Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.6.2018

Penkkejä


Tomppa jäi pohtimaan Möttösen kaksikätisiä painoja. Hypisteltyään tovin hikipantaansa, honkkelo pilkkutaksikuski ilmoitti, ettei hän kyllä voisi mitenkään ottaa kaksikätisiä painoja, sillä sitten ei jäisi yhtään kättä vapaaksi. Möttösen ihmetellessä asiaa, Tomppa laittoi etusormen nenäänsä ja sanoi:

- Ei dää yhdään sormea vapaadsi, kun kaivaa dedää.

Asia ei mennyt meillä autokoijarin kanssa kummallekaan jakeluun ensimmäisellä selityksellä, joten Tomppa joutui toistamaan äskeisen niin, ettei yksikään sormi ollut nenässä. Selvisi lopulta, ettei hän kykene kaivamaan nenäänsä, jos molemmat kädet ovat kiinni kaksikätisissä käsipainoissa. Lisäksi hän ei voisi keskittyä yhteen lihakseen kerrallaan, kun oli kaksin käsin kiinni painoissa.

- Pidän yksinkertaisista asioista, Tomppa ilmoitti.
- Aika yllättävää, totesin hymyillen.
- Olen yllätysten yökkö, Tomppa ilmoitti.
- Häh, siis yöpäivystäjäkö? Kummastelin pölhön kommenttia.
- Ei kun yökkö. Yökkään helposti jos yllätyn kovin pahasti.
- No eipä tullut tuokaan yllätyksenä, puuskahdin.

Tompan esittäessä miten yökkäilisi yllätyksen tullen, minä puolestani katsoin tarkemmin Volvon sisätiloja. Olin jo aikaisemminkin katsonut niiden olevan jotenkin erikoiset, mutta nyt ovi avoimena tajusin miksi ne olivat erikoiset. Käännyin Möttösen puoleen ja kysyin:

- Mitä hittoa noille penkeille on tehty?
- Kysyisin ennemminkin, että mistä ne ovat tehty? Möttönen röyhisteli rintaansa.
- No näkeehän tuon tyhmempikin, että puustahan ne on tehty.
- Eikä mistä tahansa, vaan tammesta. Ei ole jalopuun voittamnutta ruotsalaisessa premiuumissa.
- Puuseppäkö se sinun sarjamurhaaja olikin ammatiltaan?
- Melkein, ikäneito opetti uskonnon ja äidinkielen lisäksi puukäsitöitä, autokoijari ilmoitti.
- Pehmusteiden puuttumisen vuoksi taisi olla aika rautaperse myös, totesin sisälle katsellessani.

Möttönen hymähti, ettei häntä kiinnosta kenenkään perseen kovuus, vaan kestääkö se ostotilanteessa kalliin premiuumin hintaa. Tomppa koetteli omaa takapuoltaan ja kertoi sen kyllä kestävän vaikka mitä.

- Juu kiitos, en todellakaan halua kuulla sitä vaikka mitä, keskeytin höhlän selittämisen heti alkuunsa.
- Takapenkki on samaa jalopuuta, Möttönen avasi takaoven.
- Huomasin kyllä, nyökkäsin.
- Laadun tuntua ei saa suomalaisella koivulla. Palaahan se hyvin takassa, mutta ei sovi penkkeihin.
- Ei helvetti, kenelle pirun tollolle meinaat myydä saunanlauteilla varustetun Volvon?
- Minulle, Tomppa sipisi takanani.
- No, vaikka tuolle, Möttönen osoitti Tomppaa.
- Sain joululahjaksi peflettejä, eikä minulla ole saunaa, Tomppa ilmoitti.
- Miten ne pirun pefletit liittyvät tähän autoon? Kummastelin kommenttia.
- Heitän ne tuohon lauteille ja nautin, Tomppa selitti.

Kiuashan tästä enää puuttui, mutta Möttösen tuntien auton moottori kyllä lämpenisi sen verran, että se taatusti päästäisi samanlaiset höyryt kuin loppuun kiusattu saunan kiuas. Aloin olla tässä kohtaa jo lähes sanaton. Tästä puuttui enää se, että autolla olisi joko ajanut tai aikaisempi omistaja ollut Ruotsin Kuningas. Tiedustelin sitä Möttöseltä, mutta autokoijari puisteli päätään ja ilmoitti, että kuninkaalliset autot ovat yleensä paljon kalliimpia. Oli hän toki niitäkin myynyt muutamia satoja. Se nyt oli niin paksua tuubaa, etten jaksanut edes tarttua moiseen valheeseen. Koputtelin Volvon penkkejä ja totesin niiden olevan ainakin huolella tehtyjä. Kaikesta näki, että ne oli tehnyt todellinen ammattilainen.

- Ei ruostu penkit, Möttönen kehaisi.
- Kiva, jää tästä ainakin penkit jälkipolville. Kaikki muu taitaakin sitten hävitä pölynä ilmaan.
- Kumimaton alla on parketti, Möttönen ilmoitti.
- Täh?

Nostin kumimattoa ja totta tosiaan, siihen oli laitettu parketti, eikä mikä tahansa parketti, vaan tammiparketti. Minun oli pakko kommentoida:

- Kas kun takakonttia ei ollut paneloitu?
- Sehän tässä vähän hävettääkin, kun pitää myydä tällaista puolivalmista, Möttönen manaili.
- Loppuiko lauta vai kuoliko se puuseppäsarjamurhaaja?
- Sai viimeisen naulan arkkuunsa ja lopetti.
- Siis kuoli.
- Ei, vaan sai oman arkkunsa valmiiksi ja totesi, että nyt riittää puutyöt tältä elämältä. Möi kaikki projektit sen kuntosina kun ne sattuivat olemaan.
- Muitakin vastaavia autoja kenties?

Möttönen kertoi, että naisella oli ollut myös paneloitu Lada ja Mossen pick-up. Niille oli vain käynyt aika ikävästi viime kesänä. Autoja oli säilytetty kuivassa tilassa ja kun niitä oltiin siirtämässä sieltä eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Möttöselle myyntiin, olivat ne palaneet. Autot olivat olleet vierekkäin parkissa erään tienvarsikuppilan pihalla, kun ne olivat roihahtaneet liekkeihin. Poliisi epäili, että Mossen lavalle olisi heitetty savuke ja se olisi sytyttänyt tulipalon.

- Sinne meni savuna ilmaan nekin tienestit, Möttönen manaili.
- Voithan sinä itse alkaa paneloida noita ruosteisimpia myyntiautoja.

Möttönen pyöritteli päätään ja ilmoitti, ettei hän ala toimitusjohtajana ja firman omistajana tekemään mitään entisöintejä itse. Lähes kaikki tuollaiset hommat ovat ulkoistettu.

- Lähes, teet siis sentään jotain vielä itse.
- Joo katos Mersu-miehen on tehtävä keväisin se mikä Mersu-miehen on tehtävä.
- Jaa, öjynvaihto, moottorinvaihto vai mikä?
- Ei mitään niin työlästä. Hoidan homman hopeasprayllä ja ilmastointiteipillä. Laitan kyllä myös työn osuuden verovähennyksiin, sillä enhän minä nyt mitään ilmaiseksi tee edes itselleni.

Möttönen kertoi, että siirryttyään hopeisiin Mersuihin, olivat kevätremontit helpottuneet huomattavasti. Hopeista sprayta ja ilmastointiteippiä sai suurin piirtein joka marketista ja lopputulos oli muutaman vuoden harjoittelun jälkeen jo katseen kestävää.

- Miten on, tehdäänkö Volvosta kaupat? Möttönen vaihtoi aihetta.

Tomppa kaiveli taskujaan ja sai laskettua hiluista kolme euroa.

- En minä nyt jumalauta ole mikään kolmen euron narikka, vaan autokauppias, Möttönen tuhahti Tompan rahoille.
- Limiitti venyy nyt jo äärirajoille ja maksalaatikko jää ostamatta, mikäli ostan Volvon, Tomppa vaikeroi.
- Aika raskas päätös, ostaako maksalaatikkoa vai Volvo, totesin.
- Olisihan siinä kyllä puupenkit, Tomppa kuolasi Volvon penkkejä.

Pilkkutaksihöhlän valutellessa kuolaansa Volvon lauteille, minä iskin silmäni toiseen ruotsalaiseen autoon, nimittäin ysitonnariin, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Kävelin sen luokse ja totesin auton olevan 9000 Aero, jonka muistelin olleen aika kova peli aikoinaan. Möttönen huomasi siirtymiseni ja lyllersi perässäni. Auton myyntilapussa ei ollut ollenkaan hintatietoja, joten tiedustelin sitä autokoijarilta:

- Mitä tällainen Aero maksaa?
- Voih, tätä minä pelkäsin, Möttönen pyöritteli päätään.
- Ai sitä että myyntituotteen hintaa kysytään?
- Niin. Mikäli sinulla pitää kysyä tämän hintaa, sinulla ei ole varaa siihen.
- Ohhoh, sitten tämän täytyy olla kullattu ja takakontin täynnä timantteja.
- Näen näin kauppiaana usein, että halut ja taloudellinen realiteetti eivät kohtaa.
- Siis tämähän on 1994 vuosimalli ja ajettu reilut 400 000 km.
- Näillä yksilöillä vaan arvo lisääntyy mitä enemmän niillä ajetaan.
- Häh?

Möttönen alkoi selittää, että mitä enemmän tällaisella harvinaisella autolla ajetaan, niin sitä vähemmän samanlaisia on tarjolla ja harvinaisuus vain nostaa hintaa. Miljoona ajettuna tuota kyseistä Saabia ei saisi edes sen painoisella kultalastilla vaihdettua päikseen. Tämän vuoksi autoa ei ole hinnoiteltu, sillä sen hinta nousee joka päivä, eivätkä todelliset rahamiehet hintoja kysele.

- Rolssejakin myydään samalla periaatteella, eli jos sinun pitää kysyä hintaa, sinulla ei ole varaa siihen, Möttönen ilmoitti vatsaansa raapien.
- Ei näy yhtään.
- Mitä ei näy? Möttönen kummasteli.
- Rolssia tässä pihassa.
- Keskityn enemmän volyymimerkkeihin, niistä saa paremmin katetta. Toisaalta, brittiläiset autot tuovat liikaa harmeja myyjille. Eivät kestä läheskään niin hyvin kuin nämä ruotsittaret, Möttönen taputti Saabin kattoa.

Möttösen autotarjonta oli tyypillistä autojobbarin tarjontaa. Autoja oli laidasta laitaan hintaluokassa 500 - 10 000 euroa. Brittejä ei pihassa ollut, mikä nyt ei sinällään ollut ihme autojen harvinaisuuden vuoksi.

- No nyt tekee höpöä, Tomppa tuli selittämään vierelleni.

Siirryin varmuuden vuoksi hieman etemmäksi, kun en tiennyt miten höpöä mokomallakin pöljällä alkoi tehdä. En kerinnyt tarttua asiaan, kun pilkkutaksikuski jatkoi:

- Saab, aina Saab, mutta minä en koskaan.
- Nyt meni hieman ohi. Mitä tarkoitat? Kysyin Tompalta.
- Tällä autolla lohkee aina, Tomppa siveli Saabin kylkeä.
- Jaa, taitaa kuule vain tuo pakkeli lohjeta tässä yksilössä, osoitin Saabin pakkeloitua takalokasuojaa.
- Tottumaton kuljettaja, liikaa tehoja, lähti sladiin, Möttönen kiirehti selittämään.
- Etuveto, sladiin takapää?
- Ja kuivalla asfaltilla. Ei se pienitehoisella onnistuisikaan.
- Ei kiitos, en voi ostaa, Tomppa ilmoitti samassa.
- Miksi et? Kummastelin kommenttia.
- En voi ajaa sladissa. Ohittaminen on vaikeaa jos auto vie suoraan ajaessa kaksi kaistaa ja tiellä on vain kaksi kaistaa.
- Hmm, totta.

Möttönen avasi Saabin oven ja kehua retosti sen alkuperäisiä nahkapenkkejä. Ne olivatkin kyllä sen näköiset, venyneet ja halkeilleet. Niistä olisi saanut nahat jo kaksiin jakkaroihin, niin paljon niissä oli pusseja.

- Istuin kerran nahkapenkeillä ja lipsahdin lattialle. Sattui, kun iskin nenän rattiin, Tomppa kertoi.
- Eikä, ehehehee, repesin höhlän kommentille.
- Käkäkäkäää, itsekin repesin, mutta vasta sen jälkeen kun verenvuoto oli loppunut nenästä.
- Kaikki eivät ymmärrä laadun päälle mitään, Möttönen tuhahti ja paiskasi Saabin oven kiinni.

Asiakkaiden vähyyden vuoksi minulla kävi mielessäni, että ihmiset nimenomaan ymmärtävät laadun päälle, kun pysyvät poissa Möttösen autorivistön luota. Jatkoimme matkaa Möttösen selittäessä niitä näitä myynnissä olevista autoista. Pysähdyin erään farmarimallisen Corollan luo ja jäin kummastelemaan hintalappua.

- Mitä helvettiä, maksaako kasikutonen Corolla 6500 euroa?
- Kyllä, tämä on yksilö. Ei löydy toista samanlaista. Tästä on tullut tänäänkin jo monta soittoa.

Kuin pyynnöstä, Möttösen puhelin soi ja mies vastasi puhelimeen:

- Möttönen, autoja kaikille teille.
- Juu, kyllä on, seison juuri sen vierellä ostajaehdokkaiden kanssa.
- On, on, ihan uniikki yksilö.
- Miten niin virhe?
- Pilkkuvirhekö?
- Että kuusisataa maksat jos saat talvirenkaat mukaan?
- 7 tonnia talvirenkailla, se on tiukka hinta.
- Haloo, haloo, haloo!

Möttönen laittoi puhelimen taskuunsa ja mutisi, että taisi ostajalla loppua limiitti prepaidista. Kaiken maailman tuulen huuhtomat perseet kun soittelevat autoista ja luulevat niitä jaettavan ilmaiseksi.

- Tässä on erikoisvanteet, mutta jokainen vanne on erilainen, totesin Corollaa katsellen.
- Uniikki yksilö, kuten sanoin. Renkaat ovat saman levyiset.
- Jokainen peltiosa on hieman erivärinen.
- Tämä on erään taiteilijan entinen auto. Nimmarin saa kaupan päälle.
- Ehehee, kenen?
- No eh, se vähän riippuu kuka kysyy, Möttönen nikotteli.
- Miten niin riippuu kuka kysyy?
- Sitä vaan, että jos tykkäät Irwinistä, niin tämä oli sen entinen auto ja jos Tauskista, niin sitten tämä oli Tauskin entinen auto. Minkään bändin auto tämä ei voi olla, kun keikkakamat eivät mahdu kyytiin. Pitää olla tarkka näissä asioissa.
- Ei jumalauta mitä satua ja asiakkaiden kusettamista, ilmoitin Möttöselle.

Autokoijari puolustautui ja ilmoitti, että myy kokonaisvaltaista kokemusta ja elämystä, ei pelkkää autoa. Siihen elämykseen liittyi usein myös tunteellisia asioita, kuten oman suosikkimuusikon entinen auto. Ihmisille piti kuulemma myydä mitä he halusivat.

- Löytyykö täältä minun entistä autoa? Tomppa uteli.
- Miten niin sinun entistä? Kummastelin.
- Fanitan vain itseäni, joten minulle itselleni olisi suuri kunnia saada ostaa minun entinen autoni.
- Myy Talbotti minulle, niin myyn sen sinulle takaisin, Möttönen havahtui.
- Oho, paljollako?
- Saat siitä kolme sataa euroa.
- Käteiselläkö? Tomppa innostui.
- Kyllä.
- Aaaaarrrrgh, hiiiiiiih, hiiiiiih, Tomppa veti henkeä hikinauhansa läpi. – Mitä se maksaa ostaa takaisin?
- Kuusi sataa euroa + toimituskulut.
- Tuplahintako?
- Kyllä, myyn kokonaisvaltaista elämystä. Niillä on hintansa.

Sanoin Möttöselle, että lopettaa nyt moisen mölinän ja Tompan vedättämisen. Pilkkutaksimies oli sen verran höhlä, että saattaisi vaikka mennäkin tuohon retkuun, jos taskussa ei olisi pelkkiä reikiä. Onneksi hänellä ei ollut rahaa, niin Talbotin myynti ja osto jäi vain haaveeksi. Jatkoimme Toyotan luota matkaa kohti Tompan autoa. Päästyämme sen vierelle, sanoin Möttöselle:

- Kiitos tästä esittelystä, nyt tiedän mitä sinulla on tarjolla.
- Tuot vaan asiakkaita minulle, niin lupaan palkita sinut hyvin.
- Saanko jonkun provikan toteutuneesta kaupasta, jos saan sinulle ostajan?
- Lippalakin.
- Siis mitä?
- Saat lippalakin. Teetin mainoslippiksiä. Pirun kalliita ja tulevia keräilyharvinaisuuksia. Saat sellaisen jokaisesta asiakkaasta.
- Eiköhän lähdetä, sanoin Tompalle.

Nousimme Talbottiin ja Tomppa täräytti sen tulille. Sepelimyllyn alkaessa kalista keulalla, lähdimme kotia kohti. Matkalla tajusin, että jäi kahvit juomatta, mutta lohduttelin itseäni sillä, että kotona saan sellaiset kahvit kuin haluan.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi