Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

26.4.2018

Appsiluuppi


Päästyäni eroon Koikkalan Jarnosta, suuntasin askeleeni kotia kohti. Rappuja ylös harppoessani toivoin, ettei ainakaan hullu ämmä tulisi vastaan. En ollut enää sillä tuulella, että olisin jaksanut lähteä jotain romuja ihmettelemään hänen kanssaan. Sekin päivä tuli kyllä vielä, mutta mitä kauemmaksi sen pystyi siirtämään, niin sitä parempi. Siirrä se ylihuomiselle, mitä et viitsi tehdä huomenna, on ihan käypäinen ohje kaltaiselleni työn vieroksujalle. Mitä sitä turhaan itseään hikeen repimään, ellei ole ihan pakko. Saunassa sai hien, jos sitä niin palavasti halusi. Enpäs kerinnyt kotona saada kuin kengät pois jalasta, kun puhelin soi. Vilkaisin näyttöä ja soittaja näytti olevan Eemeli Möttönen, tuo autojobbareiden kurko, omasta mielestään. Ellei viime kuulumisista olisi ollut niin pitkä aika, olisin jättänyt vastaamatta. Niinpä valitsin vihreän luurin ja sanoin puhelimeen:

- Morjensta autokeisari, onko pää täynnä pakokaasuja?
- Toimitusjohtaja Eemeli Möttönen soittelee, oliko puhelimessa Rutinoffin kuski?
- No on. Miksi tuollainen virallinen ääni? Äimistelin autojobbarin jäykistelyä.
- Saanen ilmoittaa, että olen siirtänyt autobisnekseni niin lähelle osoitettasi, että voisimme alkaa hieroa autokauppoja.

Minun kesti hetken muistella, että missä Möttönen oli ollut ennen. Alkuperäinen paikka oli Mellunkylän Esson piha, mutta kyseinen huoltoasema oli purettu jo ties kuinka kauan sitten. Sen jälkeen Möttönen oli myynyt autojaan Itäkeskuksen Shellin pihalla. Siellä en ollut käynyt hänen kanssaan kauppaa. Nykyinen paikka kiinnosti, joten tiedustelin:

- Tarkoitatko sitä uutta sorttiasemaa siinä Tuusulan moottoritien varressa? En kyllä tiennyt, että siellä on autonromujakin.
- En. Tarkoitan Korson keskustaa ja siinä oikein pelipaikalla olevaa osoitetta. On kuule rata vieressä ja toisella puolella menee vilkas Keravalle menevä tie. Asiakasta lappaa siihen malliin, ettei kerkeä muuta kuin saranoita rasvailla, etteivät narinallaan pidä koko Korsoa hereillä.
- Jaa, kuulostaa olevan kohtalaisen lähellä. Milloin muutit tänne?
- Onhan tässä jo tehty kauppaa parisen kuukautta. Hyvä paikka ja laadukas kalusto. Tulehan käymään, niin laitetaan käntty pöytään ja vaikka Volvo alle.
- Ehehehee, juuri möin pois yhden Volvon. Ei kiitos enää Volvoja.
- Mersuhan se miehellä pitää olla, niitäkin löytyy. Laitan kahvin tippumaan, nähdään vartin päästä, moro!

Jäin ihmettelemään katkennutta puhelua. Johan oli tehokas kauppamies, kun ei antanut asiakkaalle mahdollisuutta kieltäytyä edes puolella sanalla. Tuijottelin hetken luuria ja mietin mitä tekisin. Laiskotti sen verran, etten olisi millään jaksanut lähteä enää liikenteeseen. Ennemmin teki mieli ottaa parit siivut rypäletislettä kahvin kanssa. Havahduin ajatuksistani ovikellon soittoon.

- Kuka helvetti siellä nyt rimpauttelee? Mutisin kurkistaessani ovisilmästä.
- Tomppa Pomo, täh? Hämmästelin näkemääni.

Avasin oven ja jäin katsomaan kysyvästi höhlää pilkkutaksikuskia, joka oli yhä pukeutunut liian pieneen pukuun. Tompalla oli päässään hikinauha ja ranteissa hikirannekkeet. Parta oli kasvanut sitten viime näkemästä pitemmäksi, mutta ilme oli ihan yhtä poissaoleva.

- Hiiihoooo, hiiiihoooo, jäin luuppiin, Tomppa vinkui oudosti.
- Päivää vaan sinullekin, vastasin hänelle. – Miten löysit tänne oven taakse?
- Ystävällinen naapuri avusti, Toyota-miehiä.

Tiesin heti, että Närähän se on ollut asialla. Eipä siinä mitään, saihan Tomppa oven taakse tulla jos halusi. Ei hänestä nyt niin paljon haittaa ole.

- Oliko sinulla jotain asiaakin?
- Olen luupissa, eli jumissa, eli en pääse elämässäni eteenpäin, Tomppa alkoi selittää.
- Taidan olla hieman väärä henkilö tässä tilanteessa. Oletko kokeillut käydä lääkärissä?
- Olen appsiluupissa, ei siinä lääkärit auta.

Hetken pölhöä jututettuani kävi ilmi, että Tomppa oli pilkkutaksisovellusluupissa. Pasi Kuikka oli päivittänyt sovelluksen ja nyt se määräsi Tompan aloittamaan ja lopettamaan ajohommat tähän meidän osoitteeseen. Tämä osoite oli taas tullut siitä, kun se oli ollut Tompalla sovelluksen muistissa.

- Pyydä Pasilta apua, ehdotin.
- Painoin ohjelman apua-kuvaketta. Vieläkö minun posket punoittavat? Tomppa kähisi.
- Ehkä vähän, miten niin?
- Tartuin siihen mainokseen, hiiihooo, hiiiihoooo.
- Mihin mainokseen? Kummastelin höhlän selitystä.

Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä mitä Tomppa jutteli. Hänen juttunsa olivat olleet ennenkin hieman omituisia, mutta nyt mies oli kyllä lähtenyt sananmukaisesti lentoon ajatustensa ja ulosantinsa kanssa. Mahtoi siinä moni kyyti loppua jo alkuunsa, jos Tomppa on suunsa avannut asiakkaan astuessa autoon.

- Aaaarg, tilasin niitä myös. Ei maistunut miltään, mutta poskia punoittaa ja vaihdekepissä tykyttää, Tomppa selitti.
- Mitä, ravistaako Talbotin vaihdekeppi niin pahasti, että sinulla alkaa posket punoittaa?
- Kähkähkähkäh, ei Talbotissa ole mitään vikaa. Tuo oli epäluottamuslause Talbottiani kohtaan.

Tomppa kierteli ja kaarteli asiaa, kuin reitiltään eksynyt taksikuski. Lopulta kävi ilmi, että pilkkutaksisovelluksen apua-kuvake oli vienyt Tompan tilamaan sinisiä pillereitä, jotka olivat saaneet posket punoittamaan ja Tompan oman vaihdekepin kovettumaan. Höhlä oli kuvitellut, että sovelluksen vika korjautuisi niillä sinisillä pillereillä. Hän oli syönyt niitä viikon putkeen kuuriluontoisesti ja nyt alkoivat olla konstit vähissä.

- Ja tulit sitten tänne minun oveni taakse? Kummastelin pilkkutaksikuskin aivoituksia.
- No se Toyota-mies sanoi, että sinä olet niin veltto jätkä, että voin tulla tänne jäykistelemään.

Selvisihän se syy miksi Närä oli ollut niin avulias. Siellä se seniili Toyota-jäärä nyt varmaan nauraa itsensä ihan tärviölle, puhisin itsekseni ja päätin kostaa asian jotenkin.

- Onko sinulla naisystävää? Tiedustelin Tompalta.
- Rakkauteni on Ranskan helmi, jota tehtiin myös Suomessa, Tomppa ilmoitti.
- Asut siis yksin, niinkö?
- Aaaargh, en ole yksinäinen, juttelen paljon asiakkailleni.

Samassa höhlä kaivoi taskustaan kaksi tupakanfiltteriä, tunki ne sieraimiinsa ja veti henkeä niiden läpi pari kertaa. Laitettuaan filtterit takaisin taskuunsa, hän sanoi:

- Yleensä ne kyllä sanovat, että turpa kiinni idiootti ja aja.
- Niin, ehkä kaikki eivät halua jutella taksikuskille.
- Aaaaargh, minä en siedä sellaisia asiakkaita, vaan ajan ne pihalle autostani.
- Hei, hei, nyt asiaan. Mitä teet oveni takana? Selityksiä nyt mies!

Tomppa sanoi, että olin ollut hänelle aina niin ystävällinen. Jos voisin puhua Pasille hänen ongelmastaan, kun Pasi ei vastaa enää Tompan puheluihin. Tämä ei miellyttänyt minua ollenkaan, sillä en olisi halunnut sotkeutua heidän ongelmiinsa millään tapaa.

- Kuskaan sinut minne tahansa tänään, jos kilautat kaverille, hiiiihoooo, hiiiihoooo!

Siinä samassa mieleeni palasi Möttösen tarjous kahvista autoliikkeessään. Ehkä se autoliike oli kuitenkin hieman liioiteltua, mutta kahvit se paksumahainen jobbari oli luvannut tarjota. Tein siinä samassa päätöksen, että käyn Möttösen luona kahvilla, mikäli saan sinne edestakaisen kyydin.

- Soitan Pasille, mikäli kuskaat minut yhteen autoliikkeeseen ja takaisin tänään, latelin ehtoni.
- Hiiiiii, kuuulostaa hyvältää, hoooooo, Tomppa kiekui.

Itse en ollut ollenkaan varma, että olinko tehnyt miten hyvän päätöksen sotkeutuessani tähän asiaan ja lähtiessäni Tompan kanssa reissuun. Tomppa sen sijaan oli mielissään siitä, että pääsi jonkun kanssa autoliikkeeseen. Yleensä kun hänet ohjattiin autoliikkeistä saman tien ulos ja kehotettiin pysymään poissa. Talbotin liikkeessä kaikki olisi ollut toisin, mutta kun niitä ei enää löytynyt mistään.

- Autooooniii orpoooo oooon ja määää oooon koooviiin arvooootooon, Tomppa alkoi hoilottaa.

Samassa rävähti hullun ämmän ja Ramben ovi auki. Esiin pisti hullun ämmän pää, joka alkoi paasata:

- Sitä puhuttua paskaa vielä jotenkin kuunteli, mutta tuo nyt menee vittu jo yli kaikkien sietokyvyn. Ellei tuo vitun falsettifasaani kohta katoa kuulumattomiin, niin minä kynin sen ihan omin pikku kätösin. Jälki tulee olemaan niin rumaa, ettei sitä huolita edes sairaalaan.
- Mene autolle odottamaan, tulen perässä, ohjeistin Tomppaa.
- Iiiiih, ahdistaaa, Tomppa sanoi ja veti ilmaa hikinauhansa läpi.

Pilkkutaksikuski tajusi kuitenkin tärinältään hävitä paikalta. Se oli hyvä, sillä hullu ämmä ei lähimmäisiä armahda, jos sattuu suuttumaan. En oikein kyllä ymmärtänyt, että mistä hän nyt veti herneen sieraimeen, kun yleensä mikään möykkä ei häirinnyt häntä ja Rambea. Olin siis pakotettu kysymään sitä häneltä:

- Mikä riepoo? Mitäs pienistä jos tuo höhlä vähän hoilotti.
- Pienistä, perkele. Sano vielä jotain pientä, niin taon päätäsi ihan pienesti tähän lattiaan, hullu ämmä raivosi.
- Oho, jotain suurta siis, hämmästelin kipakkuutta.
- Vittu, ostin auton huutokaupasta, saatana.
- Vau, millaisen?

Tämähän oli hyvä uutinen minulle. Nyt minun ei tarvitsekaan lähteä hänen kanssaan kiertelemään autokauppoja tai yksityisiä myyjiä. Oikein todellinen helpotus.

- Saatanan huutokauppavatipäät, hullu ämmä raivosi.
- Eikö auto ollutkaan sellainen mitä sen piti?
- Vittu, saatana, no ei ollut.
- Mikä siinä oli vikana?

Hullu ämmä pisti toisen silmän kiinni ja katsoi minun kykloopin lailla yhdellä silmällään, joka oli varmaan se kuuluisa paha silmä. Hän sanoi, että mikäli löytää minun suupielestäni edes hymyn kareen kun hän kertoo mikä meni pieleen, niin voin siirtyä suoraan letkuruokintaan. Tilanne mutkistui osaltani, sillä pokkani ei oikein tahtonut pitää pahimmissa tilanteissa, ja epäilin nyt käsillä olevan tilanteen koettelevan minun nauruhermoja. Yritin miettiä vain teho-osastoa ja letkuruokintaa, kun vastasin hänelle:

- En naura, ikävät asiat ovat kovin ikäviä.
- Hyvä. Odota.

Minun ei tarvinnut odottaa kuin vajaa minuutti, kun Floora palasi ovelleen, toinen käsi selän takana. Katsoin naista kysyvästi, ja tämä tuijotti minua läpitunkevalla katseellaan. Vakuuttelin vielä, että hymy pysyy pyllyssä.

- Siinä saatana se Volkkari, vittu niitä saksalaisia persläpejä, hullu ämmä esitteli Kuplavolkkarin pienoismallia.
- Aika hieno pienoismalli, on ollut varmaan tyyris, ihastelin sitä.
- Saat katsoa satasella sisälle, Floora oli käsi ojossa.
- Enpä taida, vähän kallista huvia tuollainen.
- Täysin alkuperäinen ja maalipintakin on virheetön, hullu ämmä sanoi.
- Niin näyttää. Eipä ole renkaillakaan ajettu, kun on niin hyvä kulutuspinta, totesin pyöriä vilkaistuani.
- Uudenveroiset nekin, perkele! Tuulilasissakaan ei naarmun naarmua, saatana!

Oli ihan äimistynyt, kun toinen vain kertoi auton virheettömistä puolista ja kiroili kuin turkkilainen autokauppias, jota oli juuri huijattu asiakkaan toimesta. Minä ainakin olisin ollut mielissäni noin virheettömästä ja hienosta pienoismallista. Sen mitä olin pienoismalleja katsellut, ne olivat olleet vähän sinne päin. Tuo oli täysin sellainen kuin auton kuuluikin olla.

- Ostit siis ensin pienoismallin ja nyt meinaat ostaa oikean Kuplan, ymmärsinkö oikein?
- Vittu niitä huutokauppavatipäitä, vittu, vitun, vittu.
- Väärä vuosimalli kenties?
- On se saatana täysin oikea, perkeleen perkele, että sieppaa ne saksalaiset vatipäät.
- Mikä, mikä niissä nyt sieppaa?
- Istu nyt perkele tuon kyytiin ja nauti virheettömällä autolla ajamisesta. Onnistuuko, mitä häh?

Katselin pienoismallia ja totesin sitten, että eipä siihen kyllä kyytiin istuttaisi, vaikka ovet näyttivät olevan avautuvaa mallia, kuten myös nokkapelti ja takaosan konepelti.

- Minä ostin perkele ajettavan auton, ja tämä myytiin suoraan käyttöön, perkele!
- Siis kirjahyllyyn.
- Käyttöön perkele!

Asiaa hetken kyseltyäni kävi ilmi, että hullu ämmä oli jotenkin päätynyt saksankieliselle huutokauppasivustolle, jossa oli iskenyt silmänsä kyseiseen Kuplaan. Aikansa Googlen kääntäjällä pelattuaan hän oli ollut kaupan kohteesta varma ja tehnyt siitä tarjouksen, joka oli mennä heilahtanut läpi.

- Kävi vittu ilmi, ettei DHL olekaan autojenkuljetusfirma, vittu, vitun, vittu!

Olin juuri lohkaisemassa, että onhan se, kun kerran oli tuon Kuplankin kuljettanut Saksasta tänne Suomeen, mutta suljinkin suuni ja olin täysin hiljaa. Oli kyllä hieman vaikeuksia pidätellä nousevia suupieliä, mutta taisin onnistua, sillä hullu ämmä puhisi vain epäluotettavasta myyjästä ja paskasta kuriirifirmasta, joka ei ilmoittanut hänelle mitä oli oikeasti kuljettamassa.

- No ei minullekaan ole kuriirifirmat ilmoitelleet erikseen mitä ovat kuskaamassa.
- Minä soitin sinne ja kysyin koska se autonkuljetusrekka ajaa pihaan.
- Mitä ne vastasivat?
- Vittu, pitäisi sielläkin käydä joku päivä opettamassa kommunikointia, perkeleen inisijät.
- Saitko sieltä jotain vastausta siitä mitä paketti pitää sisällään?
- Sain saatana, saksaksi. Vitun braatwurstipellet, saatanan paska maa se Saksa.

Kaikki paperit ja lähetteet olivat olleet saksan kielellä, joten saatu informaatio oli saksankielistä. Hullulle ämmälle oli annettu kaikki informaatio lähetyksestä täysin oikein. Nyt hänellä oli hinnakas pienoismalli, jonka hintaa hän ei aikonut paljastaa kuuna päivänä.

- Meinaatko ostaa vielä sellaisen isomman Kuplan? Utelin varovasti.
- Mitäpä luulet, jos olet kerran kävellyt nyrkkiin, niin käveletkö toista kertaa jos sen voi kiertää?
- No en kävele.
- Niin, minulla on yksi käyntipaikka kun lähden ensimmäiselle Saksan reissulleni, hullu ämmä puhisi.
- Volkkarin tehdasko?
- Vittu, saatana, perkele, ei enää sanaakaan koko Volkkarista. Se loppui nyt!

Niin se myös loppui, eli hullu ämmä ei sanonut enää sanaakaan Volkkarista. Sen sijaan hän kuvaili erittäin seikkaperäisesti, mitä tekisi tuolle katalalle huutokauppavatipäälle, kun saisi sen käsiinsä. Minun oli ihan turha yrittää oikaista asiaa, että hän oli mitä todennäköisimmin ollut se erehtyjä, ei myyjä eikä kuriirifirma.

- Painu vittuun siitä irvistelemästä, hullu ämmä totesi yllättäen.
- En minä irvistellyt, puolustelin itseäni.
- Sisäänpäin irvistelit, kyllä minä tuollaiset perslävet tunnen, hullu ämmä sanoi ja tempaisi oven kiinni nenäni edestä.

Se siitä, totesin mielessäni ja lähdin laskeutumaan portaita.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi