesus? Närä äimisteli.
- Mikä jeesus? Veli kummasteli.
- Sellainen kuolleista nousija.
- Eiku sitä minä tuota, että Venäjällä vietin pitemmän aikaa. Suku sinne jäi aikoinaan, kun rajoja mulkattiin.

Kävi ilmi, että Velin suku oli tosiaan vielä osittain itänaapurin puolella. Mies itse oli syntyisin Suomessa.

- Ladallako kävit siellä? Utelin 110 katsellessani.
- Kyllä, mutta en omalla. Velipojan Samaralla käytiin. Siihen piti tehdä remonttia, halvemmat siellä kuin täällä.
- Veditkö vodkapäissään ripaskaa? Närä uteli.
- Kyllä, duettona velipojan kanssa.
- Mikä toi takaisin?
- Vaimohan se, mutta oli minulla asiaakin.

Kävi ilmi, että Veli oli saanut sakot ja ajokiellon heikkotoimisista jarruista. Hän esitteli saman katsastuskonttorin lappua minkä Närä oli saanut ja kysyi:

- Mikä tämä konttori on? En ole ikinä kuullutkaan. Googlekaan ei tiedä tästä mitään. Kotisivut löytyivät, mutta ne on tehnyt varmaan joku kuusivuotias.

Hetken Veliä jututettuamme kävi ilmi, että hän oli joutunut jarrutestiin kesken kauppareissun. Sellainen lihava poliisi oli ilmoittanut, että autoille tehdään pistokoeluontoisia jarrutestejä. Poliisi oli hypännyt autoon ja tehnyt kaksi paniikkijarrutusta. Jarrutusten aikana poliisi oli tempaissut ratista aina vasemmalle ja väittänyt, että jarrut puoltavat hengenvaarallisesti vastaantulijoiden kaistaa kohti. Niinpä Veli oli saanut sakot ja auto oli mennyt ajokieltoon. Nyt se pitäisi sitten mennä näyttämään katsastuskonttorille, että sillä saa taas ajaa. Veli oli käyttänyt auton korjaamolla, jossa jarruille oli tehty pientä säätöä ja etujarrupalat ja jarrunesteet olivat vaihdettu.

- Hetkinen, sanoitko lihava poliisi? Ajoiko poliisi vanhalla Mersulla?
- Ajoi.
- Närä, oliko se ylikonstaapeli Jöö joka laittoi Yariksen ajokieltoon.
- Oli.
- Ja sinä möit sille aikoinaan sen perintönä tulleen Mersun.
- Varmaan vähän kaunoja, se oli aika mätä parista kohtaa.
- Mistä kohtaa? Utelin.
- Etupäässä etu- ja takapäästä.

Närä myönsi, että Jöölle oli varmasti jäänyt jotain hampaankoloon siitä autokaupasta. Papparainen mutisi, että se joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.

- Tässä kohtaa se tikku taisi osua sinun silmään, eheheee.
- Minä en tunne koko miestä, Veli ilmoitti.
- Tuurillahan ne laivatkin seilaavat, vai miten se sanonta menikään? Sinulle sattui nyt vain huono tuuri, ilmoitin Velille.
- Sanoisin, että tuota tämä on kyllä vallan mielivaltaista touhua, Veli murahteli.
- Siitä voi kyllä valittaa Jöölle, mutta sinuna pysyisin ihan hiljaa ja kävisin konttorilla.
- Teen sinne valituksen. Saavatpahan tietää miten mielivaltaisesti poliisi toimii nykyisin.

Tuo oli yksi reitti valittaa, mutta epäilin sen olevan aika turhaa. Poliisin toimista nyt oli turha valittaa katsastuskonttorille. Valitus pitäisi tehdä suoraan poliisille, mutta Jöön tapauksessa siitä tuskin tulisi olemaan mitään hyötyä. Veli ilmoitti menevänsä tänään illalla konttorille, koska oli maanantai. Närä vastasi siihen, että hän lähtee sinne myös minun kanssani.

- Minun? Ähkäisin.
- Sinun syy, tunnet sen palleron ja ihan varmasti siinä oli syy miksi autoni häikäisi liikaa.
- Muistelepa niitä Mersu-kauppojasi, huomautin papparaista.
- Kuudelta tässä parkkipaikalla. Älä myöhästy, Närä murahti.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi