Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

17.4.2018

BMW-uni


Ola oli enemmän kuin helpottunut Ramben uutiset kuultuaan. Hän komensi Herkon keittämään vielä yhdet kahvit, sellaiset vahvat. Rambe nyökytteli tyytyväisenä päätään. Kelpasihan se kahvi vielä minullekin, joten nyökkäsin myös hyväksymisen merkiksi.

- Minä siitä vakuutuksesta, krööh, Ola röhisi.
- Minusta tuntuu, että se viimeinen vakuutus meni niille äskeisille hippaheikeille, Rambe kynsi partaansa.
- Entä, entä hinaussopimus? Minulla ei ole nyt sopimusta hinausautofirman kanssa.
- Tuohon käteen, Rambe ojensi kätensä Olaa kohti.
- Täh?
- Älä nyt perkele sano, että sä olet niitä halaajatyyppejä, jotka eivät sovi mitään ilman halijuttuja?
- Ei, kun sitä minä vaan, että jotain paperia pitäisi.
- Menikö tämä nyt niin herkäksi, että tarttee jo Nessua? Voi hellanlettas, hähähää.
- Sopimuspaperia, Ola täsmensi.

Rambe ilmoitti, ettei turhan päiten kirjoittele mitään papereita. Niissä oli se huono puoli, että vastapuoli saattoi luntata sovitut asiat papereista. Nyt kun hommat sovittiin näin suullisesti, myöhemmin oikeassa oli yleensä se joka löi kovempaa tai oli muuten pelottavampi.

- Sopimushinnat ovat yleensä halvempia, Ola yritti vielä.
- Ei minulla vaan. Jos sovin jotain paperilla, laitan siihen tuplahinnan. Ilman sopimuksia saatan joskus jopa herkistyä ja hinailla vaikka kahvikupillisella.
- Ok, Ola sanoi ja kätteli Ramben.

Herkko toi parin minuutin odottelun jälkeen kahvit ja Ola kilisteli kahvikupin Ramben kanssa sopimuksen merkiksi. Hörpittyään hetken kahvia, Rambe katseli ympärilleen ja totesi, että autoliikkeellä taitaa olla aika vähän hinailtavaa. Ola alkoi hehkuttaa, että hän vasta visioi tulevaa ja sitten sitä hinattavaa riittää, kun uusia autoja siirretään ilman ajamista. Rambe kuunteli juttua pää kallellaan tovin ja kysyi sitten:

- Käytätkö huumeita vai onko tuo synnynnäistä?
- Anteeksi mikä? Ola hämmästyi.
- No vittu tuollainen sekopäinen selittäminen, missä ei ole mitään järkeä.
- Minä visioin, Ola puolusteli.

Rambe hörppäsi kahvit loppuun, nousi ylös ja ilmoitti kyydin lähtevän. Tein saman perässä. Ennen liikkeestä poistumista, vannotin Olaa ja Herkkoa kohtelemaan autoani hellästi. Tulisin henkilökohtaisesti tarkastamaan, että se on virheettömässä kunnossa. Hinausautoon päästyämme, kysyin Rambelta:

- Miten ne lakimiehet luovuttivat niin helposti? Siis ihan oikeasti.
- Hähähää, olihan siinä vähän väkivallan uhkaa, mutta uhkasin myös toisella asialla, tai oikeastaan henkilöllä.
- Oho, tuota kenellä?
- Sanoin tuntevani erään Kärpäsen ja uhkasin usuttaa sen pörräämään noiden kahden toimistoon. Lehtitietojen mukaan se sai jo yhden lakimiehen pois tolaltaan.
- Ei helvetti, tunnetko?
- No en helvetissä, tuttu juorulehtien sivuilta, mutta sainpahan makeat naurut, hähähäää.

Kyselin Rambelta, että meinaako hän laajentaa nyt bisneksiään, kun se uusi hinausfirma taitaa olla lähdössä takaisin sinne mistä tulikin. Rambe myhäili ja totesi, ettei aio laajentaa yhtään nykyisestä.

- Eikö pukkaa keikkaa tarpeeksi? Hämmästelin.
- Liikaakin, joten sen takia en laajenna.
- Häh, kumma logiikka.
- No perkele, missä vaiheessa kerkeäisin könytä naisen päälle, jos pitäisi huolehtia isommasta firmasta?
- Palkkaa joku johtamaan sitä.
- Paskat. Nykyisin on niin vaikea löytää tarpeeksi vittumaista, rumaa ja luotettavaa henkilökuntaa, joka osaa vittuilla takaisin eikä vaivu heti masennukseen, kun lyön vyön alle.
- Niin, nuo kriteerit ovat kyllä aika kovat.

Rambe sanoi kyllästyneensä niin sanottuihin ammattimiehiin, jotka vinkuivat jostain vitun ylimääräisistä korvauksista ja tuijottivat kelloa, että kotiin pitäisi päästä kun undulaatilla on sulkasato tai anoppi on tulossa käymään ja pitäisi siivota. Minun oli pakko kysyä häneltä:

- Entä ammattiliitot, eivätkö ne määrittele näitä työjuttuja?
- Homojen hommaa, jos edes niiden. Minä maksan enemmän niille jotka eivät kuulu liittoon.

Sitten Rambe kertoi yhdestä tyypistä, joka oli tullut hänelle töihin ajamaan toiseen vuoroon koppiautoa. Parin viikon työskentelyn jälkeen hemmo oli alkanut vinkua, että ottaa yhteyttä liittoon, kun hänellä teetetään liikaa töitä.

- No teetitkö?
- En yli 24 tunnin vuorokausia, hähähää. Vittu, minähän olen tunnettu kohtuudesta, Rambe räkätti.

Tilanne oli edennyt siihen, että vinkulelu oli tullut paikalle toisen vinkulelun, eli liiton miehen kanssa, joka oli alkanut lukea Rambelle madonlukuja. Hän oli kuulemma rikkonut niitä, näitä ja noita pykäliä työnantajana.

- Oho, no miten siinä sitten kävi?
- Kenelle?
- Sille liiton miehelle.
- Kenelle?
- No sille valittajalle.
- Ei ole näkynyt kumpaakaan, kun Kaunis alkoi sekoittaa samalla hetkellä paljussa laastia. Taisivat olla vähän herkillään jollain tapaa, hähähää, Rambe räkätti.

Rambella oli kyllä uskomaton tuuri aina noiden juttujensa kanssa. Liitto oli jättänyt hänet täysin rauhaan sen käynnin jälkeen. Rambe puolestaan oli lähettänyt pieninä kolikkoina sen valittajan kahden viikon palkan eri pakettiautomaatteihin. Saisi kuulemma ajaa ihan himoonsa sen rahan eteen, kun ajohommat eivät töissä ollessa maittaneet. En ollut nähnyt Kalle ”Kaunis” Koskista vähään aikaan, joten tiedustelin Rambelta:

- Miten Kauniin kanssa sujuu?
- Vittu, ihan yhtä ruma jätkä kuin ennenkin ja ryyppää välillä niin, ettei tiedä viikkoon missä maa, missä kuu tai sitä kuka edes itse on.
- Siis entisellään.
- Kyllä näin on. Antaisin kenkää, mutta kun on niin saatanan ruma, ettei sitä kukaan muukaan palkkaisi, hähähää.

Kyllähän minä muistin, että Kaunis oli kova ryyppäämään. Miehen rumuus tuli siitä, että oli kerran jäänyt tilataksin alle ja kerran naaman oli tuhonnut poliisikoira. Koira oli päässyt hengestään ja tilataksi oli palanut tapahtumien jälkeen. Kaunis oli saanut noista molemmista teoistaan linnaa. Noista oli jo kauan aikaa, eikä Rambe ollut katsonut niitä negatiivisiksi seikoiksi työpaikkaa hakevalle Kauniille. Ramben rengistä ajatukseni harhautuivat hänen vuokralaiseen, eli Romu-Reiskaan, joten tiedustelin kuskiltani:

- Miten sinulla menee Romu-Reiskan kanssa?
- Hähähää, ihan torvelohan se jätkä on. Kynin siltä sika korkeaa vuokraa ja toinen vain hymyilee, hähähää.
- Ihanko totta?
- No perkele, huijaa tai tule huijatuksi, sitähän tämä bisneksen tekeminen on. On se vain niin tyhmää maksaa liikaa, hähähää.
- Onko muuten hyvä vuokralainen?
- On, eipä siitä ole pahaa sanottavaa.

Olimme kerinneet jutustelun lomassa takaisin taloyhtiömme parkkipaikalle, jonne Rambe peruutteli hinausautonsa. Rambe kertoi lähtevänsä tekemään nyt ihan oikeita hommia, kun koko aamupäivä oli tullut vain pidettyä hauskaa.

- Ajele varovasti, huikkasin hänelle laskeutuessani autosta.
- Ja vitut, hähähää.

Se siitä, kohta hinausauto lykkäsi mustaa taivaalle ja katosi näkyvistä. Hyvä päivä, nyt oli tuo auton säilytys ratkaistu ja hoidettu loppuun saakka. Lähdin hymyillen kävelemään rappua kohti, kun äkkiä eteeni ilmestyi jostain Koikkalan Jarno, tuo tossukkaukkojen ruumiillistuma. Jarno oli suu mutrussa, joten kysyin häneltä:

- Mitä murjotat, eikö vaimosi ole suorittanut aviollisia velvollisuuksia kanssasi?
- Minä menin taas mokaamaan, Jarno vaikeroi.
- Mistä oikein ilmestyit, ei tässä pihalla äsken ketään ollut?
- Kyykyssä olin, autojen välissä.
- Mikäs nyt meni reisille?
- No ei kait nyt sentään reisille. Vaimoni suuttuisi jos edes ajattelisin moisia. En ole yhtään reisimiehiä, Jarno panikoi.

Tämän sanottuaan Jarno kaivoi kiireesti povitaskustaan karkkipussin ja laittoi suuhun muutaman valkoisen karkin. Katselin touhua hieman ihmeissäni, jonka Jarno myös huomasi, ja alkoi selittää:

- Pitää raikastaa suu tuollaisen puhumisen jälkeen.
- No just, ja mikähän se sinun ongelma on tällä kertaa?

Minua alkoi jo tympäistä Jarnon vouhotus ja vaimonsa edessä kynnysmatoksi muuttuminen. Tämä oli joka kerta kun olisi viisivuotiaan kanssa ruotinut asioita.

- Menin näkemään unta BWM:stä, Jarno kuiskasi minulle.
- Helttileidi sentään, että ihan menit unta näkemään, hehehee, repesin miehen jutulle.
- Minä ajoinkin sillä, Jarno sipisi.
- Annoitko runtua oikein kunnolla, kun kerrankin pääsit kiinni tehoihin?
- Annoin, tai en, eikä-kö-ku, annoin ja nyt hävettää. Pyysin kyllä jo anteeksi.
- Nukkumatiltako?
- Vaimolta, jäin kiinni siitä unestani, Jarno vaikeroi.

Jarno oli kuulemma jäänyt kiinni, kun oli suu vaahdossa kaahannut unissaan sillä Bemarillaan ja myös pahaksi onnekseen puhunut unissaan. Vaimo oli sitten neropattina alkanut udella nukkuvalta mieheltään asioita ja pölvästi kun on, oli Jarno mennyt vastailemaan.

- Vaimo sanoi aamulla, että minulla alkaa kutistua, kun ajelen unissa Bemarilla.
- Häh, kutistua mikä?

Miehen aivot nyt olivat jo tällä hetkellä niin pienet, etteivät ne enää voi kutistua tuosta mihinkään.

- Se yksi juttu, jota vaimoni välillä ottaa hellästi jalkojensa väliin, Jarno supatti.
- Siis Nissanin huoltovihko vai käyttöohjekirjako?
- Ei noista kumpikaan, vaan noiden lisäksi se yksi pieni juttu, henkilökohtaisempi.
- Aah, siis virta-avain.
- No noiden lisäksi sellainen pitkulainen juttu.
- Siis rengasavain.
- Ei meillä se sentään ole sängyssä. Sellainen pehmeämpi.

Vitsi kun meinasi olla taas pokassa pitelemistä. Jarno kun ei saanut sitten millään sanottua, että muna kutistuu jos ajaa Bemarilla unessa. Olin arvannut sen heti, mutta kun Jarnoa oli niin kiva kiusata. Armahdin miestä alamäessä ja sanoin tietäväni, että nyt puhutaan hänen miehisestä jutustaan. Se helpotti, ja pääsimme tarinassa eteenpäin. Kävi myös selväksi, että se kutistuu sen takia kun BMW on sen jatke. Jarnon vaimon mukaan vehje kutistuu Bemarin verran. Jarno oli mennyt ihan tolkuttomaan paniikkiin ja alkanut mittailla sitä tunnin välein.

- Sinun vaimosi on ihan hullu. Mitä se oli vielä udellut sinulta unessa?
- Että otanko hänet kyytiin?
- Mitä vastasit?
- Olin nauranut räkäisesti ja painanut kaasun pohjaan.
- Ehehee, voi vitsi, olisipa tuo videolla.
- Niin se onkin, Jarno painoi päänsä.

Kävi ilmi, että hänen vaimonsa oli kuvannut koko episodin kännykällään. Jarno ei ollut videota vielä nähnyt, sillä vaimo oli ilmoittanut katsovansa sen ensin itse muutaman kerran analysointia varten. Asia piti analysoida nyt ihan juurta jaksain, sillä tässä saattoi olla aihetta lähteä juttelemaan ammattiauttajalle.

- No voi, ihanko kallonkutistajalle joudut lähtemään?
- Autokauppaan.
- Häh, siis sanoitko autokauppaan?
- Joutuisin kuulemma hyvittämään petturuuteni ostamalla vaimolleni uuden Nissanin. Se olisi ostettu minun rahoillani hänen nimiinsä. Ne myyjät siellä autoliikkeessä auttavat ammatikseen.

Huomautin sitten Jarnolle, että mitä hän oikein tekee omalla rahalla. Mies katseli hetken kenkiensä kärkiä ja myönsi, ettei hän ole heidän avioliittonsa aikana juuri omaa rahaa käyttänyt muuhun kuin työlounaisiin. Nekin oli tosin aika usein tehty kotona valmiiksi, mikä vaimon mukaan säästi rahaa.

- Koska te sinne Nissan-kaupoille oikein ryntäätte?
- Kunhan vaimoni hengitys tasaantuu.
- Ahaa, siis heti tässä tänään vielä.
- No eikä, siinä voi mennä aikaa ja se on minun syyni.
- Mikä hiton huohottaja se vaimosi oikein on vai vaivaako sitä joku keuhkotauti?

Vaimo oli ollut elämänsä kunnossa BMW-uneen saakka, mutta sen myötä hänelle oli tullut oireita. Jarno oli ehdottanut lääkärissä käyntiä ja lääkkeitä. Vaimo oli sanonut, ettei tässä nyt mitkään pillerit auta, kun mies huorasi yöt läpeensä Bemareiden kanssa.

- Sanoi, että se olisi kuolemaksi.
- Oho, johan meni vaimosi äkkiä huonoon kuntoon, hämmästyin toden teolla.
- Minulle, se olisi minulle kuolemaksi jos vielä kerrankin näkisin sen unen uudelleen.
- Ne oireethan olivat vaimollasi, vai ymmärsinkö jotain väärin?
- Muistatko sen Suurperkele-näpyn pepussa?
- Muistan.
- Unesta tuli samanlainen ja se on se oire. Istui vain toisella kankulla aamiaisella. Ei ollut kiva katsella eikä kuunnella, Jarno vaikeroi.

Perseelleen tuo suhde on jo mennyt aikaa sitten, joten ei siinä pitäisi yksi näppy takapuolessa enää juurikaan haitata. Jarnon mukaan näppy oli nyt niin sitkeä, ettei hän saanut sitä edes puristettua, mikä oli lisännyt kotona leijuvaa pahaa ilmaa. Hänen oli ollut pakko tulla ulos pyyhkimään pölyjä vaimonsa autosta. Sitä tehdessään hän oli nähnyt minut ja kiirehtinyt kertomaan uusimmat kuulumisensa. Helpotti kuulemma kovasti puhua sellaiselle, jolla ei ollut omaa vaimoa.

- Mitä nyt seuraavaksi on tiedossa teillä kotona?
- Selataan Nissanin värikarttaa, rakennettaan konfiguraattorilla mahdollisimman kallis Qashqai ja katsellaan minun pankkitilin saldoa, Jarno valaisi asiaa.
- Teillä on varmaan aivan jumalattoman hauskaa. Saanko tulla nauramaan sinne taustalle?
- No etkä, ei meille niin vain tulla, Jarno parahti.
- Eikö edes eteiseen? Lupaan olla hiljaa, tai nauran, mutta en puhu mitään.
- Vaimoni mukaan täällä on niin naurettavia naapureita, ettei niitä voi kutsua meille. Pilaavat ilman ja tahrivat tapetit.
- En minä nyt seiniin nojaile enkä piereskele kyläpaikoissa. Ihan varmasti osaan käyttäytyä.

Ei käynyt Jarnolle minun vierailun ehdottaminen vaimolle, vaikka mitä yritin. Aika ihmeenä olisin sitä kyllä pitänytkin, sillä mies oli niin tossun alla kuin vain mies voi olla. Keskustelumme lopuksi vannotin Jarnoa kertomaan minulle heti, jos se uuden Nissanin osto nytkähtää eteenpäin. Sanoin vielä, että voin toimia konsulttina, elleivät itse osaa valita oikeanlaista autoa.

- Vaimo saa niistä konsulteistakin näppyjä pyllyyn, ei käy, Jarno punoi päätään.
- No mistä se ei niitä saa?
- Omasta peilikuvastaan ja Nissanista.
- No, alapas laputtaa sen finniperseen luo stressaantumaan, niin minä menen kotiin lepuuttamaan hermojani, sanoin lopuksi Jarnolle.

Jarno mutisi, ettei noin saisi sanoa hänen vaimostaan, mutta totesi perään, että sellainenhan se nykyisin on. Ei ole kuulemma persikka enää niin kuin ennen.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi