Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
Tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.3.2018

Sianajohoimisto


Meinasin lähteä Herkon perään autoliikkeen sisätiloihin, mutta Rambe sanoi, ettei sinne kannata mennä hajuhaitan vuoksi. Hänen kokemuksensa mukaan tuollaiset naurispellet paskovat housuihinsa, eikä aikuisen miehen köntsän haju kasvata muuta kuin pesulalaskua ja vitutusta. Seisoskelimme siis pihalla ja puhuimme paskaa, siis sellaista hajutonta versiota, kun Ola astui ulos liikkeen ovesta. Hän tuijotti mattamustaa hinausautoa ja virkkoi:

- Firman imago kärsii, kun noin ruma auto seisoo pihalla.

Rambe tunki kädet taskuihin, käänsi päätään ja räkäisi suoraan Olan kiiltonahkakengille. Sen jälkeen hän käänsi päänsä takaisin. Olan suu avautui, mutta mies jäi vain tuijottamaan räkäklimpin koristamaa italialaistaan. Tuijotettuaan sitä hetken, hän otti taskustaan pienen kankaisen pyyhkeen ja pyyhki kengän puhtaaksi. Taiteltuaan liinan ja laitettuaan sen takaisin taskuunsa, hän sanoi:

- Olen tämän liikkeen omistaja ja toimitusjohtaja.

Rambe tunki kädet taskuihinsa syvemmälle, kääntyi katsomaan Olaa. Mittailtuaan rautakaulaista pukupelleä hetken, hän sanoi:

- Olen myös oman liikkeen omistaja ja toimitusjohtaja. Aletaanko seuraavaksi mittailla kyrpiä?

Ola valahti naamaltaan valkoiseksi. Nieleskeltyään tovin, hermostuneen oloinen visionääri sai sanottua:

- Tein hinaussopimuksen ihan toisen firman kanssa. Itse asiassa Harri soitti minulle juuri äsken toisen kerran ja uhkaili lakimiehillä, jos rikon sopimuksemme.
- Oletteko menossa kihloihin vai hääkellotko jo soivat? Rambe täräytti.
- Köh, köh, liikesopimuksesta tässä on kyse.
- Sanot sille, että kilpailutuksesta on valitettu, ja joudut kilpailuttamaan uudelleen.
- Ei siitä mitään valituksia tullut, Ola hölmistyi.
- Mietippä tarkemmin, Rambe patisti.

Ja Olahan mietti, näin melkein savun nousevan miehen korvista, kun tämä yritti saada palautettua mieliinsä kilpailutukseen liittyviä asioita. Lopputulos oli, että päätään punova Ola sanoi:

- Ei, ei siitä tullut valituksia.
- Minä valitin, Rambe murahti.
- Ei, ei siitä kukaan valittanut ja sopimus on sopimus, Ola intti.
- Entä jos minä tarjoan paremman sopimuksen ja sen päälle vielä ilmaisen vakuutuksen, Rambe ehdotti.
- Minulla on vakuutukset samassa yhtiössä ja hinaussopimus on jo allekirjoitettu.

Rambe raapi partaansa ja mutisi ääneen, että onpahan kummallinen päivä. Kaikenmaailman nauriinpurijat ja hilut kaulassa pellet vaan vinkuvat, vaikka hän tarjoaisi kuinka reilua sopimusta.

- Miten reilua? Ola uteli.
- Saat parasta hinausliikkeen palvelusta mitä on tarjolla ja lisäksi vakuutan, ettet joudu teholle seuraavan puolen tunnin sisällä.
- Teholle, heh, hee, Ola hekotti.

Se oli virheliike, sillä Rambe nappasi miehen rinnuksista yhdellä kädellä ja nosti tämän ilmaan. Olan naama alkoi muuttua punaiseksi ja hänen hengityksensä vinkua omituisesti. Rambe katseli tyyppiä kulmiaan kurtistellen ja sanoi:

- Vakuutukseeni sisältyy myös laskeutumisturva.
- Hiiih, hiiiih, paaaljooonko se tekeeeeh, hiiih? Ola vinkui.
- Saat kymmenen prosenttia alennusta, jos päätät heti, Rambe lupasi.
- Hiiih, hiiiih, ooohtaaan seeen, hiiiih.

Rambe laski vinkunäärin varovasti takaisin maahan. Meni varmaan viisi minuuttia, ennen kuin Ola sai äänensä takaisin ja kykeni puhumaan.

- Tästä tulee kyllä minulle pahoja ongelmia.
- Vältit juuri kuoleman, joten tahtoisin kuulla mitä ne pahat ongelmat ovat? Rambe kysyi.
- Niin, minä, tuota.

Rambe läimäytti Olaa hartioille ja totesi, ettei liiketoimissa voi välttää välillä pieniä persmäkiä. Rahaa tulee ja rahaa menee, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Ola mutisi jotain siihen suuntaan, että kyllähän isot bisnekset nyt pieniä takaiskuja sietää, kunhan niitä ei tule joka päivä.

- Pysyt vain meidän porukoissa, niin saat ainoastaan turpaasi jos tulee erimielisyyksiä, Rambe lupasi.
- Men-nään-kö si-säl-le? Ola nikotteli.
- Toki, kait talo tarjoaa kahvit, Rambe kysyi.
- Juuh.

Astuttuamme sisätiloihin, Rambe pysähtyi ja alkoi nuuhkia ympärilleen. Tovin nuuhkuteltuaan hän totesi, ettei sisällä haissut paska. Sitä piti kuulemma välttää sen vuoksi, että tymäkkä paskanhaju tarttuu hänen partaansa ja nousee siitä nenään vielä seuraavana päivänäkin.

- Syö siinä saatana aamujugurttia, kun käryt nousevat nokkaan, Rambe manaili.
- Siis sinä syöt jugurttia aamuisin? Äimistelin hinurijätin ruokavaliota.

Olin jotenkin kuvitellut, että Ramben kokoinen karju vetelisi kapallisen perunoita heti aamutuimaan tai kattilallisen kaurapuuroa. Jugurtti ei oikein istunut tuohon kuvaan. Melkein teki mieli kysyä, että nuoletko myös kannen ja purkin, mutta Rambe kerkesi jatkaa:

- Onhan se aseistus jollain ladattava, kun on yön ruiskinut menemään, hähähää.

Samassa Herkko astui ulos WC-tilojen ovesta. Ihan kuin sähköisku olisi mennyt hänen lävitseen, kun huippumyyjä huomasi meidän olevan sisätiloissa. Huokaistuaan syvään, Herkko jatkoi matkaansa meidän luoksemme. Ola komensi alaisensa hakemaan meille kahvit ja särvintä sen kanssa, eli niin sanotusti parasta pöytään. Pienen ajan päästä hän ilmestyi luoksemme tarjottimen kanssa, jossa oli kolme kahvia ja ne korput, joihin hammas ei pystynyt. Hyvä, että tarjotin kerkesi kolahtaa pöytään, kun Rambe nappasi kokonaisen korpun ja tunki sen suuhunsa.

Olin niin hämmästynyt, etten saanut sanaa suustani. Sama taisi käydä Herkolle ja Olalle, sillä molemmat jäivät tuijottamaan Rambea monttu auki. Hetken pureskeltuaan Rambe totesi suupieliään pyyhkien:

- Ei tuo ainakaan sokerikorppu ollut ja makukin omituisen puiseva.
- Sinä siis söit sen, varmistin asian.
- No perkele, ilmaiseksi pistelen vaikka pieniä kiviä, mikäli ne on oikein maustettuja.
- No niin, nyt me joudutaan tilaamaan uuden korpun, Herkko harmitteli.
- Täh? Rambe hämmästeli kommenttia.
- Tyypit tilaavat korput yksitellen, valaisin tilannetta.
- No voi härrekuud teitä puppelipojat, olette niin pihejä ja söpöjä yhtä aikaa, hähähäää, Rambe räkätti.
- Miten niin puppeli? Herkko mutisi.
- Se on katsos tosimiehellä kotona sellainen kaksijalkainen itsestään kostuva korppu ja kahvin särpimet ostellaan säkeittäin.

Herkko ja Ola yrittävät molemmat vakuutella Rambelle, että on heillä kummallakin puolisot kotona. Rambe vain nauraa räkätti ja totesi, ettei sitä käsirasvatuubia sentään tarvitse näin tuttujen kesken puolisoksi nimittää. Se olisi kyllä lähinnä vain tyttöystävä, sillä pappi tuskin tulisi vihkimään käsirasvatuubia avioliittoon. Minä puolestani olin pudota jakkaralta katsellessani kaksikon ilmeitä Ramben ladellessa elämän pieniä totuuksia. Siinä jutellessa Rambe rouhi purukalustollaan myös sen puolikkaan korpun. Tuomio oli maun suhteen täysin yhteneväinen ensimmäisen korpun kanssa. Samasta muovistahan ne olivat valettu, joten ei ihmekään että maku täsmäsi. Minua alkoi hieman mietityttää, että millainenhan Ramben huomisen aamun istunto on, eli kuuleeko sen koko talo vai koko kaupunginosa? Tuo asia kyllä selviää viimeistään aamulla, joten sitä oli turha murehtia vielä tässä kohtaa.

- Johan oli luiroa kahvia, Rambe totesi kopautettuaan mukin pöytään.
- Kyllä tämä taitaa olla ennemmin teetä, totesin itsekin.
- Mitenköhän sen meidän sopimuksen nyt käy? Rambe käänsi katseensa Olaan.
- Herkko, toimi! Ola murahti.

Herkko lähti jupisten keittämään uutta pannullista. Vanha pihtari yritti säästää firman rahoja keittämällä meille teetä kahviporoista, miten säälittävää. Ola yritti kahvia odotellessa kysellä Rambelta sopimuksesta, mutta hinurijätti ilmoitti keskustelevansa asiasta sitten kun suussa maistuu oikea kahvi. Teen juojat ja varsinkin keittäjät olivat niin omituista sakkia, ettei hän niiden kanssa neuvottelisi yhtään mistään. Herkko oli kuitenkin aika nopea, ja kohta meillä oli nautittavana todella tymäkät sumpit. Minulle ehkä liiankin, mutta Rambe hymisi tyytyväisenä:

- Perskule, kun pikkuisen potkii niin oppiihan se puppelikin kahvinkeiton.
- Minä…mikään…puppeli, Herkko mutisi hiljaa.

Samassa liikkeen ovi aukesi ja sisälle asteli kaksi mustaan pukuun pukeutunutta salkkumiestä. Minulle tuli herroista mieleen, että nyt liikkeeseen tehtäisiin amerikkalaismallinen verotarkastus. Odotin näkeväni jonkinlaisen virkakortin, mutta etummainen mustapuku ojensikin Olalle käyntikorttinsa ja sanoi:

- Sianajohoimisto Höntä & Pöntä.
- Anteeksi, mikä toimisto, Ola hämmästeli.
- Lukee kortissa. Minä olen Höntä ja liikekumppanini on Pöntä, etumies ilmoitti.
- Sianajohoimisto, niin tässä lukee, Ola raapi päätään.
- Hähähää, itteännekö ajatte takaa vai toinen toistaan ja vielä röhkien, hähähää, Rambe repesi.

Pukukaksikko oli todella vaivautuneen näköisiä kuunnellessaan Ramben ilakointia. Räkätyksen loputtua herra Höntä ilmoitti, että he olivat tilanneet käyntikortit, esitteet ja firman teippaukset uudelta firmalta. Se oli ollut ylivoimaisesti markkinoiden halvin.

- Kuikan Kopio lupasi hoitaa asian kuntoon ensi sijassa, mutta toistaiseksi asianajotoimistomme on Sianajohoimisto.
- Hetkinen, sanoitko Kuikan? Kiinnostuin nimestä.
- Kyllä Pasi Kuikka on omistaja.
- Olisihan tuo pitänyt arvata, ehehehee. Teinä varautuisin siihen, että korjattu versio on vieläkin hauskempi, ehehehee. Älkää nyt vain sanoko, että te olette vielä lakimiehiä?

Kaksikko nyökytteli vaivautuneena päitään. Miesten rehvakas käyttäytyminen oli sulanut tässä vaiheessa täysin ja tilalle oli tullut pälyileviä katseita, jotka nuolivat lattiaa.

- Olemme Kytöx-Hinauksen asialla. Käyntimme koskee sopimusrikkomusta, Pöntä avasi suunsa ensimmäistä kertaa.
- Aja ensin tuo toinen sika nurkkaan, minä haluan nähdä, hähähää, Rambe ilakoi.
- Anteeksi, hoitaisimme toimeksiantomme, Pöntä ilmoitti.
- Antaa kuulua, Ola murahti.

Saatuaan luvan, kaksikko alkoi kaivella salkkujaan ja kohta Olan edessä oli nippu papereita kahtena kappaleena. Asiakas oli kuulemma vaatinut, että kaikki allekirjoitetaan kahtena kappaleena ja molemmat asianajajat ottavat omat kappaleensa salkkuunsa. Ovella kaksikko eroaisi ja kulkisi eri reittejä. Toinen salkku päätyisi Asianajotoimistoon ja toinen Kytöx-Hinauksen konttorin kassakaappiin.

- Kuusi tuhatta euroa sakkoa sopimusrikkomuksesta! Ola karjaisi.
- Menetetyt tulot, liiketoimintahaitta, uskottavuusongelma, muiden asiakkaiden kato, lisäinvestointien lykkääminen ja epämääräinen maine muiden silmissä. Lisäksi meidän laskuttama palkkio, Höntä lateli faktoja tiskiin.
- Missä se palkkio on? Ola tiiraili paperia.
- Sitä ei ole siinä teidän paperissanne eritelty.
- Saisiko sitä jotenkin tingittyä pienemmäksi? Tämä summa on kovin iso.
- Valitettavasti emme ole hyväntekeväisyysjärjestö.

Saimme kuulla kaksikolta pienen luennon siitä miten kalliita lakimiesopinnot ovat, miten ala on kilpailtu ja kaikki kulut ovat tämän päivän Suomessa niin isot, ettei laadukasta palvelua voi yksinkertaisesti tarjota halvalla.

- Paljonko tuollaisten papereiden rustaamiseen menee aikaa? Rambe kynsi partaansa.
- Kyse ei ole siitä ajasta, vaan siitä asiasta jota ajamme ja ennen kaikkea lopputuloksesta, Pöntä lateli.
- Eiköhän sianporsaat sovita sillä tavalla, ettei nyt kukaan ole velkaa kenellekään, niin kaikille jää tästä käynnistä hyvä mieli, Rambe ehdotti.
- Ei, Pöntä puisteli päätään.
- Meitä kiinnostaa vain oma ja asiakkaan hyvä mieli, ei teidän, Höntä jatkoi.
- Huoh, pitääkö kaiken huvin sattua aina samalle päivälle? Rambe huokaisi. – Ensin on viikko tolkulla ihan tylsää ja sitten tulee tällainen täydellinen hupipäivä.

Pukumiehet kuuntelivat hinurijättiä toisiaan vilkuillen. Kaikesta näki, etteivät he tajunneet Ramben puheista höykäsen pöläystä. Ola ja Herkko olivat myös ihan kysymysmerkkejä. Ellen olisi tuntenut Rambea jo vuosien takaa, olisin itsekin ihmetellyt miehen kommenttia. Nyt en, sillä tiesin jätin rakastavan tällaisia tilanteita.

- Tästä on hupi erittäin kaukana. Kukaan meidän korvausvaatimuksen saaneista ei ole pitänyt sitä huvittavana, Höntä ilmoitti naama peruslukemilla.
- Oletko sinä samaa mieltä? Rambe kysyi Pöntältä.
- Täysin samaa mieltä, olemmehan osakkaita.
- Kuulkaas nyt mikki hiiret, vai oliko teistä jompikumpi nainen? Rambe kysyi.
- No ei ole, Höntä tuhahti.
- Tulitte kuule nyt minun reviirille noiden salkkujenne kanssa ja siitä tulee paha mieli.
- Sille me emme voi mitään, Pöntä tuhahti.
- Siis se paha mieli tulee teille, mutta te ette tosiaan mahda sille mitään, Rambe oikaisi.

Sen sanottuaan Rambe nousi ylös, osoitteli näyteikkunan läpi ja kysyi olivatko pihan kaksi mustaa Bemaria mikki hiirien. Lakimiehet myönsivät näin olevan, johon Rambe totesi, että niissä on paha tyyppivika, joka ilmenee juuri näihin aikoihin.

- Uusia autoja, ei niissä ole tyyppivikoja, Pöntä intti.
- On, olen kuullut varmoista lähteistä, että niistä halkeaa etuvanne, ellei ota kallista vakuutusta.
- Hah, molemmissa on paras kasko, Höntä tuhahti.
- Väärä yhtiö, Rambe totesi ja marssi ulos liikkeestä.

Katsoimme näyteikkunan läpi, kun Rambe kaivoi hinausauton lavalta pitkävartisen lekan ja asettautui toisen Bemarin eturenkaan kohdalle. Siinä vaiheessa kun leka kohosi jätin pään yläpuolelle, tuli lakimiehille paniikki ja molemmat ryntäsivät ulos ilman papereitaan.

- Kannattaa silputa nuo heti, vihjaisin Olalle.

Ola keräsi paperit nopeasti ja tunki ne työpisteessä olevaan silppuriin. Sinällään tuo ei ollut ratkaisu, mutta antoipahan signaalin siitä, ettemme kaipaa kyseisiä lakimiehiä emmekä heidän sopimussakkojaan. Ulkona puolestaan käytiin aika kiivassanainen keskustelu, mutta lopputulema oli, että kolmikko marssi Rambe etunenässä takaisin sisälle. Ramben istuuduttua, Höntä ilmoitti:

- Pahoittelen aiheuttamaamme väärinkäsitystä. Äsken ilmenneiden seikkojen vuoksi meillä ei ole enää asiakkaana Kytöx-Hinaus nimistä yritystä. Itse asiassa ihmettelemme suunnattomasti, että mistä kyseiset paperit ovat joutuneet salkkuihimme.
- Mitkä paperit? Ei täällä ole mitään papereita, ilmoitin kaksikolle.
- Loistavaa, voimmeko nyt poistua? Höntä kysyi katse Rambeen suuntautuneena.
- Menkää, mutta halatkaa nyt ensin toisianne, Rambe vastasi.

Lakimiehet halasivat siinä edessämme toisiaan. Se näytti kyllä aika väkinäiseltä, mutta Rambe hymisi tyytyväisenä. Kaksikon poistuttua ulos, kysyin Rambelta, että mitä hittoa hän oli niille ulkona sanonut:

- Ääh, ei mitään kovin syvällistä. Sitä tavallista, eli suunnattomalla väkivallalla uhkailemista. Se näyttää tepsivän lakimiehiinkin, hähähää.
- Totta kanssa?
- No, tehtiin me yksi diili.
- Millainen?
- Lupasin, että saavat käyttää puoli vuotta minun kuvaani sellaisissa toimeksiannoissa vauhdittajana, jotka eivät muuten meinaa mennä maaliin.

Luulin jo hetken, että hinurijätti oli tullut mielenhäiriöön, kun Rambe jatkoi:

- Laskutan siitä puolesta vuodesta 6000 euroa.
- Jotenkin tuttu summa, raavin päätäni.
- Hähähäää, eikö olekin, hähähää.


Haluatko pysyä kärryillä, rattailla tai jousilla siitä mitä Rutinoffin kuskin sivustolla tapahtuu? Liity Facebookin Rutinoff-ryhmään, niin olet paalupaikalla, etkä vain haistele pakokaasuja. Facebook-ryhmä on myös autoiluhuumorin jakopaikka.




© Rauno Vääräniemi