Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

23.5.2018

Volvo voimakone


Möttösen paukutellessa henkseleitään autokaupan suurena osaajana, minä puolestani mietin miten Pasi Kuikka oikein kerkeää joka paikkaan. Tyyppi oli äitinsä kanssa mukana melkein jokaisessa asiassa mikä tuli eteeni autoilun saralla, mutta silti mies ei ollut mennyt eteenpäin kuin vain kenkiensä mitan verran. Pasia saattoi hyvällä omalla tunnolla nimittää sarjayrittäjäksi, joka vain yritti ja yritti, mutta ei saanut aikaiseksi yhtään mitään. Mies oli siis Yrittäjä isolla Y:llä. Se hyvä puoli Kuikan äidin pojassa oli, ettei hän tehnyt numeroa omista yrityksistään, toisin kuin Möttönen, joka jatkoi paasaamistaan:

- Ei oo mittään Laakkojen, ei Veho, ei ne Korean rääpäleet, jotka myyvät pikkutakeissaan pitkiä takuita ilman takuita.

Takuu-sana otti korviini sen verran hyvin, että keskeytin mölyämisen kysymällä:

- Miten se takuu toimii tässä sinun liikkeessä? Saako näille kuinka monen vuoden takuun?

Möttösen hymy leveni yhtä leveäksi kuin ihrapallo itse. Ei ollut kaunista katseltavaa, mutta purin hammasta ja katsoin hikoilevaa ja nauravaa sikaa pakotettu hymy omalla naamallani. Möttönen astui pari askelta lähemmäksi, laski kätensä olkapäälleni ja sanoi:

- Minä laitan sinulle sellaisen takuun, ettei ole toista tullut vastaan.
- Sekö meni jo? Kysyin.
- Mikä? Häh?
- Se takuu. Itsehän sanoit, ettei sellaista takuuta ole samanlaista.

Möttönen katseli minua alta kulmiensa ja näki selvästi, ettei jakelu yltänyt hänelle ihan korvienväliin saakka. Varmaan vatsamakkarat hidastivat sitä normaalia enemmän. Vihdoin myyntiurpo väänsi suunsa hymyyn ja ilmoitti:

- Meillä on elinikäinen takuu.
- Oho! Hämmästelin ääneen.
- Toimii kuin junan vessa, Möttönen hehkutti.
- Ai jaa, no entä jos se juna ei edes tule?
- Häh, mitä siitä?
- Käy siinä sitten vessassa, jos ei ole koko junaa. Nykyisin tuo junaliikenne on sen verran häiriöherkkää, että parempi käydä paskalla puskassa.
- Äääh, no meillä se takuu kuitenkin toimii elinikäisesti.
- Jaa, kenen elinikään se on sidottu? Kenties Suomen vanhimman ihmisen vai?
- Auton.

Hetken tingattuani kävi ilmi, että Möttösen liikkeen takuu toimi loistavasti siihen asti, kunnes vanhaan autoon tuli 50 euroa kalliimpi vika. Takuuehdoissa sanottiin, että auton elinikä on saavutettu, mikäli auton korjauskustannukset ylittävät 50 euroa.

- Tuohan on huijausta, purnasin.
- Ei ole, vaan takuuehtojen mukaista toimintaa. Onhan niillä Korean ihmeilläkin pitkät takuu ja kaikenlaisia ihme rajoituksia.

En ollut pahemmin perehtynyt mokomiin korealaisiin, mutta muistelin jotain tuollaista itsekin. Toki Möttönen saattoi värittää asiaa itsensä parhaaksi, mutta se nyt oli sivuseikka tässä takuukeskustelussa.

- Tähänkin Volvoon saa 50 eurolla vaikka vaihtokoneen, Möttönen taputteli vieressä olevaa 740 Volvoa.
- Oho, no johan on vaihtomottien hinta tipahtanut, hämmästelin kuulemaani.
- Niin se moottorikin tipahti, autokoijari virnisti.
- Mitä tippui tai siis mihin tippui?
- Tielle, oli vähän jo laho yksilö se. Tämä tässä sen sijaan ei ole laho, vaan suojattu parhaimmilla aineilla kolmen vuoden välein. Tämä on ollut kuusikertaisella leskellä vain pyhäkäytössä.
- Kuusinkertaisella? Olisiko parempi termi kuitenkin sarjamurhaaja?

Repesin ihan totaalisesti, sillä nyt meni jo yli kaiken huumorin tuo kuusinkertainen leski. Olisi ollut edes se perinteinen saaressa asuva kansakoulunopettaja, joka ajoi vaan omassa kotisaaressaan, niin olisin saattanut räkänaurun sijaan vain hymyillä.

- Kyllä Impi Immetyinen oli kuusinkertainen leski, Möttönen vakavoitui.
- Älä viitsi iso mies enää jatkaa, eheheheee, repeilin taas.
- Nämä ovat kyllä luottamuksellisia asioita asiakassuhteistani.
- Niin paljon me teihin luotettiin, ehehehee, pokkani petti jälleen. – Paljonko tällä kiululla on ajettu?
- 680 000 kilometriä ja jokainen huolto on tehty etuajassa.
- Häh, Afrikassako se kävi niitä miehiä murhaamassa?
- Kaikki eivät asu keskustassa, Möttönen murahti.
- Onneksi eivät myöskään ihan noin syrjässä, mitä Impisi on asunut. Onko tähän asennettu lisätankit? Kenties koko tavaratila on muutettu polttoainesäiliöksi?

Möttönen punoi päätään ja avasi Volvon takaluukun. Sen jälkeen hän laittoi takaluukun kannen ja takalokasuojan väliin puisen palikan, joka oli kiinni punaisessa pyykkinarussa. Möttönen huomasi kummastuneen katseeni ja sanoi:

- Luulit tietenkin, että tavallista koivua.
- Sitähän minä juuri meinasinkin kysyä, että koivustako olet tuon sorvannut?
- Tammea, ei syö oravat eikä muutkaan jyrsijät. Ruotsalaisessa laatuautossa pitää olla jalopuuta.
- Entä tuo naru, kenen pyykkinarusta se on pätkäisty?
- Ruotsin tuliainen.
- Jaa, ihanko laitoit jonkun toisen sen pöllimään?
- Itse minä sen ostin. Ei sitä hankintoja voi ulkoistaa, tai alkaa laatu kärsiä. Liikkeen mainetta pitää vaalia ketjun alusta loppuun saakka.
- Ai vetoketjun, kun käyt kusella rahat saatuasi. Kun olet vetänyt sen ylös, niin ketju on vaalittu alusta loppuun, niinkö?

Tomppa alkoi hirnua kuin astmainen hevonen, pudottuaan ensin polvilleen asfaltille. Siinä hirnuessaan hän avasi ja sulki vetoketjuaan. Katselin vuoronperään hullua pilkkutaksikuskia ja pönttöä automyyjää ja mietin, että miten olen taas joutunut tällaiseen tilanteeseen? Vaikka en omannut kovin laajaa ystäväpiiriä, niin ne jotka tunsin, olivat kaikkea muuta kuin tylsiä tai tavallisia tyyppejä. Palasin vielä kalikkaan, sillä se kiinnosti minua:

- Onko tuo kalikka joku ruotsalainen lisävaruste, kun en ole aikaisemmin moista nähnyt?
- Kätevä mies tekee kuule kaiken itse, Möttönen hehkutti ja osoitteli itseään.
- Ei sitten tullut mieleen korjata tuota takaluukkua alkuperäiseen kuntoon?
- Kysynpä vaan, että mitä järkeä, kun siitä saattoi tehdä paremman? Möttönen sanoi ja tuijotti minua kun vähäjärkistä.
- Kysele vaan kuule itseltäsi, minä en ole tuota rakentanut, tuhahdin takaisin.

Seuraavaksi Möttönen alkoi kehua retostaa Tompalle Volvon takaluukun kokoa ja sitä miten se on suunniteltu optimaaliseksi tavaroiden lastaamista ajatellen. Ihmettelin taas ääneen, että mitähän hiton optimaalista tuossa oli, kun tavarat piti punnertaa tosi ylös, että ne sai nostettua Möttösen kehuman menopelin takaluukkuun. Ergonomia on perseestä, oli ollut varmaan tuon suunnitelleen insinöörin motto. Sanoin Möttöselle:

- Selkähän tuossa menee, kun tuonne konttiin punnertaa kaljakoria.
- Ei ole vässyköitä varten nämä isot Volvot. Ne ovat miesten autoja. Se on voima mikä puhuu tämän Volvon konehuoneessa ja sitä samaa voimaa kysytään myös omistajalta.

Vilkaisin Tomppaa ja mietin miten hän istuu Möttösen määrittelemiin Volvon potentiaalisiin omistajiin. Tuota tuulen pieksemää hapsenkakkiaista kun ei voi mitenkään nimittää raavaaksi Volvon omistajaksi. ”Voima puhuu Volvon konehuoneessa” -lause kuulosti sen verran utopistiselta, että minun oli pakko udella lisää:

- Miten paljon sitä voimaa on tämän Volvon konehuoneessa? Lapun mukaan tämä on kaksilitrainen bensa-automaatti.
- Sitä on käsittämättömän paljon. Ei näitä 90-luvun tehoja voi mitenkään verrata tämän päivän autojen tehoihin. Nämä lähtee ihan oikeasti käsistä tottumattomilta.
- Tämähän on vapaasti hengittävä, eikö totta?
- Hiiiiih, hiiiiih, mun henki ei kulje enää vapaasti, jännittää seistä tällaisen auton vierellä, hiiiih, hiiih, Tomppa vinkui kuin astmainen hamsteri.
- Ei näitä voimakoneita ole turboilla pilattu, Möttönen taputteli Volvon hilseilevää kattoa.
- No paljonko sieltä pellin alta löytyy potkua?
- Hevosvoimat menee yli sadan että heilahtaa. Se on kuule Talbotin jälkeen melkoista haipakkaa kun työntää lapikasta konehuoneen puolelle.
- Paljonko yli sadan?
- Kolme.
- Mitä kolme?
- Hevosvoimaa.

Kävi ilmi, että Volvossa oli huimat 103 hevosvoimaa. Se sai Tompan haukkomaan henkeä, sillä kolminumeroiset hevosvoimalukemat olivat hänelle kuin märkä päiväuni. Pilkkutaksihöhlä veti ilmaa sieraimiinsa hikipannan läpi ja yritti pysytellä housuissaan, niin tohkeissaan hän autosta oli. Möttönen löi lisää löylyä ja ilmoitti, että väännössä tämä Volvo päihitti heittämättä pienet ruotsalaiskylät. Sitäkin kun kuulemma oli reilusti.

- Miten reilusti? Utelin häneltä.
- 150 nyyttonia on kuin pajunvarsi tämän Volvon väännön rinnalla, autohuijari paukutti.

Moinen vääntölukema ei kovin hetkauttanut minua, sillä pienissäkin nykyturboissa oli enemmän vääntöä, puhumattakaan ahdetuista kaksilitraisista, joten heitin piruuttani Möttöselle:

- Paljonko jää alle 300 newtonin?
- 145
- Siis häh, onko tässä vain 155 Nm vääntöä?
- Eikö olekin puhutteleva lukema?
- Kyllä, jäi ihan suu auki hämmästyksestä, myönsin.
- Miten se Talbotti kiihtyy? Möttönen heitti kysymyksen Tompalle.
- En tiedä, Tomppa raapi päätään.
- Miten niin et tiedä?
- Mittasin kerran kiihtyvyyttä, mutta kellosta loppui paristo ennen kuin sain satasen mittariin, Tomppa selitti.
- Ehehehee, olisit ottanut kalenterin käyttöön, repesin totaalisesti.

Tästä Möttönen sai lisää intoa ja alkoi selittää, että Talbotit ovat perinteisesti olleet lähemmäs 20 sekunnin kiihtyjiä, mutta nämä Volvon voimakoneet ryntäävät jopa tällaisena automaattiversiona sataseen kolmentoista sekunnin pintaan.

- Lisäksi tehtaan arvot koskevat vain uusia autoja, jolloin kiihtyvyys on heikoimmillaan. Tällaiset monta satkua ajetut ovat vetristyneet sen verran, että kiihtyvyys alkaa lähennellä jo kymmentä sekuntia.
- Ihanko totta? Äimistelin asiaa.
- Kyllä. Neuvoisin treenaamaan vatsalihaksia, sillä kiihtyvyys voi ottaa äkkinäisen sisäelimien päälle. En yleensä myy näitä tottumattomille, mutta teistä molemmista huokuu sellainen voimakoneisiin tottuneiden miesten karisma, että myyn tämän ihan kummalle tahansa ja huomattavalla alennuksella.
- En minä tiedä, Talbotissa on vain 68 hevosvoimaa, Tomppa vaikeroi.

Möttönen taputteli Tomppaa olkapäälle ja sanoi, että hänellä on tuohon tehonlisäkseen ja siitä aiheutuneeseen pelkoon toimiva lääke. Hänellä olisi oman talonsa pihalla kasa vanhoja tiiliä, jotka hän voisi myydä tehonalentajan muodossa.

- Pa-paljonko sellainen tehonalentaja kustantaa? Tomppa uteli.
- Tulee melkein kuin kaupanpäällisiksi, otan vain toimituskulut euron tiileltä.
- Paljonko se tekee kokonaisuutena? Kysyin Tompan puolesta.
- Sellaiset kolme- viiva neljäsataa euroa.
- Miten tämän auton takajousitus kestää sen kuorman?
- Siitä ei ole huolta, nämä ovat rakennettu sellaisista materiaaleista, ettei siinä yksi tiilikuorma jousia paina pohjaan, toisin kuin missä tahansa muussa merkissä. Ihan hyvin voi pistää vielä hevoskärryn perään ja anopin suksiboksissa katolle ja vielä kulkee ilman ryhdin muuttumista.

Katselin ryhtinsä menettänyttä Volvoa ja mietin, että eipä taida enää pyörät pyörähtää tuollaisen lastaamisen jälkeen. Tomppa sen sijaan oli ihan haltioissaan ja alkoi suunnitella miten alkaisi vähentää tiiliä takakontista sitä myötä kun hän tottuisi Volvon huimiin tehoihin.

- Saan varmasti vuodessa takaluukun täysin tyhjäksi, pilkkutaksihöhlä laski sormillaan.
- Miten meinaat ajaa taksia, jos takakontti on täynnä rakennusjätettä? Kysyin häneltä.
- Kuskaan vain liikemiehiä käsimatkatavaroilla. Kohta tulee voimaan uusi taksilaki, niin pääsen lentokentälle kuorimaan kermat.

Olin lukenut myös lainmuutoksesta, mutta tarkemmat yksityiskohdat eivät olleet tiedossani, joten en alkanut väittää vastaankaan, kun Tomppa selitti suu vaahdossa miten hänen liiketoimensa nousevat suorastaan lentoon uuden lain myötä. Hän voisi sen jälkeen pitää yhdellä luvalla sekä Talbotin että Volvon. Sitten muistin, että Tomppahan oli saanut taksiluvan, mutta myös menettänyt sen, joten kysyin häneltä:

- Sinähän muistaakseni menetit sen taksilupasi jonkun nujakoinnin vuoksi?
- Niin menetinkin, mutta sain juuri pari viikkoa sitten postia, että saan sen säälistä takaisin.
- Säälistä?
- Niin, se tuli postissa takaisin ja saatteena oli kirje. Siinä luki, että säälivät minua ja nauravat paskaisesti, kun ajan firmani konkkaan uuden taksilain myötä. Ovat kuulemma lyöneet vetoa, että montako viikkoa perseeni kestää ajaa.
- Aika mielenkiintoinen suhtautuminen, mietin ääneen.
- Minulla on kuule hyvät pakaralihakset, olen treenannut niitä. Haluatteko nähdä?
- Juu ei kiitos, puistelin päätäni.
- Kyllä minun pylly kestää, katsotaan miten niiden läskiperseiden käy, Tomppa uhosi.

Jotenkin minulle tuli taas sellainen tunne, että jakelu Tompan korvien väliin oli joko viivästynyt tai sitten se ei toiminut enää ollenkaan. Toisaalta onnellisia ovat ne, jotka eivät ymmärrä kaikkea vittuilua. Tomppa innostui Volvosta niin paljon, että astui kuljettajan oven vierelle ja väänsi sen auki.

- Kriiiiiiiiiiiih!

Loikkasin metrin kauemmaksi autosta ja korviani pidellen karjaisin:

- Mikä helvetti se oli?
- Sitä ovea ei pidä nitkutella auki, vaan tempaista! Möttönen karjui takaisin.
- Sattuu käteen, Tomppa voivottele.
- Myyn myös käsipainot satasella, Möttönen ilmoitti.
- Molemmilleko käsille? Tomppa kysyi.
- Se on sitten kaksisataa, jos haluat kaksikätiset painot.

En kestänyt enää, vaan repesin taas totaalisesti. Möttönen oli todellakin autokoijarien koijari, sillä mies ei mennyt sanattomaksi missään tilanteessa, vaan keksi sitä mukaan uutta kaupattavaa, kun Volvosta paljastui vikoja. Ei se hullu ollut joka pyysi, mutta maksaja oli ihan taatusti, ainakin tässä kyseisessä tapauksessa.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi